Ostoshelvparatiisissa ompi tunnelmaa

Jukka puhui blogissaan niin kauniisti Lempäälän Ideaparkista, että pakko se on tänne linkata. Sori vaan.

Lentävä juoksumatto

Weeehaaa! Nyt saa taas hallintorakennuksellakin hien pintaan muutenkin kuin jonottamisen tuskasta! Mahtavaa! Luulen, että käyn silti edelleen enimmäkseen Kumpulassa ja Viikissä. Siellä on väljempää.

Lintsasin metriikan luennolta istuakseni (kir)jastossa kirjavuoren ympäröimänä. En luultavasti tajua tällä kertaa annetuista kurssitehtävistä sitten hölkäsen pöläystä, mutta väliäkö tuolla lopulta, ainakaan juuri nyt. Kevätaurinko paistaa ulkona täydeltä terältä ja gradukin on taas muutaman sivun verran valmiimpi kuin ennen. :)

Positiivinen yllätys

En ole pitkään aikaan käynyt uimassa. Yleensä en ole hirveästi pitänyt uimahalleista, koska kuntouintiradoilla on alituiseen ruuhkaa, joka paikkaan ehtivät lapset eivät noudata mitään ratoja vaan hyppivät altaan laidoilta pahaa-aavistamattomien uimarien sekaan (/päälle) ja altaan syvässä päässä alitajunta kertoo, että kohta syvyyksistä ilmestyy käsi, joka vetää minut pinnan alle. (Tappajahaukia pelkään sentään vain järvissä tai joissa uidessani.)

Vuosaaren uimahalli oli joka tapauksessa positiivinen yllätys. Hinta oli opiskelijakortilla halvempi kuin Yliopistoliikunnan sopimusuimahalleissa, 2,50 e, ja sillä sai nauttia taatusti tungoksettomasta uinnista lähinnä vanhusten ja parin kuntouimarin seurassa. Kuntouintiin oli varattu kuudesta radasta neljä, välillä polskin yhdellä radalla yksinäni. Vesijuoksijoille ja muille pulikoitsijoille oli kaksi rataa toisiinsa yhdistettynä (ilman välipoijuja) ja mikä parasta, vesijuoksuvöitä sai lainata uimavalvojan kopin vierestä ilmaiseksi. Pakkohan sitä oli kokeilla. Aluksi olo tuntui aika urvolta, mutta nyt kroppa kertoo, että ihan tehokasta hommaa se taitaa kuitenkin olla. Aivan saletisti kokeilen uudestaankin. Ei se voi olla noloa ihmiselle, joka tunnustaa ihan julkisesti harrastavansa sauvakävelyäkin. ;)

Kaikkein mukavin yllätys oli kuitenkin 31-asteinen monitoimiallas, joka pursusi erilaisia hierovia poreita ja vesisuihkuja. Sain eilisen treenin jäljiltä kipeän kropan puolessa tunnissa varsin miellyttävään kondikseen -- eikä se hieronta pahaa tehnyt puolentoista tunnin uinti- ja vesijuoksusessionkaan jälkeen. Suurin osa vanhuksista muuten pyyhältää suihkusta suoraan monitoimialtaaseen, mikä saattaa osaltaan selittää kuntouimariratojen väljyyttä.

Itse Vuosaari oli muuten muuttunut melkoisesti siitä, kun viimeksi siellä kävin. Vanha ostari Columbuksen vierestä on purettu, Tehtaanpuiston yläaste on kadonnut kummalliseen monttuun ja rakennusten taakse. Lisäksi joka paikkaan on ilmestynyt uusia asuintaloja niin, ettei niitä vanhoja sieltä seasta enää edes erota. Tulipahan nähtyä livenä myöskin se tornihirvitys, joka kuulemma on Suomen korkein tornitalo.

Vaalien jälkeen

Jaha. Ihana kevät muuttuikin sitten vaihtelevaksi rae- ja räntäsateeksi. Siitepölyhaitta ei kuitenkaan ole poistunut, joten nythän elämä vasta auvoisaksi muuttuu. Ajatelkaa, saa kevään ja talven parhaat puolet yhdessä! Voi niiskuttaa ja aivastella samalla kun kahlaa polviaan myöten loskassa ja räntää sataa ylöspäin. <3

Löysin sitten lopulta itselleni sopivan ehdokkaan. Äänestin ja niin teki moni muukin, mutta rannalle tuo silti jäi. Harmi. Ylen sivuilla voi muuten tutustua ehdokkaiden äänimääriin jopa äänestyspaikoittain. Mielenkiintoista. :)

Jos opintorahan korotuksesta vallitsee suuri yksimielisyys, kuten Hesari väittää, niin kuinka nopeasti valtiovarainministeriö kehtaa sulkea rahahanat -- ja ehdimmekö ujuttaa ämpärin alle ennen sitä?

Pärsk. Ryys. Trööööt. Niisk. Niisk.

Yleensä pidän oikein kovasti puista ja kasveista. Olen haltioissani nähdessäni vaivaiskoivuja, leskenlehtiä, kukkivan näsiän tai komean käkkärämännyn. Kevät -- ja osa kesästä -- luo kuitenkin poikkeuksia luonnonystävyyteeni. Siitepöly (juuri nyt kukkii leppä) saa silmät punoittamaan, nenän vuotamaan ja röörit tukkoon ja koska allergiasumutekin loppui tänä aamuna, oli pakko tehdä täsmäisku apteekkiin. Nyt tässä sitten taas popsitaankin pillereitä ja impataan sumutteita, kunnes koittaa loppukesä ja vihoviimeinenkin vitsaus, siis pujo, lopettaa kukintansa.

Keväisin järjestetään aina ihan mielettömän ihania tempauksia, joissa pyritään kitkemään pujot tienvarsilta jo ennen niiden kukintaa. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kaikkien kukkien pitäisi saada kukkia, mutta pujojen vaikutus hengitysteihini on sitä luokkaa, että olen valmis tekemään periaatteideni kohdalla pienen poikkeuksen. Loppujen lopuksi: minä en aloittanut tätä sotaa pujoja vastaan. Itse ne joka vuosi tuhoavat mahdollisuutensa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon muuraamalla silmäni umpeen ja aktivoimalla limakalvoni.

Olkaa rauhassa, koivuihin ja leppiin en aio koskea. Niitä kun ei saa kitkettyä kuin kirvehellä, eikä minusta metsuriksi sentään ole.

Lisäys klo 14.02: Mitenkään edelliseen aiheeseen liittymättä: kertoisko joku mulle millä perusteella esim. Ranskassa tai Italiassa tuotettu viini on epäreilua, jos kerran tarvitaan erillisiä reilun kaupan viinejä? Luulisin, että on ainakin ekologisesti ajateltuna huonompi vaihtoehto kuskata litrakaupalla juomia Etelä-Afrikasta tai -Amerikasta Suomeen, kun ei-epäreilua tuotantoa on lähempänäkin. Olin itse viime syksynä Ranskassa viinitilalla töissä (ks. reissuraportti) ja koin kyllä tulleeni kohdelluksi ihan eurooppalaiseen tapaan. Sain ihan kivasti palkkaa, työntekijöiden ruoasta, nukkumisesta ja muusta hyvinvoinnista huolehdittiin ja viljelijäkin näyttää saavan rahaa viineistään ihan hyvin. Mikä siis tekee eurooppalaisista viineistä jotenkin afrikkalaisia vastineitaan epäreilumpia?

Muoviruusuja omenapuussa

Jei! Hallintorakennuksen kuntosalin alati rikkinäisille laitteille tapahtuu vihdoin jotain! Hallinnon salilla syke onkin viime aikoina noussut nykyään lähinnä tuskasta, kaikkien jonottaessa sille ainoalle varmasti toimivalle matolle. Osittain juuri siksi olen siirtynyt Kumpulan ja Viikin salien käyttäjäksi.

Niin ja ihan kohta on jo niiiiin kevät! Lenkkireitin varrella olevalla tyhjällä tontilla kasvavassa omenapuussa on muoviruusuja silmuja. Aurinko laskee vasta kuuden jälkeen, talitintit laulavat kuin viimeistä päivää, pajuissa näkyy jo pikkuisia kissoja ja ilma on sen verran lämmin että ihan hyvin voi käyttää kevättakkia jos on villapaita alla. Katupöly kutkuttaa nenää, köh köh (siitepölykautta odotellessa) ja fillarinkin voi taas kaivaa pyöräkellarin uumenista. Keväästä kertoo myös "eau de tienvarsi" -- kutsukaa vaan sitä koirankakan hajuksi, mutta on siinä oikeasti muutakin: kevätauringon, lätäköiden, leskenlehtien, märän hiekan ja talven yli lumen alla olleiden mustiksi muuttuneiden lehtien aromia.

Kaikkein parasta aikaa keväässä on se, kun aurinko alkaa lämmittää oikein kunnolla ja koivuihin ilmestyy pikkuruisia lehtiä, mutta ampiaiset ovat vielä ainakin suurimmaksi osaksi unten mailla. :)

Ehdokasvajaus

Ennakkoäänestys on siis alkanut ja varsinainen vaalipäiväkin lähestyy. Olen täyttänyt suunnilleen kaikki tarjolla olevat vaalikoneet, mutta sitä täydellistä ehdokasta ei vain taida olla olemassa. Tai sitten tarttis muuttaa kehyskuntiin, pois Helsingistä -- Uudenmaan vaalipiirissä olis tarjolla tyyppi, jota voisin sekä vaalikoneiden että muun kuulemani perusteella hyvin äänestää. (Ei, en puhu Niinistöstä enkä Vanhasesta. Enkä myöskään Karpelasta tai Harkimosta. Enkä kenestäkään muustakaan iltapäivälehtien lööpeistä tutusta hahmosta.) Joku tarttis nyt kuitenkin omasta vaalipiiristä keksiä. Kirkkoveneen/Aku Ankan/Tony Halmeen äänestäminen ei minusta tunnu hyvältä vitsiltä. Ainahan voi tietty antaa äänensä myös Maksuttomalle Koulutukselle, mutta toisaalta -- kai sieltä listoilta nyt joku sellainen pitäis löytyä, joka on edes jossain määrin sopiva äänestettäväksi ja ihan aikuisten oikeesti ehdolla.

Vaalilupauksissa ainakin seniorien hyvinvointi kiinnostaa ehdokkaita yhtäkkiä enemmän kuin kertaakaan neljän vuoden aikana. Hyvä niin ja toivottavasti kiinnostus pysyy yllä vielä sittenkin, kun uurnien sinetit on avattu ja äänet laskettu. Toivottavasti myös ne muutamat ilmoille kajahtaneet lupaukset opintorahan korottamisesta lunastetaan.

Itse etsin sopivan nuorta (mutta ei ainakaan kovin paljon itseäni nuorempaa) ehdokasta, joka perustelee mielipiteensä hyvin, jolla on arvot kohdallaan ja järkeä päässä ja jonka sydämessä palaa ehdoton intohimo pyrintöihin nuorten ja opiskelijoiden puolesta. Ne kolme varteenotettavaa tyyppiä kaikista vaalikoneiden tarjoamista vaihtoehdoista ovat liikkuneet vastauksien yhteensopivuudessa siinä 80--85 %:n rajamailla. Samat kolme siis joka vaalikoneessa. Näissä vaaleissa yksikään kone ei ole tainnut tarjota mulle muuten ainoatakaan kolmen suurimman puolueen ehdokasta kymmenen parhaan joukossa, kun taas vassarit ja vihreät ovat loistaneet listauksissa. Kertookohan tämä jotain suurista puolueistamme, minusta tai jopa molemmista?

Elastinen Iso G

En päässyt kirjastotilaisuuteen aamulla -- eilisen pj-seminaarin jälkeinen väsymys vei veronsa niin etten millään saanut silmiäni auki ennen yhdeksää. Sen sijaan graduohjaajan kanssa sovitulla vastaanotolla kävin tänään. Sain yllättävän hyvää palautetta -- olin odottanut hiukan ankarammansorttista arviota tekstistäni -- ja aimo nipun tarpeellisia neuvoja. Nyt alan siis ihan uudella innolla ja motivaatiolla hioa gradun osista lopullista kokonaisuutta, kun homma ei enää edes tunnu palapeliltä, josta joku on pihinyt reunapalat. Toivottavasti tekstiä syntyy tästä eteenpäin kuin räppiä ja saan sen ajallaan valmiiksi. :) Riimittelyä ainakin on aina helppo ja hauska tehdä ja teinpä sivumennen sanoen tänään yllättävän bongauksen: yksi alun perin Siulan laulukirjassa julkaistu sanoitukseni on näköjään löytänyt tiensä myös Kronoksen laulukirjaan, kuten myös eräs Juhan sanoituksista. Pakko myöntää, että mua aina hätkähdyttää törmätä noihin omasta kynästä tulleisiin viisuihin jossain ihan muualla, vaikka kyllä niitä aina välillä tulee erinäisissä laulumonisteissa ja muissa -kokoelmissa vastaan. Kansanperinnettäpä tämäkin kai ja toisaalta, mihinkäs juomalaulut olisi tehty ellei käytettäviksi. :)

Opiskelu on muutenkin viime päivinä maittanut ihan mielettömän hyvin. Tällä hetkellä suurimman osan ajasta vie lähestyvä tentti, eli istun alituisesti kirja kädessä bussissa, kotona tai rakkaassa laitoskirjastossamme. Niin ja ne Mainzin opinnotkin tupsahtivat tässä päivänä muutamana Oodiin, whee! Ihmettelin hetken, miten suoritusnäkymä näyttääkään yhtäkkiä noin kivalta. Ilmeisesti sain siis täytettyä kaikki tarvittavat paperit liitteineen.

Mukava uutinen on sekin, että kaula on taas entisellään eli kipu on poistunut sieltä (tai oikeammin rajoittunut normaaliin tapaan vain toiselle puolelle eli niskan sekä lavan kohottajien tuntumaan). Buranasta, venyttelystä ja kylmägeelistä oli siis apua. Kun leukaa voi taas aukoa tuskatta, tuntuu laulaminenkin jälleen mukavalta!

Se harrastustoimintaa haittaa

Tsiisus mikä viikko taas. Menoja on melkein joka illaksi yksi tai kaksi kappaletta ja tietysti ne ajoittuvat usein päällekkäin. Minkä takia kaikki haluavat järjestää menonsa juuri nyt? Mulla olisi esimerkiksi huhtikuun loppupuolella jo ihan mukavasti tyhjää tilaa kalenterissa -- voitaisko siirtää asioita helmi- ja maaliskuulta sinne? ;) Kaiken kiireen keskellä olen kuitenkin saanut opiskeltua ihan mukavasti. Tentti lähestyy ja olen jopa sopinut vastaanottoajasta gradunohjaajani kanssa! Haaveilen siitä, että kaksi vuotta hellästi kypsytelty ja viilailtu tutkielmani voisi kohdata tiedekuntaneuvoston ehkä jo tänä keväänä. Sivumennen sanoen, ne Saksan opinnot, joita anoin hyvitettäväksi, eivät vielä ole ilmestyneet opintorekisteriini. Toivottavasti en unohtanut täyttää vielä jotain seitsemättä lomaketta, joka sittenkin olisi vaadittu tai jotain.

Kaularankaa ympäröivät lihakset ovat jotenkin ihan mielettömän jumissa, joten pään kääntäminen tekee kipeää. Samoin leuan avaaminen sattuu ja mm. laulaminen tuntuu ikävältä, joten tästä lihasjumituksesta on pakko päästä eroon ja pian. En vain ymmärrä miten olen tähän joutunut ja miten ihmeessä olen saanut tällaiset solmut aikaan -- kyllä mulla niska on useinkin ollut kipeä, mutta että kaulan puolelta? Niitä lihaksia on vähän vaikea mennä hieromaankaan. Ehkä buranasta, venyttelystä ja kylmägeelistä on apua. Parempia neuvoja otetaan toki myös vastaan, anyone?

Niin. Joskohan tästä sitten keskeneräinen neule kainaloon ja takaisin luennolle.

Tiedekunta ja lomakkeet

Olenpas ollut laiska päivittelijä viime aikoina. Pahoitteluni. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin ja niiden oheistoimintoihin sekä ottaa itseäni niskasta kiinni gradun kanssa jälleen kerran. Teksti on periaatteessa valmista, mutta tuntuu vähän siltä, että olen palauttamassa sitä väärälle laitokselle. Miten tässä näin on päässyt käymään?

Kävin jokin aika sitten myös täyttämässä hakemuksia loppujenkin Mainzin opintojen rekisteröinnistä. Se ei sujunutkaan ihan niin helposti kun luulin. Kielikeskus nimittäin hoitaa korvaavuuksien rekisteröinnin saadessaan yhden täytetyn lomakkeen ja kopiot opintosuoritusotteista, paitsi jos satut opiskelemaan humanistisessa tai valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Humanisti joutuu menemään oman tiedekuntansa kansliaan ja täyttämään sikäläisen lomakkeen sekä varustamaan sen kaikenlaisilla liitteillä. Korvattavien opintosuoritusotteiden kopiot on tietenkin toimitettava, kahden todistajan oikeiksi todistamina. Lisäksi on tuotava kopio Oodin antamasta opintorekisteriotteesta ja selvitettävä karmea opintosuunnitelmalomake, jonka täyttäminen sai tuskanhien kihoamaan otsalleni kustakin osiosta suoritettuja ja puuttuvia opintoviikkoja laskeskellessa. Lopputuloksesta ei varmasti kukaan saa selvää -- minä ainakin putosin kärryiltä puolivälissä. Mainittakoon, että tiedekunnan opintoneuvojille (joiden joukosta joku saattaa löytää tuttuja naamoja) on ihan pakko antaa tunnustusta enkelimäisestä kärsivällisyydestä ja hyvistä neuvoista. Työ kansliassa mahtaa olla todellista neuvontaa, kun tiedekunnan näinkin yksinkertaiseen asiaan tuuppaama byrokratiamäärä tekee asioista vaikeita ja monimutkaisia. Kuinkahan monta lomaketta on täytettävä sitten kun tahtoo vaikkapa ilmoittautua publiikkiin?

Keskustakurjastoasiasta on nyt tulossa uusi tiedotus- ja keskustelutilaisuus hankkeen -- valitettavasti -- edettyä hiukan. Se järjestetään 1.3. klo 9--11 Porthanian salissa III. Edellisessä tilaisuudessahan kuulimme valaisevasti, kuinka kaikilla on nyt "mahdollisuus tulla mukaan tähän kehitykseen". Yleisöstä kysyttiin, että entä jos emme halua. Kysymys ei saanut vastausta.

Paluu maan pinnalle

Iloista uutta vuotta kaikille! Matka meni hyvin, parhaillaan toivun kotona kotiinpaluun aiheuttamasta töyssystä. Lähes 12 vuorokauden uutispimennon aikana on näköjään tapahtunut taas vaikka mitä ja sähköpostilaatikostakin löytyi 150 uutta viestiä. En vain millään jaksaisi palata arkeen ihan vielä, kun mieleni suhaa yhä Alpeilla miettien, olisiko aamulla ehkä mukavampaa laskea Schlegelkopfia vai Petersbodenia... Kaipa arki taas kohta ottaa erävoiton moisista mietteistä.

Lechin lumitilanne tänä jouluna kuvasti ilmastonmuutoksen uhkaa varsin konkreettisesti. Kiitos tehokkaan lumetuskaluston päärinteet olivat kuitenkin kunnossa ja jossain päin maastoa pääsi kuulemma laskemaan syvääkin (luonnon)lunta. Minä en maastoon lähtenyt, siirtymäreittejä lukuun ottamatta. En osaa vielä kääntyillä suksillani syvässä lumessa ja jätän sellaisen opettelunkin suosiolla tulevaisuuteen. Rinteissä riittää yleensä kuitenkin laskettavaa ihan kivasti. Tylsää ei tullut tänäkään vuonna, vaikka varsinkin etelärinteistä osa oli paikoin puhdasta alppiniittyä. Maisema on muuten taatusti superkaunis kesällä, kun alppiruusut kukkivat.

Luonnonlumen vähäisyys aiheutti myös sen, että jätimme Ollin kanssa menemättä hiihtokouluryhmiin -- Olli siksi, että sen ryhmä laskee ihan oikeasti syvää lunta ja liikkuu maastossa, jossa tänä vuonna oli tarjolla normaalia vähemmän lunta ja enemmän kivikkoa, minä taas siksi, että Olli tarjoutui valmentamaan tyyliäni ja tekniikkaani ilmaiseksi. Yllättävää kyllä avopuolison hellässä ohjauksessa on mahdollista harjoitella ja oppia laskutekniikkaa ja vieläpä riitelemättä!

Joulupäivänä pistäydyimme laskureissulla läheisessä St. Antonissa poiketen maisemaexculla Vallugalla (2811 m), joka sijaitsee St. Antonin ja Zürsin välissä ja on Arlbergin korkeimpia huippuja. Maisema oli huimaava ja näköalaa riitti aina Saksaan saakka. Vuorikiipeilyä mitään pystysuoraa kallioseinämää pitkin ei sentään tarvinnut harrastaa, Vallugalle menee pikkuruinen, viisi henkeä kerrallaan vetävä köysiratakabiini.

St. Antonissa oli mukava käydä vilkaisemassa paikkoja, maisema on hyvin erilainen kuin Lechissä, vaikka bussimatkaa kylien välillä on vain puoli tuntia. Sama hissilippu kelpaa molemmissa paikoissa (muun muassa) ja toimii tikettinä myös niiden välillä suhaavassa bussissa.

Loma onnistui kyllä rentouttamaan kaiken stressin ja muun sellaisen pois mielestä aivan täysin! Onnistuin tänä vuonna välttämään myös kaikenlaisen jouluruuhkan ja muun touhotuksen, siis olemaan edes noteeraamatta sitä sen lisäksi, etten itse myöskään osallistunut sellaiseen. Voi jospa ihmisellä ois moinen joulu ainainen. :)

Kurjastoasiaa edelleen

Keskiviikkoisessa konsistorissa näköjään tehtiin kaksi viime aikoina kuohuttanutta päätöstä. Ensinnäkin Kouvolan käännöstieteen laitos lakkautetaan rahoituksen puutteessa. Hyvä puoli siinä on se, että nyt muiden mahdollisuudet valita käännöstiede vaikka sivuaineeksi helpottuu, kun luennoille ei tarvitse lähteä filiaaleihin. Samoin kouvolalaisten sivuaineiden opiskelu helpottuu, kun ei tarvitse ottaa junaa Helsinkiin. Huono puoli puolestaan on se, että keskustassa on jo nyt pulaa esimerkiksi opetustiloista, kun taas Kouvolassa olisi kaikki käännöstieteilijöiden tarvitsemat resurssit jo olemassa, tilat ja opetukseen tarvittavat tietokoneohjelmat. Toiseksi konsistori päätti Kaisatalon ostosta. Keskustakurjasto on siis taas askelman lähempänä meitä kuin aiemmin. Varsinaista päätöstä sellaisen muodostamisesta ja laitoskirjastojen lakkauttamisesta ei silti ole vielä tehty.

Keskustakirjastosta ei välttämättä tule kurjastoa, jos sen organisoi ja rakentaa kunnolla. Esimerkiksi Viikissä sellainen on kai ihan toimiva. Toisaalta Viikissä myös opiskelijoiden ja tutkijoiden kerrallaan tarvitsemien kirjojen määrä on aivan eri luokkaa kuin vaikkapa oikeustieteen, kotimaisen kirjallisuuden tai suomen kielen parissa puurtavalla kollegallaan ja sikäläisten alojen aineistoakin on saatavilla sähköisesti enemmän kuin vaikkapa kielentutkimusta. En tiedä, miten Viikissä on lukupaikkojen laita, meillä niistä on ainakin pulaa jo nyt. Kaisatalon käytössä olevista 12 500 neliömetristä keskustakurjasto veisi 8 500 m2. En usko, että siitä lopusta suostutaan kovinkaan hanakasti tekemään lukutilaa, ainakaan niin suurelta osin kuin tarvetta olisi. Tämä voi tietysti olla vain omaa synkistelyäni ja konsistori voikin lopulta yllättää lukupaikkavarauksen suhteen iloisesti, jos keskustakurjasto tulee. Minen vaan oikein jaksa uskoa, kun niitä tähän asti on lähinnä vähennetty kaikkialta.

Viikin ja keskustan kohdalla ei voida myöskään puhua kampuskirjastosta aivan samassa mielessä. Siinä missä Viikin tilat ovat nätisti rinnakkain paketissa, on keskusta hajanaista silppua. Tiloja on Porthaniassa, päärakennuksella ja Metsätalossa, mutta myös valtsikassa, teologisessa ja Mariankadulla. Sieltä kauempaa ei hilppaista ihan tuosta noin vain Kaisataloon noutamaan jotain kirjaa kesken intensiivisen gradunteon kun huomaa sitä tarvitsevansa. Muutenkin ainakin minusta on etu, että gradua on mahdollista tehdä siellä, missä kirjatkin ovat ja mieluiten niin, että ne kirjat ovat myös paikalla. Jos siis kampusten kokoelmat on ihan pakko koota yhteen paikkaan, tulee sinne lukupaikkojen ohella saada myös tarpeeksi rauhallisia "tutkimuspaikkoja" (en keksi niille parempaakaan sanaa), joihin voi istahtaa vaikka koko päiväksi kannettavan tietokoneen kanssa tekemään opinnäytetöitä tai esseitä. Myös erikseen varattavien gradukaappien riittävästä saatavuudesta olisi hyvä huolehtia jatkossakin.

Kannattaa myös lukaista Ylkkärin juttu aiheesta ja keskustelut sen alapuolelta. Kiinnostavaa informaatiota erityisesti tuossa kyselyssä kohta, jossa opiskelijoilta on kysytty seuraavaa:

Käytätkö tiedekuntasi, laitoksesi ja/tai yksikkösi kirjastoa?
Kyllä 92,6 %
En 7,4 %

Jos 92,6 prosenttia opiskelijoista käyttää laitoskirjastoja, ne eivät voi olla tarpeettomia. Ylkkärin keskusteluista ilmenee myös, että laitoskirjastojen arvokkuus oman alan sosiaalisena ympäristönä ja tutkimusympäristönä on havaittu muillakin kuin meillä ja muutkin pitävät sitä tärkeänä. Toivottavasti konsistorissa kuunnellaan varsinaista päätöstä tehtäessä myös näiden kirjastojen puolestapuhujia, eikä vain istuta kolikonkuvat silmissä.

Kohta (klo 14) alkaa se tilaisuus tästä kirjastoasiasta päärakennuksella -- nähdään siellä!

Kirjastokauheutta

Jotkut (villien huhujen mukaan sosiologian opiskelijat?) järkkäsivät yliopistolla lakon. En osallistunut, sillä tänään oli oikeusfilosofian tenttipäivä. Ei olisi ollut kovin järkevää lakkoilla, kun seuraava tilaisuus tenttiä sitä on sitten helmikuun alussa ja Kela katkaisee opintorahan myös helmikuun alussa ellei 12.1. mennessä ole suoritettuna tiettyä määrää opintopisteitä, sanottiin kotiin postitetussa ukaasissa. Lakkoilemalla olisin siis menettänyt varmasti senkin vähän opintorahan, mitä nyt Kelalta saan.

Opintorahatilannettakin enemmän minua huolestuttaa yliopistolla käynnissä oleva hanke, jota virallisesti kutsutaan nimellä kirjastolaitoksen rakenteellisen kehittämisen toimeenpano. Eikös olekin niin ihanan helppo, lyhyt ja kielellisesti hurmaava ilmaus? Suomeksi se tarkoittaa sitä, että keskustakampuksen (joka on liian hajanainen ja niin edelleen ollakseen todellinen kampus) laitos- ja tiedekuntakirjastot halutaan niputtaa yhteen paikkaan opiskelijakirjastomaiseksi jättikokonaisuudeksi. Näillä näkymin tämä jättikirjasto sijoitettaisiin Kaisataloon, jota yliopisto ei vielä omista, mutta josta se kovasti haaveilee.

Mitä laitoskirjastojen yhdistäminen yhdeksi jättiläiskurj-kirjastoksi sitten tarkoittaa? No, ainakin oman pääaineeni opiskelijoille seuraavia seikkoja:

Kokoelmia supistetaan tilanpuutteen vuoksi, joten kirjaa, jota on ennen ollut kaksi tai kolme kappaletta tarjolla, onkin nyt enää yksi kappale saatavilla. Laina-ajat pitenevät, nykyisten yö- ja viikonloppulainojen sijaan siirryttäneen 14 tai 28 vuorokauden lainoihin eli tervetuloa varausjonoihin. Myös odotusajat pitenevät: kun se ainokainen kirja on tutkijalainassa tai kaukolainassa jossain Oulussa, niin siinähän odottelet kuukauden päivät päästäksesi kopioimaan siitä jotain artikkelia vaikka graduasi varten.

Lukupaikat vähenevät entisestään. Nykyisessä laitoskirjastossamme niitä on mukavasti, mutta uuteen kirjastoon niitä ei tietämäni mukaan ole kaavoitettu -- tilaa tarvitaan kipeämmin hyllymetreille, joihin keskustan kirjastojen kootut kokoelmat on tungettava. Sittenkin tilaa jää kokoelmille niin vähän, että niitä on supistettava vähintään mm. edellä mainittujen kaksoiskappaleiden kohdalta. Tulevaisuuden opiskelija saa luvan päntätä joko kotonaan tai Opiskelijakirjastossa -- jos on niin onnekas, että ehtii sinne ennen muita ja saa vallattua itselleen paikan lukualueelta.

