This is just evil

Teerenpelillä on parhaillaan käynnissä mainoskampanja. Baaritiskillä jaetaan postikortteja: kirjoita kaverille joulutervehdys ja jätä se baarimikolle, me postitamme sen puolestasi! Siis nerokasta – hiukanko niiden mainoksia liikkuu ympäriinsä, kun kaikkien kaverit postittavat niitä itse sopivalle kohderyhmälle.

Mutta tämä tekee kalenterien liitteenä olevista osoitehakemistoista vaarallisia. Ja vielä vaarallisempaa on muistaa jonkun kotiosoite ulkoa.

Osa meidän porukan kavereista saattaakin sitten saada tänä vuonna vähän erilaisen joulukortin.

Jos metsään haluat mennä nyt

Minä kaipaan alituisesti metsään. Kaipaan mörskärin valoon, pakkasen kovettamalle sammalelle, joka rasahtelee jalan alla aamuisin kun avaan lämpimän untuvapussini laverilla, hiivin hiljaa ulos partiokämpästä ja livistän lenkille muiden vielä nukkuessa.



Olen ollut nyt kaupungissa yhtäjaksoisesti viikon. Rakastan tätä kaupunkia, mutta välillä on pakko päästä metsän keskelle. Niin minä nuuhkin keittiössäni kuivuvien suppilovahveroiden tuoksua ja retkivillapaitaani tarttunutta savun aromia ja kaipaan hetkittäin takaisin kämpälle takkatulen loimuun, kertomaan iltasatua laverilla loikoileville vartiolaisille, taistelemaan vaikeasti sytytettävän vesipadan kanssa aamuisin (vaikka kukaan ei ole varsinaisesti kannustanut puristiseen hifistelyyn mahdollisimman vähin ja luonnosta löytyvin sytykkein...).

En hevillä luopuisi kaupunkiasunnostani, jonka ulkopuolella ratikat kolisevat. Mutta kaupunkiin pätee sama kuin metsäänkin: molemmissa on hyvä olla, kun vain tietää joskus pääsevänsä toiseen ympäristöön.

Melankolia

Syysmyrskyissä on jotain ihanan melankolista, totesin mielessäni kun kävelimme eilen illalla ystävän kanssa Mäkelänrinteestä Kallioon Itä-Pasilan läpi, jossa tuuli riepotti pudonneita lehtiä autioilla ruutukaavakaduilla. Musta asfaltti kiilsi märkänä kylmien katulamppujen loisteessa, mutta taloissa sisällä loistivat lämpimät valot ihmisten viettäessä lauantai-iltaa.

(Tässä vaiheessa ystävä luultavasti huokaisee: "ah, niin taas, sinä ja Itä-Pasila". Jollakin kieroutuneella tavalla en vain voi olla pitämättä siitä kaupunginosasta. Tämä on nähty ennenkin.)

Vaan kun syysmyrsky raivoaa ulkona, omassa olohuoneessani minä vajoan tähän laiskaan sunnuntaihin: vedän villasukat jalkaan, keitän kauramaitokaakaota, korvaan valot kynttilöillä, soitan melankoliseen syksyyn niin hyvin sopivaa CMX:ää ja piirrän.

Minun Helsinkini

Tämä on minun kaupunkini.

Nämä ovat minun maisemiani, nämä koruttomat ja koristeelliset kivikorttelit, varjoisat sivukadut pääväylien varrella, kallioiset merenrannat paksuine mäntyineen. Niiden keskellä minä elän, niiden keskelle minä kuulun, niistä minä saan voimaa.

Kesäiltaisin minä hölkkään Seurasaaren ympäri ja Meilahden kautta takaisin kotiin ja hengitän Helsinkiä. Annan katseeni viivähtää Taka-Töölön ja Meilahden julkisivuja siellä täällä peittävissä villiviineissä, maistelen merituulta joka pyyhkii kasvojani, nuuskin ilmassa leijuvaa levän hajua. Imen sisääni ilta-auringon säteitä jotka kultaavat meren ja männyt, sivelevät hellästi ikiaikaisia rantakallioita.

