Tuoli kuusysi

Me ollaan puhuttu nyt tyyliin kuusi vuotta, että pitäisi hankkia tuolit ruokapöydän ympärille. Siis siitä asti, kun puolison äidin vanhat wieniläistuolit hajosivat. Ne tuolit käytettiinkin aivan loppuun asti, ne ehtivät seitkytluvun jälkeen olla useammallakin omistajalla käytössä, kunnes viimein kulkeutuivat meille asti. Yksi oli jo silloin täysin käyttökelvoton ja toisestakin selkänoja puoliksi irti. Kolmannen istuinosan läpi istui muistaakseni puoliso eräissä bileissä (niin hoikka kuin se onkin) ja neljännestä humpsahti läpi joku meillä vierailulla ollut. Se jos jokin oli noloa.

Wieniläistuolien menehtymisestä asti me ollaan sitten sinnitelty kahdella Artekin 69-tuolilla, jotka ovat alun perin peräisin anopin lapsuudenkodista. Nykyisessä keittiössä aamiaistamiseen ne riittävät varsin hyvin, kun ruokapöydän toinen pitkä sivu on joka tapauksessa seinää vasten. Tulevassa kodissa kuitenkin on erillinen ruokasali (!!!) ja olisihan se kiva kutsua vieraita syömään, jos vain istuimia riittäisi. Niinpä aloin asuntokauppojen tekemisen jälkeen etsiskellä vanhoille kuusyseille kumppaneita. Aivan uusia ei tehnyt mieli hankkia, koska nykyiset istuimet ovat saaneet patinoitua jo noin 50 vuotta ja bränikät tuolit olisivat niiden rinnalla vaaleita (sekä kalliita). Niinpä suuntasin katseeni huutonettiin ja nyt pääsiäisenä viimein tärppäsi! Kahdesta eri lähteestä löytyi yhteensä neljä tuolia sopuhintaan. Innosta täristen soitin puolisolle ja sain luvan ostaa tuolit heti. Nyt kaksi niistä päästään noutamaan tänään ja kaksi matkaa postipaketissa kohti stadia. Myyjä sanoi, ettei niitä tarvitse purkaa kuljetuksen ajaksi, vaan minkähän kokoiseen pakettiin mahtuu kaksi kokonaista tuolia, ja montako henkeä tarvitaan sitä kantamaan?

Olen sairastunut hemmetinmoiseen sisustuskuumeeseen. Viime viikolla olin vähällä ostaa myös Design Letters -mukit, joita haluaisin kuusi, sukunimemme mukaan. Onneksi järki sanoi viime hetkellä ei, tähän nykyiseen kotiin ei kannata hankkia enää mitään uutta, paitsi ehkä ovet Lundiaan jos löytyy sopivat. Uudet tuolitkin pääsevät muualle kyläilemään siihen asti että ollaan muutettu.

Jos olette jogurttijäätelön ystäviä ja liikutte Töölön suunnalla, niin käykääpä muuten tsekkaamassa Yobot Runeberginkadulla. Paikan konsepti on sellainen, että jäätelöä ja tykötarpeita (= strösselit, namut, keksinmurut, hillot, kastikkeet...) saa annostella itse ihan niin paljon tai vähän kuin haluaa ja sitten maksetaan annoksen painon perusteella. Siis ihan sairaan hyvää jäätelöä, jonka maku on paljon esim. Pappagallon jogurttijädeä raikkaampi ja varmaan melko vähäsokerinen. Lisäksi raikas, värikäs sisustus ja kiva omistaja. Humanisti suosittelee lämpimästi. :)

30 and counting

Täytin eilen 30 vuotta. Minulle huomautettiin useammastakin lähteestä, että olen tasan 50 vuotta nuorempi kuin Alko. Eli kun täytän 50 vuotta, Alko täyttää sata. Voisivatkohan ne sponsoroida mun juhlia? :)

Uuteen aikuiseen elämään kuuluu tietysti uusi koti. Muutamme korttelimme toiseen päähän, noin sata metriä lähemmäksi Töölöntoria. Tilaa on tuplasti nykyiseen verrattuna, eli tarvitsemme uusia huonekaluja. Tai sitten mennään feng shui -hengessä ja tehdään jostain huoneesta tyhjä mietiskelyhuone. :D Vähänkö oma joogahuone olisi ihana! Puoliso puolestaan havittelee sähkökitarointihuonetta.

Tuttuun tapaan emme puolison kanssa ole kovinkaan ihastuneita remontointiin, joten yritämme selvitä mahdollisimman vähällä. Uudessa asunnossa on kuitenkin laminaattilattiat, jotka vaihdamme (= vaihdatamme, itse tekemällä ei synny kuin ärräpäitä) parkettiin. Niinpä olen viime viikot kuolannut netistä erilaisia parketteja, eritoten valkolakattuja tammilautaparketteja. Samoin keittiön kaapit ja tasot vaihtuvat uusiin, koska nykyiset värit ja materiaalit eivät miellytä. Ihanaa saada uusi kyökki!

Tuleva asunnonvaihdos on innostanut myös siivoilemaan nykyistä asuntoa myyntiä varten. Ei mitään kovin radikaalia, silleen ihan normaalisti putsblank vaan. Olen riehunut viime lomailuviikon kotosalla ihan vapaaehtoisesti pesten ikkunoita, puunaten pikkuista kylppäriämme ja siivoillen hyllyjä (voi vitsi kun olis ovet kirjahyllyssä, mä vihaan ovetonta ratkaisua). Olen yrittänyt jutustella puolisolle että jos ostettais Lundiaan ovet (ja yrittänyt niellä sen että tarvitaan myös uudet päätytikkaat jos näihin nykyisiin avonaisiin ei saa asennettua irtolevyjä, vai saako?), niin näyttäis siistimmältä. Mut näinköhän se ehtii mun kanssa mihinkään huonekalukauppaan, kun joutuu olemaan pääsiäisenäkin töissä. :( Tutkijan vaimona on pääosin mukavaa, kun mies on niin innoissaan aina siitä mitä kulloinkin tekee, mutta homman huono puoli on se, ettei miehellä todellakaan ole työaikoja, eli se on aina töissä.

Mut nyt olis ihana 48 m² asunto Töölössä tulossa myyntiin! Ihan itku tulee kun joudumme luopumaan tästä kodista, vaikka kiva se uusikin on. Mutta kun tän pohja on ollut meille just niin loistava ja olohuoneen puolierkkeri on niin kaunis. Lohdutukseksi uudessa kodissa on suorakulmainen erkkeri pienessä makuuhuoneessa, josta teemme varmaan alkuun kirjastohuoneen (sähkökitaroineen).

Itse synttäripäivän vietin landella, missä ihana kevät on aluillaan (räntäsateista huolimatta). Juhlitaan kolmekymppisyyttä ystävien kera sitten kesällä uudessa kodissa! Uudessa talossa on myös kattosauna, jossa on pieni terassi, ihan mahtista on jos saamme sinne vielä saunavuoron sopivasti.

Toistaiseksi mennään niin kuin Strömsössä

Viikonloppu hujahti siivotessa ja sisustaessa. Kuljimme miehen kanssa käsi kädessä huonekaluliikkeissä ja puhuimme hyllyistä, matoista, kaikista mahdollisista tavoista säilyttää cd-levyjä ja punaisen retrohyllykkömme maalaamisesta. Sinikeltaiseen jättiläiseenkin eksyimme, ja sen uumenissa puoliuupuneina kahvia juodessamme totesin miehelleni: "Tää on niin järkyttävän keski-ikäistä ja keskiluokkaista".
"Ai mikä?"
"Me ollaan sunnuntai-iltapäivänä kahvilla Ikeassa. Yksityisautolla."
Jossain mattomaailmassa hypistelin kirkkaanvihreää kylppärimattoa ja totesin:
"Mä haluan andywarholtyylisen vessan."
No katsotaan nyt vielä. Yleensä haluan kaikkea vartin verran, kunnes keksin jotain uutta.

Kotona sovittelimme Pink Floydin soidessa uusia ristinollahyllyjä alkovimme seinään, aakkostimme cd-kokoelmamme uusiin säilytyslaatikoihin, täytimme lasisia irtokarkkipurkkeja koruilla, haaveilimme Artekin 544-sohvasta, imuroimme, enkä voinut vastustaa kiusausta kokeilla ihan vähän ruutuhyppyä uudella matolla. Tämän aamun avasimme ilahduttamalla naapureitamme ihan lyhyellä iskuporakonesessiolla aamukahdeksalta, ennen töihin lähtöä.

Aamulla hykertelin ilosta, meidän kodin uudesta ilmeestä tulee vielä tosi kiva!

Minun Helsinkini

Tämä on minun kaupunkini.

Nämä ovat minun maisemiani, nämä koruttomat ja koristeelliset kivikorttelit, varjoisat sivukadut pääväylien varrella, kallioiset merenrannat paksuine mäntyineen. Niiden keskellä minä elän, niiden keskelle minä kuulun, niistä minä saan voimaa.

Kesäiltaisin minä hölkkään Seurasaaren ympäri ja Meilahden kautta takaisin kotiin ja hengitän Helsinkiä. Annan katseeni viivähtää Taka-Töölön ja Meilahden julkisivuja siellä täällä peittävissä villiviineissä, maistelen merituulta joka pyyhkii kasvojani, nuuskin ilmassa leijuvaa levän hajua. Imen sisääni ilta-auringon säteitä jotka kultaavat meren ja männyt, sivelevät hellästi ikiaikaisia rantakallioita.

Ja kun sade ravistelee minun Helsinkiäni, lähden ulos ilman kumisaappaita tai sateenvarjoa, kävelen collegehupparissani Töölön kirjastoon mustia pilviä uhmaten, koska, kuten kuka tahansa Helsinkiä joskus hengittänyt voi huomata, Topeliuksenkadun lehmusten alla on sateellakin kuivaa pitkään.

Tätä Helsinkiä minä rakastan.

Mainos, tuo paholaisen keksintö

Inhoan kotiini tunkeutuvia mainoksia, erityisesti painettuja sellaisia. Yhdeltä annokselta ylimääräistä paperitauhkaa voi ehkä suojautua liimaamalla kieltokyltin oveen, mutta esimerkiksi Hesarin tilaajalle tulee silti kunnon kuorma mainontaa lehden välissä ja sivuilla. Sunnuntailehden sisällöstä ehkä puolikas on oikeasti luettavaksi tarkoitettua tekstiä, puolet ale-reaa kailottavia nelivärisivuja. Lehden tilaushinnoittelu on toki tehty kätevästi painoversiota suosivaksi, muuten meille tulisikin paperilehti lähinnä viikonloppuisin, aamiaispöytään.

Ei auta enää "ei mainoksia" -kylttikään ovessa, kun mainokset alkavat piirittää asuintaloja. Onneksi ei ole minun ikkunani, saattaisin leikata lakanaan ikkunanraosta maiseman kokoisen aukon.

Mihin kasvimme kelpaavat

Aika hujahtelee nopeasti, kun istuu töissä ja töiden ulkopuolella muuttaa asunnosta toiseen. Vanha asunto on luovutettu kuun vaihteessa ja nyt pitäisi vain saada loputkin tavarat Töölössä paikoilleen. Uusi koti on ihana!

Rautavaara-ihmeteestäni tuli hyvää. Tunnen jo nuortuneeni vuosia ja päässeeni eroon huolista ja murheista. Olen luopunut yrityksistäni löytää karhunlaukkaa taimina enää tähän aikaan vuodesta, mutta päättänyt vakaasti pistää keväällä siemeniä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin.

Nimby-ilmiö

Maanantaina ilahduin, kun HS kertoi poliitikkojen tukevan Helsingin uusia tukiasuntoja. Myös HYY teki kannanoton Ruusulankadun asuntolan puolesta ja HYYn hallituksen blogissa on samasta aiheesta kirjoitus, jota en osaa kuin kompata.

