Mistäköhän tämäkin taas tuli mieleen

Haluan kääntää kellot takaisin aikaan parempaan,
ja nuoruuteni kesiin palata,
ja kellot siellä hajottaa,
rikkoa kaikki ikävät kellot,
tikittävät katalat kellot...

Kultainen syysaurinko ja punakeltaisina hohtavat vaahterat saivat taas kaipaamaan tuota kesää, jolloin puna-musta-kultainen ihomaali kimmelsi, eri maiden liput liehuivat ja maailma oli niin lähellä. Vaikka onhan se nytkin.

Tänään on tehokas päivä, ja töiden jälkeen Flamingoon!

Viimeinen yö

Ei ole viidestoista yö tämä, mutta silti viimeinen yö Saksassa. Huone on tyhjä ja valkoinen ja täällä kaikuu. En muistanutkaan, että huoneeni on näin iso, vaikka olen täällä 5 kk asunut. Olen lahjoitellut tavaroitani naapureille ja ystäville, siis niitä tavaroita, joita en saa vietyä mukanani. Asuntola on siitä kätevä paikka että kaikelle tarpeettomalle löytyy täällä yleensä uusi omistaja. Kasvinikin löysivät uuden kodin, ihana marokkolainen ystäväni otti mielellään vastaan sitruunapuuni ja muhkean muratin, jonka olen ihan itse pienestä kasvinpätkästä kasvattanut.

Postitin osan tavaroistani Suomeen, ts. kolme pakettia. Lentokoneeseen vien matkalaukuissani noin 7 kg ylipainoa. Okei, ylimääräinen matkatavara maksaa viisi euroa kilolta, mutta hintaero postitukseen verrattuna olisi nyt olematon, kun pakkauslaatikot loppuivat. Ja kiltti ystäväni (se sama jonka luokse kasvini muuttivat) lupasi tulla huomenna saattamaan mua asemalle ja auttamaan matkalaukkujen raahaamisessa! Ihanaa, näin jo painajaisia siitä kuinka läkähdyn kuormani alle ja lyyhistyn puolimatkassa maahan enkä pääse enää ylös.

Nyt olis mehevää olla kustannusyhtiön tieto- ja oppikirjaosastolla töissä. Uusia töitä taitaa sataa niskaan ihan justiinsa, kun Pluto ei ole enää planeetta.

Edit: pahoittelut, Blogger sekoilee taas.

1,5 + H

Mä vihaan pakkaamista. Kamat pitäisi saada kasaan ja kämppä pestyä katosta lattianrajaan, eikä asiaa liiemmin helpota se, että käytävältä kuuluu musiikkia joka saa jalan vipattamaan ja känniset kaverit koputtelevat ovelle ja kinuavat tulemaan jo bileisiin. Eikä mun omaisuus mahdu millään lentokoneessa sallittujen 20 kilon sisään.

Ylihuomenna nukun jo kotona omassa sängyssä ja lauantaina saunon, siis jos saan nämä kamat kasaan ja kämpän siivottua ja pääsen lähtemään täältä pois. Onneksi mulla on aikaa huomisaamuun, kuntotarkastaja tulee katsomaan kämppääni vasta silloin. Enkä muuten saanut toimivaa jääkaappia. Das ist Deutschland, asiat kestävät joskus ikuisuuden. Tuonevat sen viikko sen jälkeen kun olen jo poistunut maasta, tai sitten eivät koskaan. No, se on pientä tässä hässäkässä ja mun margariini viihtyy hyvin kaverin jääkaapissa.

Anteeksi tämänhetkinen negatiivisuuteni. En ole järin herkkä hermostumaan pakkaamisesta, mutta nyt hysteerinen itkukohtaus tulee ihan just.

5 + H

Koblenzin ja Dortmundin pommimatkalaukkujen tekijäksi epäilty mies on pidätetty Kielissä. Hrr, kylmää kun ajatteleekin, että mitä jos ne laukut olisivat räjähtäneet suunnitelman mukaisesti. Ja itsekin on tullut aika usein tuolla Koblenzin radalla reissattua, se kun vie täältä Ingelheimiin, Bingeniin, Kölniin, Bacharachiin...

Lukukauden loppu on vääjäämättä koittanut. Yhtään kaveria en tahtoisi saattaa täältä pois, mutta hiljalleen niitä lähtee. :( Omaan lähtöön on vielä viikko, kohta pitäis pakata ja siivota kämppä, hoitaa pari ihanaa paperihommaa (aaaah, byrokratiaa <3), punnita matkatavarat ettei tule kauheasti ylikiloja ja lahjoittaa ylimääräiset kamat, kuten astiat ja matot, pois. Niin ja ostaa uudet kengät. Shoppailu lohduttaa, uskokaa tai älkää, ja me lähdemme nyt kaupungille lohduttautumaan puolalaisen Zofian kanssa.

Und alle meine gute Freunde hier: wir werden uns noch treffen, in Frankreich, Polen oder und Finnland. :)

Living in without the fridge

Jääkaappini sanoi eilen illalla täysin yllättäen sopimuksen irti, PATAPUM. Tai no joo, oikeammin sen päästämä ääni oli jotakuinkin SLOOOOOSSSSHHH-TIP-TIP-TIP-TIP-TIP, mutta lopputulos oli sama: kaappia ei voi käyttää. Mikälie osa siitä petti ja lattiallani oli yhtäkkiä nelisen litraa vettä, joka tulvi jääkaapin alta. Minätyttö siirsin sitten nopeasti ja varovaisesti itseäni painavampaa kirjahyllyä, ÄÄÄRRRRGGGHHH OOOOMPPPPHHHH, joka oli pistorasian edessä, tempaisin töpselin irti oikosulun pelossa ja järjestin jääkaapin suojissa olleet kolme jogurttia ja margariinipaketin naapurini hoiviin. Onneksi on opiskelijabudjetin mukainen ruokavalio. Tiedättehän sen uskomattoman ilahtumisen tunteen, kun tulee kotiin ja suuntaa jääkaapille eikä se olekaan tyhjä? Siellä on valo! Ja kannullinen vettä! Jihuu!

Joka tapauksessa kävin tänään kertomassa asiasta vuokranantajani, eli Studentenwerkin päivystyksessä ja tapasin siellä Hausmeisterimme, joka leppoisaan tyyliinsä pyysi minua tyhjentämään ja pesemään kaapin tänään ja sanoi komentavansa miehensä huomenaamuna hakemaan sen klo 11 ja 12 välillä. Toivottavasti ne tuovat mulle uuden toimivan kaapin samalla tilalle. Upouutta ei kannata odottaa, koska asuntola poistuu käytöstä syyskuun jälkeen ja oikeastaan sen tänne tuotavan kaapin ikä on mulle myös herttaisen samantekevää, kunhan se tuodaan huomenna ja toimii ja pitää vedet sun muut asiat sisällään. En myöskään tule elämään sen kanssa kuin viikon, mutta toisaalta en kyllä suostu elämään sitä viikkoa ilman jääkaappia! Jäin jo tänään ilman aamiaista kun jogurttejani tällä hetkellä hallinnoiva Birgit oli poissa kotoa.

Noh, tulipa joka tapauksessa eliminoitua jääkaapin perukoilta se joku sininen ja pörröinen asia, todellinen The Thing, jota epäilen viime viikolla avatuksi juustoraasteeksi. Ellei se sitten selviydy itsekseen roskiksesta pois, avaa alaovea ja ryömi portaita pitkin takaisin tänne ylimpään kerrokseen (mikä voi olla hyvinkin todennäköistä, joten täytyy muistaa lukita ovi kunnolla yöksi). Niin ja otsikko viittaa tietysti tähän kappaleeseen, joka otaksuttavasti kertoo siitä tänään pois heittämästäni asiasta.

Viva Colonia

Kävin eilen taas Kölnissä, tällä kertaa ranskalaiskaverini kanssa. Hummasimme ihanassa suklaamuseossa (emme ostaneet museon kaupasta mitään) ja eläintarhassa, joka on kuulemma yksi maailman suurimmista. Domissakin poikkesimme, mutta tornin jätimme tällä kertaa väliin. Aurélie ei halunnut kiivetä portaita ja minä kävin siellä jo aiemmin.

Eläintarhassa tuli vastaan mm. hellyttävä elefanttivauva, kirahveja, ihmisapinoita (voiko niitä kutsua suomeksi noin?) ja niilinkrokotiileja. Vaikka eläintarhan ongelmat olivat pääosin samoja kuin kaupungissa sijaitsevilla eläintarhoilla yleensä, eli mm. kohtuullisen vähän elintilaa per eläin, olivat aitaukset pääosin suurempia kuin Frankfurtissa. Silti Wiesbadenin Tierpark Fasanerien aitausten koosta jäätiin Kölnissäkin vielä kauas. Esimerkiksi karhuilla oli käytössään ehkä noin kymmenesosa siitä alueesta, joka niille Wiesbadenissa tarjotaan.

Köln on mukava kaupunki. Harmi kyllä siellä pelattiin Bundesligaa samaan aikaan, joten junissa oli kännisiä futisfaneja mennen tullen. Menojuna lähti Mainzista klo 7.24 aamulla ja ne olivat kännissä jo silloin. Mä en ole ikinä tajunnut, miksi urheilun katsomiseen pitää välttämättä liittää alkoholinjuontia? Minun logiikkani mukaan kun lippuihin käytetyt rahatkin menevät vähän hukkaan, jos pitää ravata tyyliin vartin välein jonottelemassa vessaan tai hakemassa uutta tuoppia, kuten porukka näyttää tekevän. Paluumatkalla olimme aika happamina: futisfanit perseilivät Köln--Koblenz-välin junassa niin, että jokaisen kerran kun se pysähtyi asemalle, ne ryntäsivät ovien väliin seisomaan röökille. Junan ovet eivät siis päässeet sulkeutumaan eikä juna voinut jatkaa matkaansa ajoissa. Kuski kuulutti asiasta pari kertaa, yhä vähemmän ystävällisin sanankääntein ja Koblenziin pääsimme sitten lopulta lähemmäs 20 minuuttia myöhässä, jolloin viimeinen juna Mainziin oli auttamatta mennyt. Onneksi löysimme vielä yhden naapurikaupunkiimme Wiesbadeniin vievän junan ja pääsimme sitä kautta Mainziin. Mutta silti, tunti lisää matkaan sen takia, että jotkut ovat kännissä eivätkä osaa käyttäytyä! (No, Koblenzin asemalla odottelevat poliisit, jotka kuski oli ilmeisesti sinne kutsunut, korjasivatkin matkan varrelta pahimmat idiootit talteen yöpymään saksalaisessa putkassa.)

Nukuin viime yönä 11 tuntia ja heräsin siis vasta puoli kahdeltatoista. Kotiin päästyäni sain juuri ja juuri hampaat pestyä ennen kuin kaaduin petiin ja simahdin. Huonosti nukuttu edellinen yö (4 tuntia), kuudelta herääminen, matkustaminen ja Kölnissä kävelty uskomaton kilometrimäärä taisivat viedä veronsa. Taisimme tehdä kävelynopeusennätyksen Aurélien kanssa viime yönä, kun huomasimme, ettei hbf:lta mene enää busseja yliopistolle kuin puolen tunnin välein ja luvassa olisi ollut 27 minuutin odotus kylmässä tuulessa. Asemalta kampukselle kävelyyn menee normaalisti noin 15 minuuttia, nyt huitaisimme sen seitsemässä minuutissa. En tiedä mikä vaikutti asiaan eniten: pureva kylmä tuuli, ääretön väsymys, kaipaus omaan sänkyyn vai takanamme jonkin aikaa kulkenut futisfaniporukka, josta halusimme ehdottomasti päästä mahdollisimman kauas.

Joka tapauksessa futisfanien häiriköintiä lukuun ottamatta reissu oli kiva ja Köln on yhä vaan yhtä ihana kaupunki. :) Ehkä tässä ehtis vielä jonnekin muuallekin reissun tehdä ennen kotiin lähtöä. Marburgiin? Mannheimiin?

Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja

Asuntomarkkinarintamalta kuului pitkästä aikaa parempaan suuntaan viittaavia uutisia. Parempaan suuntaan siis sellaisen mielestä, joka lähestyy neljännesvuosisadan ikää, viimeistelee graduaan, aikoo kohta ilmoittautua suorittamaan toivottavasti viimeisen perustutkintolukuvuotensa opintoja ja suunnittelee pakon edessä elämäänsä (maisterintutkinnon jälkeen kun on ilmeisesti ulkona yliopiston turvallisesta huomasta ja sen jälkeen on sitten tehtävä sitä kuuluisaa jotain, kunhan vain keksisi tarkasti mitä). Ja ehdottomasti parempaan suuntaan sellaisen mielestä, joka haaveilee omasta asunnosta, siitäkin huolimatta, että se on todennäköisesti pahaenteiseltä kalskahtava "remontoijan unelma" ja sitä varten on saatava pankista huomattavasti lainaa, joka kulkee sitten seuraavat N + Y vuotta velkana hartioilla.

Koblenzin pommilöydös on kiristänyt turvatoimia junissa ja asemilla. Mainzinkin hbf:lla törmää tavallista useammin vartijoihin ja poliisipartioihin. Tänään saattaessani Ollia lentokentälle viereisellä asemalaiturilla seisovassa poliisiryhmässä oli mukana jopa koira ja poliisejakin oli tavallista enemmän. En tosin tiedä, että liittyikö tämä erityissuuri vartio siihen pommijuttuun vai oliko siinä (Koblenzista saapuvassa) junassa esim. joku tyyppi jonka ne halusivat napata. Sitäkin näkee välillä.

Tulen muuten noin kolmen viikon kuluttua koto-Suomeen täältä ja viivynkin siellä hetken ennen Ranskan reissua. Jos joku haluaa vuokrata syyskuuksi Mainzista kivan ja edullisen asuntolahuoneen, lisätietoja saa kysyä vapaasti. :)

Hylätty laukku asemalla

Monesti omistajattoman laukun löytyminen asemalta tai lentokentältä on aiheuttanut suuria turvatoimia. Kysykää vaikka Lontoon metroasemien työntekijöiltä. Joskus sellaiseen on valitettavasti aihettakin eikä minua ainakaan ole siitä syystä koskaan huvittanut mennä tutustumaan tarkemmin hylätyn näköisiin kasseihin tai reppuihin julkisilla paikoilla. Mieluummin välttäisin sellaisten läheisyyttä.

Mainzin kaltaisessa, uneliasta lomakautta viettävässä pikkukaupungissa tuudittautuu liian helposti turvallisuuden tunteeseen. Koska täällä ei näytä tapahtuvan mitään pahaa, ei sellaista osaa myöskään aktiivisesti pelätä. Mutta Koblenz ei ole kaukana Mainzista. Sinne on täältä vain tunnin laiva- tai junamatka Reinin vartta pitkin.

Tehokkuutta

"Olen tänään ollut tosi tehokas", kerroin ystävälleni, "olen pessyt pyykkiä, kirjoittanut kortteja ja kirjeitä sukulaisille ja siivonnut huoneeni, jotta puolisoni olisi mukava tulla vierailulle."
Ystävä vastasi:
"Entä saitko paljon tehtyä gradua?"
En tänään sivuakaan, koska olen tehnyt kaikkea muuta -- miksi ihmeessä kaikki aina yhdistävät ahkeruuden graduntekoon?

Joka tapauksessa olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Olen pitänyt "laiskottelupäivän" eli taukoa gradunteosta ja neulonut ikuisuuden kesken ollutta villapaitaa valmiimmaksi, kirjoittanut kolmesivuisen kirjeen mummille ja kolme postikorttia muille sukulaisille, kastellut kukat, vaihtanut lakanat, pyykännyt vaatteita, pyyhkinyt pölyt, pessyt oven ja kaapit, tiskannut viikon tiskit (ei sitä yhden hengen taloudessa jaksa aina yksittäisiä lautasia heti pestä), imuroinut, pessyt lattiat, ravistellut matot, joogannut ja tulostanut lentoliput. Seuraavaksi pitäisi kokata jotain päivälliseksi -- ajattelin perunamuusia, paistettuja sieniä ja raejuustoa ja sen jälkeen ajattelin tavata kavereita, jos porukkaa on menossa Kolleg-Bariin. Eikö tämä riitä ahkeruudeksi? Ainakin Ollin on toivottavasti mukava tulla nyt tänne, kun on siistiä ja jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa kylmää saksalaista oluttakin. Minä puolestani maltan tuskin odottaa että pääsen lentokentälle vastaan. Huomisesta tulee piiiitkä päivä ennen kuin ilta koittaa. :)

Metallica on muuten mitä parhainta lattianpesumusiikkia. Moppasin tarmokkaasti ("FOR WHOM THE BELL TOLLLLLLSSS") ja joka nurkka tuli varmasti puhtaaksi. En ole varma jaksanko mennä tänään lenkille, kun lähes kaikki urheiluvaatteet kävivät aamulla pesussa eivätkä ehkä ole vielä kuivat ja sääkin näyttää epävakaalta. Johan tässä viiden tunnin siivouksen aikana on tullut aika paljon liikuttua ja sitä paitsi olen joogannut jo tänään ja ajattelin tehdä pari sarjaa vielä illalla. Sitä paitsi koivet voisivat kaivata vähän palautumista, kun eivät ole sellaista pariin päivään saaneet. Ehkä käyn vetäisemässä lyhyen palauttavan lenkin rauhallisemmalla nopeudella, ellei se Mainzia tänään vähän väliä piinannut ukkoskuuro palaa takaisin (taivas on nimittäin taas/edelleen uhkaavan harmaa).

