Lounaasta tuulee

100-lehden lööppi (20.2.) herätti mielessäni välittömän yhteyden jutun sisältöön, kun näin sen aamulla rautatieasemalla. "Lounasseteleillä olutta ja tupakkaa". Hemmetti, nyt ne sen sitten huomasivat. Ja tästä Vanhan erikoisuudesta on sentään vitsailtu ainakin neljä tai viisi vuotta, ellei kauemminkin. :) (Tiedoksi niille, jotka ovat jostain syystä tämän vitsailun välttäneet: lounasseteleillä ei saa ostaa alkoholia tai tupakkaa. Lounasseteleitä voi kuitenkin ladata Unicardille, jolloin niillä voi ostaa olutta ja tupakkaa Vanhalta.)

Luottokunta vannoi Satasen artikkelissa puuttuvansa asiaan niin pian kuin mahdollista. Veikkaanpa, että tilanteeseen on tarjolla vain kaksi ratkaisua:

1) Mahdollisuus ladata lounareita Unicardille poistetaan.
2) Mahdollisuus maksaa Unicardilla Vanhalla poistetaan.

Ykkösvaihtoehto on kaikkein tolkuttomin. Lounasseteleissä nimittäin on sellainen mukava pieni piirre, ettei niistä saa rahaa takaisin. Mikäli niiden lataaminen Unicardille kiellettäisiin, tämä tyttö ainakin lopettaisi Unicafessa ruokailun ja siirtyisi sellaisiin ravintoloihin, joissa lounassetelille saa vastinetta koko rahan edestä. Saituuteni rajat tulevat vastaan siinä, etten oikein haluaisi lahjoittaa ylioppilaskunnalle kuutta euroa per lounasannos, semminkin kun lautasella on ärtsaria tai Pedron kasvishöystöä. Luulenkin, että fiksumpi ratkaisu olisi kieltää Unicardin maksuvälineenä käyttäminen Vanhalla, mutta myöntää yhä 50 sentin alennuksia käteisostoista kortin näyttämisen perusteella. Näin voisimme ehkä ilahduttaa Luottokuntaa karkottamatta opiskelijoita entistä kauemmaksi Vanhasta.

Deutschland, Deutschland

Saksalainen byrokratia on sitten täsmällistä ja ihanaa. Vaihtoyliopistoni edellyttää minun olevan paikalla Mainzissa jo 3. huhtikuuta, lukukausi luentoineen taas alkaa vasta 24. huhtikuuta. No, ehkä siellä on tarjolla jotain kielikurssia tai muuta neljän päivän intensiivisen perehdytysputken lisäksi. Ja ainahan voin tehdä viinitilaexcuja ja tutustua wagneriaanisiin maisemiin, kun kerran Reinin rannoilla samoan.

Varasin viime viikolla lentolipun menomatkaa varten. Pahaksi onneksi maanantaille ei ollut tarjolla aamulentoja inhimilliseen hintaan (1322 euroa Frankfurtiin pääsystä olisi kyllä liikaa millä tahansa koneella!), joten joudun lentämään jo sunnuntai-iltana. Onneksi Saksan rautateillä on loistava aikataulupalvelu, joka kertoi, etten joudu yöpymään Frankfurtissa vaan pääsen Mainziin jo illalla. Toivottavasti asuntolastakin vielä kuuluu jotain. Olishan se kiva saada katto päänsä päälle lukukauden ajaksi. Ettei tartte ihan sillan alla nukkua. Silloin on hieman ikävää, jos Rein päättää tulvia. :)

Niin, siellä muuten näyttää tältä:

Jestas sentään, mitkä... uikkarit.

Ilta-Sanomien tämänpäiväisen numeron kannessa hehkutetaan Sports Illustratedissa julkaistuja uikkarikuvia. Viittaus artikkeliin löytyy myös netistä, mutta ilman niitä kuvia, jotka paperilehdessä saavat suurimman huomion osakseen.

Lehti hehkuttaa kannessaan punaisella taustalla keltaisin tekstein: "Oho, mitä uikkareita". Uijui mitä uikkareita tosiaan! Iltis omistaa suurimman osan juttunsa palstatilasta kuvalle, jossa Molly Sims poseeraa noin 25 miljoonan euron hintaisissa timanttibikineissä. Timanteissa totta tosiaan. Nämä bikinit koostuvat sanatarkasti kahdesta timanttinarusta, joista toinen muodostaa stringimäisen alaosan -- strategisella paikalla on pikkuinen timanttisydän. Toinen naru kulkee lenkkinä niskan takaa ja rintamuksen ympäri. Myös nännien päällä on pikkuiset timanttisydämet. Näinköhän noissa viitsisi polskutella meressä Palm Beachin edustalla tai Alanyan rannoilla?

Periaatteessa timanttibikinit ovat tyylikäs tapa viuhahtaa. Lyön nimittäin vetoa, että ne paljastavat kaiken heti kun ihminen liikahtaa vähänkin. Saisikohan ne yllään suoritettua jopa Iidan cumun -- siis vanhan cumun?

(Muokkista rallaa: Veikkaanpa, että niin valitettavaa kuin se onkin, timanttibikineihin sonnustautuminen lasketaan kuitenkin pukeutumiseksi. Luulen, ettei selitykseksi kelpaa edes se tosiseikka, että timantit kuuluvat tytön iholle luonnostaan.)

Ykä yksinäinen

Dublinersin kulmapöydässä pohdittiin jatkoa eiliselle irkkikeskustelulle siitä, millainen ääni oksuamisesta lähtee. Viehättävä aihe, eikö totta. Keskustelun lomassa irtosi myös muutamia demonstraatioita muiden asiakkaiden suureksi iloksi.

Oma ehdokkini on pitkä, spontaani ja vapauttava hyyyaaaalllll. Muita tarjottuja vaihtoehtoja ovat outoon kurkkuäänteeseen päättyvä hyyyaaaaarrrr, vessanpöntön huuhtelun sisältävä hyyyaaarrrrlllll ja tukahduttava hyaaagg, jossa lopputuote onnistutaan viime tingassa nielaisemaan takaisin sinne, mistä se pyrkii pois. (Seurauksena on kuitenkin todennäköisesti auttamaton hyyyaaaallll tai hyyyaaaarrrrrr, joten itse asiassa hyaaaggin loppunielaisu ei auta mitään vaan pahentaa tilannetta). Hyaaagg jättää ehdottomasti suuhun pahimman maun, mahdollisesti myös sattumia (jolloin Ykä ei luultavasti jää yksinäiseksi), hyyyaaaarrrrr taas saa kurkun kirvelemään.

Kaikkein ehdottomin oli kuitenkin Jounin kiteytys siitä, mitä hyal todella on: "Hyal on huuto, joka kuuluu, kun on juuri syönyt kurkkupastillin". Täsmennettäköön vielä, että pastillin ei siis kuulu jäädä ruokatorveen kiinni. :)

Saunan takana on tilaa

Onneksi edes saunan takana, sillä lauteilla on välillä vähän ahdasta, ainakin jos alasaunaa ajatellaan. Kuinka viehättävää onkaan elo erinäisissä saunailloissa, joissa pukuhuoneessa pelataan korttia ja syödään sipsejä samalla kun vieressä ravaa porukkaa munasillaan ja joku föönailee hiuksiaan. Kukaan ei voi ainakaan sanoa, etteikö saunassa tuolloin vallitsisi tiivis tunnelma... :) Ja erityisen mukavaa on tanssia kyynärpäätangoa puku- ja pesuhuoneen ahtaudessa. Ihmettelenpä, ellei joku vielä jonain päivänä saa takapuoleensa polttomerkittynä kiukaan kuvaa. Ajatelkaapa, kuinka makea polttotatuointi olisi kiukaan valmistajan tuotemerkki kankussa väärinpäin. SARO.

Iidan sauna on alasaunaan verrattuna luksusta. Sen ongelmana on vain sijainti kaukana keskustasta. Jos alasaunan sijainnin voisi yhdistää Iidan tarjoamiin mahdollisuuksiin (oikea oleskelutila, takka, uima-allas ja kelvolliset puku- sekä suihkutilat), olisi kokonaisuus täydellinen. Eihän Iidakaan tietenkään mökkirannan puulämmitteistä ja tunnelmallista saunaa voita, mutta eipä sitä nyt ylioppilaisrientoihin voi kaikkea vaatia. Tietysti olisi aika päheetä, jos HYYllä olisi käytettävissään esimerkiksi oma järvi. Tai edes se vesiliukumäki näin ensi alkuun. :)

Iloista ystävänpäivää kaikille. Hyalilaisille lisäksi puuhavinkki ihan ilimaaseks. Ja miksei muillekin. :)

Muista aina liikenteessä

Helsingissä liikkuminen on luksusta siitäkin huolimatta, että bussi on joskus pari minuuttia myöhässä tai metrossa viereen saattaa istahtaa örisevä laitapuolen kulkija. Toki on ärsyttävää, että varsinkin pakkas- ja sadesäällä bussi tulee Rautatientorin päätepysäkille vasta minuuttia ennen lähtöaikaa tai lähtee nenän edestä, mutta ajatelkaapa elämää vaikka Kuopiossa, jossa busseja kulkee lähiöistä kaupunkiin tunnin välein, jos silloinkaan.

Helsingissä joukkoliikenne on tosin lähes välttämättömyys, ainakaan jos ei omista autoa. Kuopion Puijonlaaksosta tai Inkilänmäeltä sekä kävelee että pyöräilee keskustaan huomattavasti nopeammin ja mukavammin kuin Helsingin Vuosaaresta tai Viikistä. Tunnen toki ihmisen, joka pyöräilee lumettoman kauden ajan matkat Leppävaarasta yliopistolle, mutta itselleni moinen meno ei sopisi. Pyöräily on toki varsin terveellinen ja ekologinen matkustusmuoto, mutta minulla on ainakin taipumusta hikoilla liikkuessani ja olisin näin ollen varmaan aika ei-toivottu vierustoveri työpaikalla tai luentosalissa... Töistä tai yliopistolta tullessa fillari olisi ihan kiva, sillä kotona voi vaivatta sujahtaa suihkuun tarvitsematta miettiä meikkejä tai kampausta. Ja no, sauvakävelin viime kesänä Sanomatalosta kotiin Viikinmäkeen kerran. Se oli suhteellisen kivutonta, joskin vei jonkin verran aikaa.

Tämän päivän Hesarin mukaan (kaupunkisivut, A 15) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esittää HKL:n tariffitukeen 4,2 miljoonan euron lisäystä. Kokonaisuudessaan tämä tarkoittaisi tuen nostamista 100,7 miljoonaan euroon nykyisen 96,5 miljoonan euron asemasta. Joukkoliikenteeseen satsaaminen ei voi olla huono asia. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin ehkä aiheellista miettiä sen lisäksi myös sitä, miten pummit saataisiin kuriin. Voisikohan Helsingissäkin ottaa käyttöön sen kolmiportaisen tarkastusmaksujärjestelmän, jota aika monissa Euroopan maissa sovelletaan (maksut siis kasvavat kiinnijääntikertojen myötä)?

Lehteilyä

Järjestölehtien kirjo on ainakin Helsingin yliopistossa valtava ja monet lehdistä ovat tutustumisen arvoisia. Minä ainakin selaan mielelläni jokaisen yliopiston aviisin, jonka vain näppeihini saan, tasosta ja sisällöstä riippumatta. Siinä menevät osakuntien, poliittisten, aine- ja harrastusjärjestöjen julkaisut samassa myllyssä.

On kiinnostavaa, kuinka jokainen järjestö tekee lehdestään itsensä näköisen. Putkinotkon Käkriäisen sisällöstä ainakin puolet on tyypillisesti runoja, novelleja ja (kauno)kirjallisuusarvosteluita. Toimija- ja hallituskeskeisen Pykälän Inter Vivos sisältää lähinnä hallituksen jäsenten tekstejä siitä, mitä Pykälässä on tekeillä ja joitakin baari-, juhla- tai appromatkaselostuksia. Kieliasussa on toki runsaasti toivomisen varaa, mutta on ihan hyvä, että juristitkin kirjoittavat jotain ennen graduaan. Kielessä on puutteita muissakin lehdissä, esim. Kronoksen Kronikassa, josta pienellä kielenkorjauksella tulisi kerrassaan loistava julkaisu. Viestinnän ainejärjestö Median Groteski taas pyrkii olemaan aika lailla kaikkia kiinnostava ja onnistuukin siinä aika hyvin. Symbioosin Symbiontti on ulkoasultaan tylsä, mutta sisällöltään toisinaan nerokkaan riemastuttava. Tekstit ovat suurelta osin yleensä näppäriä, enkä ole vieläkään unohtanut sitä tiedekuntajakoa ironisoivaa sarjakuvaa, jossa jokin eläin näki itsensä uuden metsän tukaanina... :)

Oman järjestöni lehti Siulaset valmistelee ulkoasullisia muutoksia. Hyvä niin. Vanhoja lehtiä tarkastelemalla huomaa, että ulkoasu on vuosien sisällä kehittynyt jatkuvasti parempaan päin, mutta pieni tuuletus on yhä paikallaan. Toivon kuitenkin, ettei Siulaset luovu hyvän kielen valttikortistaan eikä sisällöstään ja funktiostaan fennistien ja sugrien äänitorvena. Järjestön lehden on hyvä pysyä järjestölehtenä.

Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään

Ei tarvitse ihmisen tässä maailmassa keksimällä keksiä itselleen tekemistä, koska tarjolla on valiokuntaa valiokunnan päälle. Suosittelen ihan oikeasti niiden kokeilemista -- toiminta ja porukka on yleensä ihan kivaa, asia etenkin opintovaliokunnassa kiinnostavaa ja tarjoiluakin löytyy. Järjestövaliokunnan kokouksessa oli viimeksi tarjolla herkkua niin monenlaista, että ruokaa riitti sekä vatsalle että silmille. Ja ihan oikeat keraamiset kahvimukit. Ei pahvia, ei muovia.

Valiokunnissa tutustuu myös ihmisiin yli tiedekuntarajojen. Moni on oppinut, että kaikki valtsikalaiset eivät olekaan täyspuoluepoliittisia mörköjä, jotkut humanistit ovat jo löytäneet itsensä, kaikki teologit eivät muistuta vaahtosuisia uskonkiihkoilijoita eivätkä kaikki maatalous-metsätieteilijät ole "ihan matteja", ts. keskustanuoria. Jopa oikiksesta löytyy ihan mukavia ja jopa vähemmän rahanahneita ihmisiä, siis myös kihlattuni lisäksi. :) Yksi valiokuntien parhaista puolista onkin se, että niiden toiminta yhdistää joukon suunnilleen tai edes jossain määrin samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä pääaineesta tai tiedekunnasta riippumatta ja näiden kautta taas saa tietoa siitä, miten muissa tiedekunnissa tai vaikkapa järjestöissä toimitaan. Hyvien ideoiden jakaminen ja soveltaminen tuskin koskaan on keneltäkään pois. Mielestäni se on päinvastoin rikkaus, jota kannattaa hyödyntää.

Ikävin piirre valiokunnissa on se, että sopivien kokousaikojen rajallisuus saa ne usein kokoustamaan yhtä aikaa toistensa ja järjestöjen kanssa. Tänään kokoontuu sekä tuutorivaliokunta että opintovaliokunta ja kuulun tietysti molempiin. Torstaina kokoustaa ympäristövaliokunta, yhtä aikaa HYALin yleiskokouksen kanssa. Ärrinmurrin. Mutta jos valitsee vain yhden valiokunnan ja pysyy sille uskollisena, tätä ongelmaa tuskin on.

Työttömän laulussa aikanaan laulettiin "maanantai ei mittään, tiistai ei mittään...". Järjestöaktiivin laulussa veisataan usein toista virttä: "maanantaina kokous, tiistaina kokous, keskiviikkona, torstaina kaksi. Perjantaina iltakoulu, lauantaina kokous ja sunnuntaina työryhmäpalaveri." Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi -- tai vanha järjestöjyrä toimintahalustaan. :)

Todella kaunis, todella viisas

Hohhoijaa, lööpeistä päätellen missikisat ovat taas edessä. Kymmenen lentoemännän näköistä tyttöä -- ehkä viisi blondia ja viisi brunettea -- keikistelee taas bikineissä. Tämän vuoden finaalissa lienee lööpeistä päätellen vain yhdeksän tyttöä, koska yksi näyttää tehneen "kohupaon" jäätyään kiinni "kielletyistä silikoneista". Markkinoilla on jälleen yksi turha julkkis, kohukaunotar ja potentiaalinen salarakas. Seuraavaksi lööppeihin ilmestynee jokin seuraavista:

"Kohu-Miia juhli villisti Vesa Keskisen/Petteri Ahomaan/Tony Halmeen kanssa"
"Kohu-Miia tilittää avoimesti: En salaillut rintojani"
"Kohu-Miia paljastaa: Eino Makunen on ruma, tyhmä ja huono sängyssä".

Mitä kohu-Miian kaltaiset tytöt sitten saavat aikaan? No, ainakin

1) turhautumista. Ainakaan minua ei (oikeasti!) kiinnosta tietää, kuka kukin salarakas on ja ketä se rakastaa salaa. No jaa, ehkä Jennifer Anistonin mieskuviot kiinnostavat hieman, mutta sekin johtuu siitä, että nainen on tarpeeksi hullu hylätäkseen Brad Pittin, joka puolestaan on erikoisnamu...

2) imagokriisin missimaailmassa. Kaunis, menestyvä ja mallimittainen tyttö ei voi olla myös fiksu, tai jos voi, on se meille tavallisille tytöille harvinaisen karvas pala. (Onneksi kaunis + fiksu -yhdistelmä onkin harvoin totta. Katsokaa nyt näitä salarakkaita, tai jos konkreettisia todisteita kaipaatte, Karpelaa.)

3) pulmatilanteen tavallisten naisten uskottavuudessa. Miehet ja pojat olettavat usein täysin syyttä, että naiset ja tytöt haluavat olla tiettyjen julkkisten kaltaisia. Eli jos sanon Jasmin Mäntylää turhaksi julkimoksi ja tyhmältä vaikuttavaksi tai sanon, etteivät sen lehtihaastattelut kiinnosta mua, joku olettaa mun olevan vain kateellinen, kun se on niin nätti ja koko ajan esillä julkisuudessa. Jotain rajaa sentään tuossakin. Jos haluaisin olla jonkun julkimon kaltainen, valitsisin luultavasti joko Madonnan tai Bonon, en ketään salarakasta.

Olisin voinut otsikoida tämän myös toisen Zen Cafén biisin mukaisesti. Harri on jälleen tehnyt itsestään pellen -- tällä kertaa kohumissin tissien muodossa.

Tietokone lyömävälineenä

Millä humanisti saa tietokoneen toimimaan?
- Se soittaa kaverilleen ja pyytää apua.

Millä se kaveri sitten saa tietokoneen toimimaan?
- Se laittaa töpselin seinään.

Asensin eilen mIRC-ohjelman kotikoneelle, kun mieleni teki päästä paljon mainostetulle #hyal-kanavalle keskustelemaan muiden kanssa vesiliukumäestä ja huovutuksesta. Prosessi oli pitkä ja monivaiheinen ja sen aikana mulle selvisi, että olen kyllä valinnut tiedekuntani oikein ja että ainakin omalla kohdallani monet stereotypiat humanisteista ja tietokoneista pitävät ihan oikeasti paikkansa. :) Kiitos kovasti mm. Jounille, joka kärsivällisesti vastaili atk-neuvontaa anoviin sähköposteihini. Ja kiitos kuuluu myös niille kaikille muille onnettomille, joihin olen vuosien aikana luonut ns. avuttoman ja suurisilmäisen humanistikatseen. Ja minähän siis työskentelen yksinomaan tietokoneella täällä toimituksessa.

Töissä humanistikatseita sinkoilee enemmänkin. Helpdesk -- tai mikä taho lieneekään -- on suuressa viisaudessaan sijoittanut atk-ongelmissa työkseen auttavien poikien työpisteet noin metrin päähän menotoimituksesta (viisi humanistia, joista neljä on tyttöjä). Joskus pitäisi laskea, kuinka monta kertaa viikossa joku meistä sanoo vienolla äänellä "heei, tässä on nyt vähän ongelma, tää kone käskee mun tehdä abortin" tai jotain. Ei me nyt sentään any-näppäintä etsitä, mutta se tietokonepoikien slangi ("nyt sun pitää exkalibroida se ja sitten sä buuttaat sen tuolta ja nablaat sitä ja tätä ja tota ja javasysteemit menee silloin näin") on kaikille yhtä hepreaa.

Kyllä tekniikka on sitten ihmeellistä ja ihanaa -- niin kauan kuin lähistöllä on joku, jolta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. :)

Nakkena nakuttelua

Tänään editoimani menolista lupaa kansalle sunnuntaiksi villiä menoa. Tennispalatsin taidemuseossa on mm. kalsarityöpaja, jossa painetaan miesten pitkille alushousuille ominaisia kuvioita k.o. byysiin (ts. tee-se-itse-seksintappajat). Vähän myöhemmin samassa paikassa järjestetään Kysy kalsareista -tunti, jossa Nanson vaatesuunnittelija kertoo alushousujen suunnittelusta ja vastaa yleisön kysymyksiin. Kaiken kruunu on kuitenkin klo 16 alkava Skin-episodi, jossa (tiedotteen mukaan) "pelkkiin tangoihin pukeutunut taikuri Tatu Tyni taikoo viisi palloa näkymättömiin". Tiedotteessa jätetään mainitsematta välittömästi mieleeni tullut loppu tälle lauseelle: "...ja paljastaa kaksi muuta".

Eikä tässä vielä kaikki. Martinlaakson uimahallissa järjestetään koko perheen saunatapahtuma, jossa perheet ja pariskunnat voivat vapaasti käyttää samoja puku- ja suihkutiloja uimahallien perinteistä sukupuolijakoa uhmaten. Tiedotteessa mainitaan erikseen, että tilaisuudessa ei käytetä uimapukuja, valokuvaaminen on kiellettyä ja paikalla on koko ajan järjestysmies. Haloo! Eikö meidän suomalaisten pitänyt olla luonnollista saunojakansaa, joka oppii löylyhuoneiden etiketin jo ennen ensimmäisiä askeleitaan? (Sitä voi tietysti tulla kokeilemaan ainejärjestöaktiiveille tarkoitettuun saunailtaan Idalle ensi viikon torstaina.)

Alastomuus, mikä ihana asia. Iho on ainoa yllämme oleva asia, joka ei mene ikinä pois muodista (luojan kiitos, koska ihmiset näyttäisivät aika ällöiltä ilman sitä...). Oikeasti on aika turha uskotella, että takapuoleen tai lantioon otettu tatuointi on siinä ihan vain "omaksi iloksi" eikä lainkaan siksi, että sen on tarkoitus näyttää hyvältä ulospäin. Tai että brazilian waxing tuntuisi toimenpiteenä niin hyvältä, että sen ottaisi vain oman mukavuuden takia.

Meitsi molekyylinä

Emin blogista löytyi Which Biological Molecule Are You? Nyt viimeistään selvinnee, että töissä on tosi tylsää silloin, kun Leo-ohjelma raksuttaa tulostemallia CCI:hin käsiteltäväksi.


You are glucose. People feed off of you. You are
sweet, caring, and a source of energy for
everyone around you. You can inspire others
with your creativity and depth, and you can
keep people alive when in times of famine.
People love you...or at least the way you
taste.


Which Biological Molecule Are You?
brought to you by Quizilla

Neuleblogissa jo hehkutinkin, että sain viikonloppuna sikapaljon aikaan. Kävin jopa 1,5 tunnin hiihtolenkillä. Kyllä, siis ihan oikeaa murtsikkaa, Vantaanjoen varressa on ladut. :)

Mitähän muuta? No, eilen oli taas edustajistoryhmän kokous (Jouni jo ehtikin jotain siitä HYALin blogissa kuittailla, vaikka emme me nyt ihan niin asiattomia olleet, ainakaan suurinta osaa ajasta). Luvassa on varmasti pitkä ja intensiivinen edarikokous, sillä käsiteltäväksi tulee sekä hallitusohjelma että talousasioita. Ja saa nähdä, miten hyvin uusi puheenjohtaja Walter on harjoitellut sen määräaikaisvapautuslitanian, joka edarin kokousten alussa luetellaan. :)

Eläkepäiviä odotellessa

Eilen perehdytin seuraajani Siulan hallituksessa tehtäviinsä. Domman avaimista luovuin jo maanantaina. Laukku tuntuu yllättävän mukavalta kantaa, kun avaimet ja niiden mukana tuleva vastuu (mm. velvollisuus olla aina saatavilla) on jonkun muun kannettavana. Tänä vuonna en aio osallistua yhteenkään kaljankantopartioon tai vaivata päätäni biletilavarauksilla. M'olen nyt graduntekoeläkkeellä -- ja se tuntuu oikeasti ihan mukavalta. Olen tietysti seuraajani käytettävissä alituisesti, jos jotain kysyttävää tulee. Ja ihan kokopäiväeläkkeelle en sentään vielä järjestösektorilta pääse. Edustajistokausihan on vasta aluillaan ja nyt on myös enemmän aikaa paneutua innolla asioihin. Ilahduin myös huomatessani, että missaan vaihdon vuoksi näillä näkymin vain yhden edarikokouksen.

Pressanvaalien toinen kierros lähestyy. Istuvalla presidentillä oli Ylen vaalikoneessa mun kanssa samoja vastauksia 77 %, haastajalla 58 %. Kumpikin on inhottavan poliittinen (toinen on vähän liian kiinteä osa puoluekoneistoa, toinen vähän liian oikeistolainen ja tykkää vähän liikaa Natosta). Jotain tarttis varmaan kuitenkin äänestää, eikä kirkkovene ole todellakaan hyvä vitsi. Tyypit ovat varmasti ihan hyviä ihmisiä molemmat, mutta se poliittisuus saa hampaani kirskumaan.

Olettekos muuten huomanneet, mikä ihana sää ulkona on? Ei loskaa, ei vettä, ei kuralammikoita, vaan kunnon paukkupakkanen ja otsalohkosta sisään porautuva tuuli. Aion todella nauttia tästä Suomen talvesta nämä molemmat viikot, jotka metereologit ovat luvanneet. Nyt pulkkamäkeen ja hiihtämään! :)

Muoti määrää muotin

Joulu ja vuodenvaihde Alpeilla oli kerrassaan ihana! Niinpä paluu maan pinnalle märkään, harmaaseen Suomeen ja töihin oli sitäkin kovempi. Ostin piristykseksi kirkkaan pinkin talvitakin. Se ehkä näyttää vähän paluulta teini-ikään, mutta ainakin erotun Helsingin loskaisesta harmaudesta.

Olen tänä talvena sekä ihastellut että kauhistellut muotia. Villatakkien uusi nousu on ehdottomasti ihana juttu. Ne hemmetin pillifarkut villatakkeihin (tai mihin tahansa) yhdistettyinä sen sijaan näyttävät ihan karmeilta. Ehkä ne ovat Milanon mallimaailmassa ihan kivoja, mutta täällä Pohjolassa, omena- ja päärynävartaloisten naisten ihmemaassa ne pitäisi ehkä julistaa laittomiksi. Muodin muuttuessa olin vilpittömän vahingoniloinen siitä, että kaikki stringejään vilkuttelevat teinit joutuivat etsimään vyötärönsä. Nyt ne samat teinit kulkevat sitten keskivartalolihavien 1980-lukulaisten tätien näköisinä ympäriinsä. Ja H&M:ssä myytiin hiihtareita! Siis ihan oikeita hiihtareita, sellaisia, joissa on rajusti alaspäin kapenevat lahkeet ja kuminauha lahkeen suussa. Å herre jösses. Kuka niitäkin ostaa?

