torstaina, joulukuuta 22, 2005

Muistutus kuolevaisuudesta

On ihan pakko laittaa tänne kuva haalarini rintapieleen ommellusta merkistä. Joko jouluiloa tuomaan tai sitten vaikka ihan vain muistutukseksi kuolevaisuudesta. Merkki on vaihdettu sumalaisten kanssa ja se on luultavasti oululaisten matikanopiskelijoiden tuote. Aika osuva joka tapauksessa.



Iloista joulunaikaa kaikille!

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Kadonnut viikko

Viime viikko vain katosi mystisesti. En ehtinyt tehdä juuri mitään, paitsi tietysti töitä. Jos tämä viikko menee yhtä huomaamatta ja nopeasti, olen pulassa. Lechiä varten tarvitsisin nimittäin vielä

- uudet laskettelusukat (vanhat ovat vakava ympäristöhaitta),
- uudet lasketteluhousut,
- uuden villapaidan (josta täytyy siis ommella loputkin saumat kokoon),
- uuden paidan jouluaatoksi.

Ollilla on tänään syntymäpäivä. Onnea muru! Laitan tyttömäisesti tähän sydämen kuvan sen kunniaksi, ja ehkä myös siksi, että tänään on niin upea talvipäivä. Olen varannut illaksi pöydän Raffaellosta. Toivotaan että siellä on hyvää ruokaa. Lista ainakin näytti lupaavalta.


Töissä on tylsää. Ensi perjantain Nyt-liite on tuplalehti eikä tällä viikolla tarvitse siis koota menopalstoja. Tuntuu, että olen tehnyt jo seuraavan viikon työtkin tässä. (Tiinalla on siis sitten ensi viikolla tylsää...) No, ainahan voi muovailla Mattia.

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Kielipuoli tässä, päivää

Ylioppilaskunnan kaksikielisyys on hieno asia. Erityistä hupia tuottaa katsoa ympärillä istuvien ihmisten tuskaisia ilmeitä silloin, kun joku päättää pitää puheensa ruotsiksi. Omakin ymmärrykseni on vähän rajallinen, kun ei tuota ruotsia ole pahemmin tullut käytettyä lukion jälkeen. Pari kertaa ehkä Tukholmassa, yhden syksyn ajan tiedekunnan pakollisella ruotsinkurssilla ja keväällä 2003 Codexin vappubileissä (Ulliksella satoi sinä vappuna runsaasti ja päätimme kolmen tai neljän ihmisen kollektiivina painua Ulliksen sijaan codexarien bileisiin kuokkimaan -- mutta vasta sateen lakattua. Heräsimme muuten Pykälän kuuluisilta Artekeilta sinä aamuna. Mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, miten ja miksi olemme joutuneet vapunpäivän vastaisena yönä Lauttasaareen).

Kannatan varauksettomasti kaikkien oikeutta käyttää äidinkieltään niin monessa paikassa kuin mahdollista. Voisin tarvittaessa kuunnella puheenvuoroja jopa saameksi, jos ne vain tulkattaisiin kaikille tai ydinkohdat vähintään esitettäisiin kalvolla. På svenska pidettyjen puheenvuorojen kohdalla monen yliopisto-opiskelijan hatara ruotsin kielen taito aiheuttaa kuitenkin sen, että aika suuri osa puheesta menee monelta ohi (ja tällöin esim. äänestettäessä saatetaan olla paikoin aika hatarallakin tietopohjalla). Fantasioin päivästä, jolloin kaikki toimittavat esityksensä pääkohdat -- kielestä riippumatta -- kalvolla edustajiston nähtäväksi (jos asia on edes jotenkin ymmärryksen kannalta relevantti, esim. suljetun lippuäänestyksen vaatiminen ei ehkä ole tässä suhteessa niin olennainen esitys, että se vaatisi kalvoa...)

Pakko tulla lisäämään vielä jälkikirjoitus. Lechissä on nimittäin webbikameran mukaan jo ihan kivasti lunta! Ihana päästä välillä vähän lomalle -- työnteko kyllä maittaa sekin, mutta ei se luiden katkomista laskettelurinteessä voita. :)

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Rest in pieces

Edarin budjettikokous oli eilen. Järjestölehtitukeen saatiin vain 5000 euron lisäys havittelemamme 10 000 euron sijaan. No, onhan sekin nyt jotain ja jos tuki sidotaan sopimuspainojen sijaan tarpeeseen tästä lähin, niin ehkä sillekään potille ei silti tule mitenkään äärettömästi jakajia (parikymmentä euroa lehtitukea per julkaisu kuulostaisi lähinnä vittuilulta...). Toimintalisän korostaminen poliittisten toimintajärjestöjen avustusten jaossa meni myös valitettavasti läpi. Onhan se toki hienoa, että opiskelijoille järjestetään keskustelutilaisuuksia, joissa heidihautalat, mattivanhaset ja rosameriläiset kertovat aatoksistaan ja vastailevat kysymyksiin. En kuitenkaan ole varma siitä, että noiden järjestäminen on nimenomaan opiskelijoiden edustajien tehtävä. Luulisin paremminkin puolueiden huolehtivan siitä. Ehken vain ole tarpeeksi poliittinen itse -- valtiollisissa vaaleissakin äänestän sitä, jonka arvot ja mielipiteet vastaavat parhaiten omiani ja joka harrastaa vähiten poliittista keuhkoamista.

Human ja Nistin toistaiseksi viimeinen jakso ilmestyy perjantaina. Yritän sen jälkeen jossain vaiheessa laittaa kaikki Humat ja Nistit nettiin. Ehkä jopa ne sensuroidut episodit. Tässä kuitenkin logo muistin virkistykseksi:



Kuka perkele muuten on keksinyt sen, että edarin nimenhuutoäänestyksessä "jaa" tarkoittaa pohjaa ja "ei" muutosehdotusta? Esim. lisäyksistä äänestettäessä tuo on äärimmäisen epäloogista. Jos haluan, että lisäys tehdään, huudan "ei" ja jos en halua, huudan "jaa"? Ihan älytöntä. :)

maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Fisu verkossa

Vetoomus löytyy Emin luvalla nyt myös verkosta (joskin luonnollisesti ilman allekirjoittaneiden nimiä, sillä en jaksa millään soittaa nimen julkaisulupaa jokaiselta). Tekstin voi lukea täältä, allekirjoituksia kerää edelleen Emi.

Töissä on tylsää. Ikkunoista (= koko talon seinistä) näkee pelkkää pimeää. Haukotus. Koneen raksuttaessa minnepalstan tulostetta piirtelin räävittömiä haalarimerkkejä ja join kahvia. Olen tyhmäntehokkaasti hoitanut osan alkuviikon hommistani jo viime viikolla, joten mulla ei ole täällä mitään fiksua tekemistä. Teen loppuviikon hommia etukäteen niin paljon kuin vain voin. Sitten mulla on varmaan tylsää taas loppuviikosta. No, ehkä lähden kohta tekemään gradua.

WWF ei ole vielä lähettänyt luvattuja hyljetarroja. Odotan uskollisesti. Kai ne tulevat sitten seuraavan Pandan polku -lehden välissä.

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Puurojuhla ja kirje hylkeeltä

Tänään on Siulan puurojuhla. Toivottavasti fuksit ovat saaneet tiernapoikaesityksen tänäkin vuonna aikaan. Se on aina parasta, mitä juhlassa on ja viime vuonna se olikin kerrassaan loistava. Alan olla niin vanha ja väsynyt, että taidan tänä vuonna lähteä ohjelmaosuuden jälkeen kotiin. Sitten alkavat kyllä hyvät bileet, mutta hyvätkin alinabileet on jo nähty niin monta kertaa, etten usko näiden tuovan enää mitään uutta mukanaan. (Pidettäiskö välillä taas räkäbileiden sijaan vaikka sitsit?) Joka tapauksessa kiva päästä taas fanittamaan Joulupukkia.

Viikon ehdoton kohokohta: sain sähköpostiini kiitoskirjeen hylkeeltä. Olen siis saimaannorpan kummi ja maksan lahjoituksia 40 euroa vuodessa. Liikuttava hylje. :)

Edustajiston seuraava kokous (13.12.) lähestyy uhkaavasti. Siitä saattaa tulla aika pitkä, koska asioita on paljon ja ne ovat raskaita (budjetti...). Jouni jo uhkailikin Hyalin blogissa "tilanahtaudella, hapettomilla oloilla ja surkealla akustiikalla". Tuskin maltan odottaa. :p Ja sitten sen budjetin keskellä on vielä painotuki-niminen lehmä ojassa. Josta tulikin mieleeni, että vetoomus -- siis tuen säilyttämisen puolesta -- on liikkeellä. Lisätietoja voi kysellä vaikkapa Emiltä.

tiistaina, marraskuuta 29, 2005

Perinteitä (jatkoa edelliseen)

(Jatkoa edelliseen, pahoittelen, että tämä pitää tehdä näin, mutta blogger kaatuu aina julkaisunappia painettaessa jos viesti on sen mielestä liian pitkä.)

Riviopiskelijan kannalta puuduttavinta lienee ansiomerkkien jako, joka sekin vie ohjelma-osuudelle varatusta ajasta kohtalaisen siivun. Aktiiveille ansiomerkkien myöntäminen ja jakaminen on tietysti hyvä kannustin, mutta riviopiskelijaa se tuskin kiinnostaa. Riviopiskelija ei tyypillisesti tunne ihmisiä tai näiden ansioita ja ansiomerkkien jako vaikuttaakin tällöin helposti sisäpiirin selkääntaputtelulta -- mikä puolestaan etäännyttää ylioppilaskuntaa vuosijuhliin eksyneestä riviopiskelijasta entisestään. (Yksi HYY:n ongelmista riviopiskelijoiden keskuudessa on tunnetusti se, ettei kovin moni tunnu oikein kokevan sitä omakseen.) Juhlan hienouden (pöydästä buffettiin siirtymisen tms.) vähentämisen sijaan voitaisiinkin ehkä seuraavana keinona miettiä ohjelma-osuuden supistamista tai tiivistämistä. Tänä vuonna kokeiltu kevätjuhlamalli ei rehellisesti sanottuna kuulosta kovinkaan houkuttelevalta seurata.

En tarkoita millään sanomallani kritisoida vuosijuhla- tai ohjelmanjärjestäjien tai muidenkaan tahojen toimintaa tai haukkua HYY:n tämänvuotisia vuosijuhlia huonoiksi (enkä voisikaan, koska en ollut itse paikalla). Vanha vuosijuhlafriikki ei vain voi olla pistämättä nenäänsä asiaan, joka edes jotenkin sivuaa iltapuvuissa säihkymistä. Joka tapauksessa hyvät bileet ovat aina iloinen asia ja varmasti juhlakansa oli tänäkin vuonna tyytyväistä.

Perinteitä

Viikonlopun jälkeen on kuultu kiihkeitä raportteja HYY:n vuosijuhlasta (puskaradion lisäksi jotain materiaalia on myös HYALin blogissa, asialla jälleen Jouni näppäimistöineen). Puoliso oli siellä ja pyysi minuakin mukaan. En mennyt, päällimmäisenä syynä ensi torstaina häämöttävä oikeussosiologian tentti, johon pitäisi lukea arviolta vielä kuutisensataa sivua. Muitakin syitä oli, osa ehkä hiukan nolojakin. No, avaudun niistä silti.

1) Iltapuku (tai sen puute). Joko kaikki kolme iltapukuani ovat kutistuneet vaatehuoneen pimennossa tai sitten minä olen kasvanut kevään jälkeen. Joka tapauksessa hengittäminen on mahdotonta jokaisessa iltapuvussani -- tai muuten jokin sauma repeää tai tissit tulevat auttamatta kaula-aukosta ulos. En millään jaksaisi investoida muutamaa hunttia uuteen iltapukuun juuri nyt. Mieluummin treenaan vartaloni ennalleen.

2) Illallisen muuttaminen buffet-muotoiseksi. Rakastan vuosijuhlia, siis ihan oikeasti. Mielestäni vuosijuhlaan kuitenkin kuuluu olennaisesti se vaihe, että istutaan pöydässä ja ruoka tarjoillaan kauniisti laitettuina annoksina ja syödään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan istualtaan. Kankainen lautasliina sylissä, javisst. Maksan mieluummin 60 euroa siitä, että ruoka on lämmintä, kauniisti annosteltua ja tarjoillaan pöytiin kuin 30 euroa siitä, että se noudetaan jostain itse ja syödään hätäisesti seisaaltaan siellä, mistä kukin sattuu paikan löytämään.

3) Ohjelma. HYY:n vuosijuhlia on aiempina vuosina kritisoitu paljon juuri tästä seikasta. Ohjelmaa on joko liikaa tai yksittäiset esitykset ovat liian pitkiä. Tänä vuonna kuulin yksin juhlapuhujan puhuneen 45 minuuttia, mikä olisi ehdottomasti liikaa pöytäjuhlassakin. Voin vain kuvitella miltä sameasilmäisestä yleisöstä on tuntunut puolen tunnin jälkeen. Kuultuani, että ohjelmaputki kesti yhteensä noin 2,5 tuntia -- joka siis istuttiin paikallaan yhteen pötköön tarjoiluitta, sillä ruokaa tarjoiltiin vasta ohjelmaosuuden jälkeen -- en katunut lainkaan päätöstäni jäädä kotiin. (jatkuu seuraavassa...)

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Nostalgiaa

Siulan pulinapalstalla on käynnissä mielenkiintoinen keskustelu elämän ääniraidasta ja metallimusiikista. Nyt kehiin on vedetty teini-iän finninaama-ajat ja musiikki, jota silloin soitettiin. Voi apua. Mulla oli johonkin aikaan vihreä tukka, käytin paljon hameita ja villasukkia, pidin hiihtämisestä, inhosin luistelua ja kuuntelin paljon mm. Shirellesiä ja Beatlesia. Koulussa taisin olla se, joka sepitteli viisuja opettajista, asuntolanvalvojista ja ärsyttävästi käyttäytyneistä pojista ja opetti niitä muille tytöille. Yhdellä (epäystävällisellä ja inhottavalla) asuntolanvalvojalla oli muistaakseni tolkuttoman kireä villapaita ja kuusi vatsamakkaraa, joista tehtiin ikimuistoisia balladeja.

Yhdestä pojasta -- joka siis kuksi ensin kaveriani, jätti sen, sitten kuksi toista kaveriani ja taas lateli samaa lorua, "musta tuntuu, että sä oot mulle liian tärkee ystävänä, tää ei oikein toimi" -- teimme laulun, jossa kerrottiin, mitä se tekee iltaisin komerossa. (Tämä asia oli luonnollisesti koko koulun tiedossa, kiitos tämän pojan kämppäkaverin.)

Nyt jos joku kysyy, että mikä ihmeen asuntolanvalvoja ja mikä kämppäkaveri, niin valaistakoon, että olen ollut sisäoppilaitoksessa. Ehkä tämän vuoksi mulla on yläasteelta pääosin hyviä muistoja. Koulussani nimittäin oppilaat olivat vähintään 5 vrk viikossa yhdessä 24 h/vrk (viikonloppuisin mentiin yleensä käymään kotona) ja muodostivat siten kiinteän yhteisön. Toisten oppilaiden kiusaamisen sijaan siellä pidettiin puolia asuntolanvalvojia vastaan ("ei, vaatekaapissani ei edelleenkään ole huumeita eikä sinulla käsittääkseni ole kotietsintälupaa, jonka turvin voisit laillisesti penkoa kamojani").

Voih, yläasteajat. Vaikka elämä olikin paikoin angstista ("voih, X on niii-iiin ihana, mä en KESTÄ jos se alkaakin oleen jonkun toisen kaa"), niin silloin ei ainakaan tarvinnut tehdä tätä *"%&#'^@£!!!:n gradua. Huokaus. Kai tästä on pakko palata takaisin oikeuskielen pariin. (Yhdellä tytöllä täällä kirjastossa on muuten sellainen sikahieno Acer Ferrari -kannettava. Siis ihan tosi, humanistilla.) Mutta tunnin päästä lähden kyllä kotiin ja tarjoilen itselleni lasin italialaista luomupunkkua.

Hauskaa perjantai-iltaa itse kullekin. :)

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Mun elämä, milloin siitä tuli näin kiireistä?

Yritin löytää kalenteristani aikaa illalliselle avokin kanssa. Tulos: ei tästä illallista tullutkaan, mutta lounastamme huomenna. Illat vinkuvat ja paukkuvat menojen ja kokousten alla ja tenttikin lähestyy pelottavasti. Ai kaverien näkeminen? Onnistuu, jos ne tulevat samoihin kokouksiin tai töihin työpaikalleni. Tai kirjastoon silloin harvoin kun ehdin sinne itsekään. Iltaisin (työpäivän ja kokousten jälkeen) olen yleensä vähintäänkin puolikuollut. Miksi teen tätä? Vastaus on yksinkertainen: tykkään siitä.

Järjestötoiminta on ihanaa. Jopa rakkaat, rakkaat byrokratian rattaat kuulostavat sen yhteydessä sulosoinnuilta. Tapahtumien järjestäminen ja siinä onnistuminen on ihanaa. Jopa kaljan kantamisesta löytyy hyviä puolia -- siinä kasvavat tietysti lihakset. Ja järjestötoiminnassa oppii kaikkea sellaista, mikä voi olla tarpeen työelämässä, esimerkiksi toimimaan yhdessä ihmisten kanssa.

Tulkaa hyvät ihmiset Siulan syyskokoukseen ensi maanantaina. Luvassa on kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa, mm. ensi vuoden hallituksen valinta. Ja tietysti hyvää pullaa. :)

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Mummos on (siis myyty).

No niin, isoäitikaupan tulokset ovat nyt ihmisten ilmoilla. Niihin voi tutustua vaikka HYAL:in blogissa, johon Jouni on ystävällisesti ne lykännyt. Vielä suuri taputus kaikkien neuvottelijoiden olalle, takana on kova työ. Toinen suuri taputus uuden edustajiston jäsenten olalle, edessä on varmaan pari pelottavan pitkää kokousta joulukuun alussa, kun kaikki tulee eteen parin viikon välein -- hallitusvalinnat, budjetti, edustajiston puheenjohtajasta vääntäminen...

Julmin totuushan on tietysti se, että jos yrittää taputtaa itseään selkään, on suuri riski muljauttaa kyynärpäänsä ulos kuopastaan.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Haukotuttaa

Istun töissä, kuten aina muulloinkin ja ihmettelen humppaparatiisien lähettämiä menoilmoituksia. Mulle tulee aina Mattilan iskelmäsisaruksista (Anne, Anneli, Anniina ja Anitta) mieleen lapsuuden barbileikit, joissa esiintyivät teinikaksoset Skipper ja Skapper. Vaikeaa varmaan arvata, että meillä oli naapurin tytön kanssa identtiset barbit. Kun naapurin tyttö muutti pois, Skapperista tuli Erica. Ja niin, siis, mä en oikeasti kuuntele iskelmää, mutta olen työni takia sikahyvin perillä siitä, mitä pääkaupunkiseudun lavoilla soitetaan. Kuin myös Tavastian ohjelmistosta, työväenopiston esitelmäsarjoista ja Salkkarien jaksojen nimistä. Ensi viikon tiistaina muuten Nahkatuoli pyöräyttää Ossille jymy-yllärin (jakso 1145). Sitä ei varmaan voi missata. ;)

Viikon nappituote on ehdottomasti naposteluporkkana. Aivan mahtava keksintö. Nam. Ja samalla kun pääsin vauhtiin, taidan myös kehua Rammsteinin uutta levyä. Biisit ovat taattua laatukamaa, jotkut hyviä, mutta surullisia ("Spring" ja "Stirb nicht vor mir"), jotkut hyviä, mutta sanoituksiltaan iljettäviä ("Spring" ja Jörö-Jukka-kirjasta tuttuun tarinaan pohjautuva "Hilf mir"), jotkut hyviä, mutta äärimmäisen tarttuvia (ensisingle "Benzin" ja seuraava single, levyn nimikappale "Rosenrot"). Kannattaa ehdottomasti myös kuunnella Benzin-singleltä se versio, jossa kitarat on korvattu Apocalyptican selloilla. Rrrrraskas. :)

HYY:n hallitusneuvotteluiden tulokset julkaistiin tänään. Toiset valinnat (HELP:in) yllättivät, toiset (esim. Sitvasin) eivät. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ihan hyvän hallituksen olisimme saamassa.

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Merkillistä menoa

Tämä baarinpitäjä on ainakin päättänyt pelata varman päälle. Siis siitäkin huolimatta, että haalari on monen opiskelijan kallein vaate, mulla ainakin on palanut merkkeihin rahaa sen verran, etten ehkä uskalla laskea kokonaissummaa. Lempimerkkini on ehdottomasti hihaan ommeltu DDR:n naisvoimistelijat, jonka vaihdoin itselleni muinoin Hämeenkadun approssa. Kallein merkki puolestaan on appron tohtorinhattu. Enää ei tästä tytöstä ole juoksemaan ympäri kaupunkien baareja. Approt ja hukkaputket on jo nähty ja niitä seuraavan aamun olotila ei unohdu ehkä ikinä. Mutta laskiaisena aion kuitenkin edelleen kiitää pulkalla Kaivarissa mäkeä alas. Siitä olen aina yhtä innoissani ja siinä suhteessa olen fuksi forever. Vanhat luut lämmitetään sitten Vanhalla rommitotin ja rommikaakaon avulla. Ottakaa kiinni jos saatte. :)

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Remonttimies meidän

Olen tehnyt aivan liikaa töitä viime aikoina. Kaipaan yliopiston käytäviä, päärakennuksen paikoittain hämyisää valaistusta, sekoilevien kopiokoneiden räminää ja jopa humisevaa tuuletusta. Ja kaipaan päärakennuksen kahvilassa käytäviä keskusteluja opinnoista, tenteistä, cafe au laitin sikamaisen korkeista hinnoista ja siitä, miksi ainejärjestön bileisiin pitäisi muka ostaa perryä, vaikka kukaan vaimosta syntynyt ei pysty sitä juomaan. Pimeys ja hyytävä ilma tuntuvat yliopiston ikkunoista katsottuna vähäisemmiltä kuin täältä Sanomatalon lasiseinän läpi nähtyinä. Tänään taidan lukea oikeussosiologian tenttiin. Ehkä kirjastossa, ehkä kotona. Jos luen kirjastossa, haen kyllä ensin kaupasta tai päärakennuksen kahvilasta jotain hyvää.

Niin, päärakennuksen kahvila, järjestökähminnän, kuulumisten vaihtamisen sekä vuodatuksen tyyssija, joka esiintyy kalenterissani aina lyhenteellä PRKL. Oih, mitä mahdollisuuksia tuossa kolkossa ja ahtaassa tilassa piileekään! En astuisi jalallanikaan Robertsiin tai Waynesiin, ellei päärakennuksella joutuisi aina jonottamaan vähintään yhtä akateemista varttia vain yhden kahvikupin tähden. Ja ellei Waynesin take away -kahvi olisi loppujen lopuksi tuoreempaa ja (eri korteilla myönnettävien alennusten jälkeen) myös halvempaa kuin Unicafen. Ja ellei päärakennuksen kahvilassa Portsun remontin takia hengaisi muuten vaan niin paljon porukkaa.

Remonttimies meidän, joka rehkit Portsussa. Saa jo se remppa valmiiksi. Anna meille takaisin meidän kipeästi tarvittavat luentosalimme ja sikäläinen Unicafe-ravintolamme. Päästä meidät ruuhkasta ja anna meille ruokarauha. (Ja sitten tietysti: jos vain voit millään vaikuttaa ruokalistoihin, niin älä saata meitä punajuurikiusaukseen, vaan tarjoile mieluummin niitä hyviä smetanasieniä tai kasvispihvejä...)

P.S. "Jotain hyvää" voisi olla esimerkiksi tölkillinen sokeritonta Red Bullia, kupillinen kahvia (hylamaidolla höystettynä, jos se on jotain karmeaa tervaa) ja pari palaa tummaa suklaata, kaakaopitoisuus 85--90 %.

Liikuttavaa meininkiä

Perjantain jooga tuntuu vieläkin lihaksissa. Ihana Sanomatalo tarjoaa työsuhde-etuna ilmaista jumppaa, joogaa ja pilatesta sekä mukavan kuntosalin. Näiden etujen käyttämättä jättäminen olisi vähän niin kuin jättäisi lottovoiton lunastamatta.

Ellei täällä olisi näin hyviä (ja ilmaisia) liikuntapalveluita, hengailisin Yliopistoliikunnan tiloissa. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet niin Kumpulan kuntosalin juoksumatot kuin hallintorakennuksen hierontapöydät. Yliopistoliikunta on myös eräänlainen lottovoitto. Harvoissa kuntokeskuksissa tarjotaan tällaisia etuja: 49 eurolla saa koko lukuvuoden ajan mm. jumpata, bicata, rehkiä salilla ja huitoa sulkapallokentällä niin paljon kuin kroppa vain suinkin kestää. Ja se ihana hierontakin on liikuntamaksun maksaneelle edullista. Suosittelen lämpimästi. :)

Liikunta ja liikuntapalveluiden tarjoaminen opiskelijoille on tärkeää. Yliopistoliikunnan tunneilla ja saleilla vallitsee varsin mukava meininki -- kaukana koululiikunnasta tai tietyistä maksullisista saleista, joissa tiukkapeppuiset blondit piukoissa miniminitrikoissaan ja rakennekynsissään katsovat takarivin jumppaajia nenänvarttaan pitkin. Hallintorakennuksen kuntosalilla käy todistettavasti pari missitittelin kantajaa, mutta siellä ei silti tarvitse tuntea itseään munkkipossuksi. Ja musta on tajuttoman hienoa, että opiskelijabudjetinkin turvin elävällä on mahdollisuus pitää kunnostaan huolta vuokranmaksusta tinkimättä.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Painava juttu

Villien huhujen mukaan painotuki näyttäisi tällä haavaa säästyvän ja muuttuvan tiettyihin painoihin sidotusta köntistä järjestöavustusten yhteydessä maksettavaksi. Hyvä niin. Täytyy myöntää, että ajatus painotuen poistamisesta kalskahti korvissani monen ainejärjestölehden surmalta ja tilalle kädenojennuksen lailla suunniteltu toimittajakoulutus tilanteeseen nähden suorastaan absurdilta: mitä ihmeen järkeä olisi kouluttaa järjestölehtien toimittajia paremmiksi niissä hommissa, jos järjestöillä (paitsi niillä parilla sikarikkaalla) ei enää olisi varaa painattaa lehtiään missään? Tulishan se tietysti halvemmaksi korvata InDesign-kurssi kopiokonekurssilla...

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Ohi on!

Vaalit menivät. Tulos: 48 ääntä ja ensimmäisen varaedustajan paikka humanistilistalla. Hieno saavutus! Kalenteri täyttyi vielä lisää kokouksista, mutta kaikki on kovin mielenkiintoista. On mukavampaa voida tehdä asioille jotain kuin itkeä niitä iltaisin komerossa.

Kiitos kaikille teille pupusille ja muille ihanille (jotka eivät ehkä tahdo olla pupusia), jotka äänestitte mua! Otan jokaisen äänen suurena luottamuksenosoituksena ja lupaan, että yritän olla niistä jokaisen arvoinen. Toivottavasti näemme yliopistolla tai vaikka joissain HYY:n tai jonkin järjestön (esim. Siulan) tapahtumissa! Tulkaahan myös nykimään hihasta, jos haluatte sanoa tai kysyä jotain. Olen mitä nöyrimmin käytettävissänne. :)

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Viimeinen vaalipäivä. Nyt.

Äänestyspisteet ovat auki vielä kaksi tuntia. Jaoin juuri viimeiset mainokset ja stidiaskit. Valvojaiset alkavat tunnin päästä. (Jännittää ehkä vähän, joskaan ei niinkään paljon kuin silloin joskus perusopintojen lopputyön palautuskeskusteluun mennessä.)

Mitä tästä vaalitouhusta on jäänyt käteen? Mitä olen oppinut? Ainakin olen tavannut sankan joukon muita ihmisiä ja kuullut heidän mielipiteitään ylioppilaskunnan asioista. Olen itsekin oppinut ylioppilaskunnasta paljon lisää ja kiinnostunut asioista entistä enemmän. Jos en pääse läpi vaaleissa, niin hengaan varmasti ainakin taustavaikuttajana. Varaedustajana olisi varmasti kivaa ja muitakin töitä riittää aina kaikille, joilla on kiinnostusta niitä tehdä. (Sen olen viimeistään HYAL:in hallituksessa tämän vuoden aikana oppinut.) Olen myös alkanut ajatella ylioppilaskuntaa konkreettisempana elimenä kuin aiemmin. Myöskään SYL ja OLL eivät kaiken kuulemani ja lukemani myötä enää ole minulle pelkkiä tyhjiä nimiä. En tiedä, olenko tämän jälkeen parempi ihminen -- mikä ei varsinaisesti lukeudukaan tavoitteisiini näissä vaaleissa :) -- mutta ainakin kiinnostuneempi ja koko joukon viisaampi.

Ylioppilaskunnalla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa moniin opiskelijan arkeen vaikuttaviin asioihin. Jos jokin kismittää, niin nyt on aika toimia. Uurnat ovat auki vielä kaksi tuntia ja meitä ehdokkaita riittää varmasti joka lähtöön. Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaiset ja miten ajattelevat henkilöt tätä ylioppilaskuntaa (ja siten meitä kaikkia) edustavat seuraavien kahden vuoden ajan.

Lisäksi haluaisin kiittää niitä, jotka ovat äänestäneet minua tai ehkä aikovat vielä äänestää. Toivottavasti nähdään vaalivalvojaisissa, yliopistolla tai jossain muualla myös tulevaisuudessa.

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Tilintekoa

Sanomatalon ikkunoista näkyi eilen harmaata. Töölönlahdelle avautuva, kaunis maisema peittyi välillä julkisivun laseja vasten liiskautuneisiin räntähiutaleisiin ja sadepisaroihin. Aamukahvin aikaan tajusin sen kauhistuttavan seikan, että tulorajani ovat jo aikaa sitten sanoneet riks, raks ja poks kuin riisimurot konsanaan. Joudun siis palauttamaan tukia, ensimmäistä kertaa. Laskutehtävä kauhistuttaa lyhyen matikan suorittanutta humanistia jo nyt, sillä Kelan sivujen laskuriin ei juuri ole luottamista. Kokeilin sitä kerran, elettyäni vuoden pelkällä opintorahalla. Mokoma masiina käski mua palauttamaan Kelalle 120,77 euroa. Se oli varmaan tullut hulluksi.

Ennen kesäkuuta en ollut tehnyt töitä koko opiskeluaikanani, ellei satunnaisia sijaisuuksia kouluissa lasketa. Olen siis kolmen vuoden ajan elänyt lähinnä opintorahan, säästöjeni ja satunnaisesti sukulaisilta saatujen avustusten varassa. Toukokuussa sekä lompakossani että säästötililläni ujelsi tuuli, olin avopuolisolleni velkaa varmaan noin vuoden opintorahat, opintorekisterissäni pullisteli tiettyjä sivuaineopintoja ja englannin suullista kurssia vaille valmis kandidaatintutkinto, nippu syventäviä opintoja ja hyväksytysti suoritettu gradupiiri. Olematon rahatilanne ja työkokemus huolestuttivat. Kun työtä Nyt-liitteen menopalstojen parissa tarjottiin, otin sen riemumielin vastaan. Ja hyvin olen myös viihtynyt. :)

Onko todella parempi vaihtoehto valmistua maisteriksi viidessä vuodessa, mutta täysin ilman työkokemusta? Väittäisin, että ei, sillä

1) opintorahan varassa on ainakin nykyään vaikea elää. Monen opiskelijan kuukausivuokra ylittää opintorahan ja asumislisän yhteissumman. Päälle tulevat vielä mahdolliset vesi-, sähkö-, ateria- ja puhelinkulut sekä muut elinkustannukset.
2) Parhaista (joskus myös ainoista) työpaikoista taisteltaessa hyvä työkokemus pesee hyvät arvosanat joskus 5-0.
3) Ystävien sekä järjestö- ja opiskelukontaktien lisäksi myös hyvät työelämäkontaktit ovat usein tarpeen. Nykymaailmassa todellisuus on joskus valitettavasti sellainen, etteivät parhaat tai sopivimmat paikat tule lainkaan julkiseen hakuun.

Opiskelija tarvitsee siis lisätuloja ja makua työelämästä samalla kun Etappi ja opetusministeriö työntävät kohti armotonta putkea.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Meidän Pedro tekee teidän äitien ruuat

Allergikon elämä on joskus vaikeaa. Tuntuu, että etenkin selleriä ja paprikaa tungetaan joka paikkaan ja niiden välttelemisessä paras (joskus ainoakin) keino on kokata ruokansa itse. Unicafé toki järjestää pyydettäessä päivän listasta riippumatonta erikoisruokaa, mutta puolen tunnin (lue: kahden peräkkäisen akateemisen vartin) mittaisella ruokatauolla sitä ei aina ehdi jonottaa. Puurovaihtoehto pelastaa usein päivän ja erilaiset mehukeitot tekevät siitäkin vähemmän yksitoikkoista. Ja mitä kiireeseen tulee, niin Metsätalon ja päärakennuksen ravintoloiden ruuhka kyllä varmaan helpottunee taas vähän kun Porthania saadaan joskus auki ja sikäläinen Unicafé takaisin toimintaan.

Ruuhkalla tai Porthanian remontin valmistumisella ei kuitenkaan ole vaikutusta allergeeneihin. Luulen, että Pedron kasvishöystö ja muut sellaiset lounaat pysyvät joka tapauksessa paprika- ja selleripitoisina niin kauan kuin k.o. kasvikset ovat kohtuuhintaisia. Unicafén nettiruokalistoihin olisikin siksi hyvä saada merkinnät yleisimmistä suomalaisille allergiaa aiheuttavista aineista, kuten mansikasta, selleristä ja paprikasta. Näin kiireenkin keskellä olisi helpompaa suunnitella etukäteen, missä Unicaféssa syö, eikä paikan päällä ruokalistaa lukiessa sitten tulisi ylläreitä. Myös vaihtoehtoja olisi hyvä olla, siis päivittäin ainakin yksi sellainen kasvispata, -kastike, -keitto tai salaatti, josta ei näitä aineksia löytyisi. Vaikka patongit ja puurot, erityisesti ohrapuuro, ovatkin maukkaita, kuinka kauan niitä jaksaa syödä neljä tai viisi kertaa viikossa lounaaksi?

Pointsit kuitenkin Unicafélle hyvästä hinta-laatusuhteesta. Allergioista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä riippumatta ruoka on hintaansa nähden varsin laadukasta, puhumattakaan siitä, että joku muu laittaa sen ja tiskaa astiat jälkeenpäin. Toivottavasti hinta saadaan pidettyä yhtä edullisena jatkossakin tinkimättä raaka-aineista.