Vähän vajaa 30

"Tiedätkös, tuota sanotaan kolmenkympin kriisiksi", kolmekymppinen kaverini sanoi eilen kuunneltuaan laveaa vuodatustani ties mistä aiheesta jälleen kerran. Pysähdyin ja hätkähdin. Totta kai se on, kun omissa ja kaverien puheissa alkaa vilistä toistuvasti perheen, asuntolainan ja purjeveneen kaltaisia sanoja ja olutravintolaan sovitussa alumnitapaamisessa syntyy spontaani vihkisormusvertailu, kolmenkympin kriisi on kohta ovella. Ikuisen lapsen on vaikea sopeutua elämään kaksoiselämää töölöläisenä juristinrouvana ja virkamiehenä, ja silti sitä kai pitäisi.

"Ei sitä enää jaksa niin kovasti". "Vanha ja väsynyt". "Mä käperryn mieluummin kotisohvalle verkkareissa ja villasukissa kuin lähden baariin", mietimme ja neljä-viisikymppisiä työkavereita varmasti hymyilyttää ihan niin kuin me hymyilemme parikymppisille. Jaksan uskoa että tämäkin elämänvaihe on tosi ohimenevä.

Haluaisin mennä Espalle katsomaan abeja, mutta eihän virkamies virastostaan päiväsaikaan mihinkään pääse. Muistan oman penkkaripäiväni hyvin. Silloin oltiin nuoria ja mureita naiiveja, eikä rekan lavalla uhrattu ajatustakaan kirjoituksille tai pääsykokeille.

Olen tahtomattani joutunut ikään, jossa en enää uskalla suunnata lumilaudalla kohti hyppyriä, vaan hassujen sammakkokorvisten käyttäminen töissä on ihan riittävää revittelyä. 15-vuotiaiden mielestä lienen ikäloppu käpy. :D