Kiviäkin kiinnostaa?

Siis mikä teitä ihmisiä vaivaa?

Kauna, katkeruus, kateus, kaikki ne tekevät ihmismielestä likaviemärin. Jos joku muu joskus saa jotain hyvää tai kaunista tai tulee jostain iloiseksi, niin millä tavalla muka se on meiltä pois? Ja jos itse saa jotain kivaa, miksi aina pitäisi olla vielä paremmin?

Olen usein iloinen, hymyilen ja nauran paljon, ja tiedättekö miksi? Koska en osaa olla pitkävihainen tai kantaa kaunaa. Tulen iloiseksi pienistä asioista, ilahdun muiden ilahtuessa ja pidän muiden ilahduttamisesta. Omien onnistumisten lisäksi osaan ja haluan iloita myös siitä, kun jollekin toiselle tapahtuu jotain kivaa. Turha siis hakea täältä taustakaikua valitukselle siitä, kuinka nuo toiset tuolla varmasti saavat paremman tai hienomman tapahtuman kuin me, tai kuinka niillä muuten on hauskempaa. Entä sitten? Ulkona on melkein kevät ja aurinko paistaa ja päässä soi Maria Mena.

Minä suljen korvani puheiltasi. Sen sijaan neulon ystävälle villasukat ja toivon ystävän ilahtuvan. Kokeile samaa, tiedä vaikka saisit hymynkin.

Oravanpyörä

Mä tahdon takaisin tunturiin!

Eikä mulla sit kai muuta.

Mainos, tuo paholaisen keksintö

Inhoan kotiini tunkeutuvia mainoksia, erityisesti painettuja sellaisia. Yhdeltä annokselta ylimääräistä paperitauhkaa voi ehkä suojautua liimaamalla kieltokyltin oveen, mutta esimerkiksi Hesarin tilaajalle tulee silti kunnon kuorma mainontaa lehden välissä ja sivuilla. Sunnuntailehden sisällöstä ehkä puolikas on oikeasti luettavaksi tarkoitettua tekstiä, puolet ale-reaa kailottavia nelivärisivuja. Lehden tilaushinnoittelu on toki tehty kätevästi painoversiota suosivaksi, muuten meille tulisikin paperilehti lähinnä viikonloppuisin, aamiaispöytään.

Ei auta enää "ei mainoksia" -kylttikään ovessa, kun mainokset alkavat piirittää asuintaloja. Onneksi ei ole minun ikkunani, saattaisin leikata lakanaan ikkunanraosta maiseman kokoisen aukon.

Aijai ja voijoi

Ihana viikonloppu sai nolon lopun, kun oikeaan sääreen iski mikä lie penikkatauti siten, että se on kauhean kipeä eikä nilkkaa saa suoraksi ilman irvistystä. Juu, onhan se ollut vähän kipeä jo Berliinistä asti ja kuka käski panna lauantaina vähän liian isot kumisaappaat jalkaan ja mennä sienimetsään kipuamaan jyrkkiä ylämäkiä umpipusikossa ja upottavassa sammalikossa.

Mutta löysinpäs valtavan kasan karva- ja leppärouskuja sekä muutaman tatin, pari kanttarellia ja syksyn ekat suppilovahverot. Hyviä olivat. Huomenna teen varmaan vielä sienipiirakkaa lopuista rouskuista.

Nyt hukutan kivun ja säryn aiheuttamaa mielipahaa syömällä tummaa suklaata (oikeastaan tahtoisin Helsingin Jäätelötehtaan suklaajäätelöä, mutta sitä ei ole nyt saatavilla) ja polttamalla tuikkukynttilöitä kesällä kirpparilta löytämässäni messinkisessä kynttiläkipossa, jossa on yltympäriinsä pieniä sydämen muotoisia reikiä. En ole koskaan ennen ostanut mitään noin ihanaa 30 sentillä.

Nimby-ilmiö

Maanantaina ilahduin, kun HS kertoi poliitikkojen tukevan Helsingin uusia tukiasuntoja. Myös HYY teki kannanoton Ruusulankadun asuntolan puolesta ja HYYn hallituksen blogissa on samasta aiheesta kirjoitus, jota en osaa kuin kompata.

Tänään Päivän nimby -palkinnon saa Taloustutkimus Oy. Onnittelut ja aplodeja! Luulen kyllä, että ainakaan nyt keväällä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista tutkinnonuudistuksen pakottamana valmistuva -nomi-, kandi-, ja maisteriaalto sekä pätkätöissä uurastavien lukiolaisten ja opiskelijoiden lauma ei kieltäytyisi tarjolla olevista työpaikoista sen perusteella, että työpaikan naapurina on tukiasuntola.

Käytän muuten varsin usein sitä samaa bussipysäkkiä, vaikka työskentelenkin Vallilassa eri rakennuksessa ja eri firman palkkalistoilla. Rohkenen epäillä, että Mäkelänkadun yllä alituiseen leijuva katupölypilvi on Vallilassa liikkuville paljon konkreettisempi vaara kuin Sininauhaliiton asukit olisivat asuntolan toteutuessa olleet. Miksei nimby-ilmiö koskaan kohdistu kaupungin viihtyvyyttä olennaisesti haittaavaan yksityisautoiluun?

Keskiviikkonillitys

Voi Venäjä, että meidän tiedekunnassa osataan sitten hankaloittaa valmistumista kaikin keinoin. Kun aikanaan korvasin vaihdossa suoritettuja opintoja, täytin tiedekunnan kansliassa lukuisia lomakkeita, joissa mm. selvitin, mitkä vaihdossa suoritetuista kursseista aion sisällyttää pääaineopintoihini ja mitkä muihin opintoihin, esim. kieliopintoihin. Tiedekunta vaati sivukaupalla näitä selvityksiä ja erittelyitä ja kummallisia opintosuunnitelmia, jotka saivat muistoni saksalaisesta byrokratiasta tuntumaan höyhenenkevyiltä.

Ja mitä ne sitten tekivät? Rekisteröivät tietysti vaatimistaan erittelyistä ja yksittäisten kurssien korvaussuunnitelmista huolimatta kaikki vaihdossa suorittamani kurssit yhtenä maksimaalisena könttinä niin, että siitä köntistä on ihan pirun vaikea halkoa niitä oikeasti oman pääaineeni kursseja erilleen muista opinnoista. Ketuttaapotuttaahatuttaa. Siis varmasti näin on helpompaa, koska tiedekunta on suurempi kuin moni pienemmistä yliopistoista. Mutta turhaa on kai sitten myös vaatia opiskelijoita täyttämään miljoonia lomakkeita ja erittelemään, mitä kursseja tahtoo milläkin korvata, jos kaikki kuitenkin rekisteröidään köntissä ja yksittäisten kurssien umppaaminen oman alan kokonaisuuksiin tehdään siten mahdottomaksi.

Helvatan kuustoista. Onko opintojen rekisteröinti muka muissakin tiedekunnissa näin tahmeaa vai tehdäänkö meillä siitä vain tahallaan sellaista jonkin "palvelualttiuden" tms. nimissä? Onneksi pääaineopintojen rekisteröinti sentään hoituu kotoisasti ja joustavasti laitoksella eikä tiedekunnan kansliassa. Hammasta tarvitsee siis purra vain kaikkien muiden opintojen suhteen.

Oi helmikuu

Eilen: päivällä sää on melkein samanlainen kuin yleensä toukokuun alussa. Tiedättehän: aurinko paistaa, linnut laulavat, puiden oksissa on melkein silmujen alut, katupöly tukkii nenän ja ulkona lastenvaunuja työntävät naiset ovat riisuneet päällystakkinsa, koska pelkällä villatakillakin pärjää. Illalla sää puolestaan muuttuu sellaiseksi kuin yleensä lokakuun loppupuolella: sade tihkuu taivaalta niskaan pehmeästi, tasaisena huntuna, Kurvissa asvaltti kiiltää mustana ja sen pintaan heijastuvat ohiajavien autojen valot. Bussia odotellessa kirjoneulebaskerin pinta kastuu ja alkaa auttamattomasti haista märältä villalta. Yöllä sataa räntää, joka viipyy maassa valkoisena hetken, mutta sulaa vedeksi reilusti ennen kuin Hesari kolahtaa postiluukusta. Viiden aikaan aamulla kuulen unen läpi, kuinka sadepisarat rummuttavat ikkunaa.

Ja tänään: plääääh mikä sää. Kirjoitustauon aikana ei ole kiirettä lähteä koneen äärestä ulos edes lenkille, vaan pysyn sisätiloissa ja joogaan. Sitten keitän toisen kupin vihreää sitruuna-limeteetä ja jatkan työntekoa.

Voihan #$&%£¤@{"#!!!!

Siis jos opinto-oppaan tutkintovaatimuksissa lukee

3) tämä, tuo tai se

niin silloin luetaankin joka tapauksessa tämä ja sen lisäksi joko tuo tai se. Siis riippumatta siitä, että kaikissa muissa opinto-oppaan kohdissa tämä, tuo tai se tarkoittaa yhtä kolmesta.

Humanistin matikkapää ei myöskään ymmärrä, miten yhdistelmä tämä (250 s.) ja tuo (560 s.) voi tuottaa täsmälleen saman määrän opintoviikkoja kuin yhdistelmä tämä (250 s.) ja se (174 s.)

Mut ehkä noilla juristeilla on jotain omia laskukaavoja.

Vettä silmässä

Oikea silmäni on vuotanut taas koko päivän (kuten se aika ajoin viime syyskuusta asti on tehnyt), sitä särkee ja se on turvonnut lähes umpeen. Lääkärin mukaan se on allergiaa, ei tarvitse hoitoa ja menee kyllä itsestään ohi. Jep. Voisin kuitenkin ehkä nopeuttaa sen ohimenemistä, jos tietäisin, mikä sen tällä kertaa aiheuttaa. Ja senkö takia minä YTHS-maksua maksan, että lääkäri voi tutkia silmäni puhelimitse ja tehdä diagnoosin edes näkemättä sitä? Just joo, sanon minä.

Ketuttaa olla allerginen eri asioille. Vielä enemmän ketuttaa, kun on allerginen sellaisille asioille, joita ei joko tunnista tai joita on mahdotonta välttää. Esimerkiksi hajusteallergiani on mennyt pahempaan suuntaan, joten mm. bussissa tai junassa istuminen jonkun vahvasti hajustetun ihmisen lähellä saa nenän ja silmät helposti vuotamaan Niagaran lailla. Erityisen vahvasti reagoin vaniljaan, inkivääriin, myskiin ja muihin niiden kaltaisiin tuoksuihin.

Olen kahden kuukauden aikana hankkinut kahta teetä, joiden kummankin tuoksu saa silmät vuotamaan niin vahvasti, ettei kuppia saa edes vietyä kasvojen lähelle. Toinen niistä on vaniljatee ja toinen reilun kaupan suklaarooibostee.

Ennen popsin pillereitä vain koko siitepölykauden ajan. Nyt niitä saa sitten vetää talvellakin. Jipii.

Henkilöauto ja kuorma-auto asuivat yhdessä

Jasso. Kaupunginjohtaja Pajusen mielestä Helsingin keskustassa ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi autoja. Jos jaksaisin, voisin mouhota tässä siitä, mitä katupöly tekee allergisille (ja muillekin), erityisesti keväällä. Tai voisin kertoa vaikka niistä monista kerroista, kun olen suojatietä ylittäessäni ollut jäädä auton alle joko siksi, että autoilijat ajavat röyhkeästi punaisia päin tai siksi, että autoilijat liikennevalojen puutteessa kuvittelevat itse suojatienkin puuttuvan. Tai sitten voisin pauhata siitä, kuinka jalkakäytävät ja pyörätiet ovat monissa paikoissa käyttökelvottomia siksi, että niiden keskelle on parkkeerattu autoja. Jep, tuokaa vain lisää autoja keskustaan -- kunhan siirrätte keskustasta kaiken olennaisen jonnekin muualle, jossa niitä autoja ei ole.

Samaan aikaan toisaalla: meille näyttäisi muodostuvan ensi vuodeksikin hallitus. Näin tällä viikolla ja aamulla sitten lähtö SYL:n liittariin. Hätäpyykätyt sukat kuivuvat sulassa sovussa kylppärissä ja bussi lähtee kahdeksalta, zzz. Kun ottaa huomioon, miten vähän olen tällä viikolla nukkunut, mun pitäisi varmaan olla jo nukkumassa.

Samba rumba bueno

Liikuntamaksun voimassaoloaika loppui. Vilkaisu Yliopistoliikunnan lajitarjontaan masensi, joten ajattelin ainakin harkita jonkin aikaa ja vertailla myös muita vaihtoehtoja ennen kuin hankin uuden tarran. Salille ja uimaan pääsen joka tapauksessa, sillä sain aviomieheltä vapaalippuja Esportiin ja uimahallit taas ovat opiskelijakortilla edullisia tarrasta tai sen puutteesta huolimatta. Keppijumppaa ja muuta jumppaa voi tarpeen mukaan bongata vaikka Hesarin Minne mennä -palstalta. Sitä järjestetään erilaisissa lähiöliikuntapuljuissa ja koulujen jumppasaleissa varsin kilpailukykyisin hinnoin. Hierontaakin on tarjolla monissa paikoissa, eivätkä niiden hinnat enää nykyisin eroa kovin paljon Yliopistoliikunnan veloituksista.

Mikä Yliopistoliikunnan tarjonnassa sitten masentaa? Alkeisjuttuja ja aerobiciahan Yliopistoliikunta tarjoaa kerrassaan loistavasti. Tanssit taas... no, Yliopistoliikunta meni muuttamaan esimerkiksi kaikki afrotunnit alkeistunteja lukuun ottamatta maksullisiksi kursseiksi -- tai oikeastaan maksulliseksi kurssiksi, sillä jatkotason tarjonta rajoittuu syyskauden ajalta vain yhteen kurssiin, jolle kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet. Muutenkin jatkotason tanssitunteja löytyy perusviikkotarjonnasta vain capoeirassa ja siinäkin ilmeisesti alkeisiin yhdistettynä. Mitä tahansa tanssia pidempään harrastaneet saavat siis maksaa vielä lisää liikuntamaksun päälle, mikäli tahtovat tarpeeksi intensiivisiä tunteja. Voisihan sitä toki unohtaa vanhat harrastukset ja aloittaa uusia. Perustarjonnassa olisi kyllä tarjolla kerran viikossa ainakin yksi ihan kiinnostava tanssitunti, mutta yksi on liian vähän ja sekin järjestetään Meilahdessa. Tai sitten voisin elvyttää vuosien takaisen aerobicharrastuksen, tai lahjoa aviomiehen opettamaan mulle sulkapalloa ja liittyä Hysyyn peliseuran toivossa. Ihan hyviä ideoita -- mutta kun mä tahtoisin harrastaa edelleen myös afrotanssia.

En toki väheksy alkeistason liikuntatunteja. Ne ovat varsin tarpeellisia ja auttavat varmasti ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastuksen -- joko uuden lajin tai liikkumisen ylipäänsä. Erityisen tarpeellista on toki myös tehdä liikkuminen ihmisille helpoksi yliopistolla, jossa suurin osa ajasta kuluu peffa penkissä ja niskat jumissa joko luentosalissa, kirjastossa tai tietokoneella. Mutta tässä tulee Yliopistoliikunnalle vieno vihje: pelkkä liikuntaharrastuksen aloittaminen ei auta pitkään, vaan sitä tulisi voida myös jatkaa. Lajia pitkään harrastaneiden kannalta alkeistunnille osallistuminen on suunnilleen yhtä mielekästä kuin paluu yliopistosta takaisin peruskouluun tai lukioon. Liikuntatarjontaan ei ole pakko eikä tarvitsekaan lisätä maajoukkuetasoisia ryhmiä, mutta kakkostason tanssitunnit olisivat ihan kivoja. Liikunnan jo jonkin aikaa (tai jo vuosia) sitten aloittaneiden kannalta ei ole kovin tasa-arvoista, että liikuntamaksun noustessa vuosi vuodelta vähenee sillä saatava, edistyneemmille suunnattu kurssitarjonta samassa suhteessa, ellei rajumminkin.

Terassille helmikuussa

Ensin ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta ja lisääntyvästä energiankulutuksesta ja sitten samaan hengenvetoon halutaan ravintoloihin talviterasseja? Just.

En tiedä, paljonko infrapunalämmitin sitten vie sähköä, mutta maalaisjärkeni sanoo, ettei sadan lämmitetyn talviterassin avaaminen ainakaan vähennä energiankulutusta.

Uljas, moderni maailma

Yritin sopia tenttijärjestelyistä proffan viransijaisen kanssa sähköpostitse, kun mulla ei ole muuten mitään asiaa nykyisin päärakennukselle tai keskustakampukselle ylipäänsä muulloin kuin tenttipäivinä. Juu ei, ei tällainen peli vetele alkuunkaan, että asioista muka voisi sopia sähköpostin tai puhelimen välityksellä. Tervetuloa vastaanotolle. Luvassa siis lähes turha reissu keskustaan.

Seuraavaksi oli sitten vuorossa vastaanotolle ilmoittautuminen, joka ei tietenkään ole mahdollista puhelimitse tai sähköpostitse. Tervetuloa laitoksen käytävälle kirjoittamaan nimesi listaan viimeistään vastaanottoa edeltävänä päivänä klo 12. Luvassa olisi ollut toinen turha reissu keskustaan, ellei ihana puolisoni olisi suostunut harppomaan työhuoneestaan kadun toiselle puolelle rustaamaan nimeni siihen listaan puolestani.

Jotenkin tuntuu siltä, että humanistisessa tiedekunnassa pyritään joskus varta vasten vaikeuttamaan opintojen etenemistä (ei, en edes ala paasata tässä siitä lomake- ja työmäärästä, joka on täytettävä, kun haluaa sisällyttää tutkintoon esim. vaihdossa suoritettuja opintoja). Lomakkeiden täyttelystä, tenttikuorista (puolet siihen täytettävistä tiedoista ihan turhia!) ja muista innovatiivisista menetelmistä tulee elävästi mieleen Saksa, jossa faksi ja tavallinen kirje ovat aivan normaaleja välineitä dialogin käymisessä. Siis faksi. Ei puhelin.

Toki faksikin olisi tässä tilanteessa parempi kuin keskustaan raahautuminen. Mutta please, soittakaa mulle heti kun humanistinen tiedekunta on keksinyt puhelimen ja hyväksynyt sen sallituksi yhteydenpitovälineeksi.

Moottoritie on kuuma

Lapsena pidin kovasti sekä murtomaahiihdosta että vaeltamisesta ja vihasin hiihtohissejä, erityisesti silloin, kun niitä rakennettiin Lappiin. Tuhahtelin halveksivasti nähtyäni Kaunispään huipulle johtavan maantien. Tykkään edelleenkin ihan hirveästi vuori- ja tunturimaisemista sekä vaeltamisesta (murtomaahiihto on viimeisten kymmenen vuoden aikana jäänyt vähemmälle). On ihanaa käppäillä pikku polkuja jylhien rinteiden ympäröimänä, ihailla kivikkokasveja ja varvikkoa ja ennen kaikkea viettää aikaa mahdollisimman kaukana moottoriteistä. Hiihtohisseihin suhtaudun nykyisin jo ihan suopeasti, mutta toivon, että Kaunispää pysyy edelleenkin Suomen ainoana tunturina, jonka huipulle pääsee autolla.

