...nimittäin kolmen kuukauden mittaiseksi venynyt kuherruskuukausi. Olen ensimmäistä kertaa yön yli yksin kotona sitten naimisiinmenon. Olli koki saman jo viikko sitten, kun olin liittarissa.
Ei tämä tuntunut näin yksinäiseltä silloin, kun olimme vielä avopari. Vai tuntuiko sittenkin? Kaikki on muuten ihan ok, mutta en enää osaa mennä yksin nukkumaan! Onneksi koti on täynnä ihania ja uskollisia pehmoeläimiä, ehkä kasaan ne kaikki sänkyyn ja kömmin kasan keskelle nukkumaan.
Tai sitten ehkä istun nojatuolissa koko yön, luen tenttiin, neulon ja juon Uskollinen ystävä -teetä, sillä lukeakin pitäisi vielä, eikä huomenna ole kiire mihinkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti