Yhtäkkiä aurinko on kovin kirkas ja ulkona pärjää taas hameessa ja punaisessa kevättakissa jäätymättä minuutissa kuoliaaksi. Kaupassa katseeni himoitsee keväänvärisiä avokkaita, joita en osta, sillä en käyttäisi niitä kuitenkaan. Sen sijaan ostan bambulankaa ja vaaleanvihreää puuvillalankaa pitsineulekuvat silmissäni kiiluen. Ulkona useampikin vastaantulijoista syö jäätelöä.
Matkalla rautatieasemalta Kamppiin kohtaan useita ihmisiä, jotka kyselevät, onko minulla hetki aikaa ympäristöasioille ja kiinnostavatko ihmisoikeudet. Katupöly nousee tuulen mukana ilmaan, kirvelee silmiä, tukkii nenän ja ratisee hampaissa. Kotiin tullessani koukkaan sisäpihan kautta tarkistamassa, tarvitseeko pyöräni talven jäljiltä huoltoa. Valoisuuden sekoittamana sanon ulko-ovella vastaan tulevalle naapurille hein sijaan huomenta.
Naapuri tervehtii takaisin häkeltymättä lainkaan, sillä se on täällä taas. Kevät.
torstaina, huhtikuuta 09, 2009
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Heikoilla jäillä
Suomalaiset ne sitten hallitsevat hukkumisen taidon ihan joulusta juhannukseen. Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -pätkä ei selvästikään ole tehnyt lähtemätöntä vaikutusta kaikkiin. Jää on toki kaunista ja näyttää nopeasti niin kestävältä, että kansa kaivaa luistimet (ja sukset ja joskus jopa jopot) komeroistaan ja rientää talvilenkille meren pinnalle...

...mutta vahvankin näköinen jää saattaa yhtäkkiä pettää, sillä se vahvistuu hitaasti ja sulaa nopeasti.

Oikeasti, jos sinne jäälle on aivan pakko mennä, niin ne naskalit eivät ole kovin kallis hankinta ja kulkevat helposti mukanakin. Niitä löytänee 10–40 eurolla melkein mistä tahansa retkeilyvälinekaupasta. Henkikulta on paljon arvokkaampi, eikä niitä saa ostettua mistään uusia.

maanantaina, tammikuuta 12, 2009
Mainos, tuo paholaisen keksintö
Inhoan kotiini tunkeutuvia mainoksia, erityisesti painettuja sellaisia. Yhdeltä annokselta ylimääräistä paperitauhkaa voi ehkä suojautua liimaamalla kieltokyltin oveen, mutta esimerkiksi Hesarin tilaajalle tulee silti kunnon kuorma mainontaa lehden välissä ja sivuilla. Sunnuntailehden sisällöstä ehkä puolikas on oikeasti luettavaksi tarkoitettua tekstiä, puolet ale-reaa kailottavia nelivärisivuja. Lehden tilaushinnoittelu on toki tehty kätevästi painoversiota suosivaksi, muuten meille tulisikin paperilehti lähinnä viikonloppuisin, aamiaispöytään.
Ei auta enää "ei mainoksia" -kylttikään ovessa, kun mainokset alkavat piirittää asuintaloja. Onneksi ei ole minun ikkunani, saattaisin leikata lakanaan ikkunanraosta maiseman kokoisen aukon.

torstaina, joulukuuta 18, 2008
Wasabi-aalto
Jokainen, joka on joskus syönyt sushia, lienee kokenut ainakin kerran elämässään wasabi-aallon. Se on se tunne, joka hyökyy suusta nenään pian nielemisen jälkeen, kun wasabia on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Wasabi-aallolla on masokistisen addiktoiva vaikutus: ensimmäistä ajatusta (ei helvetti) seuraa heti perään toinen (lisää).
Naapurin pienestä sushiravintolasta saa koukuttavan hyvää take awayta. Koska laulutreenit loppuivat tänään niin aikaisin, että sushipaikka oli kotiin tullessani yhä auki, hemmottelin itseäni ihanalla annoksella kappamakirullia, wasabia ja inkivääriä. En ehkä koskaan lakkaa riemuitsemasta siitä luksuksesta, että noutomatkan päässä on useampikin sushiravintola ja nepalilainen, edellisessä asunnossamme kun noutoruokamahdollisuudet rajoittuivat pizzaan, kebabiin ja salaattiin.
Naapurin sushipaikka ei myöskään pihtaile take away -annosten mukana tulevan wasabin kanssa, vaikka suuhun menevän määrän voikin kotona annostella itse. Nyt ei voi mennä nenä tukkoon aivan lähiaikoina. :)

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008
Se ei mee pois
Jossain keuhkojeni pohjukoissa kytee jokin asia ikävästi, eikä suostu menemään pois. Ei tunnu nuhaa, ei yskää, vain pientä kipua hengittäessä ja hengästyn helpommin kuin yleensä. Kuumettakin mokoma nostaa vain hieman, mutta ei tarpeeksi, jotta voisin levätä kotona päivän tai pari ja nukkua taudin pois. Kirottu olkoon se, joka määräsi, että 37 ja risat on lämpöä, ei kuumetta. Jos nyt yrittäisin jäädä aamulla kotiin kuumemittarin näyttäessä 37,2 astetta, saisin seurakseni hillittömän moraalikrapulan (etenkin kun villit hevosetkaan eivät voi estää minua vuosijuhlimasta illalla HYYn 140-vuotispäivää uudessa, mustassa iltapuvussani).
Eipä silti, että nyt olisi varaakaan tulla kipeäksi. Kalenteriin on kertynyt muhevasti joulukeikkoja, laulutreenejä, partiotoimintaa, oopperoita, aika autokoulun liukkaalle radalle (ihan kuin tavallinen katu ei näillä keleillä riittäisi tuohon suoritukseen). Lisäksi vietämme joulun tänä vuonna Suomessa, joten siihenkin pitää ehkä jossain vaiheessa varautua muullakin tavoin kuin salpaamalla ulko-ovi, sammuttamalla valot ja leikkimällä, ettei olla kotona. Yleensä olen jättänyt joulukortit lähettämättä ja päässyt kuin koira veräjästä, sillä matkalta on kuitenkin tullut laitettua kortit niille tärkeimmille muistettaville.
Joutohetkinäni haaveilen mekosta, jonka helmassa ja ehkä vyötäisillä olisi koristuksena vironvyötä tai pirtanauhaa. Koska itse tekemäni pirtanauha on vielä yhtä rosoreunaista kuin suomirokin sanoituksissa kuvattu elämä, ajattelin palkata kudontatöihin pirtaa paremmin käsittelevän ystävän, jos joskus ompelupuuhiin innostun.

maanantaina, marraskuuta 03, 2008
Olipa kerran maanantai
Viikonloppu katosi jonnekin ihan liian nopeasti ja yhtäkkiä heräsin taas siihen ikävään todellisuuteen, että on maanantai.
Eilen musisoimme puolison kanssa yhdessä. Se ei osaa soittaa kitaralla branleja eikä irlantilaista kansanmusiikkia, joten päädyimme ilahduttamaan naapureitamme Metallica-versioilla yhden akustisen kitaran ja yhden tinapillin voimin.
Minä tahdon low whistlen, vaikka poikkihuilun kokoinen tinapilli onkin sormilleni kerrassaan käsittämätön soitin.

perjantaina, lokakuuta 31, 2008
Viimeinen syksy
Syksyisin elämään tuntuu mahtuvan loputtomasti pieniä, hienoja hetkiä. Tiedättehän, vaikkapa niitä kun ulkona sade piiskaa katuja, mutta sisällä kääriydytään villahuiveihin, keitetään kaakaota, soitetaan tinapilliä, poltetaan tuoksukynttilöitä ja kuunnellaan Suden aikaa. Tai niitä, kun ulos lähtiessään on muistanut varustautua kumisaappain ja voi kulkea pitkin märkinä kiiltäviä katuja kastumatta. Aamuisin Vallilan ilmassa tuoksuu vastapaahdettu kahvi ja alkusyksyn aamujen kirpeys on vaihtunut jo kipakampaan aavistukseen lähestyvästä talvesta. Hienoja hetkiä ovat myös yöt saaressa sijaitsevassa partiohuvilassa, kun kymmenasteinen ilma ympäröi lämmintä makuupussia ulkopuolelta ja myrskytuuli laulaa talon nurkissa loputonta serenadiaan ympärillä rauhattomana kuohuvalle merelle.
Nyt kuuntelen töitä tehdessäni Suota ja muistelen eilistä elävän perinteen iltaa Taikalampussa. Omastakin keikasta ennen Suon esiintymistä jäi ihan hyvä fiilis, mutta se Suo... oih! Uusi matsku vei jalat alta ja odotan kyltymättömänä, kuumeisesti uutta levyä jo ilmestyneen rinnalle.
Näemmä vanhakin voi fanittaa kun tarpeeksi kovaa kolahtaa.

tiistaina, lokakuuta 21, 2008
Lankaa, ei spraymaalia
Stop töhryille -projekti on taas viime aikoina puhuttanut eri puolilla. Minä olen kiinnostunut yhä enemmän aina välillä keskusteluun pulpahtavista neulegraffiteista. Neulegraffitit ovat neulottuja koristeita julkisissa paikoissa, esim. erilaisissa kaiteissa, lyhtypylväissä, joskus puiden oksissa tai vaikka penkkien selkämyksissä. Ne ommellaan paikalleen, mutta ne saa myös saksilla pois tarvittaessa.
Tamperelainen Knit sea -blogi esittelee Elina Arpiaisen neulegraffiteja, joista suurin osa sijaitsee Tampereella, mutta pari voi bongata myös mm. Tokoinrannassa ja Vilhonkadulla. Aamulehden Moro julkaisi aiheesta kesällä jutun, jonka jälkeen lehden keskustelupalstalla on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Seniorit tuntuvat suhtautuvan neulegraffiteihin myönteisemmin kuin tarroihin tai tägeihin, väläyttipä joku tuollakin palstalla idean neulegraffitista pitkäripaisen ovessa. Parhaasta neulegraffitista on järjestetty myös ainakin Aamulehdessä äänestys. Jotkut tuntuvat keskustelupalstojen perusteella pitävän neulegraffitejakin töhryinä, mutta minusta ne ovat aika veikeä tapa piristää harmaata kaupunkikuvaa. Katsokaapa vaikka Maskeraden penkkiä tai Knit sean karusellia. Liikennemerkkejä tms. ei toki pidä mennä peittämään, mutta ainakin Vallilan läpi kulkiessa tulee eteen monta harmaata kaidetta, joita iloisen raidallinen neulegraffiti piristäisi kummasti haittaamatta liikenteen ohjausta tai muuta toimintaa.
Odotan innolla, leviävätkö neulegraffitit Suomessa Tampereelta muuallekin. Ainakin Turun Lankabaari on jo järjestänyt neulegraffiti-iltoja (joskin hiukan eri idealla kuin vaikkapa Maskeraden ja Knit sean neulegraffitit on tehty). Tekeleen ja tuunauksen idea neulegraffitien geotaggaamisesta voisi myös olla kiinnostava. Olisi myös hauska tietää, miten Stop töhryille -projekti suhtautuu neulegraffiteihin. Repivätkö ne sellaiset pois, jos näkevät, vai antavatko olla?

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008
Viisi asiaa
En ole mikään erityinen meemi-ihminen, mutta kaappasinpas nyt tämän kerran kuitenkin Tikrulta.
Viisi asiaa pakastimessani
1. metsäsieniä
2. puolukoita
3. leipää
4. sulkapalloja
5. valmiiksi liotettuja ja keitettyjä papuja
Viisi asiaa vaatekomerossani
1. pitsihuiveja (täydessä komerossa)
2. nätti ovi (tyhjässä komerossa)
3. polvisukkia (täydessä komerossa)
4. kaaos (täydessä komerossa)
5. kosteusvaurio (tyhjässä komerossa)
Viisi asiaa autossani
Minulla ei ole autoa, mutta polkupyörässäni on
1. satula
2. polkimet
3. vähän vino lokasuoja, joka tulisi korjauttaa
4. etupyörä
5. takapyörä
Viisi asiaa käsilaukussani
1. avaimet
2. nenäliinoja
3. bussilippu
4. keskeneräinen neule
5. hiuspinnejä

maanantaina, lokakuuta 13, 2008
Allergiakosmetiikkaa
Päänahkani reagoi sietämättömästi useimpiin markkinoilla oleviin sampoisiin. Yksi tai kaksi käyttökertaa ei vielä saa aikaan kauheaa jälkeä (paitsi muutamissa sampoissa, joissa jo yksi käyttökerta riittää synnyttämään ihottumaa), mutta parin viikon jälkeen päänahka on kuiva kuin Saharan autiomaa. Ruokasoodakokeiluihin tms. minusta ei ole, ei luonteeni, harrastusteni eikä kiharoideni puolesta, joten olen kärvistellyt aina siitä lähtien kun Erittäin Hieno Suomalainen Koivusampoo katosi kaikkien niiden kauppojen hyllyistä, joista olen sitä etsinyt.
Sitten kokeilin Ole Hyvä -sarjan turvesampoota. Hehkuti-ihkuti! Sen tuoteselosteesta ei löydy keinotekoisia väri-, hajuste- ja säilöntäaineita, joista monet aiheuttavat allergiaa, ja se koostuu muutenkin täysin kasviperäisistä, uusiutuvista raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon. Päänahkani on selvästi rauhoittunut tähän sampooseen siirtymisen jälkeen ja hiuksia tarvitsee myös pestä sampoolla nyt vähän harvemmin kuin ennen. Ja mikä parasta, sarjan pullot ovat täyttöpulloja: tyhjään pulloon voi ostaa lisää sampoota litratavarana mm. Punnitse ja säästä -kaupoista. Ainoa miinus täyttötavaran noutamisessa on se, että samalla saattaa sortua ostamaan jogurttikuorrutettuja appelsiininkuoria ja kuivattuja mansikoita, mutta kaipa tuota sarjaa joistain ekokaupoistakin löytyy... :)
Käytössäni on ollut jo jonkin aikaa myös pullollinen samaan sarjaan kuuluvaa hienopesunestettä villalle ja silkille. Se tuntuu puhdistavan hellästi ja kunnolla myös ne asiat, joihin Marseille-saippua ei tehoa. Yhdessä sappisaippuan kanssa tuo neste muodostaa voittamattoman nyrkkipyykkiaineparin, johon en ole vielä pettynyt kertaakaan. Suosittelen lämpimästi allergikoille – ja muillekin!

torstaina, syyskuuta 18, 2008
Kunnallisvaalit tulevat, en ole valmis
Maikkarin vaalikoneen kysymykset eivät tuntuneet ihan osuvan niihin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Äänestyspäätökseeni ei ensimmäisenä vaikuta se, käykö ehdokas kaljalla, tykkääkö se oopperasta tai katsooko se mielellään leffoja DVD:ltä. Sen sijaan olisin kaivannut enemmän mm. kaupunkirakennetta, joukkoliikennettä jne. käsitteleviä kysymyksiä ja tiivistä, vapaata esitystä kunkin ehdokkaan omista vaaliteemoista. Ehdokkaiden omia kotisivuja ei ole edes linkattu, onneksi osoitteet voi sentään halutessaan copypastettaa.
Tulokset sinänsä eivät yllättäneet, paitsi "käyn oopperassa" -kerroin nosti listoilla muutamia ehdokkaita ylemmäs kuin he ehkä ilman sitä olisivat sijoittuneet. Listoilla näkyi myös paljon tuttuja nimiä. :)
No kysyivät ne sentään erinäisiä asioita palveluista ja suhtautumista suuriin ostoskeskuksiin. Silti tämä vaalikone vaikuttaa vähän ah niin trendikkääksi aiotulta, hassunhauska pilke silmäkulmassa tehdyltä. Odotan jännityksellä muiden koneiden aukeamista.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008
Unforgiven I, II, III... XVII
Nyt se Metallican uusi albumi sitten ilmestyi. Puolen työpäivän mittaisen kuuntelun perusteella voisin sanoa, että ei pöllömpää ja sekaan mahtuu useampikin kiva riffi. Monet biiseistä tosin voisivat olla reilusti nykyistä lyhyempiä.
Mutta montakohan kertaa ne aikovat vielä tehdä Unforgiven-nimisen biisin?

torstaina, syyskuuta 11, 2008
Palvelukseen halutaan 32-vuotias saamelais-australialainen biseksuaali. P.S. Uskothan jälleensyntymiseen.
Tarja Cronberg varmasti tarkoitti hyvää, mutta päästi samalla suustaan sammakon.
"Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja", Cronberg sanoo Ylen uutissivulla.
Juu paitsi että ainakaan minusta esimerkiksi seksuaalinen suuntautumiseni, uskontoni ja vakaumukseni eivät kuulu työnantajalle pätkääkään, varsinkaan kun ne eivät mitenkään liity työntekooni tai haittaa sitä.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008
Mennään bussilla
"Jos tällä viikolla haluaa välttää ruuhkia, kannattaa auto viedä liityntäpysäköintiin ja tulla loppumatka julkisilla kulkuvälineillä", neuvoo liikenteenohjauskeskuksen vanhempi konstaapeli Seppo Naskali kiskotöiden ruuhkautettua Runskin.
Ja jos kaikki noudattaisivat tätä neuvoa, mieluiten muulloinkin kuin kiskotöiden aikana, mitään ruuhkia ei olisi.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008
Keittiökokeiluja, vol. 3
Syksy ja sienipiirakka kuuluvat erottamattomasti yhteen. Meillä herkuteltiin eilen rouskupiirakalla (joskin lakto-ovosovelluksella, koska juustoraaste oli emmentalia). Jaan tämän vaikkapa siltä varalta, että joku muukin on käynyt metsässä ja kaipaa herkkua iltapalaksi:
Metsäsienipiirakka
Pohja
250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Täyte
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1-1,5 l metsäsieniä (esim. tatteja, karvarouskuja, suppilovahveroita tai kanttarelleja)
2 dl kaurakermaa
(2 rkl vehnäjauhoja)
1-1,5 dl sulavaa soijajuustoraastetta
mausteeksi suolaa, pippuria, timjamia, kirveliä...
(Koristeeksi kirsikkatomaatin siivuja)
Tee paksuhko sienimuhennos sienistä, silputusta sipulista, valkosipulista ja kaurakermasta ja suurusta se tarvittaessa vehnäjauhoilla. Jos käytät rouskuja, ryöppää ne ennen muhennoksen tekemistä. Mausta muhennos ja laita odottamaan.
Tee seuraavaksi piiraspohja: yhdistä nyppien margariini ja jauhot, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti sen pohjalle. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 min.
Sekoita sienimuhennos ja soijajuustoraaste keskenään ja kaada täytteeksi pohjan päälle. Jos haluat koristella piirakan, asettele kirsikkatomaatin siivut täytteen pinnalle sopiviin kohtiin. Laita piiras takaisin uuniin ja paista vielä n. 30 min. Kun piiras on kypsä, anna täytteen jäähtyä ja jähmettyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.
Olen muuten joskus soveltanut tuota pohjaa sekoittamalla keskenään 4,5 dl vehnäjauhoja ja 0,5 dl soijarouhetta. Hyvää tuli niinkin.

sunnuntaina, elokuuta 31, 2008
Aijai ja voijoi
Ihana viikonloppu sai nolon lopun, kun oikeaan sääreen iski mikä lie penikkatauti siten, että se on kauhean kipeä eikä nilkkaa saa suoraksi ilman irvistystä. Juu, onhan se ollut vähän kipeä jo Berliinistä asti ja kuka käski panna lauantaina vähän liian isot kumisaappaat jalkaan ja mennä sienimetsään kipuamaan jyrkkiä ylämäkiä umpipusikossa ja upottavassa sammalikossa.
Mutta löysinpäs valtavan kasan karva- ja leppärouskuja sekä muutaman tatin, pari kanttarellia ja syksyn ekat suppilovahverot. Hyviä olivat. Huomenna teen varmaan vielä sienipiirakkaa lopuista rouskuista.
Nyt hukutan kivun ja säryn aiheuttamaa mielipahaa syömällä tummaa suklaata (oikeastaan tahtoisin Helsingin Jäätelötehtaan suklaajäätelöä, mutta sitä ei ole nyt saatavilla) ja polttamalla tuikkukynttilöitä kesällä kirpparilta löytämässäni messinkisessä kynttiläkipossa, jossa on yltympäriinsä pieniä sydämen muotoisia reikiä. En ole koskaan ennen ostanut mitään noin ihanaa 30 sentillä.

Tunnisteet:
elämä,
hemmottelu,
ketutus,
korpikuusen kuiske,
syksy
keskiviikkona, elokuuta 27, 2008
Back in business
Töissä jälleen viikon loman jälkeen, tai oikeastaan jo maanantaina, mutta silloin ei ehtinyt eikä huvittanut blogata. Tämä perkeleellinen ilmastointi (joka pakotti heinäkuussakin käyttämään villapaitaa töissä, vaikka ulkona oli hellesää) kuivattaa kädet aina kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olen saapunut työpaikalle. Nyt sormieni välit hilseilevät niin, ettei niistä erota, onko minulla oikeasti kädet vai räpylät. Pakko laittaa lisää aloe vera -voidetta ja odotella työpäivän päättymistä, sillä kotona kädet palautuvat ennalleen ja pysyvät kunnossa.
Oli ihanaa lomailla viikko! Berliini oli hieno, mutta pidän edelleen vähän enemmän Münchenista. Ei Berliinikään toki huono paikka ole. Meillä oli varsin mukava viikko, tekemistä riitti ja löysin punaiset korkokengätkin, juuri sellaiset minnihiirimäiset, joita olen pitkään himoinnut. Silti München vie voiton, sillä sieltä on Alpeille vain tunnin matka, kaupunki on kaunis ja kaduilla kulkee dirndleihin pukeutuneita ihmisiä. (Yrittäkääpä muuten ääntää sana dirndl parin kuohuviinilasillisen jälkeen. Kokeilin tätä viime vappuna ja huomasin sen vaikeaksi.)
Tutuille tiedoksi, että yliopistosähköpostini lakkaa toimimasta näinä päivinä. Jatkossa tavoittaa helpommin esimerkiksi gmailista (etunimi piste sukunimi ja niin edelleen).

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008
Veri vetää eteenpäin
Välillä sisäinen nuuskamuikkuseni saa vallan arkiminästäni, jolloin haluaisin vain pakata rinkkani ja matkata kaikessa rauhassa kohti päämäärää, joka selviää vasta matkan varrella. Tai suunnata suoraan asemalle ja hypätä pohjoisen junaan. Taisin saada jo kymmenvuotiaana parantumattoman vaelluskuumetartunnan, joka saa kaipaamaan rinkan painoa hartioilla, sinolin tuoksua trangiassa, varvikon keskellä nautittua kuumaa variksenmarjamehua, joka lämmittää tihkusateessakin niin suloisesti. Tahdon tarpoa yrjökokkona joutsenrimpien keskellä, seistä tuulisella tunturilla ja ennen kaikkea herätä turvallisen vihreässä teltassa keskellä paljakkaa, joka minulle on yksi kauneimmista sielunmaisemista.
Varoitus: jos joku muukin kärsii parantumattomasta vaelluskärpäsen puremasta, niin Retkiremmin kuvagalleriaa Käsivarren maisemista ruska-aikaan ei ainakaan kannata selata. Etenkin tietyt kuvat siellä saattavat aiheuttaa sietämätöntä vaellusjalan vipatusta.

torstaina, heinäkuuta 10, 2008
Nimeksi lapselle ei kelvannut sittenkään se Pikku-Myy
Chris Martin puolustaa hassuja vauvan nimiä. Pakkohan tästä on kirjoittaa, syventäviin opintoihin tekemäni nimistöpaketti jätti näköjään jälkensä. Olen Chris Martinin kanssa siis osaksi eri mieltä.
Minusta aikuinen voi halutessaan vaihtaa nimensä vaikka Aristoteleeksi tai Mansikka-Muumiksi (josta Amu kirjoitti viime vuoden joulukuussa). Lapsenkin nimen voi ihan hyvin muuttaa, jos lapsi selvästi osoittaa asiaa harkinneensa. Silti lasten ja etenkin vauvojen kohdalla on kuitenkin hyvä, että etunimilautakunta osoittaa jonkinmoista harkintaa -- eräälle kurssille nimilautakunnan arkistossa tehty pohjatyö paljasti, että harkinta on sitä tarkempaa, mitä nuorempi ihminen on kyseessä. Vauva ei vielä kykene ilmaisemaan omaa mielipidettään ja vanhempien villeimmistä fantasioista kehittyneet nimet voivat oikeasti aiheuttaa harmia lapselle myöhemmin. Minä olin pienenä sitä mieltä, että Elina on ruma nimi ja harmistuin, kun siitä pihalla vielä väänneltiin kaikenlaista Elina-Pelinaa. Mitä mahtaa ajatella nimestään Villa Hillamilla? Entä Anna Manna? Ukko-Mies? Lumi-Sade? Tai Melena, joka suomeksi tarkoittaa tummaa veriripulia?
Harvinaista nimeä todennäköisesti arvostaa vanhempana, mutta kouluaika sen kanssa voi ainakin huonommalla itsetunnolla olla tuskaa. Opettajan sijaisena näkee, kuinka julmia lapset osaavat toisilleen olla. Tänä autuaana Googlen aikakautena on luokkatovereiden erittäin helppo selvittää vaikkapa Melena-nimen merkitys ja todennäköisesti siitä ei malteta silloin vaieta. Toki männävuosina vallinnut erikoisten nimien muoti voi aiheuttaa senkin, että luokkansa ainoa Maija tai Petteri joutuukin koulukiusatuksi Melena-ystäviään todennäköisemmin.
En sano, että erikoiset vauvan nimet ovat väistämättä pahasta. Suurin osa niistä on ihan ok. Pointtini kuitenkin on, että nimi pitäisi aina antaa harkiten, lapsi kun ei ole mikään nukke tai koira, vaan ihminen. Nimetköön vanhemmat siis lapsiaan ihan miten haluavat, kunhan vain kaikki jaksaisivat muistaa, että kyse on ihan oikeasta ihmisestä, joka oletusarvoisesti elää nimensä kanssa koko elämänsä. Jos nimi annetaan hetken mielijohteesta tai "voihan sen vaihtaa myöhemmin, jos tulee vaikeuksia" -periaatteella, lähtökohta on minusta väärä. Sitä paitsi nimi voi olla erikoinen ja uniikki myös olematta missään piireissä erityisen kiusallinen. Minna-Tiina (väestörekisterissä 3 kpl) ja Hannu-Matias (4 kpl) ovat jopa harvinaisempia kuin Aristoteles (9 kpl), vaikka eivät siltä kuulostaisikaan.
P.S. Minusta Chris Martinin omien lasten nimet, Apple ja Moses, eivät muuten edes ole mitenkään kovin hassuja. Moses, joka esim. Keniassa on käsittääkseni varsin suosittu nimi, menee ihan hyvin muiden raamatullisten Annojen, Saarojen ja Jesus Marioiden seassa. Apple-nimi puolestaan ihastutti minua heti, kun Gwyneth Paltrow ja Chris Martin sen julkistivat. En ole koskaan yhdistänyt sitä mielessäni Apple-yhtiöön tai levymerkkiin, vaikka joku niin väittikin tapahtuvan.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008
Mihin kasvimme kelpaavat
Aika hujahtelee nopeasti, kun istuu töissä ja töiden ulkopuolella muuttaa asunnosta toiseen. Vanha asunto on luovutettu kuun vaihteessa ja nyt pitäisi vain saada loputkin tavarat Töölössä paikoilleen. Uusi koti on ihana!
Rautavaara-ihmeteestäni tuli hyvää. Tunnen jo nuortuneeni vuosia ja päässeeni eroon huolista ja murheista. Olen luopunut yrityksistäni löytää karhunlaukkaa taimina enää tähän aikaan vuodesta, mutta päättänyt vakaasti pistää keväällä siemeniä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin.

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu
Pitkä, upea juhannusviikonloppu on auttamatta ohi. Kolmena päivänä luonnon helmassa ehdin jo villiintyä ja hippiytyä sen verran, että ajatuskin arkeen, kaupunkiin ja töihin paluusta teki kipeää. Poikkesimme kotimatkan varrella uudessa kodissamme ja se pehmensi tärskyä hieman.
Mutta mikä ihana juhannus! Kävelin nurmikolla paljain varpain ja sain jalkoihini parisenkymmentä hyttysenpuremaa. Poimin nokkosia muhennokseen. Mellastin kitkemässä palsternakka- ja punajuuripenkkiä ja syötin vesiheinät ja savikat kanoille, jotka niin ikään villiintyivät sen jälkeen aina minut nähdessään, koska uskoivat saavansa lisää rikkaruohoja. Nuuhkin sekä talvikkia että lehdokkia (mutta en tanssinut niityllä järin yöpaidassani). Nautin kesän ekat kypsät metsämansikat. Keräsin koivun, mustikan, vadelman, horsman, pihlajan, omenan, kirsikan, siankärsämön ja metsämansikan lehtiä, jotka nyt tuoksuvat asunnossamme hyvältä, kun osa on kuivumassa, osa hiostumassa. Tarkoituksenani on saada aikaan purkillinen yrttiteetä, joka auttaa lähes kaikkeen paitsi kuolemaan, mikäli Toivo Rautavaaraan on hiukankaan uskomista.

tiistaina, kesäkuuta 17, 2008
Pieniä hyviä asioita
Eiii saa sataa, mulla on bensakengät jalassa, eivätkä ne kestä kovin rankkaa vesisadetta, kun ne on tehty sametista. Lähden kohta töistä Dennisiin syömään ihkupastaa ja tiramisua ja haluan, että varpaani pysyvät kuivina.
Tehtävien töiden lista pursuilee, mutta alkaa sentään hiljalleen näyttää jotenkin hallittavalta. Sain tänään töistä lahjaksi sykemittarin ja eilen leffalippuja. Muuttokin lähestyy ja kohta pääsen oman puolierkkerini leveälle ikkunalaudalle istumaan, juomaan cappuccinoa punaisesta kupista ja katselemaan alhaalla kadulla kulkevia ratikoita. Olen onnellinen.
Olen metsästänyt pääkaupunkiseudun puutarhayrityksistä karhunlaukkaa ja löytänyt kaksi paikkaa, joissa sitä myydään siementen lisäksi taimina (toisessa keväisin, toisessa periaatteessa nytkin, mutta minua puhelimessa palvellut ystävällinen rouva ei löytänyt oikean näköisiä taimia). Jos joku löytää sitä jostain taimina tai sipuleina, niin hihkaiskoon ja tulen entistäkin onnellisemmaksi.

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008
FM
Niin minusta sitten tuli maisteri. Juhlistimme sitä G.W. Sundmansin mainion palvelun ja hyvän ruoan parissa. Kesäyö oli kaunis ja kukkien tuoksu huumaava, kun kävelimme puolison kanssa bussipysäkiltä kotiin. Kiitos onnitteluista kaikille niitä lähettäneille!
Ylen uutisissa näkyi paljon tuttuja naamoja. Minäkin vilahdan kuvassa parin sekunnin ajan (kohdassa 1:30--1:34). Tarkkasilmäinen ehkä tunnistaa.

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Kertész leszek
Ihanaa viikonloppua seuraa väistämättä maanantai. Voimia pitäisi kuitenkin olla taas viikoksi, mahtuihan viikonloppuun rutkasti aurinkoa, kampaajakäynti, yhdet valmistujaiset sekä puutarhatöitä. Lisäksi tv:stä tuli jälleen Love Story, jonka katsominen vaati puoli paketillista nenäliinoja.
Huolella vaalimani parveketaimet saivat uuden kodin vanhempien pihalta, hontelot krassit ja tomerat tomaatit pääsivät jogurttipurkeistaan oikein isoihin ruukkuihin, joissa on tilaa kasvattaa kunnon juuret. Muistin taas, kuinka rentouttavaa puutarhassa puuhailu ja taimien istuttaminen on. En halua omaa omakotitaloa, mutta on ihanaa, kun saa joskus lainata toisten pihaa. :)

torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Bensakengät
Vanhat kiinantossuni lahosivat lopullisesti jokin aika sitten kesken työmatkan ja ostin uudet matkan varrelta Pasilan aseman kiinakaupasta. Ne haisevat... no, uusilta kiinantossuilta. Töissä ne on ristitty juuri tuon hajun vuoksi bensakengiksi.
Dieseliä tai ei, korkokengissä laastarointikuntoon rääkätyt varpaani kuitenkin pitävät bensakenkäpäivistä, sametti kun ei hierrä eikä purista. Toivottavasti nämä popot lakkaavat pian myös haisemasta.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008
Sil' on sol mio
Iiiiik, Semmarit esiintyvät Kieler Wochella! Tuon takia voisi melkein seilata lahden yli ja takaisin, jos vain saisin töistä vapaata ja jos joku muu hoitaisi meidän muuton sillä aikaa.
Olen kuunnellut koko työpäivän Ó lo anchéa ja hihitellyt itsekseni. :)

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008
Just another manic Monday
Heinä kukkii, silmä vuotaa. En ole voinut meikata tänään, joten näytän darrahirviöltä, vaikka mitään en oo ottanut. Ja tänään otettiin uusi kuva työpaikan kulkukorttiin sekä intranetin henkilöhakemistoon...
Ulkona on ihana kesä, sireenit ja pihlajat kukkivat huumaavasti tuoksuen. Tänään tosin harmaa, lämmin ja painostava ilma uhkaa sadetta. En tiedä, kehtaanko sanoa ääneen, että toivon vettä taivaalta. Se kuitenkin vähentäisi ilmassa leijuvan siitepölyn määrää ja saattaisi helpottaa oloa.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008
Kappale kauneinta suomalaista maalaismaisemaa
Jo toinen postaus tänään, kun tätä Ideapark-juttua ei vaan voi sivuuttaa. Jännityksellä seuraan, mitä Sukarin uusimman ostoshelv...keskuksen suunnitelmille tapahtuu. Vapaavuori on yllättänyt asian suhteen positiivisesti ja toivon, ettei kyse ole vain siitä, että kunnallisvaalit lähestyvät.
Siinä, mihin parkkipaikat halutaan rakentaa, kasvoi muuten aivan mahdottoman hyviä villejä vadelmia viime kesänä.

Nimby-ilmiö
Maanantaina ilahduin, kun HS kertoi poliitikkojen tukevan Helsingin uusia tukiasuntoja. Myös HYY teki kannanoton Ruusulankadun asuntolan puolesta ja HYYn hallituksen blogissa on samasta aiheesta kirjoitus, jota en osaa kuin kompata.
Tänään Päivän nimby -palkinnon saa Taloustutkimus Oy. Onnittelut ja aplodeja! Luulen kyllä, että ainakaan nyt keväällä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista tutkinnonuudistuksen pakottamana valmistuva -nomi-, kandi-, ja maisteriaalto sekä pätkätöissä uurastavien lukiolaisten ja opiskelijoiden lauma ei kieltäytyisi tarjolla olevista työpaikoista sen perusteella, että työpaikan naapurina on tukiasuntola.
Käytän muuten varsin usein sitä samaa bussipysäkkiä, vaikka työskentelenkin Vallilassa eri rakennuksessa ja eri firman palkkalistoilla. Rohkenen epäillä, että Mäkelänkadun yllä alituiseen leijuva katupölypilvi on Vallilassa liikkuville paljon konkreettisempi vaara kuin Sininauhaliiton asukit olisivat asuntolan toteutuessa olleet. Miksei nimby-ilmiö koskaan kohdistu kaupungin viihtyvyyttä olennaisesti haittaavaan yksityisautoiluun?

tiistaina, toukokuuta 27, 2008
Melkein maisteri
Saatuani käteeni toimintaohjeet publiikkia varten olen alkanut ihan oikeasti sisäistää sen, että kai se valmistuminen nyt sitten on edessä. Publiikista tulee kyllä varmaan melkein Ilosaarirock-luokan tapahtuma, kun 500 maisteria jonottaa todistuksiaan suuren juhlasalin käytävillä aakkosjärjestyksessä seisten. Vedonlyöntipisteitä pyörittäville voisi aueta hyvä sauma vaikkapa "kuka pyörtyy ekana" -veikkauskisassa. Vieraat (yksi per osallistuja) saavat istua, mutta niiden joukossa bonarikertoimet tarjoaa tyyppi, joka meni istumaan keskelle salia ja tahtoo pois ennen tilaisuuden loppua. Toisaalta on kutkuttavaa valmistua jättipubliikissa, jossa tuoreita maistereita on ennätysmäärä, kandit eivät mahdu samaan saliin ja paikalla on pelastushenkilökuntaa.
Ja kevään viimeisessä publiikissa valmistuvia tosiaan on liikkeellä, ou jee. Ihana puolisoni vei publiikki-ilmoni eilen tiedekunnan kansliaan ja jonotti sitä varten päärakennuksen tokan kerroksen aulassa noin tunnin artikkelia lukien. Muitakin taisi olla samalla asialla, vaikka dedis on vasta torstaina.
Aika haikeaa tämä kivan opiskelijaelämän päättyminen, mutta toisaalta alituinen yliopistolla pyöriminen, gradunteko, opintotukilomakkeiden kanssa vehtaaminen (ja tukikuukausien loputtua rahattomana kärvistely) alkoikin jo välillä vähän tympiä. On myös ihanaa, kun työpaikka on jo valmiiksi olemassa, eikä tarvitse hakea sellaista nyt, kun tarjokkaita riittää yllin kyllin.

torstaina, toukokuuta 15, 2008
Ikkunalautoja
Oi tätä nykyajan porvarillista elämäntapaa, joka saa ja pakottaa ihmisen kiinnostumaan vakavasti korkokatosta, marginaaleista, varainsiirtoverovähennysoikeudesta ja siitä, mikä 12 kk:n euribor on tänään. Siitäkin huolimatta, että nyt on juuri se aika, jolloin ulkona kukkivat tuomet, omenapuut ja mustikat, ehkä sireenit ja kielotkin ihan kohta.
Rakastan omenankukkia ja tuomien tuoksua. Tänä keväänä tuntuu silti entistä enemmän siltä, että jossain sisälläni, siellä omenankukkia nuuhkivan romantikon taustalla, asustaa pieni porvari, joka rakastaa leveitä ikkunalautoja, korkeita huoneita, puolierkkereitä ja tammiparkettia.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008
Haijaa
Söin suolakurkkua leivän päällä ja se herätti aivan mielettömän halun laulaa rekilauluja, erityisesti yhtä tiettyä rekilaulua. :) Tulisipa taas pian sellainen viikko, jona ehtisin treeneihin.
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Pasila mielessäin
Joka päivä työmatkallani kuljen Itä-Pasilan läpi ja ihastelen, kuinka nerokkaasti autot on piilotettu kävelykansien alle, pois haittaamasta viattomien jalankulkijoiden elämää. Ah, mikä ero Junailijankujan ja Elimäenkadun välillä onkaan: ensin mainitulla kadulla autoja ei näy lainkaan, jälkimmäisellä autoilijat yrittävät lähes poikkeuksetta ajaa mm. suojatietä ylittävän jalankulkijan yli, etteivät vain joutuisi hidastamaan tai – ooh, mikä kauhea kohtalo – suorastaan pysähtymään.
Osa minusta haluaisi asua Itä-Pasilassa. Toki Itä-Pasila tuo jossain määrin mieleen DDR:n, mutta on silti paljon sympaattisempi kuin Merihaka (jota en vain voi olla alituisesti vertaamatta sillan toisella puolella komeilevaan Kruununhakaan). Pasila näyttää silmissäni kauniilta, sillä sen läpi kävellessäni ajattelen aina, että sieltä voisi saada kivan kodin, ainakin joksikin aikaa. Rakastan niitä kävelykansia, liikenneyhteydet ovat loistavat ja korkealta talosta näkisi varmaan kauas...

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Levon hetki nyt lyö
Uusi työ on kiinnostavaa, mutta iltaisin olen aivan poikki. Eilen nukahdin olohuoneen lattialle kesken tomaattidokumentin (Elina Hirvonen: Paratiisi -- kolme matkaa tässä maailmassa). Nyt tuijotan ikkunasta lumimyrskyä ja taas tekisi mieli mennä nukkumaan. En mene. Pari kolme tuntia ainakin täytyy vielä sinnitellä, muuten herään joskus viiden aikaan aamulla pirteänä kuin peipponen. Jos kokeilisin itsesuggestiota:
Ei minua väsytä lainkaazzzzzzzzzzzz.
Ei minua väsytä lainkaazzzzzzzzzzzz.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Samettiposket
Oih, eilen Stokkalta kokeilumielessä ostamani kurkkunaamio kuorii kasvoilta epäpuhtaudet ja kuolleen ihon niin hellästi, tuntuu ainakin paljon hellemmältä kuin aiemmin käyttämäni kasvokuorintavoiteet. Eikä sitä ole myöskään testattu eläinkokein.
Ja nyt iho tuntuu taas niiiiiin silkkiseltä.

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008
Voi hapankorppua, voi
Kyllä tapiolalainen tietää, ettei ruoalla saa leikkiä.
Mutta kyllä minulle tulee näin nopeasti ajateltuna mieleen monia hapankorppupakettien ehjänä säilymistä olennaisempiakin asioita, joista voisi olla erityisen huolissaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008
Ken luottaa ruohon nousevan taas kevään sateeseen
Lukutauko venähti puolen tunnin mittaiseksi ja sain aikaan paljon.
- Söin mandariinin ja kylvin siitä löytyneet siemenet multaan. (Niin, en vieläkään ole oppinut syömään hedelmiä yrittämättä idättää niiden siemeniä. Siksi meillä on aina keväisin idätyspurkkeja joka puolella -- ja monilla kavereilla kasvaa sitruksia ikkunalaudalla.)
- Kylvin myös parveketomaatteja. Siementen itävyydeksi luvattiin 94 %.
- Vaihdoin mullat ja isommat ruukut appelsiinille ja verigreipille. Varsinkin verigreippiruukusta löytyi enemmän juuria kuin multaa. Appelsiini oli kasvattanut uuden piikin, jonka huomasin vasta kun se pisti minua.
- Purin keskeneräisten töiden korissa lojuneen kaulahuivin, jota olin ehtinyt neuloa 5 cm ennen kuin hyväksyin sen tosiseikan, että malli on ihanasta kirjoneulekuviostaan huolimatta kaikkea sitä mistä en pidä (eli 1. suorakulmainen, 2. kapea). Luksuslangan voisi käyttää paremminkin, esimerkiksi uuteen kirjoneulebaskeriin.
- Venyttelin kunnolla. Oikeasta lavastani lähti samanlainen ääni kuin poikki räsähtävästä lyijykynästä tai jäätelötikusta. Nyt tuntuu paremmalta.
Naapuritontille rakennettava päiväkoti sai kaksi päivää sitten katon. Nyt raksamiehiä ei enää näy, kun ne työskentelevät sisätiloissa.

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Keskiviikkonillitys
Voi Venäjä, että meidän tiedekunnassa osataan sitten hankaloittaa valmistumista kaikin keinoin. Kun aikanaan korvasin vaihdossa suoritettuja opintoja, täytin tiedekunnan kansliassa lukuisia lomakkeita, joissa mm. selvitin, mitkä vaihdossa suoritetuista kursseista aion sisällyttää pääaineopintoihini ja mitkä muihin opintoihin, esim. kieliopintoihin. Tiedekunta vaati sivukaupalla näitä selvityksiä ja erittelyitä ja kummallisia opintosuunnitelmia, jotka saivat muistoni saksalaisesta byrokratiasta tuntumaan höyhenenkevyiltä.
Ja mitä ne sitten tekivät? Rekisteröivät tietysti vaatimistaan erittelyistä ja yksittäisten kurssien korvaussuunnitelmista huolimatta kaikki vaihdossa suorittamani kurssit yhtenä maksimaalisena könttinä niin, että siitä köntistä on ihan pirun vaikea halkoa niitä oikeasti oman pääaineeni kursseja erilleen muista opinnoista. Ketuttaapotuttaahatuttaa. Siis varmasti näin on helpompaa, koska tiedekunta on suurempi kuin moni pienemmistä yliopistoista. Mutta turhaa on kai sitten myös vaatia opiskelijoita täyttämään miljoonia lomakkeita ja erittelemään, mitä kursseja tahtoo milläkin korvata, jos kaikki kuitenkin rekisteröidään köntissä ja yksittäisten kurssien umppaaminen oman alan kokonaisuuksiin tehdään siten mahdottomaksi.
Helvatan kuustoista. Onko opintojen rekisteröinti muka muissakin tiedekunnissa näin tahmeaa vai tehdäänkö meillä siitä vain tahallaan sellaista jonkin "palvelualttiuden" tms. nimissä? Onneksi pääaineopintojen rekisteröinti sentään hoituu kotoisasti ja joustavasti laitoksella eikä tiedekunnan kansliassa. Hammasta tarvitsee siis purra vain kaikkien muiden opintojen suhteen.

byrokratia,
ei näin,
ihmetys,
ketutus,
opiskelu
maanantaina, maaliskuuta 03, 2008
Mä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin
Sain eilen loihdittua tinapillistä esiin ylemmässäkin oktaavissa jo useampia kauniin puhtaita ääniä enkä pelkkää korvia vihlovaa pihinää. Nyt osaan soittaa jo kappaleet Scarborough Fair, Here We Go Gathering Nuts in May, The Irish Washerwoman ja Cam' Ye O'er Frae France kohtalaisen sujuvaan tahtiin. Myös He Piped so Sweet sujuu osin, mutta ei vielä kuulosta nimensä mukaiselta.
Kitaraa mieluusti näppäilevä puoliso torjui ehdotukseni opetella soittamaan mandoliinia, jotta voisimme musisoida yhdessä. Ei auttanut, vaikka täydensin ideaani hyräilemällä hiljaa Hectorin Mandoliinimiestä. Otaksun, ettei banjon mainitseminen saisi häntä innostumaan asiasta yhtään enempää.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008
Oi helmikuu
Eilen: päivällä sää on melkein samanlainen kuin yleensä toukokuun alussa. Tiedättehän: aurinko paistaa, linnut laulavat, puiden oksissa on melkein silmujen alut, katupöly tukkii nenän ja ulkona lastenvaunuja työntävät naiset ovat riisuneet päällystakkinsa, koska pelkällä villatakillakin pärjää. Illalla sää puolestaan muuttuu sellaiseksi kuin yleensä lokakuun loppupuolella: sade tihkuu taivaalta niskaan pehmeästi, tasaisena huntuna, Kurvissa asvaltti kiiltää mustana ja sen pintaan heijastuvat ohiajavien autojen valot. Bussia odotellessa kirjoneulebaskerin pinta kastuu ja alkaa auttamattomasti haista märältä villalta. Yöllä sataa räntää, joka viipyy maassa valkoisena hetken, mutta sulaa vedeksi reilusti ennen kuin Hesari kolahtaa postiluukusta. Viiden aikaan aamulla kuulen unen läpi, kuinka sadepisarat rummuttavat ikkunaa.
Ja tänään: plääääh mikä sää. Kirjoitustauon aikana ei ole kiirettä lähteä koneen äärestä ulos edes lenkille, vaan pysyn sisätiloissa ja joogaan. Sitten keitän toisen kupin vihreää sitruuna-limeteetä ja jatkan työntekoa.

tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Tulee eteen luumupuu
Lainasin kirjastosta Pihasoittajien levyn. Olin unohtanut, miten paljon siitä pidän.
Tinapillinsoitossa olisi varmaan tarjolla ihan oppituntejakin jossain, mutta opetellaanko siellä soittamaan Inhoan teepusseja?

torstaina, helmikuuta 21, 2008
Vaelluskuume
Olen (onnekkaasti!) välttynyt ainakin toistaiseksi tähän vuodenaikaan jyllääviltä taudeilta -- influenssalta, oksutaudeilta, jopa tavalliselta flunssaltakin. Sen sijaan minua vaivaa pahimmanlaatuinen vaelluskuume. Koko ajan tekisi mieli pakata rinkka, hypätä pohjoiseen menevään junaan ja vaellella viikko tai pari erämaan rauhassa. Paitsi että talvivaellukset eivät ole minun juttuni: kävelen mieluummin kuin hiihdän ja tykkään kontata katselemassa erilaisia kasveja, jotka nyt ovat lumen alla.
Mutta ah, kesä. Silloin voi ehkä taas suunnata Saanan rinteelle konttaamaan tuiki harvinaisen pahta-ailakin perässä. Jos olisin biologi, keksisin varmaan miljoona syytä päästä juuri Kilpisjärven tutkimusasemalle mahdollisimman pitkäksi aikaa.
Vielä kun sais puolisoon tartutettua vaelluskärpäsen pureman.

torstaina, helmikuuta 14, 2008
Tämä päivä hyvä päivä
Oho, viitonenhan siitä tentistä sitten pärähti. Ja ulkona on ihana sää, hame- ja saapassää (kerrankin ei kumisaapas!), pitsihuivisää, korkokenkäsää. Elämä on ihanaa siitä huolimatta, että pitää rekisteröidä opintokokonaisuuksia.
maanantaina, tammikuuta 28, 2008
Oranssi paita ja vihreet housut
Kävin tänään tekemässä jo toista kertaa viimeisen tenttini ikinä tässä tutkinnossa. Tällä kertaa luulen saaneeni sen läpi, kysymyksetkin kun olivat sanasta sanaan samat kuin joulukuussa, jolloin kävin viimeksi kokeilemassa onneani (eikös se niin ole, että jos yhden kerran reputtaa tentin, niin senhän on tietysti oltava se viimeinen jäljellä oleva?). Viime yrityksellä sovelsin kolmessa vastauksessa neljästä lottokonemetodia ja jäin vain paria pistettä vaille läpipääsyn, tällä kertaa ei pahemmin tarvinnut arpoa.
Emin kirjoiteltua blogissaan päiväkirjateemasta jonkin verran viime aikoina rohkaistuin kaivamaan omat yläaste- ja lukioaikaiset päiväkirjani esiin ja vilkuilin niitä vähän. Riemastuttavimpia ovat merkinnät, jotka olen tallentanut tekstin sijaan piirroksina, sekä sivuille ehkä aivan randomisti liimatut viestilaput mm. tuloksena tuntien aikana käydystä kirjeenvaihdosta (voi kun muistaisin, kenen kanssa, missä ja kenestä kävin keskustelua kirjoittaessani lapun "oranssi paita ja vihreet housut, tulee ihan porkkana mieleen") ja kaverien joillekin tyhjille sivuille kirjoittamat terveiset. Ja voi miten naiivi nuori tyttö olenkaan yläasteella ollut!
Lukioaikaisten sivujen lukeminen sen sijaan teki välillä aika kipeää, ellei mukaan lasketa nauruhermoja kutkuttavaa kertomusta keskustelusta, jossa pohdittiin, kuoleeko lentopelkoinen ihminen mieluummin lentokoneessa vai sen alla. En muistanutkaan, miten hukassa sitä välillä oli itsensä ja kaiken muunkin kanssa, vaikka monen muun ihmisen asiat ovat varmasti olleet huonomminkin. Voi kun joku olisi silloin osannut uskottavasti sanoa, että kymmenen vuoden päästä elämä tuntuu -- no, ellei nyt suoranaisesti helpommalta, niin ainakin huomattavan erilaiselta.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008
"The LED is set at the average human pulse speed so it can be used as an anti stress device"
Pulse osui pitkästä aikaa käteen levyhyllyä sormeillessa. Erehdyin kuuntelemaan siitä yhden kappaleen ja piti sitten soittaa pari seuraavaakin.
Levykotelon led-selostuksesta tulee jotenkin mieleen jostain (naisten?)lehdestä joskus lukemani väite, jonka mukaan Vivaldin Neljä vuodenaikaa on hyvää musiikkia tenttiin lukiessa soitettavaksi, sillä sen rytmi on suunnilleen sama kuin ihmisen pulssin. Kävisiköhän siis myös Dark Side of the Moon samaan tarkoitukseen, se jopa alkaa sydämen sykkeellä?
Jätän kokeilematta. Keskittyisin kuitenkin kirjan sijaan siihen musiikkiin.

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Etsintäkuulutus
MP3-soitin on liikkuessa pidemmän päälle tylsää seuraa ja mieli tekis liikkua joskus ihan vaan huvin vuoksikin eikä aina vain ikenet veressä. Jos joku siis haluaa tänäkin vuonna seuraa lenkille tai altaaseen tai vaikka Vihti Skin rinteisiin (joo, on siellä niitä ainakin kolme, kai), olen helposti suostuteltavissa mukaan.
sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008
Vanha ystävä
Otin poikkihuilun tänään käteeni ensimmäistä kertaa vuosiin. Sen ääni kuulosti parin kokeilun ja soittoasennon korjaamisen jälkeen suunnilleen siltä, miltä pitikin. Vieläköhän osaisin soittaa jotain?
Tarkempi kokeileminen jäänee huomiseen. Nostin kotona huilun huulilleni ja soitin kaksi vienoa säveltä...
"Lopeta se tööttääminen", sanoi puoliso.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008
Frau N. fühlt sich heute sehr müde
Yritän kovasti palata arkeen, mutta tänään vaivaa selvästi jonkinlainen kotiinpaluuväsymys. Eiliseltä lennolta pois jäänyt, Zürichista seuraavalla koneella perässä tullut matkalaukku tuotiin kotiovelle puolisentoista tuntia sitten, mutta en vieläkään ole jaksanut purkaa sitä enkä pestä matkalla syntyneitä pyykkejä. Paluu arkeen ei ole niin helppoa, kun kymmenen päivää on saanut kokea hemmottelua, joka sisältää melkein kahdentoista tunnin yöunia, ihania ja suuria päivällisiä joka ilta, tuoreita sämpylöitä aamiaispöydässä ja aurinkoisia hiihtopäiviä alppilumilla -- ja yhtäkkiä pitäisi taas alkaa siivota ja pyykätä ja syödä pakastimesta sulatettua jälkiuunileipää. En muista, milloin naamani olisi viimeksi ollut näin ruskea ja pisamainen, täällä Suomessa ei ainakaan nyt aurinkoa paljon näy.
Matkalla oli kyllä taas todella mukavaa ja joulukin meni ohi paljon helpommin kuin Suomessa, ainakaan ei tarvinnut sietää niin paljon tingelitangelimusiikkia ja ostosruuhkaa. Luonnonlunta riitti vuorilla, avoimien rinteiden lista Lechissä ja Zürsissa oli ja näyttää yhä olevan vihreä värisuora. Täytin tavoitteeni ja laskin tänä vuonna Zürsista takaisin Lechiin Madlochia pitkin, jota en ennen ole uskaltanut tehdä. Menimme Madlochin molemmat reitit, Madloch-Zugin kerran ja Madloch-Lechin kolmesti tai neljästi (reitti Lechiin oli niin mukavaa laskettavaa, että on sääli, kun se yleensä on kiinni). Hissimatka on kaunis mutta pitkä, hidas ja joskus kylmä. Ostin ihanat mittatilausmonot Strolzilta (ei enää ikinä vuokramonoja eikä ongelmia mm. siitä, että kantapää nousee ja laskee monon sisällä vallattomasti kääntyessä) ja toiseksi viimeisenä päivänä hankin myös kypärän (ne ovat yleistyneet myös aikuisilla valtavasti parin viime vuoden aikana ja kieltämättä kypärä päässä laskeminen tuntuu turvallisemmalta kuin ilman). Nyt en ehkä tuhlaa rahaa mihinkään noin vuoteen, etupäässä siitä syystä, että noiden hankintojen jälkeen olen entistä persaukisempi.
Saimme taas muistutuksen siitä, että kun sää vuorilla muuttuu, niin se todella muuttuu. Viimeisen kauniin päivän aamuna kello kahdeksalta näkymä ikkunasta oli tällainen:

...ja seuraavana aamuna kello kahdeksalta tällainen:

Lumisateessa ja sumussa laskiessa ei todellakaan näe mitään, ei edes rinteessä vaanivia lumikasoja ja satunnaista jäätä, joten viimeinen päivä kului tiukasti miehen suksien kannoilla laskiessa, me kaksi kypäräpäätä kauniisti peräkkäin. Ostin kypärääni Strolzin lastenosastolta leopardikuvioiset korvat, vähän niin kuin Resi Stieglerillä ennen, ja sain myyjiltä harvinaisen leveitä hymyjä kassalla.
Ehkä teen kohta noille laukuille jotain, tai sitten odotan miestä kotiin nauttimaan spagettia ja papupestoa sekä selvittämään pyykkivuorta kanssani. Joka tapauksessa iloista uutta vuotta kaikille! :)

perjantaina, joulukuuta 21, 2007
Gastronomy Domine
Chez Dominique on vähintäänkin maineensa veroinen. Söimme eilen viiden ruokalajin yllätysmenut viineineen ja jokainen ruokalaji oli sekä näkö- että makuhermoja hellivä taideteos. Olimme ilmoittaneet allergioistani ja erikoisruokavaliosta etukäteen ja meille suunniteltiin antamiemme tietojen pohjalta kummallekin oma menu. Pöytään tuotiin, näin lyhyesti kuvailtuna:
1. Lajitelma pieniä alkupaloja, yksi kerrallaan tarjoiltuna:
- tattiraviolia tatti-tryffeliliemessä
- minulla munakoisokaviaaria, miehellä livekalaa á la Chez Dominique
- punajuurijäätelöä ja punajuurigazpachoa, miehellä myös ankkaa siinä ohessa
2. Aivan taivaallinen vihanneslajitelma, jossa oli mm. porkkanavaahtokarkkia, salottisipulijäätelöä, viiriäisen uppomuna, punajuurta, piparjuurivaahtoa ja muita herkkuja, hyvän Rhônen alueelta tuodun valkoviinin kanssa.
3. Minulla tomaattia ja liquid-mozzarellaa, miehellä merianturaa, juomana molemmilla samppanjaa.
4. Minulla tryffeli-artisokkarisottoa ja tryffelivaahtoa, juomana australialaista chardonnayta, miehellä peuraa ja tryffeliperunoita ja juomana punaviiniä, jälleen Rhônen alueelta.
5. Kolmen juuston lajitelma, jossa lisukkeina oli ruusunmarjapyrettä (miehellä myös cashewpähkinää siinä seassa), tyrni-lakritsijuurikompottia ja viikunahilloketta, juomana portugalilaista punaviiniä.
6. Ihana väliruokalaji, jossa oli mm. vaniljajäätelöä ja luumumehua.
7. Tutti frutti -sorbettia, ananaskompottia, pina colada -vaahtoa, vadelmaa ja marenkikuorrutettua vaahtokarkkia.
8. Kahvia ja petits fours.
Kuvailuni ei tee aterialle täyttä oikeutta, sillä ruoan ulkonäköä ja makua ei millään saa välitettyä tähän blogiin, vaikka yrittäisin. Kaikki pöytään tuotu oli lisäksi koristeltu uskomattoman upeasti mm. orvokin terälehdin ja erilaisin vaahdoin. Ikävä kyllä pelkään, ettei tämän jälkeen mikään maistu enää miltään.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007
Ihan tavallinen talvi-ilta
Uusi Tarjoustalosta hankittu vessanpesuaine vähän niin kuin näyttää kuselta ja haisee klooratulta kuselta. En ymmärrä pullon kyljestä sanaakaan, sillä tekstit ovat venäjäksi. Olen epäluuloinen -- mutta toisaalta, se kyllä puhdisti pöntön ihan kunnolla.
Himoitsen uusia villakangashameita, mohair- ja merinovillapaitoja, polvisukkia sekä isoja huiveja. Onneksi tuttu kirppisreittini ei petä koskaan (paitsi sukkani hankin kyllä aina muualta) ja kolikoilla irtoaa joskus käyttämätöntäkin merinovillaa. Jostain olisi silti ehkä myös luovuttava. Mutta ei nyt ainakaan hameista, villapaidoista ja huiveista!
Olohuoneemme seinällä on edelleen sombrero ja E.N. Setälän kuva, lähes unohtuneita vitsejä molemmat. Olen jo tottunut niihin, joten mitäpä niitä sieltä poiskaan ottamaan ja ilman niitä seinäkin jäisi ikävän valkoiseksi. Sen sijaan tein joulutortut tänä vuonna appelsiinimarmeladilla, koska inhoan luumuhilloa.

tiistaina, joulukuuta 11, 2007
Keittiökokeiluja, vol. 2
Vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, niin keittiössä sählätessä syntynyt ruokaohje osoittautui sen verran hyväksi, että laitan sen tännekin. Hyllystäni löytyvissä keittokirjoissa on niin vähän kasvissyöjälle tarkoitettuja ruokaohjeita (suurin osa kasvisruokaohjeista on aina tarkoitettu joko lihan tai kalan lisukkeeksi), että nykyään oma pää ja mielikuvitus lienevät ne hyödyllisimmät keittokirjat. Jos joku tietää hyvän, nimenomaan kasvissyöjän tarpeisiin tehdyn keittokirjan, niin olen iloinen vinkeistä.
Kasvispyörykät
1,5-2 dl soijapapuja
150 g parsakaalia
150 g kukkakaalia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 1/2 pakettia tuorejuustoa (esim. maustamaton tai ruohosipuli)
1-2 kananmunaa
yrttisuolaa
pippuria
chiliä
oreganoa
meiramia
timjamia
Liota soijapapuja n. 10 tuntia. Kaada sitten liotusvesi pois, lisää 3-4 dl uutta vettä ja keitä papuja kattilassa kannen alla noin kaksi tuntia. Kun pavut on keitetty, anna niiden jäähtyä hiukan ja rouhi ne sitten tehosekoittimessa karkeaksi rouheeksi. Keitä kukka- ja parsakaaleja noin 3 min (paitsi jos ne ovat pakasteita, jolloin pelkkä sulattaminen riittää), jäähdytä ja rouhi nekin tehosekoittimessa. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Sekoita sitten kaikki ainekset yhteen ja mausta taikina. Muotoile pellille pieniä pyöryköitä (itse sain näitä aikaan noin 35 kpl) ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi riisin tai täysjyväcouscousin kanssa.
Vinkkejä:
Toimisi varmaan pihveinäkin.
Tuorejuusto on mukana vain pyöryköiden kosteuttamisen takia. Jos haluaa tehdä pyöryköistä maidottoman version, sen voi jättää poiskin. Maidoton koeversio osoittautui sekin ihan maukkaaksi, joskaan ei niin mehukkaaksi.
Pyörykkätaikinan varioiminen on helppoa, esim. kukka- tai parsakaalin tai molemmat voi ihan hyvin korvata vaikka porkkanalla tai kesäkurpitsalla. Samoin mausteita voi ja kannattaa lisäillä ja vaihdella ihan oman maun mukaan.
Koska soijapavut säilyvät hyvin pakastettuina, niitä on näppärää liottaa ja keittää kerralla isompi satsi ja pakastaa se sitten pienemmissä erissä. Näin ruoanlaittoon ei tarvitse tuhlata joka kerta ylimääräistä kahtatoista tuntia, kun vain nappaa ajoissa pakkasesta rasiallisen papuja sulamaan.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007
Neulakammoinen verenluovuttaja
Kyllähän sitä mieluusti verta luovuttaa, mutta silti se neula hirvittää. Ei se veri siis mitään, mutta kyynärtaipeessa törröttävän neulan suuntaan katsominen aiheuttaa välittömästi huimausta. Tänään huomasin, että jo sen ajattelemisellakin on sama vaikutus. Ensimmäinen huimaus iski kadulla, vajaan sadan metrin päässä veripalvelusta (josta ulos lähtiessä oli tietenkin ihan hyvä olo), kun mieleen sattui mielikuva neulasta, hrrr. Onneksi mies oli mukana auttamassa viereisen Waynesin sohvalle lepäämään ennen kuin olisin pyörtynyt jalkakäytävälle. Nyt tätä kirjoittaessa silmissä vilisee taas pilkkuja hedelmäpelin kuvioiden lailla, kun vain ajattelenkin neulaa. Ja jotenkin se kammo pahenee jokaisella luovutuskerralla, vaikka sitä tietää, ettei neula edes tunnu verenluovutuksen aikana miltään, jos se vain on pistetty oikein.
Periksi en silti anna. Kyllä tämän kammon on pakko joskus hellittää.

torstaina, marraskuuta 29, 2007
Voihan #$&%£¤@{"#!!!!
Siis jos opinto-oppaan tutkintovaatimuksissa lukee
3) tämä, tuo tai se
niin silloin luetaankin joka tapauksessa tämä ja sen lisäksi joko tuo tai se. Siis riippumatta siitä, että kaikissa muissa opinto-oppaan kohdissa tämä, tuo tai se tarkoittaa yhtä kolmesta.
Humanistin matikkapää ei myöskään ymmärrä, miten yhdistelmä tämä (250 s.) ja tuo (560 s.) voi tuottaa täsmälleen saman määrän opintoviikkoja kuin yhdistelmä tämä (250 s.) ja se (174 s.)
Mut ehkä noilla juristeilla on jotain omia laskukaavoja.

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
Este(ettömyys)ratoja
Hesarissa oli sunnuntaina juttu, jonka mukaan ympäristö voi olla myös liian esteetön, etenkin näkövammaisen kannalta. Tämä herätti uudestaan mietteet, joita päässäni on jonkin aikaa pyörinyt. Minusta esteettömyys nimittäin sisältää muutakin kuin liikuntarajoitteisille välttämättömiä hissejä ja luiskoja, mikä ainakin HYYssä käydyissä keskusteluissa valitettavan usein joko unohtuu tai jää taka-alalle. Omat esteettömyystarpeensa on myös mm. aistivammaisilla. SYL:n liittarissa mietin, miten punavihersokeat pärjäävät äänestysjärjestelmän kanssa, kun vuoron perään nostellaan vihreitä ja punaisia lappuja. (Eikä se Korpilammen sali kyllä ole liikkumisenkaan kannalta esteetön...)
Itse en ole punavihersokea, mutta minulla on ongelmia tiettyjen kirkkaiden vihreän sävyjen kanssa mm. tietokoneen näytöltä katsottuna. Pystyn lukemaan esimerkiksi HYYn Vihreiden nettisivuja ruhtinaalliset kaksitoista sekuntia ennen kuin silmissä alkaa vilistä niin, että kirjaimet tanssivat polkkaa ja silmiä alkaa särkeä, kiitos taustavärin. Jos vietän sivuilla minuutin, alan saada migreeniauroja. Näiden kahdentoista sekunnin aikana olen kuitenkin saanut selville, että HyVi toimii mieluusti "kestävämmän, reilumman, avoimemman, läpinäkyvämmän, tasa-arvoisemman ja esteettömämmän maailman puolesta". Hieno tavoite, voisiko noista sivuistakin siis tehdä esteettömämmät käyttämällä tuota vihreää väriä vaikka vain sivu- tai yläpalkeissa koko pohjan sijaan, tai, jos koko pohjan on pakko olla vihreä, niin mahdollisesti vaalentamalla sävyä tai vähentämällä sen kirkkautta reippaasti niin, ettei se rasita silmiä? Esimerkiksi Villiviinin värimaailma on jo paljon siedettävämpi, kunhan ei liikaa reunoja tuijottele.
Muutenkin toivoisin HYYssä käytävän lisää keskustelua aistivammaisten esteettömyystarpeista liikuntarajoitteisten esteettömyystarpeiden rinnalla. Minusta kun nuo molemmat ovat tärkeitä.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007
Vettä silmässä
Oikea silmäni on vuotanut taas koko päivän (kuten se aika ajoin viime syyskuusta asti on tehnyt), sitä särkee ja se on turvonnut lähes umpeen. Lääkärin mukaan se on allergiaa, ei tarvitse hoitoa ja menee kyllä itsestään ohi. Jep. Voisin kuitenkin ehkä nopeuttaa sen ohimenemistä, jos tietäisin, mikä sen tällä kertaa aiheuttaa. Ja senkö takia minä YTHS-maksua maksan, että lääkäri voi tutkia silmäni puhelimitse ja tehdä diagnoosin edes näkemättä sitä? Just joo, sanon minä.
Ketuttaa olla allerginen eri asioille. Vielä enemmän ketuttaa, kun on allerginen sellaisille asioille, joita ei joko tunnista tai joita on mahdotonta välttää. Esimerkiksi hajusteallergiani on mennyt pahempaan suuntaan, joten mm. bussissa tai junassa istuminen jonkun vahvasti hajustetun ihmisen lähellä saa nenän ja silmät helposti vuotamaan Niagaran lailla. Erityisen vahvasti reagoin vaniljaan, inkivääriin, myskiin ja muihin niiden kaltaisiin tuoksuihin.
Olen kahden kuukauden aikana hankkinut kahta teetä, joiden kummankin tuoksu saa silmät vuotamaan niin vahvasti, ettei kuppia saa edes vietyä kasvojen lähelle. Toinen niistä on vaniljatee ja toinen reilun kaupan suklaarooibostee.
Ennen popsin pillereitä vain koko siitepölykauden ajan. Nyt niitä saa sitten vetää talvellakin. Jipii.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007
Nyt se sitten lienee ohi
...nimittäin kolmen kuukauden mittaiseksi venynyt kuherruskuukausi. Olen ensimmäistä kertaa yön yli yksin kotona sitten naimisiinmenon. Olli koki saman jo viikko sitten, kun olin liittarissa.
Ei tämä tuntunut näin yksinäiseltä silloin, kun olimme vielä avopari. Vai tuntuiko sittenkin? Kaikki on muuten ihan ok, mutta en enää osaa mennä yksin nukkumaan! Onneksi koti on täynnä ihania ja uskollisia pehmoeläimiä, ehkä kasaan ne kaikki sänkyyn ja kömmin kasan keskelle nukkumaan.
Tai sitten ehkä istun nojatuolissa koko yön, luen tenttiin, neulon ja juon Uskollinen ystävä -teetä, sillä lukeakin pitäisi vielä, eikä huomenna ole kiire mihinkään.

torstaina, marraskuuta 22, 2007
Heiluva heinäkasa
Menin sitten eilen nukkumaan ennen kuin hiukset olivat kuivuneet kunnolla saunan jälkeen ja piehtaroin yön tyynyä vasten migreenin kourissa. Tänään hiukseni sitten sojottavatkin iloisesti eri suuntiin niin, että näytän kuhilaalta tai heinäsuovalta, miksi ikinä niitä seipään ympärille ripustettuja heinäkasoja nyt nimitetäänkään.
Pakko saada tää pää kuriin ennen neljää. Toki heinäsuovatkin sopivat Seurasaareen ainakin teoriassa, mutta pelkään, ettei niiden päälle ole ollut tapana pukea Koiramäen talossa -tyylisiä kansanpukuja.
Muuten tykkään kyllä lyhyestä fledasta edelleen. <3

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007
Epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkäänköhän
Kaaos hiipii kotiin vieraaksi vaivihkaa aina silloin, kun itsellä ei oikeastaan ole mahdollisuutta viettää siellä yhtään ylimääräistä aikaa nukkumiseen tarvittavien tuntien lisäksi. Se asettuu asumaan vaatehuoneeseen ja hivuttautuu sieltä vähin äänin kohti makuuhuonetta, jossa se muodostaa sängyn päähän vaatevuoren, ja olohuonetta, jonne se tekee suuren keon vanhoista Hesareista. Kylppärissä se tukkii pyykkikaapin lakanoilla, sukilla ja muilla vaatteilla, joita kukaan ei ikinä ehdi pestä, ja jättää sormenjälkensä peilikaapin oveen. Se kasaa tyhjiä mehutölkkejä tiskipöydälle, estää hankkimasta uutta tuolia ruokapöydän ääreen rikkinäisen tilalle, tekee sulkapallokengistä ansan eteiseen ja kerää epämääräisen cd-levypinon hyllylle soittimen viereen.
Muistinkohan varoittaa ihmisiä siitä, ettei meidän ovikello soi oven ollessa kiinni?

torstaina, marraskuuta 15, 2007
Henkilöauto ja kuorma-auto asuivat yhdessä
Jasso. Kaupunginjohtaja Pajusen mielestä Helsingin keskustassa ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi autoja. Jos jaksaisin, voisin mouhota tässä siitä, mitä katupöly tekee allergisille (ja muillekin), erityisesti keväällä. Tai voisin kertoa vaikka niistä monista kerroista, kun olen suojatietä ylittäessäni ollut jäädä auton alle joko siksi, että autoilijat ajavat röyhkeästi punaisia päin tai siksi, että autoilijat liikennevalojen puutteessa kuvittelevat itse suojatienkin puuttuvan. Tai sitten voisin pauhata siitä, kuinka jalkakäytävät ja pyörätiet ovat monissa paikoissa käyttökelvottomia siksi, että niiden keskelle on parkkeerattu autoja. Jep, tuokaa vain lisää autoja keskustaan -- kunhan siirrätte keskustasta kaiken olennaisen jonnekin muualle, jossa niitä autoja ei ole.
Samaan aikaan toisaalla: meille näyttäisi muodostuvan ensi vuodeksikin hallitus. Näin tällä viikolla ja aamulla sitten lähtö SYL:n liittariin. Hätäpyykätyt sukat kuivuvat sulassa sovussa kylppärissä ja bussi lähtee kahdeksalta, zzz. Kun ottaa huomioon, miten vähän olen tällä viikolla nukkunut, mun pitäisi varmaan olla jo nukkumassa.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007
Minkä vanha oppi, sen uusikin taitaa
Jep, uusi ryhmä osaa sen, minkä vanhakin -- ja pani heti alussa paremmaksi: sunnuntain kokous venyi kuulemma 8,5 -tuntiseksi (lähdin itse aikaisen aamuherätyksen takia siinä puoliltaöin kotiin nukkumaan, noin kahdeksan tunnin jälkeen). Me taisimme pari vuotta sitten selvitä vastaavansisältöisestä kokouksesta suunnilleen seitsemässä tunnissa. Eipä käy kateeksi seuraajaani ryhmäpuhiksena, määräaikaisvapautusruljanssissa ja tarpeeksi tilavien kokoustilojen etsimisessä voi nykyisen osanottajamäärän kanssa tulla eteen jonkin verran haasteita. Mutta hieno ryhmä hyalilaisilla on jälleen koossa!
Tarkistuslaskenta saatiin tänään valmiiksi, ihanaa. Sen ja erinäisten kokousten tai muiden vastaavien menojen myötä olen viettänyt viimeisen viikon aikana paljon enemmän aikaa Uudella tai sen lähimaastossa kuin kotona. Nyt aion nukkua rauhassa koko yön, kun kerrankin olen kotona ajoissa.

torstaina, marraskuuta 08, 2007
Onnellinen fiilis
Jep, juuri nyt on helpompaa hymyillä kuin olla hymyilemättä. Itse asiassa hymy tulee kasvoille ihan itsestään ja pysyy siinä kuin liimattuna. Hienoa, HYAL!
Huomenna iltapäivällä tarkistuslaskentalautakuntaan, jonka parissa kuluukin sitten nätisti pari seuraavaa vuorokautta. Tänä iltana ei kuitenkaan ajatustakaan työnteolle, vaan jee, jee, jee.

tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Massan keskellä
Usein ja monessa yhteydessä toistettu väite: "Oikeustieteellisessä tiedekunnassa järjestetään vain ja ainoastaan massaluentoja."
Jep. Eilen olin luennolla ainoa osanottaja, tänään meitä oli jo kaksi (minä ja yksi lisuria vääntävä jatko-opiskelija). Ehkä käyn jotenkin hassuja kursseja tai sitten oikeustieteellisessä tiedekunnassa ei järjestetä vain ja ainoastaan massaluentoja.
Tulkaa ihmiset Viikkiin ennakkoäänestämään. Istun siellä, kunnes on aika lähteä luennolle, en oikein kehtaa olla poissa, jos läsnäoloprosentti romahtaa silloin puoleen. Ja tämä kurssi (yhden kirjan tentistä korvaava, kaksi viikkoa kestävä) on sitä paitsi ainoa luentosarja, jonka tänä vuonna suoritan -- opinto-oppaasta ei löytynyt oikein enää muuta mahdollista tai kiinnostavaa. Pääaine tuntuu nyt kummalliselta, sillä saan paljon enemmän iloa irti Marxista, Durkheimista ja Weberistä kuin Isosta suomen kieliopista. Oman laitoksen käytävällä näkee jo paljon harvemmin täysin tuttuja kasvoja ja joidenkin nuorten opiskelijoiden intomieli tuntuu itsestä aika vieraalta. Ehkä olis tosiaan aika valmistua, tässä vaiheessa opintoja kun ei ehkä kannata vakavissaan enää edes harkita pääaineen vaihtoa. Jos sitten vaikka myöhemmin perään toista tutkintoa tai jatko-opintoja tai jotain.
Mutta tämänpäiväiset laulutreenit todistivat jälleen kerran, että maailma on täynnä ihanaa musiikkia. Ihan odotan jo innolla seuraavia treenejä, joissa opetellaan ja hiotaan settiä sitä seuraavaa omaa keikkaa varten. Ja laulan suihkussa tunja kolenaa.

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007
Talviaika
Olen sulkapalloleskenä kotona (mies on joukkue-SM-kisoissa tuomaroimassa) ja leikin SYL:n vaalikoneella. Osa kysymyksistä on näköjään edarivaalien kannalta aika yhdentekeviä ("pitäisikö kunnallisvaalien äänestysikärajaa laskea?") ja suurin ärsyttävyys koneessa on se, ettei kaikkien ehdokkaiden vastauksia pääse vertailemaan omiinsa. Vaalikoneen perusteella olen näissä vaaleissa melkoisen puolueeton humanisti -- voisin äänestää noiden vastausten perusteella varmaan pariakymmentä eri henkilöä kolmesta eri ryhmästä ja viideltä eri listalta.
Vaalikone on kyllä auttanut selvittämään, ketä en ainakaan äänestä. Jumbolista ei nimittäin ole muuttunut edes kysymysten painotuksia rämpläämällä (mikä vaikuttaa top kymppiin näköjään joskus olennaisestikin). Vastaamalla kyllä koulutuksen maksullisuudelle, opintotuen lainaperusteiseksi kehittämiselle tai säätiöyliopistolle -- tai vastaamalla vain yhteen tai kahteen kysymykseen -- näyttää aukenevan automaattisesti sija jumbolistallani.
Maijan ihana mekko on kummitellut mielessäni koko viikonlopun ja käyn tuon tuostakin vaatehuoneessa hypistelemässä sinne kertyneitä kankaita miettien, osaisinko ommella itselleni jotain vastaavaa, joskaan en samanlaista ja pahastuisikohan Maija, jos yrittäisin. :) Oma mekkoni tuskin pääsisi Vanhan bäkkärille ihan heti, mutta ainakin siellä perjantaina heilunut hameeni voisi lällättää sille iloisesti vaatehuoneen perukoilla. Vedimme siis perjantaina Kuokkien kanssa kvintettikokoonpanolla keikan Sampsa ry:n satavuotisjuhlissa Vanhan lavalla ja naukkailimme sen jälkeen laittimansikkasiideriä bäkkärillä. Oikein hyvältä maistui, kerrankin jopa tällaisesta yleensä vain ranskalaisen ja brittiläisen siiderin vankkumattomasta ystävästä. Ehkä tilanne paransi makua -- ja se, että juoma oli oikeasti kylmää. Oikein hienot puitteet keikalle kyllä. :)
Talviaikaan siirtyminen sekoitti pääni taas, sillä en yllä siirtämään olohuoneen kelloa oikeaan aikaan. Ja Söldenin suurpujottelu sai minut haluamaan Alpeille. Ulkona on ollut koko päivän niin hämärää, että olohuoneessa on pakko pitää lamppua päällä. Talvi on selvästi tulossa.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Samba rumba bueno
Liikuntamaksun voimassaoloaika loppui. Vilkaisu Yliopistoliikunnan lajitarjontaan masensi, joten ajattelin ainakin harkita jonkin aikaa ja vertailla myös muita vaihtoehtoja ennen kuin hankin uuden tarran. Salille ja uimaan pääsen joka tapauksessa, sillä sain aviomieheltä vapaalippuja Esportiin ja uimahallit taas ovat opiskelijakortilla edullisia tarrasta tai sen puutteesta huolimatta. Keppijumppaa ja muuta jumppaa voi tarpeen mukaan bongata vaikka Hesarin Minne mennä -palstalta. Sitä järjestetään erilaisissa lähiöliikuntapuljuissa ja koulujen jumppasaleissa varsin kilpailukykyisin hinnoin. Hierontaakin on tarjolla monissa paikoissa, eivätkä niiden hinnat enää nykyisin eroa kovin paljon Yliopistoliikunnan veloituksista.
Mikä Yliopistoliikunnan tarjonnassa sitten masentaa? Alkeisjuttuja ja aerobiciahan Yliopistoliikunta tarjoaa kerrassaan loistavasti. Tanssit taas... no, Yliopistoliikunta meni muuttamaan esimerkiksi kaikki afrotunnit alkeistunteja lukuun ottamatta maksullisiksi kursseiksi -- tai oikeastaan maksulliseksi kurssiksi, sillä jatkotason tarjonta rajoittuu syyskauden ajalta vain yhteen kurssiin, jolle kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet. Muutenkin jatkotason tanssitunteja löytyy perusviikkotarjonnasta vain capoeirassa ja siinäkin ilmeisesti alkeisiin yhdistettynä. Mitä tahansa tanssia pidempään harrastaneet saavat siis maksaa vielä lisää liikuntamaksun päälle, mikäli tahtovat tarpeeksi intensiivisiä tunteja. Voisihan sitä toki unohtaa vanhat harrastukset ja aloittaa uusia. Perustarjonnassa olisi kyllä tarjolla kerran viikossa ainakin yksi ihan kiinnostava tanssitunti, mutta yksi on liian vähän ja sekin järjestetään Meilahdessa. Tai sitten voisin elvyttää vuosien takaisen aerobicharrastuksen, tai lahjoa aviomiehen opettamaan mulle sulkapalloa ja liittyä Hysyyn peliseuran toivossa. Ihan hyviä ideoita -- mutta kun mä tahtoisin harrastaa edelleen myös afrotanssia.
En toki väheksy alkeistason liikuntatunteja. Ne ovat varsin tarpeellisia ja auttavat varmasti ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastuksen -- joko uuden lajin tai liikkumisen ylipäänsä. Erityisen tarpeellista on toki myös tehdä liikkuminen ihmisille helpoksi yliopistolla, jossa suurin osa ajasta kuluu peffa penkissä ja niskat jumissa joko luentosalissa, kirjastossa tai tietokoneella. Mutta tässä tulee Yliopistoliikunnalle vieno vihje: pelkkä liikuntaharrastuksen aloittaminen ei auta pitkään, vaan sitä tulisi voida myös jatkaa. Lajia pitkään harrastaneiden kannalta alkeistunnille osallistuminen on suunnilleen yhtä mielekästä kuin paluu yliopistosta takaisin peruskouluun tai lukioon. Liikuntatarjontaan ei ole pakko eikä tarvitsekaan lisätä maajoukkuetasoisia ryhmiä, mutta kakkostason tanssitunnit olisivat ihan kivoja. Liikunnan jo jonkin aikaa (tai jo vuosia) sitten aloittaneiden kannalta ei ole kovin tasa-arvoista, että liikuntamaksun noustessa vuosi vuodelta vähenee sillä saatava, edistyneemmille suunnattu kurssitarjonta samassa suhteessa, ellei rajumminkin.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Turhamaisia, kauniita naisia
Sanonta "kauneuden vuoksi on joskus kärsittävä" on täyttä totta ja opin sen juuri kirjaimellisesti kantapään kautta. Uusien korkkarien käyttöönotto tuotti kipeät päkiät ja makian rakon oikeaan kantapäähän. Auuutsch. Mutta periksi en anna, vaan kesytän nuo nätit pikku kengät ja muotoilen ne käytön myötä mitä mainioimmin jalkoihini sopiviksi. Löysinhän sentään nuo ihanat, aivan bränikät (siis todella täysin käyttämättömät!), nahkaiset, korkeakorkoiset kenkulit kirpparilta yhdeksällä eurolla ja ne sopivat mahtavasti Helsingin syksyyn. Paitsi silloin, kun on tarvis juosta bussiin, etenkin jos edessä on alamäki, tai kiivetä rappusia, etenkin alaspäin. Seuraavan erän alkaessa aseistaudun joka tapauksessa kietomalla kantapääni urheiluteippiin ennen kuin laitan kengät jalkaan. Eiköhän ala lyyti kirjoittaa -- siitäkin huolimatta, että pidän kävelemisestä aivan liikaa käyttääkseni ylipäänsä kenkiä, jotka jalassa kuuluu lähinnä ajaa taksia takapenkiltä. (Kiitos muuten mainiosta ilmauksesta Marille, joka sen joskus vuosia sitten höläytti. Pistän sen nyt kiertoon. :)
Elleivät kauniit, mutta epämukavat kengät riitä esimerkiksi kauneuden vuoksi kärsimisestä, niin ainakin minusta myös seuraavat kauneudenhoitoon tai pukeutumiseen liittyvät jutut voidaan laskea jonkinmoista kärsimystä tuottaviksi asioiksi: korsetit (hoikalta näyttämistä hengittämisen kustannuksella), kulmakarvojen nyppiminen tai vahaus, säärikarvojen vahaus tai sokerointi, mikä tahansa dieetti joka saa ihmisen tuntemaan sairaalloista nälkää, välttämättömät mutta inhottavat juhlakampauksen sisällä päänahkaa raapivat tai pistävät hiusneulat. Keksiikö joku lisää?
Mutta kumma kyllä sitä kaiken tuskankin ohella sitä tuntee iloa siististä kulmakarvoista, sileistä sääristä ja päheistä kengistä. :)

maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Tuulentupia
Tahtoisin asua vanhassa ja korkeassa kerrostaloasunnossa, mieluiten siedettävän kävely-, pyöräily- tai ratikkamatkan päässä Stockmannilta ja merestä. En ole omakotitalo-, rivitalo-, paritalo- tai erillistaloihminen, vaan rakastan erkkereitä, parketteja, alkoveja (mihin ihminen tarvitsee erillistä makuuhuonetta, jos käy vain nukkumassa siellä?), rauhallisia sisäpihoja ja kauniita rappukäytäviä. Samaan aikaan haluaisin kuitenkin kasvattaa itse omat yrttini ja juurekseni sekä päästä keväisin helposti ja mukavasti keräämään nokkosia ja syksyllä sieniä.
Tahtoisin viljellä myös karhunlaukkaa (Allium ursinum). Se on kerrassaan mainio kasvi: maistuu valkosipulilta, mutta ei haisuta hengitystä. Kannattaa kokeilla vaikkapa keittona.
Toivoisin, että Suomessakin keksittäisiin rakentaa jotain Jakriborgin kaltaista. Tai jos uusien kerrostalojen on pakko olla laatikkomaisia ja melkein millintarkasti identtisiä keskenään, niin ainakin asuntoihin voisi rakentaa ikkunalaudat. Meidän vuonna 2002 valmistuneessa asunnossamme ikkunat ulottuvat suunnilleen polven korkeudelta lähes katonrajaan ja ikkunan alla on patteri, ei ikkunalautaa. Kukista ja viherkasveista tykkäävän kannalta tämä on vaikeaa. Kasvilamput ovat talvisin pakollisia, koska kasveja ei luonnonvaloon saa.
Ai niin, edellisen postauksen maa-artisokkakeittoresepti muuten paranee entisestään, kun sinne sekaan heittää kiehumaan vielä pari valkosipulinkynttä. Tai sitten voi kokeilla punajuurta maa-artisokan tilalla ja vaihtaa lisukevaahdosta sinihomejuuston vuohenjuustoon (t. sen tuorejuustoversioon, miten vain). Tämä myös todettiin kokeilukeittiössämme toimivaksi. :)

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007
Keittiökokeiluja
Nyt syksyllä saa meidän pienestä Alepastakin runsain määrin maa-artisokkaa ja sehän on tunnetusti ihan parasta. Sovelsin keittiössä ihan itsekseni, kun en löytänyt miellyttävää reseptiä, ja totesin, että kokeilun lopputulos kannattaa kirjoittaa muistiin myöhempää käyttöä varten. Siltä varalta, että joku muukin on mieltynyt maa-artisokkaan, postaan tämän tännekin:
500 g maa-artisokkaa
3 perunaa
1 kasvisliemikuutio
ripaus valkopippuria
1 dl vispikermaa
Kuori ja lohko maa-artisokat ja perunat ja keitä täysin kypsiksi (n. 15-20 minuuttia). Vettä saa olla kattilassa sen verran, että kaikki lohkot peittyvät sopivasti. Soseuta keitto ja mausta valkopippurilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita varovasti keiton sekaan (älä keitä enää). Lisukkeeksi sopii loistavasti kauraleipä -- ja miksei sinihomejuustokin. :)
Jatkovinkkinä vielä mainio snobbailulisuke keiton pinnalle, joskaan ei kovin kevyt sellainen: vatkaa 0,5 dl kermaa vaahdoksi ja sekoita sen jälkeen siihen 2 rkl sinihomejuuston makuista tuorejuustoa. Myös maustamaton tai chévrellä maustettu tuorejuusto saattaisi sopia, en kokeillut.
Humppacumin vuosijuhlissa oli tänäkin vuonna kivaa. Krapulaakaan ei tänä vuonna tullut, joten sunnuntai on ainakin tähän asti sujunut varsin mukavasti.

maanantaina, lokakuuta 15, 2007
Pieniä ajatuksia
Tänään huomattua:
1. Naapuritontin rakennustyömaan räjäytystyöt eivät itse asiassa niinkään häirinneet tenttiin lukemista. Sen sijaan raastavan ärsyttävä ääni on kauhakuormaajan metallisen kauhan loputon kolaaminen kivenlohkareita vasten.
2. Mielenkiintoisesta tenttikirjasta saa sietämätöntä luettavaa, kun taittaa tekstin kahdelle palstalle per sivu, fonttikoolla seitsemän. Tällaista piperrystä ei lue erkkikään ilman runsaita ja säännöllisiä taukoja. Onneksi tähän tenttiin saa ottaa kirjat mukaan.
3. Kiharaisesta fledasta ei huomaa yhtä helposti kuin suorasta fledasta, että se on likainen. Etenkään, jos kiinnittää otsakiehkuran pinnillä sivuun, tursottaa pullosta kämmenelle muotovaahtoa ja muotoilee kiharat melkein afroksi. Pakko tää on kuitenkin tänään pestä. Heti liikunnan jälkeen.
4. Kroppa kertoo lihasjumitusten välityksellä, että sen pitäisi pitkän laiskotteluviikonlopun jälkeen päästä joko kuntosalille tai uimaan. Ehkä voisin lepytellä kroppaani uintireissulla, kuntosali on kuitenkin tosi täynnä porukkaa, kuten aina lukukausien alkupuolella. Kyllä ne kausiliikkujat kohta taas kyllästyvät liikkumiseen. Esportissa olisi taatusti väljempää, mutta unohdin pyytää puolisolta ilmaiskuponkeja sinne ennen kuin se lähti töihin. Siispä uimaan -- tai vaihtoehtoisesti sittenkin Yliopistoliikunnan pariin, kunhan ehtii sinne vielä nyt suosituimpaan mahdolliseen luentoaikaan.
5. Haluan maalata olohuoneen punaiset pikkuhyllyt norsunluunvärisiksi tai luonnonvalkoisiksi, jotta ne sopivat muuhun sisustukseen. Itse asiassa haluan kokonaan uuden olohuoneen. Mieluiten sellaisen, jossa on pieni, sievä ja vaalea takka. Ja ennen kaikkea haluan keittiön, johon mahtuu ruokapöytä -- jotta ruokapöydän ei tarvitsisi olla olohuoneessa.
6. Mitä vähemmän vihreää näen ulkona, sitä enemmän himoitsen lautaselleni vihreitä kasviksia: parsakaalia, kesäkurpitsaa, herneitä. Kesällä kaiken uskomattoman vihreyden keskellä taas halusin koko ajan tuoreita tomaatteja ja keltaista hunajamelonia.
7. Olen taas purrut hampaita yhteen nukkuessani. Lihasjännitysten laukeaminen (kyllä, sitäkin tapahtuu välillä, kun tarpeeksi jumppaa ja venyttelee) saa aikaan epäterveitä rusahduksia. Niskan seutuvilla voin vielä sietää niitä, mutta leukojen rusahtelulle on pakko tehdä jotain asap.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007
Terassille helmikuussa
Ensin ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta ja lisääntyvästä energiankulutuksesta ja sitten samaan hengenvetoon halutaan ravintoloihin talviterasseja? Just.
En tiedä, paljonko infrapunalämmitin sitten vie sähköä, mutta maalaisjärkeni sanoo, ettei sadan lämmitetyn talviterassin avaaminen ainakaan vähennä energiankulutusta.

perjantaina, lokakuuta 05, 2007
On puhtaita molemmat neliöt -- vai onko?
Omasta vaihtoyliopistostani Mainzista tuttu ja nyt täällä tyttöystävänsä kanssa vaihdossa oleva Karl kirjoittaa Hoasin tarjoaman asunnon tuottamista yllätyksistä keskustaopiskelijoiden blogissa. Huoltomiesten ja muiden asioista vastaavien välinpitämätön suhtautuminen tuli varsin tutuksi myös omina Hoas-aikoina Itäkeskuksessa. Silloinen asuintaloni oli puoliksi Hoasin ja puoliksi kaupungin hallinnassa, joten kumpikin yritti väittää, että ikävät tehtävät, kuten vikojen korjaaminen, kuuluvat tietysti sille toiselle osapuolelle. Lopputulos? Kukaan ei koskaan tehnyt millekään vialle mitään ennen kuin tukkeutuneisiin viemäreihin ja halkeileviin vessanpönttöihin turhautuneet asukkaat uhkasivat suunnilleen kolmannella soittokerralla tulla linjoja pitkin huoltomiesten kimppuun.
Karlin puheissa on varsin paljon asiaa. Käsi sydämellä, kuinka moni meistä maksaisi ilomielin 650 e/kk asunnosta, jossa mm. ikkunoita ei saa suljettua kunnolla (luvassa kiva helmikuu!), muurahaisia tai muita ötököitä vilistelee nurkissa ja asunto on tullessa täysin siivoamatta edellisen asukkaan jäljiltä? Pikavilkaisu Hoasin sivuille kertoi, ettei kyseistä taloa edes tarjota vaihtoehtona suomalaisille opiskelijoille, vaan se on ainoastaan vaihtareita varten. Okei, ajatuksena on varmaan se, että vaihtareista on oletettavasti kivaa tutustua toisiinsa, asua lähekkäin ja ryhmäytyä keskenään. No joo, oli se ainakin meistä Mainzissa ja se tapahtuikin luontevasti vaihtareille järjestettyjen tapahtumien kautta. Toisaalta minusta ainakin päheintä omassa vaihdon aikaisessa asunnossani oli se, että koska naapurini olivat saksalaisia, mulla oli koko ajan tarjolla luonteva kosketus myös natiiveihin (joiden kanssa sain puhua saksaa ja kehittää kielitaitoani, tutustuin kulttuuriin ja paikalliseen meininkiin paremmin, etc. etc. etc.).
Oli toki asunnossani joitain puutteitakin Mainzissa ollessani. Suihkut ja vessat olivat yhteiset muiden asuntolan asukkien kanssa, mikä tällaisen suomalaisen kermapeffan mielestä olisi tietysti voinut olla toisinkin (no ei sillä muuten mitään väliä, mutta jotkut jättivät ällöjä hiustukkoja viemärin ritilään aina suihkussa käytyään). Ja joo, huoneeni oli keväällä kylmä ja kesällä kuuma, ja joku ehkä muistaa turhautumiseni siitä, kun jääkaappini hajosi jouduin elämään viimeisen viikon ilman jääkaappia. Mutta silti: se oli siisti ja hyväkuntoinen 18 neliön ullakkohuone, huonekorkeus vähintään Etu-Töölön luokkaa, katto osittain viisto (ja viistosta osasta ei tarvinnut maksaa, sillä sitä ei laskettu täysiksi neliöiksi!). Vuokra oli muistaakseni 183 e/kk, ja huone sijaitsi asuntolassa, josta huoneita tarjottiin pääasiassa saksalaisille -- aivan samanlaisia huoneita ja samaan hintaan kuin minullekin (eikä siellä mitään vain vaihtareille tarkoitettuja asuntoloita muutenkaan ollut). Vuokraehdot tosin olivat natiiveilla paremmat kuin minulla, heillä sopimus oli toistaiseksi voimassa oleva ja sen pystyi katkaisemaan milloin vain, kun taas vaihtareille tarjottiin automaattisesti joko 6 kk:n tai 12 kk:n sopimusta, jota ei voinut katkaista kesken (minäkin maksoin asunnostani vielä syyskuussa vuokraa, vaikken enää asunutkaan siellä). Mulla kyllä kävi tosi hyvä tuuri asunnon kanssa, sillä monet muut vaihtarikaverini asuivat (lukukauden lopussa purettavaksi määrätyssä) asuntolassa 8 neliömetrin kopperoissa, joissa huonekalutkin olivat paljon vanhempia ja kuluneempia kuin meillä Forumissa. Tuossakin asuntolassa asui saksalaisia, mutta heidän huoneensa olivat samankokoisia kuin minun. Toisaalta niiden kanakoppihuoneiden pieni koko ja suuri ikä näkyivät sitten vuokrassakin.
Kata kirjoitti jokin aika sitten varsin osuvasti Ylen dokumentista, jossa käsiteltiin opiskelija-asumista. Minusta se ajattelutapa, jonka mukaan opiskelijoiden tulisi ilman muuta tyytyä opiskelupaikkansa sijainnista riippumatta millaiseen tahansa tarjolla olevaan asuntoon missä vain, tai sietää ilomielin rikkinäisiä ikkunoita ja vuotavia vessanpyttyjä, koska nyt sattuu kerta kaikkiaan olemaan opiskelija, on vääristynyt. Ei liene keneltäkään väärin pyrkiä asumaan esimerkiksi kohtuullisen matkan päässä oppilaitoksestaan, jos ja kun siellä kerran on asuntoja olemassa, tai vaatia, että asuntoon ja sen vuokraan sisältyvät varusteet ovat siistejä ja kunnossa?
(Edit. klo 17.59: typoja.)

torstaina, lokakuuta 04, 2007
Kroppa vs. minä
Tämä keho suojelee linjojani melkein tahdostani riippumatta. Kauppaan mennessä saattaa tehdä mieli jotain hyvää ja karkkihyllyjen edessä kroppa kertoo, että jo karkkien näkeminenkin ällöttää ja pakasteherneet ja ananasmurska ovat todennäköisesti paljon makeisia maukkaampaa popsittavaa. Tällöin karkit mitä todennäköisimmin jäävät kauppaan ja kotona istun onnellisesti jäisiä pakasteherneitä napostellen. Kropalla on omat mielipiteensä myös monista muista herkuista.
Vohvelit kermavaahdon ja hillon kanssa?
Vohvelit ovat ok, hilloa saa olla suunnilleen pikkusormen kynnen verran per vohvelisydän (jos lainkaan), niin ei makeus ala ällöttää, ja kermavaahdon voi jättää kokonaan pois. Yrittäkääpä muuten ostaa joskus vaikka Lintsiltä vohveli ilman mitään lisukkeita, olen huomannut sen yllättävän vaikeaksi.
Suklaata?
Tosi tumma suklaa (vähintään 70 % kaakaota, 85 % on parasta) on sikahyvää, eikä aiheuta mitään ongelmia. Sitä paitsi sitä tuskin sortuu syömäänkään kuin palan per syöntikerta. Vaan tarjoapa Marabouta: pelkkää sokeria ja rasvaa, ewwww. Fazerin sininen olisi ihan hyvää, mutta sitäkin voi syödä vain pari palaa per syöntikerta, sillä a) siinä on laktoosia, b) suurempi määrä on ällömakea. Ja ällömakeasta pidän suunnilleen yhtä paljon kuin ällörasvaisesta, eli en lainkaan. Jos suklaata ei ole saatavilla pienessä pakkauskoossa, en halua sitä lainkaan. Levystä tulee vain ällötys jo ensimmäisen rivin jälkeen, söi sitä kuinka pienissä erissä hyvänsä.
Karkkeja? Irtokarkkeja?
No jos joku tarjoaa. Itse ostan aina joskus salmiakkia -- apteekin salmiakki ja ne supervahvat pääkallot ovat parhaita. Pussikoko saa olla max. 90 g, muuten se jää kauppaan, isot pussit näyttävät ällöttäviltä. Jo syödyn karkin lisäksi myös syömatön karkki voi aiheuttaa pahoinvoinnin oireita.
Sipsejä?
Ei todellakaan. Nachot saattavat mennä, etenkin jos niiden kanssa on hyvää ja paprikatonta salsaa, tai popcorn, mutta niitäkään ei ikinä tee mieli ostaa itse. Dipattavista herkuista ihan parhaita ovat kurkku-, porkkana-, kukkakaali- ja kesäkurpitsalohkot.
Rasvaista krapularuokaa?
Ei, ei herranjumala, krapulassa ei voi syödä. Ja sittenkin kun pystyy, ei todellakaan tee mieli rasvaa tai suolaa. Krapularuoka tarkoittaa kurkkua, vesimelonia, ananasta, satsumaa ja jäisiä pakasteherneitä, mutta ei missään nimessä karkkia tai pitsaa ennen kuin kaikki alkoholi on taatusti poistunut verestä. Olen muuten joskus puolustanut rasvatonta ja vesipitoista krapularuokaa Siulan sillistä järjestettäessä -- ja jäänyt kohtuullisen yksin mielipiteeni kanssa. No ehkä sinne jotain viinirypäleitä tai mandariineja lopulta ostettiin.
Lounas?
Uskokaa tai älkää, Unicafen annoksista tulee ähky, siis ihan niiden koon takia. Kropan mielestä desi riisiä ja desi höyrytettyjä herneitä -- tai pari desiä porkkanasosekeittoa ilman leipää ja salaattia -- riittäisi lounaaksi. Kroppa osaa myös vihjailla pitkälle iltapäivään saakka, ettei mulla oikeasti voi vielä olla nälkä. Tämä on tosi katalaa, sillä jos verensokerini pääsee laskemaan liian alas, tulen kiukkuiseksi.
Jos erehdyn kuitenkin syömään rasvaista tai muuten tosi epäterveellistä ruokaa -- pasteijaa, pitsaa tai muuta herkkua --, kostaa kroppa hetken päästä pahalla ololla. Sama seuraus on sillä, jos lintsaan liikunnan harrastamisesta. Ehkä se on jonkinlainen fyysinen omatunto.
Siitä, että jättää karkit ja sipsit syömättä, ei taatusti ole mitään haittaa. Sinänsä kropan vastahakoisuus herkkujen vastaanottamiseen vain on jännää -- en todellakaan ole millään tietoisella dieetillä.

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007
Kauneusihanteita
Lukemista häiritsevät ehdottomasti tekemättömät kotityöt, kuten pyykinpesu. Ja pahin este lukemiselle on ehdottomasti sellainen syysillan ihana auringonlasku, kun taivas hehkuu tulta ja ruusunpunaa. Silloin on ihan pakko kääriytyä villapaitaan ja syöksyä teekuppi kädessä parvekkeelle ihailemaan taivaan värejä. Syksy tietää pimeän ja märän puolivuotisen alkua, mutta on siinä paljon ihanaakin.
Päivän parhaat naurut sain ripsarimainosjutusta. Odottelen innolla sitä hetkeä, kun esimerkiksi puuteri- tai sampoomainoksissa kerrotaan selkeästi, että mallin ihoa tai hiuksia on photoshopattu, jotta tuote näyttäisi kuvissa paremmalta. Tai sitten mainoksessa voisi luetella kaikki ne aineet, joita mainoskuvauksissa käytettiin sampoon lisäksi, jotta Pantene-tytön päästä ei sojottaisi yhtään karvaa epämääräisiin suuntiin. (Tai sitten Pantene-tytöllä on omien hiustensa päällä muovinen peruukki.) Ihailen lämpimästi Seppälän kampanjaa, jossa tavikset mainostavat vaatteita. Ja kun ajattelee syömähäiriöisten hoidon tilannetta, ihailen kampanjaa entistä enemmän. Voitaisko joko a) palata renessanssin kauneusihanteisiin tai b) sopia, että mallitytöt saavat syödä muutakin kuin pussin pakasteherneitä päivässä ja näyttää normaaleilta?
Ai niin. Kihaus loppui, mutta Rääkkylä ei jää festareitta. Hienoa. :)

maanantaina, lokakuuta 01, 2007
Pahus.
M sai mut sitten kuitenkin suostuteltua Facebookiin. Mutta siellähän on ihan oikeasti tuttuja, ja mikä parasta, myös joitain niitä tuttuja, jotka eivät asu Suomessa!
Ja nyt tää lähtis niinku laatimaan salaattia HYAL-rientoon. Tulee ihan vanhat ainejärjestöaktiiviuden ajat mieleen, kun väännettiin Huoneella milloin mihinkin tapahtumaan pastasalaattia ja vappumunkkeja ja ties mitä lie. Liikutus. :)

lauantaina, syyskuuta 29, 2007
Aarteita kellarista
Herranjumala! Mä mahdun suurimmaksi osaksi samoihin vaatteisiin kuin kaksikymppisenä! (Farkuissa en vaan pysty hengittämään kunnolla enkä hameissa kumartumaan ilman, että pakarat paljastuvat. Olenko todella käyttänyt joskus noin lyhyitä helmoja? Nyt niitä kyllä kutsuu kirppari.)
Mun aineenvaihdunta taitaa edelleen olla aika sekaisin häiden jäljiltä... tai sitten äärimmäisen tehokas. Olenko todella kutistunut kolmen kuukauden sisällä kaksi vaatekokoa vai ovatko vaatekoot nykyisin pienempiä kuin ennen? Veikkaan vahvasti jälkimmäistä.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Facebook, kaikkien huulilla
Keskustelin viimeksi tänä aamuna ihmisten kanssa Facebookista. Kuulemma toooosi addiktoiva, joskaan kukaan ei osaa selittää miksi. Jos se on jotenkin samanlainen kuin Myspace, niin en lämpene.
Itse en tiedä Facebookin sisällöstä sen enempää, tutustuminen ei ole mahdollista rekisteröitymättä ja olen menestyksekkäästi pysytellyt tunnuksettomana ainakin tähän asti. Kutsuja kuitenkin satelee tasaisin väliajoin kaikesta huolimatta. Saa nähdä, annanko jossain vaiheessa periksi. Ehkä, jos sivustossa on jotain muutakin ideaa kuin tirkistellä, kuka tuntee kenet ja montako kaveria sillä toisella on.
Ai niin, minusta tuli tänään virallisesti tohtorinna eli OTT:n vaimo, kun Olli osallistui publiikkiin ja sai tutkintotodistuksen. Onnea! <3

torstaina, syyskuuta 27, 2007
Maailma on pieni, mutta välimatkat suuria
Kyllä maailma on sitten pieni! Tiistaina laulutreeneistä kotiin tullessani törmäsin bussissa Mainzista tuttuun pariskuntaan. Ovat molemmat täällä vaihdossa ja asuvat ihan meidän lähelläkin vielä! Eri muksaa tavata vanhoja tuttuja. <3
Vielä kun saisin myös Mainzin aikaisen ystäväni Aurélien Ranskasta tänne Suomeen tai pääsisin itse Reimsiin käymään. Nähtiin viimeksi vuosi sitten ja ikävä on. Onneksi sähköposti sentään kulkee nopeasti ja helposti.
Sain ne tenttijärjestelyt sovittua (ja yhden poikkeusjärjestelynkin! Ihanaa kun on kivoja proffien viransijaisia!) ja luku-urakka voi alkaa. Selviän aika vähällä, tenttialueen ensimmäiset 25-30 sivua koostuvat lähde- ja sisällysluetteloista. Parhaaksi dopingiksi ovat tänään osoittautuneet vihreä minttutee, suklaatuoksukynttilät ja pääkallokuvioidut villasukat.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007
Uljas, moderni maailma
Yritin sopia tenttijärjestelyistä proffan viransijaisen kanssa sähköpostitse, kun mulla ei ole muuten mitään asiaa nykyisin päärakennukselle tai keskustakampukselle ylipäänsä muulloin kuin tenttipäivinä. Juu ei, ei tällainen peli vetele alkuunkaan, että asioista muka voisi sopia sähköpostin tai puhelimen välityksellä. Tervetuloa vastaanotolle. Luvassa siis lähes turha reissu keskustaan.
Seuraavaksi oli sitten vuorossa vastaanotolle ilmoittautuminen, joka ei tietenkään ole mahdollista puhelimitse tai sähköpostitse. Tervetuloa laitoksen käytävälle kirjoittamaan nimesi listaan viimeistään vastaanottoa edeltävänä päivänä klo 12. Luvassa olisi ollut toinen turha reissu keskustaan, ellei ihana puolisoni olisi suostunut harppomaan työhuoneestaan kadun toiselle puolelle rustaamaan nimeni siihen listaan puolestani.
Jotenkin tuntuu siltä, että humanistisessa tiedekunnassa pyritään joskus varta vasten vaikeuttamaan opintojen etenemistä (ei, en edes ala paasata tässä siitä lomake- ja työmäärästä, joka on täytettävä, kun haluaa sisällyttää tutkintoon esim. vaihdossa suoritettuja opintoja). Lomakkeiden täyttelystä, tenttikuorista (puolet siihen täytettävistä tiedoista ihan turhia!) ja muista innovatiivisista menetelmistä tulee elävästi mieleen Saksa, jossa faksi ja tavallinen kirje ovat aivan normaaleja välineitä dialogin käymisessä. Siis faksi. Ei puhelin.
Toki faksikin olisi tässä tilanteessa parempi kuin keskustaan raahautuminen. Mutta please, soittakaa mulle heti kun humanistinen tiedekunta on keksinyt puhelimen ja hyväksynyt sen sallituksi yhteydenpitovälineeksi.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007
Oodi syksylle
Päivänvalo vähenee koko ajan syksyn myötä ja sen huomaa selvästi. Kahdeksalta herääminen tuntuu usein vaikealta ja herättyäni olen aina ainakin tunnin sellaisessa tokkurassa, jossa onnistuu lähinnä kahvin tai teen litkiminen ja Hesarin selailu. Kirkasvalolamppua voisi ehkä harkita, mutta mihin ihmeeseen sen asentaisi?
Mutta syksy! Ihana, punakeltainen, puolukankirpeä ja omenanraikas syksy, jolloin saa syödä sydämensä kyllyydestä karpaloita, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä! Niinä päivinä, kun ei sada, maailma on kauneimmillaan, kun matalalta paistava syysaurinko kultaa kaiken. Harmaina ja valottomina päivinä taas värinnälkä yllättää nälän tullessa. Olen löytänyt punajuurisosekeiton salat uudestaan (erityisen hyvää vuohenjuustovaahdon kanssa, btw) ja puolukkasmoothie on ihan parasta!
Syksy on tuonut mukanaan myös shoppailuhimon. Himoitsen erilaisia kynsilakkoja, mekkoja, pitsihuiveja ja kaikkea, mitä en oikeasti tarvitse enkä siksi myöskään aio ostaa. Taivuin kuitenkin hankkimaan muutamat lämpimät polvisukat ja sukkikset, sillä koko ajan tekee mieli kulkea hameissa (okei, aineenvaihduntani kiihtyi ennen häitä sellaiseksi, että vanhat reisitaskuhousut putoavat edelleen yltäni). Olen myös pitkästä aikaa käyttänyt kaupungilla kävellessä yksinomaan sellaisia kenkiä, joissa on korko. Vaikka takana on pitkä kiinantossukesä, jalat ovat yllättävän vähän jumissa.
Ei muuten ole varsinainen yllätys, etteivät suuret vaateketjut pärjänneet eettisyystutkimuksissa. Sen sijaan minut ainakin yllätti se tieto, että suuri ruotsalainen sai kuulemma puhtaimmat paperit ketjujen joukossa. Olisin olettanut jotain muuta.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007
Osoitteenmuutos
Tutuille tiedoksi: huomisesta eteenpäin myös sähköposti löytänee parhaiten perille uudella nimellä.
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Umbrella-ella-ella-eh-eh-eh
Mulla on kummallinen tapa tykästyä joskus musiikkiin ärsyyntymisen kautta. Jos jokin biisi jää päähän soimaan ja alkaa ärsyttää oikein kunnolla, alan lopulta pitää siitä. Tyypillistä näille biiseille on se, että ne yleensä edustavat sellaista musiikkia, jota ei muuten tulisi ehkä ikinä mieleen ostaa.
Ensin 16-vuotias amerikkalainen teinityttö JoJo teki biisin Too Little Too Late, joka sisältää ehkä kaikki mahdolliset kliseet "jeeei-jei, wooooo-ooo-hooo" -kiekaisujakaan unohtamatta, mutta soi siitä huolimatta päässäni noin viikon. Ja nyt en jostain syystä saa millään Rihannan Umbrellaa pois päästäni, kertosäe on todella tarttuva. Sivuhuomiona mainittakoon, että tuolla muuten lähinnä korsetissa ja sukkiksissa keikistelyä sisältävällä videolla näkyy ainakin parinkymmenen sekunnin ajan aivan ihana valkoinen mekko (kelaa kohtaan 1:02 ja siitä eteenpäin).
Syksy tuli ihan yllättäen ja toi mukanaan sekä muurarin että hanslankarin. Eräänä aamuna ikkunamme alle ilmestyi pari metsuria, jotka kaatoivat kadun toisella puolella olleen metsikön pois. Nyt siinä on sitten räjäytys- ja rakennustyömaa, pykäävät tänne kuulemma päiväkodin.
Ja yritän kovasti orientoitua taas opiskeluun.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)