Keskiviikkoisessa konsistorissa näköjään tehtiin kaksi viime aikoina kuohuttanutta päätöstä. Ensinnäkin Kouvolan käännöstieteen laitos lakkautetaan rahoituksen puutteessa. Hyvä puoli siinä on se, että nyt muiden mahdollisuudet valita käännöstiede vaikka sivuaineeksi helpottuu, kun luennoille ei tarvitse lähteä filiaaleihin. Samoin kouvolalaisten sivuaineiden opiskelu helpottuu, kun ei tarvitse ottaa junaa Helsinkiin. Huono puoli puolestaan on se, että keskustassa on jo nyt pulaa esimerkiksi opetustiloista, kun taas Kouvolassa olisi kaikki käännöstieteilijöiden tarvitsemat resurssit jo olemassa, tilat ja opetukseen tarvittavat tietokoneohjelmat. Toiseksi konsistori päätti Kaisatalon ostosta. Keskustakurjasto on siis taas askelman lähempänä meitä kuin aiemmin. Varsinaista päätöstä sellaisen muodostamisesta ja laitoskirjastojen lakkauttamisesta ei silti ole vielä tehty.
Keskustakirjastosta ei välttämättä tule kurjastoa, jos sen organisoi ja rakentaa kunnolla. Esimerkiksi Viikissä sellainen on kai ihan toimiva. Toisaalta Viikissä myös opiskelijoiden ja tutkijoiden kerrallaan tarvitsemien kirjojen määrä on aivan eri luokkaa kuin vaikkapa oikeustieteen, kotimaisen kirjallisuuden tai suomen kielen parissa puurtavalla kollegallaan ja sikäläisten alojen aineistoakin on saatavilla sähköisesti enemmän kuin vaikkapa kielentutkimusta. En tiedä, miten Viikissä on lukupaikkojen laita, meillä niistä on ainakin pulaa jo nyt. Kaisatalon käytössä olevista 12 500 neliömetristä keskustakurjasto veisi 8 500 m2. En usko, että siitä lopusta suostutaan kovinkaan hanakasti tekemään lukutilaa, ainakaan niin suurelta osin kuin tarvetta olisi. Tämä voi tietysti olla vain omaa synkistelyäni ja konsistori voikin lopulta yllättää lukupaikkavarauksen suhteen iloisesti, jos keskustakurjasto tulee. Minen vaan oikein jaksa uskoa, kun niitä tähän asti on lähinnä vähennetty kaikkialta.
Viikin ja keskustan kohdalla ei voida myöskään puhua kampuskirjastosta aivan samassa mielessä. Siinä missä Viikin tilat ovat nätisti rinnakkain paketissa, on keskusta hajanaista silppua. Tiloja on Porthaniassa, päärakennuksella ja Metsätalossa, mutta myös valtsikassa, teologisessa ja Mariankadulla. Sieltä kauempaa ei hilppaista ihan tuosta noin vain Kaisataloon noutamaan jotain kirjaa kesken intensiivisen gradunteon kun huomaa sitä tarvitsevansa. Muutenkin ainakin minusta on etu, että gradua on mahdollista tehdä siellä, missä kirjatkin ovat ja mieluiten niin, että ne kirjat ovat myös paikalla. Jos siis kampusten kokoelmat on ihan pakko koota yhteen paikkaan, tulee sinne lukupaikkojen ohella saada myös tarpeeksi rauhallisia "tutkimuspaikkoja" (en keksi niille parempaakaan sanaa), joihin voi istahtaa vaikka koko päiväksi kannettavan tietokoneen kanssa tekemään opinnäytetöitä tai esseitä. Myös erikseen varattavien gradukaappien riittävästä saatavuudesta olisi hyvä huolehtia jatkossakin.
Kannattaa myös lukaista Ylkkärin juttu aiheesta ja keskustelut sen alapuolelta. Kiinnostavaa informaatiota erityisesti tuossa kyselyssä kohta, jossa opiskelijoilta on kysytty seuraavaa:
Käytätkö tiedekuntasi, laitoksesi ja/tai yksikkösi kirjastoa?
Kyllä 92,6 %
En 7,4 %
Jos 92,6 prosenttia opiskelijoista käyttää laitoskirjastoja, ne eivät voi olla tarpeettomia. Ylkkärin keskusteluista ilmenee myös, että laitoskirjastojen arvokkuus oman alan sosiaalisena ympäristönä ja tutkimusympäristönä on havaittu muillakin kuin meillä ja muutkin pitävät sitä tärkeänä. Toivottavasti konsistorissa kuunnellaan varsinaista päätöstä tehtäessä myös näiden kirjastojen puolestapuhujia, eikä vain istuta kolikonkuvat silmissä.
Kohta (klo 14) alkaa se tilaisuus tästä kirjastoasiasta päärakennuksella -- nähdään siellä!
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
Kirjastokauheutta
Jotkut (villien huhujen mukaan sosiologian opiskelijat?) järkkäsivät yliopistolla lakon. En osallistunut, sillä tänään oli oikeusfilosofian tenttipäivä. Ei olisi ollut kovin järkevää lakkoilla, kun seuraava tilaisuus tenttiä sitä on sitten helmikuun alussa ja Kela katkaisee opintorahan myös helmikuun alussa ellei 12.1. mennessä ole suoritettuna tiettyä määrää opintopisteitä, sanottiin kotiin postitetussa ukaasissa. Lakkoilemalla olisin siis menettänyt varmasti senkin vähän opintorahan, mitä nyt Kelalta saan.
Opintorahatilannettakin enemmän minua huolestuttaa yliopistolla käynnissä oleva hanke, jota virallisesti kutsutaan nimellä kirjastolaitoksen rakenteellisen kehittämisen toimeenpano. Eikös olekin niin ihanan helppo, lyhyt ja kielellisesti hurmaava ilmaus? Suomeksi se tarkoittaa sitä, että keskustakampuksen (joka on liian hajanainen ja niin edelleen ollakseen todellinen kampus) laitos- ja tiedekuntakirjastot halutaan niputtaa yhteen paikkaan opiskelijakirjastomaiseksi jättikokonaisuudeksi. Näillä näkymin tämä jättikirjasto sijoitettaisiin Kaisataloon, jota yliopisto ei vielä omista, mutta josta se kovasti haaveilee.
Mitä laitoskirjastojen yhdistäminen yhdeksi jättiläiskurj-kirjastoksi sitten tarkoittaa? No, ainakin oman pääaineeni opiskelijoille seuraavia seikkoja:
Kokoelmia supistetaan tilanpuutteen vuoksi, joten kirjaa, jota on ennen ollut kaksi tai kolme kappaletta tarjolla, onkin nyt enää yksi kappale saatavilla. Laina-ajat pitenevät, nykyisten yö- ja viikonloppulainojen sijaan siirryttäneen 14 tai 28 vuorokauden lainoihin eli tervetuloa varausjonoihin. Myös odotusajat pitenevät: kun se ainokainen kirja on tutkijalainassa tai kaukolainassa jossain Oulussa, niin siinähän odottelet kuukauden päivät päästäksesi kopioimaan siitä jotain artikkelia vaikka graduasi varten.
Lukupaikat vähenevät entisestään. Nykyisessä laitoskirjastossamme niitä on mukavasti, mutta uuteen kirjastoon niitä ei tietämäni mukaan ole kaavoitettu -- tilaa tarvitaan kipeämmin hyllymetreille, joihin keskustan kirjastojen kootut kokoelmat on tungettava. Sittenkin tilaa jää kokoelmille niin vähän, että niitä on supistettava vähintään mm. edellä mainittujen kaksoiskappaleiden kohdalta. Tulevaisuuden opiskelija saa luvan päntätä joko kotonaan tai Opiskelijakirjastossa -- jos on niin onnekas, että ehtii sinne ennen muita ja saa vallattua itselleen paikan lukualueelta.
Laitosten mahdollisuudet vaikuttaa uusiin kirjahankintoihin vähenevät rutkasti, kun rahoitus ja hankintojen tekeminen siirtyvät laitosten käsistä uudelle kirjastolle. Uutuuskirjat tulevat hyllyihin vasta kun ne eivät enää ole ihan niin uusia ja ajankohtaisia -- siis edellyttäen, että tulevat ollenkaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että meidän kirjastossa voi parhaimmillaan lukea väitöskirjoja jo ennen väitöstilaisuutta, mikä minusta on tosi luksusta.
Virkoja vähennetään, jolloin palvelun asiantuntevuus saattaa vaihdella. Nykyisissä laitoskirjastoissa tarjolla on juuri oman alan asiantuntemusta, jota esimerkiksi Opiskelijakirjaston tiskillä harvemmin saa. En väitä, etteikö uuteen kirjastoon siirtyvä henkilökunta olisi ammattitaitoista -- varmasti on, mutta ei se tiettyyn erikoisalaan perehtyneen henkilön tietoutta asiasta korvaa. Ajatelkaapa itse vaikka teoreettista filosofiaa opiskellutta henkilöä antamassa neuvoja kotimaisen kirjallisuuden teoksista. Jättikirjaston perustamista perustellaan osin juuri sillä, että 10 virkaa vähentämällä saadaan aikaan säästöjä. Kaisatalo ei kuitenkaan ole ilmainen -- laitoksemme atk-suunnittelija laski arvion, että sen hankkimisesta koituvilla kuluilla maksaisi niiden 10 henkilön palkat 140 vuoden ajan. Mitään suunnatonta säästöä ei siis ihan lähivuosina tule todellisuudessa syntymään.
Kotoisa ympäristö häviää. Nykyinen laitoskirjastomme on paikka, jonne on kiva mennä opiskelemaan ja jossa voi istua tuntikausia lukemassa tai tekemässä gradua. Se on sopivan pieni, intiimi ja naamat ympärillä ovat tuttuja. Opiskelijakirjaston kaltainen kasvoton jättikirjasto ei ole ollenkaan yhtä viehättävä työskentelypaikka.
Tästäkurjasto kirjastoasiasta järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus 15.12. Toivottavasti siellä tiedotetaan suunnitelmista, ei jo tehdyistä päätöksistä, sillä kirjastoasia on kuulemani mukaan myös 13.12. pidettävän konsistorin kokouksen esityslistalla.
Siula kerää adressia päärakennuksen 3. kerroksen kirjaston säilyttämisen puolesta. Adressin voi allekirjoittaa mainitussa kirjastossa, 4. kerroksen vaksin pöydällä tai Franzenian kahvihuoneessa.
Opintorahatilannettakin enemmän minua huolestuttaa yliopistolla käynnissä oleva hanke, jota virallisesti kutsutaan nimellä kirjastolaitoksen rakenteellisen kehittämisen toimeenpano. Eikös olekin niin ihanan helppo, lyhyt ja kielellisesti hurmaava ilmaus? Suomeksi se tarkoittaa sitä, että keskustakampuksen (joka on liian hajanainen ja niin edelleen ollakseen todellinen kampus) laitos- ja tiedekuntakirjastot halutaan niputtaa yhteen paikkaan opiskelijakirjastomaiseksi jättikokonaisuudeksi. Näillä näkymin tämä jättikirjasto sijoitettaisiin Kaisataloon, jota yliopisto ei vielä omista, mutta josta se kovasti haaveilee.
Mitä laitoskirjastojen yhdistäminen yhdeksi jättiläis
Kokoelmia supistetaan tilanpuutteen vuoksi, joten kirjaa, jota on ennen ollut kaksi tai kolme kappaletta tarjolla, onkin nyt enää yksi kappale saatavilla. Laina-ajat pitenevät, nykyisten yö- ja viikonloppulainojen sijaan siirryttäneen 14 tai 28 vuorokauden lainoihin eli tervetuloa varausjonoihin. Myös odotusajat pitenevät: kun se ainokainen kirja on tutkijalainassa tai kaukolainassa jossain Oulussa, niin siinähän odottelet kuukauden päivät päästäksesi kopioimaan siitä jotain artikkelia vaikka graduasi varten.
Lukupaikat vähenevät entisestään. Nykyisessä laitoskirjastossamme niitä on mukavasti, mutta uuteen kirjastoon niitä ei tietämäni mukaan ole kaavoitettu -- tilaa tarvitaan kipeämmin hyllymetreille, joihin keskustan kirjastojen kootut kokoelmat on tungettava. Sittenkin tilaa jää kokoelmille niin vähän, että niitä on supistettava vähintään mm. edellä mainittujen kaksoiskappaleiden kohdalta. Tulevaisuuden opiskelija saa luvan päntätä joko kotonaan tai Opiskelijakirjastossa -- jos on niin onnekas, että ehtii sinne ennen muita ja saa vallattua itselleen paikan lukualueelta.
Laitosten mahdollisuudet vaikuttaa uusiin kirjahankintoihin vähenevät rutkasti, kun rahoitus ja hankintojen tekeminen siirtyvät laitosten käsistä uudelle kirjastolle. Uutuuskirjat tulevat hyllyihin vasta kun ne eivät enää ole ihan niin uusia ja ajankohtaisia -- siis edellyttäen, että tulevat ollenkaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että meidän kirjastossa voi parhaimmillaan lukea väitöskirjoja jo ennen väitöstilaisuutta, mikä minusta on tosi luksusta.
Virkoja vähennetään, jolloin palvelun asiantuntevuus saattaa vaihdella. Nykyisissä laitoskirjastoissa tarjolla on juuri oman alan asiantuntemusta, jota esimerkiksi Opiskelijakirjaston tiskillä harvemmin saa. En väitä, etteikö uuteen kirjastoon siirtyvä henkilökunta olisi ammattitaitoista -- varmasti on, mutta ei se tiettyyn erikoisalaan perehtyneen henkilön tietoutta asiasta korvaa. Ajatelkaapa itse vaikka teoreettista filosofiaa opiskellutta henkilöä antamassa neuvoja kotimaisen kirjallisuuden teoksista. Jättikirjaston perustamista perustellaan osin juuri sillä, että 10 virkaa vähentämällä saadaan aikaan säästöjä. Kaisatalo ei kuitenkaan ole ilmainen -- laitoksemme atk-suunnittelija laski arvion, että sen hankkimisesta koituvilla kuluilla maksaisi niiden 10 henkilön palkat 140 vuoden ajan. Mitään suunnatonta säästöä ei siis ihan lähivuosina tule todellisuudessa syntymään.
Kotoisa ympäristö häviää. Nykyinen laitoskirjastomme on paikka, jonne on kiva mennä opiskelemaan ja jossa voi istua tuntikausia lukemassa tai tekemässä gradua. Se on sopivan pieni, intiimi ja naamat ympärillä ovat tuttuja. Opiskelijakirjaston kaltainen kasvoton jättikirjasto ei ole ollenkaan yhtä viehättävä työskentelypaikka.
Tästä
Siula kerää adressia päärakennuksen 3. kerroksen kirjaston säilyttämisen puolesta. Adressin voi allekirjoittaa mainitussa kirjastossa, 4. kerroksen vaksin pöydällä tai Franzenian kahvihuoneessa.
perjantaina, marraskuuta 17, 2006
Olipa sit sitsit
Huh, olipahan sitsit. Siulan viidennen vuosikurssin sitsit siis -- mahdollisimman pitkälle itse tehtyä ruokaa, vuoden 2002 musiikkia, juuri sopivasti juomaa ja suorastaan raikaavasti Siulan laulukirjan antimia. "Ken on fuksi" tuli kerrankin laulettua nopeasti läpi ja muutenkin oli mukavaa. :)
En ole tainnut soittaa nokkahuilua sitten vuoden 1995. Eilen selvisi, että se on aivan hyvä instrumentti Gimmelin ja Paranoidin soittamiseen. Lisäksi tanssimme letkajenkkaa, leikimme ponileikkiä ja lauloimme Lammin kuppaisesta majavasta Mombasan sävelin.
Suurkiitos kaikille kanssajärjestäjille ja kanssasitsaajille, myös vuoden 2002 tuutoreille ja amanuenssille!!
En ole tainnut soittaa nokkahuilua sitten vuoden 1995. Eilen selvisi, että se on aivan hyvä instrumentti Gimmelin ja Paranoidin soittamiseen. Lisäksi tanssimme letkajenkkaa, leikimme ponileikkiä ja lauloimme Lammin kuppaisesta majavasta Mombasan sävelin.
Suurkiitos kaikille kanssajärjestäjille ja kanssasitsaajille, myös vuoden 2002 tuutoreille ja amanuenssille!!
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
Ja vanhakin nyt nuortuu?
Tarttis varmaan todeta jotain näpsäkkää hallitusneuvotteluista, joista muutamat ovatkin jo jotain puhuneet. Emi vain ehti ensin viemään sanat suustani. Ja sen neuvottelutuloksen voi lukea vaikkapa HYALin blogista.
Yllätyksiä tuli tosiaan monessa paikassa vastaan. Yksi ikävä yllätys minulle oli se, että tanssipartneriksi oli tietyiltä tahoilta tarjolla vain vauvaa ja vaaria, kun vetreät ja esitanssijataitoiset nuorukaiset oli kaikki kerätty mukaan orkesteriin. Vauvoista kasvaa taatusti hyviä tanssijoita, kunhan ne kasvavat nuorukaisiksi ja ovat hetken käyneet tanssikurssia oppiakseen askeleet. Vaareilla taas tanssikurssi on toki hienosti jo plakkarissa, mutta niillä on riski kompastua partaansa ja sitä paitsi joskus myös hakemus vetämässä toiseen palvelutaloon.
Viikonlopun aikana taidan keskittyä yksinomaan opintoihin ja univelan lyhentämiseen. Viimeistelyä odottavat kipeästi kaivaten yksi seminaarityö ja yksi esitelmä, joiden pitäisi olla valmiita ensi viikolla. Olis myös ihan mukavaa saada edes joskus nukuttua nämä mustat kauppakassit pois silmien alta.
Yllätyksiä tuli tosiaan monessa paikassa vastaan. Yksi ikävä yllätys minulle oli se, että tanssipartneriksi oli tietyiltä tahoilta tarjolla vain vauvaa ja vaaria, kun vetreät ja esitanssijataitoiset nuorukaiset oli kaikki kerätty mukaan orkesteriin. Vauvoista kasvaa taatusti hyviä tanssijoita, kunhan ne kasvavat nuorukaisiksi ja ovat hetken käyneet tanssikurssia oppiakseen askeleet. Vaareilla taas tanssikurssi on toki hienosti jo plakkarissa, mutta niillä on riski kompastua partaansa ja sitä paitsi joskus myös hakemus vetämässä toiseen palvelutaloon.
Viikonlopun aikana taidan keskittyä yksinomaan opintoihin ja univelan lyhentämiseen. Viimeistelyä odottavat kipeästi kaivaten yksi seminaarityö ja yksi esitelmä, joiden pitäisi olla valmiita ensi viikolla. Olis myös ihan mukavaa saada edes joskus nukuttua nämä mustat kauppakassit pois silmien alta.
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Suklaakynttilöitä
Joulun lähestyminen tietää yleensä jonkinmoista tuskaa paniikkihäiriöisille: kaupat tulvivat lahjahysterian vallassa olevia ihmisiä, jotka taistelevat villapuseroista ja alekirjoista jyräten alleen kaiken, mikä on tarpeeksi huono-onnista joutuakseen tielle. Myös pimpelipom-musiikkia pakkosyötetään joka tuutista. Minun ihanneäänimaisemani kaupungilla sisältää kyllä ihmisten ääniä ja ratikan kolinaa, mutta ei pikkuoravia tai kulkusista laulavia lapsi- tai mieskuoroja. Itikseen päin en aio vilkaistakaan ennen kuin helmikuun alussa, jolloin lahjaruljanssi, lahjanpalautusruljanssi ja tammikuun superalennusmyynnit ovat onnellisesti ohi.
Joulun lähestymisessä on kuitenkin hyvätkin puolensa. Ensimmäinen on niiden hyvien mandariinien (klementiinien?) saapuminen kauppoihin pitkän vuoden jälkeen. Toinen ihanuus on kynttilävalikoimien räjähdysmäinen kasvu, joka tapahtuu aina suunnilleen marraskuun alussa. Tiimarista löytyi eilen toffeen-, lakritsin- ja suklaantuoksuisia tuikkukynttilöitä, joita oli ihan pakko ostaa. Suosittelen, erityisesti suklaa- ja lakritsikynttilät ovat osoittautuneet ihaniksi! Myös hyviä kirjoja ilmestyy enemmän joulun alla kuin muulloin -- niin ja levyjä, vaikka ne yleensä ovatkin kokoelmia, joita ei tule kiusausta ostaa.
Talvikenkiin siirtymistä seuraa minulla yleensä kaksi ilmiötä: mieltymys kynttilöiden polttamiseen ja siirtyminen valkoviinistä punaviiniin. Kesällä nimittäin suosin rutikuivaa valkkaria, mutta talvella punkku on ehdoton. Reilun kaupan viiniä tahtoisin kokeilla, tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen luomupunkku, vaikka se ehkä epäreilua viiniä onkin. Myönnän, ettei Ranskassa viinipellolla nyt mitään Fortumin johtajia ollut, mutta kyllä ne ihan hyvin ainakin minulle siitä hommasta maksoivat.
Ylioppilaskunnassamme parhaillaan käynnissä olevat hallitusneuvottelut ovat pitäneet jossain määrin huolta siitä, ettei tekemisen puutetta ole ihan heti syntynyt. Siihen kun lisää päälle vielä keskeneräisen seminaarityön, nimistönhuollon seminaariesitelmän, oikeussosiologian tenttipaketin ja gradun, voin luvata, ettei marraskuustani tule pitkäveteinen. Ja onhan tuo budjettiedarikin kohta jo ovella. Välillä kyllä aion huvitella syömällä rusinoita, kuten Känkkäränkkä Mikko Alatalon laulussa (sen kepillä iskemisen ajattelin jättää väliin).
Jos joku kärsii kaamosmasennuksesta, suosittelen ehdottomasti nimistöntutkimuksen opiskelua. Seminaariesitelmän aineistossa -- nimilautakunnan käsittelemiä muutosehdotuksia -- on joukossa sellaisia helmiä, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Tulee ihan mieleen se Frendien jakso, jossa Phoebe aikoo muuttaa nimensä Princess Consuela Bananahammockiksi, vai mikä se nyt olikaan. :)
Joulun lähestymisessä on kuitenkin hyvätkin puolensa. Ensimmäinen on niiden hyvien mandariinien (klementiinien?) saapuminen kauppoihin pitkän vuoden jälkeen. Toinen ihanuus on kynttilävalikoimien räjähdysmäinen kasvu, joka tapahtuu aina suunnilleen marraskuun alussa. Tiimarista löytyi eilen toffeen-, lakritsin- ja suklaantuoksuisia tuikkukynttilöitä, joita oli ihan pakko ostaa. Suosittelen, erityisesti suklaa- ja lakritsikynttilät ovat osoittautuneet ihaniksi! Myös hyviä kirjoja ilmestyy enemmän joulun alla kuin muulloin -- niin ja levyjä, vaikka ne yleensä ovatkin kokoelmia, joita ei tule kiusausta ostaa.
Talvikenkiin siirtymistä seuraa minulla yleensä kaksi ilmiötä: mieltymys kynttilöiden polttamiseen ja siirtyminen valkoviinistä punaviiniin. Kesällä nimittäin suosin rutikuivaa valkkaria, mutta talvella punkku on ehdoton. Reilun kaupan viiniä tahtoisin kokeilla, tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen luomupunkku, vaikka se ehkä epäreilua viiniä onkin. Myönnän, ettei Ranskassa viinipellolla nyt mitään Fortumin johtajia ollut, mutta kyllä ne ihan hyvin ainakin minulle siitä hommasta maksoivat.
Ylioppilaskunnassamme parhaillaan käynnissä olevat hallitusneuvottelut ovat pitäneet jossain määrin huolta siitä, ettei tekemisen puutetta ole ihan heti syntynyt. Siihen kun lisää päälle vielä keskeneräisen seminaarityön, nimistönhuollon seminaariesitelmän, oikeussosiologian tenttipaketin ja gradun, voin luvata, ettei marraskuustani tule pitkäveteinen. Ja onhan tuo budjettiedarikin kohta jo ovella. Välillä kyllä aion huvitella syömällä rusinoita, kuten Känkkäränkkä Mikko Alatalon laulussa (sen kepillä iskemisen ajattelin jättää väliin).
Jos joku kärsii kaamosmasennuksesta, suosittelen ehdottomasti nimistöntutkimuksen opiskelua. Seminaariesitelmän aineistossa -- nimilautakunnan käsittelemiä muutosehdotuksia -- on joukossa sellaisia helmiä, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Tulee ihan mieleen se Frendien jakso, jossa Phoebe aikoo muuttaa nimensä Princess Consuela Bananahammockiksi, vai mikä se nyt olikaan. :)
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Ei oo rallikuskin voittanutta
On kuolemattomia videonpätkiä, jotka naurattavat joka katselukerralla entistä enemmän eivätkä hevillä vanhene. Jostain syystä tämä video aiheuttaa minulle aivan erityistä iloa.
Mitä muihin asioihin tulee, Hesarissa oli tänään taas mielenkiintoista juttua koulumaailmasta. Tavaroiden katoileminen oikeilta omistajilta väärien haltuun ei ole ilmeisesti muuttunut mihinkään aikojen kuluessa. Suurimpana erona omiin kouluaikoihini vain taitaa olla se, että meillä arvokkaimpia koulussa olleita tavaroita olivat ehkä Magic-kortit, pyyhekumit ja monivärikynät. Nykyisin koululaisten mukana sen sijaan kulkee jo kaikenlaista i-podia ja walkman-kännykkää, joten varastetun omaisuuden rahallinen arvo on jo ihan eri luokkaa.
Kännykät ja soittimet ovat toki suojattavissa siten, että ne pidetään myös tuntien aikana omistajansa taskussa tallessa, mutta entäpä arvokkaat kengät ja nahkatakit, joita jutun mukaan oppilailta myös viedään? Käytävänaulakot ovat tämän suhteen olleet aina ongelma. Omina kouluaikoinani niistä katosi ihmisiltä eniten luistimia, joita oli talvella liikuntapäivinä pakko tuoda kouluun ja jättää opettajan käskystä käytävälle (valvomattomaan) naulakkoon -- josta varkaan olikin sitten helppoa poimia mukaansa hienot uudet hokkarit tai kaunarit. Jos nykyään jo takit ja kengätkin katoilevat, niin voisikohan niille käytävänaulakoille vihdoin tehdä jotain, siirtää vaikka luokan sisäpuolelle tai korvata lukollisilla kaapeilla, tarpeeksi isoilla takaamaan säilytystilaa sekä vaatteille että kirjoille?
Mitä muihin asioihin tulee, Hesarissa oli tänään taas mielenkiintoista juttua koulumaailmasta. Tavaroiden katoileminen oikeilta omistajilta väärien haltuun ei ole ilmeisesti muuttunut mihinkään aikojen kuluessa. Suurimpana erona omiin kouluaikoihini vain taitaa olla se, että meillä arvokkaimpia koulussa olleita tavaroita olivat ehkä Magic-kortit, pyyhekumit ja monivärikynät. Nykyisin koululaisten mukana sen sijaan kulkee jo kaikenlaista i-podia ja walkman-kännykkää, joten varastetun omaisuuden rahallinen arvo on jo ihan eri luokkaa.
Kännykät ja soittimet ovat toki suojattavissa siten, että ne pidetään myös tuntien aikana omistajansa taskussa tallessa, mutta entäpä arvokkaat kengät ja nahkatakit, joita jutun mukaan oppilailta myös viedään? Käytävänaulakot ovat tämän suhteen olleet aina ongelma. Omina kouluaikoinani niistä katosi ihmisiltä eniten luistimia, joita oli talvella liikuntapäivinä pakko tuoda kouluun ja jättää opettajan käskystä käytävälle (valvomattomaan) naulakkoon -- josta varkaan olikin sitten helppoa poimia mukaansa hienot uudet hokkarit tai kaunarit. Jos nykyään jo takit ja kengätkin katoilevat, niin voisikohan niille käytävänaulakoille vihdoin tehdä jotain, siirtää vaikka luokan sisäpuolelle tai korvata lukollisilla kaapeilla, tarpeeksi isoilla takaamaan säilytystilaa sekä vaatteille että kirjoille?
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Pöllöpäivä
Pakko hehkuttaa: eilisessä kokouksessa avattiin laatikko, josta paljastuivat ihkauudet HYAL-haalarimerkit. Vähänkö niistä tuli päheitä!
Nyt ompelupuuhiin. :)
Nyt ompelupuuhiin. :)
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Terveisiä asuntomaailmasta
Muutamia vuosia sitten kaupunki rakennutti uusia vuokra-asuntoja, joihin muuttaneet asukkaat hoksasivat pian yllättävän puutteen: pakastinlokerottoman jääkaapin alapuolella olevan oven takana olikin yhtä pakastinlokeroton viileäkaappi. Kannatti kuitenkin muuttaa kaupungin asuntoon silloin, sillä nykyään ne eivät kuulemma saa edes jääkaappia.
Asuntojen todellisten myyntihintojen julkaiseminen avoimessa rekisterissä sen sijaan sekä ilahduttaa että pelottaa. Sillä ehkä hillitään tolkuttomia hintapyyntöjä siten, että hinnat laskevat vähän ja opiskelijakin saa taas joskus asuntolainaa. Mutta se, että myyjä ja ostaja ovat mahdollisesti rekisteritietojen perusteella tunnistettavissa, kuulostaa minusta vähän huolestuttavalta. Erilaisia rekisteritietoja väärin käyttävistä ihmisistä on jatkuvasti juttua lehdissä ja käytävillä. Kuinka paljon haluaisin itse naapureistani tietää -- tai ennen kaikkea, naapureideni tietävän minusta?
Asuntojen todellisten myyntihintojen julkaiseminen avoimessa rekisterissä sen sijaan sekä ilahduttaa että pelottaa. Sillä ehkä hillitään tolkuttomia hintapyyntöjä siten, että hinnat laskevat vähän ja opiskelijakin saa taas joskus asuntolainaa. Mutta se, että myyjä ja ostaja ovat mahdollisesti rekisteritietojen perusteella tunnistettavissa, kuulostaa minusta vähän huolestuttavalta. Erilaisia rekisteritietoja väärin käyttävistä ihmisistä on jatkuvasti juttua lehdissä ja käytävillä. Kuinka paljon haluaisin itse naapureistani tietää -- tai ennen kaikkea, naapureideni tietävän minusta?
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
Pontevia ponsia (keskellä) ja vanha virsi (lopussa)
Elämässäni on pitänyt tähän asti varsin vahvasti yksi periaate (tai asennevamma, ajatelkaa siitä ihan miten haluatte), jonka mukaan olen toiminut. Sen mukaan en allekirjoita mitään, mitä en saa lukea ensin läpi. Hiukan samantyyppistä periaatetta sovellan usein puun takaa ja pelkästään suullisessa muodossa eteen tuleviin esityksiin, joiden vaikutuksista eri asioihin ei ole hajua eikä sitä ehditä ennen päätöksentekoa selvittää. Suhtautumistani tällaisiin esityksiin ohjaa sama voima kuin päätöstäni olla allekirjoittamatta blankkoa paperia: varovaisuus.
Jep, tämä johdanto kirposi ajatuksistani niitä Sitvasin ponsia kohtaan, jotka eilisessä edarissa hylättiin. Kahden viimeisen sanatarkasta sisällöstä en edarissa valitettavasti sataprosenttisen selvää käsitystä saanut -- jonkinlainen visuaalinen esitystapa, kuten kalvo, olisi ollut ihana ja auttanut asiaa paljon. Tänään jo hylätyt ponnet ponnahtivat edarilistalle, josta ne sitten kirjallisina luin ja vielä kerran läpi märehdin. Seuraa tarkempaa analyysia ponsikohtaisesti.
Ponsi 1 (hylättiin äänin 19–35):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että hallitus perustaa edustajiston jäsenistä koostuvan selvitysryhmän (1 jäsen/ryhmä) Leppäsuon kiinteistöhankkeiden johdosta. Ryhmän tarkoituksena on arvioida ja tarkastaa prosessin historiaa, avoimuutta ja toteutusta sekä arvioida eri päätöksentekoelinten asemaa prosessin aikana.
Olen tässä edaattorikollegani Hannu-Matiaksen kanssa aika lailla samoilla linjoilla. Minusta ei ole järkeä perustaa taas yhtä toimielintä asiaa pohtimaan jo olemassa olevien ryhmien rinnalle. Selvitetään mieluummin, että mikä nykyisessä Leppätaloryhmässä mättää ja järkeistetään sen toimintaa. Käsittääkseni ryhmän kokoonpanoakin voi muuttaa viimeistään vuodenvaihteessa, jos niin halutaan?
Mitä tuohon avoimuuteen tulee, olen sen puolella täysin rinnoin. Haluaisin kuitenkin lähteä siitä, että jos jokin on rikki, se ainakin yritetään korjata eikä sitä suoraan heitetä kaatopaikalle ongelmajätteeksi. Aivan varmasti Leppätalotyöryhmää, sen toimintaa ja siellä käsiteltävien asioiden listaa voi tarvittaessa kehittää sen verran, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Ponsi 2 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että seuraavaan edustajiston kokoukseen mennessä laadittaisiin tarkka arvio ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja lisäksi tarkka arvio konkreettisissa tilaohjelman tilakohtaisista kustannusvaikutuksista.
Tällainen selvitys ei kuulosta lainkaan hassummalta, joskin jäin miettimään sen todellista tarvetta mm. tilinpäätöksen rinnalla. En kuitenkaan usko, että tällaisen selvityksen valmistuminen seuraavaan edariin mennessä olisi oikeasti realistinen tavoite, koska hallituiset tuskin voivat jättää kaikkia muita hommiaan siksi aikaa nurkkaan. Toivossa on toki hyvä elää. Vaan mitäpä jos selvitystä olisi ehdotettu laadittavaksi hiukan väljemmällä aikataululla ja ehkä hiukan eri muodossa -- jos esimerkiksi tilinpäätöksestä on luettavissa tarkkaa tietoa ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta, kannattaako työtä siltä osin tehdä kahteen otteeseen?
Ponsi 3 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että ylioppilaskunnan hallitus selvittää pikaisesti, miten palvelukeskus Academican ja Domus Academican rakennushankkeet voitaisiin toteuttaa tarkentuneita kustannuksia edullisemmin (selvitys kustannuksista mk/2.10.2006). Näihin selvitystöihin sisältyy Domus Academican kellaritilojen osittaisen ulosvuokraamisen mahdollisuuden selvittäminen.
Tätäkään en pidä tyystin huonona ajatuksena, joskin uskon Mikko Kotolan kyselytunnilla esittämään tietoon, jonka mukaan halvemmalla maalilla maalaaminen jne. ei tässä kuitenkaan toisi todellisia säästöjä. Mutta jos tällainen ponsi olisi tuotu ryhmien tietoon jo vaikkapa valmisteluvaliokunnassa, sen olisi saanut lukea kirjallisessa muodossa jostain (tähän olisi auttanut edes se edarikokouksessa esitettävä kalvo), taustatietoa ynnä muuta olisi saanut selvitellä ja asiaa olisi ylipäänsä saanut sulatella kauemmin kuin viisi minuuttia, olisin saattanut päätyä pontta kannattamaankin. Kuulin kyllä, että näiden ponsien esittäminen riippui hallituksen kyselytunnilla annetuista vastauksista, mutta olisiko asiassa voinut ehkä toimia niin, että olisi valmisteluvaliokunnassa kertonut ihmisille ponsista tyyliin "mikäli emme saa kysymyksiimme tyydyttäviä vastauksia, aiomme esittää tällaisia juttuja edarissa"?
Niin, mikä vanha virsi? No, tää on jo pitkään ja hartaasti toivonut ja toivois edelleenkin, että ne esitykset oikeasti tuotaisi sinne valmisteluvaliokuntaan tai niistä kerrottaisi muille ryhmille muuten ajoissa ennen edaria, jotta ihmiset ehtisivät sulatella niitä ja kaivaa sitä usein tarvittua lisätietoa asioihin kannatuksensa tai vastustuksensa pohjaksi mikäli haluavat. Tai jos on ihan pakko tuoda jotain tuollaista suurempaa ex-tempore, niin voisiko sen kirjoittaa kalvolle tai tietokoneelle ihmisten näkyviin, visuaalista hahmotusta helpottamaan?
Lopuksi asiasta seinään, tai sitten ei ihan: se edaattorien keskustelukulttuurin syventäminen jutusteluilloin kuulostaa eri hyvältä.
Jep, tämä johdanto kirposi ajatuksistani niitä Sitvasin ponsia kohtaan, jotka eilisessä edarissa hylättiin. Kahden viimeisen sanatarkasta sisällöstä en edarissa valitettavasti sataprosenttisen selvää käsitystä saanut -- jonkinlainen visuaalinen esitystapa, kuten kalvo, olisi ollut ihana ja auttanut asiaa paljon. Tänään jo hylätyt ponnet ponnahtivat edarilistalle, josta ne sitten kirjallisina luin ja vielä kerran läpi märehdin. Seuraa tarkempaa analyysia ponsikohtaisesti.
Ponsi 1 (hylättiin äänin 19–35):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että hallitus perustaa edustajiston jäsenistä koostuvan selvitysryhmän (1 jäsen/ryhmä) Leppäsuon kiinteistöhankkeiden johdosta. Ryhmän tarkoituksena on arvioida ja tarkastaa prosessin historiaa, avoimuutta ja toteutusta sekä arvioida eri päätöksentekoelinten asemaa prosessin aikana.
Olen tässä edaattorikollegani Hannu-Matiaksen kanssa aika lailla samoilla linjoilla. Minusta ei ole järkeä perustaa taas yhtä toimielintä asiaa pohtimaan jo olemassa olevien ryhmien rinnalle. Selvitetään mieluummin, että mikä nykyisessä Leppätaloryhmässä mättää ja järkeistetään sen toimintaa. Käsittääkseni ryhmän kokoonpanoakin voi muuttaa viimeistään vuodenvaihteessa, jos niin halutaan?
Mitä tuohon avoimuuteen tulee, olen sen puolella täysin rinnoin. Haluaisin kuitenkin lähteä siitä, että jos jokin on rikki, se ainakin yritetään korjata eikä sitä suoraan heitetä kaatopaikalle ongelmajätteeksi. Aivan varmasti Leppätalotyöryhmää, sen toimintaa ja siellä käsiteltävien asioiden listaa voi tarvittaessa kehittää sen verran, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Ponsi 2 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että seuraavaan edustajiston kokoukseen mennessä laadittaisiin tarkka arvio ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja lisäksi tarkka arvio konkreettisissa tilaohjelman tilakohtaisista kustannusvaikutuksista.
Tällainen selvitys ei kuulosta lainkaan hassummalta, joskin jäin miettimään sen todellista tarvetta mm. tilinpäätöksen rinnalla. En kuitenkaan usko, että tällaisen selvityksen valmistuminen seuraavaan edariin mennessä olisi oikeasti realistinen tavoite, koska hallituiset tuskin voivat jättää kaikkia muita hommiaan siksi aikaa nurkkaan. Toivossa on toki hyvä elää. Vaan mitäpä jos selvitystä olisi ehdotettu laadittavaksi hiukan väljemmällä aikataululla ja ehkä hiukan eri muodossa -- jos esimerkiksi tilinpäätöksestä on luettavissa tarkkaa tietoa ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta, kannattaako työtä siltä osin tehdä kahteen otteeseen?
Ponsi 3 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että ylioppilaskunnan hallitus selvittää pikaisesti, miten palvelukeskus Academican ja Domus Academican rakennushankkeet voitaisiin toteuttaa tarkentuneita kustannuksia edullisemmin (selvitys kustannuksista mk/2.10.2006). Näihin selvitystöihin sisältyy Domus Academican kellaritilojen osittaisen ulosvuokraamisen mahdollisuuden selvittäminen.
Tätäkään en pidä tyystin huonona ajatuksena, joskin uskon Mikko Kotolan kyselytunnilla esittämään tietoon, jonka mukaan halvemmalla maalilla maalaaminen jne. ei tässä kuitenkaan toisi todellisia säästöjä. Mutta jos tällainen ponsi olisi tuotu ryhmien tietoon jo vaikkapa valmisteluvaliokunnassa, sen olisi saanut lukea kirjallisessa muodossa jostain (tähän olisi auttanut edes se edarikokouksessa esitettävä kalvo), taustatietoa ynnä muuta olisi saanut selvitellä ja asiaa olisi ylipäänsä saanut sulatella kauemmin kuin viisi minuuttia, olisin saattanut päätyä pontta kannattamaankin. Kuulin kyllä, että näiden ponsien esittäminen riippui hallituksen kyselytunnilla annetuista vastauksista, mutta olisiko asiassa voinut ehkä toimia niin, että olisi valmisteluvaliokunnassa kertonut ihmisille ponsista tyyliin "mikäli emme saa kysymyksiimme tyydyttäviä vastauksia, aiomme esittää tällaisia juttuja edarissa"?
Niin, mikä vanha virsi? No, tää on jo pitkään ja hartaasti toivonut ja toivois edelleenkin, että ne esitykset oikeasti tuotaisi sinne valmisteluvaliokuntaan tai niistä kerrottaisi muille ryhmille muuten ajoissa ennen edaria, jotta ihmiset ehtisivät sulatella niitä ja kaivaa sitä usein tarvittua lisätietoa asioihin kannatuksensa tai vastustuksensa pohjaksi mikäli haluavat. Tai jos on ihan pakko tuoda jotain tuollaista suurempaa ex-tempore, niin voisiko sen kirjoittaa kalvolle tai tietokoneelle ihmisten näkyviin, visuaalista hahmotusta helpottamaan?
Lopuksi asiasta seinään, tai sitten ei ihan: se edaattorien keskustelukulttuurin syventäminen jutusteluilloin kuulostaa eri hyvältä.
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Päivän uutiskatsaus
Ei siis edelleenkään elämisen turvaavaa toimeentuloa opiskelijoille. Onhan se hyvä satsata sitä rahaa johonkin ihan muualle kuin maan tulevaisuuteen. Onneksi taloudelliset tulevaisuudennäkymät ovat niin hienot, että on sitten varaa valmistumisen jälkeen maksaa pois se opintolaina jos sen joutuu ottamaan.
No, on sitä kaikenlaista hyvääkin tapahtunut. Äänestys hedelmöityshoitolaista päättyi mm. tasa-arvon kannalta kerrassaan onnellisesti ja ei-toivottuja/tiedettyjä isyyksiäkin on jatkossa toivottavasti vähemmän kuin jos laki olisi mennyt läpi. Sain läpäistyä hyvällä arvosanalla yhden tentin, jonka suorittaminen on venynyt ikuisuuksia. Ja alkuviikosta pidetyssä laitoksen kaksipäiväisessä opetuksenkehittämisseminaarissa Lammilla puhuttiin kaikenlaista hedelmällistä opintoihin liittyvistä asioista.
Maanantaina olis syksyn eka edari. Taidan mennä lukemaan sitä tasa-arvosuunnitelmaa.
No, on sitä kaikenlaista hyvääkin tapahtunut. Äänestys hedelmöityshoitolaista päättyi mm. tasa-arvon kannalta kerrassaan onnellisesti ja ei-toivottuja/tiedettyjä isyyksiäkin on jatkossa toivottavasti vähemmän kuin jos laki olisi mennyt läpi. Sain läpäistyä hyvällä arvosanalla yhden tentin, jonka suorittaminen on venynyt ikuisuuksia. Ja alkuviikosta pidetyssä laitoksen kaksipäiväisessä opetuksenkehittämisseminaarissa Lammilla puhuttiin kaikenlaista hedelmällistä opintoihin liittyvistä asioista.
Maanantaina olis syksyn eka edari. Taidan mennä lukemaan sitä tasa-arvosuunnitelmaa.
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
Paluu arkeen
Ranskan matka meni hyvin, joskin lentokoneessa paluumatkalla nappasin mukaan jonkinmoisen tuliaisflunssan, kun nukuin pari tuntia siinä epäterveellisessä vedossa. Matkan vaiheista ja viininpoiminnasta kiinnostuneet voivat pistäytyä neuleblogissa lukemassa raportin reissusta.
Nyt pitäis sitten hiljalleen palata arkeen. Laskin, että viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kotona jotakuinkin kolme viikkoa. Tulin kotiin lauantai-iltana, olen viettänyt sen jälkeen pari päivää sängyn pohjalla niistäen ja oikeusfilosofian tenttiin päntäten. Sinäkin aikana olen jo huomannut joutuneeni erilaisiin työryhmiin jne. edes tietämättäni ajoissa asiasta. Näköjään kotona sairastaminen ei ole mikään oivallinen nakinväistökeino. Tänään pitäisi palata yliopistolle, koska oikeussosiologian harjoitusseminaari kutsuu. Sen jälkeen pitäisi selvittää, että mitä kaikkea on tapahtunut sinä aikana kun olin Ranskassa, netittömänä ja puolustuskyvyttömänä -- ja mitä kaikkea mun tulisi niistä tapahtumista tietää.
Laitoksen opetuksenkehittämisseminaari on taas ensi viikolla. Se pidetään joka toisen vuoden syksyllä ja aina se tulee yhtä yllättäen kulman takaa. "Joko se nyt jo tänä vuonna taas?" Seminaarin työryhmissä opiskelijat toimivat puheenjohtajina. Luulin jo välttäneeni nakin tällä kertaa, kunnes sain tänä aamuna tekstiviestitse "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Kurssipalauteryhmähän sieltä pamahti päin pläsiä.
No, ainakaan vaihdosta palaava ei voi tahattomasti syrjäytyä tällaisista hommista, jos on jo ennen vaihtoa onnistunut sotkemaan lusikkansa tarpeeksi syvälle työryhmäsoppaan.
Nyt pitäis sitten hiljalleen palata arkeen. Laskin, että viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kotona jotakuinkin kolme viikkoa. Tulin kotiin lauantai-iltana, olen viettänyt sen jälkeen pari päivää sängyn pohjalla niistäen ja oikeusfilosofian tenttiin päntäten. Sinäkin aikana olen jo huomannut joutuneeni erilaisiin työryhmiin jne. edes tietämättäni ajoissa asiasta. Näköjään kotona sairastaminen ei ole mikään oivallinen nakinväistökeino. Tänään pitäisi palata yliopistolle, koska oikeussosiologian harjoitusseminaari kutsuu. Sen jälkeen pitäisi selvittää, että mitä kaikkea on tapahtunut sinä aikana kun olin Ranskassa, netittömänä ja puolustuskyvyttömänä -- ja mitä kaikkea mun tulisi niistä tapahtumista tietää.
Laitoksen opetuksenkehittämisseminaari on taas ensi viikolla. Se pidetään joka toisen vuoden syksyllä ja aina se tulee yhtä yllättäen kulman takaa. "Joko se nyt jo tänä vuonna taas?" Seminaarin työryhmissä opiskelijat toimivat puheenjohtajina. Luulin jo välttäneeni nakin tällä kertaa, kunnes sain tänä aamuna tekstiviestitse "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Kurssipalauteryhmähän sieltä pamahti päin pläsiä.
No, ainakaan vaihdosta palaava ei voi tahattomasti syrjäytyä tällaisista hommista, jos on jo ennen vaihtoa onnistunut sotkemaan lusikkansa tarpeeksi syvälle työryhmäsoppaan.
maanantaina, syyskuuta 18, 2006
Pikakuulumisia
Terveiset Dijonin yliopiston kirjastosta! Paasin kavaisemaan koneella, nappis on hassu. Ranskassa on uskomattoman kivaa, ruoka on taivaallista (onneksi housut ovat valjat) ja ihmisten vieraanvaraisuus uskomatonta. Huomenna reissaamme ehka Pariisiin Mona Lisaa moikkaamaan, siella on taas vahan erilaista kuin tassa kuuluisassa sinappikaupungissa.
Niin, Dijonin kuuluisa sinappi. Sita on joka ruoassa, varsinkin salaatinkastikkeissa ja se on hyvaa! Lisaksi taalla on paljon ns. Creperieita, ravintoloita, joista saa ostettua vain ohukaisia mutta erilaisin taikinoin ja kymmenin eri tayttein. Jokainen ateria loppuu uskomattomiin juustoihin, suklaisiin ja hedelmakakkuihin, mmm.
Lisaa myohemmin, nyt pitaa taas menna. :)
Niin, Dijonin kuuluisa sinappi. Sita on joka ruoassa, varsinkin salaatinkastikkeissa ja se on hyvaa! Lisaksi taalla on paljon ns. Creperieita, ravintoloita, joista saa ostettua vain ohukaisia mutta erilaisin taikinoin ja kymmenin eri tayttein. Jokainen ateria loppuu uskomattomiin juustoihin, suklaisiin ja hedelmakakkuihin, mmm.
Lisaa myohemmin, nyt pitaa taas menna. :)
torstaina, syyskuuta 14, 2006
Kahden viikon blogipimento
Lähden aamulla Ranskaan, aikomuksenani on mm. poimia punkkusatoa talteen täällä ja nähdä sinappikaupunki Dijon. Viettänen kaksi viikkoa nettipimennossa, joten blogi on silloin hiljaa. Myöskään sähköposteihin en lupaa reagoida nopeasti. Jos on supertärkeää asiaa, laittakaa tekstari.
Lento lähtee aamukuudelta. Ranskassa noustaan aamuisin viideltä, Suomen aikaa siis neljältä. Vuorokausirytmini heittänee vielä volttia. Vaan luulen, että reissusta tulee hyvä! :)
Lento lähtee aamukuudelta. Ranskassa noustaan aamuisin viideltä, Suomen aikaa siis neljältä. Vuorokausirytmini heittänee vielä volttia. Vaan luulen, että reissusta tulee hyvä! :)
tiistaina, syyskuuta 12, 2006
Karnevaalihuuman jälkimainingeissa
Eilen avajaiskarnevaaleissa ymmärsin, miten paljon olen hauskasta vaihtoajastani huolimatta täkäläistä opiskelijaelämää kaivannut. Näin (Jounin sanoin) "kaiken sen, mitä avajaiskarnevaaleissa kuuluukin nähdä" eli mm. TKO-Älyn humanisteille suunnatun porkkanapurkin (muille karkkia) ja 3M:n merkkiostoksilla. Rehtorin kasvispasteijoiden täyte oli vaihdettu viimevuotisesta pinaattijutusta johonkin currysekoitukseen. Eivät ne minusta mitenkään kammottavia olleet, vaikka jotkut niin väittävätkin. Myönnän kyllä, että minäkin pidin männävuosina käytetystä pinaattitäytteestä enemmän.
"Aika erilaisia opiskelijarientoja teillä Suomessa", totesivat saksalaiset kaverini nähtyään nämä kuvat. Siellä kun yleiset opiskelijariennot rajoittuivat kampusbaareissa pidettäviin bileisiin ja vakavahenkisiin urheiluturnauksiin (mm. futiksen asuntolamestaruusjoukkueissa oli vain sellaisia pelaajia, jotka harrastavat lajia tosissaan, mahdollisesti vielä opiskelivat sitä urheilutiedekunnassa). Vaan juuri tällaista kaipasin Saksassa ollessani, älyttömiä ja älyttömän hauskoilta tuntuvia spontaaneja tempauksia. Näihin lasketaan mm. hankifutiksen pelaaminen murtsikkasukset jalassa, ponileikki Idan saunan uima-altaassa ja alasaunan pukuhuoneessa yhtäkkiä neliäänisenä ilmoille kajahtava Finlandia-hymni. Suomalaisten opiskelukaverieni kanssa olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen ja käynyt eksymässä Latviassa, ylipäänsä minulta puuttuu Ultra Bran laulun sanoista enää yksi tehtävä. Ratikka- ja metrobileitä on jo järjestetty, mutta hei, voisiko joku toimeenpanna hiomavaunuretken sumuisena aamuna?
Nyt pitäis varmaan pakata Ranskan reissua varten. Poistun maasta perjantaiaamuna, kahden seuraavan viikon ajan minut tavoittanee vain kännykällä ja sitenkin satunnaisesti. Spostien lukuun ja blogin päivittämiseen ei siellä viinitilalla välttämättä tarjoudu mahdollisuutta.
"Aika erilaisia opiskelijarientoja teillä Suomessa", totesivat saksalaiset kaverini nähtyään nämä kuvat. Siellä kun yleiset opiskelijariennot rajoittuivat kampusbaareissa pidettäviin bileisiin ja vakavahenkisiin urheiluturnauksiin (mm. futiksen asuntolamestaruusjoukkueissa oli vain sellaisia pelaajia, jotka harrastavat lajia tosissaan, mahdollisesti vielä opiskelivat sitä urheilutiedekunnassa). Vaan juuri tällaista kaipasin Saksassa ollessani, älyttömiä ja älyttömän hauskoilta tuntuvia spontaaneja tempauksia. Näihin lasketaan mm. hankifutiksen pelaaminen murtsikkasukset jalassa, ponileikki Idan saunan uima-altaassa ja alasaunan pukuhuoneessa yhtäkkiä neliäänisenä ilmoille kajahtava Finlandia-hymni. Suomalaisten opiskelukaverieni kanssa olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen ja käynyt eksymässä Latviassa, ylipäänsä minulta puuttuu Ultra Bran laulun sanoista enää yksi tehtävä. Ratikka- ja metrobileitä on jo järjestetty, mutta hei, voisiko joku toimeenpanna hiomavaunuretken sumuisena aamuna?
Nyt pitäis varmaan pakata Ranskan reissua varten. Poistun maasta perjantaiaamuna, kahden seuraavan viikon ajan minut tavoittanee vain kännykällä ja sitenkin satunnaisesti. Spostien lukuun ja blogin päivittämiseen ei siellä viinitilalla välttämättä tarjoudu mahdollisuutta.
tiistaina, syyskuuta 05, 2006
Muahhahhaaa
Sähköpostiini tuli eilen illalla houkutteleva työtarjous, jota lukiessa mansikka-chili-rooibosteet melkein lensivät näytölle. Tässä parhaat palat sensuroituina.
"Työtä tarjolla: Osa-aikainen kääntäjä, saksa-suomi
Tässä upea tilaisuus opintojen loppuvaiheessa olevalle tai valmistuneelle.
Mainostoimisto XYZÅÄÖ Oy tarjoaa muotikuvastojen ja markkinointitekstien käännöstyötä. Helsingin Hietalahdessa sijaitseva Mainostoimisto XYZÅÄÖ Oy kuuluu ABCDEFG-yhtiöihin sekä pohjoismaiseen HIJKLMN-konserniin. Meitä on 14 työntekijää.
Työssä vaaditaan erinomaista saksan kielen taitoa ja kykyä tuottaa sujuvaa ja korrektia suomea. Hyvät ATK-taidot, ripeys, tarkkuus ja joustavuus ovat tarpeen. Työn määrä vaihtelee kausittain; työtä on yleensä 60100 h/kk."
Mietin hetken, että jokin tässä mättää. Humanistin matikalla laskin, että jos kuukaudessa on keskimäärin 30 vuorokautta ja vuorokaudessa on aina 24 tuntia, tulisi kuukauden kokonaistuntimääräksi tulla 720. Jos firman tarjoamassa osa-aikatyössä mahdutetaan 720-tuntiseen kuukauteen 60100 työtuntia, niin minkähänlaista niiden tarjoama kokopäivätyö mahtaa olla? Melkeinhän tämä on jo Jyvät ja Akanat -kamaa.
Sitten muihin asioihin eli sillisalaattiin: Materazzi (jonka sukunimestä vitsailimme nautinnollisesti saksalaiskaverien kanssa MM-finaalin kisakatsomossa italialaisessa ravintolassa, koska selostaja äänsi sen samalla tavalla kuin sanan Matratze, patja) on rupatellut toimittajille hiukan siitä, mitä hän oikeastaan sanoi Zidanelle loppuottelussa ennen Zidanen kuuluisaa ulosajoa.
Hesarissa oli tänään useampikin erityinen kiinnostava juttu niiden tavallisesti kiinnostavien lisäksi. Ensinnäkin Villa Kuunarin ostoasiasta kerrottiin siellä. Toisekseen Matlun metrobileistä oli pieni pätkä, joka löytyy myös verkkoversiosta (lukeminen vaatii Verkko-Hesarin maksulliset tunnukset). Lisäksi oikorata-asiasta oli mielenkiintoinen mielipidekirjoitus, jossa todettiin oivaltavasti, että puolen Suomen siirtyessä uuteen aikaan jää toinen puoli unholaan. Minäkin pidin yöjunista, vaikkei itselläni usein asiaa pohjoiseen ole ollutkaan.
"Työtä tarjolla: Osa-aikainen kääntäjä, saksa-suomi
Tässä upea tilaisuus opintojen loppuvaiheessa olevalle tai valmistuneelle.
Mainostoimisto XYZÅÄÖ Oy tarjoaa muotikuvastojen ja markkinointitekstien käännöstyötä. Helsingin Hietalahdessa sijaitseva Mainostoimisto XYZÅÄÖ Oy kuuluu ABCDEFG-yhtiöihin sekä pohjoismaiseen HIJKLMN-konserniin. Meitä on 14 työntekijää.
Työssä vaaditaan erinomaista saksan kielen taitoa ja kykyä tuottaa sujuvaa ja korrektia suomea. Hyvät ATK-taidot, ripeys, tarkkuus ja joustavuus ovat tarpeen. Työn määrä vaihtelee kausittain; työtä on yleensä 60100 h/kk."
Mietin hetken, että jokin tässä mättää. Humanistin matikalla laskin, että jos kuukaudessa on keskimäärin 30 vuorokautta ja vuorokaudessa on aina 24 tuntia, tulisi kuukauden kokonaistuntimääräksi tulla 720. Jos firman tarjoamassa osa-aikatyössä mahdutetaan 720-tuntiseen kuukauteen 60100 työtuntia, niin minkähänlaista niiden tarjoama kokopäivätyö mahtaa olla? Melkeinhän tämä on jo Jyvät ja Akanat -kamaa.
Sitten muihin asioihin eli sillisalaattiin: Materazzi (jonka sukunimestä vitsailimme nautinnollisesti saksalaiskaverien kanssa MM-finaalin kisakatsomossa italialaisessa ravintolassa, koska selostaja äänsi sen samalla tavalla kuin sanan Matratze, patja) on rupatellut toimittajille hiukan siitä, mitä hän oikeastaan sanoi Zidanelle loppuottelussa ennen Zidanen kuuluisaa ulosajoa.
Hesarissa oli tänään useampikin erityinen kiinnostava juttu niiden tavallisesti kiinnostavien lisäksi. Ensinnäkin Villa Kuunarin ostoasiasta kerrottiin siellä. Toisekseen Matlun metrobileistä oli pieni pätkä, joka löytyy myös verkkoversiosta (lukeminen vaatii Verkko-Hesarin maksulliset tunnukset). Lisäksi oikorata-asiasta oli mielenkiintoinen mielipidekirjoitus, jossa todettiin oivaltavasti, että puolen Suomen siirtyessä uuteen aikaan jää toinen puoli unholaan. Minäkin pidin yöjunista, vaikkei itselläni usein asiaa pohjoiseen ole ollutkaan.
maanantaina, syyskuuta 04, 2006
Kotona jälleen
Paluuhässäkkä vei viikon, mutta nyt alkaa Suomi tuntua taas tutulta. Osa opintosuorituksista on yhä rekisteröimättä, mutta kurssi-ilmoittautumiset onnistuin hoitamaan. Tai siis kurssi-ilmoittautumisen, koska vain yksi haluamistani kursseista sellaista vaati. Täällä on näköjään tapahtunut kaikenlaista, Porthaniakin on taas avattu. Siitä on remontissa tehty varsin hieno, mutta en muistanutkaan, kuinka kovasti inhoan niitä pyöröovia.
Fuksit näyttivät kauhean pikkuisilta, kun olin perjantaina puhumassa Siulan sivuaineinfossa. Tuntuu siltä, että yliopistoon tullaan nykyään suoraan yläasteelta, lukio jää väliin. Tai sitten olisi ehkä aiheellista myöntää, että se tuntuu siltä vain koska itse vanhenee. ;) Olen viidennen vuoden fuksi, tervehdys. Pakko sanoa, että ne oikeat fuksit tuntuvat kuitenkin tosi fiksulta ja mukavalta porukalta ja aikuisopiskelijatkin näyttivät tänä vuonna olevan alle neljäkymppisiä.
Portsun kahvilassa tuli kuitenkin ylläri vastaan, kun ajattelin näppärästi noutaa sieltä kahvikupposen mukaani. Ainoa take away -vaihtoehto oli 0,33 litran muki ja Portsun kahvilapuolen annosteluautomaatti (reilun kaupan termaria ei näkynyt missään) lasketti sen täpötäyteen kahvia, siis niin, ettei maitovaraakaan jäänyt. Hinta nyt ei huimannut päätä, 1,20 e, mutta kun minä olisin halunnut sellaisen normaalikokoisen kahvin, jollaisen Unicafesta ennen sai eurolla ja jossa oli sisältöä hiukan vajaat 2 dl. Pienen limpparipullon kokoinen pänikällinen juhlamokkaa on ainakin minun mahalleni aivan liian tuju annos. Luennolla ei ole kauhean kivaa jos mahaa vääntää, suolet muuttuvat suoriksi putkiksi ja liika kofeiini saa kädet tärisemään. Isot kahvitynnyrit ovat joskus ihan kiva vaihtoehto, mutta nyt, niiden ollessa ainoa optio, vetoan Unicafen täteihin ja setiin, olkaa kilttejä ja laittakaa tavallinen kuppikoko takaisin siihen rinnalle meitä herkkämahaisempia kahvinjuojia varten.
Fuksit näyttivät kauhean pikkuisilta, kun olin perjantaina puhumassa Siulan sivuaineinfossa. Tuntuu siltä, että yliopistoon tullaan nykyään suoraan yläasteelta, lukio jää väliin. Tai sitten olisi ehkä aiheellista myöntää, että se tuntuu siltä vain koska itse vanhenee. ;) Olen viidennen vuoden fuksi, tervehdys. Pakko sanoa, että ne oikeat fuksit tuntuvat kuitenkin tosi fiksulta ja mukavalta porukalta ja aikuisopiskelijatkin näyttivät tänä vuonna olevan alle neljäkymppisiä.
Portsun kahvilassa tuli kuitenkin ylläri vastaan, kun ajattelin näppärästi noutaa sieltä kahvikupposen mukaani. Ainoa take away -vaihtoehto oli 0,33 litran muki ja Portsun kahvilapuolen annosteluautomaatti (reilun kaupan termaria ei näkynyt missään) lasketti sen täpötäyteen kahvia, siis niin, ettei maitovaraakaan jäänyt. Hinta nyt ei huimannut päätä, 1,20 e, mutta kun minä olisin halunnut sellaisen normaalikokoisen kahvin, jollaisen Unicafesta ennen sai eurolla ja jossa oli sisältöä hiukan vajaat 2 dl. Pienen limpparipullon kokoinen pänikällinen juhlamokkaa on ainakin minun mahalleni aivan liian tuju annos. Luennolla ei ole kauhean kivaa jos mahaa vääntää, suolet muuttuvat suoriksi putkiksi ja liika kofeiini saa kädet tärisemään. Isot kahvitynnyrit ovat joskus ihan kiva vaihtoehto, mutta nyt, niiden ollessa ainoa optio, vetoan Unicafen täteihin ja setiin, olkaa kilttejä ja laittakaa tavallinen kuppikoko takaisin siihen rinnalle meitä herkkämahaisempia kahvinjuojia varten.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Viimeinen yö
Ei ole viidestoista yö tämä, mutta silti viimeinen yö Saksassa. Huone on tyhjä ja valkoinen ja täällä kaikuu. En muistanutkaan, että huoneeni on näin iso, vaikka olen täällä 5 kk asunut. Olen lahjoitellut tavaroitani naapureille ja ystäville, siis niitä tavaroita, joita en saa vietyä mukanani. Asuntola on siitä kätevä paikka että kaikelle tarpeettomalle löytyy täällä yleensä uusi omistaja. Kasvinikin löysivät uuden kodin, ihana marokkolainen ystäväni otti mielellään vastaan sitruunapuuni ja muhkean muratin, jonka olen ihan itse pienestä kasvinpätkästä kasvattanut.
Postitin osan tavaroistani Suomeen, ts. kolme pakettia. Lentokoneeseen vien matkalaukuissani noin 7 kg ylipainoa. Okei, ylimääräinen matkatavara maksaa viisi euroa kilolta, mutta hintaero postitukseen verrattuna olisi nyt olematon, kun pakkauslaatikot loppuivat. Ja kiltti ystäväni (se sama jonka luokse kasvini muuttivat) lupasi tulla huomenna saattamaan mua asemalle ja auttamaan matkalaukkujen raahaamisessa! Ihanaa, näin jo painajaisia siitä kuinka läkähdyn kuormani alle ja lyyhistyn puolimatkassa maahan enkä pääse enää ylös.
Nyt olis mehevää olla kustannusyhtiön tieto- ja oppikirjaosastolla töissä. Uusia töitä taitaa sataa niskaan ihan justiinsa, kun Pluto ei ole enää planeetta.
Edit: pahoittelut, Blogger sekoilee taas.
Postitin osan tavaroistani Suomeen, ts. kolme pakettia. Lentokoneeseen vien matkalaukuissani noin 7 kg ylipainoa. Okei, ylimääräinen matkatavara maksaa viisi euroa kilolta, mutta hintaero postitukseen verrattuna olisi nyt olematon, kun pakkauslaatikot loppuivat. Ja kiltti ystäväni (se sama jonka luokse kasvini muuttivat) lupasi tulla huomenna saattamaan mua asemalle ja auttamaan matkalaukkujen raahaamisessa! Ihanaa, näin jo painajaisia siitä kuinka läkähdyn kuormani alle ja lyyhistyn puolimatkassa maahan enkä pääse enää ylös.
Nyt olis mehevää olla kustannusyhtiön tieto- ja oppikirjaosastolla töissä. Uusia töitä taitaa sataa niskaan ihan justiinsa, kun Pluto ei ole enää planeetta.
Edit: pahoittelut, Blogger sekoilee taas.
keskiviikkona, elokuuta 23, 2006
1,5 + H
Mä vihaan pakkaamista. Kamat pitäisi saada kasaan ja kämppä pestyä katosta lattianrajaan, eikä asiaa liiemmin helpota se, että käytävältä kuuluu musiikkia joka saa jalan vipattamaan ja känniset kaverit koputtelevat ovelle ja kinuavat tulemaan jo bileisiin. Eikä mun omaisuus mahdu millään lentokoneessa sallittujen 20 kilon sisään.
Ylihuomenna nukun jo kotona omassa sängyssä ja lauantaina saunon, siis jos saan nämä kamat kasaan ja kämpän siivottua ja pääsen lähtemään täältä pois. Onneksi mulla on aikaa huomisaamuun, kuntotarkastaja tulee katsomaan kämppääni vasta silloin. Enkä muuten saanut toimivaa jääkaappia. Das ist Deutschland, asiat kestävät joskus ikuisuuden. Tuonevat sen viikko sen jälkeen kun olen jo poistunut maasta, tai sitten eivät koskaan. No, se on pientä tässä hässäkässä ja mun margariini viihtyy hyvin kaverin jääkaapissa.
Anteeksi tämänhetkinen negatiivisuuteni. En ole järin herkkä hermostumaan pakkaamisesta, mutta nyt hysteerinen itkukohtaus tulee ihan just.
Ylihuomenna nukun jo kotona omassa sängyssä ja lauantaina saunon, siis jos saan nämä kamat kasaan ja kämpän siivottua ja pääsen lähtemään täältä pois. Onneksi mulla on aikaa huomisaamuun, kuntotarkastaja tulee katsomaan kämppääni vasta silloin. Enkä muuten saanut toimivaa jääkaappia. Das ist Deutschland, asiat kestävät joskus ikuisuuden. Tuonevat sen viikko sen jälkeen kun olen jo poistunut maasta, tai sitten eivät koskaan. No, se on pientä tässä hässäkässä ja mun margariini viihtyy hyvin kaverin jääkaapissa.
Anteeksi tämänhetkinen negatiivisuuteni. En ole järin herkkä hermostumaan pakkaamisesta, mutta nyt hysteerinen itkukohtaus tulee ihan just.
lauantaina, elokuuta 19, 2006
5 + H
Koblenzin ja Dortmundin pommimatkalaukkujen tekijäksi epäilty mies on pidätetty Kielissä. Hrr, kylmää kun ajatteleekin, että mitä jos ne laukut olisivat räjähtäneet suunnitelman mukaisesti. Ja itsekin on tullut aika usein tuolla Koblenzin radalla reissattua, se kun vie täältä Ingelheimiin, Bingeniin, Kölniin, Bacharachiin...
Lukukauden loppu on vääjäämättä koittanut. Yhtään kaveria en tahtoisi saattaa täältä pois, mutta hiljalleen niitä lähtee. :( Omaan lähtöön on vielä viikko, kohta pitäis pakata ja siivota kämppä, hoitaa pari ihanaa paperihommaa (aaaah, byrokratiaa <3), punnita matkatavarat ettei tule kauheasti ylikiloja ja lahjoittaa ylimääräiset kamat, kuten astiat ja matot, pois. Niin ja ostaa uudet kengät. Shoppailu lohduttaa, uskokaa tai älkää, ja me lähdemme nyt kaupungille lohduttautumaan puolalaisen Zofian kanssa.
Und alle meine gute Freunde hier: wir werden uns noch treffen, in Frankreich, Polenoder und Finnland. :)
Lukukauden loppu on vääjäämättä koittanut. Yhtään kaveria en tahtoisi saattaa täältä pois, mutta hiljalleen niitä lähtee. :( Omaan lähtöön on vielä viikko, kohta pitäis pakata ja siivota kämppä, hoitaa pari ihanaa paperihommaa (aaaah, byrokratiaa <3), punnita matkatavarat ettei tule kauheasti ylikiloja ja lahjoittaa ylimääräiset kamat, kuten astiat ja matot, pois. Niin ja ostaa uudet kengät. Shoppailu lohduttaa, uskokaa tai älkää, ja me lähdemme nyt kaupungille lohduttautumaan puolalaisen Zofian kanssa.
Und alle meine gute Freunde hier: wir werden uns noch treffen, in Frankreich, Polen
torstaina, elokuuta 17, 2006
Peruna on kuminen ruoka ihan oikea
Kävin joskus Lontoossa. Vuosia myöhemmin näin painajaista, jossa jättisuuri brittileipä ajoi minua takaa kadulla. En minäkään nyt pelkkää lähellä tuotettua luomua syö, mutta ihan oikeasti, miten joku voi elää sellaisella vitivalkoisella leivällä, joka säilyy homeettomana ainakin kuukauden, luultavasti pussin kyljessä lueteltujen kymmenien E-koodilla varustettujen aineiden ansiosta? Ja laittaa sen päälle vielä joko munia ja majoneesia tai makeaa hilloa aamuisin? Uuuuhhh.
No, brittilasten lihavuudesta onkin sitten kuulunut huolestuneita kirjoituksia siellä sun täällä. Nyt lontoolainen Epsom & Ewell High School vastaa kaikuna huolestuneisiin ääniin ja on järkeistänyt ruokailuaan. HS:n uutisen mukaan limpparia ja karkkia syytävät automaatit on poistettu koulusta ja aterioilla on alettu tarjoilla myös salaattia ja vihanneksia. (En ehkä halua tietää, että mitä ne ennen söivät, jos vihanneksiakaan ei ollut.) Ja jutussa haastatellun rehtori Phil Hutchinsonin mukaan ranskanperunoitakin saa enää vain perjantaina, kun ennen niitä tarjoiltiin päivittäin. Oikeasti, tosi hyvää edistystä, mutta miksi ihmeessä koulussa pitää ylipäänsä tarjoilla ranskiksia? Mitä vikaa on riisissä tai keitetyissä perunoissa? Ja jos joskus pitää jotain erikoisempia perunaherkkuja olla, niin kyllä vähäisessä määrässä kasviöljyä pyöräytetyt paistetut perunat ovat nekin kevyempiä kuin tirisevässä rasvassa uppopaistetut ranskalaiset.
Vaan a vot, saisinpa maistaa ranskalaista kouluruokaa! Jutun oheisliitteen mukaan siihen sisältyy päivittäin alkuruoka, pääruoka, juustolautanen sekä jälkiruoka tai hedelmä. Jutun tekopäivänä alkuruokana oli artisokansydämiä, yummy. Suomalainenkin kouluruoka on kyllä omista ala-asteajoistani parantunut. Pääkaupunkiseudun peruskouluissa tekemieni sijaisuuksien aikana pyrin aina lounastamaan koulussa, jos se suinkin on mahdollista. Lounaan hinta vähennetään toki palkasta, mutta se on sen arvoista: ruoka on yleisimmin ravitsevaa ja maukasta, semminkin kun monissa kouluissa se tehdään nykyään aika pitkälle itse. Perunatkaan eivät ole enää omilta kouluajoiltani tuttuja "kumiperunoita" vaan ne saa monessa paikassa jopa kuorineen (ja siis vitamiineineen). Poissa ovat myös kaalikeitot ja maksalaatikot, nykyisin kouluissa saa kaiken maailman linssipatoja, wokkeja, jopa palak paneeria olen koulukeittiön tuottamana kerran maistanut. On teemaviikkoja: aasialaista, afrikkalaista, välimerellistä ja jopa amerikkalaista, vaikka vähän puistattaakin ajatella, millaista teemaruokaa Burger Kingin, sokerihuurroksen ja kuorrutettujen donitsien ihmemaata ajatellessa ideoidaan. Ehkä niillä on sen verran enemmän järkeä päässään etteivät syötä lapsille lounaaksi donitseja.
Kiuruveden kouluissa on meneillään lähi- ja luomuruokaa suosiva projekti, jossa 40 % ruoan raaka-aineista on lähellä tuotettua tavaraa. "Ei jäänyt yhtään, kun ruoka oli niin hyyyväää", siteeraa HS sikäläisiä ekaluokkalaisia artikkelissaan 17.8.2006. Myös leivät tehdään itse ja raaka-aineiden joukossa on jopa "rikkaruohoista" jalointa, eli nokkosta! Eipä ole koululaisilla ruoastaan valittamista, luulisin. Minä en ainakaan valittaisi, mmmm... Olisikohan jotain keinoa päästä suorittamaan peruskoulun oppimäärää alusta alkaen uudelleen, Kiuruvedelle? :D
Koko brittikouluruokaa käsittelevän uutisen löytää HS:n verkkoversiosta 17.8.2006, tässä suora linkki. Oheisliitteisiin löytyvät linkit jutun alta. Kiuruveden kouluruoasta kertova artikkeli löytyy samasta verkkolehdestä, suora linkki tässä. Kaikkien näiden juttujen lukemiseen tarvitsee HS:n verkkoversion sivuille vaadittavat tunnukset.
Muokkaus: Niin ja edelliseen postaukseen viitaten, uusi jääkaappi luvattiin tiistaiksi. Saa nähdä, miten elän 5 vuorokautta tässä välissä. Kasvissoppaa varmaan on luvassa, juurekset ja kasvisliemikuutiot säilyvät kylmässä. Pitsalinjalle en haluaisi vajota.
No, brittilasten lihavuudesta onkin sitten kuulunut huolestuneita kirjoituksia siellä sun täällä. Nyt lontoolainen Epsom & Ewell High School vastaa kaikuna huolestuneisiin ääniin ja on järkeistänyt ruokailuaan. HS:n uutisen mukaan limpparia ja karkkia syytävät automaatit on poistettu koulusta ja aterioilla on alettu tarjoilla myös salaattia ja vihanneksia. (En ehkä halua tietää, että mitä ne ennen söivät, jos vihanneksiakaan ei ollut.) Ja jutussa haastatellun rehtori Phil Hutchinsonin mukaan ranskanperunoitakin saa enää vain perjantaina, kun ennen niitä tarjoiltiin päivittäin. Oikeasti, tosi hyvää edistystä, mutta miksi ihmeessä koulussa pitää ylipäänsä tarjoilla ranskiksia? Mitä vikaa on riisissä tai keitetyissä perunoissa? Ja jos joskus pitää jotain erikoisempia perunaherkkuja olla, niin kyllä vähäisessä määrässä kasviöljyä pyöräytetyt paistetut perunat ovat nekin kevyempiä kuin tirisevässä rasvassa uppopaistetut ranskalaiset.
Vaan a vot, saisinpa maistaa ranskalaista kouluruokaa! Jutun oheisliitteen mukaan siihen sisältyy päivittäin alkuruoka, pääruoka, juustolautanen sekä jälkiruoka tai hedelmä. Jutun tekopäivänä alkuruokana oli artisokansydämiä, yummy. Suomalainenkin kouluruoka on kyllä omista ala-asteajoistani parantunut. Pääkaupunkiseudun peruskouluissa tekemieni sijaisuuksien aikana pyrin aina lounastamaan koulussa, jos se suinkin on mahdollista. Lounaan hinta vähennetään toki palkasta, mutta se on sen arvoista: ruoka on yleisimmin ravitsevaa ja maukasta, semminkin kun monissa kouluissa se tehdään nykyään aika pitkälle itse. Perunatkaan eivät ole enää omilta kouluajoiltani tuttuja "kumiperunoita" vaan ne saa monessa paikassa jopa kuorineen (ja siis vitamiineineen). Poissa ovat myös kaalikeitot ja maksalaatikot, nykyisin kouluissa saa kaiken maailman linssipatoja, wokkeja, jopa palak paneeria olen koulukeittiön tuottamana kerran maistanut. On teemaviikkoja: aasialaista, afrikkalaista, välimerellistä ja jopa amerikkalaista, vaikka vähän puistattaakin ajatella, millaista teemaruokaa Burger Kingin, sokerihuurroksen ja kuorrutettujen donitsien ihmemaata ajatellessa ideoidaan. Ehkä niillä on sen verran enemmän järkeä päässään etteivät syötä lapsille lounaaksi donitseja.
Kiuruveden kouluissa on meneillään lähi- ja luomuruokaa suosiva projekti, jossa 40 % ruoan raaka-aineista on lähellä tuotettua tavaraa. "Ei jäänyt yhtään, kun ruoka oli niin hyyyväää", siteeraa HS sikäläisiä ekaluokkalaisia artikkelissaan 17.8.2006. Myös leivät tehdään itse ja raaka-aineiden joukossa on jopa "rikkaruohoista" jalointa, eli nokkosta! Eipä ole koululaisilla ruoastaan valittamista, luulisin. Minä en ainakaan valittaisi, mmmm... Olisikohan jotain keinoa päästä suorittamaan peruskoulun oppimäärää alusta alkaen uudelleen, Kiuruvedelle? :D
Koko brittikouluruokaa käsittelevän uutisen löytää HS:n verkkoversiosta 17.8.2006, tässä suora linkki. Oheisliitteisiin löytyvät linkit jutun alta. Kiuruveden kouluruoasta kertova artikkeli löytyy samasta verkkolehdestä, suora linkki tässä. Kaikkien näiden juttujen lukemiseen tarvitsee HS:n verkkoversion sivuille vaadittavat tunnukset.
Muokkaus: Niin ja edelliseen postaukseen viitaten, uusi jääkaappi luvattiin tiistaiksi. Saa nähdä, miten elän 5 vuorokautta tässä välissä. Kasvissoppaa varmaan on luvassa, juurekset ja kasvisliemikuutiot säilyvät kylmässä. Pitsalinjalle en haluaisi vajota.
keskiviikkona, elokuuta 16, 2006
Living in without the fridge
Jääkaappini sanoi eilen illalla täysin yllättäen sopimuksen irti, PATAPUM. Tai no joo, oikeammin sen päästämä ääni oli jotakuinkin SLOOOOOSSSSHHH-TIP-TIP-TIP-TIP-TIP, mutta lopputulos oli sama: kaappia ei voi käyttää. Mikälie osa siitä petti ja lattiallani oli yhtäkkiä nelisen litraa vettä, joka tulvi jääkaapin alta. Minätyttö siirsin sitten nopeasti ja varovaisesti itseäni painavampaa kirjahyllyä, ÄÄÄRRRRGGGHHH OOOOMPPPPHHHH, joka oli pistorasian edessä, tempaisin töpselin irti oikosulun pelossa ja järjestin jääkaapin suojissa olleet kolme jogurttia ja margariinipaketin naapurini hoiviin. Onneksi on opiskelijabudjetin mukainen ruokavalio. Tiedättehän sen uskomattoman ilahtumisen tunteen, kun tulee kotiin ja suuntaa jääkaapille eikä se olekaan tyhjä? Siellä on valo! Ja kannullinen vettä! Jihuu!
Joka tapauksessa kävin tänään kertomassa asiasta vuokranantajani, eli Studentenwerkin päivystyksessä ja tapasin siellä Hausmeisterimme, joka leppoisaan tyyliinsä pyysi minua tyhjentämään ja pesemään kaapin tänään ja sanoi komentavansa miehensä huomenaamuna hakemaan sen klo 11 ja 12 välillä. Toivottavasti ne tuovat mulleuuden toimivan kaapin samalla tilalle. Upouutta ei kannata odottaa, koska asuntola poistuu käytöstä syyskuun jälkeen ja oikeastaan sen tänne tuotavan kaapin ikä on mulle myös herttaisen samantekevää, kunhan se tuodaan huomenna ja toimii ja pitää vedet sun muut asiat sisällään. En myöskään tule elämään sen kanssa kuin viikon, mutta toisaalta en kyllä suostu elämään sitä viikkoa ilman jääkaappia! Jäin jo tänään ilman aamiaista kun jogurttejani tällä hetkellä hallinnoiva Birgit oli poissa kotoa.
Noh, tulipa joka tapauksessa eliminoitua jääkaapin perukoilta se joku sininen ja pörröinen asia, todellinen The Thing, jota epäilen viime viikolla avatuksi juustoraasteeksi. Ellei se sitten selviydy itsekseen roskiksesta pois, avaa alaovea ja ryömi portaita pitkin takaisin tänne ylimpään kerrokseen (mikä voi olla hyvinkin todennäköistä, joten täytyy muistaa lukita ovi kunnolla yöksi). Niin ja otsikko viittaa tietysti tähän kappaleeseen, joka otaksuttavasti kertoo siitä tänään pois heittämästäni asiasta.
Joka tapauksessa kävin tänään kertomassa asiasta vuokranantajani, eli Studentenwerkin päivystyksessä ja tapasin siellä Hausmeisterimme, joka leppoisaan tyyliinsä pyysi minua tyhjentämään ja pesemään kaapin tänään ja sanoi komentavansa miehensä huomenaamuna hakemaan sen klo 11 ja 12 välillä. Toivottavasti ne tuovat mulle
Noh, tulipa joka tapauksessa eliminoitua jääkaapin perukoilta se joku sininen ja pörröinen asia, todellinen The Thing, jota epäilen viime viikolla avatuksi juustoraasteeksi. Ellei se sitten selviydy itsekseen roskiksesta pois, avaa alaovea ja ryömi portaita pitkin takaisin tänne ylimpään kerrokseen (mikä voi olla hyvinkin todennäköistä, joten täytyy muistaa lukita ovi kunnolla yöksi). Niin ja otsikko viittaa tietysti tähän kappaleeseen, joka otaksuttavasti kertoo siitä tänään pois heittämästäni asiasta.
sunnuntaina, elokuuta 13, 2006
Viva Colonia
Kävin eilen taas Kölnissä, tällä kertaa ranskalaiskaverini kanssa. Hummasimme ihanassa suklaamuseossa (emme ostaneet museon kaupasta mitään) ja eläintarhassa, joka on kuulemma yksi maailman suurimmista. Domissakin poikkesimme, mutta tornin jätimme tällä kertaa väliin. Aurélie ei halunnut kiivetä portaita ja minä kävin siellä jo aiemmin.
Eläintarhassa tuli vastaan mm. hellyttävä elefanttivauva, kirahveja, ihmisapinoita (voiko niitä kutsua suomeksi noin?) ja niilinkrokotiileja. Vaikka eläintarhan ongelmat olivat pääosin samoja kuin kaupungissa sijaitsevilla eläintarhoilla yleensä, eli mm. kohtuullisen vähän elintilaa per eläin, olivat aitaukset pääosin suurempia kuin Frankfurtissa. Silti Wiesbadenin Tierpark Fasanerien aitausten koosta jäätiin Kölnissäkin vielä kauas. Esimerkiksi karhuilla oli käytössään ehkä noin kymmenesosa siitä alueesta, joka niille Wiesbadenissa tarjotaan.
Köln on mukava kaupunki. Harmi kyllä siellä pelattiin Bundesligaa samaan aikaan, joten junissa oli kännisiä futisfaneja mennen tullen. Menojuna lähti Mainzista klo 7.24 aamulla ja ne olivat kännissä jo silloin. Mä en ole ikinä tajunnut, miksi urheilun katsomiseen pitää välttämättä liittää alkoholinjuontia? Minun logiikkani mukaan kun lippuihin käytetyt rahatkin menevät vähän hukkaan, jos pitää ravata tyyliin vartin välein jonottelemassa vessaan tai hakemassa uutta tuoppia, kuten porukka näyttää tekevän. Paluumatkalla olimme aika happamina: futisfanit perseilivät Köln--Koblenz-välin junassa niin, että jokaisen kerran kun se pysähtyi asemalle, ne ryntäsivät ovien väliin seisomaan röökille. Junan ovet eivät siis päässeet sulkeutumaan eikä juna voinut jatkaa matkaansa ajoissa. Kuski kuulutti asiasta pari kertaa, yhä vähemmän ystävällisin sanankääntein ja Koblenziin pääsimme sitten lopulta lähemmäs 20 minuuttia myöhässä, jolloin viimeinen juna Mainziin oli auttamatta mennyt. Onneksi löysimme vielä yhden naapurikaupunkiimme Wiesbadeniin vievän junan ja pääsimme sitä kautta Mainziin. Mutta silti, tunti lisää matkaan sen takia, että jotkut ovat kännissä eivätkä osaa käyttäytyä! (No, Koblenzin asemalla odottelevat poliisit, jotka kuski oli ilmeisesti sinne kutsunut, korjasivatkin matkan varrelta pahimmat idiootit talteen yöpymään saksalaisessa putkassa.)
Nukuin viime yönä 11 tuntia ja heräsin siis vasta puoli kahdeltatoista. Kotiin päästyäni sain juuri ja juuri hampaat pestyä ennen kuin kaaduin petiin ja simahdin. Huonosti nukuttu edellinen yö (4 tuntia), kuudelta herääminen, matkustaminen ja Kölnissä kävelty uskomaton kilometrimäärä taisivat viedä veronsa. Taisimme tehdä kävelynopeusennätyksen Aurélien kanssa viime yönä, kun huomasimme, ettei hbf:lta mene enää busseja yliopistolle kuin puolen tunnin välein ja luvassa olisi ollut 27 minuutin odotus kylmässä tuulessa. Asemalta kampukselle kävelyyn menee normaalisti noin 15 minuuttia, nyt huitaisimme sen seitsemässä minuutissa. En tiedä mikä vaikutti asiaan eniten: pureva kylmä tuuli, ääretön väsymys, kaipaus omaan sänkyyn vai takanamme jonkin aikaa kulkenut futisfaniporukka, josta halusimme ehdottomasti päästä mahdollisimman kauas.
Joka tapauksessa futisfanien häiriköintiä lukuun ottamatta reissu oli kiva ja Köln on yhä vaan yhtä ihana kaupunki. :) Ehkä tässä ehtis vielä jonnekin muuallekin reissun tehdä ennen kotiin lähtöä. Marburgiin? Mannheimiin?
Eläintarhassa tuli vastaan mm. hellyttävä elefanttivauva, kirahveja, ihmisapinoita (voiko niitä kutsua suomeksi noin?) ja niilinkrokotiileja. Vaikka eläintarhan ongelmat olivat pääosin samoja kuin kaupungissa sijaitsevilla eläintarhoilla yleensä, eli mm. kohtuullisen vähän elintilaa per eläin, olivat aitaukset pääosin suurempia kuin Frankfurtissa. Silti Wiesbadenin Tierpark Fasanerien aitausten koosta jäätiin Kölnissäkin vielä kauas. Esimerkiksi karhuilla oli käytössään ehkä noin kymmenesosa siitä alueesta, joka niille Wiesbadenissa tarjotaan.
Köln on mukava kaupunki. Harmi kyllä siellä pelattiin Bundesligaa samaan aikaan, joten junissa oli kännisiä futisfaneja mennen tullen. Menojuna lähti Mainzista klo 7.24 aamulla ja ne olivat kännissä jo silloin. Mä en ole ikinä tajunnut, miksi urheilun katsomiseen pitää välttämättä liittää alkoholinjuontia? Minun logiikkani mukaan kun lippuihin käytetyt rahatkin menevät vähän hukkaan, jos pitää ravata tyyliin vartin välein jonottelemassa vessaan tai hakemassa uutta tuoppia, kuten porukka näyttää tekevän. Paluumatkalla olimme aika happamina: futisfanit perseilivät Köln--Koblenz-välin junassa niin, että jokaisen kerran kun se pysähtyi asemalle, ne ryntäsivät ovien väliin seisomaan röökille. Junan ovet eivät siis päässeet sulkeutumaan eikä juna voinut jatkaa matkaansa ajoissa. Kuski kuulutti asiasta pari kertaa, yhä vähemmän ystävällisin sanankääntein ja Koblenziin pääsimme sitten lopulta lähemmäs 20 minuuttia myöhässä, jolloin viimeinen juna Mainziin oli auttamatta mennyt. Onneksi löysimme vielä yhden naapurikaupunkiimme Wiesbadeniin vievän junan ja pääsimme sitä kautta Mainziin. Mutta silti, tunti lisää matkaan sen takia, että jotkut ovat kännissä eivätkä osaa käyttäytyä! (No, Koblenzin asemalla odottelevat poliisit, jotka kuski oli ilmeisesti sinne kutsunut, korjasivatkin matkan varrelta pahimmat idiootit talteen yöpymään saksalaisessa putkassa.)
Nukuin viime yönä 11 tuntia ja heräsin siis vasta puoli kahdeltatoista. Kotiin päästyäni sain juuri ja juuri hampaat pestyä ennen kuin kaaduin petiin ja simahdin. Huonosti nukuttu edellinen yö (4 tuntia), kuudelta herääminen, matkustaminen ja Kölnissä kävelty uskomaton kilometrimäärä taisivat viedä veronsa. Taisimme tehdä kävelynopeusennätyksen Aurélien kanssa viime yönä, kun huomasimme, ettei hbf:lta mene enää busseja yliopistolle kuin puolen tunnin välein ja luvassa olisi ollut 27 minuutin odotus kylmässä tuulessa. Asemalta kampukselle kävelyyn menee normaalisti noin 15 minuuttia, nyt huitaisimme sen seitsemässä minuutissa. En tiedä mikä vaikutti asiaan eniten: pureva kylmä tuuli, ääretön väsymys, kaipaus omaan sänkyyn vai takanamme jonkin aikaa kulkenut futisfaniporukka, josta halusimme ehdottomasti päästä mahdollisimman kauas.
Joka tapauksessa futisfanien häiriköintiä lukuun ottamatta reissu oli kiva ja Köln on yhä vaan yhtä ihana kaupunki. :) Ehkä tässä ehtis vielä jonnekin muuallekin reissun tehdä ennen kotiin lähtöä. Marburgiin? Mannheimiin?
perjantaina, elokuuta 11, 2006
Ukko-Nooalla on iso perhe
Muistatteko sellaisen lastenlaulun: Ukko-Nooalla on iso perhe ja iso perhe on Uuuukko-Nooalla. He syövät iltaisin ja juovat aamuisin ja voooo-ooivat paksusti?? Mulla soi se jostain syystä päässä koko ajan. Lapsena siihen vaihdettiin yhteen kohtaan yksi kirjain ja sitten kikatettiin ihan kamalasti. :)
Mutta oikeasti mietin sitä perheasiaa vielä lisää. Eikö tässä ole aika ristiriitainen tilanne? Toisaalta useimmat työnantajat tahtovat, että naisella on haluamansa määrä lapsia olemassa jo tämän valmistuessa (--> nainen ei hanki niitä myöhemmin lisää --> työnantaja ei joudu maksamaan äitiyslomasta ja palkkaamaan sijaista). Toisaalta opintoputki ja Etappi pakottavat ainakin uudet opiskelijat opiskelemaan tehokkaassa tahdissa ja valmistumaan siten nopeammin (--> aikaa lasten hankkimiselle ei käytännössä katsoen ole, koska vauvan kanssa on vaikea istua luennolla, vaikkei sillä koliikkia olisikaan). Kolmas asia on se, että valtio tahtoisi kannustaa ihmisiä syntyvyyden lisäämisessä. Anteeksi, mutta missä vaiheessa niitä lapsia tulisi synnyttää ja kenen, kun ennen valmistumista siihen ei ole varaa ja aikaa ja valmistumisen jälkeen se aiheuttaa melkein satavarmasti riskin joutua työnantajien dissaamaksi? Ja miksi ihmeessä isyydestä tai isäksi tulemisesta ei koskaan puhuta työnantajien kulujen yhteydessä? Ei kai niitä lapsia yksin saada aikaan ja voi se isukkikin hoitovapaalle haluta.
Minusta on myös mielenkiintoista, että valtio pyrkii sekä lisäämään syntyvyyttä että vähentämään työttömyyttä ja silti etuuksien määrät ovat vinksallaan. Tällaisella summalla (miinus ennakonpidätys, luonnollisesti) elävät a) juuri syntyvyyttä lisänneet vanhemmat, b) työttömät:
vanhempainpäiväraha 15,20 euroa + lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta) 3,33 euroa
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa
Millä tapaa tämä kannustaa synnyttämään enemmän kuin lisää halua hakea töitä? No, toisaalta, kun korkeakouluopiskelija valmistuu työttömäksi (se vaara on nykyään myös mm. juristeilla, humanisteilla se on kai aina ollut), päiväbudjetti nousee silti:
korkeakouluopiskelijan opintoraha 8,63 euroa (+ asumislisä)
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa
Kaunis kulttuuriministerihän ehdotti tosiaan niihin tulorajoihin korotusta. Oikeesti, ihan kivaa että edes jollekin opiskelijan toimeentuloa jeesaavalle saralle tehdään jotain, mutta kyllä minustakin tuo opintorahan korotus enemmän auttaisi oikeasti päätoimisesti opiskelevia. Eräät muut ovatkin asiasta enemmän tai vähemmän painokkaasti jo puhuneet.
Saksasta kuulumisia: luovun murhemielin pikku hiljaa ylimääräisestä omaisuudestani lähdön lähestyessä. Laitoin tänään asuntolan ilmoitustaululle klo 18.30 maissa myynti-ilmoituksen polkupyörästä (15 e) ja potkulaudasta (5 e). Klo 21.00 ensimmäinen tyyppi tiedusteli fillaria, kävi katsomassa sitä ja kysyi, voiko huomenna päästä koeajolle sillä. Lupasin. Klo 23.00 lappuni oli hävinnyt ilmoitustaululta, eli molemmille tuotteille lienee halukkaita ostajia. (Jengi pihii myynti-ilmoituksia siltä varalta, ettei kukaan muu vain ehtisi edelle.) Potkulaudasta en haluaisi luopua, se on ihana ja sillä on mahtavaa rullata pitkin kampusta, mutta kun se painaa ja sen Suomeen tuominen lentokoneessa maksaisi siis enemmän kuin uuden ostaminen Suomesta. Miksei lentsikoissa katsota ihmisen painoa matkatavaroiden yhteydessä? Mä painan varmaan noin 40 kg vähemmän kuin keskimääräiset isot miehet, miksi ne saavat ottaa saman verran matkatavaroita mukaan kuin minä?
Lentämisestä puheen ollen: joka paikassa läsnä oleva terrorismi nostaa taas päätään ja Lontoossa tapahtuu. Alkaa kyllä pelottaa, omaan lentoon on enää kaksi viikkoa ja toi lähtökenttä tuossa naapurissa on Euroopan toiseksi suurin Heathrow'n jälkeen. Jos täällä laitetaan pommeja juniinkin (jonka muistanette), niin miten houkutteleva kohde Frankfurt am Mainin vilkas lentokenttä onkaan? Ja kuka takaa ettei joku ole suunnitellut räjäyttävänsä koneita täälläkin? Turvakontrolli Frankfurtissa on välillä hyvä, välillä ei. Monille Keski-Euroopan sisäisille lennoille saa esimerkiksi kevyesti matkustamoon mukaan pitkät metalliset neulepuikot. Finnair on onneksi aika tarkka kaikesta käsimatkatavaroihin laitetusta ja Suomi ehkä muutenkin vähemmän houkutteleva kohde terroristeille, mutta suoraan sanoen nyt ei silti tekis mieli nousta koneeseen ollenkaan -- haluaisko joku vaikka hakea mut täältä autolla tai veneellä? Onneksi saivat hommasta vihiä ennen kuin se tapahtui. Toivottavasti jatkoa ei seuraa.
Mutta oikeasti mietin sitä perheasiaa vielä lisää. Eikö tässä ole aika ristiriitainen tilanne? Toisaalta useimmat työnantajat tahtovat, että naisella on haluamansa määrä lapsia olemassa jo tämän valmistuessa (--> nainen ei hanki niitä myöhemmin lisää --> työnantaja ei joudu maksamaan äitiyslomasta ja palkkaamaan sijaista). Toisaalta opintoputki ja Etappi pakottavat ainakin uudet opiskelijat opiskelemaan tehokkaassa tahdissa ja valmistumaan siten nopeammin (--> aikaa lasten hankkimiselle ei käytännössä katsoen ole, koska vauvan kanssa on vaikea istua luennolla, vaikkei sillä koliikkia olisikaan). Kolmas asia on se, että valtio tahtoisi kannustaa ihmisiä syntyvyyden lisäämisessä. Anteeksi, mutta missä vaiheessa niitä lapsia tulisi synnyttää ja kenen, kun ennen valmistumista siihen ei ole varaa ja aikaa ja valmistumisen jälkeen se aiheuttaa melkein satavarmasti riskin joutua työnantajien dissaamaksi? Ja miksi ihmeessä isyydestä tai isäksi tulemisesta ei koskaan puhuta työnantajien kulujen yhteydessä? Ei kai niitä lapsia yksin saada aikaan ja voi se isukkikin hoitovapaalle haluta.
Minusta on myös mielenkiintoista, että valtio pyrkii sekä lisäämään syntyvyyttä että vähentämään työttömyyttä ja silti etuuksien määrät ovat vinksallaan. Tällaisella summalla (miinus ennakonpidätys, luonnollisesti) elävät a) juuri syntyvyyttä lisänneet vanhemmat, b) työttömät:
vanhempainpäiväraha 15,20 euroa + lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta) 3,33 euroa
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa
Millä tapaa tämä kannustaa synnyttämään enemmän kuin lisää halua hakea töitä? No, toisaalta, kun korkeakouluopiskelija valmistuu työttömäksi (se vaara on nykyään myös mm. juristeilla, humanisteilla se on kai aina ollut), päiväbudjetti nousee silti:
korkeakouluopiskelijan opintoraha 8,63 euroa (+ asumislisä)
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa
Kaunis kulttuuriministerihän ehdotti tosiaan niihin tulorajoihin korotusta. Oikeesti, ihan kivaa että edes jollekin opiskelijan toimeentuloa jeesaavalle saralle tehdään jotain, mutta kyllä minustakin tuo opintorahan korotus enemmän auttaisi oikeasti päätoimisesti opiskelevia. Eräät muut ovatkin asiasta enemmän tai vähemmän painokkaasti jo puhuneet.
Saksasta kuulumisia: luovun murhemielin pikku hiljaa ylimääräisestä omaisuudestani lähdön lähestyessä. Laitoin tänään asuntolan ilmoitustaululle klo 18.30 maissa myynti-ilmoituksen polkupyörästä (15 e) ja potkulaudasta (5 e). Klo 21.00 ensimmäinen tyyppi tiedusteli fillaria, kävi katsomassa sitä ja kysyi, voiko huomenna päästä koeajolle sillä. Lupasin. Klo 23.00 lappuni oli hävinnyt ilmoitustaululta, eli molemmille tuotteille lienee halukkaita ostajia. (Jengi pihii myynti-ilmoituksia siltä varalta, ettei kukaan muu vain ehtisi edelle.) Potkulaudasta en haluaisi luopua, se on ihana ja sillä on mahtavaa rullata pitkin kampusta, mutta kun se painaa ja sen Suomeen tuominen lentokoneessa maksaisi siis enemmän kuin uuden ostaminen Suomesta. Miksei lentsikoissa katsota ihmisen painoa matkatavaroiden yhteydessä? Mä painan varmaan noin 40 kg vähemmän kuin keskimääräiset isot miehet, miksi ne saavat ottaa saman verran matkatavaroita mukaan kuin minä?
Lentämisestä puheen ollen: joka paikassa läsnä oleva terrorismi nostaa taas päätään ja Lontoossa tapahtuu. Alkaa kyllä pelottaa, omaan lentoon on enää kaksi viikkoa ja toi lähtökenttä tuossa naapurissa on Euroopan toiseksi suurin Heathrow'n jälkeen. Jos täällä laitetaan pommeja juniinkin (jonka muistanette), niin miten houkutteleva kohde Frankfurt am Mainin vilkas lentokenttä onkaan? Ja kuka takaa ettei joku ole suunnitellut räjäyttävänsä koneita täälläkin? Turvakontrolli Frankfurtissa on välillä hyvä, välillä ei. Monille Keski-Euroopan sisäisille lennoille saa esimerkiksi kevyesti matkustamoon mukaan pitkät metalliset neulepuikot. Finnair on onneksi aika tarkka kaikesta käsimatkatavaroihin laitetusta ja Suomi ehkä muutenkin vähemmän houkutteleva kohde terroristeille, mutta suoraan sanoen nyt ei silti tekis mieli nousta koneeseen ollenkaan -- haluaisko joku vaikka hakea mut täältä autolla tai veneellä? Onneksi saivat hommasta vihiä ennen kuin se tapahtui. Toivottavasti jatkoa ei seuraa.
torstaina, elokuuta 10, 2006
Köh, köh
Sähköpostiin saapuneen ilouutisen mukaan Vanhan kuppila on remontoitu ja siitä on samalla tehty myös savuton baari! Jipii! Enää ei tarvitse käydä ylimääräisessä suihkussa ja pestä yllä ollutta asua kahden esipesun ohjelmalla alusvaatteita myöten vain siksi, että on päättänyt käydä Vanhalla naukkaamassa kupillisen kahvia tai teetä. Toivottavasti siellä on vaihdettu myös ne kahvin ja teen tarjoilussa käytetyt kolhuiset juomalasit oikeisiin kuppeihin.
Olen viime aikoina pohdiskellut myös perheasioita, sellainen olisi nimittäin kiva jossain vaiheessa -- ei vielä, mutta jos vaikka joskus valmistumisen jälkeen. Tasa-arvosta kyllä puhutaan kovasti, mutta lapsia vielä hankkimaton nainen tuntuu kaikista kauniista puheista huolimatta olevan todellinen pommi työmarkkinoilla. No, minä tahtoisin maisterintutkinnon jälkeen tehdä työkseni vaikka väitöskirjaa seuraavan N vuoden ajan, jos vain löydän sille jostain (apu)rahoituksen. Perhe vain olisi kiva saada jossain siinä välissä, sillä yli kolmekymppinen post doc, joka alkaa vasta väiteltyään harkita niitä lapsia, ei ainakaan viehätä työnantajia. Oikkarikaverini kertoivat, että harjoittelupaikkoja tarjoavissa asianajotoimistoissa tyypillisesti neuvotaan suoraan opiskelijoita tekemään lapset jo opiskeluaikana, jos niitä haluavat. Neuvo on hyvä, mutta sen toteutumisen todellisuus on valitettavasti usein toisenlainen.
Ja tiedättekös, mä tulen täältä kahden viikon päästä kotiin. :) Ihanaa nähdä taas teitä kaikkia!
Olen viime aikoina pohdiskellut myös perheasioita, sellainen olisi nimittäin kiva jossain vaiheessa -- ei vielä, mutta jos vaikka joskus valmistumisen jälkeen. Tasa-arvosta kyllä puhutaan kovasti, mutta lapsia vielä hankkimaton nainen tuntuu kaikista kauniista puheista huolimatta olevan todellinen pommi työmarkkinoilla. No, minä tahtoisin maisterintutkinnon jälkeen tehdä työkseni vaikka väitöskirjaa seuraavan N vuoden ajan, jos vain löydän sille jostain (apu)rahoituksen. Perhe vain olisi kiva saada jossain siinä välissä, sillä yli kolmekymppinen post doc, joka alkaa vasta väiteltyään harkita niitä lapsia, ei ainakaan viehätä työnantajia. Oikkarikaverini kertoivat, että harjoittelupaikkoja tarjoavissa asianajotoimistoissa tyypillisesti neuvotaan suoraan opiskelijoita tekemään lapset jo opiskeluaikana, jos niitä haluavat. Neuvo on hyvä, mutta sen toteutumisen todellisuus on valitettavasti usein toisenlainen.
Ja tiedättekös, mä tulen täältä kahden viikon päästä kotiin. :) Ihanaa nähdä taas teitä kaikkia!
sunnuntaina, elokuuta 06, 2006
Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja
Asuntomarkkinarintamalta kuului pitkästä aikaa parempaan suuntaan viittaavia uutisia. Parempaan suuntaan siis sellaisen mielestä, joka lähestyy neljännesvuosisadan ikää, viimeistelee graduaan, aikoo kohta ilmoittautua suorittamaan toivottavasti viimeisen perustutkintolukuvuotensa opintoja ja suunnittelee pakon edessä elämäänsä (maisterintutkinnon jälkeen kun on ilmeisesti ulkona yliopiston turvallisesta huomasta ja sen jälkeen on sitten tehtävä sitä kuuluisaa jotain, kunhan vain keksisi tarkasti mitä). Ja ehdottomasti parempaan suuntaan sellaisen mielestä, joka haaveilee omasta asunnosta, siitäkin huolimatta, että se on todennäköisesti pahaenteiseltä kalskahtava "remontoijan unelma" ja sitä varten on saatava pankista huomattavasti lainaa, joka kulkee sitten seuraavat N + Y vuotta velkana hartioilla.
Koblenzin pommilöydös on kiristänyt turvatoimia junissa ja asemilla. Mainzinkin hbf:lla törmää tavallista useammin vartijoihin ja poliisipartioihin. Tänään saattaessani Ollia lentokentälle viereisellä asemalaiturilla seisovassa poliisiryhmässä oli mukana jopa koira ja poliisejakin oli tavallista enemmän. En tosin tiedä, että liittyikö tämä erityissuuri vartio siihen pommijuttuun vai oliko siinä (Koblenzista saapuvassa) junassa esim. joku tyyppi jonka ne halusivat napata. Sitäkin näkee välillä.
Tulen muuten noin kolmen viikon kuluttua koto-Suomeen täältä ja viivynkin siellä hetken ennen Ranskan reissua. Jos joku haluaa vuokrata syyskuuksi Mainzista kivan ja edullisen asuntolahuoneen, lisätietoja saa kysyä vapaasti. :)
Koblenzin pommilöydös on kiristänyt turvatoimia junissa ja asemilla. Mainzinkin hbf:lla törmää tavallista useammin vartijoihin ja poliisipartioihin. Tänään saattaessani Ollia lentokentälle viereisellä asemalaiturilla seisovassa poliisiryhmässä oli mukana jopa koira ja poliisejakin oli tavallista enemmän. En tosin tiedä, että liittyikö tämä erityissuuri vartio siihen pommijuttuun vai oliko siinä (Koblenzista saapuvassa) junassa esim. joku tyyppi jonka ne halusivat napata. Sitäkin näkee välillä.
Tulen muuten noin kolmen viikon kuluttua koto-Suomeen täältä ja viivynkin siellä hetken ennen Ranskan reissua. Jos joku haluaa vuokrata syyskuuksi Mainzista kivan ja edullisen asuntolahuoneen, lisätietoja saa kysyä vapaasti. :)
keskiviikkona, elokuuta 02, 2006
Hylätty laukku asemalla
Monesti omistajattoman laukun löytyminen asemalta tai lentokentältä on aiheuttanut suuria turvatoimia. Kysykää vaikka Lontoon metroasemien työntekijöiltä. Joskus sellaiseen on valitettavasti aihettakin eikä minua ainakaan ole siitä syystä koskaan huvittanut mennä tutustumaan tarkemmin hylätyn näköisiin kasseihin tai reppuihin julkisilla paikoilla. Mieluummin välttäisin sellaisten läheisyyttä.
Mainzin kaltaisessa, uneliasta lomakautta viettävässä pikkukaupungissa tuudittautuu liian helposti turvallisuuden tunteeseen. Koska täällä ei näytä tapahtuvan mitään pahaa, ei sellaista osaa myöskään aktiivisesti pelätä. Mutta Koblenz ei ole kaukana Mainzista. Sinne on täältä vain tunnin laiva- tai junamatka Reinin vartta pitkin.
Mainzin kaltaisessa, uneliasta lomakautta viettävässä pikkukaupungissa tuudittautuu liian helposti turvallisuuden tunteeseen. Koska täällä ei näytä tapahtuvan mitään pahaa, ei sellaista osaa myöskään aktiivisesti pelätä. Mutta Koblenz ei ole kaukana Mainzista. Sinne on täältä vain tunnin laiva- tai junamatka Reinin vartta pitkin.
torstaina, heinäkuuta 27, 2006
Tehokkuutta
"Olen tänään ollut tosi tehokas", kerroin ystävälleni, "olen pessyt pyykkiä, kirjoittanut kortteja ja kirjeitä sukulaisille ja siivonnut huoneeni, jotta puolisoni olisi mukava tulla vierailulle."
Ystävä vastasi:
"Entä saitko paljon tehtyä gradua?"
En tänään sivuakaan, koska olen tehnyt kaikkea muuta -- miksi ihmeessä kaikki aina yhdistävät ahkeruuden graduntekoon?
Joka tapauksessa olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Olen pitänyt "laiskottelupäivän" eli taukoa gradunteosta ja neulonut ikuisuuden kesken ollutta villapaitaa valmiimmaksi, kirjoittanut kolmesivuisen kirjeen mummille ja kolme postikorttia muille sukulaisille, kastellut kukat, vaihtanut lakanat, pyykännyt vaatteita, pyyhkinyt pölyt, pessyt oven ja kaapit, tiskannut viikon tiskit (ei sitä yhden hengen taloudessa jaksa aina yksittäisiä lautasia heti pestä), imuroinut, pessyt lattiat, ravistellut matot, joogannut ja tulostanut lentoliput. Seuraavaksi pitäisi kokata jotain päivälliseksi -- ajattelin perunamuusia, paistettuja sieniä ja raejuustoa ja sen jälkeen ajattelin tavata kavereita, jos porukkaa on menossa Kolleg-Bariin. Eikö tämä riitä ahkeruudeksi? Ainakin Ollin on toivottavasti mukava tulla nyt tänne, kun on siistiä ja jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa kylmää saksalaista oluttakin. Minä puolestani maltan tuskin odottaa että pääsen lentokentälle vastaan. Huomisesta tulee piiiitkä päivä ennen kuin ilta koittaa. :)
Metallica on muuten mitä parhainta lattianpesumusiikkia. Moppasin tarmokkaasti ("FOR WHOM THE BELL TOLLLLLLSSS") ja joka nurkka tuli varmasti puhtaaksi. En ole varma jaksanko mennä tänään lenkille, kun lähes kaikki urheiluvaatteet kävivät aamulla pesussa eivätkä ehkä ole vielä kuivat ja sääkin näyttää epävakaalta. Johan tässä viiden tunnin siivouksen aikana on tullut aika paljon liikuttua ja sitä paitsi olen joogannut jo tänään ja ajattelin tehdä pari sarjaa vielä illalla. Sitä paitsi koivet voisivat kaivata vähän palautumista, kun eivät ole sellaista pariin päivään saaneet. Ehkä käyn vetäisemässä lyhyen palauttavan lenkin rauhallisemmalla nopeudella, ellei se Mainzia tänään vähän väliä piinannut ukkoskuuro palaa takaisin (taivas on nimittäin taas/edelleen uhkaavan harmaa).
Aamulla koin pienen järkytyksen, kun ikkunalaudalleni laskeutui silmämääräisesti arvioituna nelisen senttiä pitkä herhiläinen (ja kyllä, se oli ihan oikea herhiläinen, sitä ei voi todellakaan sekoittaa ampiaiseen kun sellaisen näkee). Iik! Kaikki minut kunnolla tuntevat yllättynevät seuraavasta: en joutunut paniikkiin vaan suljin täysin rauhallisesti ikkunan ennen kuin se ehti tulla siitä sisään. Ikävä tunne sydänalassa tuntui vasta kun ikkuna oli jo turvallisesti kiinni ja ötökkä tiessään. Onneksi noita ei ole Suomessa, paitsi Etelä-Karjalassa Etelä-Saimaan artikkelin mukaan.
Niin, kuten aiemmin mainitsinkin, on paluulento Suomeen nyt hankittu ja liputkin tulostettu. Elokuun lopussa siis nähdään! Haluaisin ainakin käydä mökillä ja oikeassa saunassa (oikeat saunat ovat puulämmitteisiä ja mielellään myös vesistön äärellä). Lisäksi kaipaan sienimetsään, vaikka tästä saattaa kuivuuden takia huonohko sienivuosi tullakin, kuten Hesarin artikkelissa povataan. Luotan kuitenkin siihen, että tutuista suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoista irtoaa tänäkin vuonna edes parin kastikkeen aineet. Mikään ei ole parempaa kuin itse kerätyistä sienistä tehty kastike kotitekoisen perunamuusin kanssa. Mmm.
Ystävä vastasi:
"Entä saitko paljon tehtyä gradua?"
En tänään sivuakaan, koska olen tehnyt kaikkea muuta -- miksi ihmeessä kaikki aina yhdistävät ahkeruuden graduntekoon?
Joka tapauksessa olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Olen pitänyt "laiskottelupäivän" eli taukoa gradunteosta ja neulonut ikuisuuden kesken ollutta villapaitaa valmiimmaksi, kirjoittanut kolmesivuisen kirjeen mummille ja kolme postikorttia muille sukulaisille, kastellut kukat, vaihtanut lakanat, pyykännyt vaatteita, pyyhkinyt pölyt, pessyt oven ja kaapit, tiskannut viikon tiskit (ei sitä yhden hengen taloudessa jaksa aina yksittäisiä lautasia heti pestä), imuroinut, pessyt lattiat, ravistellut matot, joogannut ja tulostanut lentoliput. Seuraavaksi pitäisi kokata jotain päivälliseksi -- ajattelin perunamuusia, paistettuja sieniä ja raejuustoa ja sen jälkeen ajattelin tavata kavereita, jos porukkaa on menossa Kolleg-Bariin. Eikö tämä riitä ahkeruudeksi? Ainakin Ollin on toivottavasti mukava tulla nyt tänne, kun on siistiä ja jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa kylmää saksalaista oluttakin. Minä puolestani maltan tuskin odottaa että pääsen lentokentälle vastaan. Huomisesta tulee piiiitkä päivä ennen kuin ilta koittaa. :)
Metallica on muuten mitä parhainta lattianpesumusiikkia. Moppasin tarmokkaasti ("FOR WHOM THE BELL TOLLLLLLSSS") ja joka nurkka tuli varmasti puhtaaksi. En ole varma jaksanko mennä tänään lenkille, kun lähes kaikki urheiluvaatteet kävivät aamulla pesussa eivätkä ehkä ole vielä kuivat ja sääkin näyttää epävakaalta. Johan tässä viiden tunnin siivouksen aikana on tullut aika paljon liikuttua ja sitä paitsi olen joogannut jo tänään ja ajattelin tehdä pari sarjaa vielä illalla. Sitä paitsi koivet voisivat kaivata vähän palautumista, kun eivät ole sellaista pariin päivään saaneet. Ehkä käyn vetäisemässä lyhyen palauttavan lenkin rauhallisemmalla nopeudella, ellei se Mainzia tänään vähän väliä piinannut ukkoskuuro palaa takaisin (taivas on nimittäin taas/edelleen uhkaavan harmaa).
