Tehokkuutta

"Olen tänään ollut tosi tehokas", kerroin ystävälleni, "olen pessyt pyykkiä, kirjoittanut kortteja ja kirjeitä sukulaisille ja siivonnut huoneeni, jotta puolisoni olisi mukava tulla vierailulle."
Ystävä vastasi:
"Entä saitko paljon tehtyä gradua?"
En tänään sivuakaan, koska olen tehnyt kaikkea muuta -- miksi ihmeessä kaikki aina yhdistävät ahkeruuden graduntekoon?

Joka tapauksessa olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Olen pitänyt "laiskottelupäivän" eli taukoa gradunteosta ja neulonut ikuisuuden kesken ollutta villapaitaa valmiimmaksi, kirjoittanut kolmesivuisen kirjeen mummille ja kolme postikorttia muille sukulaisille, kastellut kukat, vaihtanut lakanat, pyykännyt vaatteita, pyyhkinyt pölyt, pessyt oven ja kaapit, tiskannut viikon tiskit (ei sitä yhden hengen taloudessa jaksa aina yksittäisiä lautasia heti pestä), imuroinut, pessyt lattiat, ravistellut matot, joogannut ja tulostanut lentoliput. Seuraavaksi pitäisi kokata jotain päivälliseksi -- ajattelin perunamuusia, paistettuja sieniä ja raejuustoa ja sen jälkeen ajattelin tavata kavereita, jos porukkaa on menossa Kolleg-Bariin. Eikö tämä riitä ahkeruudeksi? Ainakin Ollin on toivottavasti mukava tulla nyt tänne, kun on siistiä ja jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa kylmää saksalaista oluttakin. Minä puolestani maltan tuskin odottaa että pääsen lentokentälle vastaan. Huomisesta tulee piiiitkä päivä ennen kuin ilta koittaa. :)

Metallica on muuten mitä parhainta lattianpesumusiikkia. Moppasin tarmokkaasti ("FOR WHOM THE BELL TOLLLLLLSSS") ja joka nurkka tuli varmasti puhtaaksi. En ole varma jaksanko mennä tänään lenkille, kun lähes kaikki urheiluvaatteet kävivät aamulla pesussa eivätkä ehkä ole vielä kuivat ja sääkin näyttää epävakaalta. Johan tässä viiden tunnin siivouksen aikana on tullut aika paljon liikuttua ja sitä paitsi olen joogannut jo tänään ja ajattelin tehdä pari sarjaa vielä illalla. Sitä paitsi koivet voisivat kaivata vähän palautumista, kun eivät ole sellaista pariin päivään saaneet. Ehkä käyn vetäisemässä lyhyen palauttavan lenkin rauhallisemmalla nopeudella, ellei se Mainzia tänään vähän väliä piinannut ukkoskuuro palaa takaisin (taivas on nimittäin taas/edelleen uhkaavan harmaa).

Aamulla koin pienen järkytyksen, kun ikkunalaudalleni laskeutui silmämääräisesti arvioituna nelisen senttiä pitkä herhiläinen (ja kyllä, se oli ihan oikea herhiläinen, sitä ei voi todellakaan sekoittaa ampiaiseen kun sellaisen näkee). Iik! Kaikki minut kunnolla tuntevat yllättynevät seuraavasta: en joutunut paniikkiin vaan suljin täysin rauhallisesti ikkunan ennen kuin se ehti tulla siitä sisään. Ikävä tunne sydänalassa tuntui vasta kun ikkuna oli jo turvallisesti kiinni ja ötökkä tiessään. Onneksi noita ei ole Suomessa, paitsi Etelä-Karjalassa Etelä-Saimaan artikkelin mukaan.

Niin, kuten aiemmin mainitsinkin, on paluulento Suomeen nyt hankittu ja liputkin tulostettu. Elokuun lopussa siis nähdään! Haluaisin ainakin käydä mökillä ja oikeassa saunassa (oikeat saunat ovat puulämmitteisiä ja mielellään myös vesistön äärellä). Lisäksi kaipaan sienimetsään, vaikka tästä saattaa kuivuuden takia huonohko sienivuosi tullakin, kuten Hesarin artikkelissa povataan. Luotan kuitenkin siihen, että tutuista suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoista irtoaa tänäkin vuonna edes parin kastikkeen aineet. Mikään ei ole parempaa kuin itse kerätyistä sienistä tehty kastike kotitekoisen perunamuusin kanssa. Mmm.

Hyvä olo, muodikas harrastus

Suunniteltu 20 kilometrin sauvakävelylenkki supistui tänään 12 kilometriin kuumuuden takia. Hiki valui ohimoita ja vartaloa pitkin, siis vaatteiden alla, sauvoessani eteenpäin musiikin tahdissa. Urheilusoittolistallani on 199 kappaletta, joita voi kuunnella aakkosjärjestyksessä, randomilla, esittäjän tai muiden kriteerien mukaan. Ehdin aakkosjärjestyksessä kuunnella kappaleet väliltä A-E. Seuraavan kerran lenkille lähtiessäni aloitan siis F:stä. Listan kauneus piilee siinä, että kappaleen vaihtuessa tempo pysyy suunnilleen samana. En sano, että pidän kaikista 199 kappaleesta. On siellä sellaisiakin, joita en kotona ollessani juuri kuuntele.

Helppo resepti hyvään oloon: lenkki, suihku, venyttely, juotavaa. Juotavaa, juotavaa, juotavaa. En löytänyt kaupasta tällä kertaa sitruunavissyä (se tuntuu olevan täällä tosi harvinaista herkkua), joten kittaan tavallista. Mutta ai että on hyvä olo, kun maitohappokertymät niska-hartiaseudulla poksuvat ja veri kiertää jälleen! Yritän päästä sellaiseen kuntoon, että selviän 42 kilometrin kävelystä ilman suunnatonta loppuhyytymistä. Tällä hetkellä se iljettävin hyytymys maximus tulee keskimäärin 28 kilometrin paikkeilla (siis normaalimaastossa, suunnaton mäkisyys vie tietysti oman osansa). Kyseessä ei ole maratonille treenaaminen vaan sellaista patikkaa varten, jolle avokki on luvannut joskus kanssani lähteä.

Sauvakävely on ihan mahtava harrastus! Sanokaa vaan, että sukset unohtuivat kotiin. Minä en välitä, koska lajin hyödyt ovat satunnaisia huuteluhaittoja suuremmat. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden ja se tekee kerrassaan upeaa työtä yläselän jumiutuneille lihaksille. Myös rasvanpolttovaikutus on kuulemma 46 % tavallista kävelyä suurempi ja maisemat yleensä reiteillä upeammat kuin juoksumatolla. Kyllä mummot siis ovat jo edelläkävijöinä tienneet, mikä on trendikästä(*) ja hyödyllistä!

Nyt tää menis niinku jatkamaan venyttelyä ja vissyn kittaamista. Pihalla soittaa sikahyvä jazzbändi, jonka tahdissa on mukava rusautella nikamia. Autsautsauts! :)

(*) Täällä Saksassa sauvakävely on ihan oikeasti tosi trendikästä. Täällä on perustettu jopa puistoja ihan sitä varten. Odotan innolla että samanlainen arvostus tätä lajia kohtaan rantautuu Suomeenkin.

Viiniä, grillausta ja karhunvatukkaa

Burgundilainen viinitila, jossa tulen syyskuussa työskentelemään, löytyy netistäkin. Jee! Tulee takuulla hieno viikko. Netistä löytämistäni kuvista päätellen viinitarhat ovat myös laakeampia ja tasaisempia kuin täällä Reinin varrella. Täällä työolosuhteet ovat paikoin tällaisia (ks. kuvan vasen reuna):

Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.

Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):

1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta

Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.

Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!

