maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Oodi syksylle

Päivänvalo vähenee koko ajan syksyn myötä ja sen huomaa selvästi. Kahdeksalta herääminen tuntuu usein vaikealta ja herättyäni olen aina ainakin tunnin sellaisessa tokkurassa, jossa onnistuu lähinnä kahvin tai teen litkiminen ja Hesarin selailu. Kirkasvalolamppua voisi ehkä harkita, mutta mihin ihmeeseen sen asentaisi?

Mutta syksy! Ihana, punakeltainen, puolukankirpeä ja omenanraikas syksy, jolloin saa syödä sydämensä kyllyydestä karpaloita, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä! Niinä päivinä, kun ei sada, maailma on kauneimmillaan, kun matalalta paistava syysaurinko kultaa kaiken. Harmaina ja valottomina päivinä taas värinnälkä yllättää nälän tullessa. Olen löytänyt punajuurisosekeiton salat uudestaan (erityisen hyvää vuohenjuustovaahdon kanssa, btw) ja puolukkasmoothie on ihan parasta!

Syksy on tuonut mukanaan myös shoppailuhimon. Himoitsen erilaisia kynsilakkoja, mekkoja, pitsihuiveja ja kaikkea, mitä en oikeasti tarvitse enkä siksi myöskään aio ostaa. Taivuin kuitenkin hankkimaan muutamat lämpimät polvisukat ja sukkikset, sillä koko ajan tekee mieli kulkea hameissa (okei, aineenvaihduntani kiihtyi ennen häitä sellaiseksi, että vanhat reisitaskuhousut putoavat edelleen yltäni). Olen myös pitkästä aikaa käyttänyt kaupungilla kävellessä yksinomaan sellaisia kenkiä, joissa on korko. Vaikka takana on pitkä kiinantossukesä, jalat ovat yllättävän vähän jumissa.

Ei muuten ole varsinainen yllätys, etteivät suuret vaateketjut pärjänneet eettisyystutkimuksissa. Sen sijaan minut ainakin yllätti se tieto, että suuri ruotsalainen sai kuulemma puhtaimmat paperit ketjujen joukossa. Olisin olettanut jotain muuta.

Ei kommentteja: