Kuka saa ja kenelle annetaan?

Osakuntien viimeaikainen toiminta on herättänyt närää
monellakin taholla. Epäilen, että ainejärjestöläiset eivät ole jääneet ainoiksi.

Tilat ovat osakunnille varmasti tärkeät. Tätä väitettä ei käsittääkseni kukaan ole missään vaiheessa kyseenalaistanutkaan. Silti eri foorumeilla käydyssä keskustelussa ja edustajiston kokouksessa osakunnat jankkasivat lähinnä sitä, että "tilat ovat meille tärkeitä ja me tarvitsemme niitä" ja "alle 230 neliötä on liian vähän koska se on liian vähän". Koko edarikokouksessa käydyn yleiskeskustelun ajan minusta tuntui, että osakunnat puhuvat siellä aivan eri asiasta kuin muut ryhmät. Perusteluita nimenomaiselle 230 neliön vaatimukselle en missään vaiheessa kuullut, tai sitten niistä vihelsi tuuli läpi nopeammin ja voimakkaammin kuin Malminkartanon aseman graffititunnelista. Osakunnat -- jotka instituutiona ovat mukava juttu ja joissa myös monet ystäväni viihtyvät -- onnistuivat nyt antamaan itsestään erinomaisen ahneen vaikutelman antautumalla turhaan inttämiseen ja ruikutukseen asiallisen keskustelun sijaan.

Edaattorikollegani, ihkuteologi Hannu-Matias toi hyy-edarilla ja blogissaan ajatuksiaan julki ja vei jalat suustani. Haluaisin vielä lisätä tähän sen seikan, joka poliittisen väännön tuntumassa monelta usein unohtuu: osakuntien sekä aine- ja harrastusjärjestöjen jäsenet eivät useinkaan ole toisistaan erillisiä. Monet kuuluvat yhtä aikaa sekä osakuntaan että (jopa useampaan) järjestöön ja jäseniä tuppaa kiinnostamaan heille tarjottu toiminta ja edunvalvonta enemmän kuin se, kuinka suljettu tai avoin järjestö on, ketkä siihen voivat liittyä ja mitä se edarissa tekee. Rivijäsenet eivät ole yhdelle taholle uskollisia, vaan liikkuvat parhaiden bileiden mukana. Jäsenille on sitä parempi, mitä useampi taho pystyy tätä tarjoamaan. Vanhan sananlaskun mukaan ahneella on paskainen loppu ja sen koittaessa siitä kärsivät eniten rivijäsenet.