Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja

Asuntomarkkinarintamalta kuului pitkästä aikaa parempaan suuntaan viittaavia uutisia. Parempaan suuntaan siis sellaisen mielestä, joka lähestyy neljännesvuosisadan ikää, viimeistelee graduaan, aikoo kohta ilmoittautua suorittamaan toivottavasti viimeisen perustutkintolukuvuotensa opintoja ja suunnittelee pakon edessä elämäänsä (maisterintutkinnon jälkeen kun on ilmeisesti ulkona yliopiston turvallisesta huomasta ja sen jälkeen on sitten tehtävä sitä kuuluisaa jotain, kunhan vain keksisi tarkasti mitä). Ja ehdottomasti parempaan suuntaan sellaisen mielestä, joka haaveilee omasta asunnosta, siitäkin huolimatta, että se on todennäköisesti pahaenteiseltä kalskahtava "remontoijan unelma" ja sitä varten on saatava pankista huomattavasti lainaa, joka kulkee sitten seuraavat N + Y vuotta velkana hartioilla.

Koblenzin pommilöydös on kiristänyt turvatoimia junissa ja asemilla. Mainzinkin hbf:lla törmää tavallista useammin vartijoihin ja poliisipartioihin. Tänään saattaessani Ollia lentokentälle viereisellä asemalaiturilla seisovassa poliisiryhmässä oli mukana jopa koira ja poliisejakin oli tavallista enemmän. En tosin tiedä, että liittyikö tämä erityissuuri vartio siihen pommijuttuun vai oliko siinä (Koblenzista saapuvassa) junassa esim. joku tyyppi jonka ne halusivat napata. Sitäkin näkee välillä.

Tulen muuten noin kolmen viikon kuluttua koto-Suomeen täältä ja viivynkin siellä hetken ennen Ranskan reissua. Jos joku haluaa vuokrata syyskuuksi Mainzista kivan ja edullisen asuntolahuoneen, lisätietoja saa kysyä vapaasti. :)

Hylätty laukku asemalla

Monesti omistajattoman laukun löytyminen asemalta tai lentokentältä on aiheuttanut suuria turvatoimia. Kysykää vaikka Lontoon metroasemien työntekijöiltä. Joskus sellaiseen on valitettavasti aihettakin eikä minua ainakaan ole siitä syystä koskaan huvittanut mennä tutustumaan tarkemmin hylätyn näköisiin kasseihin tai reppuihin julkisilla paikoilla. Mieluummin välttäisin sellaisten läheisyyttä.

Mainzin kaltaisessa, uneliasta lomakautta viettävässä pikkukaupungissa tuudittautuu liian helposti turvallisuuden tunteeseen. Koska täällä ei näytä tapahtuvan mitään pahaa, ei sellaista osaa myöskään aktiivisesti pelätä. Mutta Koblenz ei ole kaukana Mainzista. Sinne on täältä vain tunnin laiva- tai junamatka Reinin vartta pitkin.

Tehokkuutta

"Olen tänään ollut tosi tehokas", kerroin ystävälleni, "olen pessyt pyykkiä, kirjoittanut kortteja ja kirjeitä sukulaisille ja siivonnut huoneeni, jotta puolisoni olisi mukava tulla vierailulle."
Ystävä vastasi:
"Entä saitko paljon tehtyä gradua?"
En tänään sivuakaan, koska olen tehnyt kaikkea muuta -- miksi ihmeessä kaikki aina yhdistävät ahkeruuden graduntekoon?

Joka tapauksessa olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Olen pitänyt "laiskottelupäivän" eli taukoa gradunteosta ja neulonut ikuisuuden kesken ollutta villapaitaa valmiimmaksi, kirjoittanut kolmesivuisen kirjeen mummille ja kolme postikorttia muille sukulaisille, kastellut kukat, vaihtanut lakanat, pyykännyt vaatteita, pyyhkinyt pölyt, pessyt oven ja kaapit, tiskannut viikon tiskit (ei sitä yhden hengen taloudessa jaksa aina yksittäisiä lautasia heti pestä), imuroinut, pessyt lattiat, ravistellut matot, joogannut ja tulostanut lentoliput. Seuraavaksi pitäisi kokata jotain päivälliseksi -- ajattelin perunamuusia, paistettuja sieniä ja raejuustoa ja sen jälkeen ajattelin tavata kavereita, jos porukkaa on menossa Kolleg-Bariin. Eikö tämä riitä ahkeruudeksi? Ainakin Ollin on toivottavasti mukava tulla nyt tänne, kun on siistiä ja jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa kylmää saksalaista oluttakin. Minä puolestani maltan tuskin odottaa että pääsen lentokentälle vastaan. Huomisesta tulee piiiitkä päivä ennen kuin ilta koittaa. :)

Metallica on muuten mitä parhainta lattianpesumusiikkia. Moppasin tarmokkaasti ("FOR WHOM THE BELL TOLLLLLLSSS") ja joka nurkka tuli varmasti puhtaaksi. En ole varma jaksanko mennä tänään lenkille, kun lähes kaikki urheiluvaatteet kävivät aamulla pesussa eivätkä ehkä ole vielä kuivat ja sääkin näyttää epävakaalta. Johan tässä viiden tunnin siivouksen aikana on tullut aika paljon liikuttua ja sitä paitsi olen joogannut jo tänään ja ajattelin tehdä pari sarjaa vielä illalla. Sitä paitsi koivet voisivat kaivata vähän palautumista, kun eivät ole sellaista pariin päivään saaneet. Ehkä käyn vetäisemässä lyhyen palauttavan lenkin rauhallisemmalla nopeudella, ellei se Mainzia tänään vähän väliä piinannut ukkoskuuro palaa takaisin (taivas on nimittäin taas/edelleen uhkaavan harmaa).

Aamulla koin pienen järkytyksen, kun ikkunalaudalleni laskeutui silmämääräisesti arvioituna nelisen senttiä pitkä herhiläinen (ja kyllä, se oli ihan oikea herhiläinen, sitä ei voi todellakaan sekoittaa ampiaiseen kun sellaisen näkee). Iik! Kaikki minut kunnolla tuntevat yllättynevät seuraavasta: en joutunut paniikkiin vaan suljin täysin rauhallisesti ikkunan ennen kuin se ehti tulla siitä sisään. Ikävä tunne sydänalassa tuntui vasta kun ikkuna oli jo turvallisesti kiinni ja ötökkä tiessään. Onneksi noita ei ole Suomessa, paitsi Etelä-Karjalassa Etelä-Saimaan artikkelin mukaan.

Niin, kuten aiemmin mainitsinkin, on paluulento Suomeen nyt hankittu ja liputkin tulostettu. Elokuun lopussa siis nähdään! Haluaisin ainakin käydä mökillä ja oikeassa saunassa (oikeat saunat ovat puulämmitteisiä ja mielellään myös vesistön äärellä). Lisäksi kaipaan sienimetsään, vaikka tästä saattaa kuivuuden takia huonohko sienivuosi tullakin, kuten Hesarin artikkelissa povataan. Luotan kuitenkin siihen, että tutuista suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoista irtoaa tänäkin vuonna edes parin kastikkeen aineet. Mikään ei ole parempaa kuin itse kerätyistä sienistä tehty kastike kotitekoisen perunamuusin kanssa. Mmm.

Hyvä olo, muodikas harrastus

Suunniteltu 20 kilometrin sauvakävelylenkki supistui tänään 12 kilometriin kuumuuden takia. Hiki valui ohimoita ja vartaloa pitkin, siis vaatteiden alla, sauvoessani eteenpäin musiikin tahdissa. Urheilusoittolistallani on 199 kappaletta, joita voi kuunnella aakkosjärjestyksessä, randomilla, esittäjän tai muiden kriteerien mukaan. Ehdin aakkosjärjestyksessä kuunnella kappaleet väliltä A-E. Seuraavan kerran lenkille lähtiessäni aloitan siis F:stä. Listan kauneus piilee siinä, että kappaleen vaihtuessa tempo pysyy suunnilleen samana. En sano, että pidän kaikista 199 kappaleesta. On siellä sellaisiakin, joita en kotona ollessani juuri kuuntele.

Helppo resepti hyvään oloon: lenkki, suihku, venyttely, juotavaa. Juotavaa, juotavaa, juotavaa. En löytänyt kaupasta tällä kertaa sitruunavissyä (se tuntuu olevan täällä tosi harvinaista herkkua), joten kittaan tavallista. Mutta ai että on hyvä olo, kun maitohappokertymät niska-hartiaseudulla poksuvat ja veri kiertää jälleen! Yritän päästä sellaiseen kuntoon, että selviän 42 kilometrin kävelystä ilman suunnatonta loppuhyytymistä. Tällä hetkellä se iljettävin hyytymys maximus tulee keskimäärin 28 kilometrin paikkeilla (siis normaalimaastossa, suunnaton mäkisyys vie tietysti oman osansa). Kyseessä ei ole maratonille treenaaminen vaan sellaista patikkaa varten, jolle avokki on luvannut joskus kanssani lähteä.

Sauvakävely on ihan mahtava harrastus! Sanokaa vaan, että sukset unohtuivat kotiin. Minä en välitä, koska lajin hyödyt ovat satunnaisia huuteluhaittoja suuremmat. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden ja se tekee kerrassaan upeaa työtä yläselän jumiutuneille lihaksille. Myös rasvanpolttovaikutus on kuulemma 46 % tavallista kävelyä suurempi ja maisemat yleensä reiteillä upeammat kuin juoksumatolla. Kyllä mummot siis ovat jo edelläkävijöinä tienneet, mikä on trendikästä(*) ja hyödyllistä!

Nyt tää menis niinku jatkamaan venyttelyä ja vissyn kittaamista. Pihalla soittaa sikahyvä jazzbändi, jonka tahdissa on mukava rusautella nikamia. Autsautsauts! :)

(*) Täällä Saksassa sauvakävely on ihan oikeasti tosi trendikästä. Täällä on perustettu jopa puistoja ihan sitä varten. Odotan innolla että samanlainen arvostus tätä lajia kohtaan rantautuu Suomeenkin.

Viiniä, grillausta ja karhunvatukkaa

Burgundilainen viinitila, jossa tulen syyskuussa työskentelemään, löytyy netistäkin. Jee! Tulee takuulla hieno viikko. Netistä löytämistäni kuvista päätellen viinitarhat ovat myös laakeampia ja tasaisempia kuin täällä Reinin varrella. Täällä työolosuhteet ovat paikoin tällaisia (ks. kuvan vasen reuna):

Mitä siihen itäsaksalaistyttöön tulee, kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun, jossa kerroin vuolaasti, kuinka hauskaa mulla on täällä ollut, kuinka hyvin viihdyn edelleen ja kuinka ikävää musta on, jos hän on jotenkin siinä käsityksessä, etteivät ulkomaalaisvaihtarit tykkää Saksasta tai saksalaisista. Tytön käytös muuttui paljon mukavammaksi eikä hän (toivottavasti) enää pidä kiinni vanhoista harhakäsityksistään. Hän sanoi stressaavansa usein siitä, mitä me mahdamme ajatella, sillä hänelle on tärkeää, että viihdymme. Musta on joka tapauksessa mukavaa, jos sain harhaluulot nyt oikaistua. (Silti en pitäisi hänen aiempia viihdytyskeinojaan, kuten saksalaisvastaiseksi syyttämistä, kovin toimivina. Tuskin hän kuitenkaan sillä linjalla enää jatkaa.) Joka tapauksessa tytöstä tuntui tulleen kuin eri ihminen (paljon mukavampi ihminen!) sen jälkeen, kun olimme jutelleet asioista.

Eilinen ukkoskuuro taittoi pahimman kuumuuden ja kuivuuden. Grillasimme illalla sateen jälkeen botanistisessa puutarhassa juhlistaen saksalaisen Andreaksen syntymäpäivää (joka oli huhtikuussa, mutta mitäs pienistä). Pimeydessä grillin hehku sekä suurten soihtukynttilöiden loisto, heinäsirkkojen rauhaisa siritys ja puutarhassa käynnistyneiden sadettajien ääni loivat tunnelmaa, jonka täydensi ranskalaispoikien kitaransoitto. Lauloimme kaikki mitä milloinkin ja grillasimme herkkuja eri maista. Saksalaiset tekivät makkaraa, ranskalaistyttö pihvejä, amerikkalaispoika valkosipuliperunoita folion sisällä ja minä vihannesnyyttejä, joihin pilkotaan herkkusieniä, sipulia, porkkanaa ja fetajuustoa folion sisään. Opin uusia reseptejä toisilta, Claytonin perunaohjetta ainakin aion taatusti vielä kokeilla! Oma reseptini on tällainen (ja käy hyvin myös pihvien lisukkeeksi, kuten ranskalaiskaverini asiaa kokeiltuaan totesi):

1 porkkana
1 sipuli
4 suurehkoa herkkusientä
100 g fetajuustoa
ripaus suolaa, pippuria, timjamia ja valkosipulijauhetta

Viipaloi porkkana, silppua sipuli isohkoiksi palasiksi ja lohko herkkusienet neljään osaan. Kuutioi feta ja sekoita kaikki ainekset seokseksi folionyytin sisään. Mausta ja sulje nyytti. Grillaa kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Grillin puutteessa nyytin voi kypsentää myös uunissa, n. 20 minuuttia 200 asteessa. Lisää tällöin sekaan 1 rkl kuivaa valkoviiniä marinadiksi, etteivät kasvikset kuivu.

Ensimmäiset karhunvatukat ovat myös kypsyneet. Emme Aurélien kanssa voineet eilen vastustaa kiusausta, kun näimme botanistisen puutarhan kalliopuutarhalaajennuksessa pensaan, joka notkui mustien marjojen painosta. Maistoimme vain ihan muutaman. Mutta vielä makeampia marjoja kasvaa pihallamme, ikkunoiden alla, jossa pensas on koko päivän auringossa ja on saanut rauhassa kypsytellä herkkuja. Saimme sormiimme piikkejä, mutta makunautinto oli niiden arvoinen. Voi kun näitä kasvaisi villeinä Suomessakin!

Läähpuuh

35 astetta pilvettömältä taivaalta ne lupasivat ja 38 astetta saimme. Mietin koko päivän, miksi ihmeessä kuumuus tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen. Sitten huomasin: ilmankosteus on jostain syystä laskenut. Tänään kuumuus oli myös kuivaa, poltti iholla mutta hengittäminen oli helpompaa. Vasta päivän neljäs litra vettä menossa ja päässä tuntuu yhä siltä, että nestehukka on ovella. Olen kovasti yrittänyt lukea perjantain tenttiin, mutta kuumuus haittaa keskittymistä, torkahdan aina hetken päästä. Unohdin suklaapatukan pöydälle (enkä edes aurinkoon), siitä tuli kastiketta.

Karhunvatukat sen sijaan tykkäävät auringosta. Asuntolan pihapuskissa on jo paljon kypsiä marjoja. Mietin, jotta kehtaisiko niitä käydä sieltä avoimesti päivänvalossa muutaman suuhunsa poimimassa. Tykkään kovasti, hyviä ovat! Ostan niitä välillä hedelmäkojuista, joita täällä on joka puolella, ja napsin suuhuni joko puistossa tai Reinin rannalla. Joki on ystävä, koska sitä pitkin kulkee aina pienoinen tuulenvire, joka helpottaa oloa tässä kuumuudessa. Tosin lämpöönkin on jossain määrin jo tottunut, esimerkiksi 30 astetta ei tunnu enää miltään. Odotan kauhulla syyskuuta, jolloin palaan Suomeen. Jos Helsingissä on tänään ollut 19 astetta, kuten kuulopuheet ja sääennusteet kertoivat, tulen jäätymään siellä syyskuussa.

Viikonloppuna vois varmaan käydä Rüdesheimissa kameran kanssa vilkaisemassa, joko rypäleet ovat alkaneet saada väriäkin, niistä tulee kypsyessään niin nättejä. Samalla sais reippailtua jonkin verran, koska Reinin varrelta löytyy seudun parhaita kävelymaastoja. Ehkä voisin jopa reippailla sinne sen 30 km pyörällä tai kävellen, siis sikälimikäli ilma on sellainen, että pystyy sauvakävelylle lähtemään ilman yletöntä lämpöhalvausriskiä.

Ai niin, löysin Karstadtin gourmetosastolta sitruunavissyä! Sitä olen Suomesta kovasti kaivannut eikä sitä oikein tahdo mistään löytää, sitruunavesi tuppaa aina olemaan hiilihapotonta. Olen nyt oppinut täällä tykkäämään tavallisestakin vissystä, mutta sitruuna virkistää hellepäivänä parhaiten. :)

Lisäys vielä perään: Niistä huumeringeistä, joista puhuin edellisessä postauksessa, että en ole (onneksi) törmännyt -- jos niitä on, niin epäilen, että niillä on jotain tekemistä vesipiippuja myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi yksi kiinantossuja myyvä kauppa täällä (sikahyvä kokovalikoima ja maksavat kympin per pari!), jossa käyn alati ihailemassa Shiva-patsaita, myy myös vesipiippuja ja siellä on aina välillä sellaisia asiakkaita, jotka sanovat myyjälle jotain matalalla äänellä ja saavat sitten jonkin tuotteen takahuoneesta. En oikeastaan halua tietää aiheesta enempää.

Hiljaa virtaa Rein

Täälläkö aurinkoista? Saanko esitellä otoksen ihostani. Ohjelmassa tänään Kolme väriä: punainen. Olkapää on jo ruskettunut, joten se ei enää palanut. Sen sijaan rintakehä, aijaijai. Ja hihattoman olkaimista jäi hipiääni niin makean valkoiset jäljet, ettei mun tarvitse näyttää ihmisille missä mulla on rusketusraidat. Ne näkevät sen ihan saletisti muutenkin.
Tein vanhempieni kanssa tänään maisemaristeilyn Reinillä, Bingenistä St. Goariin ja sieltä Rüdesheimiin (joka on lähialueen viehättävin viinikylä). Suosittelen ehdottomasti, jos tänne päin satutte. Lysti kustantaa suunnilleen 15 euroa naamaa kohti, opiskelijat ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Ja maisemat ovat näkemisen arvoiset, vai mitä sanotte näistä:



Joenvarren uskomattomassa vihreydessä pursuaa linnoja ja viinitarhoja. Otsikko on sikäli väärässä, ettei Rein itse asiassa virtaa ollenkaan hiljaa vaan erittäin voimakkaasti -- niin voimakkaasti, että uiminen on suurimmassa osassa jokea kiellettyä.

Nyt menen hoivaamaan "palovammojani" kosteusvoiteella. Illalla niitä odottaa vielä ihanan viileä suihku (auuuts) ja voitelu Weledan villiruusuöljyllä. Tästä opimme ainakin sen, ettei suojakerroin 20 ole riittävä skandinaaville Saksassa, vaikka sitä lätkisikin iholle koko ajan lisää. :(

Uus-uus-uutisia

Välillä iskee koti-ikävä, kun kuulen Suomesta uutisia. Ai, yksi tuttu valmistui maisteriksi, onnea. Toisen perheeseen taas odotetaan lasta. Kolmas osti asuntomessutalon ja neljäs on hankkinut uuden auton. Hyalilaiset taas puuhaavat kesätapaamista ja -seminaaria, joihin en tietenkään ehdi täältä mukaan, kun kerään sitä paljon mainostettua elämänkokemusta ja elän täällä keskellä vilkkainta tenttikautta. Lukukausi lähenee loppuaan ja kohta kaverini hajaantuvat eri maihin, surullista. Sen jälkeen edessä on tietysti vielä ihana viikko Ranskassa viiniä poimimassa vaihtarikaverieni Aurélien (ranskalainen) ja Ewan (puolalainen) kanssa.

Elämäni Suomessa puskee kyllä huomioon täälläkin. Mietin välillä paluutani ja kaikkea mitä sen jälkeen on hoidettava, olen jo suunnitellut ensi vuoden opintoja ja laskelmoinut, että vuoden 2007 aikana olisi ihan kohtuullista valmistua maisteriksi. Pelkään pitkän poissaolon jälkeen olevani auttamattomasti ulkona kaikesta tapahtuneesta ja jääväni myös sellaiseksi. Ei ihmisiä kiinnosta kertoa yli kahta viikkoa vanhoista jutuista, ne on jo eletty läpi. En ehdi edes yliopiston ja HYY:n yhdessä järjestämään paluuorientaatioon, koska täällä opiskellaan vielä silloin. (Kiitti ihan sikana. Miksei sitä nyt olisi voinut laittaa vaikka syyskuun alkuun?) Toivottavasti se ei ole pakollinen, jos on, niin saavat antaa mulle siitä nyt excusen kun kerran järkkäävät sen tuollaiseen aikaan. Suomesta on eniten ikävä Ollia ja omaa kylppäriä, jonka suihkun ritilässä on vain meidän kahden hiuksia eikä ties mitä ällöä karvoitusta. (Mikä siitä ritilästä tekee niin vaikeaa putsata? Suurin osa ihmisistä osaa ottaa suihkun jälkeen hiuksensa siitä pois vessapaperin avulla ja heittää roskikseen, mutta jollekin se ei näköjään mene jakeluun. Ewww.)

Onneksi lentokoneet on keksitty ja täällä voi vierailla suhteellisen näppärästi. Vanhempani ovat nyt käymässä ja Olli tulee tänne taas uudelleen elokuun alussa. Tiedän kyllä, että lentäminen on epäekologista jne. mutta jos joku haluaa tänne ekologisemmin matkustaa vaikka soutuveneellä (meren yli ja sitten Reiniä pitkin), niin tervetuloa. Tarjoan kyllä vieraspatjallani majoituksen aamiaisineen urhealle soutajalle, jos tarpeeksi kauniisti pyytää.

Suolaista, makeaa, rasvaista, kevyttä

Kahden HS:n toimittajan yhdessä pitämässä laihdutusblogissa tuli vastaan kysymys, jota olen vuosien mittaan monien kanssa ihmetellyt, eli krapularuoka. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sen on oltava rasvaista ja suolaista, kuten pitsaa tai sipsejä. Minä taas himoitsen krapulassa lähinnä kurkkua ja vesimelonia, tomaattia, jääkaappikylmiä kirsikoita ja litroittain vettä, ajatuskin rasvasta yököttää. Inhoan superrasvaista ruokaa ja rasvan makua muutenkin, mutta krapulassa se ei yksinkertaisesti mene alas. Ranskalaisia? Ei kiitos. Minisalaatti? Juu, antakaa tänne vaan!

Eipä silti, pyrin yleensä välttämään krapulaa varautumalla siihen jo edellisenä iltana. Joko pyrin juomaan vettä vähintään yhtä paljon kuin viiniäkin tai sitten vältän alkoholia kokonaan. Saksalaiset opiskelijabileet erottuvat suomalaisista siinä, että täällä voi hengata koko illan baarissa pitämässä hauskaa juoden vain yhden viinilasin tai pelkkää mineraalivettä tarvitsematta selittää kenellekään mitään. Jos yritän samaa Suomessa, törmään aina samoihin lauseisiin: "Onks toi KOKISTA? Kai siinä nyt on sentään seassa rommia?"/"Mikset sä juo mitään? Ootsä autolla?"/"Ootsä joku absolutisti vai?" Ihmiset rakkaat, mä en voi olla autolla liikkeellä niin että olisin kuski -- tai jos olen, niin Houstonilla on vakavanpuoleinen ongelma. Mulla ei nimittäin ole ajokorttia.

Ai miksikö luen laihdutusblogia? No en minä sitä nyt niin aktiivisesti seuraa. Kävin katsomassa onko Jussi Ahlroth päivittänyt maanmainiota blogiaan (eipä ollut edelleenkään) ja HS-blogien etusivulla ollut, kuohuviinin oletettua keveyttä käsitellyt tiivistelmä vain sai vilkaisemaan tätä toistakin blogia. Tiedättehän, että skumppa on yhtä lailla sokereita täynnä kuin siiderikin?

Niin ja tiedän kyllä että Blogilista näyttää yhdellä vilkaisulla suosikeiksi merkitsemieni blogien viimeiset päivityspäivämäärät. Näppärää toki, mutta ei kivaa, koska silloin ei koskaan tule tutustuttua mihinkään uuteen. Nytkin tulin HS-blogien etusivulla käydessäni samalla vilkaisseeksi tätä laihdutusblogia, joka on minulle lähes uusi tuttavuus.

P.S. Aiemmin manaamalleni nettikiellolle on tapahtunut jotain kummallista. Koneeni pelittää jostain syystä taas aivan niin kuin ennenkin. Jos ZDV on päästänyt minut pälkähästä, kiitän kauniisti. Tai jos joku HV:n atk-pojista on päättänyt lahjoittaa mulle uuden ip-osoitteen, kiitokset siihenkin suuntaan. Jos kyseessä on ihmeparantuminen, suunnannen sanani ylimmän allashuoneen hoitajalle. Joka tapauksessa ihanaa että voin taas kirjoitella omalla koneellani. :)

Maanpäällinen paratiisi

Jokaisella on -- tai ainakin pitäisi olla -- oma maanpäällinen paratiisinsa. Tiedättehän, sellainen ehdoton tiedän paikan armahan -kohde jota ajatellessaan tulee iloiseksi tai rauhalliseksi tai mitä tahansa positiivista. Minulle sellainen on Lech, jossa olen avopuolisoni vanhempien ystävällisestä kutsusta pari kertaa vieraillut. Aamuyöllä, kun iäti ahkeroiva talonmies jälleen ilmestyi kuuden jälkeen ikkunani alle ruohoa leikkaamaan (!!!), näin parhaillaan mukavaa unta Lechistä. En ole ehkä koskaan nukkunut missään yhtä hyvin kuin siellä. Kuvitelkaa paikka: on täysin hiljaista, täysin pimeää (ehkä kaukana vuorilla uurastavan rinnekoneen etulyhdyt saattavat tuoda pimeyden keskelle pari valopistettä), koko kroppa on väsynyt mutta onnellinen pitkän hiihtopäivän, lämpimän vaahtokylvyn ja hyvän itävaltalaisruoan jälkeen. Sitten pääsee käpertymään puhtauttaan tuoksuviin lakanoihin, vieressä tyytyväisenä nukkuvan maailman ihanimman avopuolison lämmin keho, jonka kädestä voi ottaa kiinni ja vajota suloiseen tajuttomuuteen tietäen, että aamulla edessä on taas uusi ihana hiihtopäivä. Tuon uskomattoman hiljaisuuden ja rauhan ajatteleminenkin tuo kyyneleet silmiini. Ja ne yöt, voi herranjesta, miten virkistyneenä siellä herääkään, nukuttuaan sikeämmin kuin missään muualla.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten tulisi oletusarvoisesti lomailla pisimpään juuri kesällä. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan ole mitään aurinkorantatyyppiä. Minusta ei ole hauskaa maata polttavassa paahteessa tuntikausia tekemättä mitään. Jos ruskettua pitää, teen sen mieluummin sauvakävellessäni tai muuten liikkeellä ollessani. Suomesta kuuluu uutisia, että jossain valtakunnallisessa mediassa sanotaan varsinaisen auringonoton olevankin jo aika passé. Ihmiset eivät ilmeisesti halua näyttää viisikymppisinä rusinoilta -- jos haluatte tietää, mitä tarkoitan, niin tulkaa käymään täällä Saksassa, täällä on kaduilla viljalti sellaisia ryppyisiä keski-ikäisiä tätejä, jotka ihonväristään päätellen nukkuvat yönsä solariumissa sängyn sijaan.

Talvessa inhottavat loska, räntä, ihon kuivuminen, metallista saatavat sähköiskut ja liukkaus, mutta on kylmässä vuodenajassa puolensakin. Kaikki inhottavat ökkimönkiäiset (kuten ampiaiset ja käärmeet) ovat talvisin unilla. Siitepölyhaittaa ei myöskään ole, joten allergikon on helpompaa hengittää. Hiihtäminen tekee ihmeitä kunnolle, erityisesti hapenottokyvylle ja oikea kunnon pakkaslumi on ihanaa. Monista kavereistani poiketen tykkään ihan simona siitä kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja lunta tulee taivaasta lisää. Sitä paitsi talvi on kaltaiselleni neulojalle paratiisillista aikaa: silloin voi tikuttaa kasaan vaikka minkälaista myssyä ja villapaitaa ja ihmiset ilahtuvat niistä, koska ne auttavat kylmyyteen. :)

Sommerfest, total geil

Yliopistolla on tänään ASTA-Sommerfest. Älkää kysykö mikä ihmeen ASTA, en tiedä, mutta koko kampus on täynnä esiintymislavoja ja baaritiskeiksi muutettavia rekkoja (konttiosasta avataan toinen sivu ja voila! Sieltä paljastuu baaritiski oluthanoineen ja muine tykötarpeineen). Yksi esiintymislava sijaitsee noin 40 metrin päässä ikkunastani, jipii. Äsken siinä illalla esiintyvä bändi teki soundcheckin ja kaikki lasiesineet huoneessani helisivät. Kärsin huoneessani ikkuna suljettuna ja hikipisarat valuen. Naapuri oli nimittäin avannut ikkunansa ja mitannut huoneessaan sitten vallinneet desibelit: 104. Siis kyllä, SATANELJÄ. Suomessa tuollaisen mökän pitäminen näin lähellä asuintaloa olisi ehdottomasti laitonta. Konsertoidaanhan Helsingin keskustassakin Stadikalla tietysti, mutta muiden talojen etäisyys siihen kenttään on enemmän kuin 40 metriä ja lavan ympärillä on stadionin seinät. Odotan innolla iltaa, jolloin tuon lavan edusta on vielä täynnä huutavaa ja kirkuvaa jengiä. En aio olla kotona. Olen mukana juhlimassa, se on hauskempaa. Ja Saksan laki määrää livebändin lopettamaan puoliltaöin, joten ehkä saan sitten kotiin tultuani nukuttuakin. Tottahan siinä lavalla jatkaa dj bändin lopetettua, mutta sellaiseen olen täällä asuessani jo tottunut. Yksi kampusbaareista on nimittäin tässä samalla sisäpihalla kuin se esiintymislavakin.

Kohta häivyn etkoilemaan kaverieni kanssa, naukkaan paikallista valkoviiniä jonka olen jäähdyttänyt huolellisesti ja pidän oikein kympillä hauskaa. En voi sanoa, että Sommerfestistä tulee "total cool", koska täällä on tänäänkin yli 30 astetta lämmintä ja hiki valuu nenänpäätä pitkin. Sanon sen sijaan "total geil". (Kaikki kiva tai hieno tuntuu olevan täkäläisille joko cool tai geil.) Ja tänään on perjantai, eli pitkä opiskeluviikko on ohi ja huomenna sekä ylihuomenna saa nukkua pitkään!

P.S. Gradurintamallekin kuuluu taas pitkästä aikaa hyvää. Löysin kadonneen motivaationi ja olen saanut taas tällä viikolla aika paljon aikaankin. Kuka tietää, ehkä mä vielä jonain päivänä valmistunkin. Ehkä jo ensi lukuvuonna, jos luoja suo. Mañana, mañana, mañana. :)

Tietotekniikan valtakunta

Koneeni on 28 vuorokautta nettiboikotissa liiallisen käytön takia. Joudun siis hoitamaan asiani asuntolan ja yliopiston yleisillä koneilla. Doof. Olisivat voineet infota käyttörajoituksista vaikka nettitunnusten jaon yhteydessä niin jengi ei ihmettelisi miksi oman huoneen nettiyhteys yhtäkkiä katkeaa. En ole eka vaihtari jolle näin käy -- enkä edes käytä sitä nettiä moniin muihin verrattuna mitenkään mielettömästi. Saksalaiset saavat tällaiset tiedot allekirjoittaessaan atk-sopimusta ZDV:n kanssa, meidän tunnukset jaettiin immatrikulationin yhteydessä enkä minä ainakaan mitään siellä allekirjoittanut, sain vain paperin jossa tunnukset kerrottiin. Syynä rajoituksiin on yliopiston persaukisuus. Netin käyttö ja verkon ylläpito on kallista. Koomista sen sijaan on se, että minä ainakin olisin valmis maksamaan kunnollisesta nettiyhteydestä. Sitä optiota ei täällä kuitenkaan tarjota, koska ihmisille on ilmoitettu että netti on ilmainen. Ah rakas saksalainen byrokratia! <3

Muutenkin kaikki tietokoneella tehtävä kusee pääsääntöisesti ja on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Yliopistolla on pidettävä rutosti esitelmiä ja jaettava luonnollisesti myös esitelmärunko kaikille kuulijoille monisteena. Tulostaminen yliopistolla on kuitenkin mahdollista vain netistä tai sitten pdf- tai jpg-muodossa, koska saksalaiset harrastavat mieluusti plagiointia ja esim. Wordiin on erittäin helppoa kopioida tekstiä netistä. Pdf-tiedostojen käyttöön on olemassa koneilla vain Adobe Acrobat Reader, jolla tiedostoja ei tietenkään saa luotua. Oma ratkaisuni on tämä: teen monisteeni Wordilla (joka koneilta kuitenkin plagiointiongelmasta huolimatta löytyy, saksalaista logiikkaa), laitan ne nettiin sivuksi ja tulostan sitten koko roskan sieltä. Helppoa ja mukavaa näpertelyä iltapuhteeksi, eikös vaan?

Auta armias. Yhtäkkiä mulla on hirveä ikävä Aleksandriaan, jota olen Suomessa ollessani aina inhonnut! :(

Ohne Holland wir fahren nach Berlin

Pahoitteluni siitä, että päivitysväli on venynyt. Vietin riemukkaan viikon Ollin ja Veeran seurassa (btw jos mainitut henkilöt sattumalta lukeutuvat enemmän tai vähemmän uskollisiin lukijoihini niin kiitokset myös vierailustanne, oli kiva nähdä). Mainzissa on jälleen kauniin kesäistä ja lämmintä, viiniköynnöksissä alkaa kukkien sijaan olla jo pienet rypäleenalut ja ranskalainen kaverini Aurélie varmisti tiedon, että pääsen syyskuun alussa Ranskaan noin viikoksi töihin sen sukulaisten viinitilalle. Siellä syntyy burgundilaista punaviiniä, mmm. Elämä rullaa siis kaikin puolin mukavasti.

Nyt tarttis kyllä järjestää jostain hiomavaunu sumuisena aamuna. Ultra Bran laulusta Minä suojelen sinua kaikelta on enää se kohta toteuttamatta. Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen...
...seissyt Kölnin rautatieaseman laiturilla kolme...

...ja nähnyt samanaikaisesti Kölnin tuomiokirkon, joka sattumalta sijaitsee aivan aseman vieressä. Lisäksi olen kahlannut rantaveteen, soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna, seissyt laiturilla hiljaa ja kuullut äänet kaukaisten laivojen, eksynyt Latviassa, kävellyt kaupungin reunan yli, luullut katoavani, mutta päässyt kuitenkin takaisin. Vieraiden ihmisten juhlissakin on tullut vierailtua, samoin kaupungissa jonka kahviloissa minut tunnetaan, eli yhtä vaille kaikki on tullut hoidettua. Ratikka- tai hiomavaunukuljettajat, ilmoittautukaa. Palveluksianne tarvitaan. ;)

Köln oli muuten upea. Kiipesimme rappusia pitkin tuomiokirkon torniin näköaloja ihailemaan. Ahdasta oli kapeassa portaikossa ja rappusia riittämiin, mutta näkymät olivat taatusti sen arvoiset. Illan kruunasi tietysti rankkarikisaan asti jatkunut Sveitsi--Ukraina-ottelu stadionin sisäpuolelta katsottuna. Viva Colonia!

"Wir werden Weltmeister" on näinä päivinä suosituin toive Saksan kaduilla. Koko maa raikaa jalkapallolauluja ("...ohne Holland wir fahren nach Berlin...") ja Saksan omien matsien aikaan maa on aivan sekaisin. Saksan joukkueen (Ballack! Klose! Frings! Schweinsteiger!!!) uskollisena fanina on hienoa olla täällä kisojen aikaan. Suomessa saisin hurrata yksin. Muistelisin löytäneeni Helsingistä paljon Brasilian, Italian, Englannin ja Ranskan fanituotteita, mutta Saksa-kamaa on aina saanut hakemalla hakea. Täällä sitä on tarjolla riittämiin -- enemmän kuin kukaan voisi kuvitella hankkivansa -- ja peukaloni ovat taatusti edelleen pystyssä isäntämaan puolesta.

Maailman pisin päivä

Olli tulee Mainziin illalla enkä mä millään jaksais odottaa siihen asti. Menen Frankfurtiin lentokentälle vastaan, toivottavasti löydämme toisemme helposti. Se kenttä on nimittäin suuuuuuri paikka, jonne on helppo eksyä. Tänään sellaista ei saa tapahtua, kun minun on määrä vihdoin tavata avopuolisoni jonka kanssa olen elellyt eri maissa kohta kolmisen kuukautta. Vaan miksi kellon viisarit tuntuvat pysähtyneen? :)

Ostin tuulettimen pöydälleni hyrräämään, nyt huoneeseeni ei enää paistu. Melkoisen halpoja ovat saksalaiset supermarketit, kun esimerkiksi tämä tuuletin -- 30 cm halkaisijaltaan -- maksoi 12,97 e. Jouduin toki sen itse kokoamaan, mutta tottahan nyt tällainen rämäkkä remonttinainen tuollaisiin pikkuaskareisiin pystyy. ;) Tämä trooppista lähentelevä ilmasto saattaa kuluttaa kaloreita tuplasti, koska vyöni menee yhtäkkiä yhtä reikää tiukemmalle eivätkä housut enää pysy jalassa ilman vyötä, siitä huolimatta että lenkkeilymääräni on vakio (1-2 tuntia päivässä, yleensä sauvojen kera) ja yksi italialainen jäätelöpallo maksaa täällä 60-70 senttiä. Nyt en ole kyllä tainnut syödä jäätelöä viikkoon. Täytyypä korjata tilanne tänään, kun vien Ollin vähän katselemaan kaupunkia.

Gradu on taas jumissa, yllätys yllätys. Sen sijaan olen kirjoittanut huiman määrän esitelmiä ja Power Point -esityksiä. Yhtäkkiä kaikilla kursseilla halutaan opiskelijoiden pitävän esitelmiä. Mietin yhä miten selviän Baltian maiden tuntemuksen esitelmästä kunnialla -- 20 minuutin pälätys Viron yliopistoista olisi suomeksikin vaikeaa, ainakin jos siitä haluaa tehdä mielenkiintoisen. No jaa, kurssin ainoa poika kertoi (seitsensivuisen monisteen saattelemana) Viron armeijasta ja kertoi yksityiskohtaisesti mm. siitä, minkä mallisia tankkeja niillä on. Ehkä siellä on lupa olla vähän langweilig.

Äh, vielä pitää odotella kuutisen tuntia ennen kuin Olli on täällä. Kulu, aika, kulu!

Elävien kirjoissa

No joo, tiedän että piti päivittää (ainakin Luxemburgin tunnelmia) jo viikko sitten. Puolustaudun sillä että täällä on lämpötila ollut viime viikolla reippaasti kolmenkympin paremmalla puolen ja arska on paistanut koko ajan. Toisin sanoen aivoni alkavat ulkona tuntua keitetyiltä alta aikayksikön jos unohdan sitoa pääni peitoksi huivin. Kävin tänään kavereiden kanssa lähellä sijaitsevassa Heidelbergissä, jossa on mm. upea rauniolinna, iso vanhakaupunki ja Saksan vanhin yliopisto. Siellä kadun varressa tököttävä digitaalinen lämpömittari näytti 37 astetta. Lääh.

Yliopistolta puuttuu koneellinen ilmastointi, ainakin siitä rakennuksesta jossa minulla on suurin osa luennoista. Saksassa "ilmastointi" näköjään tarkoittaa avointa ikkunaa, josta tulvii reippaasti vähintään 30-asteista ilmaa sisään. Saleja vaivaa myös alituinen hapenpuute, joka saa ihmiset nukahtelemaan ja nuokkumaan kuin veden tarpeessa kärsivät kukkaset. Että valittakaa vaan siellä Helsingissä mukavasti ilmastoidussa päärakennuksessa siitä kuinka palelette luennolla. Ottaisimme ne ilmastointilaitteet mieluusti tänne, niille olisi tasan käyttöä. Herään joka yö vähintään kolme kertaa hikiseen kuumuuteen, juon puoli litraa vettä, välillä oksennan. Huomenna aion mennä supermarketiin ja investoida seitsemän euroa pieneen pöytätuulettimeen, niin saan edes joskus nukuttua. Lämpötila nimittäin nousee vielä yli neljänkymmenen, sanovat. Odotan riemulla tiistaipäiviä ja kahdeksan tunnin luentoputkiani siinä vaiheessa. :(

Mainz on jokilaaksossa, joten kuumuus on myös kosteaa. Jos haluatte konkreettista kuvitelmaa skandinaavin fiiliksistä täkäläisessä ilmastossa niin kuvitelkaapa että jäisitte lukkojen taakse alasaunaan sen jälkeen kun 30 tyyppiä on viettänyt siellä yön yli railakasta saunailtaa ja höyrynnyt välillä pyyhkeet päällä pukuhuoneessa lisää kuumaa kosteutta ilmaan. Lisätkää siihen se huomio että ilmastointikanavat (sikäli kuin niitä alasaunalla on) ovat tukkeutuneet ja joudutte jakamaan hengitysilmanne niiden 29 muun tyypin kanssa. Pelastus saapuu ehkä vuorokauden kuluttua kun järjestösihteeri ehtii paikalle avaamaan oven, yksi suihkuista valuu vettä tauotta eikä kiuasta saa pois päältä. Miinustakaa sitten tilanteesta maininta järjestösihteerin tulosta ja sen myötä kaikki toivo pelastuksesta ja tiedätte, miten helppoa täällä on välillä hengittää.

Muuten on kyllä päheetä kun aurinko paistaa, eikä sada, eikä ole kylmä. Olen jo ruskettunutkin kivasti, sikäli kun skandinaavisen vaalea ihotyyppi ykkönen voi ruskettua. Toisin sanoen näytän ihan hyvän väriseltä kunnes eteläeurooppalaiset vaihtarit saapuvat paikalle. Jos luennot peruttaisiin, täällä olisi ihan mahtavaa. Mikäs tuolla pihanurmikolla on huovan päällä kölliessä, virkatessa ja lueskellessa. Eikä niissä luennoissakaan sinänsä vikaa ole, mutta kun ne salit ovat helteellä niin karmeita. Onneksi luentojen jälkeen voi kävellä kaupungille, virkistyä tuulenvireestä Reinin varrella ja maistella ehkä vähän italialaista jäätelöä tai Apfelschorlea (= omenamehua ja vissyä sekaisin, mahtavan hyvää kesähelteellä).

Joitain Luxemburgin kuvia löytyy neuleblogistani, lisää yritän saada laitettua nettiin pikapuoliin. Ja kyllä, pidän ihan oikeasti blogia käsityöharrastuksistani. Eikö se ollut jo selvää ettei mulla ole elämää? ;)

Linnoissa kreivien häät vietetään...

Yliopistolla on ensi viikko kokonaan lomaa ja kaikki aikovat kadota kotimaihinsa. Sekä Finnairin että Ryanairin lennot maksavat liikaa, joten minä en tule Suomeen. Sen sijaan junalippu Luxemburgiin maksaa 12,80 e ja matkakin kestää vain kolmisen tuntia, joten vietän neljä riemukasta päivää (tiistaista perjantaihin) kreivien maassa. Ensin harkitsin Roomaa ja Pariisia, mutta en halua niihin ilman Ollia. Sitten käänsin kelkkani toiseen suuntaan etsin Saksan lähistöltä paikkaa johon ei ainakaan tulisi muuten mentyä ja kappas, tuossahan tuo kreivien maa nököttääkin kartalla valtio- ja osavaltiorajan tuolla puolen. Täältä siis tullaan, Luxemburg!

Matkasta voi tulla mielenkiintoista, sillä ranskani on surkeaa ja luxemburgilaiset kuulemma ääntävät saksaa hassusti. Majoitun hostellissa mahdollisesti tuntemattomien kanssa jaetussa huoneessa, koska hotellihaku tuotti varsin kalliita tuloksia. Kolme yötä luxemburgilaisessa hotellissa maksaa saman verran kuin lennot Pariisiin Lufthansalla ja neljä yötä sikäläisessä hostellissa kahden hengen huoneessa. Hostelling International -ketjuun kuuluva Luxembourg City tarjoaa siistin ja askeettisen bed & breakfast -yhdistelmän 50 eurolla koko ajalta.

Matkaa on kiva odottaa -- eikä sitä paitsi mene enää kauaa siihenkään kun Olli tulee tänne Saksaan! <3 Nyt takaisin gradun pariin.

Zeit, dass sich was dreht

Tiedättekö sen Fifan tämänvuotisen virallisen kisahymnin, Zeit, dass sich was dreht?? Se raikaa aina välillä radiossa ja jää sitten soimaan päähän. Valitettavasti päähän jäävä osuus ei ole rauhallinen alku ("du fühlst, du glaubst, du fliegst, duuu-uuu fliiiii-iiiieeeggstt") vaan se jalkapallohuuman valloilleen päästävä kohta, jossa lauletaan lähinnä "olé-olé-olé". Artisti on ilmeisesti aika vanha saksalainen suosikki, Herbert Grönemeyer. (Mä ihmettelin ensiksi, että mikä ihmeen Grüne Maja, kun nää puhuu siitä vain etunimellä...) Klikkaamalla tuolta Grönemeyerin etusivun Fifa-hymniin johtavaa linkkiä pääsee kuuntelemaan biisiä ja katsomaan videon, ellei tiedä mistä on kysymys. Kuulostaa myös siltä kuin ne kannustaisivat vanhaa kielimiestä: "Olé-olé-olé, Castrén, Castré-e-e-e-en".

Samaan aikaan Saksan uutiset ovat puolillaan huolta kisojen aikaan mahdollisesti kukkaansa puhkeavasta rasismista, terrorismista sekä ylipäänsä turisteihin kohdistuvasta vihamielisyydestä etenkin maan itäosissa. Luin jostain että Berliini on maailman kolmanneksi suurin turkkilaiskaupunki heti Ankaran ja Istanbulin jälkeen, joten siellä on varmaan jo totuttu ulkomaalaisiin. Jos uutisiin on uskomista, niin todelliset ongelmakeskukset ovatkin Saksin osavaltiossa, Dresdenissä ja sen ympäristössä, josta tulee toistuvasti uutisiin kauhistuneiden naisten haastatteluja: skinit ovat riehuneet siirtolapuutarhassa tjsp. Kisoilla on näköjään kääntöpuolensakin. (Luulen, että ongelma on ollut olemassa aina, mutta se on noussut pintaan vasta nyt.)

Sain muuten Suomesta vanhemmiltani mieluisia terveisiä (kiitos paketista):



Mistä ne arvasivat että mulla on hirveä ikävä nimenomaan Panttereita ja jälkiuunileipää? Jälkiuunileipä on maailman parasta leipää, se antaa myös oikeasti jotain tekemistä hampaille. Täällä maassa missä suunnilleen kaikki leipä muistuttaa koostumukseltaan joko paahtoleipää, pullaa tai Realia, hampaat ovat lähes tarkoituksettomat.

Lordi teki sen!!!

Uskomatonta! Ne tekivät sen, "those beautiful, gorgeous, sweet-looking creatures", kuten Britannian antamien euroviisupisteiden julkistaja sen sanoi. En olisi ikinä uskonut tuntevani kansallista ylpeyttä euroviisujen takia, sillä Suomen aiemmat edustajat ovat yhä liian tuoreessa muistissa. Erityisesti vuonna 1996 esiintynyt Jasmine, joka nostatti iholleni tsunamiin verrattavat kylmät väreet.

Eilinen euroviisukatsomo Hechtsheimin asuntolabaarissa oli ihan mieletön! Vaihtarien kotimaille hurrattiin, Lordille hurrattiin, jokaiselle Saksan saamalle pisteelle hurrattiin. Jätimme Emin suositteleman euroviisupelin pelaamatta, onneksi (sillä Hechtsheimissa on moooonta siivouskomeroa luultavasti täynnä kodin putkimiehen tyyppisiä myrkkyjä). Meidän suomalaisten tyrmistys siinä vaiheessa kun Lordi nousi kärkeen ja pysyi siellä oli mieletön. Kämmenselässäni on mustelma. Olen nipistänyt itseäni siihen nähdäkseni olenko hereillä.

Niin, joku (en enää muista kuka) muuten sanoi alussa odottavansa Suomen esityksen alkua, koska silloin lavalle on varmaan tulossa skandinaavisia seksiblondeja... Voi voi, miten erehdyitkään. :)

Ensi vuonna siis meillä, jos Ylellä on rahaa. Odotan jo mielenkiinnolla sitä, muuttaako Lordin voitto jotenkin perinteistä kaavaa, jossa a) valkopukuiset ryhmät laulavat ja tanssivat poppia, b) metroseksuaalimies laulaa falsettia tanssityttöjen ympärillä, tai c) yksi nainen fiilistelee melankolisesti sinivalon ja savukoneiden keskellä. (Rammsteinia kehiin, Saksa. Jee. No ei varmaan tule, niin monet saksalaiset vihaavat sitä.)

Mensa -- siinä on järkeä

Olenko muistanut kertoa, että paikallinen Unicafe, eli Mensa, on lakossa? Kaksi viikkoa on taidettu jo elää ruoatta (tai siis itse kokaten) ja lisää on luvassa. Ja tämä on lisäksi jo kolmas lakko sinä 1,5 kk aikana, jonka olen täällä Mainzissa viettänyt. Kampuksen lehti kertoo, että sama meininki on jatkunut helmikuun alusta asti. Puolalaispojat suunnittelevat kuulemma boikottia, eli kun Mensa avaa jossain vaiheessa taas ovensa, he eivät aio aterioida siellä. Joku puhui myös boikottia tukevien flyereiden -- anteeksi, suomeksi siis tietysti ojenteiden -- tekemisestä ja jakamisesta.

Järjettömintä lakossa on se, ettei kukaan tunnu tietävän varmasti minkä puolesta mensalaiset lakkoilevat. Eräänä päivänä ne seisoivat ammattiliittonsa tunnuksin koristeltuihin jätesäkkeihin pukeutuneena Mensan edessä, jakoivat sämpylöitä ja heiluttivat "Wir streiken" -tekstillä kirjailtuja lakanoita. Syytä vain eivät kertoneet. Ehkä kyseessä on se lähes universaali ja iankaikkinen "lisää liksaa" -teema. Toivottavasti tämä lakko kohta taas loppuu ja saamme ehkä taas viikon ajan ruokaa ennen kuin ne keksivät aloittaa lakkoilunsa uudestaan. Mensaruoka on oikeasti ihan hyvää ja systeemi on tosi näppärä -- oma annos kerätään monista pienistä kokonaisuuksista, jotka maksavat kaikki jotain erikseen -- pääruoat jotain euron + hiluja, lisukkeet, kuten perunat, makaronit, keitot, vihannekset ja salaatit noin 30 senttiä/annos. Lisäksi täällä on aina vaihtoehtona loistavan monipuolinen salaattipöytä. Siis silloin kun Mensa ei ole lakossa.

Luen Unicafen ruokalistoja silloin tällöin kaihoten. Ai, päärakennuksella on tänään kasvispyöryköitä! Ja aukion ruokala on seiskaan asti auki! En ikinä uskonut, että haikailisin näin kovasti opiskelijaruokalan perään. Pistelisin kohta varmaan Pedron kasvishöystöäkin poskeeni onnellisena kuin pikkulapsi, jos täällä vain olisi jokin sitä tarjoava Unicafe tai sen korvike toiminnassa.

Kermakaljaa

Huh, olipahan bileet eilen illalla! Tällä kertaa meidän asuntolassamme, Forumissa. Monen tunnin aikajaksolla nautittu vajaa viinipullo ei tuonut mitään päässä jyskyttävää ja kylmiä väreitä tuottavaa krapulaa, mutta nestehukan näköjään sain siitä. Heräsin nimittäin jalkaa riipivään pohjelihaskramppiin pitkin yötä, join lähdevettä ja venyttelin. Varsinaisesta krapulasta muistan täällä Mainzissa kärsineeni vain kaksi kertaa -- synttärieni jälkeen ja joidenkin muiden alkuaikoina pidettyjen bileiden. En juo täällä juurikaan punkkua, koska yritän tutustua paikallisiin viineihin ja Pfalzin punaviinin maku ei tehnyt minuun sanottavan positiivista vaikutusta. Müller-Thurgau-rypäleestä tehty kuiva valkoviini sen sijaan on yleensä kerrassaan herkullista!

Täällä kyllä näkee mitä ennakkoluulottomimpia juomasekoituksia. Puolalaisilla oli torstain grillipiknikillä mukanaan vadelmamehutiivistettä, jota ne sekoittivat oluen kanssa. Maistoin joltakin kulauksen, ensin se maistui vadelmasiideriltä, sitten oluelta. Luulisin että saksalainen olut on parempaa sellaisenaan (en tietenkään tiedä kun en mallasjuomia nauti). Varsin yleinen saksalaisvillitys on myös oluen sekoittaminen erilaisten limpparien, varsinkin colan, kanssa. Colabieriä myydään jopa valmiiksi pullotettuna kaupassa ja eilen joku taisi nauttia olutta lemon light -colan kanssa. Lisäksi porukka juo punaviiniä ja colaa sekaisin. Saksalaisen viinin ymmärrän, mutta että ranskalaisenkin punkun sekaan kaadetaan colaa? Eksoottisin sekoitus, johon olen törmännyt, oli eräässä kapakassa tarjoiltu "Bier mit Sahne" -- eli tuopillinen olutta, jonka pinnalla lillui tavallisen vaahdon sijaan kermavaahtoa. Sehän on kuin suoraan Potterista, jossa porukka kittaa kermakaljaa! :)

Tietysti olemme maistattaneet kavereillamme salmiakkikossua, kuinkas muutenkaan. Vastaanotto oli vaihtelevan innostunut -- enimmäkseen kohteliaita "eksoottista"-kommentteja joita minäkin käytän toisinaan maistaessani eri maiden paikallisia erikoisuuksia, joiden makuun en ole tottunut. Puolalaisen Karolinan poikaystävä sen sijaan taisi pitää salmarista -- kuulimme, että pulloon tähteeksi jäänyt osa, jonka lahjoitimme pois, oli matkannut pojan mukana Puolaan.

Nyt menen varmaan vielä puoleksi tunniksi petiin köllöttelemään, venyttelemään pohjettani ja lukemaan Jane Austenin pokkaria. Sunnuntaina on lupa ottaa rennosti, etenkin Saksassa, jossa ruohonleikkuu, autonpesu jne. nähtävä ja kuultava työnteko on pyhinä asetuksen nojalla kielletty.