Aamulla koin pienen järkytyksen, kun ikkunalaudalleni laskeutui silmämääräisesti arvioituna nelisen senttiä pitkä herhiläinen (ja kyllä, se oli ihan oikea herhiläinen, sitä ei voi todellakaan sekoittaa ampiaiseen kun sellaisen näkee). Iik! Kaikki minut kunnolla tuntevat yllättynevät seuraavasta: en joutunut paniikkiin vaan suljin täysin rauhallisesti ikkunan ennen kuin se ehti tulla siitä sisään. Ikävä tunne sydänalassa tuntui vasta kun ikkuna oli jo turvallisesti kiinni ja ötökkä tiessään. Onneksi noita ei ole Suomessa, paitsi Etelä-Karjalassa Etelä-Saimaan artikkelin mukaan.
Niin, kuten aiemmin mainitsinkin, on paluulento Suomeen nyt hankittu ja liputkin tulostettu. Elokuun lopussa siis nähdään! Haluaisin ainakin käydä mökillä ja oikeassa saunassa (oikeat saunat ovat puulämmitteisiä ja mielellään myös vesistön äärellä). Lisäksi kaipaan sienimetsään, vaikka tästä saattaa kuivuuden takia huonohko sienivuosi tullakin, kuten Hesarin artikkelissa povataan. Luotan kuitenkin siihen, että tutuista suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoista irtoaa tänäkin vuonna edes parin kastikkeen aineet. Mikään ei ole parempaa kuin itse kerätyistä sienistä tehty kastike kotitekoisen perunamuusin kanssa. Mmm.
keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006
Hyvä olo, muodikas harrastus
Suunniteltu 20 kilometrin sauvakävelylenkki supistui tänään 12 kilometriin kuumuuden takia. Hiki valui ohimoita ja vartaloa pitkin, siis vaatteiden alla, sauvoessani eteenpäin musiikin tahdissa. Urheilusoittolistallani on 199 kappaletta, joita voi kuunnella aakkosjärjestyksessä, randomilla, esittäjän tai muiden kriteerien mukaan. Ehdin aakkosjärjestyksessä kuunnella kappaleet väliltä A-E. Seuraavan kerran lenkille lähtiessäni aloitan siis F:stä. Listan kauneus piilee siinä, että kappaleen vaihtuessa tempo pysyy suunnilleen samana. En sano, että pidän kaikista 199 kappaleesta. On siellä sellaisiakin, joita en kotona ollessani juuri kuuntele.
Helppo resepti hyvään oloon: lenkki, suihku, venyttely, juotavaa. Juotavaa, juotavaa, juotavaa. En löytänyt kaupasta tällä kertaa sitruunavissyä (se tuntuu olevan täällä tosi harvinaista herkkua), joten kittaan tavallista. Mutta ai että on hyvä olo, kun maitohappokertymät niska-hartiaseudulla poksuvat ja veri kiertää jälleen! Yritän päästä sellaiseen kuntoon, että selviän 42 kilometrin kävelystä ilman suunnatonta loppuhyytymistä. Tällä hetkellä se iljettävin hyytymys maximus tulee keskimäärin 28 kilometrin paikkeilla (siis normaalimaastossa, suunnaton mäkisyys vie tietysti oman osansa). Kyseessä ei ole maratonille treenaaminen vaan sellaista patikkaa varten, jolle avokki on luvannut joskus kanssani lähteä.
Sauvakävely on ihan mahtava harrastus! Sanokaa vaan, että sukset unohtuivat kotiin. Minä en välitä, koska lajin hyödyt ovat satunnaisia huuteluhaittoja suuremmat. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden ja se tekee kerrassaan upeaa työtä yläselän jumiutuneille lihaksille. Myös rasvanpolttovaikutus on kuulemma 46 % tavallista kävelyä suurempi ja maisemat yleensä reiteillä upeammat kuin juoksumatolla. Kyllä mummot siis ovat jo edelläkävijöinä tienneet, mikä on trendikästä(*) ja hyödyllistä!
Nyt tää menis niinku jatkamaan venyttelyä ja vissyn kittaamista. Pihalla soittaa sikahyvä jazzbändi, jonka tahdissa on mukava rusautella nikamia. Autsautsauts! :)
(*) Täällä Saksassa sauvakävely on ihan oikeasti tosi trendikästä. Täällä on perustettu jopa puistoja ihan sitä varten. Odotan innolla että samanlainen arvostus tätä lajia kohtaan rantautuu Suomeenkin.
Helppo resepti hyvään oloon: lenkki, suihku, venyttely, juotavaa. Juotavaa, juotavaa, juotavaa. En löytänyt kaupasta tällä kertaa sitruunavissyä (se tuntuu olevan täällä tosi harvinaista herkkua), joten kittaan tavallista. Mutta ai että on hyvä olo, kun maitohappokertymät niska-hartiaseudulla poksuvat ja veri kiertää jälleen! Yritän päästä sellaiseen kuntoon, että selviän 42 kilometrin kävelystä ilman suunnatonta loppuhyytymistä. Tällä hetkellä se iljettävin hyytymys maximus tulee keskimäärin 28 kilometrin paikkeilla (siis normaalimaastossa, suunnaton mäkisyys vie tietysti oman osansa). Kyseessä ei ole maratonille treenaaminen vaan sellaista patikkaa varten, jolle avokki on luvannut joskus kanssani lähteä.
Sauvakävely on ihan mahtava harrastus! Sanokaa vaan, että sukset unohtuivat kotiin. Minä en välitä, koska lajin hyödyt ovat satunnaisia huuteluhaittoja suuremmat. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden ja se tekee kerrassaan upeaa työtä yläselän jumiutuneille lihaksille. Myös rasvanpolttovaikutus on kuulemma 46 % tavallista kävelyä suurempi ja maisemat yleensä reiteillä upeammat kuin juoksumatolla. Kyllä mummot siis ovat jo edelläkävijöinä tienneet, mikä on trendikästä(*) ja hyödyllistä!
Nyt tää menis niinku jatkamaan venyttelyä ja vissyn kittaamista. Pihalla soittaa sikahyvä jazzbändi, jonka tahdissa on mukava rusautella nikamia. Autsautsauts! :)
(*) Täällä Saksassa sauvakävely on ihan oikeasti tosi trendikästä. Täällä on perustettu jopa puistoja ihan sitä varten. Odotan innolla että samanlainen arvostus tätä lajia kohtaan rantautuu Suomeenkin.
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Viiniä, grillausta ja karhunvatukkaa
Burgundilainen viinitila, jossa tulen syyskuussa työskentelemään, löytyy netistäkin. Jee! Tulee takuulla hieno viikko. Netistä löytämistäni kuvista päätellen viinitarhat ovat myös laakeampia ja tasaisempia kuin täällä Reinin varrella. Täällä työolosuhteet ovat paikoin tällaisia (ks. kuvan vasen reuna):
Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.
Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):
1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta
Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.
Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!
Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.
Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):
1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta
Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.
Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!
keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006
Läähpuuh
35 astetta pilvettömältä taivaalta ne lupasivat ja 38 astetta saimme. Mietin koko päivän, miksi ihmeessä kuumuus tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen. Sitten huomasin: ilmankosteus on jostain syystä laskenut. Tänään kuumuus oli myös kuivaa, poltti iholla mutta hengittäminen oli helpompaa. Vasta päivän neljäs litra vettä menossa ja päässä tuntuu yhä siltä, että nestehukka on ovella. Olen kovasti yrittänyt lukea perjantain tenttiin, mutta kuumuus haittaa keskittymistä, torkahdan aina hetken päästä. Unohdin suklaapatukan pöydälle (enkä edes aurinkoon), siitä tuli kastiketta.
Karhunvatukat sen sijaan tykkäävät auringosta. Asuntolan pihapuskissa on jo paljon kypsiä marjoja. Mietin, jotta kehtaisiko niitä käydä sieltä avoimesti päivänvalossa muutaman suuhunsa poimimassa. Tykkään kovasti, hyviä ovat! Ostan niitä välillä hedelmäkojuista, joita täällä on joka puolella, ja napsin suuhuni joko puistossa tai Reinin rannalla. Joki on ystävä, koska sitä pitkin kulkee aina pienoinen tuulenvire, joka helpottaa oloa tässä kuumuudessa. Tosin lämpöönkin on jossain määrin jo tottunut, esimerkiksi 30 astetta ei tunnu enää miltään. Odotan kauhulla syyskuuta, jolloin palaan Suomeen. Jos Helsingissä on tänään ollut 19 astetta, kuten kuulopuheet ja sääennusteet kertoivat, tulen jäätymään siellä syyskuussa.
Viikonloppuna vois varmaan käydä Rüdesheimissa kameran kanssa vilkaisemassa, joko rypäleet ovat alkaneet saada väriäkin, niistä tulee kypsyessään niin nättejä. Samalla sais reippailtua jonkin verran, koska Reinin varrelta löytyy seudun parhaita kävelymaastoja. Ehkä voisin jopa reippailla sinne sen 30 km pyörällä tai kävellen, siis sikälimikäli ilma on sellainen, että pystyy sauvakävelylle lähtemään ilman yletöntä lämpöhalvausriskiä.
Ai niin, löysin Karstadtin gourmetosastolta sitruunavissyä! Sitä olen Suomesta kovasti kaivannut eikä sitä oikein tahdo mistään löytää, sitruunavesi tuppaa aina olemaan hiilihapotonta. Olen nyt oppinut täällä tykkäämään tavallisestakin vissystä, mutta sitruuna virkistää hellepäivänä parhaiten. :)
Lisäys vielä perään: Niistä huumeringeistä, joista puhuin edellisessä postauksessa, että en ole (onneksi) törmännyt -- jos niitä on, niin epäilen, että niillä on jotain tekemistä vesipiippuja myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi yksi kiinantossuja myyvä kauppa täällä (sikahyvä kokovalikoima ja maksavat kympin per pari!), jossa käyn alati ihailemassa Shiva-patsaita, myy myös vesipiippuja ja siellä on aina välillä sellaisia asiakkaita, jotka sanovat myyjälle jotain matalalla äänellä ja saavat sitten jonkin tuotteen takahuoneesta. En oikeastaan halua tietää aiheesta enempää.
Karhunvatukat sen sijaan tykkäävät auringosta. Asuntolan pihapuskissa on jo paljon kypsiä marjoja. Mietin, jotta kehtaisiko niitä käydä sieltä avoimesti päivänvalossa muutaman suuhunsa poimimassa. Tykkään kovasti, hyviä ovat! Ostan niitä välillä hedelmäkojuista, joita täällä on joka puolella, ja napsin suuhuni joko puistossa tai Reinin rannalla. Joki on ystävä, koska sitä pitkin kulkee aina pienoinen tuulenvire, joka helpottaa oloa tässä kuumuudessa. Tosin lämpöönkin on jossain määrin jo tottunut, esimerkiksi 30 astetta ei tunnu enää miltään. Odotan kauhulla syyskuuta, jolloin palaan Suomeen. Jos Helsingissä on tänään ollut 19 astetta, kuten kuulopuheet ja sääennusteet kertoivat, tulen jäätymään siellä syyskuussa.
Viikonloppuna vois varmaan käydä Rüdesheimissa kameran kanssa vilkaisemassa, joko rypäleet ovat alkaneet saada väriäkin, niistä tulee kypsyessään niin nättejä. Samalla sais reippailtua jonkin verran, koska Reinin varrelta löytyy seudun parhaita kävelymaastoja. Ehkä voisin jopa reippailla sinne sen 30 km pyörällä tai kävellen, siis sikälimikäli ilma on sellainen, että pystyy sauvakävelylle lähtemään ilman yletöntä lämpöhalvausriskiä.
Ai niin, löysin Karstadtin gourmetosastolta sitruunavissyä! Sitä olen Suomesta kovasti kaivannut eikä sitä oikein tahdo mistään löytää, sitruunavesi tuppaa aina olemaan hiilihapotonta. Olen nyt oppinut täällä tykkäämään tavallisestakin vissystä, mutta sitruuna virkistää hellepäivänä parhaiten. :)
Lisäys vielä perään: Niistä huumeringeistä, joista puhuin edellisessä postauksessa, että en ole (onneksi) törmännyt -- jos niitä on, niin epäilen, että niillä on jotain tekemistä vesipiippuja myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi yksi kiinantossuja myyvä kauppa täällä (sikahyvä kokovalikoima ja maksavat kympin per pari!), jossa käyn alati ihailemassa Shiva-patsaita, myy myös vesipiippuja ja siellä on aina välillä sellaisia asiakkaita, jotka sanovat myyjälle jotain matalalla äänellä ja saavat sitten jonkin tuotteen takahuoneesta. En oikeastaan halua tietää aiheesta enempää.
sunnuntaina, heinäkuuta 16, 2006
Hiljaa virtaa Rein
Täälläkö aurinkoista? Saanko esitellä otoksen ihostani. Ohjelmassa tänään Kolme väriä: punainen. Olkapää on jo ruskettunut, joten se ei enää palanut. Sen sijaan rintakehä, aijaijai. Ja hihattoman olkaimista jäi hipiääni niin makean valkoiset jäljet, ettei mun tarvitse näyttää ihmisille missä mulla on rusketusraidat. Ne näkevät sen ihan saletisti muutenkin.
Tein vanhempieni kanssa tänään maisemaristeilyn Reinillä, Bingenistä St. Goariin ja sieltä Rüdesheimiin (joka on lähialueen viehättävin viinikylä). Suosittelen ehdottomasti, jos tänne päin satutte. Lysti kustantaa suunnilleen 15 euroa naamaa kohti, opiskelijat ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Ja maisemat ovat näkemisen arvoiset, vai mitä sanotte näistä:
Joenvarren uskomattomassa vihreydessä pursuaa linnoja ja viinitarhoja. Otsikko on sikäli väärässä, ettei Rein itse asiassa virtaa ollenkaan hiljaa vaan erittäin voimakkaasti -- niin voimakkaasti, että uiminen on suurimmassa osassa jokea kiellettyä.
Nyt menen hoivaamaan "palovammojani" kosteusvoiteella. Illalla niitä odottaa vielä ihanan viileä suihku (auuuts) ja voitelu Weledan villiruusuöljyllä. Tästä opimme ainakin sen, ettei suojakerroin 20 ole riittävä skandinaaville Saksassa, vaikka sitä lätkisikin iholle koko ajan lisää. :(
Tein vanhempieni kanssa tänään maisemaristeilyn Reinillä, Bingenistä St. Goariin ja sieltä Rüdesheimiin (joka on lähialueen viehättävin viinikylä). Suosittelen ehdottomasti, jos tänne päin satutte. Lysti kustantaa suunnilleen 15 euroa naamaa kohti, opiskelijat ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Ja maisemat ovat näkemisen arvoiset, vai mitä sanotte näistä:
Joenvarren uskomattomassa vihreydessä pursuaa linnoja ja viinitarhoja. Otsikko on sikäli väärässä, ettei Rein itse asiassa virtaa ollenkaan hiljaa vaan erittäin voimakkaasti -- niin voimakkaasti, että uiminen on suurimmassa osassa jokea kiellettyä.
Nyt menen hoivaamaan "palovammojani" kosteusvoiteella. Illalla niitä odottaa vielä ihanan viileä suihku (auuuts) ja voitelu Weledan villiruusuöljyllä. Tästä opimme ainakin sen, ettei suojakerroin 20 ole riittävä skandinaaville Saksassa, vaikka sitä lätkisikin iholle koko ajan lisää. :(
torstaina, heinäkuuta 13, 2006
Uus-uus-uutisia
Välillä iskee koti-ikävä, kun kuulen Suomesta uutisia. Ai, yksi tuttu valmistui maisteriksi, onnea. Toisen perheeseen taas odotetaan lasta. Kolmas osti asuntomessutalon ja neljäs on hankkinut uuden auton. Hyalilaiset taas puuhaavat kesätapaamista ja -seminaaria, joihin en tietenkään ehdi täältä mukaan, kun kerään sitä paljon mainostettua elämänkokemusta ja elän täällä keskellä vilkkainta tenttikautta. Lukukausi lähenee loppuaan ja kohta kaverini hajaantuvat eri maihin, surullista. Sen jälkeen edessä on tietysti vielä ihana viikko Ranskassa viiniä poimimassa vaihtarikaverieni Aurélien (ranskalainen) ja Ewan (puolalainen) kanssa.
Elämäni Suomessa puskee kyllä huomioon täälläkin. Mietin välillä paluutani ja kaikkea mitä sen jälkeen on hoidettava, olen jo suunnitellut ensi vuoden opintoja ja laskelmoinut, että vuoden 2007 aikana olisi ihan kohtuullista valmistua maisteriksi. Pelkään pitkän poissaolon jälkeen olevani auttamattomasti ulkona kaikesta tapahtuneesta ja jääväni myös sellaiseksi. Ei ihmisiä kiinnosta kertoa yli kahta viikkoa vanhoista jutuista, ne on jo eletty läpi. En ehdi edes yliopiston ja HYY:n yhdessä järjestämään paluuorientaatioon, koska täällä opiskellaan vielä silloin. (Kiitti ihan sikana. Miksei sitä nyt olisi voinut laittaa vaikka syyskuun alkuun?) Toivottavasti se ei ole pakollinen, jos on, niin saavat antaa mulle siitä nyt excusen kun kerran järkkäävät sen tuollaiseen aikaan. Suomesta on eniten ikävä Ollia ja omaa kylppäriä, jonka suihkun ritilässä on vain meidän kahden hiuksia eikä ties mitä ällöä karvoitusta. (Mikä siitä ritilästä tekee niin vaikeaa putsata? Suurin osa ihmisistä osaa ottaa suihkun jälkeen hiuksensa siitä pois vessapaperin avulla ja heittää roskikseen, mutta jollekin se ei näköjään mene jakeluun. Ewww.)
Onneksi lentokoneet on keksitty ja täällä voi vierailla suhteellisen näppärästi. Vanhempani ovat nyt käymässä ja Olli tulee tänne taas uudelleen elokuun alussa. Tiedän kyllä, että lentäminen on epäekologista jne. mutta jos joku haluaa tänne ekologisemmin matkustaa vaikka soutuveneellä (meren yli ja sitten Reiniä pitkin), niin tervetuloa. Tarjoan kyllä vieraspatjallani majoituksen aamiaisineen urhealle soutajalle, jos tarpeeksi kauniisti pyytää.
Elämäni Suomessa puskee kyllä huomioon täälläkin. Mietin välillä paluutani ja kaikkea mitä sen jälkeen on hoidettava, olen jo suunnitellut ensi vuoden opintoja ja laskelmoinut, että vuoden 2007 aikana olisi ihan kohtuullista valmistua maisteriksi. Pelkään pitkän poissaolon jälkeen olevani auttamattomasti ulkona kaikesta tapahtuneesta ja jääväni myös sellaiseksi. Ei ihmisiä kiinnosta kertoa yli kahta viikkoa vanhoista jutuista, ne on jo eletty läpi. En ehdi edes yliopiston ja HYY:n yhdessä järjestämään paluuorientaatioon, koska täällä opiskellaan vielä silloin. (Kiitti ihan sikana. Miksei sitä nyt olisi voinut laittaa vaikka syyskuun alkuun?) Toivottavasti se ei ole pakollinen, jos on, niin saavat antaa mulle siitä nyt excusen kun kerran järkkäävät sen tuollaiseen aikaan. Suomesta on eniten ikävä Ollia ja omaa kylppäriä, jonka suihkun ritilässä on vain meidän kahden hiuksia eikä ties mitä ällöä karvoitusta. (Mikä siitä ritilästä tekee niin vaikeaa putsata? Suurin osa ihmisistä osaa ottaa suihkun jälkeen hiuksensa siitä pois vessapaperin avulla ja heittää roskikseen, mutta jollekin se ei näköjään mene jakeluun. Ewww.)
Onneksi lentokoneet on keksitty ja täällä voi vierailla suhteellisen näppärästi. Vanhempani ovat nyt käymässä ja Olli tulee tänne taas uudelleen elokuun alussa. Tiedän kyllä, että lentäminen on epäekologista jne. mutta jos joku haluaa tänne ekologisemmin matkustaa vaikka soutuveneellä (meren yli ja sitten Reiniä pitkin), niin tervetuloa. Tarjoan kyllä vieraspatjallani majoituksen aamiaisineen urhealle soutajalle, jos tarpeeksi kauniisti pyytää.
sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006
Suolaista, makeaa, rasvaista, kevyttä
Kahden HS:n toimittajan yhdessä pitämässä laihdutusblogissa tuli vastaan kysymys, jota olen vuosien mittaan monien kanssa ihmetellyt, eli krapularuoka. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sen on oltava rasvaista ja suolaista, kuten pitsaa tai sipsejä. Minä taas himoitsen krapulassa lähinnä kurkkua ja vesimelonia, tomaattia, jääkaappikylmiä kirsikoita ja litroittain vettä, ajatuskin rasvasta yököttää. Inhoan superrasvaista ruokaa ja rasvan makua muutenkin, mutta krapulassa se ei yksinkertaisesti mene alas. Ranskalaisia? Ei kiitos. Minisalaatti? Juu, antakaa tänne vaan!
Eipä silti, pyrin yleensä välttämään krapulaa varautumalla siihen jo edellisenä iltana. Joko pyrin juomaan vettä vähintään yhtä paljon kuin viiniäkin tai sitten vältän alkoholia kokonaan. Saksalaiset opiskelijabileet erottuvat suomalaisista siinä, että täällä voi hengata koko illan baarissa pitämässä hauskaa juoden vain yhden viinilasin tai pelkkää mineraalivettä tarvitsematta selittää kenellekään mitään. Jos yritän samaa Suomessa, törmään aina samoihin lauseisiin: "Onks toi KOKISTA? Kai siinä nyt on sentään seassa rommia?"/"Mikset sä juo mitään? Ootsä autolla?"/"Ootsä joku absolutisti vai?" Ihmiset rakkaat, mä en voi olla autolla liikkeellä niin että olisin kuski -- tai jos olen, niin Houstonilla on vakavanpuoleinen ongelma. Mulla ei nimittäin ole ajokorttia.
Ai miksikö luen laihdutusblogia? No en minä sitä nyt niin aktiivisesti seuraa. Kävin katsomassa onko Jussi Ahlroth päivittänyt maanmainiota blogiaan (eipä ollut edelleenkään) ja HS-blogien etusivulla ollut, kuohuviinin oletettua keveyttä käsitellyt tiivistelmä vain sai vilkaisemaan tätä toistakin blogia. Tiedättehän, että skumppa on yhtä lailla sokereita täynnä kuin siiderikin?
Niin ja tiedän kyllä että Blogilista näyttää yhdellä vilkaisulla suosikeiksi merkitsemieni blogien viimeiset päivityspäivämäärät. Näppärää toki, mutta ei kivaa, koska silloin ei koskaan tule tutustuttua mihinkään uuteen. Nytkin tulin HS-blogien etusivulla käydessäni samalla vilkaisseeksi tätä laihdutusblogia, joka on minulle lähes uusi tuttavuus.