Ja kun sade ravistelee minun Helsinkiäni, lähden ulos ilman kumisaappaita tai sateenvarjoa, kävelen collegehupparissani Töölön kirjastoon mustia pilviä uhmaten, koska, kuten kuka tahansa Helsinkiä joskus hengittänyt voi huomata, Topeliuksenkadun lehmusten alla on sateellakin kuivaa pitkään.

Tätä Helsinkiä minä rakastan.

Parasta juuri nyt

* Auringonpaiste
* Terhin näyttely 00130galleryssä
* Merikotkakamera Virossa (kaksi kotkaa! elävää kuvaa! poikasia!)
* Seinäkiipeily

Lisäisin listaan ilomielin myös fillaroinnin, vaan kun pyörä on yhä huoltamatta. Osaako kukaan suositella Töölön tanhuvilta hyvää huoltofirmaa?

Talviunen jälkeen

Yhtäkkiä aurinko on kovin kirkas ja ulkona pärjää taas hameessa ja punaisessa kevättakissa jäätymättä minuutissa kuoliaaksi. Kaupassa katseeni himoitsee keväänvärisiä avokkaita, joita en osta, sillä en käyttäisi niitä kuitenkaan. Sen sijaan ostan bambulankaa ja vaaleanvihreää puuvillalankaa pitsineulekuvat silmissäni kiiluen. Ulkona useampikin vastaantulijoista syö jäätelöä.

Matkalla rautatieasemalta Kamppiin kohtaan useita ihmisiä, jotka kyselevät, onko minulla hetki aikaa ympäristöasioille ja kiinnostavatko ihmisoikeudet. Katupöly nousee tuulen mukana ilmaan, kirvelee silmiä, tukkii nenän ja ratisee hampaissa. Kotiin tullessani koukkaan sisäpihan kautta tarkistamassa, tarvitseeko pyöräni talven jäljiltä huoltoa. Valoisuuden sekoittamana sanon ulko-ovella vastaan tulevalle naapurille hein sijaan huomenta.

Naapuri tervehtii takaisin häkeltymättä lainkaan, sillä se on täällä taas. Kevät.

Mainos, tuo paholaisen keksintö

Inhoan kotiini tunkeutuvia mainoksia, erityisesti painettuja sellaisia. Yhdeltä annokselta ylimääräistä paperitauhkaa voi ehkä suojautua liimaamalla kieltokyltin oveen, mutta esimerkiksi Hesarin tilaajalle tulee silti kunnon kuorma mainontaa lehden välissä ja sivuilla. Sunnuntailehden sisällöstä ehkä puolikas on oikeasti luettavaksi tarkoitettua tekstiä, puolet ale-reaa kailottavia nelivärisivuja. Lehden tilaushinnoittelu on toki tehty kätevästi painoversiota suosivaksi, muuten meille tulisikin paperilehti lähinnä viikonloppuisin, aamiaispöytään.

Ei auta enää "ei mainoksia" -kylttikään ovessa, kun mainokset alkavat piirittää asuintaloja. Onneksi ei ole minun ikkunani, saattaisin leikata lakanaan ikkunanraosta maiseman kokoisen aukon.

Lankaa, ei spraymaalia

Stop töhryille -projekti on taas viime aikoina puhuttanut eri puolilla. Minä olen kiinnostunut yhä enemmän aina välillä keskusteluun pulpahtavista neulegraffiteista. Neulegraffitit ovat neulottuja koristeita julkisissa paikoissa, esim. erilaisissa kaiteissa, lyhtypylväissä, joskus puiden oksissa tai vaikka penkkien selkämyksissä. Ne ommellaan paikalleen, mutta ne saa myös saksilla pois tarvittaessa.

Tamperelainen Knit sea -blogi esittelee Elina Arpiaisen neulegraffiteja, joista suurin osa sijaitsee Tampereella, mutta pari voi bongata myös mm. Tokoinrannassa ja Vilhonkadulla. Aamulehden Moro julkaisi aiheesta kesällä jutun, jonka jälkeen lehden keskustelupalstalla on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Seniorit tuntuvat suhtautuvan neulegraffiteihin myönteisemmin kuin tarroihin tai tägeihin, väläyttipä joku tuollakin palstalla idean neulegraffitista pitkäripaisen ovessa. Parhaasta neulegraffitista on järjestetty myös ainakin Aamulehdessä äänestys. Jotkut tuntuvat keskustelupalstojen perusteella pitävän neulegraffitejakin töhryinä, mutta minusta ne ovat aika veikeä tapa piristää harmaata kaupunkikuvaa. Katsokaapa vaikka Maskeraden penkkiä tai Knit sean karusellia. Liikennemerkkejä tms. ei toki pidä mennä peittämään, mutta ainakin Vallilan läpi kulkiessa tulee eteen monta harmaata kaidetta, joita iloisen raidallinen neulegraffiti piristäisi kummasti haittaamatta liikenteen ohjausta tai muuta toimintaa.

Odotan innolla, leviävätkö neulegraffitit Suomessa Tampereelta muuallekin. Ainakin Turun Lankabaari on jo järjestänyt neulegraffiti-iltoja (joskin hiukan eri idealla kuin vaikkapa Maskeraden ja Knit sean neulegraffitit on tehty). Tekeleen ja tuunauksen idea neulegraffitien geotaggaamisesta voisi myös olla kiinnostava. Olisi myös hauska tietää, miten Stop töhryille -projekti suhtautuu neulegraffiteihin. Repivätkö ne sellaiset pois, jos näkevät, vai antavatko olla?

Kunnallisvaalit tulevat, en ole valmis

Maikkarin vaalikoneen kysymykset eivät tuntuneet ihan osuvan niihin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Äänestyspäätökseeni ei ensimmäisenä vaikuta se, käykö ehdokas kaljalla, tykkääkö se oopperasta tai katsooko se mielellään leffoja DVD:ltä. Sen sijaan olisin kaivannut enemmän mm. kaupunkirakennetta, joukkoliikennettä jne. käsitteleviä kysymyksiä ja tiivistä, vapaata esitystä kunkin ehdokkaan omista vaaliteemoista. Ehdokkaiden omia kotisivuja ei ole edes linkattu, onneksi osoitteet voi sentään halutessaan copypastettaa.

Tulokset sinänsä eivät yllättäneet, paitsi "käyn oopperassa" -kerroin nosti listoilla muutamia ehdokkaita ylemmäs kuin he ehkä ilman sitä olisivat sijoittuneet. Listoilla näkyi myös paljon tuttuja nimiä. :)

No kysyivät ne sentään erinäisiä asioita palveluista ja suhtautumista suuriin ostoskeskuksiin. Silti tämä vaalikone vaikuttaa vähän ah niin trendikkääksi aiotulta, hassunhauska pilke silmäkulmassa tehdyltä. Odotan jännityksellä muiden koneiden aukeamista.

Mennään bussilla

"Jos tällä viikolla haluaa välttää ruuhkia, kannattaa auto viedä liityntäpysäköintiin ja tulla loppumatka julkisilla kulkuvälineillä", neuvoo liikenteenohjauskeskuksen vanhempi konstaapeli Seppo Naskali kiskotöiden ruuhkautettua Runskin.

Ja jos kaikki noudattaisivat tätä neuvoa, mieluiten muulloinkin kuin kiskotöiden aikana, mitään ruuhkia ei olisi.

Nimby-ilmiö

Maanantaina ilahduin, kun HS kertoi poliitikkojen tukevan Helsingin uusia tukiasuntoja. Myös HYY teki kannanoton Ruusulankadun asuntolan puolesta ja HYYn hallituksen blogissa on samasta aiheesta kirjoitus, jota en osaa kuin kompata.

Tänään Päivän nimby -palkinnon saa Taloustutkimus Oy. Onnittelut ja aplodeja! Luulen kyllä, että ainakaan nyt keväällä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista tutkinnonuudistuksen pakottamana valmistuva -nomi-, kandi-, ja maisteriaalto sekä pätkätöissä uurastavien lukiolaisten ja opiskelijoiden lauma ei kieltäytyisi tarjolla olevista työpaikoista sen perusteella, että työpaikan naapurina on tukiasuntola.

Käytän muuten varsin usein sitä samaa bussipysäkkiä, vaikka työskentelenkin Vallilassa eri rakennuksessa ja eri firman palkkalistoilla. Rohkenen epäillä, että Mäkelänkadun yllä alituiseen leijuva katupölypilvi on Vallilassa liikkuville paljon konkreettisempi vaara kuin Sininauhaliiton asukit olisivat asuntolan toteutuessa olleet. Miksei nimby-ilmiö koskaan kohdistu kaupungin viihtyvyyttä olennaisesti haittaavaan yksityisautoiluun?

Pasila mielessäin

Joka päivä työmatkallani kuljen Itä-Pasilan läpi ja ihastelen, kuinka nerokkaasti autot on piilotettu kävelykansien alle, pois haittaamasta viattomien jalankulkijoiden elämää. Ah, mikä ero Junailijankujan ja Elimäenkadun välillä onkaan: ensin mainitulla kadulla autoja ei näy lainkaan, jälkimmäisellä autoilijat yrittävät lähes poikkeuksetta ajaa mm. suojatietä ylittävän jalankulkijan yli, etteivät vain joutuisi hidastamaan tai – ooh, mikä kauhea kohtalo – suorastaan pysähtymään.

Osa minusta haluaisi asua Itä-Pasilassa. Toki Itä-Pasila tuo jossain määrin mieleen DDR:n, mutta on silti paljon sympaattisempi kuin Merihaka (jota en vain voi olla alituisesti vertaamatta sillan toisella puolella komeilevaan Kruununhakaan). Pasila näyttää silmissäni kauniilta, sillä sen läpi kävellessäni ajattelen aina, että sieltä voisi saada kivan kodin, ainakin joksikin aikaa. Rakastan niitä kävelykansia, liikenneyhteydet ovat loistavat ja korkealta talosta näkisi varmaan kauas...

Henkilöauto ja kuorma-auto asuivat yhdessä

Jasso. Kaupunginjohtaja Pajusen mielestä Helsingin keskustassa ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi autoja. Jos jaksaisin, voisin mouhota tässä siitä, mitä katupöly tekee allergisille (ja muillekin), erityisesti keväällä. Tai voisin kertoa vaikka niistä monista kerroista, kun olen suojatietä ylittäessäni ollut jäädä auton alle joko siksi, että autoilijat ajavat röyhkeästi punaisia päin tai siksi, että autoilijat liikennevalojen puutteessa kuvittelevat itse suojatienkin puuttuvan. Tai sitten voisin pauhata siitä, kuinka jalkakäytävät ja pyörätiet ovat monissa paikoissa käyttökelvottomia siksi, että niiden keskelle on parkkeerattu autoja. Jep, tuokaa vain lisää autoja keskustaan -- kunhan siirrätte keskustasta kaiken olennaisen jonnekin muualle, jossa niitä autoja ei ole.

Samaan aikaan toisaalla: meille näyttäisi muodostuvan ensi vuodeksikin hallitus. Näin tällä viikolla ja aamulla sitten lähtö SYL:n liittariin. Hätäpyykätyt sukat kuivuvat sulassa sovussa kylppärissä ja bussi lähtee kahdeksalta, zzz. Kun ottaa huomioon, miten vähän olen tällä viikolla nukkunut, mun pitäisi varmaan olla jo nukkumassa.

Bussilakko

Bussilakko uhkaa taas sunnuntaista lähtien. Tällä kertaa se ei vaikuta omaan työmatkaani, sillä Helsingin Bussiliikenne Oy (entinen HKL) ei osallistu lakkoon ja lähibussini 71, 71V ja 550 kulkevat normaalein aikatauluin. Varsin suuri osa Espoota ja Vantaata sen sijaan jää tyystin joukkoliikennettä vaille.

On ikävää, että bussikuskit ovat ahtaalla. On myös ikävää, että neuvottelujen edistämisen keinona joudutaan turvautumaan työtaisteluihin ja pakkokeinoihin. AKT:n asiaa kuitenkin auttaisi vielä enemmän se, että lakon syistä tiedotettaisiin aktiivisemmin. Itse turvauduin Googleen saadakseni tietää, mistä tässä tällä kertaa on kysymys. Sain esiin mm. Helsingin Sanomien uutisen aiheesta ja nyt olen vähän viisaampi. Väittäisin silti, että kansalaiset suhtautuisivat bussikuskien taistoon inhimillisemmin ja myötätuntoisemmin jos tietäisivät, mistä on kyse.

Tietysti myös toisella osapuolella eli Autoliikenteen työnantajaliitolla on oma kantansa asiaan. Muutenhan koko bussilakko olisi tarpeeton.

Lantaa bussissa

Luonteen kiivaus lienee monelle muullekin tuttu ongelma. Aina joskus tulee sanottua pahemmin kuin aikoo tai kaadettua toisen niskaan harmistumisen aiheuttamaa lantaa saavilla, vaikka toinen olisi tuottanut sitä vain teelusikallisen. Maailmassa on tiettyjä (lähinnä palvelualan) ammatteja, joiden toimenkuvaan näyttää kuuluvan tämän lannan vastaanottaminen ja nieleminen. Työskennellessäni Marian sairaalassa ennen yliopistolle tuloani tämä puoli elämästä tuli tutuksi. Sitä oppi laittamaan oman itsensä pukukaappiin siviilivaatteiden mukana. Pukuhuoneesta osastolle lähti aina valkoisiin puettu sairaalaminä, tyyppi joka näytti kykenevän nielemään hermostumatta ja hymyillen mitä tahansa. Tyynenä pysyminen oli välttämätöntä ja sen oppi nopeasti.

Jos jotain ammattiryhmää käy sääliksi, niin bussikuskit ja taksikuskit ovat kyllä ykkösasemassa. Taksikuskit päätyvät usein psykiatreiksi vasten tahtoaan, etenkin pikkujouluaikaan. Bussikuskien työasuun taas kuuluu harteille sinisen takin päälle kasaantuva lantakerros. Liput ovat kalliita, bussit myöhässä ja edellinen vuorokin jätti tulematta. Kylläminänytsanonsinullesuoratsanatkuneitällälinjallamikääntoimi. Vaan kiitetäänkö silloin, kun bussikuski pysähtyy suojatien eteen päästääkseen jalankulkijan ylittämään tietä? Tai silloin, kun kuski odottaa pysäkille myöhässä juoksevaa matkustajaa? No ei. Ja pieni hymy ei todellakaan maksaisi mitään. Sovitaanko, että lakataan kaikki syyllistämästä sitä yhtä kohdalle osuvaa, ehkä viatonta bussikuskia aiheettomasti ja mennään sen sijaan valittamaan Helsingin valituskuoroon, jos jokin pännii?

Yhden erityisen pyhän päätöksen olen elämäni aikana tehnyt: vaikka kuinka huonosti menisi, pyrin hillitsemään kiivaan luonteeni parhaani mukaan, pyrin puremaan hammasta ja harkitsemaan ennen kuin sanon mitään. Pyrin myös kiittämään ja pyytämään vilpittömästi anteeksi silloin kun siihen on aihetta. Aina en onnistu, mutta kehityn koko ajan ja elämäni on oikeastaan pääosin aika helppoa ja mukavaa, kun ei aina tarvitse olla se pässinpää.

Linja-autossa ompi tunnelmaa

Olen vähän huolissani YTV:n huippuideasta uudistaa joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmää. Ehdotusten joukossa on siis sellainen idea, että matkalipun hinta määräytyisikin kilometrimäärän mukaan kuntarajojen sijaan. Periaatteessa tuollainen toimii mm. VR:llä ja Matkahuollolla, mutta Helsingissä, jossa etäisyydet ovat luonnostaan pitkiä, se kuulostaisi vähän epäreilulta systeemiltä. Kilometrimäärän perusteella ostettava matkalippu Stockmannin kulmalta yliopiston päärakennukselle tulisi toki halvaksi, mutta on myös kohtalaisen tarpeeton. Monella Eira--Etu-Töölö--Punavuori--Kruununhaka-akselilla asuvalla ystävälläni ei ole lainkaan kuukausilippua, kun kesäisin heitä kuljettaa polkupyörä ja talvisin jalat. Väitän, että kipeimmin joukkoliikennettä tarvitsevatkin lähiöiden asukkaat, joille keskustaan pääsy on kohtuuttoman vaikeaa ilman busseja ja metroja.

Vyöhykejärjestelmä etäisyyksien mukaan ei ylipäänsä ole huono idea ja siitä on hyviä kokemuksia muualla Euroopassa. Esimerkiksi Lontoossa on käytössä erinomainen vyöhykejärjestelmä. Toisaalta myös itse kaupunki ja sen metroverkosto ovat aika lailla suurempia kuin Helsingissä, jolloin jaottelu eri hintavyöhykkeisiin kannattaakin jo. En kuitenkaan usko, että pääkaupunkiseutu olisi siihen vielä kypsä nykyisessä koossaan. Missä täällä muuten vedettäisiin ykkös- ja kakkosvyöhykkeen välinen raja? Idässä Itäkeskukseen ja lännessä Matinkylään vai? Jeah. Tehdään ihmeessä Mellunmäen, Vuosaaren, Soukan ja Kivenlahden kaltaisista lähiöistä entistä vähemmän puoleensavetäviä. Sen jälkeen voidaankin kimpassa ihmetellä, miksei keskustan asuntokupla jo puhkea.

Muista aina liikenteessä

Helsingissä liikkuminen on luksusta siitäkin huolimatta, että bussi on joskus pari minuuttia myöhässä tai metrossa viereen saattaa istahtaa örisevä laitapuolen kulkija. Toki on ärsyttävää, että varsinkin pakkas- ja sadesäällä bussi tulee Rautatientorin päätepysäkille vasta minuuttia ennen lähtöaikaa tai lähtee nenän edestä, mutta ajatelkaapa elämää vaikka Kuopiossa, jossa busseja kulkee lähiöistä kaupunkiin tunnin välein, jos silloinkaan.

Helsingissä joukkoliikenne on tosin lähes välttämättömyys, ainakaan jos ei omista autoa. Kuopion Puijonlaaksosta tai Inkilänmäeltä sekä kävelee että pyöräilee keskustaan huomattavasti nopeammin ja mukavammin kuin Helsingin Vuosaaresta tai Viikistä. Tunnen toki ihmisen, joka pyöräilee lumettoman kauden ajan matkat Leppävaarasta yliopistolle, mutta itselleni moinen meno ei sopisi. Pyöräily on toki varsin terveellinen ja ekologinen matkustusmuoto, mutta minulla on ainakin taipumusta hikoilla liikkuessani ja olisin näin ollen varmaan aika ei-toivottu vierustoveri työpaikalla tai luentosalissa... Töistä tai yliopistolta tullessa fillari olisi ihan kiva, sillä kotona voi vaivatta sujahtaa suihkuun tarvitsematta miettiä meikkejä tai kampausta. Ja no, sauvakävelin viime kesänä Sanomatalosta kotiin Viikinmäkeen kerran. Se oli suhteellisen kivutonta, joskin vei jonkin verran aikaa.

Tämän päivän Hesarin mukaan (kaupunkisivut, A 15) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esittää HKL:n tariffitukeen 4,2 miljoonan euron lisäystä. Kokonaisuudessaan tämä tarkoittaisi tuen nostamista 100,7 miljoonaan euroon nykyisen 96,5 miljoonan euron asemasta. Joukkoliikenteeseen satsaaminen ei voi olla huono asia. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin ehkä aiheellista miettiä sen lisäksi myös sitä, miten pummit saataisiin kuriin. Voisikohan Helsingissäkin ottaa käyttöön sen kolmiportaisen tarkastusmaksujärjestelmän, jota aika monissa Euroopan maissa sovelletaan (maksut siis kasvavat kiinnijääntikertojen myötä)?