Long time no bloggin'

Blogihiljaisuus kertoo joskus hyvääkin. Töitä riittää. Silloin kun en ole töissä, olen kuntosalilla, coretunnilla, pilateksessa tai roikun köysistä kiipeilyseinällä. Välillä ehkä boulderiakin.

Olen ihan järjettömän innoissani yhdestä työprojektista, jonka ympärillä päiväni pyörivät. Ja nyt kun meitä on tiimissä jo viisi, alkaa työmääräkin per henkilö olla kaikilla ihan siedettävä. Siirtolapuutarha työhuoneen ikkunan takana hohtaa auringossa, ei enää kauan siihen kun siellä versovat krookukset ja sitten omenapuut alkavat kukkia.

Ja ulkona ihana kevään alku. Kevät nostaa aina kuumetta, nimittäin tennarikuumetta, ulkokiipeilykuumetta (vaikka onhan talvella tietty jääseinämät), asuntokuumetta. Kun saisi keväänvihreät Converset ja mukavat sata neliötä Töölöstä. Jos joku vain muuttaisi meidän kamat niin ettei itse tarvitsisi.

Se aika vuodesta

Taas on se aika vuodesta, kun hämmästyn. Aivan yhtäkkiä aamut ovat jo niin valoisia, päivät niin paljon pitempiä. Oliko tämä tällaista jo eilen?

Viime vuosi tuntuu nyt niin kovin kaukaiselta, pysähtyneiltä tuntuneet päivät, joina kykenin lähinnä tuijottamaan pimeässä huoneessa lattialla palavaa tuikkukynttilää ja ajattelemaan laiskasti sanoja "tulen ja valon voimauttava vaikutus... tulen... ja valon... voimauttava...". Mistäköhän nekin silloin pulpahtivat mieleeni.

Ja joka päivä näen työhuoneeni ikkunasta koivun siirtolapuutarhan toisella puolella. Koivun, jonka rungossa on istumiseen ihanteellinen mutka, kolmen metrin korkeudella. Nuo ihmiset tuolla, miksei niistä kukaan koskaan kiipeä siihen?

Toistaiseksi mennään niin kuin Strömsössä

Viikonloppu hujahti siivotessa ja sisustaessa. Kuljimme miehen kanssa käsi kädessä huonekaluliikkeissä ja puhuimme hyllyistä, matoista, kaikista mahdollisista tavoista säilyttää cd-levyjä ja punaisen retrohyllykkömme maalaamisesta. Sinikeltaiseen jättiläiseenkin eksyimme, ja sen uumenissa puoliuupuneina kahvia juodessamme totesin miehelleni: "Tää on niin järkyttävän keski-ikäistä ja keskiluokkaista".
"Ai mikä?"
"Me ollaan sunnuntai-iltapäivänä kahvilla Ikeassa. Yksityisautolla."
Jossain mattomaailmassa hypistelin kirkkaanvihreää kylppärimattoa ja totesin:
"Mä haluan andywarholtyylisen vessan."
No katsotaan nyt vielä. Yleensä haluan kaikkea vartin verran, kunnes keksin jotain uutta.

Kotona sovittelimme Pink Floydin soidessa uusia ristinollahyllyjä alkovimme seinään, aakkostimme cd-kokoelmamme uusiin säilytyslaatikoihin, täytimme lasisia irtokarkkipurkkeja koruilla, haaveilimme Artekin 544-sohvasta, imuroimme, enkä voinut vastustaa kiusausta kokeilla ihan vähän ruutuhyppyä uudella matolla. Tämän aamun avasimme ilahduttamalla naapureitamme ihan lyhyellä iskuporakonesessiolla aamukahdeksalta, ennen töihin lähtöä.

Aamulla hykertelin ilosta, meidän kodin uudesta ilmeestä tulee vielä tosi kiva!

Kuin olisi raastimen niellyt

Maailman kaunein talvipäivä...

Talvi? Mistä tämä talvi nyt takaisin tupsahti? Viikon kuljin kevättakissa ja taas piti turvautua duffeliin. Tahdon kevään, Hakaniemenrannan, salmiakkia, kaikkimullehetinyt. Ei silti etteikö viime viikolla ollut viileitä hetkiä. Nielinkö viikonloppuna juustoraastimen vai onko jokin viluvirus tulossa vierailulle? Nuhanpoikanen tuntuu väijyvän miltei kulman takana.

Kevät saa minut runolliseksi. Ei tarvitse kuin vilkaista auringonvalon perspektiiviä puissa tähän vuodenaikaan ja järkeni valuu samantien ulos korvista. Anttilana (en sentään Sirkka-Liisana) ampaisen ylös vuoteestani ja tanssin pitkin Töölön katuja – kunnes aina tajuan ohikulkijoiden nauravan, minulle, vaikken järin yöpaidassani luojan kiitos olekaan. Odotan sitruunaperhosia, sinivuokkoja talven jäljiltä ruskean ruohikon seassa, kevääseen herääviä lumikelloja Hietaniemenkadun etupihoilla, pieniä pääsiäisnoitia, kevätpörriäismyyjiä ja sitä päivää, kun feissarit ja jäätelökioskit taas ilmestyvät kadunkulmiin. Odotan sitä aikaa, kun Hesperian puistossa taas kukkivat hevoskastanjat ja koko puisto on kuin valkoinen vaahtokarkkimeri.

Toistanko jo itseäni? Kärsivällisyyttä. Tämän kaupungin kevät ei koskaan kestä kauan.

Ilmalennon jälkeen

Laskeminen se on sitten kivaa. Laskemisen jälkeen ei ole aina ihan yhtä kivaa. Tänään pää ei käänny, on ehkä ihan pikkuisen aivotärähdyksen oireita, peba on vähän niin kuin sinimusta ja lantion tienoilla tuntuu nauraessa ja yskähtäessä osapuilleen siltä kuin olisin juuri synnyttänyt. Ja kuitenkin vaihdoin laudan takaisin suksiin siinä vaiheessa kun olin laskeutunut komean ilmalennon jälkeen sulavasti otsalleni. Onneksi oli kypärä. Ajatella, että 14 vuotta sitten tein tällaista ja enemmänkin ilman kypärää.

Pienistä vammoista, lihasrelaksanteista, särkylääkkeistä ja irvistellen otetuista askelista huolimatta mieli halajaa tänäänkin takaisin mäkeen. Kevätaurinkoa, pisamia, puhdasta carvingia yhdessä puolison kanssa kilpaa. Ah mikä yhdessäolon muoto. Tai ruskettumista hitaasti nousevassa ankkurissa kivan kaverin kanssa nauraen, sekin kelpaa. Miksi muuten Suomessa hissit ovat aina niin hitaita?

Vaikka tästä niskakivusta ja päänsärystä voisin kyllä luopua. Ehkä huomenna olo on parempi.

Joka vuosi tähän aikaan

Joka vuosi tähän aikaan rakastun.

Aamuisin tuntuu välillä siltä, että kohta on enemmän kevät kuin Liisa Akimoffin laulussa. Lumen alta hiljalleen paljastuvan asfaltin ja eau de tienvarren tuoksuinen hamekevät, korkokenkäkevät, partioretkikevät, aurinkokevät. Haluan kämpälle sellaisena viikonloppuna jolloin ruoho on vielä ruskeaa, kevään ensimmäiset sitruunaperhoset lentelevät uteliaina ja jossain ojan penkalla kukkii leskenlehti. Ja kaikkialla näkyy kuuluu tuoksuu metsä! Linnunlauluinen, kevättuulessa suhiseva, kevääseen heräilevä metsä.

Aamuisin tekee mieli verhoutua kevyeen kevättakkiin villakangastakin sijaan, sujauttaa jalkaan pienet kauniit korkkarit huomattavasti käytännöllisempien kumisaappaiden sijaan. Aamuisin sitä tekee mieli karata omasta elämästään ja kirmata työpaikan sijaan merenrantakalliolle kuvaamaan kevättä, kuuntelemaan jäätä.

Haaveilen vappuretkestä vartioni kanssa kämpälle. Simaa, herkkuja, pausseja ja maailman parhaiden tarpojien seuraa, sekä joku kiva johtajakaveri tai parikin mukana. Hakkaisi kyllä Espan tai Ullanlinnanmäen tungoksen 6–0.

Villivihannekset, vol. 2

Joku kyseli suullisesti yksityiskohtaisempaa ohjetta villivihannesten käsittelyyn. Tässä siis jotain siihen suuntaan. Kysykää jos jäi epäselväksi.