Tänään Päivän nimby -palkinnon saa Taloustutkimus Oy. Onnittelut ja aplodeja! Luulen kyllä, että ainakaan nyt keväällä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista tutkinnonuudistuksen pakottamana valmistuva -nomi-, kandi-, ja maisteriaalto sekä pätkätöissä uurastavien lukiolaisten ja opiskelijoiden lauma ei kieltäytyisi tarjolla olevista työpaikoista sen perusteella, että työpaikan naapurina on tukiasuntola.

Käytän muuten varsin usein sitä samaa bussipysäkkiä, vaikka työskentelenkin Vallilassa eri rakennuksessa ja eri firman palkkalistoilla. Rohkenen epäillä, että Mäkelänkadun yllä alituiseen leijuva katupölypilvi on Vallilassa liikkuville paljon konkreettisempi vaara kuin Sininauhaliiton asukit olisivat asuntolan toteutuessa olleet. Miksei nimby-ilmiö koskaan kohdistu kaupungin viihtyvyyttä olennaisesti haittaavaan yksityisautoiluun?

Ikkunalautoja

Oi tätä nykyajan porvarillista elämäntapaa, joka saa ja pakottaa ihmisen kiinnostumaan vakavasti korkokatosta, marginaaleista, varainsiirtoverovähennysoikeudesta ja siitä, mikä 12 kk:n euribor on tänään. Siitäkin huolimatta, että nyt on juuri se aika, jolloin ulkona kukkivat tuomet, omenapuut ja mustikat, ehkä sireenit ja kielotkin ihan kohta.

Rakastan omenankukkia ja tuomien tuoksua. Tänä keväänä tuntuu silti entistä enemmän siltä, että jossain sisälläni, siellä omenankukkia nuuhkivan romantikon taustalla, asustaa pieni porvari, joka rakastaa leveitä ikkunalautoja, korkeita huoneita, puolierkkereitä ja tammiparkettia.

Pasila mielessäin

Joka päivä työmatkallani kuljen Itä-Pasilan läpi ja ihastelen, kuinka nerokkaasti autot on piilotettu kävelykansien alle, pois haittaamasta viattomien jalankulkijoiden elämää. Ah, mikä ero Junailijankujan ja Elimäenkadun välillä onkaan: ensin mainitulla kadulla autoja ei näy lainkaan, jälkimmäisellä autoilijat yrittävät lähes poikkeuksetta ajaa mm. suojatietä ylittävän jalankulkijan yli, etteivät vain joutuisi hidastamaan tai – ooh, mikä kauhea kohtalo – suorastaan pysähtymään.

Osa minusta haluaisi asua Itä-Pasilassa. Toki Itä-Pasila tuo jossain määrin mieleen DDR:n, mutta on silti paljon sympaattisempi kuin Merihaka (jota en vain voi olla alituisesti vertaamatta sillan toisella puolella komeilevaan Kruununhakaan). Pasila näyttää silmissäni kauniilta, sillä sen läpi kävellessäni ajattelen aina, että sieltä voisi saada kivan kodin, ainakin joksikin aikaa. Rakastan niitä kävelykansia, liikenneyhteydet ovat loistavat ja korkealta talosta näkisi varmaan kauas...

Epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkäänköhän

Kaaos hiipii kotiin vieraaksi vaivihkaa aina silloin, kun itsellä ei oikeastaan ole mahdollisuutta viettää siellä yhtään ylimääräistä aikaa nukkumiseen tarvittavien tuntien lisäksi. Se asettuu asumaan vaatehuoneeseen ja hivuttautuu sieltä vähin äänin kohti makuuhuonetta, jossa se muodostaa sängyn päähän vaatevuoren, ja olohuonetta, jonne se tekee suuren keon vanhoista Hesareista. Kylppärissä se tukkii pyykkikaapin lakanoilla, sukilla ja muilla vaatteilla, joita kukaan ei ikinä ehdi pestä, ja jättää sormenjälkensä peilikaapin oveen. Se kasaa tyhjiä mehutölkkejä tiskipöydälle, estää hankkimasta uutta tuolia ruokapöydän ääreen rikkinäisen tilalle, tekee sulkapallokengistä ansan eteiseen ja kerää epämääräisen cd-levypinon hyllylle soittimen viereen.

Muistinkohan varoittaa ihmisiä siitä, ettei meidän ovikello soi oven ollessa kiinni?

Tuulentupia

Tahtoisin asua vanhassa ja korkeassa kerrostaloasunnossa, mieluiten siedettävän kävely-, pyöräily- tai ratikkamatkan päässä Stockmannilta ja merestä. En ole omakotitalo-, rivitalo-, paritalo- tai erillistaloihminen, vaan rakastan erkkereitä, parketteja, alkoveja (mihin ihminen tarvitsee erillistä makuuhuonetta, jos käy vain nukkumassa siellä?), rauhallisia sisäpihoja ja kauniita rappukäytäviä. Samaan aikaan haluaisin kuitenkin kasvattaa itse omat yrttini ja juurekseni sekä päästä keväisin helposti ja mukavasti keräämään nokkosia ja syksyllä sieniä.

Tahtoisin viljellä myös karhunlaukkaa (Allium ursinum). Se on kerrassaan mainio kasvi: maistuu valkosipulilta, mutta ei haisuta hengitystä. Kannattaa kokeilla vaikkapa keittona.

Toivoisin, että Suomessakin keksittäisiin rakentaa jotain Jakriborgin kaltaista. Tai jos uusien kerrostalojen on pakko olla laatikkomaisia ja melkein millintarkasti identtisiä keskenään, niin ainakin asuntoihin voisi rakentaa ikkunalaudat. Meidän vuonna 2002 valmistuneessa asunnossamme ikkunat ulottuvat suunnilleen polven korkeudelta lähes katonrajaan ja ikkunan alla on patteri, ei ikkunalautaa. Kukista ja viherkasveista tykkäävän kannalta tämä on vaikeaa. Kasvilamput ovat talvisin pakollisia, koska kasveja ei luonnonvaloon saa.

Ai niin, edellisen postauksen maa-artisokkakeittoresepti muuten paranee entisestään, kun sinne sekaan heittää kiehumaan vielä pari valkosipulinkynttä. Tai sitten voi kokeilla punajuurta maa-artisokan tilalla ja vaihtaa lisukevaahdosta sinihomejuuston vuohenjuustoon (t. sen tuorejuustoversioon, miten vain). Tämä myös todettiin kokeilukeittiössämme toimivaksi. :)

On puhtaita molemmat neliöt -- vai onko?

Omasta vaihtoyliopistostani Mainzista tuttu ja nyt täällä tyttöystävänsä kanssa vaihdossa oleva Karl kirjoittaa Hoasin tarjoaman asunnon tuottamista yllätyksistä keskustaopiskelijoiden blogissa. Huoltomiesten ja muiden asioista vastaavien välinpitämätön suhtautuminen tuli varsin tutuksi myös omina Hoas-aikoina Itäkeskuksessa. Silloinen asuintaloni oli puoliksi Hoasin ja puoliksi kaupungin hallinnassa, joten kumpikin yritti väittää, että ikävät tehtävät, kuten vikojen korjaaminen, kuuluvat tietysti sille toiselle osapuolelle. Lopputulos? Kukaan ei koskaan tehnyt millekään vialle mitään ennen kuin tukkeutuneisiin viemäreihin ja halkeileviin vessanpönttöihin turhautuneet asukkaat uhkasivat suunnilleen kolmannella soittokerralla tulla linjoja pitkin huoltomiesten kimppuun.

Karlin puheissa on varsin paljon asiaa. Käsi sydämellä, kuinka moni meistä maksaisi ilomielin 650 e/kk asunnosta, jossa mm. ikkunoita ei saa suljettua kunnolla (luvassa kiva helmikuu!), muurahaisia tai muita ötököitä vilistelee nurkissa ja asunto on tullessa täysin siivoamatta edellisen asukkaan jäljiltä? Pikavilkaisu Hoasin sivuille kertoi, ettei kyseistä taloa edes tarjota vaihtoehtona suomalaisille opiskelijoille, vaan se on ainoastaan vaihtareita varten. Okei, ajatuksena on varmaan se, että vaihtareista on oletettavasti kivaa tutustua toisiinsa, asua lähekkäin ja ryhmäytyä keskenään. No joo, oli se ainakin meistä Mainzissa ja se tapahtuikin luontevasti vaihtareille järjestettyjen tapahtumien kautta. Toisaalta minusta ainakin päheintä omassa vaihdon aikaisessa asunnossani oli se, että koska naapurini olivat saksalaisia, mulla oli koko ajan tarjolla luonteva kosketus myös natiiveihin (joiden kanssa sain puhua saksaa ja kehittää kielitaitoani, tutustuin kulttuuriin ja paikalliseen meininkiin paremmin, etc. etc. etc.).

Oli toki asunnossani joitain puutteitakin Mainzissa ollessani. Suihkut ja vessat olivat yhteiset muiden asuntolan asukkien kanssa, mikä tällaisen suomalaisen kermapeffan mielestä olisi tietysti voinut olla toisinkin (no ei sillä muuten mitään väliä, mutta jotkut jättivät ällöjä hiustukkoja viemärin ritilään aina suihkussa käytyään). Ja joo, huoneeni oli keväällä kylmä ja kesällä kuuma, ja joku ehkä muistaa turhautumiseni siitä, kun jääkaappini hajosi jouduin elämään viimeisen viikon ilman jääkaappia. Mutta silti: se oli siisti ja hyväkuntoinen 18 neliön ullakkohuone, huonekorkeus vähintään Etu-Töölön luokkaa, katto osittain viisto (ja viistosta osasta ei tarvinnut maksaa, sillä sitä ei laskettu täysiksi neliöiksi!). Vuokra oli muistaakseni 183 e/kk, ja huone sijaitsi asuntolassa, josta huoneita tarjottiin pääasiassa saksalaisille -- aivan samanlaisia huoneita ja samaan hintaan kuin minullekin (eikä siellä mitään vain vaihtareille tarkoitettuja asuntoloita muutenkaan ollut). Vuokraehdot tosin olivat natiiveilla paremmat kuin minulla, heillä sopimus oli toistaiseksi voimassa oleva ja sen pystyi katkaisemaan milloin vain, kun taas vaihtareille tarjottiin automaattisesti joko 6 kk:n tai 12 kk:n sopimusta, jota ei voinut katkaista kesken (minäkin maksoin asunnostani vielä syyskuussa vuokraa, vaikken enää asunutkaan siellä). Mulla kyllä kävi tosi hyvä tuuri asunnon kanssa, sillä monet muut vaihtarikaverini asuivat (lukukauden lopussa purettavaksi määrätyssä) asuntolassa 8 neliömetrin kopperoissa, joissa huonekalutkin olivat paljon vanhempia ja kuluneempia kuin meillä Forumissa. Tuossakin asuntolassa asui saksalaisia, mutta heidän huoneensa olivat samankokoisia kuin minun. Toisaalta niiden kanakoppihuoneiden pieni koko ja suuri ikä näkyivät sitten vuokrassakin.

Kata kirjoitti jokin aika sitten varsin osuvasti Ylen dokumentista, jossa käsiteltiin opiskelija-asumista. Minusta se ajattelutapa, jonka mukaan opiskelijoiden tulisi ilman muuta tyytyä opiskelupaikkansa sijainnista riippumatta millaiseen tahansa tarjolla olevaan asuntoon missä vain, tai sietää ilomielin rikkinäisiä ikkunoita ja vuotavia vessanpyttyjä, koska nyt sattuu kerta kaikkiaan olemaan opiskelija, on vääristynyt. Ei liene keneltäkään väärin pyrkiä asumaan esimerkiksi kohtuullisen matkan päässä oppilaitoksestaan, jos ja kun siellä kerran on asuntoja olemassa, tai vaatia, että asuntoon ja sen vuokraan sisältyvät varusteet ovat siistejä ja kunnossa?

(Edit. klo 17.59: typoja.)