Vegaaninen sushiravintola

Siltä varalta, että joku täällä blogissa vielä käy kurkkimassa, päivitän.

Tykkään sushista, mutta kala-allergikkona olen aina jännän äärellä sitä tilatessani. Koskaan ei voi tietää, pyörivätkö samat veitset ja leikkuulaudat sekä avokado- ja kappamakien että kalallisten sushirullien teossa. Eikä koskaan voi tietää, onko kalaa roiskunut sinne tänne, tai onko kokki pessyt kätensä kalaa kosketeltuaan tehdessään putkeen annokset sekä minulle että seuralaiselleni. Epipen on aina mukana, mutta kivaa olisi, ettei sitä joutuisi käyttämään.

Mutta nyt. Bongasin Facebookista linkin Hodai-ravintolaan. Animalian sivujen mukaan Hodai on "lähes täysin vegaaninen aasialainen pikku ravintola (kermapurkki ja geisha-konvehteja löytyi ;)". Ruokana on kaikenlaista aasialaista vegaanisena, ja myös, tättädä-dää, sushia. Tuonne mä menen heti kun mahdollista.

Muu elämä? Keittiöremontti on lähes valmis. Kohta voimme imuroida raksapölyt nurkista ja purkaa astiat muuttolaatikoista kaappeihin. Onhan tässä 1,5 kk ilman keittiötä jo elettykin.

Palak paneer

Rakastan intialaista ja nepalilaista ruokaa, erityisesti palak paneeria. Tiedättehän sen ruokalajin, jossa on tuorejuustoa pinaattikastikkeessa? Muokkasin siitä oman versioni yhdistellen Ruokalan ja Vegusafkan ohjeita. En laittanut paprikaa enkä tomaattipyrettä. Soseutin kikherneistä suurimman osan ja yhdistin näin saamani tahnan soijakermaan. Sitten sekoitin koko höskän pinaattiin ja lopulta tuorejuustot sekaan.

Sitten tein naanleipää, raithaa ja lassia. Naanleivän tein puolikkaalla ohjeen määristä ja siitä tuli juuri sopivasti kahdelle. Raithaan ja lassiin mulla ei ollut ohjetta, mutta keksin ne omasta päästäni jäljitellen mahdollisimman hyvin naapurin nepalilaisen makuja.

Lassiin tuli

1 prk metsämansikkajogurttia
~1,5 dl maustamatonta jogurttia
4 jääpalaa
pieni loraus rasvatonta maitoa
1 rkl kardemummaa

Heitin kaikki aineet suunnilleen yhtä aikaa tehosekoittimeen ja annoin surrata tasaiseksi juomaksi.

Raithaan raastoin kurkkua ja sekoitin sen luonnonjogurttiin, mausteeksi ripaus suolaa ja jääkaappiin vetäytymään reiluksi puoleksi tunniksi.

Ai että tuliko hyvää? No tuli. Aika autenttista jopa. Ja puolisokin tykkäsi. :)

Elän humpalla

Yhtäkkiä ruoka on saanut aivan uuden merkityksen elämässäni. Sellaiset asiat, kuten moniviljaleipä tai valmiiksi silputtu salaatti, tuovat jännästi uutta virettä elämään. Tai toisivat, jos söisin niitä.

Hemmetin hammasraudat. Elän kahvilla, viilillä ja särkylääkkeillä.

Kuulemma olo alkaa kohta helpottaa, sentään. Toistaiseksi ei ole tehnyt mieli syödä mitään, koska ei tee mieli koko ajan harjata hampaita. Ei tee mieli haukata mitään, koska se sattuu. Vältän myös kaikkea mikä voisi jäädä rautoihin kiinni, koska se inhottaa, ja valivali. Himoitsen näkkileipää, raakaa porkkanaa ja kaikkea muutakin mikä ei missään nimessä tule juuri nyt kyseeseen. Onneksi sentään inhoan toffeeta (paitsi en hopeatoffeeta...), en tykkää merkkareista ja fysioterapeutti kielsi jo 10 vuotta sitten syömästä purkkaa. Jos tätä jatkuisi pitempään, olisin melkomoisessa rantakunnossa alta aikayksikön.

Yritän olla ajattelematta sitä, että kohta saan kimalletta myös alaleukaan, ja keskityn tulossa olevaan aikaan, jolloin niskajumit ovat historiaa. Enkä muuten pure hampaita öisin enää nytkään, sillä se sattuu.

Thinspiration

Rosa Meriläisen tämänpäiväinen kolumni ananasmurskalla eläjistä sai taas pohtimaan, miten aikuisen ihmisen voi pysäyttää kun suhde omaan kehoon karkaa käsistä. Aihe tuntuu olevan jatkuvasti silmien edessä, minunkin sosiaaliseen piiriini mahtuu muutama vääristynyt minäkuva ja myönnän, ettei omanikaan nyt aina ole ihan niin terve ollut. Kerro siinä sitten nuoremmille, että jokainen on kaunis juuri sellaisena kuin on eikä jonkun Suvi Koposen vartalo ole välttämättä se tavoittelemisen arvoisin asia. Kuka tässä maailmassa enää uskoo moiseen?

Entä miten kaverin huolestuttavan laihtumisen voi pysäyttää? Lienee turha saarnata siitä, ettei 120 g raastetta ole sama asia kuin lounas tai kaksi lenkkiä ja salikäynti päivässä on liikaa. Itseeni se ei ainakaan tekisi toivottua vaikutusta, jos oma peili näyttää muuta kuin sen, mitä kaverien silmät näkevät. Itse ainakin olen hemmetin hyvä liikkumaan salaa jos on pakko, enkä usko voivani vahtia kavereitanikaan vuorokauden ympäri, vaikka joskus mieli tekisi.

Toinen asia on sekin, missä vaiheessa puuttuminen vielä on mahdollista. Kuunteleeko ihminen enää ketään kuultuaan koko elämänsä ajan olevansa – normaalipainostaan huolimatta – pyöreä tai elettyään syömishäiriönsä kanssa kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa viisitoista vuotta? Vaaka- ja mittanauhakompleksista tulee nopeasti addiktion kaltainen rutiini, samoin oksentamisesta. Niitäkin olen nähnyt, joilla syömishäiriö on saadusta terapiasta ja avusta huolimattakin kehittynyt pro ana -henkiseksi elämäntavaksi, josta melkein ylpeillään. Ja kun näitä ihmisiä kuuntelee, niin jostain syystä tuntuu, että aikuisenakin puhjenneiden syömishäiriöiden syyt johtavat lähes poikkeuksetta lapsuuteen ja teinivuosiin, vanhempien, valmentajan, ystävien tai ympäristön suhtautumiseen.

Pakostakin tulee mieleen, ettei aikuisia ananasmurskalla eläjiä ehkä olisi, jos lasten ja nuorten hyvinvointiin olisi mahdollista kiinnittää tarpeeksi huomiota. Jos vanhemmat hyväksyisivät lapsensa ja opettaisivat myös näitä itseään hyväksymään itsensä ja muut juuri sellaisina kuin ovat. Jos tästä huolimatta puhkeaviin ongelmiin ehdittäisiin puuttua ajoissa ja jos tähän puuttumiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon älyttäisiin varata tarpeeksi resursseja.

Villivihannekset, vol. 2

Joku kyseli suullisesti yksityiskohtaisempaa ohjetta villivihannesten käsittelyyn. Tässä siis jotain siihen suuntaan. Kysykää jos jäi epäselväksi.

Keräämiseen on hyvä käyttää esimerkiksi paperipusseja, hengittämättömissä muovipusseissa kasvien kosteus tiivistyy liikaa. Nokkosten kanssa on fiksua käyttää myös hanskoja. Kumihanskat ovat parhaat ja riittävät yleensä yksinään, näppylähanskoja tai raksahanskoja on hyvä olla kahdet päällekkäin, sillä yksistä hanskoista poltinkarvat ulottuvat vielä läpi. Varo poimiessasi ihoa hanskan varren yläpuolella. Vaikka sormet ja kämmenet ovat hanskan suojassa, paljas kyynärvarsi menee taatusti rakkuloille jos nokkonen osuu siihen.

Kerää vain nuoria versoja. Nokkoset ovat parhaimmillaan 10–25 cm:n kokoisina, kun versojen alapinnassa on vielä vähän violettia sävyä eivätkä varret ole vielä ehtineet sitkistyä. Pienempiäkin versoja voi toki syödä, mutta jos minikokoisten versojen kohdalla malttaa odottaa viikon, saa enemmän syötävää samalla vaivalla. Vuohenputki on maukkaimmillaan silloin, kun lehti on vaaleanvihreä ja vielä osin supussa. Mitä vanhempi lehti, sitä kitkerämmältä se maistuu. Oikein nuorta vuohenputkea voi syödä myös ryöppäämättä, esim. salaatissa, mutta itse tykkään siitä enemmän kypsennettynä.

Keräämisen jälkeen tuo kasvit kotiin. Laita keittiön lavuaariin tulppa ja laske altaaseen reilusti viileää vettä. Huuhdo kasvit ja poista samalla mahdollisesti mukaan joutuneet ruohot ja ötökät (jollet poista, ne joutuvat ikävänä eläinproteiinina kattilaan ja lautasellesi). Höntiäiset on helppo löytää, sillä ne nousevat pintaan kun kasvit upottaa veden alle. Käytä nokkosia huuhdellessasi edelleen kumihanskoja, poltinkarvat tuhoutuvat vasta keitettäessä.

Ryöppää kasvit kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Vuohenputkelle ja voikukalle riittää n. 2–3 minuutin kiehautus, nokkosia kannattaa ryöpätä 4–5 minuuttia. Ryöppäyksen aikana kasvien lehdistä tulee tummanvihreitä ja varsista vaaleita.


Kaada villivihannekset siivilään (tai nostele reikäkauhalla, jos aiot säästää keitinveden pohjaliemeksi langan värjäykseen). Valuta ja puristele ylimääräinen vesi kevyesti pois. Anna jäähtyä hetki, jotta et polta sormiasi, ja siirrä kasvit sitten leikkuulaudalle. Muotoile niistä jonkinmoinen pötkylä ja silppua huolellisesti kokkiveitsellä. Leikkaamisen sijaan voit myös hurauttaa kasvit silpuksi tehosekoittimessa, jos haluat.


Jäähdytä ja säilö pakastamalla tai nauti heti. Tee vaikka vegaanista villivihannesvuokaa tai vuohenputki-fetapiirakkaa! Villivihannesvuoka on ihan oma sovellukseni, vuohenputki-fetapiirakka taas modattu ja toimivaksi todettu versio Marttojen piirasreseptistä. Jaan ohjeet tässäkin siltä varalta, että joku niitä kaipaa.

Vegaaninen villivihannesvuoka

700 g perunaa
1,5–2 dl ryöpättyjä villivihanneksia
1 isohko sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl metsäsieniä tai siitakkeita
1/2 pkt tofua (kylmäsavu tai marinoitu)
2 dl kaurakermaa
ripaus timjamia, rosmariinia, suolaa, mustapippuria jne.

Viipaloi perunat ja voitele vuoka. Silppua sipuli, purista sekaan valkosipulinkynnet ja kuullota niitä hetki kasviöljyssä. Sekoita joukkoon sienet ja villivihannessilppu. Mausta ja ota pois hellalta. Kuutioi tofu.

Lado vuokaan kerroksittain ensin perunaviipaleita, sitten villivihannes-sieniseosta ja tofukuutioita, sitten taas perunaviipaleita. Jatka näin, kunnes vuoka täyttyy. Tee ylin kerros perunaviipaleista. Valuta lopuksi kaurakerma vuokaan osin perunaviipaleiden päälle ja paista 200 asteessa noin tunnin ajan.


Vuohenputki-fetapiirakka (modattu versio Marttojen vuohenputkipiiraasta)

1 dl perunasosehiutaleita tai 1/2 dl perunasosejauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
50 g voita tai margariinia
1 dl vettä

Täyte:
2 dl kiehautettuja, hienonnettuja vuohenputkia
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
100 g fetajuustoa
2 dl juustoraastetta
ripaus sitruunapippuria
vähän timjamia

Sekoita perunasosehiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikinakulho jääkaappiin odottamaan ja kylmenemään.

Kiehauta vuohenputket ja pilko ne mössöksi. Pilko sipulit ja kuullota öljyssä. Kuutioi feta. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään.

Levitä jähmeä perunavoitaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halk. n. 28 cm). Paista 200 asteessa 5 minuuttia. Kaada päälle täyte ja jatka kypsentämistä noin 25 minuuttia.

Piiras on parhaimmillaan kun sen lämmittää seuraavana päivänä tai antaa ainakin vetäytyä rauhassa jonkin aikaa paistamisen jälkeen. Pohja nimittäin imee paistamisen aikana täytteestä kosteutta ja on heti uunista tullessaan aika pehmeä.

Koristelua varten täytteen päälle voi asetella kirsikkatomaatin siivuja ennen paistamista, jos tahtoo.

Villi keittiö

Kasvissyöjän onnenpäivät ovat alkaneet. Villivihannekset nousevat maasta! Vuohenputken versot ovat nyt parhaimmillaan ja ensimmäinen nokkossatokin tuli viikonloppuna kerättyä. Tätä lähemmäs lähiruoka tuskin enää tulee: kun omin käsin kerää, tietää ruokansa kasvupaikan varmasti.

Villivihannekset ovat suosikkejani: hyvää ja ilmaista ruokaa sekä terveellistä (kun vain tietää mitä kerää ja mistä, eli tutustuu kasveihin etukäteen eikä esimerkiksi poimi nokkosia moottoritien tai kompostin kulmalta). Lisäksi nokkosen rautapitoisuus on pinaattiin verrattuna uskomaton. Tuoretta nokkosta saa pöytään koko kevään ja kesän ajan, kun kerää versoja jatkuvasti samalta paikalta tai leikkaa liian suureksi päässeet kasvit maan tasalle: kahdessa viikossa uudet versot ovat taas syömäkelpoisia. Vuohenputket kannattaa kerätä nyt ja säilöä kuivattuina tai pakastaa, sillä nuoria versoja voi olla vaikea löytää enää kesällä. Pakastamista ennen versot voi myös ryöpätä kevyesti, niin saa käyttövalmista mössöä vaikka pinaatin korvaamiseen.

Voikukka maistuu parhaimmillaan aika lailla rucolalta. Voikukanlehdistä kuitenkin varoittava sananen: koko ei takaa laatua. Yleensä mitä nuorempi lehti on kyseessä, sen parempi, sillä vanhemmiten niistä tulee tosi kitkeriä. Isommista lehdistä kannattaa myös poistaa lehtiruodit, jos haluaa vähemmän kitkerän salaatin. Samoin voikukkia on eri lajeja, jotka maistuvat erilaisilta. Maistelu ja vertailu on osoittanut, että ehytreunaisimmat lehdet ovat maukkaimpia, kun taas ne, joiden lehdet ovat kaikkein sahalaitaisimmat, maistuvat hirvittäviltä. Pujoallergikkojen kannattaa maistella voikukkia hyvin varovasti, sillä ainakin minulla niitä käytetään siitepölyallergian siedätyshoitoon. Toistuvat kuurit ovat auttaneet: pujo ei ärsytä enää yhtä paljon kuin ennen.

Ai miten villivihanneksia käytetään? No, esimerkiksi pinaatin voi korvata melkein missä vaan nokkosella tai ryöpätyllä vuohenputkella. Horsman ja voikukan lehdistä saa salaattia, voikukan kukinnoista simaa sekä voikukkasiirappia, joka on jäätelön kanssa ihanaa. Netistä, kuten Marttojen ruokasivuilta, löytyy vaikka mitä reseptejä ja soveltamalla voi jatkaa. Leivonnaisista kannattaa kokeilla ainakin vuohenputkipiirakkaa, villivihannespiirakkaa ja nokkos-fetapiirakkaa, joka muuten toimii myös vuohenputkea tai voikukanlehtiä käyttämällä.

Wasabi-aalto

Jokainen, joka on joskus syönyt sushia, lienee kokenut ainakin kerran elämässään wasabi-aallon. Se on se tunne, joka hyökyy suusta nenään pian nielemisen jälkeen, kun wasabia on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Wasabi-aallolla on masokistisen addiktoiva vaikutus: ensimmäistä ajatusta (ei helvetti) seuraa heti perään toinen (lisää).

Naapurin pienestä sushiravintolasta saa koukuttavan hyvää take awayta. Koska laulutreenit loppuivat tänään niin aikaisin, että sushipaikka oli kotiin tullessani yhä auki, hemmottelin itseäni ihanalla annoksella kappamakirullia, wasabia ja inkivääriä. En ehkä koskaan lakkaa riemuitsemasta siitä luksuksesta, että noutomatkan päässä on useampikin sushiravintola ja nepalilainen, edellisessä asunnossamme kun noutoruokamahdollisuudet rajoittuivat pizzaan, kebabiin ja salaattiin.

Naapurin sushipaikka ei myöskään pihtaile take away -annosten mukana tulevan wasabin kanssa, vaikka suuhun menevän määrän voikin kotona annostella itse. Nyt ei voi mennä nenä tukkoon aivan lähiaikoina. :)

Keittiökokeiluja, vol. 3

Syksy ja sienipiirakka kuuluvat erottamattomasti yhteen. Meillä herkuteltiin eilen rouskupiirakalla (joskin lakto-ovosovelluksella, koska juustoraaste oli emmentalia). Jaan tämän vaikkapa siltä varalta, että joku muukin on käynyt metsässä ja kaipaa herkkua iltapalaksi:

Metsäsienipiirakka

Pohja
250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1-1,5 l metsäsieniä (esim. tatteja, karvarouskuja, suppilovahveroita tai kanttarelleja)
2 dl kaurakermaa
(2 rkl vehnäjauhoja)
1-1,5 dl sulavaa soijajuustoraastetta
mausteeksi suolaa, pippuria, timjamia, kirveliä...

(Koristeeksi kirsikkatomaatin siivuja)

Tee paksuhko sienimuhennos sienistä, silputusta sipulista, valkosipulista ja kaurakermasta ja suurusta se tarvittaessa vehnäjauhoilla. Jos käytät rouskuja, ryöppää ne ennen muhennoksen tekemistä. Mausta muhennos ja laita odottamaan.

Tee seuraavaksi piiraspohja: yhdistä nyppien margariini ja jauhot, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti sen pohjalle. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 min.

Sekoita sienimuhennos ja soijajuustoraaste keskenään ja kaada täytteeksi pohjan päälle. Jos haluat koristella piirakan, asettele kirsikkatomaatin siivut täytteen pinnalle sopiviin kohtiin. Laita piiras takaisin uuniin ja paista vielä n. 30 min. Kun piiras on kypsä, anna täytteen jäähtyä ja jähmettyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Olen muuten joskus soveltanut tuota pohjaa sekoittamalla keskenään 4,5 dl vehnäjauhoja ja 0,5 dl soijarouhetta. Hyvää tuli niinkin.

Pieniä hyviä asioita

Eiii saa sataa, mulla on bensakengät jalassa, eivätkä ne kestä kovin rankkaa vesisadetta, kun ne on tehty sametista. Lähden kohta töistä Dennisiin syömään ihkupastaa ja tiramisua ja haluan, että varpaani pysyvät kuivina.

Tehtävien töiden lista pursuilee, mutta alkaa sentään hiljalleen näyttää jotenkin hallittavalta. Sain tänään töistä lahjaksi sykemittarin ja eilen leffalippuja. Muuttokin lähestyy ja kohta pääsen oman puolierkkerini leveälle ikkunalaudalle istumaan, juomaan cappuccinoa punaisesta kupista ja katselemaan alhaalla kadulla kulkevia ratikoita. Olen onnellinen.

Olen metsästänyt pääkaupunkiseudun puutarhayrityksistä karhunlaukkaa ja löytänyt kaksi paikkaa, joissa sitä myydään siementen lisäksi taimina (toisessa keväisin, toisessa periaatteessa nytkin, mutta minua puhelimessa palvellut ystävällinen rouva ei löytänyt oikean näköisiä taimia). Jos joku löytää sitä jostain taimina tai sipuleina, niin hihkaiskoon ja tulen entistäkin onnellisemmaksi.

Gastronomy Domine

Chez Dominique on vähintäänkin maineensa veroinen. Söimme eilen viiden ruokalajin yllätysmenut viineineen ja jokainen ruokalaji oli sekä näkö- että makuhermoja hellivä taideteos. Olimme ilmoittaneet allergioistani ja erikoisruokavaliosta etukäteen ja meille suunniteltiin antamiemme tietojen pohjalta kummallekin oma menu. Pöytään tuotiin, näin lyhyesti kuvailtuna:

1. Lajitelma pieniä alkupaloja, yksi kerrallaan tarjoiltuna:
- tattiraviolia tatti-tryffeliliemessä
- minulla munakoisokaviaaria, miehellä livekalaa á la Chez Dominique
- punajuurijäätelöä ja punajuurigazpachoa, miehellä myös ankkaa siinä ohessa

2. Aivan taivaallinen vihanneslajitelma, jossa oli mm. porkkanavaahtokarkkia, salottisipulijäätelöä, viiriäisen uppomuna, punajuurta, piparjuurivaahtoa ja muita herkkuja, hyvän Rhônen alueelta tuodun valkoviinin kanssa.

3. Minulla tomaattia ja liquid-mozzarellaa, miehellä merianturaa, juomana molemmilla samppanjaa.

4. Minulla tryffeli-artisokkarisottoa ja tryffelivaahtoa, juomana australialaista chardonnayta, miehellä peuraa ja tryffeliperunoita ja juomana punaviiniä, jälleen Rhônen alueelta.

5. Kolmen juuston lajitelma, jossa lisukkeina oli ruusunmarjapyrettä (miehellä myös cashewpähkinää siinä seassa), tyrni-lakritsijuurikompottia ja viikunahilloketta, juomana portugalilaista punaviiniä.

6. Ihana väliruokalaji, jossa oli mm. vaniljajäätelöä ja luumumehua.

7. Tutti frutti -sorbettia, ananaskompottia, pina colada -vaahtoa, vadelmaa ja marenkikuorrutettua vaahtokarkkia.

8. Kahvia ja petits fours.

Kuvailuni ei tee aterialle täyttä oikeutta, sillä ruoan ulkonäköä ja makua ei millään saa välitettyä tähän blogiin, vaikka yrittäisin. Kaikki pöytään tuotu oli lisäksi koristeltu uskomattoman upeasti mm. orvokin terälehdin ja erilaisin vaahdoin. Ikävä kyllä pelkään, ettei tämän jälkeen mikään maistu enää miltään.

Keittiökokeiluja, vol. 2

Vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, niin keittiössä sählätessä syntynyt ruokaohje osoittautui sen verran hyväksi, että laitan sen tännekin. Hyllystäni löytyvissä keittokirjoissa on niin vähän kasvissyöjälle tarkoitettuja ruokaohjeita (suurin osa kasvisruokaohjeista on aina tarkoitettu joko lihan tai kalan lisukkeeksi), että nykyään oma pää ja mielikuvitus lienevät ne hyödyllisimmät keittokirjat. Jos joku tietää hyvän, nimenomaan kasvissyöjän tarpeisiin tehdyn keittokirjan, niin olen iloinen vinkeistä.

Kasvispyörykät

1,5-2 dl soijapapuja
150 g parsakaalia
150 g kukkakaalia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 1/2 pakettia tuorejuustoa (esim. maustamaton tai ruohosipuli)
1-2 kananmunaa
yrttisuolaa
pippuria
chiliä
oreganoa
meiramia
timjamia

Liota soijapapuja n. 10 tuntia. Kaada sitten liotusvesi pois, lisää 3-4 dl uutta vettä ja keitä papuja kattilassa kannen alla noin kaksi tuntia. Kun pavut on keitetty, anna niiden jäähtyä hiukan ja rouhi ne sitten tehosekoittimessa karkeaksi rouheeksi. Keitä kukka- ja parsakaaleja noin 3 min (paitsi jos ne ovat pakasteita, jolloin pelkkä sulattaminen riittää), jäähdytä ja rouhi nekin tehosekoittimessa. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Sekoita sitten kaikki ainekset yhteen ja mausta taikina. Muotoile pellille pieniä pyöryköitä (itse sain näitä aikaan noin 35 kpl) ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi riisin tai täysjyväcouscousin kanssa.

Vinkkejä:

Toimisi varmaan pihveinäkin.

Tuorejuusto on mukana vain pyöryköiden kosteuttamisen takia. Jos haluaa tehdä pyöryköistä maidottoman version, sen voi jättää poiskin. Maidoton koeversio osoittautui sekin ihan maukkaaksi, joskaan ei niin mehukkaaksi.

Pyörykkätaikinan varioiminen on helppoa, esim. kukka- tai parsakaalin tai molemmat voi ihan hyvin korvata vaikka porkkanalla tai kesäkurpitsalla. Samoin mausteita voi ja kannattaa lisäillä ja vaihdella ihan oman maun mukaan.

Koska soijapavut säilyvät hyvin pakastettuina, niitä on näppärää liottaa ja keittää kerralla isompi satsi ja pakastaa se sitten pienemmissä erissä. Näin ruoanlaittoon ei tarvitse tuhlata joka kerta ylimääräistä kahtatoista tuntia, kun vain nappaa ajoissa pakkasesta rasiallisen papuja sulamaan.

Tuulentupia

Tahtoisin asua vanhassa ja korkeassa kerrostaloasunnossa, mieluiten siedettävän kävely-, pyöräily- tai ratikkamatkan päässä Stockmannilta ja merestä. En ole omakotitalo-, rivitalo-, paritalo- tai erillistaloihminen, vaan rakastan erkkereitä, parketteja, alkoveja (mihin ihminen tarvitsee erillistä makuuhuonetta, jos käy vain nukkumassa siellä?), rauhallisia sisäpihoja ja kauniita rappukäytäviä. Samaan aikaan haluaisin kuitenkin kasvattaa itse omat yrttini ja juurekseni sekä päästä keväisin helposti ja mukavasti keräämään nokkosia ja syksyllä sieniä.

Tahtoisin viljellä myös karhunlaukkaa (Allium ursinum). Se on kerrassaan mainio kasvi: maistuu valkosipulilta, mutta ei haisuta hengitystä. Kannattaa kokeilla vaikkapa keittona.

Toivoisin, että Suomessakin keksittäisiin rakentaa jotain Jakriborgin kaltaista. Tai jos uusien kerrostalojen on pakko olla laatikkomaisia ja melkein millintarkasti identtisiä keskenään, niin ainakin asuntoihin voisi rakentaa ikkunalaudat. Meidän vuonna 2002 valmistuneessa asunnossamme ikkunat ulottuvat suunnilleen polven korkeudelta lähes katonrajaan ja ikkunan alla on patteri, ei ikkunalautaa. Kukista ja viherkasveista tykkäävän kannalta tämä on vaikeaa. Kasvilamput ovat talvisin pakollisia, koska kasveja ei luonnonvaloon saa.

Ai niin, edellisen postauksen maa-artisokkakeittoresepti muuten paranee entisestään, kun sinne sekaan heittää kiehumaan vielä pari valkosipulinkynttä. Tai sitten voi kokeilla punajuurta maa-artisokan tilalla ja vaihtaa lisukevaahdosta sinihomejuuston vuohenjuustoon (t. sen tuorejuustoversioon, miten vain). Tämä myös todettiin kokeilukeittiössämme toimivaksi. :)

Keittiökokeiluja

Nyt syksyllä saa meidän pienestä Alepastakin runsain määrin maa-artisokkaa ja sehän on tunnetusti ihan parasta. Sovelsin keittiössä ihan itsekseni, kun en löytänyt miellyttävää reseptiä, ja totesin, että kokeilun lopputulos kannattaa kirjoittaa muistiin myöhempää käyttöä varten. Siltä varalta, että joku muukin on mieltynyt maa-artisokkaan, postaan tämän tännekin:

500 g maa-artisokkaa
3 perunaa
1 kasvisliemikuutio
ripaus valkopippuria
1 dl vispikermaa

Kuori ja lohko maa-artisokat ja perunat ja keitä täysin kypsiksi (n. 15-20 minuuttia). Vettä saa olla kattilassa sen verran, että kaikki lohkot peittyvät sopivasti. Soseuta keitto ja mausta valkopippurilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita varovasti keiton sekaan (älä keitä enää). Lisukkeeksi sopii loistavasti kauraleipä -- ja miksei sinihomejuustokin. :)

Jatkovinkkinä vielä mainio snobbailulisuke keiton pinnalle, joskaan ei kovin kevyt sellainen: vatkaa 0,5 dl kermaa vaahdoksi ja sekoita sen jälkeen siihen 2 rkl sinihomejuuston makuista tuorejuustoa. Myös maustamaton tai chévrellä maustettu tuorejuusto saattaisi sopia, en kokeillut.

Humppacumin vuosijuhlissa oli tänäkin vuonna kivaa. Krapulaakaan ei tänä vuonna tullut, joten sunnuntai on ainakin tähän asti sujunut varsin mukavasti.

Kroppa vs. minä

Tämä keho suojelee linjojani melkein tahdostani riippumatta. Kauppaan mennessä saattaa tehdä mieli jotain hyvää ja karkkihyllyjen edessä kroppa kertoo, että jo karkkien näkeminenkin ällöttää ja pakasteherneet ja ananasmurska ovat todennäköisesti paljon makeisia maukkaampaa popsittavaa. Tällöin karkit mitä todennäköisimmin jäävät kauppaan ja kotona istun onnellisesti jäisiä pakasteherneitä napostellen. Kropalla on omat mielipiteensä myös monista muista herkuista.

Vohvelit kermavaahdon ja hillon kanssa?
Vohvelit ovat ok, hilloa saa olla suunnilleen pikkusormen kynnen verran per vohvelisydän (jos lainkaan), niin ei makeus ala ällöttää, ja kermavaahdon voi jättää kokonaan pois. Yrittäkääpä muuten ostaa joskus vaikka Lintsiltä vohveli ilman mitään lisukkeita, olen huomannut sen yllättävän vaikeaksi.

Suklaata?
Tosi tumma suklaa (vähintään 70 % kaakaota, 85 % on parasta) on sikahyvää, eikä aiheuta mitään ongelmia. Sitä paitsi sitä tuskin sortuu syömäänkään kuin palan per syöntikerta. Vaan tarjoapa Marabouta: pelkkää sokeria ja rasvaa, ewwww. Fazerin sininen olisi ihan hyvää, mutta sitäkin voi syödä vain pari palaa per syöntikerta, sillä a) siinä on laktoosia, b) suurempi määrä on ällömakea. Ja ällömakeasta pidän suunnilleen yhtä paljon kuin ällörasvaisesta, eli en lainkaan. Jos suklaata ei ole saatavilla pienessä pakkauskoossa, en halua sitä lainkaan. Levystä tulee vain ällötys jo ensimmäisen rivin jälkeen, söi sitä kuinka pienissä erissä hyvänsä.

Karkkeja? Irtokarkkeja?
No jos joku tarjoaa. Itse ostan aina joskus salmiakkia -- apteekin salmiakki ja ne supervahvat pääkallot ovat parhaita. Pussikoko saa olla max. 90 g, muuten se jää kauppaan, isot pussit näyttävät ällöttäviltä. Jo syödyn karkin lisäksi myös syömatön karkki voi aiheuttaa pahoinvoinnin oireita.

Sipsejä?
Ei todellakaan. Nachot saattavat mennä, etenkin jos niiden kanssa on hyvää ja paprikatonta salsaa, tai popcorn, mutta niitäkään ei ikinä tee mieli ostaa itse. Dipattavista herkuista ihan parhaita ovat kurkku-, porkkana-, kukkakaali- ja kesäkurpitsalohkot.

Rasvaista krapularuokaa?
Ei, ei herranjumala, krapulassa ei voi syödä. Ja sittenkin kun pystyy, ei todellakaan tee mieli rasvaa tai suolaa. Krapularuoka tarkoittaa kurkkua, vesimelonia, ananasta, satsumaa ja jäisiä pakasteherneitä, mutta ei missään nimessä karkkia tai pitsaa ennen kuin kaikki alkoholi on taatusti poistunut verestä. Olen muuten joskus puolustanut rasvatonta ja vesipitoista krapularuokaa Siulan sillistä järjestettäessä -- ja jäänyt kohtuullisen yksin mielipiteeni kanssa. No ehkä sinne jotain viinirypäleitä tai mandariineja lopulta ostettiin.

Lounas?
Uskokaa tai älkää, Unicafen annoksista tulee ähky, siis ihan niiden koon takia. Kropan mielestä desi riisiä ja desi höyrytettyjä herneitä -- tai pari desiä porkkanasosekeittoa ilman leipää ja salaattia -- riittäisi lounaaksi. Kroppa osaa myös vihjailla pitkälle iltapäivään saakka, ettei mulla oikeasti voi vielä olla nälkä. Tämä on tosi katalaa, sillä jos verensokerini pääsee laskemaan liian alas, tulen kiukkuiseksi.

Jos erehdyn kuitenkin syömään rasvaista tai muuten tosi epäterveellistä ruokaa -- pasteijaa, pitsaa tai muuta herkkua --, kostaa kroppa hetken päästä pahalla ololla. Sama seuraus on sillä, jos lintsaan liikunnan harrastamisesta. Ehkä se on jonkinlainen fyysinen omatunto.

Siitä, että jättää karkit ja sipsit syömättä, ei taatusti ole mitään haittaa. Sinänsä kropan vastahakoisuus herkkujen vastaanottamiseen vain on jännää -- en todellakaan ole millään tietoisella dieetillä.

Peruna on kuminen ruoka ihan oikea

Kävin joskus Lontoossa. Vuosia myöhemmin näin painajaista, jossa jättisuuri brittileipä ajoi minua takaa kadulla. En minäkään nyt pelkkää lähellä tuotettua luomua syö, mutta ihan oikeasti, miten joku voi elää sellaisella vitivalkoisella leivällä, joka säilyy homeettomana ainakin kuukauden, luultavasti pussin kyljessä lueteltujen kymmenien E-koodilla varustettujen aineiden ansiosta? Ja laittaa sen päälle vielä joko munia ja majoneesia tai makeaa hilloa aamuisin? Uuuuhhh.

No, brittilasten lihavuudesta onkin sitten kuulunut huolestuneita kirjoituksia siellä sun täällä. Nyt lontoolainen Epsom & Ewell High School vastaa kaikuna huolestuneisiin ääniin ja on järkeistänyt ruokailuaan. HS:n uutisen mukaan limpparia ja karkkia syytävät automaatit on poistettu koulusta ja aterioilla on alettu tarjoilla myös salaattia ja vihanneksia. (En ehkä halua tietää, että mitä ne ennen söivät, jos vihanneksiakaan ei ollut.) Ja jutussa haastatellun rehtori Phil Hutchinsonin mukaan ranskanperunoitakin saa enää vain perjantaina, kun ennen niitä tarjoiltiin päivittäin. Oikeasti, tosi hyvää edistystä, mutta miksi ihmeessä koulussa pitää ylipäänsä tarjoilla ranskiksia? Mitä vikaa on riisissä tai keitetyissä perunoissa? Ja jos joskus pitää jotain erikoisempia perunaherkkuja olla, niin kyllä vähäisessä määrässä kasviöljyä pyöräytetyt paistetut perunat ovat nekin kevyempiä kuin tirisevässä rasvassa uppopaistetut ranskalaiset.

Vaan a vot, saisinpa maistaa ranskalaista kouluruokaa! Jutun oheisliitteen mukaan siihen sisältyy päivittäin alkuruoka, pääruoka, juustolautanen sekä jälkiruoka tai hedelmä. Jutun tekopäivänä alkuruokana oli artisokansydämiä, yummy. Suomalainenkin kouluruoka on kyllä omista ala-asteajoistani parantunut. Pääkaupunkiseudun peruskouluissa tekemieni sijaisuuksien aikana pyrin aina lounastamaan koulussa, jos se suinkin on mahdollista. Lounaan hinta vähennetään toki palkasta, mutta se on sen arvoista: ruoka on yleisimmin ravitsevaa ja maukasta, semminkin kun monissa kouluissa se tehdään nykyään aika pitkälle itse. Perunatkaan eivät ole enää omilta kouluajoiltani tuttuja "kumiperunoita" vaan ne saa monessa paikassa jopa kuorineen (ja siis vitamiineineen). Poissa ovat myös kaalikeitot ja maksalaatikot, nykyisin kouluissa saa kaiken maailman linssipatoja, wokkeja, jopa palak paneeria olen koulukeittiön tuottamana kerran maistanut. On teemaviikkoja: aasialaista, afrikkalaista, välimerellistä ja jopa amerikkalaista, vaikka vähän puistattaakin ajatella, millaista teemaruokaa Burger Kingin, sokerihuurroksen ja kuorrutettujen donitsien ihmemaata ajatellessa ideoidaan. Ehkä niillä on sen verran enemmän järkeä päässään etteivät syötä lapsille lounaaksi donitseja.

Kiuruveden kouluissa on meneillään lähi- ja luomuruokaa suosiva projekti, jossa 40 % ruoan raaka-aineista on lähellä tuotettua tavaraa. "Ei jäänyt yhtään, kun ruoka oli niin hyyyväää", siteeraa HS sikäläisiä ekaluokkalaisia artikkelissaan 17.8.2006. Myös leivät tehdään itse ja raaka-aineiden joukossa on jopa "rikkaruohoista" jalointa, eli nokkosta! Eipä ole koululaisilla ruoastaan valittamista, luulisin. Minä en ainakaan valittaisi, mmmm... Olisikohan jotain keinoa päästä suorittamaan peruskoulun oppimäärää alusta alkaen uudelleen, Kiuruvedelle? :D

Koko brittikouluruokaa käsittelevän uutisen löytää HS:n verkkoversiosta 17.8.2006, tässä suora linkki. Oheisliitteisiin löytyvät linkit jutun alta. Kiuruveden kouluruoasta kertova artikkeli löytyy samasta verkkolehdestä, suora linkki tässä. Kaikkien näiden juttujen lukemiseen tarvitsee HS:n verkkoversion sivuille vaadittavat tunnukset.

Muokkaus: Niin ja edelliseen postaukseen viitaten, uusi jääkaappi luvattiin tiistaiksi. Saa nähdä, miten elän 5 vuorokautta tässä välissä. Kasvissoppaa varmaan on luvassa, juurekset ja kasvisliemikuutiot säilyvät kylmässä. Pitsalinjalle en haluaisi vajota.

Viiniä, grillausta ja karhunvatukkaa

Burgundilainen viinitila, jossa tulen syyskuussa työskentelemään, löytyy netistäkin. Jee! Tulee takuulla hieno viikko. Netistä löytämistäni kuvista päätellen viinitarhat ovat myös laakeampia ja tasaisempia kuin täällä Reinin varrella. Täällä työolosuhteet ovat paikoin tällaisia (ks. kuvan vasen reuna):

Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.

Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):

1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta

Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.

Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!

Suolaista, makeaa, rasvaista, kevyttä

Kahden HS:n toimittajan yhdessä pitämässä laihdutusblogissa tuli vastaan kysymys, jota olen vuosien mittaan monien kanssa ihmetellyt, eli krapularuoka. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sen on oltava rasvaista ja suolaista, kuten pitsaa tai sipsejä. Minä taas himoitsen krapulassa lähinnä kurkkua ja vesimelonia, tomaattia, jääkaappikylmiä kirsikoita ja litroittain vettä, ajatuskin rasvasta yököttää. Inhoan superrasvaista ruokaa ja rasvan makua muutenkin, mutta krapulassa se ei yksinkertaisesti mene alas. Ranskalaisia? Ei kiitos. Minisalaatti? Juu, antakaa tänne vaan!

Eipä silti, pyrin yleensä välttämään krapulaa varautumalla siihen jo edellisenä iltana. Joko pyrin juomaan vettä vähintään yhtä paljon kuin viiniäkin tai sitten vältän alkoholia kokonaan. Saksalaiset opiskelijabileet erottuvat suomalaisista siinä, että täällä voi hengata koko illan baarissa pitämässä hauskaa juoden vain yhden viinilasin tai pelkkää mineraalivettä tarvitsematta selittää kenellekään mitään. Jos yritän samaa Suomessa, törmään aina samoihin lauseisiin: "Onks toi KOKISTA? Kai siinä nyt on sentään seassa rommia?"/"Mikset sä juo mitään? Ootsä autolla?"/"Ootsä joku absolutisti vai?" Ihmiset rakkaat, mä en voi olla autolla liikkeellä niin että olisin kuski -- tai jos olen, niin Houstonilla on vakavanpuoleinen ongelma. Mulla ei nimittäin ole ajokorttia.

Ai miksikö luen laihdutusblogia? No en minä sitä nyt niin aktiivisesti seuraa. Kävin katsomassa onko Jussi Ahlroth päivittänyt maanmainiota blogiaan (eipä ollut edelleenkään) ja HS-blogien etusivulla ollut, kuohuviinin oletettua keveyttä käsitellyt tiivistelmä vain sai vilkaisemaan tätä toistakin blogia. Tiedättehän, että skumppa on yhtä lailla sokereita täynnä kuin siiderikin?

Niin ja tiedän kyllä että Blogilista näyttää yhdellä vilkaisulla suosikeiksi merkitsemieni blogien viimeiset päivityspäivämäärät. Näppärää toki, mutta ei kivaa, koska silloin ei koskaan tule tutustuttua mihinkään uuteen. Nytkin tulin HS-blogien etusivulla käydessäni samalla vilkaisseeksi tätä laihdutusblogia, joka on minulle lähes uusi tuttavuus.

P.S. Aiemmin manaamalleni nettikiellolle on tapahtunut jotain kummallista. Koneeni pelittää jostain syystä taas aivan niin kuin ennenkin. Jos ZDV on päästänyt minut pälkähästä, kiitän kauniisti. Tai jos joku HV:n atk-pojista on päättänyt lahjoittaa mulle uuden ip-osoitteen, kiitokset siihenkin suuntaan. Jos kyseessä on ihmeparantuminen, suunnannen sanani ylimmän allashuoneen hoitajalle. Joka tapauksessa ihanaa että voin taas kirjoitella omalla koneellani. :)

Meidän Pedro tekee teidän äitien ruuat

Allergikon elämä on joskus vaikeaa. Tuntuu, että etenkin selleriä ja paprikaa tungetaan joka paikkaan ja niiden välttelemisessä paras (joskus ainoakin) keino on kokata ruokansa itse. Unicafé toki järjestää pyydettäessä päivän listasta riippumatonta erikoisruokaa, mutta puolen tunnin (lue: kahden peräkkäisen akateemisen vartin) mittaisella ruokatauolla sitä ei aina ehdi jonottaa. Puurovaihtoehto pelastaa usein päivän ja erilaiset mehukeitot tekevät siitäkin vähemmän yksitoikkoista. Ja mitä kiireeseen tulee, niin Metsätalon ja päärakennuksen ravintoloiden ruuhka kyllä varmaan helpottunee taas vähän kun Porthania saadaan joskus auki ja sikäläinen Unicafé takaisin toimintaan.

Ruuhkalla tai Porthanian remontin valmistumisella ei kuitenkaan ole vaikutusta allergeeneihin. Luulen, että Pedron kasvishöystö ja muut sellaiset lounaat pysyvät joka tapauksessa paprika- ja selleripitoisina niin kauan kuin k.o. kasvikset ovat kohtuuhintaisia. Unicafén nettiruokalistoihin olisikin siksi hyvä saada merkinnät yleisimmistä suomalaisille allergiaa aiheuttavista aineista, kuten mansikasta, selleristä ja paprikasta. Näin kiireenkin keskellä olisi helpompaa suunnitella etukäteen, missä Unicaféssa syö, eikä paikan päällä ruokalistaa lukiessa sitten tulisi ylläreitä. Myös vaihtoehtoja olisi hyvä olla, siis päivittäin ainakin yksi sellainen kasvispata, -kastike, -keitto tai salaatti, josta ei näitä aineksia löytyisi. Vaikka patongit ja puurot, erityisesti ohrapuuro, ovatkin maukkaita, kuinka kauan niitä jaksaa syödä neljä tai viisi kertaa viikossa lounaaksi?

Pointsit kuitenkin Unicafélle hyvästä hinta-laatusuhteesta. Allergioista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä riippumatta ruoka on hintaansa nähden varsin laadukasta, puhumattakaan siitä, että joku muu laittaa sen ja tiskaa astiat jälkeenpäin. Toivottavasti hinta saadaan pidettyä yhtä edullisena jatkossakin tinkimättä raaka-aineista.