Jos metsään haluat mennä nyt

Minä kaipaan alituisesti metsään. Kaipaan mörskärin valoon, pakkasen kovettamalle sammalelle, joka rasahtelee jalan alla aamuisin kun avaan lämpimän untuvapussini laverilla, hiivin hiljaa ulos partiokämpästä ja livistän lenkille muiden vielä nukkuessa.



Olen ollut nyt kaupungissa yhtäjaksoisesti viikon. Rakastan tätä kaupunkia, mutta välillä on pakko päästä metsän keskelle. Niin minä nuuhkin keittiössäni kuivuvien suppilovahveroiden tuoksua ja retkivillapaitaani tarttunutta savun aromia ja kaipaan hetkittäin takaisin kämpälle takkatulen loimuun, kertomaan iltasatua laverilla loikoileville vartiolaisille, taistelemaan vaikeasti sytytettävän vesipadan kanssa aamuisin (vaikka kukaan ei ole varsinaisesti kannustanut puristiseen hifistelyyn mahdollisimman vähin ja luonnosta löytyvin sytykkein...).

En hevillä luopuisi kaupunkiasunnostani, jonka ulkopuolella ratikat kolisevat. Mutta kaupunkiin pätee sama kuin metsäänkin: molemmissa on hyvä olla, kun vain tietää joskus pääsevänsä toiseen ympäristöön.

Melankolia

Syysmyrskyissä on jotain ihanan melankolista, totesin mielessäni kun kävelimme eilen illalla ystävän kanssa Mäkelänrinteestä Kallioon Itä-Pasilan läpi, jossa tuuli riepotti pudonneita lehtiä autioilla ruutukaavakaduilla. Musta asfaltti kiilsi märkänä kylmien katulamppujen loisteessa, mutta taloissa sisällä loistivat lämpimät valot ihmisten viettäessä lauantai-iltaa.

(Tässä vaiheessa ystävä luultavasti huokaisee: "ah, niin taas, sinä ja Itä-Pasila". Jollakin kieroutuneella tavalla en vain voi olla pitämättä siitä kaupunginosasta. Tämä on nähty ennenkin.)

Vaan kun syysmyrsky raivoaa ulkona, omassa olohuoneessani minä vajoan tähän laiskaan sunnuntaihin: vedän villasukat jalkaan, keitän kauramaitokaakaota, korvaan valot kynttilöillä, soitan melankoliseen syksyyn niin hyvin sopivaa CMX:ää ja piirrän.

Thinspiration

Rosa Meriläisen tämänpäiväinen kolumni ananasmurskalla eläjistä sai taas pohtimaan, miten aikuisen ihmisen voi pysäyttää kun suhde omaan kehoon karkaa käsistä. Aihe tuntuu olevan jatkuvasti silmien edessä, minunkin sosiaaliseen piiriini mahtuu muutama vääristynyt minäkuva ja myönnän, ettei omanikaan nyt aina ole ihan niin terve ollut. Kerro siinä sitten nuoremmille, että jokainen on kaunis juuri sellaisena kuin on eikä jonkun Suvi Koposen vartalo ole välttämättä se tavoittelemisen arvoisin asia. Kuka tässä maailmassa enää uskoo moiseen?

Entä miten kaverin huolestuttavan laihtumisen voi pysäyttää? Lienee turha saarnata siitä, ettei 120 g raastetta ole sama asia kuin lounas tai kaksi lenkkiä ja salikäynti päivässä on liikaa. Itseeni se ei ainakaan tekisi toivottua vaikutusta, jos oma peili näyttää muuta kuin sen, mitä kaverien silmät näkevät. Itse ainakin olen hemmetin hyvä liikkumaan salaa jos on pakko, enkä usko voivani vahtia kavereitanikaan vuorokauden ympäri, vaikka joskus mieli tekisi.

Toinen asia on sekin, missä vaiheessa puuttuminen vielä on mahdollista. Kuunteleeko ihminen enää ketään kuultuaan koko elämänsä ajan olevansa – normaalipainostaan huolimatta – pyöreä tai elettyään syömishäiriönsä kanssa kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa viisitoista vuotta? Vaaka- ja mittanauhakompleksista tulee nopeasti addiktion kaltainen rutiini, samoin oksentamisesta. Niitäkin olen nähnyt, joilla syömishäiriö on saadusta terapiasta ja avusta huolimattakin kehittynyt pro ana -henkiseksi elämäntavaksi, josta melkein ylpeillään. Ja kun näitä ihmisiä kuuntelee, niin jostain syystä tuntuu, että aikuisenakin puhjenneiden syömishäiriöiden syyt johtavat lähes poikkeuksetta lapsuuteen ja teinivuosiin, vanhempien, valmentajan, ystävien tai ympäristön suhtautumiseen.

Pakostakin tulee mieleen, ettei aikuisia ananasmurskalla eläjiä ehkä olisi, jos lasten ja nuorten hyvinvointiin olisi mahdollista kiinnittää tarpeeksi huomiota. Jos vanhemmat hyväksyisivät lapsensa ja opettaisivat myös näitä itseään hyväksymään itsensä ja muut juuri sellaisina kuin ovat. Jos tästä huolimatta puhkeaviin ongelmiin ehdittäisiin puuttua ajoissa ja jos tähän puuttumiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon älyttäisiin varata tarpeeksi resursseja.