Keräämiseen on hyvä käyttää esimerkiksi paperipusseja, hengittämättömissä muovipusseissa kasvien kosteus tiivistyy liikaa. Nokkosten kanssa on fiksua käyttää myös hanskoja. Kumihanskat ovat parhaat ja riittävät yleensä yksinään, näppylähanskoja tai raksahanskoja on hyvä olla kahdet päällekkäin, sillä yksistä hanskoista poltinkarvat ulottuvat vielä läpi. Varo poimiessasi ihoa hanskan varren yläpuolella. Vaikka sormet ja kämmenet ovat hanskan suojassa, paljas kyynärvarsi menee taatusti rakkuloille jos nokkonen osuu siihen.

Kerää vain nuoria versoja. Nokkoset ovat parhaimmillaan 10–25 cm:n kokoisina, kun versojen alapinnassa on vielä vähän violettia sävyä eivätkä varret ole vielä ehtineet sitkistyä. Pienempiäkin versoja voi toki syödä, mutta jos minikokoisten versojen kohdalla malttaa odottaa viikon, saa enemmän syötävää samalla vaivalla. Vuohenputki on maukkaimmillaan silloin, kun lehti on vaaleanvihreä ja vielä osin supussa. Mitä vanhempi lehti, sitä kitkerämmältä se maistuu. Oikein nuorta vuohenputkea voi syödä myös ryöppäämättä, esim. salaatissa, mutta itse tykkään siitä enemmän kypsennettynä.

Keräämisen jälkeen tuo kasvit kotiin. Laita keittiön lavuaariin tulppa ja laske altaaseen reilusti viileää vettä. Huuhdo kasvit ja poista samalla mahdollisesti mukaan joutuneet ruohot ja ötökät (jollet poista, ne joutuvat ikävänä eläinproteiinina kattilaan ja lautasellesi). Höntiäiset on helppo löytää, sillä ne nousevat pintaan kun kasvit upottaa veden alle. Käytä nokkosia huuhdellessasi edelleen kumihanskoja, poltinkarvat tuhoutuvat vasta keitettäessä.

Ryöppää kasvit kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Vuohenputkelle ja voikukalle riittää n. 2–3 minuutin kiehautus, nokkosia kannattaa ryöpätä 4–5 minuuttia. Ryöppäyksen aikana kasvien lehdistä tulee tummanvihreitä ja varsista vaaleita.


Kaada villivihannekset siivilään (tai nostele reikäkauhalla, jos aiot säästää keitinveden pohjaliemeksi langan värjäykseen). Valuta ja puristele ylimääräinen vesi kevyesti pois. Anna jäähtyä hetki, jotta et polta sormiasi, ja siirrä kasvit sitten leikkuulaudalle. Muotoile niistä jonkinmoinen pötkylä ja silppua huolellisesti kokkiveitsellä. Leikkaamisen sijaan voit myös hurauttaa kasvit silpuksi tehosekoittimessa, jos haluat.


Jäähdytä ja säilö pakastamalla tai nauti heti. Tee vaikka vegaanista villivihannesvuokaa tai vuohenputki-fetapiirakkaa! Villivihannesvuoka on ihan oma sovellukseni, vuohenputki-fetapiirakka taas modattu ja toimivaksi todettu versio Marttojen piirasreseptistä. Jaan ohjeet tässäkin siltä varalta, että joku niitä kaipaa.

Vegaaninen villivihannesvuoka

700 g perunaa
1,5–2 dl ryöpättyjä villivihanneksia
1 isohko sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl metsäsieniä tai siitakkeita
1/2 pkt tofua (kylmäsavu tai marinoitu)
2 dl kaurakermaa
ripaus timjamia, rosmariinia, suolaa, mustapippuria jne.

Viipaloi perunat ja voitele vuoka. Silppua sipuli, purista sekaan valkosipulinkynnet ja kuullota niitä hetki kasviöljyssä. Sekoita joukkoon sienet ja villivihannessilppu. Mausta ja ota pois hellalta. Kuutioi tofu.

Lado vuokaan kerroksittain ensin perunaviipaleita, sitten villivihannes-sieniseosta ja tofukuutioita, sitten taas perunaviipaleita. Jatka näin, kunnes vuoka täyttyy. Tee ylin kerros perunaviipaleista. Valuta lopuksi kaurakerma vuokaan osin perunaviipaleiden päälle ja paista 200 asteessa noin tunnin ajan.


Vuohenputki-fetapiirakka (modattu versio Marttojen vuohenputkipiiraasta)

1 dl perunasosehiutaleita tai 1/2 dl perunasosejauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
50 g voita tai margariinia
1 dl vettä

Täyte:
2 dl kiehautettuja, hienonnettuja vuohenputkia
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
100 g fetajuustoa
2 dl juustoraastetta
ripaus sitruunapippuria
vähän timjamia

Sekoita perunasosehiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikinakulho jääkaappiin odottamaan ja kylmenemään.

Kiehauta vuohenputket ja pilko ne mössöksi. Pilko sipulit ja kuullota öljyssä. Kuutioi feta. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään.

Levitä jähmeä perunavoitaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halk. n. 28 cm). Paista 200 asteessa 5 minuuttia. Kaada päälle täyte ja jatka kypsentämistä noin 25 minuuttia.

Piiras on parhaimmillaan kun sen lämmittää seuraavana päivänä tai antaa ainakin vetäytyä rauhassa jonkin aikaa paistamisen jälkeen. Pohja nimittäin imee paistamisen aikana täytteestä kosteutta ja on heti uunista tullessaan aika pehmeä.

Koristelua varten täytteen päälle voi asetella kirsikkatomaatin siivuja ennen paistamista, jos tahtoo.

Villi keittiö

Kasvissyöjän onnenpäivät ovat alkaneet. Villivihannekset nousevat maasta! Vuohenputken versot ovat nyt parhaimmillaan ja ensimmäinen nokkossatokin tuli viikonloppuna kerättyä. Tätä lähemmäs lähiruoka tuskin enää tulee: kun omin käsin kerää, tietää ruokansa kasvupaikan varmasti.

Villivihannekset ovat suosikkejani: hyvää ja ilmaista ruokaa sekä terveellistä (kun vain tietää mitä kerää ja mistä, eli tutustuu kasveihin etukäteen eikä esimerkiksi poimi nokkosia moottoritien tai kompostin kulmalta). Lisäksi nokkosen rautapitoisuus on pinaattiin verrattuna uskomaton. Tuoretta nokkosta saa pöytään koko kevään ja kesän ajan, kun kerää versoja jatkuvasti samalta paikalta tai leikkaa liian suureksi päässeet kasvit maan tasalle: kahdessa viikossa uudet versot ovat taas syömäkelpoisia. Vuohenputket kannattaa kerätä nyt ja säilöä kuivattuina tai pakastaa, sillä nuoria versoja voi olla vaikea löytää enää kesällä. Pakastamista ennen versot voi myös ryöpätä kevyesti, niin saa käyttövalmista mössöä vaikka pinaatin korvaamiseen.

Voikukka maistuu parhaimmillaan aika lailla rucolalta. Voikukanlehdistä kuitenkin varoittava sananen: koko ei takaa laatua. Yleensä mitä nuorempi lehti on kyseessä, sen parempi, sillä vanhemmiten niistä tulee tosi kitkeriä. Isommista lehdistä kannattaa myös poistaa lehtiruodit, jos haluaa vähemmän kitkerän salaatin. Samoin voikukkia on eri lajeja, jotka maistuvat erilaisilta. Maistelu ja vertailu on osoittanut, että ehytreunaisimmat lehdet ovat maukkaimpia, kun taas ne, joiden lehdet ovat kaikkein sahalaitaisimmat, maistuvat hirvittäviltä. Pujoallergikkojen kannattaa maistella voikukkia hyvin varovasti, sillä ainakin minulla niitä käytetään siitepölyallergian siedätyshoitoon. Toistuvat kuurit ovat auttaneet: pujo ei ärsytä enää yhtä paljon kuin ennen.

Ai miten villivihanneksia käytetään? No, esimerkiksi pinaatin voi korvata melkein missä vaan nokkosella tai ryöpätyllä vuohenputkella. Horsman ja voikukan lehdistä saa salaattia, voikukan kukinnoista simaa sekä voikukkasiirappia, joka on jäätelön kanssa ihanaa. Netistä, kuten Marttojen ruokasivuilta, löytyy vaikka mitä reseptejä ja soveltamalla voi jatkaa. Leivonnaisista kannattaa kokeilla ainakin vuohenputkipiirakkaa, villivihannespiirakkaa ja nokkos-fetapiirakkaa, joka muuten toimii myös vuohenputkea tai voikukanlehtiä käyttämällä.