Läähpuuh

35 astetta pilvettömältä taivaalta ne lupasivat ja 38 astetta saimme. Mietin koko päivän, miksi ihmeessä kuumuus tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen. Sitten huomasin: ilmankosteus on jostain syystä laskenut. Tänään kuumuus oli myös kuivaa, poltti iholla mutta hengittäminen oli helpompaa. Vasta päivän neljäs litra vettä menossa ja päässä tuntuu yhä siltä, että nestehukka on ovella. Olen kovasti yrittänyt lukea perjantain tenttiin, mutta kuumuus haittaa keskittymistä, torkahdan aina hetken päästä. Unohdin suklaapatukan pöydälle (enkä edes aurinkoon), siitä tuli kastiketta.

Karhunvatukat sen sijaan tykkäävät auringosta. Asuntolan pihapuskissa on jo paljon kypsiä marjoja. Mietin, jotta kehtaisiko niitä käydä sieltä avoimesti päivänvalossa muutaman suuhunsa poimimassa. Tykkään kovasti, hyviä ovat! Ostan niitä välillä hedelmäkojuista, joita täällä on joka puolella, ja napsin suuhuni joko puistossa tai Reinin rannalla. Joki on ystävä, koska sitä pitkin kulkee aina pienoinen tuulenvire, joka helpottaa oloa tässä kuumuudessa. Tosin lämpöönkin on jossain määrin jo tottunut, esimerkiksi 30 astetta ei tunnu enää miltään. Odotan kauhulla syyskuuta, jolloin palaan Suomeen. Jos Helsingissä on tänään ollut 19 astetta, kuten kuulopuheet ja sääennusteet kertoivat, tulen jäätymään siellä syyskuussa.

Viikonloppuna vois varmaan käydä Rüdesheimissa kameran kanssa vilkaisemassa, joko rypäleet ovat alkaneet saada väriäkin, niistä tulee kypsyessään niin nättejä. Samalla sais reippailtua jonkin verran, koska Reinin varrelta löytyy seudun parhaita kävelymaastoja. Ehkä voisin jopa reippailla sinne sen 30 km pyörällä tai kävellen, siis sikälimikäli ilma on sellainen, että pystyy sauvakävelylle lähtemään ilman yletöntä lämpöhalvausriskiä.

Ai niin, löysin Karstadtin gourmetosastolta sitruunavissyä! Sitä olen Suomesta kovasti kaivannut eikä sitä oikein tahdo mistään löytää, sitruunavesi tuppaa aina olemaan hiilihapotonta. Olen nyt oppinut täällä tykkäämään tavallisestakin vissystä, mutta sitruuna virkistää hellepäivänä parhaiten. :)

Lisäys vielä perään: Niistä huumeringeistä, joista puhuin edellisessä postauksessa, että en ole (onneksi) törmännyt -- jos niitä on, niin epäilen, että niillä on jotain tekemistä vesipiippuja myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi yksi kiinantossuja myyvä kauppa täällä (sikahyvä kokovalikoima ja maksavat kympin per pari!), jossa käyn alati ihailemassa Shiva-patsaita, myy myös vesipiippuja ja siellä on aina välillä sellaisia asiakkaita, jotka sanovat myyjälle jotain matalalla äänellä ja saavat sitten jonkin tuotteen takahuoneesta. En oikeastaan halua tietää aiheesta enempää.

Hiljaa virtaa Rein

Täälläkö aurinkoista? Saanko esitellä otoksen ihostani. Ohjelmassa tänään Kolme väriä: punainen. Olkapää on jo ruskettunut, joten se ei enää palanut. Sen sijaan rintakehä, aijaijai. Ja hihattoman olkaimista jäi hipiääni niin makean valkoiset jäljet, ettei mun tarvitse näyttää ihmisille missä mulla on rusketusraidat. Ne näkevät sen ihan saletisti muutenkin.
Tein vanhempieni kanssa tänään maisemaristeilyn Reinillä, Bingenistä St. Goariin ja sieltä Rüdesheimiin (joka on lähialueen viehättävin viinikylä). Suosittelen ehdottomasti, jos tänne päin satutte. Lysti kustantaa suunnilleen 15 euroa naamaa kohti, opiskelijat ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Ja maisemat ovat näkemisen arvoiset, vai mitä sanotte näistä:



Joenvarren uskomattomassa vihreydessä pursuaa linnoja ja viinitarhoja. Otsikko on sikäli väärässä, ettei Rein itse asiassa virtaa ollenkaan hiljaa vaan erittäin voimakkaasti -- niin voimakkaasti, että uiminen on suurimmassa osassa jokea kiellettyä.

Nyt menen hoivaamaan "palovammojani" kosteusvoiteella. Illalla niitä odottaa vielä ihanan viileä suihku (auuuts) ja voitelu Weledan villiruusuöljyllä. Tästä opimme ainakin sen, ettei suojakerroin 20 ole riittävä skandinaaville Saksassa, vaikka sitä lätkisikin iholle koko ajan lisää. :(

Uus-uus-uutisia

Välillä iskee koti-ikävä, kun kuulen Suomesta uutisia. Ai, yksi tuttu valmistui maisteriksi, onnea. Toisen perheeseen taas odotetaan lasta. Kolmas osti asuntomessutalon ja neljäs on hankkinut uuden auton. Hyalilaiset taas puuhaavat kesätapaamista ja -seminaaria, joihin en tietenkään ehdi täältä mukaan, kun kerään sitä paljon mainostettua elämänkokemusta ja elän täällä keskellä vilkkainta tenttikautta. Lukukausi lähenee loppuaan ja kohta kaverini hajaantuvat eri maihin, surullista. Sen jälkeen edessä on tietysti vielä ihana viikko Ranskassa viiniä poimimassa vaihtarikaverieni Aurélien (ranskalainen) ja Ewan (puolalainen) kanssa.

Elämäni Suomessa puskee kyllä huomioon täälläkin. Mietin välillä paluutani ja kaikkea mitä sen jälkeen on hoidettava, olen jo suunnitellut ensi vuoden opintoja ja laskelmoinut, että vuoden 2007 aikana olisi ihan kohtuullista valmistua maisteriksi. Pelkään pitkän poissaolon jälkeen olevani auttamattomasti ulkona kaikesta tapahtuneesta ja jääväni myös sellaiseksi. Ei ihmisiä kiinnosta kertoa yli kahta viikkoa vanhoista jutuista, ne on jo eletty läpi. En ehdi edes yliopiston ja HYY:n yhdessä järjestämään paluuorientaatioon, koska täällä opiskellaan vielä silloin. (Kiitti ihan sikana. Miksei sitä nyt olisi voinut laittaa vaikka syyskuun alkuun?) Toivottavasti se ei ole pakollinen, jos on, niin saavat antaa mulle siitä nyt excusen kun kerran järkkäävät sen tuollaiseen aikaan. Suomesta on eniten ikävä Ollia ja omaa kylppäriä, jonka suihkun ritilässä on vain meidän kahden hiuksia eikä ties mitä ällöä karvoitusta. (Mikä siitä ritilästä tekee niin vaikeaa putsata? Suurin osa ihmisistä osaa ottaa suihkun jälkeen hiuksensa siitä pois vessapaperin avulla ja heittää roskikseen, mutta jollekin se ei näköjään mene jakeluun. Ewww.)

Onneksi lentokoneet on keksitty ja täällä voi vierailla suhteellisen näppärästi. Vanhempani ovat nyt käymässä ja Olli tulee tänne taas uudelleen elokuun alussa. Tiedän kyllä, että lentäminen on epäekologista jne. mutta jos joku haluaa tänne ekologisemmin matkustaa vaikka soutuveneellä (meren yli ja sitten Reiniä pitkin), niin tervetuloa. Tarjoan kyllä vieraspatjallani majoituksen aamiaisineen urhealle soutajalle, jos tarpeeksi kauniisti pyytää.

Suolaista, makeaa, rasvaista, kevyttä

Kahden HS:n toimittajan yhdessä pitämässä laihdutusblogissa tuli vastaan kysymys, jota olen vuosien mittaan monien kanssa ihmetellyt, eli krapularuoka. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sen on oltava rasvaista ja suolaista, kuten pitsaa tai sipsejä. Minä taas himoitsen krapulassa lähinnä kurkkua ja vesimelonia, tomaattia, jääkaappikylmiä kirsikoita ja litroittain vettä, ajatuskin rasvasta yököttää. Inhoan superrasvaista ruokaa ja rasvan makua muutenkin, mutta krapulassa se ei yksinkertaisesti mene alas. Ranskalaisia? Ei kiitos. Minisalaatti? Juu, antakaa tänne vaan!

Eipä silti, pyrin yleensä välttämään krapulaa varautumalla siihen jo edellisenä iltana. Joko pyrin juomaan vettä vähintään yhtä paljon kuin viiniäkin tai sitten vältän alkoholia kokonaan. Saksalaiset opiskelijabileet erottuvat suomalaisista siinä, että täällä voi hengata koko illan baarissa pitämässä hauskaa juoden vain yhden viinilasin tai pelkkää mineraalivettä tarvitsematta selittää kenellekään mitään. Jos yritän samaa Suomessa, törmään aina samoihin lauseisiin: "Onks toi KOKISTA? Kai siinä nyt on sentään seassa rommia?"/"Mikset sä juo mitään? Ootsä autolla?"/"Ootsä joku absolutisti vai?" Ihmiset rakkaat, mä en voi olla autolla liikkeellä niin että olisin kuski -- tai jos olen, niin Houstonilla on vakavanpuoleinen ongelma. Mulla ei nimittäin ole ajokorttia.

Ai miksikö luen laihdutusblogia? No en minä sitä nyt niin aktiivisesti seuraa. Kävin katsomassa onko Jussi Ahlroth päivittänyt maanmainiota blogiaan (eipä ollut edelleenkään) ja HS-blogien etusivulla ollut, kuohuviinin oletettua keveyttä käsitellyt tiivistelmä vain sai vilkaisemaan tätä toistakin blogia. Tiedättehän, että skumppa on yhtä lailla sokereita täynnä kuin siiderikin?

Niin ja tiedän kyllä että Blogilista näyttää yhdellä vilkaisulla suosikeiksi merkitsemieni blogien viimeiset päivityspäivämäärät. Näppärää toki, mutta ei kivaa, koska silloin ei koskaan tule tutustuttua mihinkään uuteen. Nytkin tulin HS-blogien etusivulla käydessäni samalla vilkaisseeksi tätä laihdutusblogia, joka on minulle lähes uusi tuttavuus.

P.S. Aiemmin manaamalleni nettikiellolle on tapahtunut jotain kummallista. Koneeni pelittää jostain syystä taas aivan niin kuin ennenkin. Jos ZDV on päästänyt minut pälkähästä, kiitän kauniisti. Tai jos joku HV:n atk-pojista on päättänyt lahjoittaa mulle uuden ip-osoitteen, kiitokset siihenkin suuntaan. Jos kyseessä on ihmeparantuminen, suunnannen sanani ylimmän allashuoneen hoitajalle. Joka tapauksessa ihanaa että voin taas kirjoitella omalla koneellani. :)

Maanpäällinen paratiisi

Jokaisella on -- tai ainakin pitäisi olla -- oma maanpäällinen paratiisinsa. Tiedättehän, sellainen ehdoton tiedän paikan armahan -kohde jota ajatellessaan tulee iloiseksi tai rauhalliseksi tai mitä tahansa positiivista. Minulle sellainen on Lech, jossa olen avopuolisoni vanhempien ystävällisestä kutsusta pari kertaa vieraillut. Aamuyöllä, kun iäti ahkeroiva talonmies jälleen ilmestyi kuuden jälkeen ikkunani alle ruohoa leikkaamaan (!!!), näin parhaillaan mukavaa unta Lechistä. En ole ehkä koskaan nukkunut missään yhtä hyvin kuin siellä. Kuvitelkaa paikka: on täysin hiljaista, täysin pimeää (ehkä kaukana vuorilla uurastavan rinnekoneen etulyhdyt saattavat tuoda pimeyden keskelle pari valopistettä), koko kroppa on väsynyt mutta onnellinen pitkän hiihtopäivän, lämpimän vaahtokylvyn ja hyvän itävaltalaisruoan jälkeen. Sitten pääsee käpertymään puhtauttaan tuoksuviin lakanoihin, vieressä tyytyväisenä nukkuvan maailman ihanimman avopuolison lämmin keho, jonka kädestä voi ottaa kiinni ja vajota suloiseen tajuttomuuteen tietäen, että aamulla edessä on taas uusi ihana hiihtopäivä. Tuon uskomattoman hiljaisuuden ja rauhan ajatteleminenkin tuo kyyneleet silmiini. Ja ne yöt, voi herranjesta, miten virkistyneenä siellä herääkään, nukuttuaan sikeämmin kuin missään muualla.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten tulisi oletusarvoisesti lomailla pisimpään juuri kesällä. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan ole mitään aurinkorantatyyppiä. Minusta ei ole hauskaa maata polttavassa paahteessa tuntikausia tekemättä mitään. Jos ruskettua pitää, teen sen mieluummin sauvakävellessäni tai muuten liikkeellä ollessani. Suomesta kuuluu uutisia, että jossain valtakunnallisessa mediassa sanotaan varsinaisen auringonoton olevankin jo aika passé. Ihmiset eivät ilmeisesti halua näyttää viisikymppisinä rusinoilta -- jos haluatte tietää, mitä tarkoitan, niin tulkaa käymään täällä Saksassa, täällä on kaduilla viljalti sellaisia ryppyisiä keski-ikäisiä tätejä, jotka ihonväristään päätellen nukkuvat yönsä solariumissa sängyn sijaan.

Talvessa inhottavat loska, räntä, ihon kuivuminen, metallista saatavat sähköiskut ja liukkaus, mutta on kylmässä vuodenajassa puolensakin. Kaikki inhottavat ökkimönkiäiset (kuten ampiaiset ja käärmeet) ovat talvisin unilla. Siitepölyhaittaa ei myöskään ole, joten allergikon on helpompaa hengittää. Hiihtäminen tekee ihmeitä kunnolle, erityisesti hapenottokyvylle ja oikea kunnon pakkaslumi on ihanaa. Monista kavereistani poiketen tykkään ihan simona siitä kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja lunta tulee taivaasta lisää. Sitä paitsi talvi on kaltaiselleni neulojalle paratiisillista aikaa: silloin voi tikuttaa kasaan vaikka minkälaista myssyä ja villapaitaa ja ihmiset ilahtuvat niistä, koska ne auttavat kylmyyteen. :)

Sommerfest, total geil

Yliopistolla on tänään ASTA-Sommerfest. Älkää kysykö mikä ihmeen ASTA, en tiedä, mutta koko kampus on täynnä esiintymislavoja ja baaritiskeiksi muutettavia rekkoja (konttiosasta avataan toinen sivu ja voila! Sieltä paljastuu baaritiski oluthanoineen ja muine tykötarpeineen). Yksi esiintymislava sijaitsee noin 40 metrin päässä ikkunastani, jipii. Äsken siinä illalla esiintyvä bändi teki soundcheckin ja kaikki lasiesineet huoneessani helisivät. Kärsin huoneessani ikkuna suljettuna ja hikipisarat valuen. Naapuri oli nimittäin avannut ikkunansa ja mitannut huoneessaan sitten vallinneet desibelit: 104. Siis kyllä, SATANELJÄ. Suomessa tuollaisen mökän pitäminen näin lähellä asuintaloa olisi ehdottomasti laitonta. Konsertoidaanhan Helsingin keskustassakin Stadikalla tietysti, mutta muiden talojen etäisyys siihen kenttään on enemmän kuin 40 metriä ja lavan ympärillä on stadionin seinät. Odotan innolla iltaa, jolloin tuon lavan edusta on vielä täynnä huutavaa ja kirkuvaa jengiä. En aio olla kotona. Olen mukana juhlimassa, se on hauskempaa. Ja Saksan laki määrää livebändin lopettamaan puoliltaöin, joten ehkä saan sitten kotiin tultuani nukuttuakin. Tottahan siinä lavalla jatkaa dj bändin lopetettua, mutta sellaiseen olen täällä asuessani jo tottunut. Yksi kampusbaareista on nimittäin tässä samalla sisäpihalla kuin se esiintymislavakin.