Laitosten mahdollisuudet vaikuttaa uusiin kirjahankintoihin vähenevät rutkasti, kun rahoitus ja hankintojen tekeminen siirtyvät laitosten käsistä uudelle kirjastolle. Uutuuskirjat tulevat hyllyihin vasta kun ne eivät enää ole ihan niin uusia ja ajankohtaisia -- siis edellyttäen, että tulevat ollenkaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että meidän kirjastossa voi parhaimmillaan lukea väitöskirjoja jo ennen väitöstilaisuutta, mikä minusta on tosi luksusta.

Virkoja vähennetään, jolloin palvelun asiantuntevuus saattaa vaihdella. Nykyisissä laitoskirjastoissa tarjolla on juuri oman alan asiantuntemusta, jota esimerkiksi Opiskelijakirjaston tiskillä harvemmin saa. En väitä, etteikö uuteen kirjastoon siirtyvä henkilökunta olisi ammattitaitoista -- varmasti on, mutta ei se tiettyyn erikoisalaan perehtyneen henkilön tietoutta asiasta korvaa. Ajatelkaapa itse vaikka teoreettista filosofiaa opiskellutta henkilöä antamassa neuvoja kotimaisen kirjallisuuden teoksista. Jättikirjaston perustamista perustellaan osin juuri sillä, että 10 virkaa vähentämällä saadaan aikaan säästöjä. Kaisatalo ei kuitenkaan ole ilmainen -- laitoksemme atk-suunnittelija laski arvion, että sen hankkimisesta koituvilla kuluilla maksaisi niiden 10 henkilön palkat 140 vuoden ajan. Mitään suunnatonta säästöä ei siis ihan lähivuosina tule todellisuudessa syntymään.

Kotoisa ympäristö häviää. Nykyinen laitoskirjastomme on paikka, jonne on kiva mennä opiskelemaan ja jossa voi istua tuntikausia lukemassa tai tekemässä gradua. Se on sopivan pieni, intiimi ja naamat ympärillä ovat tuttuja. Opiskelijakirjaston kaltainen kasvoton jättikirjasto ei ole ollenkaan yhtä viehättävä työskentelypaikka.

Tästä kurjasto kirjastoasiasta järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus 15.12. Toivottavasti siellä tiedotetaan suunnitelmista, ei jo tehdyistä päätöksistä, sillä kirjastoasia on kuulemani mukaan myös 13.12. pidettävän konsistorin kokouksen esityslistalla.

Siula kerää adressia päärakennuksen 3. kerroksen kirjaston säilyttämisen puolesta. Adressin voi allekirjoittaa mainitussa kirjastossa, 4. kerroksen vaksin pöydällä tai Franzenian kahvihuoneessa.

Olipa sit sitsit

Huh, olipahan sitsit. Siulan viidennen vuosikurssin sitsit siis -- mahdollisimman pitkälle itse tehtyä ruokaa, vuoden 2002 musiikkia, juuri sopivasti juomaa ja suorastaan raikaavasti Siulan laulukirjan antimia. "Ken on fuksi" tuli kerrankin laulettua nopeasti läpi ja muutenkin oli mukavaa. :)

En ole tainnut soittaa nokkahuilua sitten vuoden 1995. Eilen selvisi, että se on aivan hyvä instrumentti Gimmelin ja Paranoidin soittamiseen. Lisäksi tanssimme letkajenkkaa, leikimme ponileikkiä ja lauloimme Lammin kuppaisesta majavasta Mombasan sävelin.

Suurkiitos kaikille kanssajärjestäjille ja kanssasitsaajille, myös vuoden 2002 tuutoreille ja amanuenssille!!

Ja vanhakin nyt nuortuu?

Tarttis varmaan todeta jotain näpsäkkää hallitusneuvotteluista, joista muutamat ovatkin jo jotain puhuneet. Emi vain ehti ensin viemään sanat suustani. Ja sen neuvottelutuloksen voi lukea vaikkapa HYALin blogista.

Yllätyksiä tuli tosiaan monessa paikassa vastaan. Yksi ikävä yllätys minulle oli se, että tanssipartneriksi oli tietyiltä tahoilta tarjolla vain vauvaa ja vaaria, kun vetreät ja esitanssijataitoiset nuorukaiset oli kaikki kerätty mukaan orkesteriin. Vauvoista kasvaa taatusti hyviä tanssijoita, kunhan ne kasvavat nuorukaisiksi ja ovat hetken käyneet tanssikurssia oppiakseen askeleet. Vaareilla taas tanssikurssi on toki hienosti jo plakkarissa, mutta niillä on riski kompastua partaansa ja sitä paitsi joskus myös hakemus vetämässä toiseen palvelutaloon.

Viikonlopun aikana taidan keskittyä yksinomaan opintoihin ja univelan lyhentämiseen. Viimeistelyä odottavat kipeästi kaivaten yksi seminaarityö ja yksi esitelmä, joiden pitäisi olla valmiita ensi viikolla. Olis myös ihan mukavaa saada edes joskus nukuttua nämä mustat kauppakassit pois silmien alta.

Suklaakynttilöitä

Joulun lähestyminen tietää yleensä jonkinmoista tuskaa paniikkihäiriöisille: kaupat tulvivat lahjahysterian vallassa olevia ihmisiä, jotka taistelevat villapuseroista ja alekirjoista jyräten alleen kaiken, mikä on tarpeeksi huono-onnista joutuakseen tielle. Myös pimpelipom-musiikkia pakkosyötetään joka tuutista. Minun ihanneäänimaisemani kaupungilla sisältää kyllä ihmisten ääniä ja ratikan kolinaa, mutta ei pikkuoravia tai kulkusista laulavia lapsi- tai mieskuoroja. Itikseen päin en aio vilkaistakaan ennen kuin helmikuun alussa, jolloin lahjaruljanssi, lahjanpalautusruljanssi ja tammikuun superalennusmyynnit ovat onnellisesti ohi.

Joulun lähestymisessä on kuitenkin hyvätkin puolensa. Ensimmäinen on niiden hyvien mandariinien (klementiinien?) saapuminen kauppoihin pitkän vuoden jälkeen. Toinen ihanuus on kynttilävalikoimien räjähdysmäinen kasvu, joka tapahtuu aina suunnilleen marraskuun alussa. Tiimarista löytyi eilen toffeen-, lakritsin- ja suklaantuoksuisia tuikkukynttilöitä, joita oli ihan pakko ostaa. Suosittelen, erityisesti suklaa- ja lakritsikynttilät ovat osoittautuneet ihaniksi! Myös hyviä kirjoja ilmestyy enemmän joulun alla kuin muulloin -- niin ja levyjä, vaikka ne yleensä ovatkin kokoelmia, joita ei tule kiusausta ostaa.

Talvikenkiin siirtymistä seuraa minulla yleensä kaksi ilmiötä: mieltymys kynttilöiden polttamiseen ja siirtyminen valkoviinistä punaviiniin. Kesällä nimittäin suosin rutikuivaa valkkaria, mutta talvella punkku on ehdoton. Reilun kaupan viiniä tahtoisin kokeilla, tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen luomupunkku, vaikka se ehkä epäreilua viiniä onkin. Myönnän, ettei Ranskassa viinipellolla nyt mitään Fortumin johtajia ollut, mutta kyllä ne ihan hyvin ainakin minulle siitä hommasta maksoivat.

Ylioppilaskunnassamme parhaillaan käynnissä olevat hallitusneuvottelut ovat pitäneet jossain määrin huolta siitä, ettei tekemisen puutetta ole ihan heti syntynyt. Siihen kun lisää päälle vielä keskeneräisen seminaarityön, nimistönhuollon seminaariesitelmän, oikeussosiologian tenttipaketin ja gradun, voin luvata, ettei marraskuustani tule pitkäveteinen. Ja onhan tuo budjettiedarikin kohta jo ovella. Välillä kyllä aion huvitella syömällä rusinoita, kuten Känkkäränkkä Mikko Alatalon laulussa (sen kepillä iskemisen ajattelin jättää väliin).

Jos joku kärsii kaamosmasennuksesta, suosittelen ehdottomasti nimistöntutkimuksen opiskelua. Seminaariesitelmän aineistossa -- nimilautakunnan käsittelemiä muutosehdotuksia -- on joukossa sellaisia helmiä, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Tulee ihan mieleen se Frendien jakso, jossa Phoebe aikoo muuttaa nimensä Princess Consuela Bananahammockiksi, vai mikä se nyt olikaan. :)

Ei oo rallikuskin voittanutta

On kuolemattomia videonpätkiä, jotka naurattavat joka katselukerralla entistä enemmän eivätkä hevillä vanhene. Jostain syystä tämä video aiheuttaa minulle aivan erityistä iloa.

Mitä muihin asioihin tulee, Hesarissa oli tänään taas mielenkiintoista juttua koulumaailmasta. Tavaroiden katoileminen oikeilta omistajilta väärien haltuun ei ole ilmeisesti muuttunut mihinkään aikojen kuluessa. Suurimpana erona omiin kouluaikoihini vain taitaa olla se, että meillä arvokkaimpia koulussa olleita tavaroita olivat ehkä Magic-kortit, pyyhekumit ja monivärikynät. Nykyisin koululaisten mukana sen sijaan kulkee jo kaikenlaista i-podia ja walkman-kännykkää, joten varastetun omaisuuden rahallinen arvo on jo ihan eri luokkaa.

Kännykät ja soittimet ovat toki suojattavissa siten, että ne pidetään myös tuntien aikana omistajansa taskussa tallessa, mutta entäpä arvokkaat kengät ja nahkatakit, joita jutun mukaan oppilailta myös viedään? Käytävänaulakot ovat tämän suhteen olleet aina ongelma. Omina kouluaikoinani niistä katosi ihmisiltä eniten luistimia, joita oli talvella liikuntapäivinä pakko tuoda kouluun ja jättää opettajan käskystä käytävälle (valvomattomaan) naulakkoon -- josta varkaan olikin sitten helppoa poimia mukaansa hienot uudet hokkarit tai kaunarit. Jos nykyään jo takit ja kengätkin katoilevat, niin voisikohan niille käytävänaulakoille vihdoin tehdä jotain, siirtää vaikka luokan sisäpuolelle tai korvata lukollisilla kaapeilla, tarpeeksi isoilla takaamaan säilytystilaa sekä vaatteille että kirjoille?

Pöllöpäivä

Pakko hehkuttaa: eilisessä kokouksessa avattiin laatikko, josta paljastuivat ihkauudet HYAL-haalarimerkit. Vähänkö niistä tuli päheitä!

Nyt ompelupuuhiin. :)

Terveisiä asuntomaailmasta

Muutamia vuosia sitten kaupunki rakennutti uusia vuokra-asuntoja, joihin muuttaneet asukkaat hoksasivat pian yllättävän puutteen: pakastinlokerottoman jääkaapin alapuolella olevan oven takana olikin yhtä pakastinlokeroton viileäkaappi. Kannatti kuitenkin muuttaa kaupungin asuntoon silloin, sillä nykyään ne eivät kuulemma saa edes jääkaappia.

Asuntojen todellisten myyntihintojen julkaiseminen avoimessa rekisterissä sen sijaan sekä ilahduttaa että pelottaa. Sillä ehkä hillitään tolkuttomia hintapyyntöjä siten, että hinnat laskevat vähän ja opiskelijakin saa taas joskus asuntolainaa. Mutta se, että myyjä ja ostaja ovat mahdollisesti rekisteritietojen perusteella tunnistettavissa, kuulostaa minusta vähän huolestuttavalta. Erilaisia rekisteritietoja väärin käyttävistä ihmisistä on jatkuvasti juttua lehdissä ja käytävillä. Kuinka paljon haluaisin itse naapureistani tietää -- tai ennen kaikkea, naapureideni tietävän minusta?

Pontevia ponsia (keskellä) ja vanha virsi (lopussa)

Elämässäni on pitänyt tähän asti varsin vahvasti yksi periaate (tai asennevamma, ajatelkaa siitä ihan miten haluatte), jonka mukaan olen toiminut. Sen mukaan en allekirjoita mitään, mitä en saa lukea ensin läpi. Hiukan samantyyppistä periaatetta sovellan usein puun takaa ja pelkästään suullisessa muodossa eteen tuleviin esityksiin, joiden vaikutuksista eri asioihin ei ole hajua eikä sitä ehditä ennen päätöksentekoa selvittää. Suhtautumistani tällaisiin esityksiin ohjaa sama voima kuin päätöstäni olla allekirjoittamatta blankkoa paperia: varovaisuus.

Jep, tämä johdanto kirposi ajatuksistani niitä Sitvasin ponsia kohtaan, jotka eilisessä edarissa hylättiin. Kahden viimeisen sanatarkasta sisällöstä en edarissa valitettavasti sataprosenttisen selvää käsitystä saanut -- jonkinlainen visuaalinen esitystapa, kuten kalvo, olisi ollut ihana ja auttanut asiaa paljon. Tänään jo hylätyt ponnet ponnahtivat edarilistalle, josta ne sitten kirjallisina luin ja vielä kerran läpi märehdin. Seuraa tarkempaa analyysia ponsikohtaisesti.

Ponsi 1 (hylättiin äänin 19–35):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että hallitus perustaa edustajiston jäsenistä koostuvan selvitysryhmän (1 jäsen/ryhmä) Leppäsuon kiinteistöhankkeiden johdosta. Ryhmän tarkoituksena on arvioida ja tarkastaa prosessin historiaa, avoimuutta ja toteutusta sekä arvioida eri päätöksentekoelinten asemaa prosessin aikana.

Olen tässä edaattorikollegani Hannu-Matiaksen kanssa aika lailla samoilla linjoilla. Minusta ei ole järkeä perustaa taas yhtä toimielintä asiaa pohtimaan jo olemassa olevien ryhmien rinnalle. Selvitetään mieluummin, että mikä nykyisessä Leppätaloryhmässä mättää ja järkeistetään sen toimintaa. Käsittääkseni ryhmän kokoonpanoakin voi muuttaa viimeistään vuodenvaihteessa, jos niin halutaan?

Mitä tuohon avoimuuteen tulee, olen sen puolella täysin rinnoin. Haluaisin kuitenkin lähteä siitä, että jos jokin on rikki, se ainakin yritetään korjata eikä sitä suoraan heitetä kaatopaikalle ongelmajätteeksi. Aivan varmasti Leppätalotyöryhmää, sen toimintaa ja siellä käsiteltävien asioiden listaa voi tarvittaessa kehittää sen verran, että kaikki ovat tyytyväisiä.

Ponsi 2 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että seuraavaan edustajiston kokoukseen mennessä laadittaisiin tarkka arvio ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja lisäksi tarkka arvio konkreettisissa tilaohjelman tilakohtaisista kustannusvaikutuksista.

Tällainen selvitys ei kuulosta lainkaan hassummalta, joskin jäin miettimään sen todellista tarvetta mm. tilinpäätöksen rinnalla. En kuitenkaan usko, että tällaisen selvityksen valmistuminen seuraavaan edariin mennessä olisi oikeasti realistinen tavoite, koska hallituiset tuskin voivat jättää kaikkia muita hommiaan siksi aikaa nurkkaan. Toivossa on toki hyvä elää. Vaan mitäpä jos selvitystä olisi ehdotettu laadittavaksi hiukan väljemmällä aikataululla ja ehkä hiukan eri muodossa -- jos esimerkiksi tilinpäätöksestä on luettavissa tarkkaa tietoa ylioppilaskunnan kokonaistaloudellisesta tilanteesta, kannattaako työtä siltä osin tehdä kahteen otteeseen?

Ponsi 3 (hylättiin äänin 18–36):
Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto toivoo, että ylioppilaskunnan hallitus selvittää pikaisesti, miten palvelukeskus Academican ja Domus Academican rakennushankkeet voitaisiin toteuttaa tarkentuneita kustannuksia edullisemmin (selvitys kustannuksista mk/2.10.2006). Näihin selvitystöihin sisältyy Domus Academican kellaritilojen osittaisen ulosvuokraamisen mahdollisuuden selvittäminen.

Tätäkään en pidä tyystin huonona ajatuksena, joskin uskon Mikko Kotolan kyselytunnilla esittämään tietoon, jonka mukaan halvemmalla maalilla maalaaminen jne. ei tässä kuitenkaan toisi todellisia säästöjä. Mutta jos tällainen ponsi olisi tuotu ryhmien tietoon jo vaikkapa valmisteluvaliokunnassa, sen olisi saanut lukea kirjallisessa muodossa jostain (tähän olisi auttanut edes se edarikokouksessa esitettävä kalvo), taustatietoa ynnä muuta olisi saanut selvitellä ja asiaa olisi ylipäänsä saanut sulatella kauemmin kuin viisi minuuttia, olisin saattanut päätyä pontta kannattamaankin. Kuulin kyllä, että näiden ponsien esittäminen riippui hallituksen kyselytunnilla annetuista vastauksista, mutta olisiko asiassa voinut ehkä toimia niin, että olisi valmisteluvaliokunnassa kertonut ihmisille ponsista tyyliin "mikäli emme saa kysymyksiimme tyydyttäviä vastauksia, aiomme esittää tällaisia juttuja edarissa"?

Niin, mikä vanha virsi? No, tää on jo pitkään ja hartaasti toivonut ja toivois edelleenkin, että ne esitykset oikeasti tuotaisi sinne valmisteluvaliokuntaan tai niistä kerrottaisi muille ryhmille muuten ajoissa ennen edaria, jotta ihmiset ehtisivät sulatella niitä ja kaivaa sitä usein tarvittua lisätietoa asioihin kannatuksensa tai vastustuksensa pohjaksi mikäli haluavat. Tai jos on ihan pakko tuoda jotain tuollaista suurempaa ex-tempore, niin voisiko sen kirjoittaa kalvolle tai tietokoneelle ihmisten näkyviin, visuaalista hahmotusta helpottamaan?

Lopuksi asiasta seinään, tai sitten ei ihan: se edaattorien keskustelukulttuurin syventäminen jutusteluilloin kuulostaa eri hyvältä.