Parasta juuri nyt

* Auringonpaiste
* Terhin näyttely 00130galleryssä
* Merikotkakamera Virossa (kaksi kotkaa! elävää kuvaa! poikasia!)
* Seinäkiipeily

Lisäisin listaan ilomielin myös fillaroinnin, vaan kun pyörä on yhä huoltamatta. Osaako kukaan suositella Töölön tanhuvilta hyvää huoltofirmaa?

Talviunen jälkeen

Yhtäkkiä aurinko on kovin kirkas ja ulkona pärjää taas hameessa ja punaisessa kevättakissa jäätymättä minuutissa kuoliaaksi. Kaupassa katseeni himoitsee keväänvärisiä avokkaita, joita en osta, sillä en käyttäisi niitä kuitenkaan. Sen sijaan ostan bambulankaa ja vaaleanvihreää puuvillalankaa pitsineulekuvat silmissäni kiiluen. Ulkona useampikin vastaantulijoista syö jäätelöä.

Matkalla rautatieasemalta Kamppiin kohtaan useita ihmisiä, jotka kyselevät, onko minulla hetki aikaa ympäristöasioille ja kiinnostavatko ihmisoikeudet. Katupöly nousee tuulen mukana ilmaan, kirvelee silmiä, tukkii nenän ja ratisee hampaissa. Kotiin tullessani koukkaan sisäpihan kautta tarkistamassa, tarvitseeko pyöräni talven jäljiltä huoltoa. Valoisuuden sekoittamana sanon ulko-ovella vastaan tulevalle naapurille hein sijaan huomenta.

Naapuri tervehtii takaisin häkeltymättä lainkaan, sillä se on täällä taas. Kevät.

Ikkunalautoja

Oi tätä nykyajan porvarillista elämäntapaa, joka saa ja pakottaa ihmisen kiinnostumaan vakavasti korkokatosta, marginaaleista, varainsiirtoverovähennysoikeudesta ja siitä, mikä 12 kk:n euribor on tänään. Siitäkin huolimatta, että nyt on juuri se aika, jolloin ulkona kukkivat tuomet, omenapuut ja mustikat, ehkä sireenit ja kielotkin ihan kohta.

Rakastan omenankukkia ja tuomien tuoksua. Tänä keväänä tuntuu silti entistä enemmän siltä, että jossain sisälläni, siellä omenankukkia nuuhkivan romantikon taustalla, asustaa pieni porvari, joka rakastaa leveitä ikkunalautoja, korkeita huoneita, puolierkkereitä ja tammiparkettia.

Lentävä juoksumatto

Weeehaaa! Nyt saa taas hallintorakennuksellakin hien pintaan muutenkin kuin jonottamisen tuskasta! Mahtavaa! Luulen, että käyn silti edelleen enimmäkseen Kumpulassa ja Viikissä. Siellä on väljempää.

Lintsasin metriikan luennolta istuakseni (kir)jastossa kirjavuoren ympäröimänä. En luultavasti tajua tällä kertaa annetuista kurssitehtävistä sitten hölkäsen pöläystä, mutta väliäkö tuolla lopulta, ainakaan juuri nyt. Kevätaurinko paistaa ulkona täydeltä terältä ja gradukin on taas muutaman sivun verran valmiimpi kuin ennen. :)

Vaalien jälkeen

Jaha. Ihana kevät muuttuikin sitten vaihtelevaksi rae- ja räntäsateeksi. Siitepölyhaitta ei kuitenkaan ole poistunut, joten nythän elämä vasta auvoisaksi muuttuu. Ajatelkaa, saa kevään ja talven parhaat puolet yhdessä! Voi niiskuttaa ja aivastella samalla kun kahlaa polviaan myöten loskassa ja räntää sataa ylöspäin. <3

Löysin sitten lopulta itselleni sopivan ehdokkaan. Äänestin ja niin teki moni muukin, mutta rannalle tuo silti jäi. Harmi. Ylen sivuilla voi muuten tutustua ehdokkaiden äänimääriin jopa äänestyspaikoittain. Mielenkiintoista. :)

Jos opintorahan korotuksesta vallitsee suuri yksimielisyys, kuten Hesari väittää, niin kuinka nopeasti valtiovarainministeriö kehtaa sulkea rahahanat -- ja ehdimmekö ujuttaa ämpärin alle ennen sitä?

Pärsk. Ryys. Trööööt. Niisk. Niisk.

Yleensä pidän oikein kovasti puista ja kasveista. Olen haltioissani nähdessäni vaivaiskoivuja, leskenlehtiä, kukkivan näsiän tai komean käkkärämännyn. Kevät -- ja osa kesästä -- luo kuitenkin poikkeuksia luonnonystävyyteeni. Siitepöly (juuri nyt kukkii leppä) saa silmät punoittamaan, nenän vuotamaan ja röörit tukkoon ja koska allergiasumutekin loppui tänä aamuna, oli pakko tehdä täsmäisku apteekkiin. Nyt tässä sitten taas popsitaankin pillereitä ja impataan sumutteita, kunnes koittaa loppukesä ja vihoviimeinenkin vitsaus, siis pujo, lopettaa kukintansa.

Keväisin järjestetään aina ihan mielettömän ihania tempauksia, joissa pyritään kitkemään pujot tienvarsilta jo ennen niiden kukintaa. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kaikkien kukkien pitäisi saada kukkia, mutta pujojen vaikutus hengitysteihini on sitä luokkaa, että olen valmis tekemään periaatteideni kohdalla pienen poikkeuksen. Loppujen lopuksi: minä en aloittanut tätä sotaa pujoja vastaan. Itse ne joka vuosi tuhoavat mahdollisuutensa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon muuraamalla silmäni umpeen ja aktivoimalla limakalvoni.

Olkaa rauhassa, koivuihin ja leppiin en aio koskea. Niitä kun ei saa kitkettyä kuin kirvehellä, eikä minusta metsuriksi sentään ole.

Lisäys klo 14.02: Mitenkään edelliseen aiheeseen liittymättä: kertoisko joku mulle millä perusteella esim. Ranskassa tai Italiassa tuotettu viini on epäreilua, jos kerran tarvitaan erillisiä reilun kaupan viinejä? Luulisin, että on ainakin ekologisesti ajateltuna huonompi vaihtoehto kuskata litrakaupalla juomia Etelä-Afrikasta tai -Amerikasta Suomeen, kun ei-epäreilua tuotantoa on lähempänäkin. Olin itse viime syksynä Ranskassa viinitilalla töissä (ks. reissuraportti) ja koin kyllä tulleeni kohdelluksi ihan eurooppalaiseen tapaan. Sain ihan kivasti palkkaa, työntekijöiden ruoasta, nukkumisesta ja muusta hyvinvoinnista huolehdittiin ja viljelijäkin näyttää saavan rahaa viineistään ihan hyvin. Mikä siis tekee eurooppalaisista viineistä jotenkin afrikkalaisia vastineitaan epäreilumpia?

Muoviruusuja omenapuussa

Jei! Hallintorakennuksen kuntosalin alati rikkinäisille laitteille tapahtuu vihdoin jotain! Hallinnon salilla syke onkin viime aikoina noussut nykyään lähinnä tuskasta, kaikkien jonottaessa sille ainoalle varmasti toimivalle matolle. Osittain juuri siksi olen siirtynyt Kumpulan ja Viikin salien käyttäjäksi.

Niin ja ihan kohta on jo niiiiin kevät! Lenkkireitin varrella olevalla tyhjällä tontilla kasvavassa omenapuussa on muoviruusuja silmuja. Aurinko laskee vasta kuuden jälkeen, talitintit laulavat kuin viimeistä päivää, pajuissa näkyy jo pikkuisia kissoja ja ilma on sen verran lämmin että ihan hyvin voi käyttää kevättakkia jos on villapaita alla. Katupöly kutkuttaa nenää, köh köh (siitepölykautta odotellessa) ja fillarinkin voi taas kaivaa pyöräkellarin uumenista. Keväästä kertoo myös "eau de tienvarsi" -- kutsukaa vaan sitä koirankakan hajuksi, mutta on siinä oikeasti muutakin: kevätauringon, lätäköiden, leskenlehtien, märän hiekan ja talven yli lumen alla olleiden mustiksi muuttuneiden lehtien aromia.

Kaikkein parasta aikaa keväässä on se, kun aurinko alkaa lämmittää oikein kunnolla ja koivuihin ilmestyy pikkuruisia lehtiä, mutta ampiaiset ovat vielä ainakin suurimmaksi osaksi unten mailla. :)