Taas on se aika vuodesta, kun hämmästyn. Aivan yhtäkkiä aamut ovat jo niin valoisia, päivät niin paljon pitempiä. Oliko tämä tällaista jo eilen?
Viime vuosi tuntuu nyt niin kovin kaukaiselta, pysähtyneiltä tuntuneet päivät, joina kykenin lähinnä tuijottamaan pimeässä huoneessa lattialla palavaa tuikkukynttilää ja ajattelemaan laiskasti sanoja "tulen ja valon voimauttava vaikutus... tulen... ja valon... voimauttava...". Mistäköhän nekin silloin pulpahtivat mieleeni.
Ja joka päivä näen työhuoneeni ikkunasta koivun siirtolapuutarhan toisella puolella. Koivun, jonka rungossa on istumiseen ihanteellinen mutka, kolmen metrin korkeudella. Nuo ihmiset tuolla, miksei niistä kukaan koskaan kiipeä siihen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti