Tämä on minun kaupunkini.
Nämä ovat minun maisemiani, nämä koruttomat ja koristeelliset kivikorttelit, varjoisat sivukadut pääväylien varrella, kallioiset merenrannat paksuine mäntyineen. Niiden keskellä minä elän, niiden keskelle minä kuulun, niistä minä saan voimaa.
Kesäiltaisin minä hölkkään Seurasaaren ympäri ja Meilahden kautta takaisin kotiin ja hengitän Helsinkiä. Annan katseeni viivähtää Taka-Töölön ja Meilahden julkisivuja siellä täällä peittävissä villiviineissä, maistelen merituulta joka pyyhkii kasvojani, nuuskin ilmassa leijuvaa levän hajua. Imen sisääni ilta-auringon säteitä jotka kultaavat meren ja männyt, sivelevät hellästi ikiaikaisia rantakallioita.
Ja kun sade ravistelee minun Helsinkiäni, lähden ulos ilman kumisaappaita tai sateenvarjoa, kävelen collegehupparissani Töölön kirjastoon mustia pilviä uhmaten, koska, kuten kuka tahansa Helsinkiä joskus hengittänyt voi huomata, Topeliuksenkadun lehmusten alla on sateellakin kuivaa pitkään.
Tätä Helsinkiä minä rakastan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti