Laulu rakastamisen vaikeudesta

Muistatteko vielä Ally McBealin, jossa henkilöhahmoilla oli tunnusbiisejä toisten mielessä? Hahmo ilmestyi näkyviin ja biisi alkoi välittömästi soida. Minulle käy tämä usein toisinpäin, biisin kuullessani mieleeni ilmestyy kasvoja, tuoksuja, muistoja tilanteista ja mielialoista. Niinpä ihmiset ja ihan ohimenevätkin tunteet ja tilanteet voivat varastaa biisejä ikuisiksi ajoiksi kuten Mari Ahokoivun blogissa todetaan. Mutta ei biisi siitä välttämättä pilalle mene.

Wir sind Heldenin Aurélie ja Clamourin Maailmassa tuovat mieleeni rakkaita ystäviä ja saavat minut hymyilemään. Ja kun kuulen Waurion Pienen laulun, näen mielessäni lunta ja rinteen keskiosista hiukan kovaksi kuluneen laskettelureitin, Itävallan Alpit Zürsissa ja Lechissä. Eppu Normaalin Baarikärpänen vie minut mielessäni Kaisaniemen metroasemalle kahden ystävän kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. CMX:n Fysiikka ei kestä liittyy aivoissani erottamattomasti Meilahteen, jonka läpi olen useasti juossut sitä kuunnellessani, ja Don Johnson Big Bandin Helsinki Cadenza Ruoholahteen. Mutta aina mielleyhtymälle ei ole luonnollista selitystä. Esimerkiksi CMX:n Siivekäs on kappale jota ei parane kuunnella partiovapaina päivinä tai partiostressiä parannellessa, sillä sen kuullessani näen silmieni edessä Sibeliuspuiston ja kuulen korvissani lippukunnanjohtajamme äänen. Lienenkö sitten kuunnellut biisiä joskus lenkillä ollessani ja samalla pohdiskellut jotain partioon liittyvää dilemmaa, muuta selitystä näiden kolmen asian yhdistelmälle en keksi.

Jotkut klikkiytymät ovat kulkeneet mukana lapsuudesta ja teinivuosista asti. Inner Circlen Sweat tuo silmieni eteen pölyävän pesiskentän ala-asteen takana, haistan nenässäni Pauligin kahvinpaahtimolta tulvivan kärähtäneen espresson tuoksun ja kuulen pesäpallon kopahduksen puista mailaa vasten sekä kolmospesältä kajahtavan huudon "palo!". Helloweenin Anything my Mama Don't Like saa minkä tahansa huoneen tuoksumaan mustalta nahkatakilta. Dj Bobon Keep on Dancingiin on tarttunut ikuisiksi ajoiksi ruutupaitojen ja Studio Line -hiuslakan aromi.

Musiikki on ainakin omassa elämässäni niin suuressa roolissa – tahtomattani ja tiedostamattanikin – että tämä asia tuntuu yhtäkkiä aivan mielettömän kiinnostavalta. Onko teillä muilla samankaltaisia suhteita biiseihin?

Viimeinen syksy

Syksyisin elämään tuntuu mahtuvan loputtomasti pieniä, hienoja hetkiä. Tiedättehän, vaikkapa niitä kun ulkona sade piiskaa katuja, mutta sisällä kääriydytään villahuiveihin, keitetään kaakaota, soitetaan tinapilliä, poltetaan tuoksukynttilöitä ja kuunnellaan Suden aikaa. Tai niitä, kun ulos lähtiessään on muistanut varustautua kumisaappain ja voi kulkea pitkin märkinä kiiltäviä katuja kastumatta. Aamuisin Vallilan ilmassa tuoksuu vastapaahdettu kahvi ja alkusyksyn aamujen kirpeys on vaihtunut jo kipakampaan aavistukseen lähestyvästä talvesta. Hienoja hetkiä ovat myös yöt saaressa sijaitsevassa partiohuvilassa, kun kymmenasteinen ilma ympäröi lämmintä makuupussia ulkopuolelta ja myrskytuuli laulaa talon nurkissa loputonta serenadiaan ympärillä rauhattomana kuohuvalle merelle.

Nyt kuuntelen töitä tehdessäni Suota ja muistelen eilistä elävän perinteen iltaa Taikalampussa. Omastakin keikasta ennen Suon esiintymistä jäi ihan hyvä fiilis, mutta se Suo... oih! Uusi matsku vei jalat alta ja odotan kyltymättömänä, kuumeisesti uutta levyä jo ilmestyneen rinnalle.

Näemmä vanhakin voi fanittaa kun tarpeeksi kovaa kolahtaa.

Haijaa

Söin suolakurkkua leivän päällä ja se herätti aivan mielettömän halun laulaa rekilauluja, erityisesti yhtä tiettyä rekilaulua. :) Tulisipa taas pian sellainen viikko, jona ehtisin treeneihin.

Massan keskellä

Usein ja monessa yhteydessä toistettu väite: "Oikeustieteellisessä tiedekunnassa järjestetään vain ja ainoastaan massaluentoja."
Jep. Eilen olin luennolla ainoa osanottaja, tänään meitä oli jo kaksi (minä ja yksi lisuria vääntävä jatko-opiskelija). Ehkä käyn jotenkin hassuja kursseja tai sitten oikeustieteellisessä tiedekunnassa ei järjestetä vain ja ainoastaan massaluentoja.

Tulkaa ihmiset Viikkiin ennakkoäänestämään. Istun siellä, kunnes on aika lähteä luennolle, en oikein kehtaa olla poissa, jos läsnäoloprosentti romahtaa silloin puoleen. Ja tämä kurssi (yhden kirjan tentistä korvaava, kaksi viikkoa kestävä) on sitä paitsi ainoa luentosarja, jonka tänä vuonna suoritan -- opinto-oppaasta ei löytynyt oikein enää muuta mahdollista tai kiinnostavaa. Pääaine tuntuu nyt kummalliselta, sillä saan paljon enemmän iloa irti Marxista, Durkheimista ja Weberistä kuin Isosta suomen kieliopista. Oman laitoksen käytävällä näkee jo paljon harvemmin täysin tuttuja kasvoja ja joidenkin nuorten opiskelijoiden intomieli tuntuu itsestä aika vieraalta. Ehkä olis tosiaan aika valmistua, tässä vaiheessa opintoja kun ei ehkä kannata vakavissaan enää edes harkita pääaineen vaihtoa. Jos sitten vaikka myöhemmin perään toista tutkintoa tai jatko-opintoja tai jotain.

Mutta tämänpäiväiset laulutreenit todistivat jälleen kerran, että maailma on täynnä ihanaa musiikkia. Ihan odotan jo innolla seuraavia treenejä, joissa opetellaan ja hiotaan settiä sitä seuraavaa omaa keikkaa varten. Ja laulan suihkussa tunja kolenaa.

Talviaika

Olen sulkapalloleskenä kotona (mies on joukkue-SM-kisoissa tuomaroimassa) ja leikin SYL:n vaalikoneella. Osa kysymyksistä on näköjään edarivaalien kannalta aika yhdentekeviä ("pitäisikö kunnallisvaalien äänestysikärajaa laskea?") ja suurin ärsyttävyys koneessa on se, ettei kaikkien ehdokkaiden vastauksia pääse vertailemaan omiinsa. Vaalikoneen perusteella olen näissä vaaleissa melkoisen puolueeton humanisti -- voisin äänestää noiden vastausten perusteella varmaan pariakymmentä eri henkilöä kolmesta eri ryhmästä ja viideltä eri listalta.

Vaalikone on kyllä auttanut selvittämään, ketä en ainakaan äänestä. Jumbolista ei nimittäin ole muuttunut edes kysymysten painotuksia rämpläämällä (mikä vaikuttaa top kymppiin näköjään joskus olennaisestikin). Vastaamalla kyllä koulutuksen maksullisuudelle, opintotuen lainaperusteiseksi kehittämiselle tai säätiöyliopistolle -- tai vastaamalla vain yhteen tai kahteen kysymykseen -- näyttää aukenevan automaattisesti sija jumbolistallani.

Maijan ihana mekko on kummitellut mielessäni koko viikonlopun ja käyn tuon tuostakin vaatehuoneessa hypistelemässä sinne kertyneitä kankaita miettien, osaisinko ommella itselleni jotain vastaavaa, joskaan en samanlaista ja pahastuisikohan Maija, jos yrittäisin. :) Oma mekkoni tuskin pääsisi Vanhan bäkkärille ihan heti, mutta ainakin siellä perjantaina heilunut hameeni voisi lällättää sille iloisesti vaatehuoneen perukoilla. Vedimme siis perjantaina Kuokkien kanssa kvintettikokoonpanolla keikan Sampsa ry:n satavuotisjuhlissa Vanhan lavalla ja naukkailimme sen jälkeen laittimansikkasiideriä bäkkärillä. Oikein hyvältä maistui, kerrankin jopa tällaisesta yleensä vain ranskalaisen ja brittiläisen siiderin vankkumattomasta ystävästä. Ehkä tilanne paransi makua -- ja se, että juoma oli oikeasti kylmää. Oikein hienot puitteet keikalle kyllä. :)

Talviaikaan siirtyminen sekoitti pääni taas, sillä en yllä siirtämään olohuoneen kelloa oikeaan aikaan. Ja Söldenin suurpujottelu sai minut haluamaan Alpeille. Ulkona on ollut koko päivän niin hämärää, että olohuoneessa on pakko pitää lamppua päällä. Talvi on selvästi tulossa.

Olipa sit sitsit

Huh, olipahan sitsit. Siulan viidennen vuosikurssin sitsit siis -- mahdollisimman pitkälle itse tehtyä ruokaa, vuoden 2002 musiikkia, juuri sopivasti juomaa ja suorastaan raikaavasti Siulan laulukirjan antimia. "Ken on fuksi" tuli kerrankin laulettua nopeasti läpi ja muutenkin oli mukavaa. :)

En ole tainnut soittaa nokkahuilua sitten vuoden 1995. Eilen selvisi, että se on aivan hyvä instrumentti Gimmelin ja Paranoidin soittamiseen. Lisäksi tanssimme letkajenkkaa, leikimme ponileikkiä ja lauloimme Lammin kuppaisesta majavasta Mombasan sävelin.

Suurkiitos kaikille kanssajärjestäjille ja kanssasitsaajille, myös vuoden 2002 tuutoreille ja amanuenssille!!