maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Suhteellisuudentajua

HYYn edustajiston sähköpostilistalla on viime aikoina käyty mielenkiintoista keskustelua osakuntien eriarvoisesta asemasta muihin järjestöihin nähden. Osakuntalaisten näkemyksen mukaan alle 230 neliön tiloissa toimiminen on mahdotonta ja "tappaa toiminnan". Olisipa samaa katsantokantaa sovellettu silloinkin, kun taannoisessa tilanjaossa eräät järjestöt siirrettiin A-rapusta kohtalaisen kokoisesta tilasta B-rapun 15-neliöiseen tilaan. Väittäisin, että tämä siirros (elleivät nämä järjestöt olisi sitten päässeet yksityisten vaihdosten seurauksena Pikku-Alinaan) oli todellinen vaara näiden järjestöjen toiminnalle. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa, mutta toivon, että silloisen järjestösiirron puolesta liputtaneet henkilöt pystyvät nyt suhteuttamaan asian osakuntien nykytilanteeseen. HYY ei tietääkseni ole jättämässä osakuntia tiloja vaille, joten hätää ei ole, mutta kohtuuttomiakaan ei saisi vaatia. Totta kai oma tila on aina tärkeä asia, mutta joskus on osattava joustaa edes muutaman neliön verran. Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään osakuntia tai niiden toimintaa vastaan ja pidän kiinni siitä ajatuksesta, että jokaisella HYYn järjestöllä on tarvittaessa oikeus saada ylioppilaskunnalta tilat. Toivon vain että asia osattaisiin suhteuttaa myös muihin järjestöihin. Entäpä jos vaikka Pykälä päättäisi toivoa HYYltä tiloja? 71-vuotias järjestö ei sekään ole aivan historiaton. Toimintaa sillä on varmasti ainakin yhtä paljon kuin osakunnilla ellei enemmänkin ja jäsenmäärä on taatusti monia osakuntia suurempi. Soisimmeko Pykälälle mukisematta 234 neliömetriä toiminnan kannalta parhaasta keskustakiinteistöstämme tiloja, jotka samalla poistuisivat tykkänään muiden, kokoustilattomien ja salittomien tahojen käytöstä?

Olen myös melko lailla pöyristynyt Leppätalosta kuulemistani kommenteista. Mielestäni Leppätaloon ei jouduta, sinne päästään. Tiedän hyvin monta järjestöä, jotka viettäisivät vähintään parin viikon ilosambajuhlat siitä hyvästä, että saisivat noin 200 neliön tilat uudesta kiinteistöstä ja pääsisivät vielä vaikuttamaan olennaisesti niiden pohjaratkaisuun sekä suunnitteluun.

Ei kommentteja: