Se ei mee pois

Jossain keuhkojeni pohjukoissa kytee jokin asia ikävästi, eikä suostu menemään pois. Ei tunnu nuhaa, ei yskää, vain pientä kipua hengittäessä ja hengästyn helpommin kuin yleensä. Kuumettakin mokoma nostaa vain hieman, mutta ei tarpeeksi, jotta voisin levätä kotona päivän tai pari ja nukkua taudin pois. Kirottu olkoon se, joka määräsi, että 37 ja risat on lämpöä, ei kuumetta. Jos nyt yrittäisin jäädä aamulla kotiin kuumemittarin näyttäessä 37,2 astetta, saisin seurakseni hillittömän moraalikrapulan (etenkin kun villit hevosetkaan eivät voi estää minua vuosijuhlimasta illalla HYYn 140-vuotispäivää uudessa, mustassa iltapuvussani).

Eipä silti, että nyt olisi varaakaan tulla kipeäksi. Kalenteriin on kertynyt muhevasti joulukeikkoja, laulutreenejä, partiotoimintaa, oopperoita, aika autokoulun liukkaalle radalle (ihan kuin tavallinen katu ei näillä keleillä riittäisi tuohon suoritukseen). Lisäksi vietämme joulun tänä vuonna Suomessa, joten siihenkin pitää ehkä jossain vaiheessa varautua muullakin tavoin kuin salpaamalla ulko-ovi, sammuttamalla valot ja leikkimällä, ettei olla kotona. Yleensä olen jättänyt joulukortit lähettämättä ja päässyt kuin koira veräjästä, sillä matkalta on kuitenkin tullut laitettua kortit niille tärkeimmille muistettaville.

Joutohetkinäni haaveilen mekosta, jonka helmassa ja ehkä vyötäisillä olisi koristuksena vironvyötä tai pirtanauhaa. Koska itse tekemäni pirtanauha on vielä yhtä rosoreunaista kuin suomirokin sanoituksissa kuvattu elämä, ajattelin palkata kudontatöihin pirtaa paremmin käsittelevän ystävän, jos joskus ompelupuuhiin innostun.

Olipa kerran maanantai

Viikonloppu katosi jonnekin ihan liian nopeasti ja yhtäkkiä heräsin taas siihen ikävään todellisuuteen, että on maanantai.

Eilen musisoimme puolison kanssa yhdessä. Se ei osaa soittaa kitaralla branleja eikä irlantilaista kansanmusiikkia, joten päädyimme ilahduttamaan naapureitamme Metallica-versioilla yhden akustisen kitaran ja yhden tinapillin voimin.

Minä tahdon low whistlen, vaikka poikkihuilun kokoinen tinapilli onkin sormilleni kerrassaan käsittämätön soitin.

Viimeinen syksy

Syksyisin elämään tuntuu mahtuvan loputtomasti pieniä, hienoja hetkiä. Tiedättehän, vaikkapa niitä kun ulkona sade piiskaa katuja, mutta sisällä kääriydytään villahuiveihin, keitetään kaakaota, soitetaan tinapilliä, poltetaan tuoksukynttilöitä ja kuunnellaan Suden aikaa. Tai niitä, kun ulos lähtiessään on muistanut varustautua kumisaappain ja voi kulkea pitkin märkinä kiiltäviä katuja kastumatta. Aamuisin Vallilan ilmassa tuoksuu vastapaahdettu kahvi ja alkusyksyn aamujen kirpeys on vaihtunut jo kipakampaan aavistukseen lähestyvästä talvesta. Hienoja hetkiä ovat myös yöt saaressa sijaitsevassa partiohuvilassa, kun kymmenasteinen ilma ympäröi lämmintä makuupussia ulkopuolelta ja myrskytuuli laulaa talon nurkissa loputonta serenadiaan ympärillä rauhattomana kuohuvalle merelle.

Nyt kuuntelen töitä tehdessäni Suota ja muistelen eilistä elävän perinteen iltaa Taikalampussa. Omastakin keikasta ennen Suon esiintymistä jäi ihan hyvä fiilis, mutta se Suo... oih! Uusi matsku vei jalat alta ja odotan kyltymättömänä, kuumeisesti uutta levyä jo ilmestyneen rinnalle.

Näemmä vanhakin voi fanittaa kun tarpeeksi kovaa kolahtaa.

Lankaa, ei spraymaalia

Stop töhryille -projekti on taas viime aikoina puhuttanut eri puolilla. Minä olen kiinnostunut yhä enemmän aina välillä keskusteluun pulpahtavista neulegraffiteista. Neulegraffitit ovat neulottuja koristeita julkisissa paikoissa, esim. erilaisissa kaiteissa, lyhtypylväissä, joskus puiden oksissa tai vaikka penkkien selkämyksissä. Ne ommellaan paikalleen, mutta ne saa myös saksilla pois tarvittaessa.

Tamperelainen Knit sea -blogi esittelee Elina Arpiaisen neulegraffiteja, joista suurin osa sijaitsee Tampereella, mutta pari voi bongata myös mm. Tokoinrannassa ja Vilhonkadulla. Aamulehden Moro julkaisi aiheesta kesällä jutun, jonka jälkeen lehden keskustelupalstalla on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Seniorit tuntuvat suhtautuvan neulegraffiteihin myönteisemmin kuin tarroihin tai tägeihin, väläyttipä joku tuollakin palstalla idean neulegraffitista pitkäripaisen ovessa. Parhaasta neulegraffitista on järjestetty myös ainakin Aamulehdessä äänestys. Jotkut tuntuvat keskustelupalstojen perusteella pitävän neulegraffitejakin töhryinä, mutta minusta ne ovat aika veikeä tapa piristää harmaata kaupunkikuvaa. Katsokaapa vaikka Maskeraden penkkiä tai Knit sean karusellia. Liikennemerkkejä tms. ei toki pidä mennä peittämään, mutta ainakin Vallilan läpi kulkiessa tulee eteen monta harmaata kaidetta, joita iloisen raidallinen neulegraffiti piristäisi kummasti haittaamatta liikenteen ohjausta tai muuta toimintaa.

Odotan innolla, leviävätkö neulegraffitit Suomessa Tampereelta muuallekin. Ainakin Turun Lankabaari on jo järjestänyt neulegraffiti-iltoja (joskin hiukan eri idealla kuin vaikkapa Maskeraden ja Knit sean neulegraffitit on tehty). Tekeleen ja tuunauksen idea neulegraffitien geotaggaamisesta voisi myös olla kiinnostava. Olisi myös hauska tietää, miten Stop töhryille -projekti suhtautuu neulegraffiteihin. Repivätkö ne sellaiset pois, jos näkevät, vai antavatko olla?

Viisi asiaa

En ole mikään erityinen meemi-ihminen, mutta kaappasinpas nyt tämän kerran kuitenkin Tikrulta.

Viisi asiaa pakastimessani
1. metsäsieniä
2. puolukoita
3. leipää
4. sulkapalloja
5. valmiiksi liotettuja ja keitettyjä papuja

Viisi asiaa vaatekomerossani
1. pitsihuiveja (täydessä komerossa)
2. nätti ovi (tyhjässä komerossa)
3. polvisukkia (täydessä komerossa)
4. kaaos (täydessä komerossa)
5. kosteusvaurio (tyhjässä komerossa)

Viisi asiaa autossani
Minulla ei ole autoa, mutta polkupyörässäni on
1. satula
2. polkimet
3. vähän vino lokasuoja, joka tulisi korjauttaa
4. etupyörä
5. takapyörä

Viisi asiaa käsilaukussani
1. avaimet
2. nenäliinoja
3. bussilippu
4. keskeneräinen neule
5. hiuspinnejä

Allergiakosmetiikkaa

Päänahkani reagoi sietämättömästi useimpiin markkinoilla oleviin sampoisiin. Yksi tai kaksi käyttökertaa ei vielä saa aikaan kauheaa jälkeä (paitsi muutamissa sampoissa, joissa jo yksi käyttökerta riittää synnyttämään ihottumaa), mutta parin viikon jälkeen päänahka on kuiva kuin Saharan autiomaa. Ruokasoodakokeiluihin tms. minusta ei ole, ei luonteeni, harrastusteni eikä kiharoideni puolesta, joten olen kärvistellyt aina siitä lähtien kun Erittäin Hieno Suomalainen Koivusampoo katosi kaikkien niiden kauppojen hyllyistä, joista olen sitä etsinyt.

Sitten kokeilin Ole Hyvä -sarjan turvesampoota. Hehkuti-ihkuti! Sen tuoteselosteesta ei löydy keinotekoisia väri-, hajuste- ja säilöntäaineita, joista monet aiheuttavat allergiaa, ja se koostuu muutenkin täysin kasviperäisistä, uusiutuvista raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon. Päänahkani on selvästi rauhoittunut tähän sampooseen siirtymisen jälkeen ja hiuksia tarvitsee myös pestä sampoolla nyt vähän harvemmin kuin ennen. Ja mikä parasta, sarjan pullot ovat täyttöpulloja: tyhjään pulloon voi ostaa lisää sampoota litratavarana mm. Punnitse ja säästä -kaupoista. Ainoa miinus täyttötavaran noutamisessa on se, että samalla saattaa sortua ostamaan jogurttikuorrutettuja appelsiininkuoria ja kuivattuja mansikoita, mutta kaipa tuota sarjaa joistain ekokaupoistakin löytyy... :)

Käytössäni on ollut jo jonkin aikaa myös pullollinen samaan sarjaan kuuluvaa hienopesunestettä villalle ja silkille. Se tuntuu puhdistavan hellästi ja kunnolla myös ne asiat, joihin Marseille-saippua ei tehoa. Yhdessä sappisaippuan kanssa tuo neste muodostaa voittamattoman nyrkkipyykkiaineparin, johon en ole vielä pettynyt kertaakaan. Suosittelen lämpimästi allergikoille – ja muillekin!

Kunnallisvaalit tulevat, en ole valmis

Maikkarin vaalikoneen kysymykset eivät tuntuneet ihan osuvan niihin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Äänestyspäätökseeni ei ensimmäisenä vaikuta se, käykö ehdokas kaljalla, tykkääkö se oopperasta tai katsooko se mielellään leffoja DVD:ltä. Sen sijaan olisin kaivannut enemmän mm. kaupunkirakennetta, joukkoliikennettä jne. käsitteleviä kysymyksiä ja tiivistä, vapaata esitystä kunkin ehdokkaan omista vaaliteemoista. Ehdokkaiden omia kotisivuja ei ole edes linkattu, onneksi osoitteet voi sentään halutessaan copypastettaa.

Tulokset sinänsä eivät yllättäneet, paitsi "käyn oopperassa" -kerroin nosti listoilla muutamia ehdokkaita ylemmäs kuin he ehkä ilman sitä olisivat sijoittuneet. Listoilla näkyi myös paljon tuttuja nimiä. :)

No kysyivät ne sentään erinäisiä asioita palveluista ja suhtautumista suuriin ostoskeskuksiin. Silti tämä vaalikone vaikuttaa vähän ah niin trendikkääksi aiotulta, hassunhauska pilke silmäkulmassa tehdyltä. Odotan jännityksellä muiden koneiden aukeamista.

Unforgiven I, II, III... XVII

Nyt se Metallican uusi albumi sitten ilmestyi. Puolen työpäivän mittaisen kuuntelun perusteella voisin sanoa, että ei pöllömpää ja sekaan mahtuu useampikin kiva riffi. Monet biiseistä tosin voisivat olla reilusti nykyistä lyhyempiä.

Mutta montakohan kertaa ne aikovat vielä tehdä Unforgiven-nimisen biisin?

Palvelukseen halutaan 32-vuotias saamelais-australialainen biseksuaali. P.S. Uskothan jälleensyntymiseen.

Tarja Cronberg varmasti tarkoitti hyvää, mutta päästi samalla suustaan sammakon.

"Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja", Cronberg sanoo Ylen uutissivulla.

Juu paitsi että ainakaan minusta esimerkiksi seksuaalinen suuntautumiseni, uskontoni ja vakaumukseni eivät kuulu työnantajalle pätkääkään, varsinkaan kun ne eivät mitenkään liity työntekooni tai haittaa sitä.

Mennään bussilla

"Jos tällä viikolla haluaa välttää ruuhkia, kannattaa auto viedä liityntäpysäköintiin ja tulla loppumatka julkisilla kulkuvälineillä", neuvoo liikenteenohjauskeskuksen vanhempi konstaapeli Seppo Naskali kiskotöiden ruuhkautettua Runskin.

Ja jos kaikki noudattaisivat tätä neuvoa, mieluiten muulloinkin kuin kiskotöiden aikana, mitään ruuhkia ei olisi.

Keittiökokeiluja, vol. 3

Syksy ja sienipiirakka kuuluvat erottamattomasti yhteen. Meillä herkuteltiin eilen rouskupiirakalla (joskin lakto-ovosovelluksella, koska juustoraaste oli emmentalia). Jaan tämän vaikkapa siltä varalta, että joku muukin on käynyt metsässä ja kaipaa herkkua iltapalaksi:

Metsäsienipiirakka

Pohja
250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1-1,5 l metsäsieniä (esim. tatteja, karvarouskuja, suppilovahveroita tai kanttarelleja)
2 dl kaurakermaa
(2 rkl vehnäjauhoja)
1-1,5 dl sulavaa soijajuustoraastetta
mausteeksi suolaa, pippuria, timjamia, kirveliä...

(Koristeeksi kirsikkatomaatin siivuja)

Tee paksuhko sienimuhennos sienistä, silputusta sipulista, valkosipulista ja kaurakermasta ja suurusta se tarvittaessa vehnäjauhoilla. Jos käytät rouskuja, ryöppää ne ennen muhennoksen tekemistä. Mausta muhennos ja laita odottamaan.

Tee seuraavaksi piiraspohja: yhdistä nyppien margariini ja jauhot, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti sen pohjalle. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 min.

Sekoita sienimuhennos ja soijajuustoraaste keskenään ja kaada täytteeksi pohjan päälle. Jos haluat koristella piirakan, asettele kirsikkatomaatin siivut täytteen pinnalle sopiviin kohtiin. Laita piiras takaisin uuniin ja paista vielä n. 30 min. Kun piiras on kypsä, anna täytteen jäähtyä ja jähmettyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Olen muuten joskus soveltanut tuota pohjaa sekoittamalla keskenään 4,5 dl vehnäjauhoja ja 0,5 dl soijarouhetta. Hyvää tuli niinkin.

Aijai ja voijoi

Ihana viikonloppu sai nolon lopun, kun oikeaan sääreen iski mikä lie penikkatauti siten, että se on kauhean kipeä eikä nilkkaa saa suoraksi ilman irvistystä. Juu, onhan se ollut vähän kipeä jo Berliinistä asti ja kuka käski panna lauantaina vähän liian isot kumisaappaat jalkaan ja mennä sienimetsään kipuamaan jyrkkiä ylämäkiä umpipusikossa ja upottavassa sammalikossa.

Mutta löysinpäs valtavan kasan karva- ja leppärouskuja sekä muutaman tatin, pari kanttarellia ja syksyn ekat suppilovahverot. Hyviä olivat. Huomenna teen varmaan vielä sienipiirakkaa lopuista rouskuista.

Nyt hukutan kivun ja säryn aiheuttamaa mielipahaa syömällä tummaa suklaata (oikeastaan tahtoisin Helsingin Jäätelötehtaan suklaajäätelöä, mutta sitä ei ole nyt saatavilla) ja polttamalla tuikkukynttilöitä kesällä kirpparilta löytämässäni messinkisessä kynttiläkipossa, jossa on yltympäriinsä pieniä sydämen muotoisia reikiä. En ole koskaan ennen ostanut mitään noin ihanaa 30 sentillä.

Back in business

Töissä jälleen viikon loman jälkeen, tai oikeastaan jo maanantaina, mutta silloin ei ehtinyt eikä huvittanut blogata. Tämä perkeleellinen ilmastointi (joka pakotti heinäkuussakin käyttämään villapaitaa töissä, vaikka ulkona oli hellesää) kuivattaa kädet aina kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olen saapunut työpaikalle. Nyt sormieni välit hilseilevät niin, ettei niistä erota, onko minulla oikeasti kädet vai räpylät. Pakko laittaa lisää aloe vera -voidetta ja odotella työpäivän päättymistä, sillä kotona kädet palautuvat ennalleen ja pysyvät kunnossa.

Oli ihanaa lomailla viikko! Berliini oli hieno, mutta pidän edelleen vähän enemmän Münchenista. Ei Berliinikään toki huono paikka ole. Meillä oli varsin mukava viikko, tekemistä riitti ja löysin punaiset korkokengätkin, juuri sellaiset minnihiirimäiset, joita olen pitkään himoinnut. Silti München vie voiton, sillä sieltä on Alpeille vain tunnin matka, kaupunki on kaunis ja kaduilla kulkee dirndleihin pukeutuneita ihmisiä. (Yrittäkääpä muuten ääntää sana dirndl parin kuohuviinilasillisen jälkeen. Kokeilin tätä viime vappuna ja huomasin sen vaikeaksi.)

Tutuille tiedoksi, että yliopistosähköpostini lakkaa toimimasta näinä päivinä. Jatkossa tavoittaa helpommin esimerkiksi gmailista (etunimi piste sukunimi ja niin edelleen).

Veri vetää eteenpäin

Välillä sisäinen nuuskamuikkuseni saa vallan arkiminästäni, jolloin haluaisin vain pakata rinkkani ja matkata kaikessa rauhassa kohti päämäärää, joka selviää vasta matkan varrella. Tai suunnata suoraan asemalle ja hypätä pohjoisen junaan. Taisin saada jo kymmenvuotiaana parantumattoman vaelluskuumetartunnan, joka saa kaipaamaan rinkan painoa hartioilla, sinolin tuoksua trangiassa, varvikon keskellä nautittua kuumaa variksenmarjamehua, joka lämmittää tihkusateessakin niin suloisesti. Tahdon tarpoa yrjökokkona joutsenrimpien keskellä, seistä tuulisella tunturilla ja ennen kaikkea herätä turvallisen vihreässä teltassa keskellä paljakkaa, joka minulle on yksi kauneimmista sielunmaisemista.

Varoitus: jos joku muukin kärsii parantumattomasta vaelluskärpäsen puremasta, niin Retkiremmin kuvagalleriaa Käsivarren maisemista ruska-aikaan ei ainakaan kannata selata. Etenkin tietyt kuvat siellä saattavat aiheuttaa sietämätöntä vaellusjalan vipatusta.

Nimeksi lapselle ei kelvannut sittenkään se Pikku-Myy

Chris Martin puolustaa hassuja vauvan nimiä. Pakkohan tästä on kirjoittaa, syventäviin opintoihin tekemäni nimistöpaketti jätti näköjään jälkensä. Olen Chris Martinin kanssa siis osaksi eri mieltä.

Minusta aikuinen voi halutessaan vaihtaa nimensä vaikka Aristoteleeksi tai Mansikka-Muumiksi (josta Amu kirjoitti viime vuoden joulukuussa). Lapsenkin nimen voi ihan hyvin muuttaa, jos lapsi selvästi osoittaa asiaa harkinneensa. Silti lasten ja etenkin vauvojen kohdalla on kuitenkin hyvä, että etunimilautakunta osoittaa jonkinmoista harkintaa -- eräälle kurssille nimilautakunnan arkistossa tehty pohjatyö paljasti, että harkinta on sitä tarkempaa, mitä nuorempi ihminen on kyseessä. Vauva ei vielä kykene ilmaisemaan omaa mielipidettään ja vanhempien villeimmistä fantasioista kehittyneet nimet voivat oikeasti aiheuttaa harmia lapselle myöhemmin. Minä olin pienenä sitä mieltä, että Elina on ruma nimi ja harmistuin, kun siitä pihalla vielä väänneltiin kaikenlaista Elina-Pelinaa. Mitä mahtaa ajatella nimestään Villa Hillamilla? Entä Anna Manna? Ukko-Mies? Lumi-Sade? Tai Melena, joka suomeksi tarkoittaa tummaa veriripulia?

Harvinaista nimeä todennäköisesti arvostaa vanhempana, mutta kouluaika sen kanssa voi ainakin huonommalla itsetunnolla olla tuskaa. Opettajan sijaisena näkee, kuinka julmia lapset osaavat toisilleen olla. Tänä autuaana Googlen aikakautena on luokkatovereiden erittäin helppo selvittää vaikkapa Melena-nimen merkitys ja todennäköisesti siitä ei malteta silloin vaieta. Toki männävuosina vallinnut erikoisten nimien muoti voi aiheuttaa senkin, että luokkansa ainoa Maija tai Petteri joutuukin koulukiusatuksi Melena-ystäviään todennäköisemmin.

En sano, että erikoiset vauvan nimet ovat väistämättä pahasta. Suurin osa niistä on ihan ok. Pointtini kuitenkin on, että nimi pitäisi aina antaa harkiten, lapsi kun ei ole mikään nukke tai koira, vaan ihminen. Nimetköön vanhemmat siis lapsiaan ihan miten haluavat, kunhan vain kaikki jaksaisivat muistaa, että kyse on ihan oikeasta ihmisestä, joka oletusarvoisesti elää nimensä kanssa koko elämänsä. Jos nimi annetaan hetken mielijohteesta tai "voihan sen vaihtaa myöhemmin, jos tulee vaikeuksia" -periaatteella, lähtökohta on minusta väärä. Sitä paitsi nimi voi olla erikoinen ja uniikki myös olematta missään piireissä erityisen kiusallinen. Minna-Tiina (väestörekisterissä 3 kpl) ja Hannu-Matias (4 kpl) ovat jopa harvinaisempia kuin Aristoteles (9 kpl), vaikka eivät siltä kuulostaisikaan.

P.S. Minusta Chris Martinin omien lasten nimet, Apple ja Moses, eivät muuten edes ole mitenkään kovin hassuja. Moses, joka esim. Keniassa on käsittääkseni varsin suosittu nimi, menee ihan hyvin muiden raamatullisten Annojen, Saarojen ja Jesus Marioiden seassa. Apple-nimi puolestaan ihastutti minua heti, kun Gwyneth Paltrow ja Chris Martin sen julkistivat. En ole koskaan yhdistänyt sitä mielessäni Apple-yhtiöön tai levymerkkiin, vaikka joku niin väittikin tapahtuvan.

Mihin kasvimme kelpaavat

Aika hujahtelee nopeasti, kun istuu töissä ja töiden ulkopuolella muuttaa asunnosta toiseen. Vanha asunto on luovutettu kuun vaihteessa ja nyt pitäisi vain saada loputkin tavarat Töölössä paikoilleen. Uusi koti on ihana!

Rautavaara-ihmeteestäni tuli hyvää. Tunnen jo nuortuneeni vuosia ja päässeeni eroon huolista ja murheista. Olen luopunut yrityksistäni löytää karhunlaukkaa taimina enää tähän aikaan vuodesta, mutta päättänyt vakaasti pistää keväällä siemeniä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin.

Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu

Pitkä, upea juhannusviikonloppu on auttamatta ohi. Kolmena päivänä luonnon helmassa ehdin jo villiintyä ja hippiytyä sen verran, että ajatuskin arkeen, kaupunkiin ja töihin paluusta teki kipeää. Poikkesimme kotimatkan varrella uudessa kodissamme ja se pehmensi tärskyä hieman.

Mutta mikä ihana juhannus! Kävelin nurmikolla paljain varpain ja sain jalkoihini parisenkymmentä hyttysenpuremaa. Poimin nokkosia muhennokseen. Mellastin kitkemässä palsternakka- ja punajuuripenkkiä ja syötin vesiheinät ja savikat kanoille, jotka niin ikään villiintyivät sen jälkeen aina minut nähdessään, koska uskoivat saavansa lisää rikkaruohoja. Nuuhkin sekä talvikkia että lehdokkia (mutta en tanssinut niityllä järin yöpaidassani). Nautin kesän ekat kypsät metsämansikat. Keräsin koivun, mustikan, vadelman, horsman, pihlajan, omenan, kirsikan, siankärsämön ja metsämansikan lehtiä, jotka nyt tuoksuvat asunnossamme hyvältä, kun osa on kuivumassa, osa hiostumassa. Tarkoituksenani on saada aikaan purkillinen yrttiteetä, joka auttaa lähes kaikkeen paitsi kuolemaan, mikäli Toivo Rautavaaraan on hiukankaan uskomista.

Pieniä hyviä asioita

Eiii saa sataa, mulla on bensakengät jalassa, eivätkä ne kestä kovin rankkaa vesisadetta, kun ne on tehty sametista. Lähden kohta töistä Dennisiin syömään ihkupastaa ja tiramisua ja haluan, että varpaani pysyvät kuivina.

Tehtävien töiden lista pursuilee, mutta alkaa sentään hiljalleen näyttää jotenkin hallittavalta. Sain tänään töistä lahjaksi sykemittarin ja eilen leffalippuja. Muuttokin lähestyy ja kohta pääsen oman puolierkkerini leveälle ikkunalaudalle istumaan, juomaan cappuccinoa punaisesta kupista ja katselemaan alhaalla kadulla kulkevia ratikoita. Olen onnellinen.

Olen metsästänyt pääkaupunkiseudun puutarhayrityksistä karhunlaukkaa ja löytänyt kaksi paikkaa, joissa sitä myydään siementen lisäksi taimina (toisessa keväisin, toisessa periaatteessa nytkin, mutta minua puhelimessa palvellut ystävällinen rouva ei löytänyt oikean näköisiä taimia). Jos joku löytää sitä jostain taimina tai sipuleina, niin hihkaiskoon ja tulen entistäkin onnellisemmaksi.

FM

Niin minusta sitten tuli maisteri. Juhlistimme sitä G.W. Sundmansin mainion palvelun ja hyvän ruoan parissa. Kesäyö oli kaunis ja kukkien tuoksu huumaava, kun kävelimme puolison kanssa bussipysäkiltä kotiin. Kiitos onnitteluista kaikille niitä lähettäneille!

Ylen uutisissa näkyi paljon tuttuja naamoja. Minäkin vilahdan kuvassa parin sekunnin ajan (kohdassa 1:30--1:34). Tarkkasilmäinen ehkä tunnistaa.

Kertész leszek

Ihanaa viikonloppua seuraa väistämättä maanantai. Voimia pitäisi kuitenkin olla taas viikoksi, mahtuihan viikonloppuun rutkasti aurinkoa, kampaajakäynti, yhdet valmistujaiset sekä puutarhatöitä. Lisäksi tv:stä tuli jälleen Love Story, jonka katsominen vaati puoli paketillista nenäliinoja.

Huolella vaalimani parveketaimet saivat uuden kodin vanhempien pihalta, hontelot krassit ja tomerat tomaatit pääsivät jogurttipurkeistaan oikein isoihin ruukkuihin, joissa on tilaa kasvattaa kunnon juuret. Muistin taas, kuinka rentouttavaa puutarhassa puuhailu ja taimien istuttaminen on. En halua omaa omakotitaloa, mutta on ihanaa, kun saa joskus lainata toisten pihaa. :)