Tilintekoa

Sanomatalon ikkunoista näkyi eilen harmaata. Töölönlahdelle avautuva, kaunis maisema peittyi välillä julkisivun laseja vasten liiskautuneisiin räntähiutaleisiin ja sadepisaroihin. Aamukahvin aikaan tajusin sen kauhistuttavan seikan, että tulorajani ovat jo aikaa sitten sanoneet riks, raks ja poks kuin riisimurot konsanaan. Joudun siis palauttamaan tukia, ensimmäistä kertaa. Laskutehtävä kauhistuttaa lyhyen matikan suorittanutta humanistia jo nyt, sillä Kelan sivujen laskuriin ei juuri ole luottamista. Kokeilin sitä kerran, elettyäni vuoden pelkällä opintorahalla. Mokoma masiina käski mua palauttamaan Kelalle 120,77 euroa. Se oli varmaan tullut hulluksi.

Ennen kesäkuuta en ollut tehnyt töitä koko opiskeluaikanani, ellei satunnaisia sijaisuuksia kouluissa lasketa. Olen siis kolmen vuoden ajan elänyt lähinnä opintorahan, säästöjeni ja satunnaisesti sukulaisilta saatujen avustusten varassa. Toukokuussa sekä lompakossani että säästötililläni ujelsi tuuli, olin avopuolisolleni velkaa varmaan noin vuoden opintorahat, opintorekisterissäni pullisteli tiettyjä sivuaineopintoja ja englannin suullista kurssia vaille valmis kandidaatintutkinto, nippu syventäviä opintoja ja hyväksytysti suoritettu gradupiiri. Olematon rahatilanne ja työkokemus huolestuttivat. Kun työtä Nyt-liitteen menopalstojen parissa tarjottiin, otin sen riemumielin vastaan. Ja hyvin olen myös viihtynyt. :)

Onko todella parempi vaihtoehto valmistua maisteriksi viidessä vuodessa, mutta täysin ilman työkokemusta? Väittäisin, että ei, sillä

1) opintorahan varassa on ainakin nykyään vaikea elää. Monen opiskelijan kuukausivuokra ylittää opintorahan ja asumislisän yhteissumman. Päälle tulevat vielä mahdolliset vesi-, sähkö-, ateria- ja puhelinkulut sekä muut elinkustannukset.
2) Parhaista (joskus myös ainoista) työpaikoista taisteltaessa hyvä työkokemus pesee hyvät arvosanat joskus 5-0.
3) Ystävien sekä järjestö- ja opiskelukontaktien lisäksi myös hyvät työelämäkontaktit ovat usein tarpeen. Nykymaailmassa todellisuus on joskus valitettavasti sellainen, etteivät parhaat tai sopivimmat paikat tule lainkaan julkiseen hakuun.

Opiskelija tarvitsee siis lisätuloja ja makua työelämästä samalla kun Etappi ja opetusministeriö työntävät kohti armotonta putkea.

Meidän Pedro tekee teidän äitien ruuat

Allergikon elämä on joskus vaikeaa. Tuntuu, että etenkin selleriä ja paprikaa tungetaan joka paikkaan ja niiden välttelemisessä paras (joskus ainoakin) keino on kokata ruokansa itse. Unicafé toki järjestää pyydettäessä päivän listasta riippumatonta erikoisruokaa, mutta puolen tunnin (lue: kahden peräkkäisen akateemisen vartin) mittaisella ruokatauolla sitä ei aina ehdi jonottaa. Puurovaihtoehto pelastaa usein päivän ja erilaiset mehukeitot tekevät siitäkin vähemmän yksitoikkoista. Ja mitä kiireeseen tulee, niin Metsätalon ja päärakennuksen ravintoloiden ruuhka kyllä varmaan helpottunee taas vähän kun Porthania saadaan joskus auki ja sikäläinen Unicafé takaisin toimintaan.

Ruuhkalla tai Porthanian remontin valmistumisella ei kuitenkaan ole vaikutusta allergeeneihin. Luulen, että Pedron kasvishöystö ja muut sellaiset lounaat pysyvät joka tapauksessa paprika- ja selleripitoisina niin kauan kuin k.o. kasvikset ovat kohtuuhintaisia. Unicafén nettiruokalistoihin olisikin siksi hyvä saada merkinnät yleisimmistä suomalaisille allergiaa aiheuttavista aineista, kuten mansikasta, selleristä ja paprikasta. Näin kiireenkin keskellä olisi helpompaa suunnitella etukäteen, missä Unicaféssa syö, eikä paikan päällä ruokalistaa lukiessa sitten tulisi ylläreitä. Myös vaihtoehtoja olisi hyvä olla, siis päivittäin ainakin yksi sellainen kasvispata, -kastike, -keitto tai salaatti, josta ei näitä aineksia löytyisi. Vaikka patongit ja puurot, erityisesti ohrapuuro, ovatkin maukkaita, kuinka kauan niitä jaksaa syödä neljä tai viisi kertaa viikossa lounaaksi?

Pointsit kuitenkin Unicafélle hyvästä hinta-laatusuhteesta. Allergioista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä riippumatta ruoka on hintaansa nähden varsin laadukasta, puhumattakaan siitä, että joku muu laittaa sen ja tiskaa astiat jälkeenpäin. Toivottavasti hinta saadaan pidettyä yhtä edullisena jatkossakin tinkimättä raaka-aineista.