Maanpäällinen paratiisi

Jokaisella on -- tai ainakin pitäisi olla -- oma maanpäällinen paratiisinsa. Tiedättehän, sellainen ehdoton tiedän paikan armahan -kohde jota ajatellessaan tulee iloiseksi tai rauhalliseksi tai mitä tahansa positiivista. Minulle sellainen on Lech, jossa olen avopuolisoni vanhempien ystävällisestä kutsusta pari kertaa vieraillut. Aamuyöllä, kun iäti ahkeroiva talonmies jälleen ilmestyi kuuden jälkeen ikkunani alle ruohoa leikkaamaan (!!!), näin parhaillaan mukavaa unta Lechistä. En ole ehkä koskaan nukkunut missään yhtä hyvin kuin siellä. Kuvitelkaa paikka: on täysin hiljaista, täysin pimeää (ehkä kaukana vuorilla uurastavan rinnekoneen etulyhdyt saattavat tuoda pimeyden keskelle pari valopistettä), koko kroppa on väsynyt mutta onnellinen pitkän hiihtopäivän, lämpimän vaahtokylvyn ja hyvän itävaltalaisruoan jälkeen. Sitten pääsee käpertymään puhtauttaan tuoksuviin lakanoihin, vieressä tyytyväisenä nukkuvan maailman ihanimman avopuolison lämmin keho, jonka kädestä voi ottaa kiinni ja vajota suloiseen tajuttomuuteen tietäen, että aamulla edessä on taas uusi ihana hiihtopäivä. Tuon uskomattoman hiljaisuuden ja rauhan ajatteleminenkin tuo kyyneleet silmiini. Ja ne yöt, voi herranjesta, miten virkistyneenä siellä herääkään, nukuttuaan sikeämmin kuin missään muualla.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten tulisi oletusarvoisesti lomailla pisimpään juuri kesällä. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan ole mitään aurinkorantatyyppiä. Minusta ei ole hauskaa maata polttavassa paahteessa tuntikausia tekemättä mitään. Jos ruskettua pitää, teen sen mieluummin sauvakävellessäni tai muuten liikkeellä ollessani. Suomesta kuuluu uutisia, että jossain valtakunnallisessa mediassa sanotaan varsinaisen auringonoton olevankin jo aika passé. Ihmiset eivät ilmeisesti halua näyttää viisikymppisinä rusinoilta -- jos haluatte tietää, mitä tarkoitan, niin tulkaa käymään täällä Saksassa, täällä on kaduilla viljalti sellaisia ryppyisiä keski-ikäisiä tätejä, jotka ihonväristään päätellen nukkuvat yönsä solariumissa sängyn sijaan.

Talvessa inhottavat loska, räntä, ihon kuivuminen, metallista saatavat sähköiskut ja liukkaus, mutta on kylmässä vuodenajassa puolensakin. Kaikki inhottavat ökkimönkiäiset (kuten ampiaiset ja käärmeet) ovat talvisin unilla. Siitepölyhaittaa ei myöskään ole, joten allergikon on helpompaa hengittää. Hiihtäminen tekee ihmeitä kunnolle, erityisesti hapenottokyvylle ja oikea kunnon pakkaslumi on ihanaa. Monista kavereistani poiketen tykkään ihan simona siitä kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja lunta tulee taivaasta lisää. Sitä paitsi talvi on kaltaiselleni neulojalle paratiisillista aikaa: silloin voi tikuttaa kasaan vaikka minkälaista myssyä ja villapaitaa ja ihmiset ilahtuvat niistä, koska ne auttavat kylmyyteen. :)