Viimeinen yö

Ei ole viidestoista yö tämä, mutta silti viimeinen yö Saksassa. Huone on tyhjä ja valkoinen ja täällä kaikuu. En muistanutkaan, että huoneeni on näin iso, vaikka olen täällä 5 kk asunut. Olen lahjoitellut tavaroitani naapureille ja ystäville, siis niitä tavaroita, joita en saa vietyä mukanani. Asuntola on siitä kätevä paikka että kaikelle tarpeettomalle löytyy täällä yleensä uusi omistaja. Kasvinikin löysivät uuden kodin, ihana marokkolainen ystäväni otti mielellään vastaan sitruunapuuni ja muhkean muratin, jonka olen ihan itse pienestä kasvinpätkästä kasvattanut.

Postitin osan tavaroistani Suomeen, ts. kolme pakettia. Lentokoneeseen vien matkalaukuissani noin 7 kg ylipainoa. Okei, ylimääräinen matkatavara maksaa viisi euroa kilolta, mutta hintaero postitukseen verrattuna olisi nyt olematon, kun pakkauslaatikot loppuivat. Ja kiltti ystäväni (se sama jonka luokse kasvini muuttivat) lupasi tulla huomenna saattamaan mua asemalle ja auttamaan matkalaukkujen raahaamisessa! Ihanaa, näin jo painajaisia siitä kuinka läkähdyn kuormani alle ja lyyhistyn puolimatkassa maahan enkä pääse enää ylös.

Nyt olis mehevää olla kustannusyhtiön tieto- ja oppikirjaosastolla töissä. Uusia töitä taitaa sataa niskaan ihan justiinsa, kun Pluto ei ole enää planeetta.

Edit: pahoittelut, Blogger sekoilee taas.

1,5 + H

Mä vihaan pakkaamista. Kamat pitäisi saada kasaan ja kämppä pestyä katosta lattianrajaan, eikä asiaa liiemmin helpota se, että käytävältä kuuluu musiikkia joka saa jalan vipattamaan ja känniset kaverit koputtelevat ovelle ja kinuavat tulemaan jo bileisiin. Eikä mun omaisuus mahdu millään lentokoneessa sallittujen 20 kilon sisään.

Ylihuomenna nukun jo kotona omassa sängyssä ja lauantaina saunon, siis jos saan nämä kamat kasaan ja kämpän siivottua ja pääsen lähtemään täältä pois. Onneksi mulla on aikaa huomisaamuun, kuntotarkastaja tulee katsomaan kämppääni vasta silloin. Enkä muuten saanut toimivaa jääkaappia. Das ist Deutschland, asiat kestävät joskus ikuisuuden. Tuonevat sen viikko sen jälkeen kun olen jo poistunut maasta, tai sitten eivät koskaan. No, se on pientä tässä hässäkässä ja mun margariini viihtyy hyvin kaverin jääkaapissa.

Anteeksi tämänhetkinen negatiivisuuteni. En ole järin herkkä hermostumaan pakkaamisesta, mutta nyt hysteerinen itkukohtaus tulee ihan just.

5 + H

Koblenzin ja Dortmundin pommimatkalaukkujen tekijäksi epäilty mies on pidätetty Kielissä. Hrr, kylmää kun ajatteleekin, että mitä jos ne laukut olisivat räjähtäneet suunnitelman mukaisesti. Ja itsekin on tullut aika usein tuolla Koblenzin radalla reissattua, se kun vie täältä Ingelheimiin, Bingeniin, Kölniin, Bacharachiin...

Lukukauden loppu on vääjäämättä koittanut. Yhtään kaveria en tahtoisi saattaa täältä pois, mutta hiljalleen niitä lähtee. :( Omaan lähtöön on vielä viikko, kohta pitäis pakata ja siivota kämppä, hoitaa pari ihanaa paperihommaa (aaaah, byrokratiaa <3), punnita matkatavarat ettei tule kauheasti ylikiloja ja lahjoittaa ylimääräiset kamat, kuten astiat ja matot, pois. Niin ja ostaa uudet kengät. Shoppailu lohduttaa, uskokaa tai älkää, ja me lähdemme nyt kaupungille lohduttautumaan puolalaisen Zofian kanssa.

Und alle meine gute Freunde hier: wir werden uns noch treffen, in Frankreich, Polen oder und Finnland. :)

Peruna on kuminen ruoka ihan oikea

Kävin joskus Lontoossa. Vuosia myöhemmin näin painajaista, jossa jättisuuri brittileipä ajoi minua takaa kadulla. En minäkään nyt pelkkää lähellä tuotettua luomua syö, mutta ihan oikeasti, miten joku voi elää sellaisella vitivalkoisella leivällä, joka säilyy homeettomana ainakin kuukauden, luultavasti pussin kyljessä lueteltujen kymmenien E-koodilla varustettujen aineiden ansiosta? Ja laittaa sen päälle vielä joko munia ja majoneesia tai makeaa hilloa aamuisin? Uuuuhhh.

No, brittilasten lihavuudesta onkin sitten kuulunut huolestuneita kirjoituksia siellä sun täällä. Nyt lontoolainen Epsom & Ewell High School vastaa kaikuna huolestuneisiin ääniin ja on järkeistänyt ruokailuaan. HS:n uutisen mukaan limpparia ja karkkia syytävät automaatit on poistettu koulusta ja aterioilla on alettu tarjoilla myös salaattia ja vihanneksia. (En ehkä halua tietää, että mitä ne ennen söivät, jos vihanneksiakaan ei ollut.) Ja jutussa haastatellun rehtori Phil Hutchinsonin mukaan ranskanperunoitakin saa enää vain perjantaina, kun ennen niitä tarjoiltiin päivittäin. Oikeasti, tosi hyvää edistystä, mutta miksi ihmeessä koulussa pitää ylipäänsä tarjoilla ranskiksia? Mitä vikaa on riisissä tai keitetyissä perunoissa? Ja jos joskus pitää jotain erikoisempia perunaherkkuja olla, niin kyllä vähäisessä määrässä kasviöljyä pyöräytetyt paistetut perunat ovat nekin kevyempiä kuin tirisevässä rasvassa uppopaistetut ranskalaiset.

Vaan a vot, saisinpa maistaa ranskalaista kouluruokaa! Jutun oheisliitteen mukaan siihen sisältyy päivittäin alkuruoka, pääruoka, juustolautanen sekä jälkiruoka tai hedelmä. Jutun tekopäivänä alkuruokana oli artisokansydämiä, yummy. Suomalainenkin kouluruoka on kyllä omista ala-asteajoistani parantunut. Pääkaupunkiseudun peruskouluissa tekemieni sijaisuuksien aikana pyrin aina lounastamaan koulussa, jos se suinkin on mahdollista. Lounaan hinta vähennetään toki palkasta, mutta se on sen arvoista: ruoka on yleisimmin ravitsevaa ja maukasta, semminkin kun monissa kouluissa se tehdään nykyään aika pitkälle itse. Perunatkaan eivät ole enää omilta kouluajoiltani tuttuja "kumiperunoita" vaan ne saa monessa paikassa jopa kuorineen (ja siis vitamiineineen). Poissa ovat myös kaalikeitot ja maksalaatikot, nykyisin kouluissa saa kaiken maailman linssipatoja, wokkeja, jopa palak paneeria olen koulukeittiön tuottamana kerran maistanut. On teemaviikkoja: aasialaista, afrikkalaista, välimerellistä ja jopa amerikkalaista, vaikka vähän puistattaakin ajatella, millaista teemaruokaa Burger Kingin, sokerihuurroksen ja kuorrutettujen donitsien ihmemaata ajatellessa ideoidaan. Ehkä niillä on sen verran enemmän järkeä päässään etteivät syötä lapsille lounaaksi donitseja.

Kiuruveden kouluissa on meneillään lähi- ja luomuruokaa suosiva projekti, jossa 40 % ruoan raaka-aineista on lähellä tuotettua tavaraa. "Ei jäänyt yhtään, kun ruoka oli niin hyyyväää", siteeraa HS sikäläisiä ekaluokkalaisia artikkelissaan 17.8.2006. Myös leivät tehdään itse ja raaka-aineiden joukossa on jopa "rikkaruohoista" jalointa, eli nokkosta! Eipä ole koululaisilla ruoastaan valittamista, luulisin. Minä en ainakaan valittaisi, mmmm... Olisikohan jotain keinoa päästä suorittamaan peruskoulun oppimäärää alusta alkaen uudelleen, Kiuruvedelle? :D

Koko brittikouluruokaa käsittelevän uutisen löytää HS:n verkkoversiosta 17.8.2006, tässä suora linkki. Oheisliitteisiin löytyvät linkit jutun alta. Kiuruveden kouluruoasta kertova artikkeli löytyy samasta verkkolehdestä, suora linkki tässä. Kaikkien näiden juttujen lukemiseen tarvitsee HS:n verkkoversion sivuille vaadittavat tunnukset.

Muokkaus: Niin ja edelliseen postaukseen viitaten, uusi jääkaappi luvattiin tiistaiksi. Saa nähdä, miten elän 5 vuorokautta tässä välissä. Kasvissoppaa varmaan on luvassa, juurekset ja kasvisliemikuutiot säilyvät kylmässä. Pitsalinjalle en haluaisi vajota.

Living in without the fridge

Jääkaappini sanoi eilen illalla täysin yllättäen sopimuksen irti, PATAPUM. Tai no joo, oikeammin sen päästämä ääni oli jotakuinkin SLOOOOOSSSSHHH-TIP-TIP-TIP-TIP-TIP, mutta lopputulos oli sama: kaappia ei voi käyttää. Mikälie osa siitä petti ja lattiallani oli yhtäkkiä nelisen litraa vettä, joka tulvi jääkaapin alta. Minätyttö siirsin sitten nopeasti ja varovaisesti itseäni painavampaa kirjahyllyä, ÄÄÄRRRRGGGHHH OOOOMPPPPHHHH, joka oli pistorasian edessä, tempaisin töpselin irti oikosulun pelossa ja järjestin jääkaapin suojissa olleet kolme jogurttia ja margariinipaketin naapurini hoiviin. Onneksi on opiskelijabudjetin mukainen ruokavalio. Tiedättehän sen uskomattoman ilahtumisen tunteen, kun tulee kotiin ja suuntaa jääkaapille eikä se olekaan tyhjä? Siellä on valo! Ja kannullinen vettä! Jihuu!

Joka tapauksessa kävin tänään kertomassa asiasta vuokranantajani, eli Studentenwerkin päivystyksessä ja tapasin siellä Hausmeisterimme, joka leppoisaan tyyliinsä pyysi minua tyhjentämään ja pesemään kaapin tänään ja sanoi komentavansa miehensä huomenaamuna hakemaan sen klo 11 ja 12 välillä. Toivottavasti ne tuovat mulle uuden toimivan kaapin samalla tilalle. Upouutta ei kannata odottaa, koska asuntola poistuu käytöstä syyskuun jälkeen ja oikeastaan sen tänne tuotavan kaapin ikä on mulle myös herttaisen samantekevää, kunhan se tuodaan huomenna ja toimii ja pitää vedet sun muut asiat sisällään. En myöskään tule elämään sen kanssa kuin viikon, mutta toisaalta en kyllä suostu elämään sitä viikkoa ilman jääkaappia! Jäin jo tänään ilman aamiaista kun jogurttejani tällä hetkellä hallinnoiva Birgit oli poissa kotoa.

Noh, tulipa joka tapauksessa eliminoitua jääkaapin perukoilta se joku sininen ja pörröinen asia, todellinen The Thing, jota epäilen viime viikolla avatuksi juustoraasteeksi. Ellei se sitten selviydy itsekseen roskiksesta pois, avaa alaovea ja ryömi portaita pitkin takaisin tänne ylimpään kerrokseen (mikä voi olla hyvinkin todennäköistä, joten täytyy muistaa lukita ovi kunnolla yöksi). Niin ja otsikko viittaa tietysti tähän kappaleeseen, joka otaksuttavasti kertoo siitä tänään pois heittämästäni asiasta.

Viva Colonia

Kävin eilen taas Kölnissä, tällä kertaa ranskalaiskaverini kanssa. Hummasimme ihanassa suklaamuseossa (emme ostaneet museon kaupasta mitään) ja eläintarhassa, joka on kuulemma yksi maailman suurimmista. Domissakin poikkesimme, mutta tornin jätimme tällä kertaa väliin. Aurélie ei halunnut kiivetä portaita ja minä kävin siellä jo aiemmin.

Eläintarhassa tuli vastaan mm. hellyttävä elefanttivauva, kirahveja, ihmisapinoita (voiko niitä kutsua suomeksi noin?) ja niilinkrokotiileja. Vaikka eläintarhan ongelmat olivat pääosin samoja kuin kaupungissa sijaitsevilla eläintarhoilla yleensä, eli mm. kohtuullisen vähän elintilaa per eläin, olivat aitaukset pääosin suurempia kuin Frankfurtissa. Silti Wiesbadenin Tierpark Fasanerien aitausten koosta jäätiin Kölnissäkin vielä kauas. Esimerkiksi karhuilla oli käytössään ehkä noin kymmenesosa siitä alueesta, joka niille Wiesbadenissa tarjotaan.

Köln on mukava kaupunki. Harmi kyllä siellä pelattiin Bundesligaa samaan aikaan, joten junissa oli kännisiä futisfaneja mennen tullen. Menojuna lähti Mainzista klo 7.24 aamulla ja ne olivat kännissä jo silloin. Mä en ole ikinä tajunnut, miksi urheilun katsomiseen pitää välttämättä liittää alkoholinjuontia? Minun logiikkani mukaan kun lippuihin käytetyt rahatkin menevät vähän hukkaan, jos pitää ravata tyyliin vartin välein jonottelemassa vessaan tai hakemassa uutta tuoppia, kuten porukka näyttää tekevän. Paluumatkalla olimme aika happamina: futisfanit perseilivät Köln--Koblenz-välin junassa niin, että jokaisen kerran kun se pysähtyi asemalle, ne ryntäsivät ovien väliin seisomaan röökille. Junan ovet eivät siis päässeet sulkeutumaan eikä juna voinut jatkaa matkaansa ajoissa. Kuski kuulutti asiasta pari kertaa, yhä vähemmän ystävällisin sanankääntein ja Koblenziin pääsimme sitten lopulta lähemmäs 20 minuuttia myöhässä, jolloin viimeinen juna Mainziin oli auttamatta mennyt. Onneksi löysimme vielä yhden naapurikaupunkiimme Wiesbadeniin vievän junan ja pääsimme sitä kautta Mainziin. Mutta silti, tunti lisää matkaan sen takia, että jotkut ovat kännissä eivätkä osaa käyttäytyä! (No, Koblenzin asemalla odottelevat poliisit, jotka kuski oli ilmeisesti sinne kutsunut, korjasivatkin matkan varrelta pahimmat idiootit talteen yöpymään saksalaisessa putkassa.)

Nukuin viime yönä 11 tuntia ja heräsin siis vasta puoli kahdeltatoista. Kotiin päästyäni sain juuri ja juuri hampaat pestyä ennen kuin kaaduin petiin ja simahdin. Huonosti nukuttu edellinen yö (4 tuntia), kuudelta herääminen, matkustaminen ja Kölnissä kävelty uskomaton kilometrimäärä taisivat viedä veronsa. Taisimme tehdä kävelynopeusennätyksen Aurélien kanssa viime yönä, kun huomasimme, ettei hbf:lta mene enää busseja yliopistolle kuin puolen tunnin välein ja luvassa olisi ollut 27 minuutin odotus kylmässä tuulessa. Asemalta kampukselle kävelyyn menee normaalisti noin 15 minuuttia, nyt huitaisimme sen seitsemässä minuutissa. En tiedä mikä vaikutti asiaan eniten: pureva kylmä tuuli, ääretön väsymys, kaipaus omaan sänkyyn vai takanamme jonkin aikaa kulkenut futisfaniporukka, josta halusimme ehdottomasti päästä mahdollisimman kauas.

Joka tapauksessa futisfanien häiriköintiä lukuun ottamatta reissu oli kiva ja Köln on yhä vaan yhtä ihana kaupunki. :) Ehkä tässä ehtis vielä jonnekin muuallekin reissun tehdä ennen kotiin lähtöä. Marburgiin? Mannheimiin?

Ukko-Nooalla on iso perhe

Muistatteko sellaisen lastenlaulun: Ukko-Nooalla on iso perhe ja iso perhe on Uuuukko-Nooalla. He syövät iltaisin ja juovat aamuisin ja voooo-ooivat paksusti?? Mulla soi se jostain syystä päässä koko ajan. Lapsena siihen vaihdettiin yhteen kohtaan yksi kirjain ja sitten kikatettiin ihan kamalasti. :)

Mutta oikeasti mietin sitä perheasiaa vielä lisää. Eikö tässä ole aika ristiriitainen tilanne? Toisaalta useimmat työnantajat tahtovat, että naisella on haluamansa määrä lapsia olemassa jo tämän valmistuessa (--> nainen ei hanki niitä myöhemmin lisää --> työnantaja ei joudu maksamaan äitiyslomasta ja palkkaamaan sijaista). Toisaalta opintoputki ja Etappi pakottavat ainakin uudet opiskelijat opiskelemaan tehokkaassa tahdissa ja valmistumaan siten nopeammin (--> aikaa lasten hankkimiselle ei käytännössä katsoen ole, koska vauvan kanssa on vaikea istua luennolla, vaikkei sillä koliikkia olisikaan). Kolmas asia on se, että valtio tahtoisi kannustaa ihmisiä syntyvyyden lisäämisessä. Anteeksi, mutta missä vaiheessa niitä lapsia tulisi synnyttää ja kenen, kun ennen valmistumista siihen ei ole varaa ja aikaa ja valmistumisen jälkeen se aiheuttaa melkein satavarmasti riskin joutua työnantajien dissaamaksi? Ja miksi ihmeessä isyydestä tai isäksi tulemisesta ei koskaan puhuta työnantajien kulujen yhteydessä? Ei kai niitä lapsia yksin saada aikaan ja voi se isukkikin hoitovapaalle haluta.

Minusta on myös mielenkiintoista, että valtio pyrkii sekä lisäämään syntyvyyttä että vähentämään työttömyyttä ja silti etuuksien määrät ovat vinksallaan. Tällaisella summalla (miinus ennakonpidätys, luonnollisesti) elävät a) juuri syntyvyyttä lisänneet vanhemmat, b) työttömät:

vanhempainpäiväraha 15,20 euroa + lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta) 3,33 euroa
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa

Millä tapaa tämä kannustaa synnyttämään enemmän kuin lisää halua hakea töitä? No, toisaalta, kun korkeakouluopiskelija valmistuu työttömäksi (se vaara on nykyään myös mm. juristeilla, humanisteilla se on kai aina ollut), päiväbudjetti nousee silti:

korkeakouluopiskelijan opintoraha 8,63 euroa (+ asumislisä)
työttömän peruspäiväraha 23,50 euroa

Kaunis kulttuuriministerihän ehdotti tosiaan niihin tulorajoihin korotusta. Oikeesti, ihan kivaa että edes jollekin opiskelijan toimeentuloa jeesaavalle saralle tehdään jotain, mutta kyllä minustakin tuo opintorahan korotus enemmän auttaisi oikeasti päätoimisesti opiskelevia. Eräät muut ovatkin asiasta enemmän tai vähemmän painokkaasti jo puhuneet.

Saksasta kuulumisia: luovun murhemielin pikku hiljaa ylimääräisestä omaisuudestani lähdön lähestyessä. Laitoin tänään asuntolan ilmoitustaululle klo 18.30 maissa myynti-ilmoituksen polkupyörästä (15 e) ja potkulaudasta (5 e). Klo 21.00 ensimmäinen tyyppi tiedusteli fillaria, kävi katsomassa sitä ja kysyi, voiko huomenna päästä koeajolle sillä. Lupasin. Klo 23.00 lappuni oli hävinnyt ilmoitustaululta, eli molemmille tuotteille lienee halukkaita ostajia. (Jengi pihii myynti-ilmoituksia siltä varalta, ettei kukaan muu vain ehtisi edelle.) Potkulaudasta en haluaisi luopua, se on ihana ja sillä on mahtavaa rullata pitkin kampusta, mutta kun se painaa ja sen Suomeen tuominen lentokoneessa maksaisi siis enemmän kuin uuden ostaminen Suomesta. Miksei lentsikoissa katsota ihmisen painoa matkatavaroiden yhteydessä? Mä painan varmaan noin 40 kg vähemmän kuin keskimääräiset isot miehet, miksi ne saavat ottaa saman verran matkatavaroita mukaan kuin minä?

Lentämisestä puheen ollen: joka paikassa läsnä oleva terrorismi nostaa taas päätään ja Lontoossa tapahtuu. Alkaa kyllä pelottaa, omaan lentoon on enää kaksi viikkoa ja toi lähtökenttä tuossa naapurissa on Euroopan toiseksi suurin Heathrow'n jälkeen. Jos täällä laitetaan pommeja juniinkin (jonka muistanette), niin miten houkutteleva kohde Frankfurt am Mainin vilkas lentokenttä onkaan? Ja kuka takaa ettei joku ole suunnitellut räjäyttävänsä koneita täälläkin? Turvakontrolli Frankfurtissa on välillä hyvä, välillä ei. Monille Keski-Euroopan sisäisille lennoille saa esimerkiksi kevyesti matkustamoon mukaan pitkät metalliset neulepuikot. Finnair on onneksi aika tarkka kaikesta käsimatkatavaroihin laitetusta ja Suomi ehkä muutenkin vähemmän houkutteleva kohde terroristeille, mutta suoraan sanoen nyt ei silti tekis mieli nousta koneeseen ollenkaan -- haluaisko joku vaikka hakea mut täältä autolla tai veneellä? Onneksi saivat hommasta vihiä ennen kuin se tapahtui. Toivottavasti jatkoa ei seuraa.

Köh, köh

Sähköpostiin saapuneen ilouutisen mukaan Vanhan kuppila on remontoitu ja siitä on samalla tehty myös savuton baari! Jipii! Enää ei tarvitse käydä ylimääräisessä suihkussa ja pestä yllä ollutta asua kahden esipesun ohjelmalla alusvaatteita myöten vain siksi, että on päättänyt käydä Vanhalla naukkaamassa kupillisen kahvia tai teetä. Toivottavasti siellä on vaihdettu myös ne kahvin ja teen tarjoilussa käytetyt kolhuiset juomalasit oikeisiin kuppeihin.

Olen viime aikoina pohdiskellut myös perheasioita, sellainen olisi nimittäin kiva jossain vaiheessa -- ei vielä, mutta jos vaikka joskus valmistumisen jälkeen. Tasa-arvosta kyllä puhutaan kovasti, mutta lapsia vielä hankkimaton nainen tuntuu kaikista kauniista puheista huolimatta olevan todellinen pommi työmarkkinoilla. No, minä tahtoisin maisterintutkinnon jälkeen tehdä työkseni vaikka väitöskirjaa seuraavan N vuoden ajan, jos vain löydän sille jostain (apu)rahoituksen. Perhe vain olisi kiva saada jossain siinä välissä, sillä yli kolmekymppinen post doc, joka alkaa vasta väiteltyään harkita niitä lapsia, ei ainakaan viehätä työnantajia. Oikkarikaverini kertoivat, että harjoittelupaikkoja tarjoavissa asianajotoimistoissa tyypillisesti neuvotaan suoraan opiskelijoita tekemään lapset jo opiskeluaikana, jos niitä haluavat. Neuvo on hyvä, mutta sen toteutumisen todellisuus on valitettavasti usein toisenlainen.

Ja tiedättekös, mä tulen täältä kahden viikon päästä kotiin. :) Ihanaa nähdä taas teitä kaikkia!

Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja

Asuntomarkkinarintamalta kuului pitkästä aikaa parempaan suuntaan viittaavia uutisia. Parempaan suuntaan siis sellaisen mielestä, joka lähestyy neljännesvuosisadan ikää, viimeistelee graduaan, aikoo kohta ilmoittautua suorittamaan toivottavasti viimeisen perustutkintolukuvuotensa opintoja ja suunnittelee pakon edessä elämäänsä (maisterintutkinnon jälkeen kun on ilmeisesti ulkona yliopiston turvallisesta huomasta ja sen jälkeen on sitten tehtävä sitä kuuluisaa jotain, kunhan vain keksisi tarkasti mitä). Ja ehdottomasti parempaan suuntaan sellaisen mielestä, joka haaveilee omasta asunnosta, siitäkin huolimatta, että se on todennäköisesti pahaenteiseltä kalskahtava "remontoijan unelma" ja sitä varten on saatava pankista huomattavasti lainaa, joka kulkee sitten seuraavat N + Y vuotta velkana hartioilla.

Koblenzin pommilöydös on kiristänyt turvatoimia junissa ja asemilla. Mainzinkin hbf:lla törmää tavallista useammin vartijoihin ja poliisipartioihin. Tänään saattaessani Ollia lentokentälle viereisellä asemalaiturilla seisovassa poliisiryhmässä oli mukana jopa koira ja poliisejakin oli tavallista enemmän. En tosin tiedä, että liittyikö tämä erityissuuri vartio siihen pommijuttuun vai oliko siinä (Koblenzista saapuvassa) junassa esim. joku tyyppi jonka ne halusivat napata. Sitäkin näkee välillä.

Tulen muuten noin kolmen viikon kuluttua koto-Suomeen täältä ja viivynkin siellä hetken ennen Ranskan reissua. Jos joku haluaa vuokrata syyskuuksi Mainzista kivan ja edullisen asuntolahuoneen, lisätietoja saa kysyä vapaasti. :)

Hylätty laukku asemalla

Monesti omistajattoman laukun löytyminen asemalta tai lentokentältä on aiheuttanut suuria turvatoimia. Kysykää vaikka Lontoon metroasemien työntekijöiltä. Joskus sellaiseen on valitettavasti aihettakin eikä minua ainakaan ole siitä syystä koskaan huvittanut mennä tutustumaan tarkemmin hylätyn näköisiin kasseihin tai reppuihin julkisilla paikoilla. Mieluummin välttäisin sellaisten läheisyyttä.

Mainzin kaltaisessa, uneliasta lomakautta viettävässä pikkukaupungissa tuudittautuu liian helposti turvallisuuden tunteeseen. Koska täällä ei näytä tapahtuvan mitään pahaa, ei sellaista osaa myöskään aktiivisesti pelätä. Mutta Koblenz ei ole kaukana Mainzista. Sinne on täältä vain tunnin laiva- tai junamatka Reinin vartta pitkin.