Edustussolmio

"Otin sulle edustushuivin. Saat vaihtaa sen kravattiin, jos et tykkää."

Joskus niin pienet asiat lämmittävät sydäntä. <3

Krokotiilimuotti

Mä vaihdan alaa, haluan olla sosiologi, ne saa tehdä kaikkea kiinnostavaa! Ei silleen, etteikö mun työ olisi kiinnostavaa, mutta hei, toiset on virkamiehiä ja toiset tutkii pekonipukujen vaikutusta muotiin ja nuorisokulttuuriin.

Nutty Tartsin tuotteet ovat muuten myös kiinnostava idea. Valmiiksi karvakuvioituja alusvaatteita, roikkurintapaitoja, löysiä, ihonvärisiä, makkaraisia läskimekkoja... Pukeutuisitko? :)

Parasta pimenevässä vuodenajassa ovat villasukat, glögi ja hassut piparimuotit. Leivoin eilen piparitaikinasta kirahveja, krokotiileja, norsuja, kissoja, perhosia ja jäniksiä, joilla olen tänään ilahduttanut työkavereitani.

Lihaa ja kuplia

Wtf, tämä pinkkiin mekkoon pukeutunut nainen on Lady Gaga? Ei voi olla. Tuo mekkohan on melkein vaate ja siinä on helma.

Lady Gagan vaatteet eivät ole vaatteita. Ne ovat muovikuplia, diskopallon palasia tai lihaa. Jos niissä on kangasta, se ei ulotu lantion alapuolelle kuin poikkeustapauksissa. Esimnerkiksi valkoinen epäsymmetrinen mekko oli hauska, ja sitten... pitihän se arvata.

Kun Lady Gaga otti vastaan parhaan debyyttiartistin WMA:n, ulvoin hetkestä otetulle kuvalle vedet silmissä. Jotenkin se tuo mieleeni Carrien... Enkä pääse yli kummitusmekosta. Lisää tuohon paljon mustaa hiusta ja tuloksena on se tyyppi, joka kaikissa japanilaisissa kauhuleffoissa ilmestyy ennen pitkää sanomaan "boo".

Yleensä – pukeutuessaan johonkin muuhunkin kuin korsetteihin, bodyihin tai alusvaatteisiin, jotka on niin nähty jo – Lady Gaga onnistuu haluamassaan. Oli hänellä yllään mitä hyvänsä, se noteerataan. Lady Gagan asut eivät ole vaatteita vaan eräänlaista taidetta, jonka tarkoituksena on herättää hilpeyttä, inhoa, ylipäänsä jotain ajatuksia. Jos katsojien po-po-po-pokerface pitää punaisen maton reunalla, vaate on epäonnistunut.

Erilaiset julkkikset, kuten Brad Pitt & Angelina Jolie, David & Victoria Beckham sekä Tom Cruise & Katie Holmes kasvattavat lapsia, joiden pukeutumista seurataan maailmalla. Myös Lady Gaga tarvitsee tietysti sopivan vastinparin. Ja kappas, hehän ovat kuin kaksi marjaa:


Tomi Putaansuu taitaa tosin olla naimisissa, mutta silti: voi, kuka järkkäisi näille kahdelle treffit? :D

Material girl

Materia ei ehkä tee onnelliseksi, mutta mieltä se joskus piristää kummasti. Rakastan tämänhetkistä muotia, kun paidat kerrankin ovat tarpeeksi pitkiä. Niinpä tein terapiamielessä pikku shoppailureissun, tulin kotiin tyytyväisenä ison kassin kanssa ja raivasin vaatekaapista vastaavasti melkein hyllyllisen verran vanhaa elämääni vietäväksi Fidan laatikkoon.

Päivä on ollut täynnä kivaa terapiaa: lounas- ja cappuccinohetkiä puolison kanssa, huumaavan hieno Picasso-näyttely, hykerryttäviä kohtaamisia sovituskopissa erinäisten vaatekappaleiden kanssa, jotka tuntuivat juuri sillä hetkellä tekevän peilikuvastani melkein kissan (kauppojen peilit todennäköisesti vääristävät, älä kokeile tätä kotona). Ja kyllä, nyt on melkeinpä hyvä mieli.

Minulle tämä shoppailu, siivoaminen, lounashetket puolison kanssa ja muu normaali elämä on lepoa. Tavallisesti ihmiset kai tekevät näitä asioita työn ohessa, itse olin jo unohtanut miten se tapahtuu.

Se ei mee pois

Jossain keuhkojeni pohjukoissa kytee jokin asia ikävästi, eikä suostu menemään pois. Ei tunnu nuhaa, ei yskää, vain pientä kipua hengittäessä ja hengästyn helpommin kuin yleensä. Kuumettakin mokoma nostaa vain hieman, mutta ei tarpeeksi, jotta voisin levätä kotona päivän tai pari ja nukkua taudin pois. Kirottu olkoon se, joka määräsi, että 37 ja risat on lämpöä, ei kuumetta. Jos nyt yrittäisin jäädä aamulla kotiin kuumemittarin näyttäessä 37,2 astetta, saisin seurakseni hillittömän moraalikrapulan (etenkin kun villit hevosetkaan eivät voi estää minua vuosijuhlimasta illalla HYYn 140-vuotispäivää uudessa, mustassa iltapuvussani).

Eipä silti, että nyt olisi varaakaan tulla kipeäksi. Kalenteriin on kertynyt muhevasti joulukeikkoja, laulutreenejä, partiotoimintaa, oopperoita, aika autokoulun liukkaalle radalle (ihan kuin tavallinen katu ei näillä keleillä riittäisi tuohon suoritukseen). Lisäksi vietämme joulun tänä vuonna Suomessa, joten siihenkin pitää ehkä jossain vaiheessa varautua muullakin tavoin kuin salpaamalla ulko-ovi, sammuttamalla valot ja leikkimällä, ettei olla kotona. Yleensä olen jättänyt joulukortit lähettämättä ja päässyt kuin koira veräjästä, sillä matkalta on kuitenkin tullut laitettua kortit niille tärkeimmille muistettaville.

Joutohetkinäni haaveilen mekosta, jonka helmassa ja ehkä vyötäisillä olisi koristuksena vironvyötä tai pirtanauhaa. Koska itse tekemäni pirtanauha on vielä yhtä rosoreunaista kuin suomirokin sanoituksissa kuvattu elämä, ajattelin palkata kudontatöihin pirtaa paremmin käsittelevän ystävän, jos joskus ompelupuuhiin innostun.

Bensakengät

Vanhat kiinantossuni lahosivat lopullisesti jokin aika sitten kesken työmatkan ja ostin uudet matkan varrelta Pasilan aseman kiinakaupasta. Ne haisevat... no, uusilta kiinantossuilta. Töissä ne on ristitty juuri tuon hajun vuoksi bensakengiksi.

Dieseliä tai ei, korkokengissä laastarointikuntoon rääkätyt varpaani kuitenkin pitävät bensakenkäpäivistä, sametti kun ei hierrä eikä purista. Toivottavasti nämä popot lakkaavat pian myös haisemasta.

Turhamaisia, kauniita naisia

Sanonta "kauneuden vuoksi on joskus kärsittävä" on täyttä totta ja opin sen juuri kirjaimellisesti kantapään kautta. Uusien korkkarien käyttöönotto tuotti kipeät päkiät ja makian rakon oikeaan kantapäähän. Auuutsch. Mutta periksi en anna, vaan kesytän nuo nätit pikku kengät ja muotoilen ne käytön myötä mitä mainioimmin jalkoihini sopiviksi. Löysinhän sentään nuo ihanat, aivan bränikät (siis todella täysin käyttämättömät!), nahkaiset, korkeakorkoiset kenkulit kirpparilta yhdeksällä eurolla ja ne sopivat mahtavasti Helsingin syksyyn. Paitsi silloin, kun on tarvis juosta bussiin, etenkin jos edessä on alamäki, tai kiivetä rappusia, etenkin alaspäin. Seuraavan erän alkaessa aseistaudun joka tapauksessa kietomalla kantapääni urheiluteippiin ennen kuin laitan kengät jalkaan. Eiköhän ala lyyti kirjoittaa -- siitäkin huolimatta, että pidän kävelemisestä aivan liikaa käyttääkseni ylipäänsä kenkiä, jotka jalassa kuuluu lähinnä ajaa taksia takapenkiltä. (Kiitos muuten mainiosta ilmauksesta Marille, joka sen joskus vuosia sitten höläytti. Pistän sen nyt kiertoon. :)

Elleivät kauniit, mutta epämukavat kengät riitä esimerkiksi kauneuden vuoksi kärsimisestä, niin ainakin minusta myös seuraavat kauneudenhoitoon tai pukeutumiseen liittyvät jutut voidaan laskea jonkinmoista kärsimystä tuottaviksi asioiksi: korsetit (hoikalta näyttämistä hengittämisen kustannuksella), kulmakarvojen nyppiminen tai vahaus, säärikarvojen vahaus tai sokerointi, mikä tahansa dieetti joka saa ihmisen tuntemaan sairaalloista nälkää, välttämättömät mutta inhottavat juhlakampauksen sisällä päänahkaa raapivat tai pistävät hiusneulat. Keksiikö joku lisää?

Mutta kumma kyllä sitä kaiken tuskankin ohella sitä tuntee iloa siististä kulmakarvoista, sileistä sääristä ja päheistä kengistä. :)

Kauneusihanteita

Lukemista häiritsevät ehdottomasti tekemättömät kotityöt, kuten pyykinpesu. Ja pahin este lukemiselle on ehdottomasti sellainen syysillan ihana auringonlasku, kun taivas hehkuu tulta ja ruusunpunaa. Silloin on ihan pakko kääriytyä villapaitaan ja syöksyä teekuppi kädessä parvekkeelle ihailemaan taivaan värejä. Syksy tietää pimeän ja märän puolivuotisen alkua, mutta on siinä paljon ihanaakin.

Päivän parhaat naurut sain ripsarimainosjutusta. Odottelen innolla sitä hetkeä, kun esimerkiksi puuteri- tai sampoomainoksissa kerrotaan selkeästi, että mallin ihoa tai hiuksia on photoshopattu, jotta tuote näyttäisi kuvissa paremmalta. Tai sitten mainoksessa voisi luetella kaikki ne aineet, joita mainoskuvauksissa käytettiin sampoon lisäksi, jotta Pantene-tytön päästä ei sojottaisi yhtään karvaa epämääräisiin suuntiin. (Tai sitten Pantene-tytöllä on omien hiustensa päällä muovinen peruukki.) Ihailen lämpimästi Seppälän kampanjaa, jossa tavikset mainostavat vaatteita. Ja kun ajattelee syömähäiriöisten hoidon tilannetta, ihailen kampanjaa entistä enemmän. Voitaisko joko a) palata renessanssin kauneusihanteisiin tai b) sopia, että mallitytöt saavat syödä muutakin kuin pussin pakasteherneitä päivässä ja näyttää normaaleilta?

Ai niin. Kihaus loppui, mutta Rääkkylä ei jää festareitta. Hienoa. :)

Aarteita kellarista

Herranjumala! Mä mahdun suurimmaksi osaksi samoihin vaatteisiin kuin kaksikymppisenä! (Farkuissa en vaan pysty hengittämään kunnolla enkä hameissa kumartumaan ilman, että pakarat paljastuvat. Olenko todella käyttänyt joskus noin lyhyitä helmoja? Nyt niitä kyllä kutsuu kirppari.)

Mun aineenvaihdunta taitaa edelleen olla aika sekaisin häiden jäljiltä... tai sitten äärimmäisen tehokas. Olenko todella kutistunut kolmen kuukauden sisällä kaksi vaatekokoa vai ovatko vaatekoot nykyisin pienempiä kuin ennen? Veikkaan vahvasti jälkimmäistä.

Muoti määrää muotin

Joulu ja vuodenvaihde Alpeilla oli kerrassaan ihana! Niinpä paluu maan pinnalle märkään, harmaaseen Suomeen ja töihin oli sitäkin kovempi. Ostin piristykseksi kirkkaan pinkin talvitakin. Se ehkä näyttää vähän paluulta teini-ikään, mutta ainakin erotun Helsingin loskaisesta harmaudesta.

Olen tänä talvena sekä ihastellut että kauhistellut muotia. Villatakkien uusi nousu on ehdottomasti ihana juttu. Ne hemmetin pillifarkut villatakkeihin (tai mihin tahansa) yhdistettyinä sen sijaan näyttävät ihan karmeilta. Ehkä ne ovat Milanon mallimaailmassa ihan kivoja, mutta täällä Pohjolassa, omena- ja päärynävartaloisten naisten ihmemaassa ne pitäisi ehkä julistaa laittomiksi. Muodin muuttuessa olin vilpittömän vahingoniloinen siitä, että kaikki stringejään vilkuttelevat teinit joutuivat etsimään vyötärönsä. Nyt ne samat teinit kulkevat sitten keskivartalolihavien 1980-lukulaisten tätien näköisinä ympäriinsä. Ja H&M:ssä myytiin hiihtareita! Siis ihan oikeita hiihtareita, sellaisia, joissa on rajusti alaspäin kapenevat lahkeet ja kuminauha lahkeen suussa. Å herre jösses. Kuka niitäkin ostaa?

Vetoankin italianoihin ja pariisilaisiin: päästäkää äkkiä mikä tahansa muu vuosikymmen takaisin muotiin. Minttupersikkatuulipuvuista Helsingin kaduilla ei ikinä vapauduta (ainakaan niin kauan kuin Itäkeskus on olemassa), mutta hiihtarit ovat sentään liian kova rangaistus -- jopa suomalaisille.

P.S. Oli pakko tulla muokkailemaan tätä, sillä unohdin mainita, että printti-t-paitamuodin ehdottomimmat helmet löytyvät täältä. Four everyone who we can no English speak. ;)