Oranssi paita ja vihreet housut

Kävin tänään tekemässä jo toista kertaa viimeisen tenttini ikinä tässä tutkinnossa. Tällä kertaa luulen saaneeni sen läpi, kysymyksetkin kun olivat sanasta sanaan samat kuin joulukuussa, jolloin kävin viimeksi kokeilemassa onneani (eikös se niin ole, että jos yhden kerran reputtaa tentin, niin senhän on tietysti oltava se viimeinen jäljellä oleva?). Viime yrityksellä sovelsin kolmessa vastauksessa neljästä lottokonemetodia ja jäin vain paria pistettä vaille läpipääsyn, tällä kertaa ei pahemmin tarvinnut arpoa.

Emin kirjoiteltua blogissaan päiväkirjateemasta jonkin verran viime aikoina rohkaistuin kaivamaan omat yläaste- ja lukioaikaiset päiväkirjani esiin ja vilkuilin niitä vähän. Riemastuttavimpia ovat merkinnät, jotka olen tallentanut tekstin sijaan piirroksina, sekä sivuille ehkä aivan randomisti liimatut viestilaput mm. tuloksena tuntien aikana käydystä kirjeenvaihdosta (voi kun muistaisin, kenen kanssa, missä ja kenestä kävin keskustelua kirjoittaessani lapun "oranssi paita ja vihreet housut, tulee ihan porkkana mieleen") ja kaverien joillekin tyhjille sivuille kirjoittamat terveiset. Ja voi miten naiivi nuori tyttö olenkaan yläasteella ollut!

Lukioaikaisten sivujen lukeminen sen sijaan teki välillä aika kipeää, ellei mukaan lasketa nauruhermoja kutkuttavaa kertomusta keskustelusta, jossa pohdittiin, kuoleeko lentopelkoinen ihminen mieluummin lentokoneessa vai sen alla. En muistanutkaan, miten hukassa sitä välillä oli itsensä ja kaiken muunkin kanssa, vaikka monen muun ihmisen asiat ovat varmasti olleet huonomminkin. Voi kun joku olisi silloin osannut uskottavasti sanoa, että kymmenen vuoden päästä elämä tuntuu -- no, ellei nyt suoranaisesti helpommalta, niin ainakin huomattavan erilaiselta.