Kaipaatteko te koskaan lapsuutta? Eikö ollutkin kihelmöittävän ihana tunne, kun oli keksinyt mielestään kerrassaan nerokkaan uhkavaatimuksen, josta vanhemmat eivät voisi kieltäytyä? Käytittekö te koskaan esimerkiksi tällaisia:
1. Jos en saa poikabarbia, en syö enää ikinä.
2. Jos en saa vesisänkyä, karkaan kotoa.
3. Jos en saa polkuautoa, pidätän hengitystäni kunnes muutun siniseksi.
4. Jos en saa nukkekotia, en enää leiki teidän kanssa.
Aikuisena nämä eivät enää toimi niin hyvin -- tai ainakin ihminen helposti tekee itsestään joko naurettavan tai yksinäisen. Lapsuudestani muistelen, että hengityksen pidättäminen loppui aina siihen vaiheeseen, jossa kasvot olivat ehtineet vasta punaisiksi. Jälkiruoan tulo pöytään koitui monesti syömälakon kohtaloksi. Karkausyritykset taas päättyivät siihen, että routa ajoi porsaan kotiin ja muiden kanssa leikkimästä kieltäytynyt sai istua yksin keinussa ja katsoa, kun kaverit juoksivat hakemaan naapurin uutta tyttöä leikkiin kieltäytyjän tilalle.
Niin ja itse en muuten koskaan saanut sitä polkuautoa. Muita hyödykkeitä minun taas tarvitsi vain pyytää kauniisti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti