Suomessa

Pääsimme pois Alpeilta, vaikka ensin pahalta näytti, kun tiet suljettiin ja lunta tuli aina vain lisää. Jumissa olo ei tarkoita ylimääräisiä hiihtopäiviä, vaan tunnista toiseen odottamista, sohvalla istumista ja netin tarkkailua iPadista, josko viimein tulisi tieto, että tiet on jälleen avattu. Neuloin pientä valkoista palmikkovillatakkia ja yritin parhaani mukaan olla hermostumatta.

Mutta Suomeen päästiin ja Suomessakin on lunta. Ja Ultra Bra palaa lavalle ainakin kerran. Kyllä elämä on sitten kivaa.

Lihaa ja kuplia

Wtf, tämä pinkkiin mekkoon pukeutunut nainen on Lady Gaga? Ei voi olla. Tuo mekkohan on melkein vaate ja siinä on helma.

Lady Gagan vaatteet eivät ole vaatteita. Ne ovat muovikuplia, diskopallon palasia tai lihaa. Jos niissä on kangasta, se ei ulotu lantion alapuolelle kuin poikkeustapauksissa. Esimnerkiksi valkoinen epäsymmetrinen mekko oli hauska, ja sitten... pitihän se arvata.

Kun Lady Gaga otti vastaan parhaan debyyttiartistin WMA:n, ulvoin hetkestä otetulle kuvalle vedet silmissä. Jotenkin se tuo mieleeni Carrien... Enkä pääse yli kummitusmekosta. Lisää tuohon paljon mustaa hiusta ja tuloksena on se tyyppi, joka kaikissa japanilaisissa kauhuleffoissa ilmestyy ennen pitkää sanomaan "boo".

Yleensä – pukeutuessaan johonkin muuhunkin kuin korsetteihin, bodyihin tai alusvaatteisiin, jotka on niin nähty jo – Lady Gaga onnistuu haluamassaan. Oli hänellä yllään mitä hyvänsä, se noteerataan. Lady Gagan asut eivät ole vaatteita vaan eräänlaista taidetta, jonka tarkoituksena on herättää hilpeyttä, inhoa, ylipäänsä jotain ajatuksia. Jos katsojien po-po-po-pokerface pitää punaisen maton reunalla, vaate on epäonnistunut.

Erilaiset julkkikset, kuten Brad Pitt & Angelina Jolie, David & Victoria Beckham sekä Tom Cruise & Katie Holmes kasvattavat lapsia, joiden pukeutumista seurataan maailmalla. Myös Lady Gaga tarvitsee tietysti sopivan vastinparin. Ja kappas, hehän ovat kuin kaksi marjaa:


Tomi Putaansuu taitaa tosin olla naimisissa, mutta silti: voi, kuka järkkäisi näille kahdelle treffit? :D

Laulu rakastamisen vaikeudesta

Muistatteko vielä Ally McBealin, jossa henkilöhahmoilla oli tunnusbiisejä toisten mielessä? Hahmo ilmestyi näkyviin ja biisi alkoi välittömästi soida. Minulle käy tämä usein toisinpäin, biisin kuullessani mieleeni ilmestyy kasvoja, tuoksuja, muistoja tilanteista ja mielialoista. Niinpä ihmiset ja ihan ohimenevätkin tunteet ja tilanteet voivat varastaa biisejä ikuisiksi ajoiksi kuten Mari Ahokoivun blogissa todetaan. Mutta ei biisi siitä välttämättä pilalle mene.

Wir sind Heldenin Aurélie ja Clamourin Maailmassa tuovat mieleeni rakkaita ystäviä ja saavat minut hymyilemään. Ja kun kuulen Waurion Pienen laulun, näen mielessäni lunta ja rinteen keskiosista hiukan kovaksi kuluneen laskettelureitin, Itävallan Alpit Zürsissa ja Lechissä. Eppu Normaalin Baarikärpänen vie minut mielessäni Kaisaniemen metroasemalle kahden ystävän kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. CMX:n Fysiikka ei kestä liittyy aivoissani erottamattomasti Meilahteen, jonka läpi olen useasti juossut sitä kuunnellessani, ja Don Johnson Big Bandin Helsinki Cadenza Ruoholahteen. Mutta aina mielleyhtymälle ei ole luonnollista selitystä. Esimerkiksi CMX:n Siivekäs on kappale jota ei parane kuunnella partiovapaina päivinä tai partiostressiä parannellessa, sillä sen kuullessani näen silmieni edessä Sibeliuspuiston ja kuulen korvissani lippukunnanjohtajamme äänen. Lienenkö sitten kuunnellut biisiä joskus lenkillä ollessani ja samalla pohdiskellut jotain partioon liittyvää dilemmaa, muuta selitystä näiden kolmen asian yhdistelmälle en keksi.

Jotkut klikkiytymät ovat kulkeneet mukana lapsuudesta ja teinivuosista asti. Inner Circlen Sweat tuo silmieni eteen pölyävän pesiskentän ala-asteen takana, haistan nenässäni Pauligin kahvinpaahtimolta tulvivan kärähtäneen espresson tuoksun ja kuulen pesäpallon kopahduksen puista mailaa vasten sekä kolmospesältä kajahtavan huudon "palo!". Helloweenin Anything my Mama Don't Like saa minkä tahansa huoneen tuoksumaan mustalta nahkatakilta. Dj Bobon Keep on Dancingiin on tarttunut ikuisiksi ajoiksi ruutupaitojen ja Studio Line -hiuslakan aromi.

Musiikki on ainakin omassa elämässäni niin suuressa roolissa – tahtomattani ja tiedostamattanikin – että tämä asia tuntuu yhtäkkiä aivan mielettömän kiinnostavalta. Onko teillä muilla samankaltaisia suhteita biiseihin?

Unforgiven I, II, III... XVII

Nyt se Metallican uusi albumi sitten ilmestyi. Puolen työpäivän mittaisen kuuntelun perusteella voisin sanoa, että ei pöllömpää ja sekaan mahtuu useampikin kiva riffi. Monet biiseistä tosin voisivat olla reilusti nykyistä lyhyempiä.

Mutta montakohan kertaa ne aikovat vielä tehdä Unforgiven-nimisen biisin?

Sil' on sol mio

Iiiiik, Semmarit esiintyvät Kieler Wochella! Tuon takia voisi melkein seilata lahden yli ja takaisin, jos vain saisin töistä vapaata ja jos joku muu hoitaisi meidän muuton sillä aikaa.

Olen kuunnellut koko työpäivän Ó lo anchéa ja hihitellyt itsekseni. :)

"The LED is set at the average human pulse speed so it can be used as an anti stress device"

Pulse osui pitkästä aikaa käteen levyhyllyä sormeillessa. Erehdyin kuuntelemaan siitä yhden kappaleen ja piti sitten soittaa pari seuraavaakin.

Levykotelon led-selostuksesta tulee jotenkin mieleen jostain (naisten?)lehdestä joskus lukemani väite, jonka mukaan Vivaldin Neljä vuodenaikaa on hyvää musiikkia tenttiin lukiessa soitettavaksi, sillä sen rytmi on suunnilleen sama kuin ihmisen pulssin. Kävisiköhän siis myös Dark Side of the Moon samaan tarkoitukseen, se jopa alkaa sydämen sykkeellä?

Jätän kokeilematta. Keskittyisin kuitenkin kirjan sijaan siihen musiikkiin.

Frantic-tic-tic-tic-tic-tic-toc

Avokin musiikkimakuun pääsee perehtymään aivan uudella tavalla, jos unohtaa mp3-soittimensa aamulla kotiin, edellyttäen tietenkin sitä, että avokki on kiltti ja lainaa omaansa treenien ajaksi. Avokin soittimelleen lataamien kappaleiden lista saattaa puolestaan tuoda juoksumatolla puurtamiseen aivan uutta puhtia, kokeilkaapa vain. Ehdin tänään ylämäkiharjoituksen aikana kuunnella Metallican S&M- ja St. Anger -levyjen jatkoksi puolisentoista kappaletta Panteraakin ennen kuin tajusin, mitä kuulokkeet oikeastaan korviini syytävät. Pantera ei ole oikeastaan koskaan kuulunut suosikkeihini, vaikka niillä pari ihan hyvää biisiä onkin. No, jalka nousi kuitenkin raivokkaan täsmällisesti rankahkosta ylämäkivastuksesta huolimatta.

Tänään olis sitten pitkästä aikaa edari. Oikeasti pitäisi varmaan istua koko ilta koneella vääntämässä gradua, jotta se viimeinen silaus ei jäisi viimeiseen yöhön (enää/vielä 8 päivää ennen kevään ehdottomasti viimeistä dedistä, apua). Ihan hyvin olen saanut gradua viime aikoina tehtyä, eikä tilanne tosiaan ole toivoton. Silti näiden viimeisten päivien aikana tuntuu kauhealta istua tuntikausia poissa näppäimistön äärestä. Yritä siinä sitten keskittyä johonkin taloussääntömuutoksiin, Suuriin Periaatekeskusteluihin (TM), luentoon tai ihan mihin vaan (vaikka kuinka tarpeellisia asioita olisivat), kun gradu täyttää ajatukset 24/7. Pus.

Koivu tai jokin sellainen taitaa kukkia parhaillaan, tai ainakin silmäni kutiavat ja vuotavat nykyisin entistä raivokkaammin. Jos siis näytän itkevän, niin se ei todennäköisesti johdu siitä, että olisin oikeasti onneton.