Kohta häivyn etkoilemaan kaverieni kanssa, naukkaan paikallista valkoviiniä jonka olen jäähdyttänyt huolellisesti ja pidän oikein kympillä hauskaa. En voi sanoa, että Sommerfestistä tulee "total cool", koska täällä on tänäänkin yli 30 astetta lämmintä ja hiki valuu nenänpäätä pitkin. Sanon sen sijaan "total geil". (Kaikki kiva tai hieno tuntuu olevan täkäläisille joko cool tai geil.) Ja tänään on perjantai, eli pitkä opiskeluviikko on ohi ja huomenna sekä ylihuomenna saa nukkua pitkään!

P.S. Gradurintamallekin kuuluu taas pitkästä aikaa hyvää. Löysin kadonneen motivaationi ja olen saanut taas tällä viikolla aika paljon aikaankin. Kuka tietää, ehkä mä vielä jonain päivänä valmistunkin. Ehkä jo ensi lukuvuonna, jos luoja suo. Mañana, mañana, mañana. :)

Tietotekniikan valtakunta

Koneeni on 28 vuorokautta nettiboikotissa liiallisen käytön takia. Joudun siis hoitamaan asiani asuntolan ja yliopiston yleisillä koneilla. Doof. Olisivat voineet infota käyttörajoituksista vaikka nettitunnusten jaon yhteydessä niin jengi ei ihmettelisi miksi oman huoneen nettiyhteys yhtäkkiä katkeaa. En ole eka vaihtari jolle näin käy -- enkä edes käytä sitä nettiä moniin muihin verrattuna mitenkään mielettömästi. Saksalaiset saavat tällaiset tiedot allekirjoittaessaan atk-sopimusta ZDV:n kanssa, meidän tunnukset jaettiin immatrikulationin yhteydessä enkä minä ainakaan mitään siellä allekirjoittanut, sain vain paperin jossa tunnukset kerrottiin. Syynä rajoituksiin on yliopiston persaukisuus. Netin käyttö ja verkon ylläpito on kallista. Koomista sen sijaan on se, että minä ainakin olisin valmis maksamaan kunnollisesta nettiyhteydestä. Sitä optiota ei täällä kuitenkaan tarjota, koska ihmisille on ilmoitettu että netti on ilmainen. Ah rakas saksalainen byrokratia! <3

Muutenkin kaikki tietokoneella tehtävä kusee pääsääntöisesti ja on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Yliopistolla on pidettävä rutosti esitelmiä ja jaettava luonnollisesti myös esitelmärunko kaikille kuulijoille monisteena. Tulostaminen yliopistolla on kuitenkin mahdollista vain netistä tai sitten pdf- tai jpg-muodossa, koska saksalaiset harrastavat mieluusti plagiointia ja esim. Wordiin on erittäin helppoa kopioida tekstiä netistä. Pdf-tiedostojen käyttöön on olemassa koneilla vain Adobe Acrobat Reader, jolla tiedostoja ei tietenkään saa luotua. Oma ratkaisuni on tämä: teen monisteeni Wordilla (joka koneilta kuitenkin plagiointiongelmasta huolimatta löytyy, saksalaista logiikkaa), laitan ne nettiin sivuksi ja tulostan sitten koko roskan sieltä. Helppoa ja mukavaa näpertelyä iltapuhteeksi, eikös vaan?

Auta armias. Yhtäkkiä mulla on hirveä ikävä Aleksandriaan, jota olen Suomessa ollessani aina inhonnut! :(