Toistaiseksi mennään niin kuin Strömsössä

Viikonloppu hujahti siivotessa ja sisustaessa. Kuljimme miehen kanssa käsi kädessä huonekaluliikkeissä ja puhuimme hyllyistä, matoista, kaikista mahdollisista tavoista säilyttää cd-levyjä ja punaisen retrohyllykkömme maalaamisesta. Sinikeltaiseen jättiläiseenkin eksyimme, ja sen uumenissa puoliuupuneina kahvia juodessamme totesin miehelleni: "Tää on niin järkyttävän keski-ikäistä ja keskiluokkaista".
"Ai mikä?"
"Me ollaan sunnuntai-iltapäivänä kahvilla Ikeassa. Yksityisautolla."
Jossain mattomaailmassa hypistelin kirkkaanvihreää kylppärimattoa ja totesin:
"Mä haluan andywarholtyylisen vessan."
No katsotaan nyt vielä. Yleensä haluan kaikkea vartin verran, kunnes keksin jotain uutta.

Kotona sovittelimme Pink Floydin soidessa uusia ristinollahyllyjä alkovimme seinään, aakkostimme cd-kokoelmamme uusiin säilytyslaatikoihin, täytimme lasisia irtokarkkipurkkeja koruilla, haaveilimme Artekin 544-sohvasta, imuroimme, enkä voinut vastustaa kiusausta kokeilla ihan vähän ruutuhyppyä uudella matolla. Tämän aamun avasimme ilahduttamalla naapureitamme ihan lyhyellä iskuporakonesessiolla aamukahdeksalta, ennen töihin lähtöä.

Aamulla hykertelin ilosta, meidän kodin uudesta ilmeestä tulee vielä tosi kiva!

Jokin ajaa mua

Levi peittyy hernerokkasumuun, näkyvyys on nolla. Näykin hedelmäsalaattia rinnekahvilassa ja Lauri Tähkä laulaa että suudellaan. Ei muuten varmana suudella!

Tiedän, miksi olen miehelleni sopiva, ja hän minulle. Vain kaksi näin mahdotonta toteaa tässä kelissä: eipähän ole hissijonoja! Olisipa hän nyt edelläni laskemassa, ja minä, pieni kypäräkorvainen orava, seuraisin.