Syksyn paras partiotaitokisa on taas täällä. Ja kuten aina kisaan lähtiessä, olen ihan fiiliksissä – ja samalla pohdin, mikä saa minut aina lähtemään märkään metsään hirvikärpästen keskelle tekemään kätevyystehtäviä ja muistelemaan morse-aakkosia. Voi, kunpa viikonloppuna ei sataisi.
Viime vuonna tuli vettä oikein urakalla. Keräsimme maastosta reitin varrelta kanttarelleja ja herkkutatteja Lauran termariin illallista varten, leikimme kumman kaa -leikkiä ja nauroimme välillä katketaksemme. Kun veistelin sateisella yörastilla keskellä savipeltoa puukolla keitettyjä perunoita pariisinperunoiksi, hengitys märässä, viilenevässä syysillassa höyryten, en tohtinut ajatella kotisohvaa. Eväsrusinat ja minttusuklaarakeet muuttuivat tahmaisiksi kosteissa pakkauksissaan. Mutta aikuisena kisaaminen on mukavampaa kuin nuorempana. Sitä tajuaa ottaa mukaan untuvamakuupussin, tarpeeksi ruokaa ja lämmintä vaatetta, reitti on sopivan pituinen eikä kultainen sarja ylitä vesistöjä.
Voi, kunpa viikonloppuna vain ei sataisi.
torstaina, syyskuuta 15, 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
