Laskeminen se on sitten kivaa. Laskemisen jälkeen ei ole aina ihan yhtä kivaa. Tänään pää ei käänny, on ehkä ihan pikkuisen aivotärähdyksen oireita, peba on vähän niin kuin sinimusta ja lantion tienoilla tuntuu nauraessa ja yskähtäessä osapuilleen siltä kuin olisin juuri synnyttänyt. Ja kuitenkin vaihdoin laudan takaisin suksiin siinä vaiheessa kun olin laskeutunut komean ilmalennon jälkeen sulavasti otsalleni. Onneksi oli kypärä. Ajatella, että 14 vuotta sitten tein tällaista ja enemmänkin ilman kypärää.
Pienistä vammoista, lihasrelaksanteista, särkylääkkeistä ja irvistellen otetuista askelista huolimatta mieli halajaa tänäänkin takaisin mäkeen. Kevätaurinkoa, pisamia, puhdasta carvingia yhdessä puolison kanssa kilpaa. Ah mikä yhdessäolon muoto. Tai ruskettumista hitaasti nousevassa ankkurissa kivan kaverin kanssa nauraen, sekin kelpaa. Miksi muuten Suomessa hissit ovat aina niin hitaita?
Vaikka tästä niskakivusta ja päänsärystä voisin kyllä luopua. Ehkä huomenna olo on parempi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti