Yksi elämäni vaikeimmista toimituksista

Gradun palauttamista seuranneen puolituntisen aikana läpikäydyt tunnelmat järjestyksessä:

1. Riemu -- jesssss, nyt se on valmis ja palautettu!
2. Epäusko -- siis palautinko sen todella vai näinkö (taas) vain unta?
3. Riemu -- kyllä, palautin sen, oikeasti, koska kädessäni on todistus siitä.
4. Säikähdys -- muistinko liittää tiivistelmät molempiin kappaleisiin?
5. Hapuileva varmuus -- tarkistin asian kyllä ainakin viiteen kertaan...
6. Uusi säikähdys -- muistinko korjata sen alaviitteen sivulta 58?
7. Epätoivo -- luultavasti en muistanut!
8. Suurempi epätoivo -- pakko juosta kirjastoon ja tarkistaa tiedostosta.
9. Helpotus -- muistin sittenkin!
10. Jännityksensekainen helpotus -- enää ei voi kuin odottaa arvolause-ehdotusta, mutta ainakaan ei tarvitse enää tuskailla kirjastossa viilaamassa tekstiä.

Gradusta tuli sitten pituudeltaan 87 sivua plus lähteet. Siellä se odottaa kansitusta ja esitarkastajien hampaisiin joutumista tiedekunnan kansliassa, kahtena kappaleena, ruskeissa nauhakansioissa.