Kaunispään huipulle johtava maantie häviää kuitenkin kiinalaisten uusimmalle suunnitelmalle 6-0. Aikovat näköjään rakentaa moottoritien Mount Everestille. Ja miksi? Tietysti jotta olympiatuli saataisiin helpommin vuoren huipulle ja takaisin.

Kesä! Jee!

Sireenit ja kurjenpolvet kukkivat, joten nyt on pakko olla kesä. Sain eilen myös kesän ensimmäiset hyttysenpistot, jotka kohoilevat nyt iholla suurina ja laakeina paukamina (korkeus n. 1 cm, halkaisija 2,5 cm). Edellisen antihistamiinin vaikutus näyttää lakanneen ja seuraava on vielä ottamatta. Kyllä nuo tuosta varmaan kutistuvat, mutta silti aika hassua: en kai mä ennen ihan näin allerginen hyttysenpistoille ole ollut.

Vielä tänään kesä ei kyllä tunnu täysin kesältä. On niin paljon kaikkea tekemistä, ettei mulla ainakaan teoriassa ole mahdollisuutta heittäytyä vapaaherraksi ja kiskoa skumppaa ... jäätelöä Tuomiokirkon portailla tai Ruttopuistossa, kuten kesällä kuuluu tehdä. Tosin tenttiin voi kyllä lukea puistossakin tai rannalla, jos vain saa ampiaisilta ja muilta pikkuhöntiäisiltä rauhan.

Niin ja perjantaina onkin sitten jo Ollin väitöstilaisuus. Kirja on hieno (täällä kansi ja tiivistelmä). Kiireistä huolimatta taidan lykätä ainakin tenttikirjaan tarttumista vielä tällä viikolla sen verran, että saan tuon luettua loppuun ennen väitöstä. :)

Kippis ja kulaus, päivän munaus

Keskustakurjasto tulee kuitenkin. Kiitti ihan kauheasti, konsistori.

Pahimmalta tuntuu tieto siitä, että päätös kuulemma syntyi ilman äänestystä. Luotin siihen, että edes konsistorin opiskelijajäsenillä olisi jotain järkeä päässään ja omakohtaista kokemusta siitä, kuinka uskomattoman viehättävää on yrittää työskennellä esimerkiksi Opiskelijakirjaston kaltaisessa kolkossa ja rauhattomassa jättilaitoksessa. Näköjään näin ei ole.

Tuhansien murheellisten onnellisten laulujen maa

Eräänä päivänä suomalaiset kuulivat olevansa Euroopan toiseksi onnellisin kansa.

Päättäjien keskellä syntyi oitis paniikki. Kansallinen synkkyys ja melankolisuus oli uhattuna! Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä välittömästi! Lukuisten kokousten ja komiteaistuntojen jälkeen he tulivat siihen tulokseen, että tilanne korjaantuisi, jos he vain päättäisivät rakentaa kuudennen ydinvoimalan, perustaa huippuyliopiston ja tehdä Paavo Väyrysestä ulkomaankauppaministerin. Sen jälkeen he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, tai ainakin seuraavien neljän vuoden ajan.

(Ehei, tulevasta ulkoministeristämme en nyt aio pukahtaa sanaakaan. Sen sijaan linkkaan Timo Haapalan blogiin.)

No, opintorahaan on kuitenkin luvassa korotusta ja apurahatutkijoille sosiaaliturvaa, eli näkyy tässä tunnelissa jotain valoakin. Ja ehkä vihdoin tajutaan sekin, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintojen, tutkintonimikkeiden ja tehtävien keskinäinen erilaisuus on rikkaus eikä puute.

Synttäripäivänä

Jaha, tänään taas yhden kokonaisen vuoden vanhempi. Ei tunnu yhtään erilaiselta. Illalla on juhlat, ehkä vanhuus iskee niskaan huomenna. :)

Edessä on kaksi viikkoa tehokasta graduntekoaikaa, jos sen haluaa palauttaa vielä tänä keväänä. Jos on asiaa, niin minut löytää istumasta tietokoneen kanssa kirjavuoren keskellä. Juuri muuta en sitten varmaan ehdikään tehokkaasti sinä aikana tehdä.

Vaalien jälkeen

Jaha. Ihana kevät muuttuikin sitten vaihtelevaksi rae- ja räntäsateeksi. Siitepölyhaitta ei kuitenkaan ole poistunut, joten nythän elämä vasta auvoisaksi muuttuu. Ajatelkaa, saa kevään ja talven parhaat puolet yhdessä! Voi niiskuttaa ja aivastella samalla kun kahlaa polviaan myöten loskassa ja räntää sataa ylöspäin. <3

Löysin sitten lopulta itselleni sopivan ehdokkaan. Äänestin ja niin teki moni muukin, mutta rannalle tuo silti jäi. Harmi. Ylen sivuilla voi muuten tutustua ehdokkaiden äänimääriin jopa äänestyspaikoittain. Mielenkiintoista. :)

Jos opintorahan korotuksesta vallitsee suuri yksimielisyys, kuten Hesari väittää, niin kuinka nopeasti valtiovarainministeriö kehtaa sulkea rahahanat -- ja ehdimmekö ujuttaa ämpärin alle ennen sitä?

Tiedekunta ja lomakkeet

Olenpas ollut laiska päivittelijä viime aikoina. Pahoitteluni. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin ja niiden oheistoimintoihin sekä ottaa itseäni niskasta kiinni gradun kanssa jälleen kerran. Teksti on periaatteessa valmista, mutta tuntuu vähän siltä, että olen palauttamassa sitä väärälle laitokselle. Miten tässä näin on päässyt käymään?

Kävin jokin aika sitten myös täyttämässä hakemuksia loppujenkin Mainzin opintojen rekisteröinnistä. Se ei sujunutkaan ihan niin helposti kun luulin. Kielikeskus nimittäin hoitaa korvaavuuksien rekisteröinnin saadessaan yhden täytetyn lomakkeen ja kopiot opintosuoritusotteista, paitsi jos satut opiskelemaan humanistisessa tai valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Humanisti joutuu menemään oman tiedekuntansa kansliaan ja täyttämään sikäläisen lomakkeen sekä varustamaan sen kaikenlaisilla liitteillä. Korvattavien opintosuoritusotteiden kopiot on tietenkin toimitettava, kahden todistajan oikeiksi todistamina. Lisäksi on tuotava kopio Oodin antamasta opintorekisteriotteesta ja selvitettävä karmea opintosuunnitelmalomake, jonka täyttäminen sai tuskanhien kihoamaan otsalleni kustakin osiosta suoritettuja ja puuttuvia opintoviikkoja laskeskellessa. Lopputuloksesta ei varmasti kukaan saa selvää -- minä ainakin putosin kärryiltä puolivälissä. Mainittakoon, että tiedekunnan opintoneuvojille (joiden joukosta joku saattaa löytää tuttuja naamoja) on ihan pakko antaa tunnustusta enkelimäisestä kärsivällisyydestä ja hyvistä neuvoista. Työ kansliassa mahtaa olla todellista neuvontaa, kun tiedekunnan näinkin yksinkertaiseen asiaan tuuppaama byrokratiamäärä tekee asioista vaikeita ja monimutkaisia. Kuinkahan monta lomaketta on täytettävä sitten kun tahtoo vaikkapa ilmoittautua publiikkiin?

Keskustakurjastoasiasta on nyt tulossa uusi tiedotus- ja keskustelutilaisuus hankkeen -- valitettavasti -- edettyä hiukan. Se järjestetään 1.3. klo 9--11 Porthanian salissa III. Edellisessä tilaisuudessahan kuulimme valaisevasti, kuinka kaikilla on nyt "mahdollisuus tulla mukaan tähän kehitykseen". Yleisöstä kysyttiin, että entä jos emme halua. Kysymys ei saanut vastausta.