Olipa sit sitsit

Huh, olipahan sitsit. Siulan viidennen vuosikurssin sitsit siis -- mahdollisimman pitkälle itse tehtyä ruokaa, vuoden 2002 musiikkia, juuri sopivasti juomaa ja suorastaan raikaavasti Siulan laulukirjan antimia. "Ken on fuksi" tuli kerrankin laulettua nopeasti läpi ja muutenkin oli mukavaa. :)

En ole tainnut soittaa nokkahuilua sitten vuoden 1995. Eilen selvisi, että se on aivan hyvä instrumentti Gimmelin ja Paranoidin soittamiseen. Lisäksi tanssimme letkajenkkaa, leikimme ponileikkiä ja lauloimme Lammin kuppaisesta majavasta Mombasan sävelin.

Suurkiitos kaikille kanssajärjestäjille ja kanssasitsaajille, myös vuoden 2002 tuutoreille ja amanuenssille!!

Ja vanhakin nyt nuortuu?

Tarttis varmaan todeta jotain näpsäkkää hallitusneuvotteluista, joista muutamat ovatkin jo jotain puhuneet. Emi vain ehti ensin viemään sanat suustani. Ja sen neuvottelutuloksen voi lukea vaikkapa HYALin blogista.

Yllätyksiä tuli tosiaan monessa paikassa vastaan. Yksi ikävä yllätys minulle oli se, että tanssipartneriksi oli tietyiltä tahoilta tarjolla vain vauvaa ja vaaria, kun vetreät ja esitanssijataitoiset nuorukaiset oli kaikki kerätty mukaan orkesteriin. Vauvoista kasvaa taatusti hyviä tanssijoita, kunhan ne kasvavat nuorukaisiksi ja ovat hetken käyneet tanssikurssia oppiakseen askeleet. Vaareilla taas tanssikurssi on toki hienosti jo plakkarissa, mutta niillä on riski kompastua partaansa ja sitä paitsi joskus myös hakemus vetämässä toiseen palvelutaloon.

Viikonlopun aikana taidan keskittyä yksinomaan opintoihin ja univelan lyhentämiseen. Viimeistelyä odottavat kipeästi kaivaten yksi seminaarityö ja yksi esitelmä, joiden pitäisi olla valmiita ensi viikolla. Olis myös ihan mukavaa saada edes joskus nukuttua nämä mustat kauppakassit pois silmien alta.

Suklaakynttilöitä

Joulun lähestyminen tietää yleensä jonkinmoista tuskaa paniikkihäiriöisille: kaupat tulvivat lahjahysterian vallassa olevia ihmisiä, jotka taistelevat villapuseroista ja alekirjoista jyräten alleen kaiken, mikä on tarpeeksi huono-onnista joutuakseen tielle. Myös pimpelipom-musiikkia pakkosyötetään joka tuutista. Minun ihanneäänimaisemani kaupungilla sisältää kyllä ihmisten ääniä ja ratikan kolinaa, mutta ei pikkuoravia tai kulkusista laulavia lapsi- tai mieskuoroja. Itikseen päin en aio vilkaistakaan ennen kuin helmikuun alussa, jolloin lahjaruljanssi, lahjanpalautusruljanssi ja tammikuun superalennusmyynnit ovat onnellisesti ohi.

Joulun lähestymisessä on kuitenkin hyvätkin puolensa. Ensimmäinen on niiden hyvien mandariinien (klementiinien?) saapuminen kauppoihin pitkän vuoden jälkeen. Toinen ihanuus on kynttilävalikoimien räjähdysmäinen kasvu, joka tapahtuu aina suunnilleen marraskuun alussa. Tiimarista löytyi eilen toffeen-, lakritsin- ja suklaantuoksuisia tuikkukynttilöitä, joita oli ihan pakko ostaa. Suosittelen, erityisesti suklaa- ja lakritsikynttilät ovat osoittautuneet ihaniksi! Myös hyviä kirjoja ilmestyy enemmän joulun alla kuin muulloin -- niin ja levyjä, vaikka ne yleensä ovatkin kokoelmia, joita ei tule kiusausta ostaa.

Talvikenkiin siirtymistä seuraa minulla yleensä kaksi ilmiötä: mieltymys kynttilöiden polttamiseen ja siirtyminen valkoviinistä punaviiniin. Kesällä nimittäin suosin rutikuivaa valkkaria, mutta talvella punkku on ehdoton. Reilun kaupan viiniä tahtoisin kokeilla, tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen luomupunkku, vaikka se ehkä epäreilua viiniä onkin. Myönnän, ettei Ranskassa viinipellolla nyt mitään Fortumin johtajia ollut, mutta kyllä ne ihan hyvin ainakin minulle siitä hommasta maksoivat.

Ylioppilaskunnassamme parhaillaan käynnissä olevat hallitusneuvottelut ovat pitäneet jossain määrin huolta siitä, ettei tekemisen puutetta ole ihan heti syntynyt. Siihen kun lisää päälle vielä keskeneräisen seminaarityön, nimistönhuollon seminaariesitelmän, oikeussosiologian tenttipaketin ja gradun, voin luvata, ettei marraskuustani tule pitkäveteinen. Ja onhan tuo budjettiedarikin kohta jo ovella. Välillä kyllä aion huvitella syömällä rusinoita, kuten Känkkäränkkä Mikko Alatalon laulussa (sen kepillä iskemisen ajattelin jättää väliin).

Jos joku kärsii kaamosmasennuksesta, suosittelen ehdottomasti nimistöntutkimuksen opiskelua. Seminaariesitelmän aineistossa -- nimilautakunnan käsittelemiä muutosehdotuksia -- on joukossa sellaisia helmiä, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Tulee ihan mieleen se Frendien jakso, jossa Phoebe aikoo muuttaa nimensä Princess Consuela Bananahammockiksi, vai mikä se nyt olikaan. :)