Vetoankin italianoihin ja pariisilaisiin: päästäkää äkkiä mikä tahansa muu vuosikymmen takaisin muotiin. Minttupersikkatuulipuvuista Helsingin kaduilla ei ikinä vapauduta (ainakaan niin kauan kuin Itäkeskus on olemassa), mutta hiihtarit ovat sentään liian kova rangaistus -- jopa suomalaisille.

P.S. Oli pakko tulla muokkailemaan tätä, sillä unohdin mainita, että printti-t-paitamuodin ehdottomimmat helmet löytyvät täältä. Four everyone who we can no English speak. ;)

Muistutus kuolevaisuudesta

On ihan pakko laittaa tänne kuva haalarini rintapieleen ommellusta merkistä. Joko jouluiloa tuomaan tai sitten vaikka ihan vain muistutukseksi kuolevaisuudesta. Merkki on vaihdettu sumalaisten kanssa ja se on luultavasti oululaisten matikanopiskelijoiden tuote. Aika osuva joka tapauksessa.



Iloista joulunaikaa kaikille!

Kadonnut viikko

Viime viikko vain katosi mystisesti. En ehtinyt tehdä juuri mitään, paitsi tietysti töitä. Jos tämä viikko menee yhtä huomaamatta ja nopeasti, olen pulassa. Lechiä varten tarvitsisin nimittäin vielä

- uudet laskettelusukat (vanhat ovat vakava ympäristöhaitta),
- uudet lasketteluhousut,
- uuden villapaidan (josta täytyy siis ommella loputkin saumat kokoon),
- uuden paidan jouluaatoksi.

Ollilla on tänään syntymäpäivä. Onnea muru! Laitan tyttömäisesti tähän sydämen kuvan sen kunniaksi, ja ehkä myös siksi, että tänään on niin upea talvipäivä. Olen varannut illaksi pöydän Raffaellosta. Toivotaan että siellä on hyvää ruokaa. Lista ainakin näytti lupaavalta.


Töissä on tylsää. Ensi perjantain Nyt-liite on tuplalehti eikä tällä viikolla tarvitse siis koota menopalstoja. Tuntuu, että olen tehnyt jo seuraavan viikon työtkin tässä. (Tiinalla on siis sitten ensi viikolla tylsää...) No, ainahan voi muovailla Mattia.

Kielipuoli tässä, päivää

Ylioppilaskunnan kaksikielisyys on hieno asia. Erityistä hupia tuottaa katsoa ympärillä istuvien ihmisten tuskaisia ilmeitä silloin, kun joku päättää pitää puheensa ruotsiksi. Omakin ymmärrykseni on vähän rajallinen, kun ei tuota ruotsia ole pahemmin tullut käytettyä lukion jälkeen. Pari kertaa ehkä Tukholmassa, yhden syksyn ajan tiedekunnan pakollisella ruotsinkurssilla ja keväällä 2003 Codexin vappubileissä (Ulliksella satoi sinä vappuna runsaasti ja päätimme kolmen tai neljän ihmisen kollektiivina painua Ulliksen sijaan codexarien bileisiin kuokkimaan -- mutta vasta sateen lakattua. Heräsimme muuten Pykälän kuuluisilta Artekeilta sinä aamuna. Mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, miten ja miksi olemme joutuneet vapunpäivän vastaisena yönä Lauttasaareen).

Kannatan varauksettomasti kaikkien oikeutta käyttää äidinkieltään niin monessa paikassa kuin mahdollista. Voisin tarvittaessa kuunnella puheenvuoroja jopa saameksi, jos ne vain tulkattaisiin kaikille tai ydinkohdat vähintään esitettäisiin kalvolla. På svenska pidettyjen puheenvuorojen kohdalla monen yliopisto-opiskelijan hatara ruotsin kielen taito aiheuttaa kuitenkin sen, että aika suuri osa puheesta menee monelta ohi (ja tällöin esim. äänestettäessä saatetaan olla paikoin aika hatarallakin tietopohjalla). Fantasioin päivästä, jolloin kaikki toimittavat esityksensä pääkohdat -- kielestä riippumatta -- kalvolla edustajiston nähtäväksi (jos asia on edes jotenkin ymmärryksen kannalta relevantti, esim. suljetun lippuäänestyksen vaatiminen ei ehkä ole tässä suhteessa niin olennainen esitys, että se vaatisi kalvoa...)

Pakko tulla lisäämään vielä jälkikirjoitus. Lechissä on nimittäin webbikameran mukaan jo ihan kivasti lunta! Ihana päästä välillä vähän lomalle -- työnteko kyllä maittaa sekin, mutta ei se luiden katkomista laskettelurinteessä voita. :)

Rest in pieces

Edarin budjettikokous oli eilen. Järjestölehtitukeen saatiin vain 5000 euron lisäys havittelemamme 10 000 euron sijaan. No, onhan sekin nyt jotain ja jos tuki sidotaan sopimuspainojen sijaan tarpeeseen tästä lähin, niin ehkä sillekään potille ei silti tule mitenkään äärettömästi jakajia (parikymmentä euroa lehtitukea per julkaisu kuulostaisi lähinnä vittuilulta...). Toimintalisän korostaminen poliittisten toimintajärjestöjen avustusten jaossa meni myös valitettavasti läpi. Onhan se toki hienoa, että opiskelijoille järjestetään keskustelutilaisuuksia, joissa heidihautalat, mattivanhaset ja rosameriläiset kertovat aatoksistaan ja vastailevat kysymyksiin. En kuitenkaan ole varma siitä, että noiden järjestäminen on nimenomaan opiskelijoiden edustajien tehtävä. Luulisin paremminkin puolueiden huolehtivan siitä. Ehken vain ole tarpeeksi poliittinen itse -- valtiollisissa vaaleissakin äänestän sitä, jonka arvot ja mielipiteet vastaavat parhaiten omiani ja joka harrastaa vähiten poliittista keuhkoamista.

Human ja Nistin toistaiseksi viimeinen jakso ilmestyy perjantaina. Yritän sen jälkeen jossain vaiheessa laittaa kaikki Humat ja Nistit nettiin. Ehkä jopa ne sensuroidut episodit. Tässä kuitenkin logo muistin virkistykseksi:



Kuka perkele muuten on keksinyt sen, että edarin nimenhuutoäänestyksessä "jaa" tarkoittaa pohjaa ja "ei" muutosehdotusta? Esim. lisäyksistä äänestettäessä tuo on äärimmäisen epäloogista. Jos haluan, että lisäys tehdään, huudan "ei" ja jos en halua, huudan "jaa"? Ihan älytöntä. :)

Fisu verkossa

Vetoomus löytyy Emin luvalla nyt myös verkosta (joskin luonnollisesti ilman allekirjoittaneiden nimiä, sillä en jaksa millään soittaa nimen julkaisulupaa jokaiselta). Tekstin voi lukea täältä, allekirjoituksia kerää edelleen Emi.

Töissä on tylsää. Ikkunoista (= koko talon seinistä) näkee pelkkää pimeää. Haukotus. Koneen raksuttaessa minnepalstan tulostetta piirtelin räävittömiä haalarimerkkejä ja join kahvia. Olen tyhmäntehokkaasti hoitanut osan alkuviikon hommistani jo viime viikolla, joten mulla ei ole täällä mitään fiksua tekemistä. Teen loppuviikon hommia etukäteen niin paljon kuin vain voin. Sitten mulla on varmaan tylsää taas loppuviikosta. No, ehkä lähden kohta tekemään gradua.

WWF ei ole vielä lähettänyt luvattuja hyljetarroja. Odotan uskollisesti. Kai ne tulevat sitten seuraavan Pandan polku -lehden välissä.

Puurojuhla ja kirje hylkeeltä

Tänään on Siulan puurojuhla. Toivottavasti fuksit ovat saaneet tiernapoikaesityksen tänäkin vuonna aikaan. Se on aina parasta, mitä juhlassa on ja viime vuonna se olikin kerrassaan loistava. Alan olla niin vanha ja väsynyt, että taidan tänä vuonna lähteä ohjelmaosuuden jälkeen kotiin. Sitten alkavat kyllä hyvät bileet, mutta hyvätkin alinabileet on jo nähty niin monta kertaa, etten usko näiden tuovan enää mitään uutta mukanaan. (Pidettäiskö välillä taas räkäbileiden sijaan vaikka sitsit?) Joka tapauksessa kiva päästä taas fanittamaan Joulupukkia.

Viikon ehdoton kohokohta: sain sähköpostiini kiitoskirjeen hylkeeltä. Olen siis saimaannorpan kummi ja maksan lahjoituksia 40 euroa vuodessa. Liikuttava hylje. :)

Edustajiston seuraava kokous (13.12.) lähestyy uhkaavasti. Siitä saattaa tulla aika pitkä, koska asioita on paljon ja ne ovat raskaita (budjetti...). Jouni jo uhkailikin Hyalin blogissa "tilanahtaudella, hapettomilla oloilla ja surkealla akustiikalla". Tuskin maltan odottaa. :p Ja sitten sen budjetin keskellä on vielä painotuki-niminen lehmä ojassa. Josta tulikin mieleeni, että vetoomus -- siis tuen säilyttämisen puolesta -- on liikkeellä. Lisätietoja voi kysellä vaikkapa Emiltä.