Aamulla koin pienen järkytyksen, kun ikkunalaudalleni laskeutui silmämääräisesti arvioituna nelisen senttiä pitkä herhiläinen (ja kyllä, se oli ihan oikea herhiläinen, sitä ei voi todellakaan sekoittaa ampiaiseen kun sellaisen näkee). Iik! Kaikki minut kunnolla tuntevat yllättynevät seuraavasta: en joutunut paniikkiin vaan suljin täysin rauhallisesti ikkunan ennen kuin se ehti tulla siitä sisään. Ikävä tunne sydänalassa tuntui vasta kun ikkuna oli jo turvallisesti kiinni ja ötökkä tiessään. Onneksi noita ei ole Suomessa, paitsi Etelä-Karjalassa Etelä-Saimaan artikkelin mukaan.

Niin, kuten aiemmin mainitsinkin, on paluulento Suomeen nyt hankittu ja liputkin tulostettu. Elokuun lopussa siis nähdään! Haluaisin ainakin käydä mökillä ja oikeassa saunassa (oikeat saunat ovat puulämmitteisiä ja mielellään myös vesistön äärellä). Lisäksi kaipaan sienimetsään, vaikka tästä saattaa kuivuuden takia huonohko sienivuosi tullakin, kuten Hesarin artikkelissa povataan. Luotan kuitenkin siihen, että tutuista suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoista irtoaa tänäkin vuonna edes parin kastikkeen aineet. Mikään ei ole parempaa kuin itse kerätyistä sienistä tehty kastike kotitekoisen perunamuusin kanssa. Mmm.

Hyvä olo, muodikas harrastus

Suunniteltu 20 kilometrin sauvakävelylenkki supistui tänään 12 kilometriin kuumuuden takia. Hiki valui ohimoita ja vartaloa pitkin, siis vaatteiden alla, sauvoessani eteenpäin musiikin tahdissa. Urheilusoittolistallani on 199 kappaletta, joita voi kuunnella aakkosjärjestyksessä, randomilla, esittäjän tai muiden kriteerien mukaan. Ehdin aakkosjärjestyksessä kuunnella kappaleet väliltä A-E. Seuraavan kerran lenkille lähtiessäni aloitan siis F:stä. Listan kauneus piilee siinä, että kappaleen vaihtuessa tempo pysyy suunnilleen samana. En sano, että pidän kaikista 199 kappaleesta. On siellä sellaisiakin, joita en kotona ollessani juuri kuuntele.

Helppo resepti hyvään oloon: lenkki, suihku, venyttely, juotavaa. Juotavaa, juotavaa, juotavaa. En löytänyt kaupasta tällä kertaa sitruunavissyä (se tuntuu olevan täällä tosi harvinaista herkkua), joten kittaan tavallista. Mutta ai että on hyvä olo, kun maitohappokertymät niska-hartiaseudulla poksuvat ja veri kiertää jälleen! Yritän päästä sellaiseen kuntoon, että selviän 42 kilometrin kävelystä ilman suunnatonta loppuhyytymistä. Tällä hetkellä se iljettävin hyytymys maximus tulee keskimäärin 28 kilometrin paikkeilla (siis normaalimaastossa, suunnaton mäkisyys vie tietysti oman osansa). Kyseessä ei ole maratonille treenaaminen vaan sellaista patikkaa varten, jolle avokki on luvannut joskus kanssani lähteä.

Sauvakävely on ihan mahtava harrastus! Sanokaa vaan, että sukset unohtuivat kotiin. Minä en välitä, koska lajin hyödyt ovat satunnaisia huuteluhaittoja suuremmat. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden ja se tekee kerrassaan upeaa työtä yläselän jumiutuneille lihaksille. Myös rasvanpolttovaikutus on kuulemma 46 % tavallista kävelyä suurempi ja maisemat yleensä reiteillä upeammat kuin juoksumatolla. Kyllä mummot siis ovat jo edelläkävijöinä tienneet, mikä on trendikästä(*) ja hyödyllistä!

Nyt tää menis niinku jatkamaan venyttelyä ja vissyn kittaamista. Pihalla soittaa sikahyvä jazzbändi, jonka tahdissa on mukava rusautella nikamia. Autsautsauts! :)

(*) Täällä Saksassa sauvakävely on ihan oikeasti tosi trendikästä. Täällä on perustettu jopa puistoja ihan sitä varten. Odotan innolla että samanlainen arvostus tätä lajia kohtaan rantautuu Suomeenkin.

Viiniä, grillausta ja karhunvatukkaa

Burgundilainen viinitila, jossa tulen syyskuussa työskentelemään, löytyy netistäkin. Jee! Tulee takuulla hieno viikko. Netistä löytämistäni kuvista päätellen viinitarhat ovat myös laakeampia ja tasaisempia kuin täällä Reinin varrella. Täällä työolosuhteet ovat paikoin tällaisia (ks. kuvan vasen reuna):

Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.

Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):

1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta

Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.

Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!

Läähpuuh

35 astetta pilvettömältä taivaalta ne lupasivat ja 38 astetta saimme. Mietin koko päivän, miksi ihmeessä kuumuus tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen. Sitten huomasin: ilmankosteus on jostain syystä laskenut. Tänään kuumuus oli myös kuivaa, poltti iholla mutta hengittäminen oli helpompaa. Vasta päivän neljäs litra vettä menossa ja päässä tuntuu yhä siltä, että nestehukka on ovella. Olen kovasti yrittänyt lukea perjantain tenttiin, mutta kuumuus haittaa keskittymistä, torkahdan aina hetken päästä. Unohdin suklaapatukan pöydälle (enkä edes aurinkoon), siitä tuli kastiketta.

Karhunvatukat sen sijaan tykkäävät auringosta. Asuntolan pihapuskissa on jo paljon kypsiä marjoja. Mietin, jotta kehtaisiko niitä käydä sieltä avoimesti päivänvalossa muutaman suuhunsa poimimassa. Tykkään kovasti, hyviä ovat! Ostan niitä välillä hedelmäkojuista, joita täällä on joka puolella, ja napsin suuhuni joko puistossa tai Reinin rannalla. Joki on ystävä, koska sitä pitkin kulkee aina pienoinen tuulenvire, joka helpottaa oloa tässä kuumuudessa. Tosin lämpöönkin on jossain määrin jo tottunut, esimerkiksi 30 astetta ei tunnu enää miltään. Odotan kauhulla syyskuuta, jolloin palaan Suomeen. Jos Helsingissä on tänään ollut 19 astetta, kuten kuulopuheet ja sääennusteet kertoivat, tulen jäätymään siellä syyskuussa.

Viikonloppuna vois varmaan käydä Rüdesheimissa kameran kanssa vilkaisemassa, joko rypäleet ovat alkaneet saada väriäkin, niistä tulee kypsyessään niin nättejä. Samalla sais reippailtua jonkin verran, koska Reinin varrelta löytyy seudun parhaita kävelymaastoja. Ehkä voisin jopa reippailla sinne sen 30 km pyörällä tai kävellen, siis sikälimikäli ilma on sellainen, että pystyy sauvakävelylle lähtemään ilman yletöntä lämpöhalvausriskiä.

Ai niin, löysin Karstadtin gourmetosastolta sitruunavissyä! Sitä olen Suomesta kovasti kaivannut eikä sitä oikein tahdo mistään löytää, sitruunavesi tuppaa aina olemaan hiilihapotonta. Olen nyt oppinut täällä tykkäämään tavallisestakin vissystä, mutta sitruuna virkistää hellepäivänä parhaiten. :)

Lisäys vielä perään: Niistä huumeringeistä, joista puhuin edellisessä postauksessa, että en ole (onneksi) törmännyt -- jos niitä on, niin epäilen, että niillä on jotain tekemistä vesipiippuja myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi yksi kiinantossuja myyvä kauppa täällä (sikahyvä kokovalikoima ja maksavat kympin per pari!), jossa käyn alati ihailemassa Shiva-patsaita, myy myös vesipiippuja ja siellä on aina välillä sellaisia asiakkaita, jotka sanovat myyjälle jotain matalalla äänellä ja saavat sitten jonkin tuotteen takahuoneesta. En oikeastaan halua tietää aiheesta enempää.

Hiljaa virtaa Rein

Täälläkö aurinkoista? Saanko esitellä otoksen ihostani. Ohjelmassa tänään Kolme väriä: punainen. Olkapää on jo ruskettunut, joten se ei enää palanut. Sen sijaan rintakehä, aijaijai. Ja hihattoman olkaimista jäi hipiääni niin makean valkoiset jäljet, ettei mun tarvitse näyttää ihmisille missä mulla on rusketusraidat. Ne näkevät sen ihan saletisti muutenkin.
Tein vanhempieni kanssa tänään maisemaristeilyn Reinillä, Bingenistä St. Goariin ja sieltä Rüdesheimiin (joka on lähialueen viehättävin viinikylä). Suosittelen ehdottomasti, jos tänne päin satutte. Lysti kustantaa suunnilleen 15 euroa naamaa kohti, opiskelijat ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Ja maisemat ovat näkemisen arvoiset, vai mitä sanotte näistä:



Joenvarren uskomattomassa vihreydessä pursuaa linnoja ja viinitarhoja. Otsikko on sikäli väärässä, ettei Rein itse asiassa virtaa ollenkaan hiljaa vaan erittäin voimakkaasti -- niin voimakkaasti, että uiminen on suurimmassa osassa jokea kiellettyä.

Nyt menen hoivaamaan "palovammojani" kosteusvoiteella. Illalla niitä odottaa vielä ihanan viileä suihku (auuuts) ja voitelu Weledan villiruusuöljyllä. Tästä opimme ainakin sen, ettei suojakerroin 20 ole riittävä skandinaaville Saksassa, vaikka sitä lätkisikin iholle koko ajan lisää. :(

Uus-uus-uutisia

Välillä iskee koti-ikävä, kun kuulen Suomesta uutisia. Ai, yksi tuttu valmistui maisteriksi, onnea. Toisen perheeseen taas odotetaan lasta. Kolmas osti asuntomessutalon ja neljäs on hankkinut uuden auton. Hyalilaiset taas puuhaavat kesätapaamista ja -seminaaria, joihin en tietenkään ehdi täältä mukaan, kun kerään sitä paljon mainostettua elämänkokemusta ja elän täällä keskellä vilkkainta tenttikautta. Lukukausi lähenee loppuaan ja kohta kaverini hajaantuvat eri maihin, surullista. Sen jälkeen edessä on tietysti vielä ihana viikko Ranskassa viiniä poimimassa vaihtarikaverieni Aurélien (ranskalainen) ja Ewan (puolalainen) kanssa.

Elämäni Suomessa puskee kyllä huomioon täälläkin. Mietin välillä paluutani ja kaikkea mitä sen jälkeen on hoidettava, olen jo suunnitellut ensi vuoden opintoja ja laskelmoinut, että vuoden 2007 aikana olisi ihan kohtuullista valmistua maisteriksi. Pelkään pitkän poissaolon jälkeen olevani auttamattomasti ulkona kaikesta tapahtuneesta ja jääväni myös sellaiseksi. Ei ihmisiä kiinnosta kertoa yli kahta viikkoa vanhoista jutuista, ne on jo eletty läpi. En ehdi edes yliopiston ja HYY:n yhdessä järjestämään paluuorientaatioon, koska täällä opiskellaan vielä silloin. (Kiitti ihan sikana. Miksei sitä nyt olisi voinut laittaa vaikka syyskuun alkuun?) Toivottavasti se ei ole pakollinen, jos on, niin saavat antaa mulle siitä nyt excusen kun kerran järkkäävät sen tuollaiseen aikaan. Suomesta on eniten ikävä Ollia ja omaa kylppäriä, jonka suihkun ritilässä on vain meidän kahden hiuksia eikä ties mitä ällöä karvoitusta. (Mikä siitä ritilästä tekee niin vaikeaa putsata? Suurin osa ihmisistä osaa ottaa suihkun jälkeen hiuksensa siitä pois vessapaperin avulla ja heittää roskikseen, mutta jollekin se ei näköjään mene jakeluun. Ewww.)

Onneksi lentokoneet on keksitty ja täällä voi vierailla suhteellisen näppärästi. Vanhempani ovat nyt käymässä ja Olli tulee tänne taas uudelleen elokuun alussa. Tiedän kyllä, että lentäminen on epäekologista jne. mutta jos joku haluaa tänne ekologisemmin matkustaa vaikka soutuveneellä (meren yli ja sitten Reiniä pitkin), niin tervetuloa. Tarjoan kyllä vieraspatjallani majoituksen aamiaisineen urhealle soutajalle, jos tarpeeksi kauniisti pyytää.

Sommerfest, total geil

Yliopistolla on tänään ASTA-Sommerfest. Älkää kysykö mikä ihmeen ASTA, en tiedä, mutta koko kampus on täynnä esiintymislavoja ja baaritiskeiksi muutettavia rekkoja (konttiosasta avataan toinen sivu ja voila! Sieltä paljastuu baaritiski oluthanoineen ja muine tykötarpeineen). Yksi esiintymislava sijaitsee noin 40 metrin päässä ikkunastani, jipii. Äsken siinä illalla esiintyvä bändi teki soundcheckin ja kaikki lasiesineet huoneessani helisivät. Kärsin huoneessani ikkuna suljettuna ja hikipisarat valuen. Naapuri oli nimittäin avannut ikkunansa ja mitannut huoneessaan sitten vallinneet desibelit: 104. Siis kyllä, SATANELJÄ. Suomessa tuollaisen mökän pitäminen näin lähellä asuintaloa olisi ehdottomasti laitonta. Konsertoidaanhan Helsingin keskustassakin Stadikalla tietysti, mutta muiden talojen etäisyys siihen kenttään on enemmän kuin 40 metriä ja lavan ympärillä on stadionin seinät. Odotan innolla iltaa, jolloin tuon lavan edusta on vielä täynnä huutavaa ja kirkuvaa jengiä. En aio olla kotona. Olen mukana juhlimassa, se on hauskempaa. Ja Saksan laki määrää livebändin lopettamaan puoliltaöin, joten ehkä saan sitten kotiin tultuani nukuttuakin. Tottahan siinä lavalla jatkaa dj bändin lopetettua, mutta sellaiseen olen täällä asuessani jo tottunut. Yksi kampusbaareista on nimittäin tässä samalla sisäpihalla kuin se esiintymislavakin.

Kohta häivyn etkoilemaan kaverieni kanssa, naukkaan paikallista valkoviiniä jonka olen jäähdyttänyt huolellisesti ja pidän oikein kympillä hauskaa. En voi sanoa, että Sommerfestistä tulee "total cool", koska täällä on tänäänkin yli 30 astetta lämmintä ja hiki valuu nenänpäätä pitkin. Sanon sen sijaan "total geil". (Kaikki kiva tai hieno tuntuu olevan täkäläisille joko cool tai geil.) Ja tänään on perjantai, eli pitkä opiskeluviikko on ohi ja huomenna sekä ylihuomenna saa nukkua pitkään!

P.S. Gradurintamallekin kuuluu taas pitkästä aikaa hyvää. Löysin kadonneen motivaationi ja olen saanut taas tällä viikolla aika paljon aikaankin. Kuka tietää, ehkä mä vielä jonain päivänä valmistunkin. Ehkä jo ensi lukuvuonna, jos luoja suo. Mañana, mañana, mañana. :)

Tietotekniikan valtakunta

Koneeni on 28 vuorokautta nettiboikotissa liiallisen käytön takia. Joudun siis hoitamaan asiani asuntolan ja yliopiston yleisillä koneilla. Doof. Olisivat voineet infota käyttörajoituksista vaikka nettitunnusten jaon yhteydessä niin jengi ei ihmettelisi miksi oman huoneen nettiyhteys yhtäkkiä katkeaa. En ole eka vaihtari jolle näin käy -- enkä edes käytä sitä nettiä moniin muihin verrattuna mitenkään mielettömästi. Saksalaiset saavat tällaiset tiedot allekirjoittaessaan atk-sopimusta ZDV:n kanssa, meidän tunnukset jaettiin immatrikulationin yhteydessä enkä minä ainakaan mitään siellä allekirjoittanut, sain vain paperin jossa tunnukset kerrottiin. Syynä rajoituksiin on yliopiston persaukisuus. Netin käyttö ja verkon ylläpito on kallista. Koomista sen sijaan on se, että minä ainakin olisin valmis maksamaan kunnollisesta nettiyhteydestä. Sitä optiota ei täällä kuitenkaan tarjota, koska ihmisille on ilmoitettu että netti on ilmainen. Ah rakas saksalainen byrokratia! <3

Muutenkin kaikki tietokoneella tehtävä kusee pääsääntöisesti ja on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Yliopistolla on pidettävä rutosti esitelmiä ja jaettava luonnollisesti myös esitelmärunko kaikille kuulijoille monisteena. Tulostaminen yliopistolla on kuitenkin mahdollista vain netistä tai sitten pdf- tai jpg-muodossa, koska saksalaiset harrastavat mieluusti plagiointia ja esim. Wordiin on erittäin helppoa kopioida tekstiä netistä. Pdf-tiedostojen käyttöön on olemassa koneilla vain Adobe Acrobat Reader, jolla tiedostoja ei tietenkään saa luotua. Oma ratkaisuni on tämä: teen monisteeni Wordilla (joka koneilta kuitenkin plagiointiongelmasta huolimatta löytyy, saksalaista logiikkaa), laitan ne nettiin sivuksi ja tulostan sitten koko roskan sieltä. Helppoa ja mukavaa näpertelyä iltapuhteeksi, eikös vaan?

Auta armias. Yhtäkkiä mulla on hirveä ikävä Aleksandriaan, jota olen Suomessa ollessani aina inhonnut! :(

Ohne Holland wir fahren nach Berlin

Pahoitteluni siitä, että päivitysväli on venynyt. Vietin riemukkaan viikon Ollin ja Veeran seurassa (btw jos mainitut henkilöt sattumalta lukeutuvat enemmän tai vähemmän uskollisiin lukijoihini niin kiitokset myös vierailustanne, oli kiva nähdä). Mainzissa on jälleen kauniin kesäistä ja lämmintä, viiniköynnöksissä alkaa kukkien sijaan olla jo pienet rypäleenalut ja ranskalainen kaverini Aurélie varmisti tiedon, että pääsen syyskuun alussa Ranskaan noin viikoksi töihin sen sukulaisten viinitilalle. Siellä syntyy burgundilaista punaviiniä, mmm. Elämä rullaa siis kaikin puolin mukavasti.

Nyt tarttis kyllä järjestää jostain hiomavaunu sumuisena aamuna. Ultra Bran laulusta Minä suojelen sinua kaikelta on enää se kohta toteuttamatta. Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen...
...seissyt Kölnin rautatieaseman laiturilla kolme...

...ja nähnyt samanaikaisesti Kölnin tuomiokirkon, joka sattumalta sijaitsee aivan aseman vieressä. Lisäksi olen kahlannut rantaveteen, soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna, seissyt laiturilla hiljaa ja kuullut äänet kaukaisten laivojen, eksynyt Latviassa, kävellyt kaupungin reunan yli, luullut katoavani, mutta päässyt kuitenkin takaisin. Vieraiden ihmisten juhlissakin on tullut vierailtua, samoin kaupungissa jonka kahviloissa minut tunnetaan, eli yhtä vaille kaikki on tullut hoidettua. Ratikka- tai hiomavaunukuljettajat, ilmoittautukaa. Palveluksianne tarvitaan. ;)

Köln oli muuten upea. Kiipesimme rappusia pitkin tuomiokirkon torniin näköaloja ihailemaan. Ahdasta oli kapeassa portaikossa ja rappusia riittämiin, mutta näkymät olivat taatusti sen arvoiset. Illan kruunasi tietysti rankkarikisaan asti jatkunut Sveitsi--Ukraina-ottelu stadionin sisäpuolelta katsottuna. Viva Colonia!

"Wir werden Weltmeister" on näinä päivinä suosituin toive Saksan kaduilla. Koko maa raikaa jalkapallolauluja ("...ohne Holland wir fahren nach Berlin...") ja Saksan omien matsien aikaan maa on aivan sekaisin. Saksan joukkueen (Ballack! Klose! Frings! Schweinsteiger!!!) uskollisena fanina on hienoa olla täällä kisojen aikaan. Suomessa saisin hurrata yksin. Muistelisin löytäneeni Helsingistä paljon Brasilian, Italian, Englannin ja Ranskan fanituotteita, mutta Saksa-kamaa on aina saanut hakemalla hakea. Täällä sitä on tarjolla riittämiin -- enemmän kuin kukaan voisi kuvitella hankkivansa -- ja peukaloni ovat taatusti edelleen pystyssä isäntämaan puolesta.

Maailman pisin päivä

Olli tulee Mainziin illalla enkä mä millään jaksais odottaa siihen asti. Menen Frankfurtiin lentokentälle vastaan, toivottavasti löydämme toisemme helposti. Se kenttä on nimittäin suuuuuuri paikka, jonne on helppo eksyä. Tänään sellaista ei saa tapahtua, kun minun on määrä vihdoin tavata avopuolisoni jonka kanssa olen elellyt eri maissa kohta kolmisen kuukautta. Vaan miksi kellon viisarit tuntuvat pysähtyneen? :)

Ostin tuulettimen pöydälleni hyrräämään, nyt huoneeseeni ei enää paistu. Melkoisen halpoja ovat saksalaiset supermarketit, kun esimerkiksi tämä tuuletin -- 30 cm halkaisijaltaan -- maksoi 12,97 e. Jouduin toki sen itse kokoamaan, mutta tottahan nyt tällainen rämäkkä remonttinainen tuollaisiin pikkuaskareisiin pystyy. ;) Tämä trooppista lähentelevä ilmasto saattaa kuluttaa kaloreita tuplasti, koska vyöni menee yhtäkkiä yhtä reikää tiukemmalle eivätkä housut enää pysy jalassa ilman vyötä, siitä huolimatta että lenkkeilymääräni on vakio (1-2 tuntia päivässä, yleensä sauvojen kera) ja yksi italialainen jäätelöpallo maksaa täällä 60-70 senttiä. Nyt en ole kyllä tainnut syödä jäätelöä viikkoon. Täytyypä korjata tilanne tänään, kun vien Ollin vähän katselemaan kaupunkia.

Gradu on taas jumissa, yllätys yllätys. Sen sijaan olen kirjoittanut huiman määrän esitelmiä ja Power Point -esityksiä. Yhtäkkiä kaikilla kursseilla halutaan opiskelijoiden pitävän esitelmiä. Mietin yhä miten selviän Baltian maiden tuntemuksen esitelmästä kunnialla -- 20 minuutin pälätys Viron yliopistoista olisi suomeksikin vaikeaa, ainakin jos siitä haluaa tehdä mielenkiintoisen. No jaa, kurssin ainoa poika kertoi (seitsensivuisen monisteen saattelemana) Viron armeijasta ja kertoi yksityiskohtaisesti mm. siitä, minkä mallisia tankkeja niillä on. Ehkä siellä on lupa olla vähän langweilig.

Äh, vielä pitää odotella kuutisen tuntia ennen kuin Olli on täällä. Kulu, aika, kulu!

Elävien kirjoissa

No joo, tiedän että piti päivittää (ainakin Luxemburgin tunnelmia) jo viikko sitten. Puolustaudun sillä että täällä on lämpötila ollut viime viikolla reippaasti kolmenkympin paremmalla puolen ja arska on paistanut koko ajan. Toisin sanoen aivoni alkavat ulkona tuntua keitetyiltä alta aikayksikön jos unohdan sitoa pääni peitoksi huivin. Kävin tänään kavereiden kanssa lähellä sijaitsevassa Heidelbergissä, jossa on mm. upea rauniolinna, iso vanhakaupunki ja Saksan vanhin yliopisto. Siellä kadun varressa tököttävä digitaalinen lämpömittari näytti 37 astetta. Lääh.

Yliopistolta puuttuu koneellinen ilmastointi, ainakin siitä rakennuksesta jossa minulla on suurin osa luennoista. Saksassa "ilmastointi" näköjään tarkoittaa avointa ikkunaa, josta tulvii reippaasti vähintään 30-asteista ilmaa sisään. Saleja vaivaa myös alituinen hapenpuute, joka saa ihmiset nukahtelemaan ja nuokkumaan kuin veden tarpeessa kärsivät kukkaset. Että valittakaa vaan siellä Helsingissä mukavasti ilmastoidussa päärakennuksessa siitä kuinka palelette luennolla. Ottaisimme ne ilmastointilaitteet mieluusti tänne, niille olisi tasan käyttöä. Herään joka yö vähintään kolme kertaa hikiseen kuumuuteen, juon puoli litraa vettä, välillä oksennan. Huomenna aion mennä supermarketiin ja investoida seitsemän euroa pieneen pöytätuulettimeen, niin saan edes joskus nukuttua. Lämpötila nimittäin nousee vielä yli neljänkymmenen, sanovat. Odotan riemulla tiistaipäiviä ja kahdeksan tunnin luentoputkiani siinä vaiheessa. :(

Mainz on jokilaaksossa, joten kuumuus on myös kosteaa. Jos haluatte konkreettista kuvitelmaa skandinaavin fiiliksistä täkäläisessä ilmastossa niin kuvitelkaapa että jäisitte lukkojen taakse alasaunaan sen jälkeen kun 30 tyyppiä on viettänyt siellä yön yli railakasta saunailtaa ja höyrynnyt välillä pyyhkeet päällä pukuhuoneessa lisää kuumaa kosteutta ilmaan. Lisätkää siihen se huomio että ilmastointikanavat (sikäli kuin niitä alasaunalla on) ovat tukkeutuneet ja joudutte jakamaan hengitysilmanne niiden 29 muun tyypin kanssa. Pelastus saapuu ehkä vuorokauden kuluttua kun järjestösihteeri ehtii paikalle avaamaan oven, yksi suihkuista valuu vettä tauotta eikä kiuasta saa pois päältä. Miinustakaa sitten tilanteesta maininta järjestösihteerin tulosta ja sen myötä kaikki toivo pelastuksesta ja tiedätte, miten helppoa täällä on välillä hengittää.

Muuten on kyllä päheetä kun aurinko paistaa, eikä sada, eikä ole kylmä. Olen jo ruskettunutkin kivasti, sikäli kun skandinaavisen vaalea ihotyyppi ykkönen voi ruskettua. Toisin sanoen näytän ihan hyvän väriseltä kunnes eteläeurooppalaiset vaihtarit saapuvat paikalle. Jos luennot peruttaisiin, täällä olisi ihan mahtavaa. Mikäs tuolla pihanurmikolla on huovan päällä kölliessä, virkatessa ja lueskellessa. Eikä niissä luennoissakaan sinänsä vikaa ole, mutta kun ne salit ovat helteellä niin karmeita. Onneksi luentojen jälkeen voi kävellä kaupungille, virkistyä tuulenvireestä Reinin varrella ja maistella ehkä vähän italialaista jäätelöä tai Apfelschorlea (= omenamehua ja vissyä sekaisin, mahtavan hyvää kesähelteellä).

Joitain Luxemburgin kuvia löytyy neuleblogistani, lisää yritän saada laitettua nettiin pikapuoliin. Ja kyllä, pidän ihan oikeasti blogia käsityöharrastuksistani. Eikö se ollut jo selvää ettei mulla ole elämää? ;)

Linnoissa kreivien häät vietetään...

Yliopistolla on ensi viikko kokonaan lomaa ja kaikki aikovat kadota kotimaihinsa. Sekä Finnairin että Ryanairin lennot maksavat liikaa, joten minä en tule Suomeen. Sen sijaan junalippu Luxemburgiin maksaa 12,80 e ja matkakin kestää vain kolmisen tuntia, joten vietän neljä riemukasta päivää (tiistaista perjantaihin) kreivien maassa. Ensin harkitsin Roomaa ja Pariisia, mutta en halua niihin ilman Ollia. Sitten käänsin kelkkani toiseen suuntaan etsin Saksan lähistöltä paikkaa johon ei ainakaan tulisi muuten mentyä ja kappas, tuossahan tuo kreivien maa nököttääkin kartalla valtio- ja osavaltiorajan tuolla puolen. Täältä siis tullaan, Luxemburg!

Matkasta voi tulla mielenkiintoista, sillä ranskani on surkeaa ja luxemburgilaiset kuulemma ääntävät saksaa hassusti. Majoitun hostellissa mahdollisesti tuntemattomien kanssa jaetussa huoneessa, koska hotellihaku tuotti varsin kalliita tuloksia. Kolme yötä luxemburgilaisessa hotellissa maksaa saman verran kuin lennot Pariisiin Lufthansalla ja neljä yötä sikäläisessä hostellissa kahden hengen huoneessa. Hostelling International -ketjuun kuuluva Luxembourg City tarjoaa siistin ja askeettisen bed & breakfast -yhdistelmän 50 eurolla koko ajalta.

Matkaa on kiva odottaa -- eikä sitä paitsi mene enää kauaa siihenkään kun Olli tulee tänne Saksaan! <3 Nyt takaisin gradun pariin.