Veri vetää eteenpäin

Välillä sisäinen nuuskamuikkuseni saa vallan arkiminästäni, jolloin haluaisin vain pakata rinkkani ja matkata kaikessa rauhassa kohti päämäärää, joka selviää vasta matkan varrella. Tai suunnata suoraan asemalle ja hypätä pohjoisen junaan. Taisin saada jo kymmenvuotiaana parantumattoman vaelluskuumetartunnan, joka saa kaipaamaan rinkan painoa hartioilla, sinolin tuoksua trangiassa, varvikon keskellä nautittua kuumaa variksenmarjamehua, joka lämmittää tihkusateessakin niin suloisesti. Tahdon tarpoa yrjökokkona joutsenrimpien keskellä, seistä tuulisella tunturilla ja ennen kaikkea herätä turvallisen vihreässä teltassa keskellä paljakkaa, joka minulle on yksi kauneimmista sielunmaisemista.

Varoitus: jos joku muukin kärsii parantumattomasta vaelluskärpäsen puremasta, niin Retkiremmin kuvagalleriaa Käsivarren maisemista ruska-aikaan ei ainakaan kannata selata. Etenkin tietyt kuvat siellä saattavat aiheuttaa sietämätöntä vaellusjalan vipatusta.

Nimeksi lapselle ei kelvannut sittenkään se Pikku-Myy

Chris Martin puolustaa hassuja vauvan nimiä. Pakkohan tästä on kirjoittaa, syventäviin opintoihin tekemäni nimistöpaketti jätti näköjään jälkensä. Olen Chris Martinin kanssa siis osaksi eri mieltä.

Minusta aikuinen voi halutessaan vaihtaa nimensä vaikka Aristoteleeksi tai Mansikka-Muumiksi (josta Amu kirjoitti viime vuoden joulukuussa). Lapsenkin nimen voi ihan hyvin muuttaa, jos lapsi selvästi osoittaa asiaa harkinneensa. Silti lasten ja etenkin vauvojen kohdalla on kuitenkin hyvä, että etunimilautakunta osoittaa jonkinmoista harkintaa -- eräälle kurssille nimilautakunnan arkistossa tehty pohjatyö paljasti, että harkinta on sitä tarkempaa, mitä nuorempi ihminen on kyseessä. Vauva ei vielä kykene ilmaisemaan omaa mielipidettään ja vanhempien villeimmistä fantasioista kehittyneet nimet voivat oikeasti aiheuttaa harmia lapselle myöhemmin. Minä olin pienenä sitä mieltä, että Elina on ruma nimi ja harmistuin, kun siitä pihalla vielä väänneltiin kaikenlaista Elina-Pelinaa. Mitä mahtaa ajatella nimestään Villa Hillamilla? Entä Anna Manna? Ukko-Mies? Lumi-Sade? Tai Melena, joka suomeksi tarkoittaa tummaa veriripulia?

Harvinaista nimeä todennäköisesti arvostaa vanhempana, mutta kouluaika sen kanssa voi ainakin huonommalla itsetunnolla olla tuskaa. Opettajan sijaisena näkee, kuinka julmia lapset osaavat toisilleen olla. Tänä autuaana Googlen aikakautena on luokkatovereiden erittäin helppo selvittää vaikkapa Melena-nimen merkitys ja todennäköisesti siitä ei malteta silloin vaieta. Toki männävuosina vallinnut erikoisten nimien muoti voi aiheuttaa senkin, että luokkansa ainoa Maija tai Petteri joutuukin koulukiusatuksi Melena-ystäviään todennäköisemmin.

En sano, että erikoiset vauvan nimet ovat väistämättä pahasta. Suurin osa niistä on ihan ok. Pointtini kuitenkin on, että nimi pitäisi aina antaa harkiten, lapsi kun ei ole mikään nukke tai koira, vaan ihminen. Nimetköön vanhemmat siis lapsiaan ihan miten haluavat, kunhan vain kaikki jaksaisivat muistaa, että kyse on ihan oikeasta ihmisestä, joka oletusarvoisesti elää nimensä kanssa koko elämänsä. Jos nimi annetaan hetken mielijohteesta tai "voihan sen vaihtaa myöhemmin, jos tulee vaikeuksia" -periaatteella, lähtökohta on minusta väärä. Sitä paitsi nimi voi olla erikoinen ja uniikki myös olematta missään piireissä erityisen kiusallinen. Minna-Tiina (väestörekisterissä 3 kpl) ja Hannu-Matias (4 kpl) ovat jopa harvinaisempia kuin Aristoteles (9 kpl), vaikka eivät siltä kuulostaisikaan.

P.S. Minusta Chris Martinin omien lasten nimet, Apple ja Moses, eivät muuten edes ole mitenkään kovin hassuja. Moses, joka esim. Keniassa on käsittääkseni varsin suosittu nimi, menee ihan hyvin muiden raamatullisten Annojen, Saarojen ja Jesus Marioiden seassa. Apple-nimi puolestaan ihastutti minua heti, kun Gwyneth Paltrow ja Chris Martin sen julkistivat. En ole koskaan yhdistänyt sitä mielessäni Apple-yhtiöön tai levymerkkiin, vaikka joku niin väittikin tapahtuvan.

Mihin kasvimme kelpaavat

Aika hujahtelee nopeasti, kun istuu töissä ja töiden ulkopuolella muuttaa asunnosta toiseen. Vanha asunto on luovutettu kuun vaihteessa ja nyt pitäisi vain saada loputkin tavarat Töölössä paikoilleen. Uusi koti on ihana!

Rautavaara-ihmeteestäni tuli hyvää. Tunnen jo nuortuneeni vuosia ja päässeeni eroon huolista ja murheista. Olen luopunut yrityksistäni löytää karhunlaukkaa taimina enää tähän aikaan vuodesta, mutta päättänyt vakaasti pistää keväällä siemeniä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin.

Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu

Pitkä, upea juhannusviikonloppu on auttamatta ohi. Kolmena päivänä luonnon helmassa ehdin jo villiintyä ja hippiytyä sen verran, että ajatuskin arkeen, kaupunkiin ja töihin paluusta teki kipeää. Poikkesimme kotimatkan varrella uudessa kodissamme ja se pehmensi tärskyä hieman.

Mutta mikä ihana juhannus! Kävelin nurmikolla paljain varpain ja sain jalkoihini parisenkymmentä hyttysenpuremaa. Poimin nokkosia muhennokseen. Mellastin kitkemässä palsternakka- ja punajuuripenkkiä ja syötin vesiheinät ja savikat kanoille, jotka niin ikään villiintyivät sen jälkeen aina minut nähdessään, koska uskoivat saavansa lisää rikkaruohoja. Nuuhkin sekä talvikkia että lehdokkia (mutta en tanssinut niityllä järin yöpaidassani). Nautin kesän ekat kypsät metsämansikat. Keräsin koivun, mustikan, vadelman, horsman, pihlajan, omenan, kirsikan, siankärsämön ja metsämansikan lehtiä, jotka nyt tuoksuvat asunnossamme hyvältä, kun osa on kuivumassa, osa hiostumassa. Tarkoituksenani on saada aikaan purkillinen yrttiteetä, joka auttaa lähes kaikkeen paitsi kuolemaan, mikäli Toivo Rautavaaraan on hiukankaan uskomista.

Pieniä hyviä asioita

Eiii saa sataa, mulla on bensakengät jalassa, eivätkä ne kestä kovin rankkaa vesisadetta, kun ne on tehty sametista. Lähden kohta töistä Dennisiin syömään ihkupastaa ja tiramisua ja haluan, että varpaani pysyvät kuivina.

Tehtävien töiden lista pursuilee, mutta alkaa sentään hiljalleen näyttää jotenkin hallittavalta. Sain tänään töistä lahjaksi sykemittarin ja eilen leffalippuja. Muuttokin lähestyy ja kohta pääsen oman puolierkkerini leveälle ikkunalaudalle istumaan, juomaan cappuccinoa punaisesta kupista ja katselemaan alhaalla kadulla kulkevia ratikoita. Olen onnellinen.

Olen metsästänyt pääkaupunkiseudun puutarhayrityksistä karhunlaukkaa ja löytänyt kaksi paikkaa, joissa sitä myydään siementen lisäksi taimina (toisessa keväisin, toisessa periaatteessa nytkin, mutta minua puhelimessa palvellut ystävällinen rouva ei löytänyt oikean näköisiä taimia). Jos joku löytää sitä jostain taimina tai sipuleina, niin hihkaiskoon ja tulen entistäkin onnellisemmaksi.

FM

Niin minusta sitten tuli maisteri. Juhlistimme sitä G.W. Sundmansin mainion palvelun ja hyvän ruoan parissa. Kesäyö oli kaunis ja kukkien tuoksu huumaava, kun kävelimme puolison kanssa bussipysäkiltä kotiin. Kiitos onnitteluista kaikille niitä lähettäneille!

Ylen uutisissa näkyi paljon tuttuja naamoja. Minäkin vilahdan kuvassa parin sekunnin ajan (kohdassa 1:30--1:34). Tarkkasilmäinen ehkä tunnistaa.

Kertész leszek

Ihanaa viikonloppua seuraa väistämättä maanantai. Voimia pitäisi kuitenkin olla taas viikoksi, mahtuihan viikonloppuun rutkasti aurinkoa, kampaajakäynti, yhdet valmistujaiset sekä puutarhatöitä. Lisäksi tv:stä tuli jälleen Love Story, jonka katsominen vaati puoli paketillista nenäliinoja.

Huolella vaalimani parveketaimet saivat uuden kodin vanhempien pihalta, hontelot krassit ja tomerat tomaatit pääsivät jogurttipurkeistaan oikein isoihin ruukkuihin, joissa on tilaa kasvattaa kunnon juuret. Muistin taas, kuinka rentouttavaa puutarhassa puuhailu ja taimien istuttaminen on. En halua omaa omakotitaloa, mutta on ihanaa, kun saa joskus lainata toisten pihaa. :)

Bensakengät

Vanhat kiinantossuni lahosivat lopullisesti jokin aika sitten kesken työmatkan ja ostin uudet matkan varrelta Pasilan aseman kiinakaupasta. Ne haisevat... no, uusilta kiinantossuilta. Töissä ne on ristitty juuri tuon hajun vuoksi bensakengiksi.

Dieseliä tai ei, korkokengissä laastarointikuntoon rääkätyt varpaani kuitenkin pitävät bensakenkäpäivistä, sametti kun ei hierrä eikä purista. Toivottavasti nämä popot lakkaavat pian myös haisemasta.

Sil' on sol mio

Iiiiik, Semmarit esiintyvät Kieler Wochella! Tuon takia voisi melkein seilata lahden yli ja takaisin, jos vain saisin töistä vapaata ja jos joku muu hoitaisi meidän muuton sillä aikaa.

Olen kuunnellut koko työpäivän Ó lo anchéa ja hihitellyt itsekseni. :)

Just another manic Monday

Heinä kukkii, silmä vuotaa. En ole voinut meikata tänään, joten näytän darrahirviöltä, vaikka mitään en oo ottanut. Ja tänään otettiin uusi kuva työpaikan kulkukorttiin sekä intranetin henkilöhakemistoon...

Ulkona on ihana kesä, sireenit ja pihlajat kukkivat huumaavasti tuoksuen. Tänään tosin harmaa, lämmin ja painostava ilma uhkaa sadetta. En tiedä, kehtaanko sanoa ääneen, että toivon vettä taivaalta. Se kuitenkin vähentäisi ilmassa leijuvan siitepölyn määrää ja saattaisi helpottaa oloa.

Kappale kauneinta suomalaista maalaismaisemaa

Jo toinen postaus tänään, kun tätä Ideapark-juttua ei vaan voi sivuuttaa. Jännityksellä seuraan, mitä Sukarin uusimman ostoshelv...keskuksen suunnitelmille tapahtuu. Vapaavuori on yllättänyt asian suhteen positiivisesti ja toivon, ettei kyse ole vain siitä, että kunnallisvaalit lähestyvät.

Siinä, mihin parkkipaikat halutaan rakentaa, kasvoi muuten aivan mahdottoman hyviä villejä vadelmia viime kesänä.

Nimby-ilmiö

Maanantaina ilahduin, kun HS kertoi poliitikkojen tukevan Helsingin uusia tukiasuntoja. Myös HYY teki kannanoton Ruusulankadun asuntolan puolesta ja HYYn hallituksen blogissa on samasta aiheesta kirjoitus, jota en osaa kuin kompata.

Tänään Päivän nimby -palkinnon saa Taloustutkimus Oy. Onnittelut ja aplodeja! Luulen kyllä, että ainakaan nyt keväällä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista tutkinnonuudistuksen pakottamana valmistuva -nomi-, kandi-, ja maisteriaalto sekä pätkätöissä uurastavien lukiolaisten ja opiskelijoiden lauma ei kieltäytyisi tarjolla olevista työpaikoista sen perusteella, että työpaikan naapurina on tukiasuntola.

Käytän muuten varsin usein sitä samaa bussipysäkkiä, vaikka työskentelenkin Vallilassa eri rakennuksessa ja eri firman palkkalistoilla. Rohkenen epäillä, että Mäkelänkadun yllä alituiseen leijuva katupölypilvi on Vallilassa liikkuville paljon konkreettisempi vaara kuin Sininauhaliiton asukit olisivat asuntolan toteutuessa olleet. Miksei nimby-ilmiö koskaan kohdistu kaupungin viihtyvyyttä olennaisesti haittaavaan yksityisautoiluun?

Melkein maisteri

Saatuani käteeni toimintaohjeet publiikkia varten olen alkanut ihan oikeasti sisäistää sen, että kai se valmistuminen nyt sitten on edessä. Publiikista tulee kyllä varmaan melkein Ilosaarirock-luokan tapahtuma, kun 500 maisteria jonottaa todistuksiaan suuren juhlasalin käytävillä aakkosjärjestyksessä seisten. Vedonlyöntipisteitä pyörittäville voisi aueta hyvä sauma vaikkapa "kuka pyörtyy ekana" -veikkauskisassa. Vieraat (yksi per osallistuja) saavat istua, mutta niiden joukossa bonarikertoimet tarjoaa tyyppi, joka meni istumaan keskelle salia ja tahtoo pois ennen tilaisuuden loppua. Toisaalta on kutkuttavaa valmistua jättipubliikissa, jossa tuoreita maistereita on ennätysmäärä, kandit eivät mahdu samaan saliin ja paikalla on pelastushenkilökuntaa.

Ja kevään viimeisessä publiikissa valmistuvia tosiaan on liikkeellä, ou jee. Ihana puolisoni vei publiikki-ilmoni eilen tiedekunnan kansliaan ja jonotti sitä varten päärakennuksen tokan kerroksen aulassa noin tunnin artikkelia lukien. Muitakin taisi olla samalla asialla, vaikka dedis on vasta torstaina.

Aika haikeaa tämä kivan opiskelijaelämän päättyminen, mutta toisaalta alituinen yliopistolla pyöriminen, gradunteko, opintotukilomakkeiden kanssa vehtaaminen (ja tukikuukausien loputtua rahattomana kärvistely) alkoikin jo välillä vähän tympiä. On myös ihanaa, kun työpaikka on jo valmiiksi olemassa, eikä tarvitse hakea sellaista nyt, kun tarjokkaita riittää yllin kyllin.

Ikkunalautoja

Oi tätä nykyajan porvarillista elämäntapaa, joka saa ja pakottaa ihmisen kiinnostumaan vakavasti korkokatosta, marginaaleista, varainsiirtoverovähennysoikeudesta ja siitä, mikä 12 kk:n euribor on tänään. Siitäkin huolimatta, että nyt on juuri se aika, jolloin ulkona kukkivat tuomet, omenapuut ja mustikat, ehkä sireenit ja kielotkin ihan kohta.

Rakastan omenankukkia ja tuomien tuoksua. Tänä keväänä tuntuu silti entistä enemmän siltä, että jossain sisälläni, siellä omenankukkia nuuhkivan romantikon taustalla, asustaa pieni porvari, joka rakastaa leveitä ikkunalautoja, korkeita huoneita, puolierkkereitä ja tammiparkettia.

Haijaa

Söin suolakurkkua leivän päällä ja se herätti aivan mielettömän halun laulaa rekilauluja, erityisesti yhtä tiettyä rekilaulua. :) Tulisipa taas pian sellainen viikko, jona ehtisin treeneihin.

Pasila mielessäin

Joka päivä työmatkallani kuljen Itä-Pasilan läpi ja ihastelen, kuinka nerokkaasti autot on piilotettu kävelykansien alle, pois haittaamasta viattomien jalankulkijoiden elämää. Ah, mikä ero Junailijankujan ja Elimäenkadun välillä onkaan: ensin mainitulla kadulla autoja ei näy lainkaan, jälkimmäisellä autoilijat yrittävät lähes poikkeuksetta ajaa mm. suojatietä ylittävän jalankulkijan yli, etteivät vain joutuisi hidastamaan tai – ooh, mikä kauhea kohtalo – suorastaan pysähtymään.

Osa minusta haluaisi asua Itä-Pasilassa. Toki Itä-Pasila tuo jossain määrin mieleen DDR:n, mutta on silti paljon sympaattisempi kuin Merihaka (jota en vain voi olla alituisesti vertaamatta sillan toisella puolella komeilevaan Kruununhakaan). Pasila näyttää silmissäni kauniilta, sillä sen läpi kävellessäni ajattelen aina, että sieltä voisi saada kivan kodin, ainakin joksikin aikaa. Rakastan niitä kävelykansia, liikenneyhteydet ovat loistavat ja korkealta talosta näkisi varmaan kauas...

Levon hetki nyt lyö

Uusi työ on kiinnostavaa, mutta iltaisin olen aivan poikki. Eilen nukahdin olohuoneen lattialle kesken tomaattidokumentin (Elina Hirvonen: Paratiisi -- kolme matkaa tässä maailmassa). Nyt tuijotan ikkunasta lumimyrskyä ja taas tekisi mieli mennä nukkumaan. En mene. Pari kolme tuntia ainakin täytyy vielä sinnitellä, muuten herään joskus viiden aikaan aamulla pirteänä kuin peipponen. Jos kokeilisin itsesuggestiota:

Ei minua väsytä lainkaazzzzzzzzzzzz.

Samettiposket

Oih, eilen Stokkalta kokeilumielessä ostamani kurkkunaamio kuorii kasvoilta epäpuhtaudet ja kuolleen ihon niin hellästi, tuntuu ainakin paljon hellemmältä kuin aiemmin käyttämäni kasvokuorintavoiteet. Eikä sitä ole myöskään testattu eläinkokein.

Ja nyt iho tuntuu taas niiiiiin silkkiseltä.

Voi hapankorppua, voi

Kyllä tapiolalainen tietää, ettei ruoalla saa leikkiä.

Mutta kyllä minulle tulee näin nopeasti ajateltuna mieleen monia hapankorppupakettien ehjänä säilymistä olennaisempiakin asioita, joista voisi olla erityisen huolissaan.

Ken luottaa ruohon nousevan taas kevään sateeseen

Lukutauko venähti puolen tunnin mittaiseksi ja sain aikaan paljon.

- Söin mandariinin ja kylvin siitä löytyneet siemenet multaan. (Niin, en vieläkään ole oppinut syömään hedelmiä yrittämättä idättää niiden siemeniä. Siksi meillä on aina keväisin idätyspurkkeja joka puolella -- ja monilla kavereilla kasvaa sitruksia ikkunalaudalla.)
- Kylvin myös parveketomaatteja. Siementen itävyydeksi luvattiin 94 %.
- Vaihdoin mullat ja isommat ruukut appelsiinille ja verigreipille. Varsinkin verigreippiruukusta löytyi enemmän juuria kuin multaa. Appelsiini oli kasvattanut uuden piikin, jonka huomasin vasta kun se pisti minua.
- Purin keskeneräisten töiden korissa lojuneen kaulahuivin, jota olin ehtinyt neuloa 5 cm ennen kuin hyväksyin sen tosiseikan, että malli on ihanasta kirjoneulekuviostaan huolimatta kaikkea sitä mistä en pidä (eli 1. suorakulmainen, 2. kapea). Luksuslangan voisi käyttää paremminkin, esimerkiksi uuteen kirjoneulebaskeriin.
- Venyttelin kunnolla. Oikeasta lavastani lähti samanlainen ääni kuin poikki räsähtävästä lyijykynästä tai jäätelötikusta. Nyt tuntuu paremmalta.

Naapuritontille rakennettava päiväkoti sai kaksi päivää sitten katon. Nyt raksamiehiä ei enää näy, kun ne työskentelevät sisätiloissa.