P.S. Aiemmin manaamalleni nettikiellolle on tapahtunut jotain kummallista. Koneeni pelittää jostain syystä taas aivan niin kuin ennenkin. Jos ZDV on päästänyt minut pälkähästä, kiitän kauniisti. Tai jos joku HV:n atk-pojista on päättänyt lahjoittaa mulle uuden ip-osoitteen, kiitokset siihenkin suuntaan. Jos kyseessä on ihmeparantuminen, suunnannen sanani ylimmän allashuoneen hoitajalle. Joka tapauksessa ihanaa että voin taas kirjoitella omalla koneellani. :)
Eipä silti, pyrin yleensä välttämään krapulaa varautumalla siihen jo edellisenä iltana. Joko pyrin juomaan vettä vähintään yhtä paljon kuin viiniäkin tai sitten vältän alkoholia kokonaan. Saksalaiset opiskelijabileet erottuvat suomalaisista siinä, että täällä voi hengata koko illan baarissa pitämässä hauskaa juoden vain yhden viinilasin tai pelkkää mineraalivettä tarvitsematta selittää kenellekään mitään. Jos yritän samaa Suomessa, törmään aina samoihin lauseisiin: "Onks toi KOKISTA? Kai siinä nyt on sentään seassa rommia?"/"Mikset sä juo mitään? Ootsä autolla?"/"Ootsä joku absolutisti vai?" Ihmiset rakkaat, mä en voi olla autolla liikkeellä niin että olisin kuski -- tai jos olen, niin Houstonilla on vakavanpuoleinen ongelma. Mulla ei nimittäin ole ajokorttia.
Ai miksikö luen laihdutusblogia? No en minä sitä nyt niin aktiivisesti seuraa. Kävin katsomassa onko Jussi Ahlroth päivittänyt maanmainiota blogiaan (eipä ollut edelleenkään) ja HS-blogien etusivulla ollut, kuohuviinin oletettua keveyttä käsitellyt tiivistelmä vain sai vilkaisemaan tätä toistakin blogia. Tiedättehän, että skumppa on yhtä lailla sokereita täynnä kuin siiderikin?
Niin ja tiedän kyllä että Blogilista näyttää yhdellä vilkaisulla suosikeiksi merkitsemieni blogien viimeiset päivityspäivämäärät. Näppärää toki, mutta ei kivaa, koska silloin ei koskaan tule tutustuttua mihinkään uuteen. Nytkin tulin HS-blogien etusivulla käydessäni samalla vilkaisseeksi tätä laihdutusblogia, joka on minulle lähes uusi tuttavuus.
P.S. Aiemmin manaamalleni nettikiellolle on tapahtunut jotain kummallista. Koneeni pelittää jostain syystä taas aivan niin kuin ennenkin. Jos ZDV on päästänyt minut pälkähästä, kiitän kauniisti. Tai jos joku HV:n atk-pojista on päättänyt lahjoittaa mulle uuden ip-osoitteen, kiitokset siihenkin suuntaan. Jos kyseessä on ihmeparantuminen, suunnannen sanani ylimmän allashuoneen hoitajalle. Joka tapauksessa ihanaa että voin taas kirjoitella omalla koneellani. :)
lauantaina, heinäkuuta 08, 2006
Maanpäällinen paratiisi
Jokaisella on -- tai ainakin pitäisi olla -- oma maanpäällinen paratiisinsa. Tiedättehän, sellainen ehdoton tiedän paikan armahan -kohde jota ajatellessaan tulee iloiseksi tai rauhalliseksi tai mitä tahansa positiivista. Minulle sellainen on Lech, jossa olen avopuolisoni vanhempien ystävällisestä kutsusta pari kertaa vieraillut. Aamuyöllä, kun iäti ahkeroiva talonmies jälleen ilmestyi kuuden jälkeen ikkunani alle ruohoa leikkaamaan (!!!), näin parhaillaan mukavaa unta Lechistä. En ole ehkä koskaan nukkunut missään yhtä hyvin kuin siellä. Kuvitelkaa paikka: on täysin hiljaista, täysin pimeää (ehkä kaukana vuorilla uurastavan rinnekoneen etulyhdyt saattavat tuoda pimeyden keskelle pari valopistettä), koko kroppa on väsynyt mutta onnellinen pitkän hiihtopäivän, lämpimän vaahtokylvyn ja hyvän itävaltalaisruoan jälkeen. Sitten pääsee käpertymään puhtauttaan tuoksuviin lakanoihin, vieressä tyytyväisenä nukkuvan maailman ihanimman avopuolison lämmin keho, jonka kädestä voi ottaa kiinni ja vajota suloiseen tajuttomuuteen tietäen, että aamulla edessä on taas uusi ihana hiihtopäivä. Tuon uskomattoman hiljaisuuden ja rauhan ajatteleminenkin tuo kyyneleet silmiini. Ja ne yöt, voi herranjesta, miten virkistyneenä siellä herääkään, nukuttuaan sikeämmin kuin missään muualla.
Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten tulisi oletusarvoisesti lomailla pisimpään juuri kesällä. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan ole mitään aurinkorantatyyppiä. Minusta ei ole hauskaa maata polttavassa paahteessa tuntikausia tekemättä mitään. Jos ruskettua pitää, teen sen mieluummin sauvakävellessäni tai muuten liikkeellä ollessani. Suomesta kuuluu uutisia, että jossain valtakunnallisessa mediassa sanotaan varsinaisen auringonoton olevankin jo aika passé. Ihmiset eivät ilmeisesti halua näyttää viisikymppisinä rusinoilta -- jos haluatte tietää, mitä tarkoitan, niin tulkaa käymään täällä Saksassa, täällä on kaduilla viljalti sellaisia ryppyisiä keski-ikäisiä tätejä, jotka ihonväristään päätellen nukkuvat yönsä solariumissa sängyn sijaan.
Talvessa inhottavat loska, räntä, ihon kuivuminen, metallista saatavat sähköiskut ja liukkaus, mutta on kylmässä vuodenajassa puolensakin. Kaikki inhottavat ökkimönkiäiset (kuten ampiaiset ja käärmeet) ovat talvisin unilla. Siitepölyhaittaa ei myöskään ole, joten allergikon on helpompaa hengittää. Hiihtäminen tekee ihmeitä kunnolle, erityisesti hapenottokyvylle ja oikea kunnon pakkaslumi on ihanaa. Monista kavereistani poiketen tykkään ihan simona siitä kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja lunta tulee taivaasta lisää. Sitä paitsi talvi on kaltaiselleni neulojalle paratiisillista aikaa: silloin voi tikuttaa kasaan vaikka minkälaista myssyä ja villapaitaa ja ihmiset ilahtuvat niistä, koska ne auttavat kylmyyteen. :)
Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten tulisi oletusarvoisesti lomailla pisimpään juuri kesällä. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan ole mitään aurinkorantatyyppiä. Minusta ei ole hauskaa maata polttavassa paahteessa tuntikausia tekemättä mitään. Jos ruskettua pitää, teen sen mieluummin sauvakävellessäni tai muuten liikkeellä ollessani. Suomesta kuuluu uutisia, että jossain valtakunnallisessa mediassa sanotaan varsinaisen auringonoton olevankin jo aika passé. Ihmiset eivät ilmeisesti halua näyttää viisikymppisinä rusinoilta -- jos haluatte tietää, mitä tarkoitan, niin tulkaa käymään täällä Saksassa, täällä on kaduilla viljalti sellaisia ryppyisiä keski-ikäisiä tätejä, jotka ihonväristään päätellen nukkuvat yönsä solariumissa sängyn sijaan.
Talvessa inhottavat loska, räntä, ihon kuivuminen, metallista saatavat sähköiskut ja liukkaus, mutta on kylmässä vuodenajassa puolensakin. Kaikki inhottavat ökkimönkiäiset (kuten ampiaiset ja käärmeet) ovat talvisin unilla. Siitepölyhaittaa ei myöskään ole, joten allergikon on helpompaa hengittää. Hiihtäminen tekee ihmeitä kunnolle, erityisesti hapenottokyvylle ja oikea kunnon pakkaslumi on ihanaa. Monista kavereistani poiketen tykkään ihan simona siitä kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja lunta tulee taivaasta lisää. Sitä paitsi talvi on kaltaiselleni neulojalle paratiisillista aikaa: silloin voi tikuttaa kasaan vaikka minkälaista myssyä ja villapaitaa ja ihmiset ilahtuvat niistä, koska ne auttavat kylmyyteen. :)
perjantaina, heinäkuuta 07, 2006
Sommerfest, total geil
Yliopistolla on tänään ASTA-Sommerfest. Älkää kysykö mikä ihmeen ASTA, en tiedä, mutta koko kampus on täynnä esiintymislavoja ja baaritiskeiksi muutettavia rekkoja (konttiosasta avataan toinen sivu ja voila! Sieltä paljastuu baaritiski oluthanoineen ja muine tykötarpeineen). Yksi esiintymislava sijaitsee noin 40 metrin päässä ikkunastani, jipii. Äsken siinä illalla esiintyvä bändi teki soundcheckin ja kaikki lasiesineet huoneessani helisivät. Kärsin huoneessani ikkuna suljettuna ja hikipisarat valuen. Naapuri oli nimittäin avannut ikkunansa ja mitannut huoneessaan sitten vallinneet desibelit: 104. Siis kyllä, SATANELJÄ. Suomessa tuollaisen mökän pitäminen näin lähellä asuintaloa olisi ehdottomasti laitonta. Konsertoidaanhan Helsingin keskustassakin Stadikalla tietysti, mutta muiden talojen etäisyys siihen kenttään on enemmän kuin 40 metriä ja lavan ympärillä on stadionin seinät. Odotan innolla iltaa, jolloin tuon lavan edusta on vielä täynnä huutavaa ja kirkuvaa jengiä. En aio olla kotona. Olen mukana juhlimassa, se on hauskempaa. Ja Saksan laki määrää livebändin lopettamaan puoliltaöin, joten ehkä saan sitten kotiin tultuani nukuttuakin. Tottahan siinä lavalla jatkaa dj bändin lopetettua, mutta sellaiseen olen täällä asuessani jo tottunut. Yksi kampusbaareista on nimittäin tässä samalla sisäpihalla kuin se esiintymislavakin.
Kohta häivyn etkoilemaan kaverieni kanssa, naukkaan paikallista valkoviiniä jonka olen jäähdyttänyt huolellisesti ja pidän oikein kympillä hauskaa. En voi sanoa, että Sommerfestistä tulee "total cool", koska täällä on tänäänkin yli 30 astetta lämmintä ja hiki valuu nenänpäätä pitkin. Sanon sen sijaan "total geil". (Kaikki kiva tai hieno tuntuu olevan täkäläisille joko cool tai geil.) Ja tänään on perjantai, eli pitkä opiskeluviikko on ohi ja huomenna sekä ylihuomenna saa nukkua pitkään!
P.S. Gradurintamallekin kuuluu taas pitkästä aikaa hyvää. Löysin kadonneen motivaationi ja olen saanut taas tällä viikolla aika paljon aikaankin. Kuka tietää, ehkä mä vielä jonain päivänä valmistunkin. Ehkä jo ensi lukuvuonna, jos luoja suo. Mañana, mañana, mañana. :)
Kohta häivyn etkoilemaan kaverieni kanssa, naukkaan paikallista valkoviiniä jonka olen jäähdyttänyt huolellisesti ja pidän oikein kympillä hauskaa. En voi sanoa, että Sommerfestistä tulee "total cool", koska täällä on tänäänkin yli 30 astetta lämmintä ja hiki valuu nenänpäätä pitkin. Sanon sen sijaan "total geil". (Kaikki kiva tai hieno tuntuu olevan täkäläisille joko cool tai geil.) Ja tänään on perjantai, eli pitkä opiskeluviikko on ohi ja huomenna sekä ylihuomenna saa nukkua pitkään!
P.S. Gradurintamallekin kuuluu taas pitkästä aikaa hyvää. Löysin kadonneen motivaationi ja olen saanut taas tällä viikolla aika paljon aikaankin. Kuka tietää, ehkä mä vielä jonain päivänä valmistunkin. Ehkä jo ensi lukuvuonna, jos luoja suo. Mañana, mañana, mañana. :)
maanantaina, heinäkuuta 03, 2006
Tietotekniikan valtakunta
Koneeni on 28 vuorokautta nettiboikotissa liiallisen käytön takia. Joudun siis hoitamaan asiani asuntolan ja yliopiston yleisillä koneilla. Doof. Olisivat voineet infota käyttörajoituksista vaikka nettitunnusten jaon yhteydessä niin jengi ei ihmettelisi miksi oman huoneen nettiyhteys yhtäkkiä katkeaa. En ole eka vaihtari jolle näin käy -- enkä edes käytä sitä nettiä moniin muihin verrattuna mitenkään mielettömästi. Saksalaiset saavat tällaiset tiedot allekirjoittaessaan atk-sopimusta ZDV:n kanssa, meidän tunnukset jaettiin immatrikulationin yhteydessä enkä minä ainakaan mitään siellä allekirjoittanut, sain vain paperin jossa tunnukset kerrottiin. Syynä rajoituksiin on yliopiston persaukisuus. Netin käyttö ja verkon ylläpito on kallista. Koomista sen sijaan on se, että minä ainakin olisin valmis maksamaan kunnollisesta nettiyhteydestä. Sitä optiota ei täällä kuitenkaan tarjota, koska ihmisille on ilmoitettu että netti on ilmainen. Ah rakas saksalainen byrokratia! <3
Muutenkin kaikki tietokoneella tehtävä kusee pääsääntöisesti ja on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Yliopistolla on pidettävä rutosti esitelmiä ja jaettava luonnollisesti myös esitelmärunko kaikille kuulijoille monisteena. Tulostaminen yliopistolla on kuitenkin mahdollista vain netistä tai sitten pdf- tai jpg-muodossa, koska saksalaiset harrastavat mieluusti plagiointia ja esim. Wordiin on erittäin helppoa kopioida tekstiä netistä. Pdf-tiedostojen käyttöön on olemassa koneilla vain Adobe Acrobat Reader, jolla tiedostoja ei tietenkään saa luotua. Oma ratkaisuni on tämä: teen monisteeni Wordilla (joka koneilta kuitenkin plagiointiongelmasta huolimatta löytyy, saksalaista logiikkaa), laitan ne nettiin sivuksi ja tulostan sitten koko roskan sieltä. Helppoa ja mukavaa näpertelyä iltapuhteeksi, eikös vaan?
Auta armias. Yhtäkkiä mulla on hirveä ikävä Aleksandriaan, jota olen Suomessa ollessani aina inhonnut! :(
Muutenkin kaikki tietokoneella tehtävä kusee pääsääntöisesti ja on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Yliopistolla on pidettävä rutosti esitelmiä ja jaettava luonnollisesti myös esitelmärunko kaikille kuulijoille monisteena. Tulostaminen yliopistolla on kuitenkin mahdollista vain netistä tai sitten pdf- tai jpg-muodossa, koska saksalaiset harrastavat mieluusti plagiointia ja esim. Wordiin on erittäin helppoa kopioida tekstiä netistä. Pdf-tiedostojen käyttöön on olemassa koneilla vain Adobe Acrobat Reader, jolla tiedostoja ei tietenkään saa luotua. Oma ratkaisuni on tämä: teen monisteeni Wordilla (joka koneilta kuitenkin plagiointiongelmasta huolimatta löytyy, saksalaista logiikkaa), laitan ne nettiin sivuksi ja tulostan sitten koko roskan sieltä. Helppoa ja mukavaa näpertelyä iltapuhteeksi, eikös vaan?
Auta armias. Yhtäkkiä mulla on hirveä ikävä Aleksandriaan, jota olen Suomessa ollessani aina inhonnut! :(
torstaina, kesäkuuta 29, 2006
Ohne Holland wir fahren nach Berlin
Pahoitteluni siitä, että päivitysväli on venynyt. Vietin riemukkaan viikon Ollin ja Veeran seurassa (btw jos mainitut henkilöt sattumalta lukeutuvat enemmän tai vähemmän uskollisiin lukijoihini niin kiitokset myös vierailustanne, oli kiva nähdä). Mainzissa on jälleen kauniin kesäistä ja lämmintä, viiniköynnöksissä alkaa kukkien sijaan olla jo pienet rypäleenalut ja ranskalainen kaverini Aurélie varmisti tiedon, että pääsen syyskuun alussa Ranskaan noin viikoksi töihin sen sukulaisten viinitilalle. Siellä syntyy burgundilaista punaviiniä, mmm. Elämä rullaa siis kaikin puolin mukavasti.
Nyt tarttis kyllä järjestää jostain hiomavaunu sumuisena aamuna. Ultra Bran laulusta Minä suojelen sinua kaikelta on enää se kohta toteuttamatta. Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen...
...seissyt Kölnin rautatieaseman laiturilla kolme...
...ja nähnyt samanaikaisesti Kölnin tuomiokirkon, joka sattumalta sijaitsee aivan aseman vieressä. Lisäksi olen kahlannut rantaveteen, soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna, seissyt laiturilla hiljaa ja kuullut äänet kaukaisten laivojen, eksynyt Latviassa, kävellyt kaupungin reunan yli, luullut katoavani, mutta päässyt kuitenkin takaisin. Vieraiden ihmisten juhlissakin on tullut vierailtua, samoin kaupungissa jonka kahviloissa minut tunnetaan, eli yhtä vaille kaikki on tullut hoidettua. Ratikka- tai hiomavaunukuljettajat, ilmoittautukaa. Palveluksianne tarvitaan. ;)
Köln oli muuten upea. Kiipesimme rappusia pitkin tuomiokirkon torniin näköaloja ihailemaan. Ahdasta oli kapeassa portaikossa ja rappusia riittämiin, mutta näkymät olivat taatusti sen arvoiset. Illan kruunasi tietysti rankkarikisaan asti jatkunut Sveitsi--Ukraina-ottelu stadionin sisäpuolelta katsottuna. Viva Colonia!
"Wir werden Weltmeister" on näinä päivinä suosituin toive Saksan kaduilla. Koko maa raikaa jalkapallolauluja ("...ohne Holland wir fahren nach Berlin...") ja Saksan omien matsien aikaan maa on aivan sekaisin. Saksan joukkueen (Ballack! Klose! Frings! Schweinsteiger!!!) uskollisena fanina on hienoa olla täällä kisojen aikaan. Suomessa saisin hurrata yksin. Muistelisin löytäneeni Helsingistä paljon Brasilian, Italian, Englannin ja Ranskan fanituotteita, mutta Saksa-kamaa on aina saanut hakemalla hakea. Täällä sitä on tarjolla riittämiin -- enemmän kuin kukaan voisi kuvitella hankkivansa -- ja peukaloni ovat taatusti edelleen pystyssä isäntämaan puolesta.
Nyt tarttis kyllä järjestää jostain hiomavaunu sumuisena aamuna. Ultra Bran laulusta Minä suojelen sinua kaikelta on enää se kohta toteuttamatta. Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen...
...seissyt Kölnin rautatieaseman laiturilla kolme...
...ja nähnyt samanaikaisesti Kölnin tuomiokirkon, joka sattumalta sijaitsee aivan aseman vieressä. Lisäksi olen kahlannut rantaveteen, soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna, seissyt laiturilla hiljaa ja kuullut äänet kaukaisten laivojen, eksynyt Latviassa, kävellyt kaupungin reunan yli, luullut katoavani, mutta päässyt kuitenkin takaisin. Vieraiden ihmisten juhlissakin on tullut vierailtua, samoin kaupungissa jonka kahviloissa minut tunnetaan, eli yhtä vaille kaikki on tullut hoidettua. Ratikka- tai hiomavaunukuljettajat, ilmoittautukaa. Palveluksianne tarvitaan. ;)Köln oli muuten upea. Kiipesimme rappusia pitkin tuomiokirkon torniin näköaloja ihailemaan. Ahdasta oli kapeassa portaikossa ja rappusia riittämiin, mutta näkymät olivat taatusti sen arvoiset. Illan kruunasi tietysti rankkarikisaan asti jatkunut Sveitsi--Ukraina-ottelu stadionin sisäpuolelta katsottuna. Viva Colonia!
"Wir werden Weltmeister" on näinä päivinä suosituin toive Saksan kaduilla. Koko maa raikaa jalkapallolauluja ("...ohne Holland wir fahren nach Berlin...") ja Saksan omien matsien aikaan maa on aivan sekaisin. Saksan joukkueen (Ballack! Klose! Frings! Schweinsteiger!!!) uskollisena fanina on hienoa olla täällä kisojen aikaan. Suomessa saisin hurrata yksin. Muistelisin löytäneeni Helsingistä paljon Brasilian, Italian, Englannin ja Ranskan fanituotteita, mutta Saksa-kamaa on aina saanut hakemalla hakea. Täällä sitä on tarjolla riittämiin -- enemmän kuin kukaan voisi kuvitella hankkivansa -- ja peukaloni ovat taatusti edelleen pystyssä isäntämaan puolesta.
torstaina, kesäkuuta 22, 2006
Maailman pisin päivä
Olli tulee Mainziin illalla enkä mä millään jaksais odottaa siihen asti. Menen Frankfurtiin lentokentälle vastaan, toivottavasti löydämme toisemme helposti. Se kenttä on nimittäin suuuuuuri paikka, jonne on helppo eksyä. Tänään sellaista ei saa tapahtua, kun minun on määrä vihdoin tavata avopuolisoni jonka kanssa olen elellyt eri maissa kohta kolmisen kuukautta. Vaan miksi kellon viisarit tuntuvat pysähtyneen? :)
Ostin tuulettimen pöydälleni hyrräämään, nyt huoneeseeni ei enää paistu. Melkoisen halpoja ovat saksalaiset supermarketit, kun esimerkiksi tämä tuuletin -- 30 cm halkaisijaltaan -- maksoi 12,97 e. Jouduin toki sen itse kokoamaan, mutta tottahan nyt tällainen rämäkkä remonttinainen tuollaisiin pikkuaskareisiin pystyy. ;) Tämä trooppista lähentelevä ilmasto saattaa kuluttaa kaloreita tuplasti, koska vyöni menee yhtäkkiä yhtä reikää tiukemmalle eivätkä housut enää pysy jalassa ilman vyötä, siitä huolimatta että lenkkeilymääräni on vakio (1-2 tuntia päivässä, yleensä sauvojen kera) ja yksi italialainen jäätelöpallo maksaa täällä 60-70 senttiä. Nyt en ole kyllä tainnut syödä jäätelöä viikkoon. Täytyypä korjata tilanne tänään, kun vien Ollin vähän katselemaan kaupunkia.
Gradu on taas jumissa, yllätys yllätys. Sen sijaan olen kirjoittanut huiman määrän esitelmiä ja Power Point -esityksiä. Yhtäkkiä kaikilla kursseilla halutaan opiskelijoiden pitävän esitelmiä. Mietin yhä miten selviän Baltian maiden tuntemuksen esitelmästä kunnialla -- 20 minuutin pälätys Viron yliopistoista olisi suomeksikin vaikeaa, ainakin jos siitä haluaa tehdä mielenkiintoisen. No jaa, kurssin ainoa poika kertoi (seitsensivuisen monisteen saattelemana) Viron armeijasta ja kertoi yksityiskohtaisesti mm. siitä, minkä mallisia tankkeja niillä on. Ehkä siellä on lupa olla vähän langweilig.
Äh, vielä pitää odotella kuutisen tuntia ennen kuin Olli on täällä. Kulu, aika, kulu!
Ostin tuulettimen pöydälleni hyrräämään, nyt huoneeseeni ei enää paistu. Melkoisen halpoja ovat saksalaiset supermarketit, kun esimerkiksi tämä tuuletin -- 30 cm halkaisijaltaan -- maksoi 12,97 e. Jouduin toki sen itse kokoamaan, mutta tottahan nyt tällainen rämäkkä remonttinainen tuollaisiin pikkuaskareisiin pystyy. ;) Tämä trooppista lähentelevä ilmasto saattaa kuluttaa kaloreita tuplasti, koska vyöni menee yhtäkkiä yhtä reikää tiukemmalle eivätkä housut enää pysy jalassa ilman vyötä, siitä huolimatta että lenkkeilymääräni on vakio (1-2 tuntia päivässä, yleensä sauvojen kera) ja yksi italialainen jäätelöpallo maksaa täällä 60-70 senttiä. Nyt en ole kyllä tainnut syödä jäätelöä viikkoon. Täytyypä korjata tilanne tänään, kun vien Ollin vähän katselemaan kaupunkia.
Gradu on taas jumissa, yllätys yllätys. Sen sijaan olen kirjoittanut huiman määrän esitelmiä ja Power Point -esityksiä. Yhtäkkiä kaikilla kursseilla halutaan opiskelijoiden pitävän esitelmiä. Mietin yhä miten selviän Baltian maiden tuntemuksen esitelmästä kunnialla -- 20 minuutin pälätys Viron yliopistoista olisi suomeksikin vaikeaa, ainakin jos siitä haluaa tehdä mielenkiintoisen. No jaa, kurssin ainoa poika kertoi (seitsensivuisen monisteen saattelemana) Viron armeijasta ja kertoi yksityiskohtaisesti mm. siitä, minkä mallisia tankkeja niillä on. Ehkä siellä on lupa olla vähän langweilig.
Äh, vielä pitää odotella kuutisen tuntia ennen kuin Olli on täällä. Kulu, aika, kulu!
sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006
Elävien kirjoissa
No joo, tiedän että piti päivittää (ainakin Luxemburgin tunnelmia) jo viikko sitten. Puolustaudun sillä että täällä on lämpötila ollut viime viikolla reippaasti kolmenkympin paremmalla puolen ja arska on paistanut koko ajan. Toisin sanoen aivoni alkavat ulkona tuntua keitetyiltä alta aikayksikön jos unohdan sitoa pääni peitoksi huivin. Kävin tänään kavereiden kanssa lähellä sijaitsevassa Heidelbergissä, jossa on mm. upea rauniolinna, iso vanhakaupunki ja Saksan vanhin yliopisto. Siellä kadun varressa tököttävä digitaalinen lämpömittari näytti 37 astetta. Lääh.
Yliopistolta puuttuu koneellinen ilmastointi, ainakin siitä rakennuksesta jossa minulla on suurin osa luennoista. Saksassa "ilmastointi" näköjään tarkoittaa avointa ikkunaa, josta tulvii reippaasti vähintään 30-asteista ilmaa sisään. Saleja vaivaa myös alituinen hapenpuute, joka saa ihmiset nukahtelemaan ja nuokkumaan kuin veden tarpeessa kärsivät kukkaset. Että valittakaa vaan siellä Helsingissä mukavasti ilmastoidussa päärakennuksessa siitä kuinka palelette luennolla. Ottaisimme ne ilmastointilaitteet mieluusti tänne, niille olisi tasan käyttöä. Herään joka yö vähintään kolme kertaa hikiseen kuumuuteen, juon puoli litraa vettä, välillä oksennan. Huomenna aion mennä supermarketiin ja investoida seitsemän euroa pieneen pöytätuulettimeen, niin saan edes joskus nukuttua. Lämpötila nimittäin nousee vielä yli neljänkymmenen, sanovat. Odotan riemulla tiistaipäiviä ja kahdeksan tunnin luentoputkiani siinä vaiheessa. :(
Mainz on jokilaaksossa, joten kuumuus on myös kosteaa. Jos haluatte konkreettista kuvitelmaa skandinaavin fiiliksistä täkäläisessä ilmastossa niin kuvitelkaapa että jäisitte lukkojen taakse alasaunaan sen jälkeen kun 30 tyyppiä on viettänyt siellä yön yli railakasta saunailtaa ja höyrynnyt välillä pyyhkeet päällä pukuhuoneessa lisää kuumaa kosteutta ilmaan. Lisätkää siihen se huomio että ilmastointikanavat (sikäli kuin niitä alasaunalla on) ovat tukkeutuneet ja joudutte jakamaan hengitysilmanne niiden 29 muun tyypin kanssa. Pelastus saapuu ehkä vuorokauden kuluttua kun järjestösihteeri ehtii paikalle avaamaan oven, yksi suihkuista valuu vettä tauotta eikä kiuasta saa pois päältä. Miinustakaa sitten tilanteesta maininta järjestösihteerin tulosta ja sen myötä kaikki toivo pelastuksesta ja tiedätte, miten helppoa täällä on välillä hengittää.
Muuten on kyllä päheetä kun aurinko paistaa, eikä sada, eikä ole kylmä. Olen jo ruskettunutkin kivasti, sikäli kun skandinaavisen vaalea ihotyyppi ykkönen voi ruskettua. Toisin sanoen näytän ihan hyvän väriseltä kunnes eteläeurooppalaiset vaihtarit saapuvat paikalle. Jos luennot peruttaisiin, täällä olisi ihan mahtavaa. Mikäs tuolla pihanurmikolla on huovan päällä kölliessä, virkatessa ja lueskellessa. Eikä niissä luennoissakaan sinänsä vikaa ole, mutta kun ne salit ovat helteellä niin karmeita. Onneksi luentojen jälkeen voi kävellä kaupungille, virkistyä tuulenvireestä Reinin varrella ja maistella ehkä vähän italialaista jäätelöä tai Apfelschorlea (= omenamehua ja vissyä sekaisin, mahtavan hyvää kesähelteellä).
Joitain Luxemburgin kuvia löytyy neuleblogistani, lisää yritän saada laitettua nettiin pikapuoliin. Ja kyllä, pidän ihan oikeasti blogia käsityöharrastuksistani. Eikö se ollut jo selvää ettei mulla ole elämää? ;)
Yliopistolta puuttuu koneellinen ilmastointi, ainakin siitä rakennuksesta jossa minulla on suurin osa luennoista. Saksassa "ilmastointi" näköjään tarkoittaa avointa ikkunaa, josta tulvii reippaasti vähintään 30-asteista ilmaa sisään. Saleja vaivaa myös alituinen hapenpuute, joka saa ihmiset nukahtelemaan ja nuokkumaan kuin veden tarpeessa kärsivät kukkaset. Että valittakaa vaan siellä Helsingissä mukavasti ilmastoidussa päärakennuksessa siitä kuinka palelette luennolla. Ottaisimme ne ilmastointilaitteet mieluusti tänne, niille olisi tasan käyttöä. Herään joka yö vähintään kolme kertaa hikiseen kuumuuteen, juon puoli litraa vettä, välillä oksennan. Huomenna aion mennä supermarketiin ja investoida seitsemän euroa pieneen pöytätuulettimeen, niin saan edes joskus nukuttua. Lämpötila nimittäin nousee vielä yli neljänkymmenen, sanovat. Odotan riemulla tiistaipäiviä ja kahdeksan tunnin luentoputkiani siinä vaiheessa. :(
Mainz on jokilaaksossa, joten kuumuus on myös kosteaa. Jos haluatte konkreettista kuvitelmaa skandinaavin fiiliksistä täkäläisessä ilmastossa niin kuvitelkaapa että jäisitte lukkojen taakse alasaunaan sen jälkeen kun 30 tyyppiä on viettänyt siellä yön yli railakasta saunailtaa ja höyrynnyt välillä pyyhkeet päällä pukuhuoneessa lisää kuumaa kosteutta ilmaan. Lisätkää siihen se huomio että ilmastointikanavat (sikäli kuin niitä alasaunalla on) ovat tukkeutuneet ja joudutte jakamaan hengitysilmanne niiden 29 muun tyypin kanssa. Pelastus saapuu ehkä vuorokauden kuluttua kun järjestösihteeri ehtii paikalle avaamaan oven, yksi suihkuista valuu vettä tauotta eikä kiuasta saa pois päältä. Miinustakaa sitten tilanteesta maininta järjestösihteerin tulosta ja sen myötä kaikki toivo pelastuksesta ja tiedätte, miten helppoa täällä on välillä hengittää.
Muuten on kyllä päheetä kun aurinko paistaa, eikä sada, eikä ole kylmä. Olen jo ruskettunutkin kivasti, sikäli kun skandinaavisen vaalea ihotyyppi ykkönen voi ruskettua. Toisin sanoen näytän ihan hyvän väriseltä kunnes eteläeurooppalaiset vaihtarit saapuvat paikalle. Jos luennot peruttaisiin, täällä olisi ihan mahtavaa. Mikäs tuolla pihanurmikolla on huovan päällä kölliessä, virkatessa ja lueskellessa. Eikä niissä luennoissakaan sinänsä vikaa ole, mutta kun ne salit ovat helteellä niin karmeita. Onneksi luentojen jälkeen voi kävellä kaupungille, virkistyä tuulenvireestä Reinin varrella ja maistella ehkä vähän italialaista jäätelöä tai Apfelschorlea (= omenamehua ja vissyä sekaisin, mahtavan hyvää kesähelteellä).
Joitain Luxemburgin kuvia löytyy neuleblogistani, lisää yritän saada laitettua nettiin pikapuoliin. Ja kyllä, pidän ihan oikeasti blogia käsityöharrastuksistani. Eikö se ollut jo selvää ettei mulla ole elämää? ;)
keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006
Linnoissa kreivien häät vietetään...
Yliopistolla on ensi viikko kokonaan lomaa ja kaikki aikovat kadota kotimaihinsa. Sekä Finnairin että Ryanairin lennot maksavat liikaa, joten minä en tule Suomeen. Sen sijaan junalippu Luxemburgiin maksaa 12,80 e ja matkakin kestää vain kolmisen tuntia, joten vietän neljä riemukasta päivää (tiistaista perjantaihin) kreivien maassa. Ensin harkitsin Roomaa ja Pariisia, mutta en halua niihin ilman Ollia. Sitten käänsin kelkkani toiseen suuntaan etsin Saksan lähistöltä paikkaa johon ei ainakaan tulisi muuten mentyä ja kappas, tuossahan tuo kreivien maa nököttääkin kartalla valtio- ja osavaltiorajan tuolla puolen. Täältä siis tullaan, Luxemburg!
Matkasta voi tulla mielenkiintoista, sillä ranskani on surkeaa ja luxemburgilaiset kuulemma ääntävät saksaa hassusti. Majoitun hostellissa mahdollisesti tuntemattomien kanssa jaetussa huoneessa, koska hotellihaku tuotti varsin kalliita tuloksia. Kolme yötä luxemburgilaisessa hotellissa maksaa saman verran kuin lennot Pariisiin Lufthansalla ja neljä yötä sikäläisessä hostellissa kahden hengen huoneessa. Hostelling International -ketjuun kuuluva Luxembourg City tarjoaa siistin ja askeettisen bed & breakfast -yhdistelmän 50 eurolla koko ajalta.
Matkaa on kiva odottaa -- eikä sitä paitsi mene enää kauaa siihenkään kun Olli tulee tänne Saksaan! <3 Nyt takaisin gradun pariin.
Matkasta voi tulla mielenkiintoista, sillä ranskani on surkeaa ja luxemburgilaiset kuulemma ääntävät saksaa hassusti. Majoitun hostellissa mahdollisesti tuntemattomien kanssa jaetussa huoneessa, koska hotellihaku tuotti varsin kalliita tuloksia. Kolme yötä luxemburgilaisessa hotellissa maksaa saman verran kuin lennot Pariisiin Lufthansalla ja neljä yötä sikäläisessä hostellissa kahden hengen huoneessa. Hostelling International -ketjuun kuuluva Luxembourg City tarjoaa siistin ja askeettisen bed & breakfast -yhdistelmän 50 eurolla koko ajalta.
Matkaa on kiva odottaa -- eikä sitä paitsi mene enää kauaa siihenkään kun Olli tulee tänne Saksaan! <3 Nyt takaisin gradun pariin.
lauantaina, toukokuuta 27, 2006
Zeit, dass sich was dreht
Tiedättekö sen Fifan tämänvuotisen virallisen kisahymnin, Zeit, dass sich was dreht?? Se raikaa aina välillä radiossa ja jää sitten soimaan päähän. Valitettavasti päähän jäävä osuus ei ole rauhallinen alku ("du fühlst, du glaubst, du fliegst, duuu-uuu fliiiii-iiiieeeggstt") vaan se jalkapallohuuman valloilleen päästävä kohta, jossa lauletaan lähinnä "olé-olé-olé". Artisti on ilmeisesti aika vanha saksalainen suosikki, Herbert Grönemeyer. (Mä ihmettelin ensiksi, että mikä ihmeen Grüne Maja, kun nää puhuu siitä vain etunimellä...) Klikkaamalla tuolta Grönemeyerin etusivun Fifa-hymniin johtavaa linkkiä pääsee kuuntelemaan biisiä ja katsomaan videon, ellei tiedä mistä on kysymys. Kuulostaa myös siltä kuin ne kannustaisivat vanhaa kielimiestä: "Olé-olé-olé, Castrén, Castré-e-e-e-en".
Samaan aikaan Saksan uutiset ovat puolillaan huolta kisojen aikaan mahdollisesti kukkaansa puhkeavasta rasismista, terrorismista sekä ylipäänsä turisteihin kohdistuvasta vihamielisyydestä etenkin maan itäosissa. Luin jostain että Berliini on maailman kolmanneksi suurin turkkilaiskaupunki heti Ankaran ja Istanbulin jälkeen, joten siellä on varmaan jo totuttu ulkomaalaisiin. Jos uutisiin on uskomista, niin todelliset ongelmakeskukset ovatkin Saksin osavaltiossa, Dresdenissä ja sen ympäristössä, josta tulee toistuvasti uutisiin kauhistuneiden naisten haastatteluja: skinit ovat riehuneet siirtolapuutarhassa tjsp. Kisoilla on näköjään kääntöpuolensakin. (Luulen, että ongelma on ollut olemassa aina, mutta se on noussut pintaan vasta nyt.)
Sain muuten Suomesta vanhemmiltani mieluisia terveisiä (kiitos paketista):
Mistä ne arvasivat että mulla on hirveä ikävä nimenomaan Panttereita ja jälkiuunileipää? Jälkiuunileipä on maailman parasta leipää, se antaa myös oikeasti jotain tekemistä hampaille. Täällä maassa missä suunnilleen kaikki leipä muistuttaa koostumukseltaan joko paahtoleipää, pullaa tai Realia, hampaat ovat lähes tarkoituksettomat.
Samaan aikaan Saksan uutiset ovat puolillaan huolta kisojen aikaan mahdollisesti kukkaansa puhkeavasta rasismista, terrorismista sekä ylipäänsä turisteihin kohdistuvasta vihamielisyydestä etenkin maan itäosissa. Luin jostain että Berliini on maailman kolmanneksi suurin turkkilaiskaupunki heti Ankaran ja Istanbulin jälkeen, joten siellä on varmaan jo totuttu ulkomaalaisiin. Jos uutisiin on uskomista, niin todelliset ongelmakeskukset ovatkin Saksin osavaltiossa, Dresdenissä ja sen ympäristössä, josta tulee toistuvasti uutisiin kauhistuneiden naisten haastatteluja: skinit ovat riehuneet siirtolapuutarhassa tjsp. Kisoilla on näköjään kääntöpuolensakin. (Luulen, että ongelma on ollut olemassa aina, mutta se on noussut pintaan vasta nyt.)
Sain muuten Suomesta vanhemmiltani mieluisia terveisiä (kiitos paketista):
Mistä ne arvasivat että mulla on hirveä ikävä nimenomaan Panttereita ja jälkiuunileipää? Jälkiuunileipä on maailman parasta leipää, se antaa myös oikeasti jotain tekemistä hampaille. Täällä maassa missä suunnilleen kaikki leipä muistuttaa koostumukseltaan joko paahtoleipää, pullaa tai Realia, hampaat ovat lähes tarkoituksettomat.
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
Lordi teki sen!!!
Uskomatonta! Ne tekivät sen, "those beautiful, gorgeous, sweet-looking creatures", kuten Britannian antamien euroviisupisteiden julkistaja sen sanoi. En olisi ikinä uskonut tuntevani kansallista ylpeyttä euroviisujen takia, sillä Suomen aiemmat edustajat ovat yhä liian tuoreessa muistissa. Erityisesti vuonna 1996 esiintynyt Jasmine, joka nostatti iholleni tsunamiin verrattavat kylmät väreet.
Eilinen euroviisukatsomo Hechtsheimin asuntolabaarissa oli ihan mieletön! Vaihtarien kotimaille hurrattiin, Lordille hurrattiin, jokaiselle Saksan saamalle pisteelle hurrattiin. Jätimme Emin suositteleman euroviisupelin pelaamatta, onneksi (sillä Hechtsheimissa on moooonta siivouskomeroa luultavasti täynnä kodin putkimiehen tyyppisiä myrkkyjä). Meidän suomalaisten tyrmistys siinä vaiheessa kun Lordi nousi kärkeen ja pysyi siellä oli mieletön. Kämmenselässäni on mustelma. Olen nipistänyt itseäni siihen nähdäkseni olenko hereillä.
Niin, joku (en enää muista kuka) muuten sanoi alussa odottavansa Suomen esityksen alkua, koska silloin lavalle on varmaan tulossa skandinaavisia seksiblondeja... Voi voi, miten erehdyitkään. :)
Ensi vuonna siis meillä, jos Ylellä on rahaa. Odotan jo mielenkiinnolla sitä, muuttaako Lordin voitto jotenkin perinteistä kaavaa, jossa a) valkopukuiset ryhmät laulavat ja tanssivat poppia, b) metroseksuaalimies laulaa falsettia tanssityttöjen ympärillä, tai c) yksi nainen fiilistelee melankolisesti sinivalon ja savukoneiden keskellä. (Rammsteinia kehiin, Saksa. Jee. No ei varmaan tule, niin monet saksalaiset vihaavat sitä.)
Eilinen euroviisukatsomo Hechtsheimin asuntolabaarissa oli ihan mieletön! Vaihtarien kotimaille hurrattiin, Lordille hurrattiin, jokaiselle Saksan saamalle pisteelle hurrattiin. Jätimme Emin suositteleman euroviisupelin pelaamatta, onneksi (sillä Hechtsheimissa on moooonta siivouskomeroa luultavasti täynnä kodin putkimiehen tyyppisiä myrkkyjä). Meidän suomalaisten tyrmistys siinä vaiheessa kun Lordi nousi kärkeen ja pysyi siellä oli mieletön. Kämmenselässäni on mustelma. Olen nipistänyt itseäni siihen nähdäkseni olenko hereillä.
Niin, joku (en enää muista kuka) muuten sanoi alussa odottavansa Suomen esityksen alkua, koska silloin lavalle on varmaan tulossa skandinaavisia seksiblondeja... Voi voi, miten erehdyitkään. :)
Ensi vuonna siis meillä, jos Ylellä on rahaa. Odotan jo mielenkiinnolla sitä, muuttaako Lordin voitto jotenkin perinteistä kaavaa, jossa a) valkopukuiset ryhmät laulavat ja tanssivat poppia, b) metroseksuaalimies laulaa falsettia tanssityttöjen ympärillä, tai c) yksi nainen fiilistelee melankolisesti sinivalon ja savukoneiden keskellä. (Rammsteinia kehiin, Saksa. Jee. No ei varmaan tule, niin monet saksalaiset vihaavat sitä.)
tiistaina, toukokuuta 16, 2006
Mensa -- siinä on järkeä
Olenko muistanut kertoa, että paikallinen Unicafe, eli Mensa, on lakossa? Kaksi viikkoa on taidettu jo elää ruoatta (tai siis itse kokaten) ja lisää on luvassa. Ja tämä on lisäksi jo kolmas lakko sinä 1,5 kk aikana, jonka olen täällä Mainzissa viettänyt. Kampuksen lehti kertoo, että sama meininki on jatkunut helmikuun alusta asti. Puolalaispojat suunnittelevat kuulemma boikottia, eli kun Mensa avaa jossain vaiheessa taas ovensa, he eivät aio aterioida siellä. Joku puhui myös boikottia tukevien flyereiden -- anteeksi, suomeksi siis tietysti ojenteiden -- tekemisestä ja jakamisesta.
Järjettömintä lakossa on se, ettei kukaan tunnu tietävän varmasti minkä puolesta mensalaiset lakkoilevat. Eräänä päivänä ne seisoivat ammattiliittonsa tunnuksin koristeltuihin jätesäkkeihin pukeutuneena Mensan edessä, jakoivat sämpylöitä ja heiluttivat "Wir streiken" -tekstillä kirjailtuja lakanoita. Syytä vain eivät kertoneet. Ehkä kyseessä on se lähes universaali ja iankaikkinen "lisää liksaa" -teema. Toivottavasti tämä lakko kohta taas loppuu ja saamme ehkä taas viikon ajan ruokaa ennen kuin ne keksivät aloittaa lakkoilunsa uudestaan. Mensaruoka on oikeasti ihan hyvää ja systeemi on tosi näppärä -- oma annos kerätään monista pienistä kokonaisuuksista, jotka maksavat kaikki jotain erikseen -- pääruoat jotain euron + hiluja, lisukkeet, kuten perunat, makaronit, keitot, vihannekset ja salaatit noin 30 senttiä/annos. Lisäksi täällä on aina vaihtoehtona loistavan monipuolinen salaattipöytä. Siis silloin kun Mensa ei ole lakossa.
Luen Unicafen ruokalistoja silloin tällöin kaihoten. Ai, päärakennuksella on tänään kasvispyöryköitä! Ja aukion ruokala on seiskaan asti auki! En ikinä uskonut, että haikailisin näin kovasti opiskelijaruokalan perään. Pistelisin kohta varmaan Pedron kasvishöystöäkin poskeeni onnellisena kuin pikkulapsi, jos täällä vain olisi jokin sitä tarjoava Unicafe tai sen korvike toiminnassa.
Järjettömintä lakossa on se, ettei kukaan tunnu tietävän varmasti minkä puolesta mensalaiset lakkoilevat. Eräänä päivänä ne seisoivat ammattiliittonsa tunnuksin koristeltuihin jätesäkkeihin pukeutuneena Mensan edessä, jakoivat sämpylöitä ja heiluttivat "Wir streiken" -tekstillä kirjailtuja lakanoita. Syytä vain eivät kertoneet. Ehkä kyseessä on se lähes universaali ja iankaikkinen "lisää liksaa" -teema. Toivottavasti tämä lakko kohta taas loppuu ja saamme ehkä taas viikon ajan ruokaa ennen kuin ne keksivät aloittaa lakkoilunsa uudestaan. Mensaruoka on oikeasti ihan hyvää ja systeemi on tosi näppärä -- oma annos kerätään monista pienistä kokonaisuuksista, jotka maksavat kaikki jotain erikseen -- pääruoat jotain euron + hiluja, lisukkeet, kuten perunat, makaronit, keitot, vihannekset ja salaatit noin 30 senttiä/annos. Lisäksi täällä on aina vaihtoehtona loistavan monipuolinen salaattipöytä. Siis silloin kun Mensa ei ole lakossa.
Luen Unicafen ruokalistoja silloin tällöin kaihoten. Ai, päärakennuksella on tänään kasvispyöryköitä! Ja aukion ruokala on seiskaan asti auki! En ikinä uskonut, että haikailisin näin kovasti opiskelijaruokalan perään. Pistelisin kohta varmaan Pedron kasvishöystöäkin poskeeni onnellisena kuin pikkulapsi, jos täällä vain olisi jokin sitä tarjoava Unicafe tai sen korvike toiminnassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
