Frau N. fühlt sich heute sehr müde

Yritän kovasti palata arkeen, mutta tänään vaivaa selvästi jonkinlainen kotiinpaluuväsymys. Eiliseltä lennolta pois jäänyt, Zürichista seuraavalla koneella perässä tullut matkalaukku tuotiin kotiovelle puolisentoista tuntia sitten, mutta en vieläkään ole jaksanut purkaa sitä enkä pestä matkalla syntyneitä pyykkejä. Paluu arkeen ei ole niin helppoa, kun kymmenen päivää on saanut kokea hemmottelua, joka sisältää melkein kahdentoista tunnin yöunia, ihania ja suuria päivällisiä joka ilta, tuoreita sämpylöitä aamiaispöydässä ja aurinkoisia hiihtopäiviä alppilumilla -- ja yhtäkkiä pitäisi taas alkaa siivota ja pyykätä ja syödä pakastimesta sulatettua jälkiuunileipää. En muista, milloin naamani olisi viimeksi ollut näin ruskea ja pisamainen, täällä Suomessa ei ainakaan nyt aurinkoa paljon näy.

Matkalla oli kyllä taas todella mukavaa ja joulukin meni ohi paljon helpommin kuin Suomessa, ainakaan ei tarvinnut sietää niin paljon tingelitangelimusiikkia ja ostosruuhkaa. Luonnonlunta riitti vuorilla, avoimien rinteiden lista Lechissä ja Zürsissa oli ja näyttää yhä olevan vihreä värisuora. Täytin tavoitteeni ja laskin tänä vuonna Zürsista takaisin Lechiin Madlochia pitkin, jota en ennen ole uskaltanut tehdä. Menimme Madlochin molemmat reitit, Madloch-Zugin kerran ja Madloch-Lechin kolmesti tai neljästi (reitti Lechiin oli niin mukavaa laskettavaa, että on sääli, kun se yleensä on kiinni). Hissimatka on kaunis mutta pitkä, hidas ja joskus kylmä. Ostin ihanat mittatilausmonot Strolzilta (ei enää ikinä vuokramonoja eikä ongelmia mm. siitä, että kantapää nousee ja laskee monon sisällä vallattomasti kääntyessä) ja toiseksi viimeisenä päivänä hankin myös kypärän (ne ovat yleistyneet myös aikuisilla valtavasti parin viime vuoden aikana ja kieltämättä kypärä päässä laskeminen tuntuu turvallisemmalta kuin ilman). Nyt en ehkä tuhlaa rahaa mihinkään noin vuoteen, etupäässä siitä syystä, että noiden hankintojen jälkeen olen entistä persaukisempi.

Saimme taas muistutuksen siitä, että kun sää vuorilla muuttuu, niin se todella muuttuu. Viimeisen kauniin päivän aamuna kello kahdeksalta näkymä ikkunasta oli tällainen:

...ja seuraavana aamuna kello kahdeksalta tällainen:

Lumisateessa ja sumussa laskiessa ei todellakaan näe mitään, ei edes rinteessä vaanivia lumikasoja ja satunnaista jäätä, joten viimeinen päivä kului tiukasti miehen suksien kannoilla laskiessa, me kaksi kypäräpäätä kauniisti peräkkäin. Ostin kypärääni Strolzin lastenosastolta leopardikuvioiset korvat, vähän niin kuin Resi Stieglerillä ennen, ja sain myyjiltä harvinaisen leveitä hymyjä kassalla.

Ehkä teen kohta noille laukuille jotain, tai sitten odotan miestä kotiin nauttimaan spagettia ja papupestoa sekä selvittämään pyykkivuorta kanssani. Joka tapauksessa iloista uutta vuotta kaikille! :)