keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Se harrastustoimintaa haittaa

Tsiisus mikä viikko taas. Menoja on melkein joka illaksi yksi tai kaksi kappaletta ja tietysti ne ajoittuvat usein päällekkäin. Minkä takia kaikki haluavat järjestää menonsa juuri nyt? Mulla olisi esimerkiksi huhtikuun loppupuolella jo ihan mukavasti tyhjää tilaa kalenterissa -- voitaisko siirtää asioita helmi- ja maaliskuulta sinne? ;) Kaiken kiireen keskellä olen kuitenkin saanut opiskeltua ihan mukavasti. Tentti lähestyy ja olen jopa sopinut vastaanottoajasta gradunohjaajani kanssa! Haaveilen siitä, että kaksi vuotta hellästi kypsytelty ja viilailtu tutkielmani voisi kohdata tiedekuntaneuvoston ehkä jo tänä keväänä. Sivumennen sanoen, ne Saksan opinnot, joita anoin hyvitettäväksi, eivät vielä ole ilmestyneet opintorekisteriini. Toivottavasti en unohtanut täyttää vielä jotain seitsemättä lomaketta, joka sittenkin olisi vaadittu tai jotain.

Kaularankaa ympäröivät lihakset ovat jotenkin ihan mielettömän jumissa, joten pään kääntäminen tekee kipeää. Samoin leuan avaaminen sattuu ja mm. laulaminen tuntuu ikävältä, joten tästä lihasjumituksesta on pakko päästä eroon ja pian. En vain ymmärrä miten olen tähän joutunut ja miten ihmeessä olen saanut tällaiset solmut aikaan -- kyllä mulla niska on useinkin ollut kipeä, mutta että kaulan puolelta? Niitä lihaksia on vähän vaikea mennä hieromaankaan. Ehkä buranasta, venyttelystä ja kylmägeelistä on apua. Parempia neuvoja otetaan toki myös vastaan, anyone?

Niin. Joskohan tästä sitten keskeneräinen neule kainaloon ja takaisin luennolle.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Tiedekunta ja lomakkeet

Olenpas ollut laiska päivittelijä viime aikoina. Pahoitteluni. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin ja niiden oheistoimintoihin sekä ottaa itseäni niskasta kiinni gradun kanssa jälleen kerran. Teksti on periaatteessa valmista, mutta tuntuu vähän siltä, että olen palauttamassa sitä väärälle laitokselle. Miten tässä näin on päässyt käymään?

Kävin jokin aika sitten myös täyttämässä hakemuksia loppujenkin Mainzin opintojen rekisteröinnistä. Se ei sujunutkaan ihan niin helposti kun luulin. Kielikeskus nimittäin hoitaa korvaavuuksien rekisteröinnin saadessaan yhden täytetyn lomakkeen ja kopiot opintosuoritusotteista, paitsi jos satut opiskelemaan humanistisessa tai valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Humanisti joutuu menemään oman tiedekuntansa kansliaan ja täyttämään sikäläisen lomakkeen sekä varustamaan sen kaikenlaisilla liitteillä. Korvattavien opintosuoritusotteiden kopiot on tietenkin toimitettava, kahden todistajan oikeiksi todistamina. Lisäksi on tuotava kopio Oodin antamasta opintorekisteriotteesta ja selvitettävä karmea opintosuunnitelmalomake, jonka täyttäminen sai tuskanhien kihoamaan otsalleni kustakin osiosta suoritettuja ja puuttuvia opintoviikkoja laskeskellessa. Lopputuloksesta ei varmasti kukaan saa selvää -- minä ainakin putosin kärryiltä puolivälissä. Mainittakoon, että tiedekunnan opintoneuvojille (joiden joukosta joku saattaa löytää tuttuja naamoja) on ihan pakko antaa tunnustusta enkelimäisestä kärsivällisyydestä ja hyvistä neuvoista. Työ kansliassa mahtaa olla todellista neuvontaa, kun tiedekunnan näinkin yksinkertaiseen asiaan tuuppaama byrokratiamäärä tekee asioista vaikeita ja monimutkaisia. Kuinkahan monta lomaketta on täytettävä sitten kun tahtoo vaikkapa ilmoittautua publiikkiin?

Keskustakurjastoasiasta on nyt tulossa uusi tiedotus- ja keskustelutilaisuus hankkeen -- valitettavasti -- edettyä hiukan. Se järjestetään 1.3. klo 9--11 Porthanian salissa III. Edellisessä tilaisuudessahan kuulimme valaisevasti, kuinka kaikilla on nyt "mahdollisuus tulla mukaan tähän kehitykseen". Yleisöstä kysyttiin, että entä jos emme halua. Kysymys ei saanut vastausta.