Me korkealle noustaan taas

Työpaikalla mietittiin kahvikupposen ääressä, pelottaako korkeanpaikankammoisia oikeastaan se korkealla oleminen vai putoamisen mahdollisuus. Seinäkiipeily viimeistään on todistanut, että minun kohdallani vastaus on korkealla oleminen.

Luotan varmistajaan köyden toisessa päässä täysin ja tiedän olevani turvassa. Olen sekä varmistanut muita putoilijoita että pudonnut itse sen verran monta kertaa, että tiedän, kuinka hyvin ja nopeasti köysi lukkiutuu. Lisäksi kämmenet hikoavat ja pulssi kiihtyy aina vasta siinä vaiheessa jossa tajuan olevani korkealla. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa vaikka vain seisoisin paikallani jalat tukevissa otteissa, lantio seinää vasten. Seinän yläpäässä voin nähdä valtimoni sykkeen ranteen ihon läpi. Monesti laskeudun ennen yläankkurin saavuttamista, vaikka tietäisin pääseväni helposti ylös asti. Kuitenkin kiipeily koukuttaa auttamattomasti, seinälle on pakko palata joka kerran jälkeen uudelleen ja yrittää aina niin ylös kuin mahdollista.

Itsensä voittaminen, siitä se kaikki kai lähtee.

Parasta juuri nyt

* Auringonpaiste
* Terhin näyttely 00130galleryssä
* Merikotkakamera Virossa (kaksi kotkaa! elävää kuvaa! poikasia!)
* Seinäkiipeily

Lisäisin listaan ilomielin myös fillaroinnin, vaan kun pyörä on yhä huoltamatta. Osaako kukaan suositella Töölön tanhuvilta hyvää huoltofirmaa?

Talviunen jälkeen

Yhtäkkiä aurinko on kovin kirkas ja ulkona pärjää taas hameessa ja punaisessa kevättakissa jäätymättä minuutissa kuoliaaksi. Kaupassa katseeni himoitsee keväänvärisiä avokkaita, joita en osta, sillä en käyttäisi niitä kuitenkaan. Sen sijaan ostan bambulankaa ja vaaleanvihreää puuvillalankaa pitsineulekuvat silmissäni kiiluen. Ulkona useampikin vastaantulijoista syö jäätelöä.

Matkalla rautatieasemalta Kamppiin kohtaan useita ihmisiä, jotka kyselevät, onko minulla hetki aikaa ympäristöasioille ja kiinnostavatko ihmisoikeudet. Katupöly nousee tuulen mukana ilmaan, kirvelee silmiä, tukkii nenän ja ratisee hampaissa. Kotiin tullessani koukkaan sisäpihan kautta tarkistamassa, tarvitseeko pyöräni talven jäljiltä huoltoa. Valoisuuden sekoittamana sanon ulko-ovella vastaan tulevalle naapurille hein sijaan huomenta.

Naapuri tervehtii takaisin häkeltymättä lainkaan, sillä se on täällä taas. Kevät.

Heikoilla jäillä

Suomalaiset ne sitten hallitsevat hukkumisen taidon ihan joulusta juhannukseen. Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -pätkä ei selvästikään ole tehnyt lähtemätöntä vaikutusta kaikkiin. Jää on toki kaunista ja näyttää nopeasti niin kestävältä, että kansa kaivaa luistimet (ja sukset ja joskus jopa jopot) komeroistaan ja rientää talvilenkille meren pinnalle...


...mutta vahvankin näköinen jää saattaa yhtäkkiä pettää, sillä se vahvistuu hitaasti ja sulaa nopeasti.


Oikeasti, jos sinne jäälle on aivan pakko mennä, niin ne naskalit eivät ole kovin kallis hankinta ja kulkevat helposti mukanakin. Niitä löytänee 10–40 eurolla melkein mistä tahansa retkeilyvälinekaupasta. Henkikulta on paljon arvokkaampi, eikä niitä saa ostettua mistään uusia.

Mainos, tuo paholaisen keksintö

Inhoan kotiini tunkeutuvia mainoksia, erityisesti painettuja sellaisia. Yhdeltä annokselta ylimääräistä paperitauhkaa voi ehkä suojautua liimaamalla kieltokyltin oveen, mutta esimerkiksi Hesarin tilaajalle tulee silti kunnon kuorma mainontaa lehden välissä ja sivuilla. Sunnuntailehden sisällöstä ehkä puolikas on oikeasti luettavaksi tarkoitettua tekstiä, puolet ale-reaa kailottavia nelivärisivuja. Lehden tilaushinnoittelu on toki tehty kätevästi painoversiota suosivaksi, muuten meille tulisikin paperilehti lähinnä viikonloppuisin, aamiaispöytään.

Ei auta enää "ei mainoksia" -kylttikään ovessa, kun mainokset alkavat piirittää asuintaloja. Onneksi ei ole minun ikkunani, saattaisin leikata lakanaan ikkunanraosta maiseman kokoisen aukon.

Wasabi-aalto

Jokainen, joka on joskus syönyt sushia, lienee kokenut ainakin kerran elämässään wasabi-aallon. Se on se tunne, joka hyökyy suusta nenään pian nielemisen jälkeen, kun wasabia on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Wasabi-aallolla on masokistisen addiktoiva vaikutus: ensimmäistä ajatusta (ei helvetti) seuraa heti perään toinen (lisää).

Naapurin pienestä sushiravintolasta saa koukuttavan hyvää take awayta. Koska laulutreenit loppuivat tänään niin aikaisin, että sushipaikka oli kotiin tullessani yhä auki, hemmottelin itseäni ihanalla annoksella kappamakirullia, wasabia ja inkivääriä. En ehkä koskaan lakkaa riemuitsemasta siitä luksuksesta, että noutomatkan päässä on useampikin sushiravintola ja nepalilainen, edellisessä asunnossamme kun noutoruokamahdollisuudet rajoittuivat pizzaan, kebabiin ja salaattiin.

Naapurin sushipaikka ei myöskään pihtaile take away -annosten mukana tulevan wasabin kanssa, vaikka suuhun menevän määrän voikin kotona annostella itse. Nyt ei voi mennä nenä tukkoon aivan lähiaikoina. :)

Se ei mee pois

Jossain keuhkojeni pohjukoissa kytee jokin asia ikävästi, eikä suostu menemään pois. Ei tunnu nuhaa, ei yskää, vain pientä kipua hengittäessä ja hengästyn helpommin kuin yleensä. Kuumettakin mokoma nostaa vain hieman, mutta ei tarpeeksi, jotta voisin levätä kotona päivän tai pari ja nukkua taudin pois. Kirottu olkoon se, joka määräsi, että 37 ja risat on lämpöä, ei kuumetta. Jos nyt yrittäisin jäädä aamulla kotiin kuumemittarin näyttäessä 37,2 astetta, saisin seurakseni hillittömän moraalikrapulan (etenkin kun villit hevosetkaan eivät voi estää minua vuosijuhlimasta illalla HYYn 140-vuotispäivää uudessa, mustassa iltapuvussani).

Eipä silti, että nyt olisi varaakaan tulla kipeäksi. Kalenteriin on kertynyt muhevasti joulukeikkoja, laulutreenejä, partiotoimintaa, oopperoita, aika autokoulun liukkaalle radalle (ihan kuin tavallinen katu ei näillä keleillä riittäisi tuohon suoritukseen). Lisäksi vietämme joulun tänä vuonna Suomessa, joten siihenkin pitää ehkä jossain vaiheessa varautua muullakin tavoin kuin salpaamalla ulko-ovi, sammuttamalla valot ja leikkimällä, ettei olla kotona. Yleensä olen jättänyt joulukortit lähettämättä ja päässyt kuin koira veräjästä, sillä matkalta on kuitenkin tullut laitettua kortit niille tärkeimmille muistettaville.

Joutohetkinäni haaveilen mekosta, jonka helmassa ja ehkä vyötäisillä olisi koristuksena vironvyötä tai pirtanauhaa. Koska itse tekemäni pirtanauha on vielä yhtä rosoreunaista kuin suomirokin sanoituksissa kuvattu elämä, ajattelin palkata kudontatöihin pirtaa paremmin käsittelevän ystävän, jos joskus ompelupuuhiin innostun.

Olipa kerran maanantai

Viikonloppu katosi jonnekin ihan liian nopeasti ja yhtäkkiä heräsin taas siihen ikävään todellisuuteen, että on maanantai.

Eilen musisoimme puolison kanssa yhdessä. Se ei osaa soittaa kitaralla branleja eikä irlantilaista kansanmusiikkia, joten päädyimme ilahduttamaan naapureitamme Metallica-versioilla yhden akustisen kitaran ja yhden tinapillin voimin.

Minä tahdon low whistlen, vaikka poikkihuilun kokoinen tinapilli onkin sormilleni kerrassaan käsittämätön soitin.

Viimeinen syksy

Syksyisin elämään tuntuu mahtuvan loputtomasti pieniä, hienoja hetkiä. Tiedättehän, vaikkapa niitä kun ulkona sade piiskaa katuja, mutta sisällä kääriydytään villahuiveihin, keitetään kaakaota, soitetaan tinapilliä, poltetaan tuoksukynttilöitä ja kuunnellaan Suden aikaa. Tai niitä, kun ulos lähtiessään on muistanut varustautua kumisaappain ja voi kulkea pitkin märkinä kiiltäviä katuja kastumatta. Aamuisin Vallilan ilmassa tuoksuu vastapaahdettu kahvi ja alkusyksyn aamujen kirpeys on vaihtunut jo kipakampaan aavistukseen lähestyvästä talvesta. Hienoja hetkiä ovat myös yöt saaressa sijaitsevassa partiohuvilassa, kun kymmenasteinen ilma ympäröi lämmintä makuupussia ulkopuolelta ja myrskytuuli laulaa talon nurkissa loputonta serenadiaan ympärillä rauhattomana kuohuvalle merelle.

Nyt kuuntelen töitä tehdessäni Suota ja muistelen eilistä elävän perinteen iltaa Taikalampussa. Omastakin keikasta ennen Suon esiintymistä jäi ihan hyvä fiilis, mutta se Suo... oih! Uusi matsku vei jalat alta ja odotan kyltymättömänä, kuumeisesti uutta levyä jo ilmestyneen rinnalle.

Näemmä vanhakin voi fanittaa kun tarpeeksi kovaa kolahtaa.

Lankaa, ei spraymaalia

Stop töhryille -projekti on taas viime aikoina puhuttanut eri puolilla. Minä olen kiinnostunut yhä enemmän aina välillä keskusteluun pulpahtavista neulegraffiteista. Neulegraffitit ovat neulottuja koristeita julkisissa paikoissa, esim. erilaisissa kaiteissa, lyhtypylväissä, joskus puiden oksissa tai vaikka penkkien selkämyksissä. Ne ommellaan paikalleen, mutta ne saa myös saksilla pois tarvittaessa.

Tamperelainen Knit sea -blogi esittelee Elina Arpiaisen neulegraffiteja, joista suurin osa sijaitsee Tampereella, mutta pari voi bongata myös mm. Tokoinrannassa ja Vilhonkadulla. Aamulehden Moro julkaisi aiheesta kesällä jutun, jonka jälkeen lehden keskustelupalstalla on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Seniorit tuntuvat suhtautuvan neulegraffiteihin myönteisemmin kuin tarroihin tai tägeihin, väläyttipä joku tuollakin palstalla idean neulegraffitista pitkäripaisen ovessa. Parhaasta neulegraffitista on järjestetty myös ainakin Aamulehdessä äänestys. Jotkut tuntuvat keskustelupalstojen perusteella pitävän neulegraffitejakin töhryinä, mutta minusta ne ovat aika veikeä tapa piristää harmaata kaupunkikuvaa. Katsokaapa vaikka Maskeraden penkkiä tai Knit sean karusellia. Liikennemerkkejä tms. ei toki pidä mennä peittämään, mutta ainakin Vallilan läpi kulkiessa tulee eteen monta harmaata kaidetta, joita iloisen raidallinen neulegraffiti piristäisi kummasti haittaamatta liikenteen ohjausta tai muuta toimintaa.

Odotan innolla, leviävätkö neulegraffitit Suomessa Tampereelta muuallekin. Ainakin Turun Lankabaari on jo järjestänyt neulegraffiti-iltoja (joskin hiukan eri idealla kuin vaikkapa Maskeraden ja Knit sean neulegraffitit on tehty). Tekeleen ja tuunauksen idea neulegraffitien geotaggaamisesta voisi myös olla kiinnostava. Olisi myös hauska tietää, miten Stop töhryille -projekti suhtautuu neulegraffiteihin. Repivätkö ne sellaiset pois, jos näkevät, vai antavatko olla?

Viisi asiaa

En ole mikään erityinen meemi-ihminen, mutta kaappasinpas nyt tämän kerran kuitenkin Tikrulta.

Viisi asiaa pakastimessani
1. metsäsieniä
2. puolukoita
3. leipää
4. sulkapalloja
5. valmiiksi liotettuja ja keitettyjä papuja

Viisi asiaa vaatekomerossani
1. pitsihuiveja (täydessä komerossa)
2. nätti ovi (tyhjässä komerossa)
3. polvisukkia (täydessä komerossa)
4. kaaos (täydessä komerossa)
5. kosteusvaurio (tyhjässä komerossa)

Viisi asiaa autossani
Minulla ei ole autoa, mutta polkupyörässäni on
1. satula
2. polkimet
3. vähän vino lokasuoja, joka tulisi korjauttaa
4. etupyörä
5. takapyörä

Viisi asiaa käsilaukussani
1. avaimet
2. nenäliinoja
3. bussilippu
4. keskeneräinen neule
5. hiuspinnejä

Allergiakosmetiikkaa

Päänahkani reagoi sietämättömästi useimpiin markkinoilla oleviin sampoisiin. Yksi tai kaksi käyttökertaa ei vielä saa aikaan kauheaa jälkeä (paitsi muutamissa sampoissa, joissa jo yksi käyttökerta riittää synnyttämään ihottumaa), mutta parin viikon jälkeen päänahka on kuiva kuin Saharan autiomaa. Ruokasoodakokeiluihin tms. minusta ei ole, ei luonteeni, harrastusteni eikä kiharoideni puolesta, joten olen kärvistellyt aina siitä lähtien kun Erittäin Hieno Suomalainen Koivusampoo katosi kaikkien niiden kauppojen hyllyistä, joista olen sitä etsinyt.

Sitten kokeilin Ole Hyvä -sarjan turvesampoota. Hehkuti-ihkuti! Sen tuoteselosteesta ei löydy keinotekoisia väri-, hajuste- ja säilöntäaineita, joista monet aiheuttavat allergiaa, ja se koostuu muutenkin täysin kasviperäisistä, uusiutuvista raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon. Päänahkani on selvästi rauhoittunut tähän sampooseen siirtymisen jälkeen ja hiuksia tarvitsee myös pestä sampoolla nyt vähän harvemmin kuin ennen. Ja mikä parasta, sarjan pullot ovat täyttöpulloja: tyhjään pulloon voi ostaa lisää sampoota litratavarana mm. Punnitse ja säästä -kaupoista. Ainoa miinus täyttötavaran noutamisessa on se, että samalla saattaa sortua ostamaan jogurttikuorrutettuja appelsiininkuoria ja kuivattuja mansikoita, mutta kaipa tuota sarjaa joistain ekokaupoistakin löytyy... :)

Käytössäni on ollut jo jonkin aikaa myös pullollinen samaan sarjaan kuuluvaa hienopesunestettä villalle ja silkille. Se tuntuu puhdistavan hellästi ja kunnolla myös ne asiat, joihin Marseille-saippua ei tehoa. Yhdessä sappisaippuan kanssa tuo neste muodostaa voittamattoman nyrkkipyykkiaineparin, johon en ole vielä pettynyt kertaakaan. Suosittelen lämpimästi allergikoille – ja muillekin!

Kunnallisvaalit tulevat, en ole valmis

Maikkarin vaalikoneen kysymykset eivät tuntuneet ihan osuvan niihin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Äänestyspäätökseeni ei ensimmäisenä vaikuta se, käykö ehdokas kaljalla, tykkääkö se oopperasta tai katsooko se mielellään leffoja DVD:ltä. Sen sijaan olisin kaivannut enemmän mm. kaupunkirakennetta, joukkoliikennettä jne. käsitteleviä kysymyksiä ja tiivistä, vapaata esitystä kunkin ehdokkaan omista vaaliteemoista. Ehdokkaiden omia kotisivuja ei ole edes linkattu, onneksi osoitteet voi sentään halutessaan copypastettaa.

Tulokset sinänsä eivät yllättäneet, paitsi "käyn oopperassa" -kerroin nosti listoilla muutamia ehdokkaita ylemmäs kuin he ehkä ilman sitä olisivat sijoittuneet. Listoilla näkyi myös paljon tuttuja nimiä. :)

No kysyivät ne sentään erinäisiä asioita palveluista ja suhtautumista suuriin ostoskeskuksiin. Silti tämä vaalikone vaikuttaa vähän ah niin trendikkääksi aiotulta, hassunhauska pilke silmäkulmassa tehdyltä. Odotan jännityksellä muiden koneiden aukeamista.

Unforgiven I, II, III... XVII

Nyt se Metallican uusi albumi sitten ilmestyi. Puolen työpäivän mittaisen kuuntelun perusteella voisin sanoa, että ei pöllömpää ja sekaan mahtuu useampikin kiva riffi. Monet biiseistä tosin voisivat olla reilusti nykyistä lyhyempiä.

Mutta montakohan kertaa ne aikovat vielä tehdä Unforgiven-nimisen biisin?

Palvelukseen halutaan 32-vuotias saamelais-australialainen biseksuaali. P.S. Uskothan jälleensyntymiseen.

Tarja Cronberg varmasti tarkoitti hyvää, mutta päästi samalla suustaan sammakon.

"Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja", Cronberg sanoo Ylen uutissivulla.

Juu paitsi että ainakaan minusta esimerkiksi seksuaalinen suuntautumiseni, uskontoni ja vakaumukseni eivät kuulu työnantajalle pätkääkään, varsinkaan kun ne eivät mitenkään liity työntekooni tai haittaa sitä.

Mennään bussilla

"Jos tällä viikolla haluaa välttää ruuhkia, kannattaa auto viedä liityntäpysäköintiin ja tulla loppumatka julkisilla kulkuvälineillä", neuvoo liikenteenohjauskeskuksen vanhempi konstaapeli Seppo Naskali kiskotöiden ruuhkautettua Runskin.

Ja jos kaikki noudattaisivat tätä neuvoa, mieluiten muulloinkin kuin kiskotöiden aikana, mitään ruuhkia ei olisi.

Keittiökokeiluja, vol. 3

Syksy ja sienipiirakka kuuluvat erottamattomasti yhteen. Meillä herkuteltiin eilen rouskupiirakalla (joskin lakto-ovosovelluksella, koska juustoraaste oli emmentalia). Jaan tämän vaikkapa siltä varalta, että joku muukin on käynyt metsässä ja kaipaa herkkua iltapalaksi:

Metsäsienipiirakka

Pohja
250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1-1,5 l metsäsieniä (esim. tatteja, karvarouskuja, suppilovahveroita tai kanttarelleja)
2 dl kaurakermaa
(2 rkl vehnäjauhoja)
1-1,5 dl sulavaa soijajuustoraastetta
mausteeksi suolaa, pippuria, timjamia, kirveliä...

(Koristeeksi kirsikkatomaatin siivuja)

Tee paksuhko sienimuhennos sienistä, silputusta sipulista, valkosipulista ja kaurakermasta ja suurusta se tarvittaessa vehnäjauhoilla. Jos käytät rouskuja, ryöppää ne ennen muhennoksen tekemistä. Mausta muhennos ja laita odottamaan.

Tee seuraavaksi piiraspohja: yhdistä nyppien margariini ja jauhot, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti sen pohjalle. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 min.

Sekoita sienimuhennos ja soijajuustoraaste keskenään ja kaada täytteeksi pohjan päälle. Jos haluat koristella piirakan, asettele kirsikkatomaatin siivut täytteen pinnalle sopiviin kohtiin. Laita piiras takaisin uuniin ja paista vielä n. 30 min. Kun piiras on kypsä, anna täytteen jäähtyä ja jähmettyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Olen muuten joskus soveltanut tuota pohjaa sekoittamalla keskenään 4,5 dl vehnäjauhoja ja 0,5 dl soijarouhetta. Hyvää tuli niinkin.

Aijai ja voijoi

Ihana viikonloppu sai nolon lopun, kun oikeaan sääreen iski mikä lie penikkatauti siten, että se on kauhean kipeä eikä nilkkaa saa suoraksi ilman irvistystä. Juu, onhan se ollut vähän kipeä jo Berliinistä asti ja kuka käski panna lauantaina vähän liian isot kumisaappaat jalkaan ja mennä sienimetsään kipuamaan jyrkkiä ylämäkiä umpipusikossa ja upottavassa sammalikossa.

Mutta löysinpäs valtavan kasan karva- ja leppärouskuja sekä muutaman tatin, pari kanttarellia ja syksyn ekat suppilovahverot. Hyviä olivat. Huomenna teen varmaan vielä sienipiirakkaa lopuista rouskuista.

Nyt hukutan kivun ja säryn aiheuttamaa mielipahaa syömällä tummaa suklaata (oikeastaan tahtoisin Helsingin Jäätelötehtaan suklaajäätelöä, mutta sitä ei ole nyt saatavilla) ja polttamalla tuikkukynttilöitä kesällä kirpparilta löytämässäni messinkisessä kynttiläkipossa, jossa on yltympäriinsä pieniä sydämen muotoisia reikiä. En ole koskaan ennen ostanut mitään noin ihanaa 30 sentillä.

Back in business

Töissä jälleen viikon loman jälkeen, tai oikeastaan jo maanantaina, mutta silloin ei ehtinyt eikä huvittanut blogata. Tämä perkeleellinen ilmastointi (joka pakotti heinäkuussakin käyttämään villapaitaa töissä, vaikka ulkona oli hellesää) kuivattaa kädet aina kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olen saapunut työpaikalle. Nyt sormieni välit hilseilevät niin, ettei niistä erota, onko minulla oikeasti kädet vai räpylät. Pakko laittaa lisää aloe vera -voidetta ja odotella työpäivän päättymistä, sillä kotona kädet palautuvat ennalleen ja pysyvät kunnossa.

Oli ihanaa lomailla viikko! Berliini oli hieno, mutta pidän edelleen vähän enemmän Münchenista. Ei Berliinikään toki huono paikka ole. Meillä oli varsin mukava viikko, tekemistä riitti ja löysin punaiset korkokengätkin, juuri sellaiset minnihiirimäiset, joita olen pitkään himoinnut. Silti München vie voiton, sillä sieltä on Alpeille vain tunnin matka, kaupunki on kaunis ja kaduilla kulkee dirndleihin pukeutuneita ihmisiä. (Yrittäkääpä muuten ääntää sana dirndl parin kuohuviinilasillisen jälkeen. Kokeilin tätä viime vappuna ja huomasin sen vaikeaksi.)

Tutuille tiedoksi, että yliopistosähköpostini lakkaa toimimasta näinä päivinä. Jatkossa tavoittaa helpommin esimerkiksi gmailista (etunimi piste sukunimi ja niin edelleen).

Veri vetää eteenpäin

Välillä sisäinen nuuskamuikkuseni saa vallan arkiminästäni, jolloin haluaisin vain pakata rinkkani ja matkata kaikessa rauhassa kohti päämäärää, joka selviää vasta matkan varrella. Tai suunnata suoraan asemalle ja hypätä pohjoisen junaan. Taisin saada jo kymmenvuotiaana parantumattoman vaelluskuumetartunnan, joka saa kaipaamaan rinkan painoa hartioilla, sinolin tuoksua trangiassa, varvikon keskellä nautittua kuumaa variksenmarjamehua, joka lämmittää tihkusateessakin niin suloisesti. Tahdon tarpoa yrjökokkona joutsenrimpien keskellä, seistä tuulisella tunturilla ja ennen kaikkea herätä turvallisen vihreässä teltassa keskellä paljakkaa, joka minulle on yksi kauneimmista sielunmaisemista.

Varoitus: jos joku muukin kärsii parantumattomasta vaelluskärpäsen puremasta, niin Retkiremmin kuvagalleriaa Käsivarren maisemista ruska-aikaan ei ainakaan kannata selata. Etenkin tietyt kuvat siellä saattavat aiheuttaa sietämätöntä vaellusjalan vipatusta.