Kroppa vs. minä

Tämä keho suojelee linjojani melkein tahdostani riippumatta. Kauppaan mennessä saattaa tehdä mieli jotain hyvää ja karkkihyllyjen edessä kroppa kertoo, että jo karkkien näkeminenkin ällöttää ja pakasteherneet ja ananasmurska ovat todennäköisesti paljon makeisia maukkaampaa popsittavaa. Tällöin karkit mitä todennäköisimmin jäävät kauppaan ja kotona istun onnellisesti jäisiä pakasteherneitä napostellen. Kropalla on omat mielipiteensä myös monista muista herkuista.

Vohvelit kermavaahdon ja hillon kanssa?
Vohvelit ovat ok, hilloa saa olla suunnilleen pikkusormen kynnen verran per vohvelisydän (jos lainkaan), niin ei makeus ala ällöttää, ja kermavaahdon voi jättää kokonaan pois. Yrittäkääpä muuten ostaa joskus vaikka Lintsiltä vohveli ilman mitään lisukkeita, olen huomannut sen yllättävän vaikeaksi.

Suklaata?
Tosi tumma suklaa (vähintään 70 % kaakaota, 85 % on parasta) on sikahyvää, eikä aiheuta mitään ongelmia. Sitä paitsi sitä tuskin sortuu syömäänkään kuin palan per syöntikerta. Vaan tarjoapa Marabouta: pelkkää sokeria ja rasvaa, ewwww. Fazerin sininen olisi ihan hyvää, mutta sitäkin voi syödä vain pari palaa per syöntikerta, sillä a) siinä on laktoosia, b) suurempi määrä on ällömakea. Ja ällömakeasta pidän suunnilleen yhtä paljon kuin ällörasvaisesta, eli en lainkaan. Jos suklaata ei ole saatavilla pienessä pakkauskoossa, en halua sitä lainkaan. Levystä tulee vain ällötys jo ensimmäisen rivin jälkeen, söi sitä kuinka pienissä erissä hyvänsä.

Karkkeja? Irtokarkkeja?
No jos joku tarjoaa. Itse ostan aina joskus salmiakkia -- apteekin salmiakki ja ne supervahvat pääkallot ovat parhaita. Pussikoko saa olla max. 90 g, muuten se jää kauppaan, isot pussit näyttävät ällöttäviltä. Jo syödyn karkin lisäksi myös syömatön karkki voi aiheuttaa pahoinvoinnin oireita.

Sipsejä?
Ei todellakaan. Nachot saattavat mennä, etenkin jos niiden kanssa on hyvää ja paprikatonta salsaa, tai popcorn, mutta niitäkään ei ikinä tee mieli ostaa itse. Dipattavista herkuista ihan parhaita ovat kurkku-, porkkana-, kukkakaali- ja kesäkurpitsalohkot.

Rasvaista krapularuokaa?
Ei, ei herranjumala, krapulassa ei voi syödä. Ja sittenkin kun pystyy, ei todellakaan tee mieli rasvaa tai suolaa. Krapularuoka tarkoittaa kurkkua, vesimelonia, ananasta, satsumaa ja jäisiä pakasteherneitä, mutta ei missään nimessä karkkia tai pitsaa ennen kuin kaikki alkoholi on taatusti poistunut verestä. Olen muuten joskus puolustanut rasvatonta ja vesipitoista krapularuokaa Siulan sillistä järjestettäessä -- ja jäänyt kohtuullisen yksin mielipiteeni kanssa. No ehkä sinne jotain viinirypäleitä tai mandariineja lopulta ostettiin.

Lounas?
Uskokaa tai älkää, Unicafen annoksista tulee ähky, siis ihan niiden koon takia. Kropan mielestä desi riisiä ja desi höyrytettyjä herneitä -- tai pari desiä porkkanasosekeittoa ilman leipää ja salaattia -- riittäisi lounaaksi. Kroppa osaa myös vihjailla pitkälle iltapäivään saakka, ettei mulla oikeasti voi vielä olla nälkä. Tämä on tosi katalaa, sillä jos verensokerini pääsee laskemaan liian alas, tulen kiukkuiseksi.

Jos erehdyn kuitenkin syömään rasvaista tai muuten tosi epäterveellistä ruokaa -- pasteijaa, pitsaa tai muuta herkkua --, kostaa kroppa hetken päästä pahalla ololla. Sama seuraus on sillä, jos lintsaan liikunnan harrastamisesta. Ehkä se on jonkinlainen fyysinen omatunto.

Siitä, että jättää karkit ja sipsit syömättä, ei taatusti ole mitään haittaa. Sinänsä kropan vastahakoisuus herkkujen vastaanottamiseen vain on jännää -- en todellakaan ole millään tietoisella dieetillä.